Hei Jatta!
Raamatussa on orjuudesta niin paljon asiaa, että vastaukseni venyy väkisinkin pitkäksi. Laitan hyvin runsaasti lainauksia. Ne ovat aina parempia kuin mikään minun selitykseni. Runsaasta tekstimäärästä huolimatta voisin kuitenkin yrittää tiivistää Raamatun opetuksen orjuudesta yhteen virkkeeseen: Orjuus ei ole hyvä asia, mutta koska se oli siihen aikaan väistämätöntä, Jumala antoi ohjeet, kuinka orjuus toteutetaan mahdollisimman inhimillisesti.
Heti alkuun on syytä tehdä ero Raamatun orjuuskäsityksen ja meille historiasta tutumman Pohjois-Amerikan etelävaltioiden orjuuden välillä. Raamatussa kielletään selkeästi ihmisten ryöstäminen orjiksi:
Jos käy ilmi, että joku on ryöstänyt itselleen toisen israelilaisen
ja tarjonnut häntä ostettavaksi tai myynyt hänet orjaksi,
tekoon syyllistyneen on kuoltava. (5. Moos. 24:7)
Tarkkoja jos ollaan, kyseessä on israelilaisille annettu ohje toisista israelilaisista. Sotatilanteessa sotavangiksi jääneet ihmiset saattoivat päätyä orjiksi vastoin tahtoaan. Silti vierasmaalaisiin orjiinkin suhtauduttiin kuin ihmisiin, jos nämä eivät olleet vihamiehiä ja sodassa orjiksi jääneitä. Asiayhteydestä ymmärrän niin, että tämä kohta puhuu israelilaisille koskien niitä orjia, jotka muista kansoista pakenevat israelilaisten luo turvaan:
Älkää luovuttako takaisin orjaa, joka on isäntänsä käsistä
paennut teidän luoksenne. Hän saa jäädä asumaan
keskuuteenne ja valita vapaasti asuinpaikkansa. Älkää
käyttäkö hyväksenne hänen ahdinkoaan. (5. Moos. 23:16-17)
Suurin osa orjuutta koskevista ohjeista perustuu siihen, että ihminen olosuhteiden pakosta – mutta samalla omasta päätöksestään – myy itsensä orjaksi. Orjuus oli siis länsimaisen yhteiskunnan näkökulmasta katsottuna alkeellinen sosiaaliturvan muoto. Jos ihmisellä ei ollut ketään läheistä pitämässä hänestä huolta, hänen ei tarvinnut köyhdyttyään kuolla nälkään, koska hän pystyi myymään itsensä orjaksi ja turvaamaan elantonsa. Tässä pari vähän pidempää lainausta, jotka maalailevat aika hyvin kuvan Raamatun ja erityisesti Vanhan testamentin ajan orjuuden luonteesta:
Jos joku israelilainen, sinun lähimmäisesi, köyhtyy niin, että hän joutuu myymään itsensä sinulle, älä pane häntä tekemään työtä orjana, vaan anna hänen asua luonasi päiväpalkkalaisen tai muukalaisen asemassa. Hänen tulee työskennellä sinun luonasi riemuvuoteen saakka, minkä jälkeen hänen on saatava vapaana lähteä luotasi perheineen ja palata sukunsa luo ja isiensä perintömaille. Kaikki israelilaiset ovat minun omaisuuttani. Minä toin heidät pois Egyptistä, ja siksi heitä ei saa myydä niin kuin orjia myydään. Älä pane israelilaista orjantyöhön, vaan pelkää Jumalaasi. Orjanne ja orjattarenne teidän tulee ostaa muilta, ympärillänne asuvilta kansoilta. Voitte ostaa orjiksenne myös keskuuteenne asettuneita muukalaisia samoin kuin heidän perheenjäseniään, vaikka nämä olisivatkin teidän maassanne syntyneitä. Heitä voitte pitää pysyvänä omaisuutenanne, ja voitte myös antaa heidät perintönä lapsillenne, jotka samoin saavat pitää heidät orjinaan. Heidät voitte aina pitää orjinanne, mutta toisianne, muita israelilaisia, te ette saa panna orjantyöhön. Jos keskuudessanne asuva siirtolainen tai muukalainen rikastuu ja hänen israelilainen naapurinsa köyhtyy ja myy itsensä tuolle siirtolaiselle tai muukalaiselle tai siirtolaisen suvun jälkeläiselle, israelilaisen saa lunastaa vapaaksi, vaikka hän on myynyt itsensä orjaksi. Jonkun hänen veljistään tulee lunastaa hänet; myös hänen setänsä, sedän poika tai muu verisukulainen voi lunastaa hänet, ja jos hän rikastuu, hän voi itsekin lunastaa itsensä vapaaksi. (3. Moos. 25:39-49)
