Tervehdys, Sääksiläinen!
Kysymyksesi ei ole vähäpätöinen, vaikka se aluksi näyttääkin liittyvän pieneen yksityiskohtaan käytännön elämässä. Perimmiltäänhän on kyse siitä, miten mainitsemasi sunnuntaisiivous suhtautuu 10 käskyn lakiin. Sen pidemmittä johdannoitta liitän tähän koko 3. käskyn:
Muista pyhittää lepopäivä. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi,
mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä
mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi,
ei juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi. Sillä kuutena
päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on, mutta
seitsemännen päivän hän lepäsi. Sen vuoksi Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti
sen. [2. Moos. 20:8-11]
Käsky on itsessään hyvin selvä, mutta herättäähän se heti loogisen jatkokysymyksen: mitkä asiat ovat työtä ja tehtäviä, jotka ovat kiellettyjä? Vanha raamatunkäännös kun käyttää "tehtävä" sanan kohdalla sanaa, joka jättää paljon sijaa pohdinnoille:
Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran,
sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita... [2Moos. 20:9-10a KR38]
Juutalaiset halusivat olla hyvin varmoja siitä, mitkä asiat ovat työtä, tehtäviä ja askareita. Niinpä he laativat selvän normiston. Isien perinnäissääntöjä sisältävään Talmudiin koottiin muun muassa tarkkoja rajoja työn ja vapaan välille. Sapatinmatka (2000 kyynärää, eli n. 1 km) oli matka, jonka sai kulkea sapattina niin, että sitä ei vielä pidetty työnä. Muun muassa vasaralla lyöminen, solmujen avaaminen tai sitominen, leipominen ja kehrääminen olivat myös kiellettyjä. Nykyisin ortodoksijuutalaisilla on sapattihissejä, jotka kulkevat ilman, että niissä tarvitsee painaa nappia. Tällöin napin painaja ei syyllisty työn tekemiseen.
Säännöt kuulostavat todella pikkutarkoilta, mutta taustalla on toisaalta jalo ja vakava lähtökohta. Sapattikäsky oli Jumalan antama. Käskyn rikkomisesta langetettiin ankara tuomio, koska sapatti oli myös merkki Jumalan ja Israelin välisestä liitosta:
Mooses kutsui koolle kaikki israelilaiset ja sanoi heille: "Näin on Herra käskenyt
teidän tehdä: Kuutena päivänä viikossa tehkää työtä, mutta seitsemäs päivä
pitäkää pyhänä. Se on sapatti, Herran pyhä lepopäivä. Jokainen, joka sinä
päivänä tekee työtä, surmattakoon. Älkää sytyttäkö sapatinpäivänä tulta,
missä sitten asuttekin." [2. Moos. 35:1-3]
Pitäkää kunniassa sapatti ja määräykset, jotka olen siitä antanut, sillä sapatti
on sukupolvesta toiseen oleva merkkinä liitosta, jonka minä olen teidän
kanssanne tehnyt. Siitä muistatte, että minä, Herra, olen erottanut teidät
omaksi kansakseni. Pitäkää sen vuoksi kunniassa sapatti; sen tulee olla teille
pyhä. Sitä, joka sapatin pyhyyttä loukkaa, rangaistakoon kuolemalla. Jokainen,
joka tekee sapattina työtä, poistettakoon kansansa keskuudesta. Kuutena
päivänä viikossa tehtäköön työtä, mutta seitsemäs päivä on sapatti, Herran
pyhä lepopäivä, ja jokaisen, joka tekee työtä seitsemäntenä päivänä, on
kuoltava. [2. Moos. 31:13-15]
Jeesus ei hyväksynyt isien tekemiä lisäsääntöjä, jotka tekivät lepopäivästä suorastaan raskaan taakan. Niinpä häntä syytettiin yhden tärkeimmän käskyn rikkomisesta. Jeesus joutui siksi palauttamaan mieliin lepopäivän todellisen tarkoituksen:
Ja Jeesus sanoi heille: "Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia
varten. Niinpä Ihmisen Poika on myös sapatin herra." [Mark. 2:27-28]
Tämä on ollut pitkä johdanto varsinaiseen kysymykseesi, mutta halusin nostaa nuo raamatunkohdat esille. Ensinnäkin Jumala todella tarkoitti lepopäivän lepäämistä varten. Jumala loi ihmisen sellaiseksi, että kuusi työpäivää ja yksi lepopäivä on tarpeellinen rytmi. Jumala käski juutalaisten pitää lepopäivää kuolemanrangaistuksen uhalla. Säädös oli ankara varmasti osittain sen takia, että kyseessä oli liiton merkki. Toisaalta kyllä se kertoo jotain siitä, miten valtavan tärkeä asia se on. Täällä Suomessa työnteko on opittu niin hyvin, että jos lepopäivän haluaa viettää, siihen ei voi vain antaa lupaa. Se pitää käskeä.
Omassa elämässäni olen huomannut, että se toimii. Meidän perheessämme sunnuntaisin ei tehty työtä. Eikä oikeastaan mitään askareitakaan. Muistan lapsena, että sunnuntai ei ollut suoranaisesti mikään kyläilypäiväkään. Sitä vietettiin rauhassa kotosalla. Eläväiselle poikalapselle se oli välillä aika tylsää, mutta opin kyllä sen, ettei jumalanpalveluksen aikaan touhuttu muuta, vaikkei itse messussa olisi ollutkaan. Silloin rauhoituttiin kuuntelemaan radiojumalanpalvelusta.
Myöhemmin opiskeluaikoinani kannoin stressiä opinnoista - ainakin joskus. En ole koskaan ollut mikään pitkän matkan valmistautuja tentteihin, joten sunnuntaina oli luonnollista lukea maanantaina olevaan kokeeseen. Jossain vaiheessa aloin kiinnittää huomiota siihen, että päivät alkavat muistuttaa toisiaan. Kävin aamulla kirkossa, mutta sen jälkeen sunnuntai ei aina eronnut muista päivistä. Tai jos erosi, niin sitten oli koko ajan olo, että pitäisi varmaan tehdä kouluhommiakin. Ei oikein osannut levätä, eikä tehdä töitäkään.
Päätin lopulta ottaa kotona opitun mallin käyttöön. En suhtautunut lepopäivään lupauksena vaan käskynä. Koulutöitä ei tehdä sunnuntaisin, vaikka olisi tentti heti maanantaiaamuna. Piste. Harmittaa, että oivalsin tämän vasta aivan opiskelujen viimemetreillä. Lapsena suosikkipäiväni oli lauantai, mutta opiskeluaikoina sunnuntaipäivistä tuli päiviä, joita odotin jo viikolla. Lepäämisestä pystyi nauttimaan täysin siemauksin, kun oli kielto tehdä töitä. Jos tentti painoi päälle, voi lohduttautua vanhan kansan sanonnalla: "pyhätyö ei arkena auta", luottaa uusintatentin voimaan tai uskoa tenttimenestykseen hyvin levätyn valmistautumispäivän ansiosta. Mitä tahansa itselleen sanoikin töitä väistellessään, se oli kivaa ja toimivaa. Oivalsin todella, mikä idea Jumalalla oli käskeä lepoon.
Opiskeluissa tällainen onnistuu paljon helpommin kuin monissa ammateissa. Nykyisellään kaipaan niitä entisiä sunnuntaipäiviä. Moni muukin joutuu töihin sunnuntaisin. Eikä esimerkiksi perheissä voida levätä kaikista asioista. Jeesus otti tämänkin huomioon:
Tai ettekö ole laista lukeneet, että papit tekevät temppelissä
sapattinakin työtä mutta ovat silti syyttömiä? [Matt. 12:5]
Kun synagogan esimies näki, että Jeesus paransi sairaan sapattina,
hän suutuksissaan sanoi paikalla oleville: "Viikossa on kuusi päivää
työtä varten, tulkaa silloin parannettaviksi älkääkä sapattina." Herra
vastasi: "Te tekopyhät! Jokainen teistä kyllä päästää sapattina
härkänsä tai aasinsa kytkyestä ja vie sen juomaan. Tätä Abrahamin
tytärtä on Saatana pitänyt siteissään jo kahdeksantoista vuotta.
Eikö häntä olisi saanut päästää vapaaksi sapatinpäivänä?"
[Luuk. 13:14-16]
Jeesus kääntyi lainopettajien ja fariseusten puoleen ja kysyi: "Onko
sapattina lupa parantaa vai ei?" He eivät sanoneet siihen mitään.
Silloin Jeesus kosketti miestä, paransi hänet ja lähetti hänet pois.
Sitten hän taas kysyi: "Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai
härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka
olisikin sapatti?" [Luuk. 14:3-5]
Kenenkään ei pidä syyttää itseään synnintekijäksi, jos hänen on pakko tehdä sunnuntaina työtä. Tällöin merkittävin kysymys onkin se, mikä on pakollista ja mikä ei. Opiskelukaverieni kanssa meillä oli sanonta: "Menen työntämään härän kaivoon." Sillä tarkoitimme sitä, että jätimme tekemättä viikolla jonkun jutun, joka oli sitten pakko hoitaa sunnuntaina. Se ei palvele lepopäivän viettämistä. Enkä usko, että edellä olevat raamatunkohdat kannustavat myöskään siihen, että lääkärien kannattaisi laajentaa vastaanottoaikansa myös pyhäpäiville, jotta voisivat tehdä sapattinakin enemmän hyvää.
Kovasti olen nyt kirjoittanut ja lainaillut tekstiä. Enkä tiedä, mitä tarkalleen ottaen haluan sinulle sanoa. Lapsuuden kotiseurakuntani kirkkoherra sanoi silloin minua häirinneen asian. Hän kertoi, että halkojen hakkaaminen on hänelle suurta lepoa, ja hän saattaa tehdä sitä pyhänä. Hengellisen työn tekijälle näin saattoi hyvin ollakin. Lepopäivä on mahdollisimman suurta lepoa varten. Ja siksi se täytyy viettää leväten. Erittäin tärkeää on kuitenkin olla rehellinen. Lepopäivälle tekemisen keksimisessä ihminen on nerokas. On helppo pettää itseään: "Minulle suurta lepoa on tehdä tämä ja tämä juttu - ainakin, kun sitten saa sen pois mielestään ja osaa sen jälkeen rentoutua... Ja sitten vielä tuo toinen asia, niin sitten..."
Sana "askare" on hyvä sana. Askareita eivät mielestäni ole ne jutut, joita haluaa sisällyttää lomaohjelmaansa ja joilla ajattelee hemmotella itseään. Kannattaa miettiä, onko sunnuntaisiivous tällainen asia.