Nämä ovat ne säädökset, jotka sinun tulee asettaa israelilaisille: Kun ostat heprealaisen orjan, hänen on oltava orjana kuusi vuotta. Seitsemäntenä vuotena hänet on päästettävä vapaaksi maksutta. Jos hän on tullut yksinään, hän saakoon myös lähteä yksinään. Mutta jos hänellä jo tullessaan oli vaimo, vaimo saakoon lähteä hänen mukanaan. Jos hänen isäntänsä on antanut hänelle vaimon ja vaimo on synnyttänyt hänelle poikia tai tyttäriä, on vaimon ja lasten jäätävä isännälle, ja mies pääsköön vapaaksi yksinään. Mutta jos orja vakuuttaa: ”Minä rakastan isäntääni, vaimoani ja lapsiani enkä halua vapaaksi”, niin isäntä vieköön hänet Jumalan eteen ja asettakoon hänet sitten ovea tai ovenpieltä vasten ja lävistäköön hänen korvalehtensä naskalilla, ja hän jääköön ainiaaksi isäntänsä orjaksi. Jos joku myy tyttärensä orjattareksi, tyttö ei pääse vapaaksi niin kuin miesorjat. Jos isäntä ei pidä orjattaresta, jonka on luvannut ottaa itselleen, hänen on sallittava, että orjatar ostetaan jälleen vapaaksi. Toisen kansan jäsenelle hänellä ei ole oikeutta myydä tyttöä, jos hän on rikkonut antamansa lupauksen. Jos hän taas määrää tytön pojalleen, tyttöä on kohdeltava kuin vapaan miehen tytärtä. (2. Moos. 21:1-9)
Jos heimolaisesi, heprealainen mies tai nainen, on joutunut myymään itsensä sinulle orjaksi, ja hän on palvellut sinua kuusi vuotta, sinun on seitsemäntenä vuotena vapautettava hänet. Kun päästät hänet vapaaksi, älä anna hänen lähteä tyhjin käsin, vaan lahjoita hänelle runsaasti kaikkea, mitä Herra, sinun Jumalasi, on sinulle suonut: lampaita ja vuohia sekä pellon ja viinitarhan antimia. Muista, että itse olit orjana Egyptissä ja että Herra, sinun Jumalasi, lunasti sinut vapaaksi. Sen tähden minä annan sinulle nyt tämän käskyn. Jos kuitenkin orjasi sanoo sinulle, ettei hän halua lähteä luotasi, koska hän rakastaa sinua ja perhettäsi ja hänen on hyvä olla luonasi, ota naskali ja lävistä sillä hänen korvalehtensä ovea vasten. Näin hänestä tulee elinikäinen orjasi. Sama koskee myös orjatartasi. Älä murehdi sitä, että joudut vapauttamaan orjasi. Hän on palvellut sinua kuusi vuotta ja tullut maksamaan sinulle paljon vähemmän kuin päivätyöläinen. Jos toimit Herran, Jumalasi, käskyn mukaan, Herra siunaa sinua kaikissa toimissasi. (5. Moos. 15:12-18)
Orjuus johtui siis ihmisten köyhtymisestä. Orja möi itsensä orjaksi saadakseen toimeentulon. Isäntä omisti tämän jälkeen orjan, mutta tämän oli kohdeltava orjaa silti ihmisarvoisesti. Israelilaiset olivat olleet orjina Egyptissä, joten heidän täytyi osata suhtautua orjan asemaan. Toki orjalla ja vapaalla oli erilainen asema:
Jos joku lyö orjaansa tai orjatartaan kepillä ja tämä kuolee
siihen paikkaan, lyöjä on ansainnut rangaistuksen. Mutta
jos orja pysyy hengissä päivän tai kaksi, isäntää älköön
rangaistako; onhan orja hänen omaisuuttaan. … Jos joku
lyö orjaltaan tai orjattareltaan silmän sokeaksi, hän
päästäköön tämän vapauteen hyvitykseksi silmästä. Jos
hän lyö orjaltaan tai orjattareltaan hampaan suusta, hän
päästäköön tämän vapauteen hyvitykseksi hampaasta.
(2. Moos. 21:20-21, 26-27)
Huonommasta asemasta huolimatta orjalle täytyi antaa ihmisarvoinen elämä:
Tee työtä kuutena päivänä viikossa, mutta seitsemäntenä
pysy työstäsi erossa, niin että härkäsi ja aasisi voivat
levätä ja vierasheimoiset työntekijäsi ja vähäisimmätkin
orjasi saavat virkistäytyä. (2. Moos. 23:12)
Iloitkaa kaikki juhlassanne, niin te kuin teidän poikanne ja
tyttärenne, orjanne ja orjattarenne sekä keskuudessanne
asuvat leeviläiset, muukalaiset, orvot ja lesket.
(5. Moos. 16:14)
Joissain asioissa perheeseen ostettu orja oli jopa paremmassa asemassa kuin perheen ulkopuolinen vapaa ihminen. Esimerkiksi papin ostama orja sai oikeudet uhrilahjoihin, jotka kuuluivat vain papin perheelle.
Kukaan ulkopuolinen ei saa syödä pyhistä lahjoista,
ei myöskään papin luona asuva muukalainen eikä hänen
palkkaamansa päivätyöläinen. Mutta papin omakseen
ostama orja saa syödä niitä; samoin kaikki papin talossa
syntyneet saavat syödä samaa ruokaa kuin pappi itse.
(3. Moos. 22:10-11)
Orja saattoi kohota perheessä hyvinkin arvostettuun asemaan. Joosefin veljet möivät hänet orjaksi Egyptiin. Pian hän pyöritti isäntänsä koko taloutta:
Joosef vietiin Egyptiin, ja egyptiläinen Potifar, faraon
hoviherra ja henkivartijain päällikkö, osti hänet ismaelilaisilta,
jotka olivat hänet sinne tuoneet. Herra oli Joosefin kanssa,
ja siksi hänellä oli aina onni mukanaan. Hän asui egyptiläisen
isäntänsä talossa, ja isäntä huomasi, että Herra oli Joosefin
kanssa ja antoi Joosefin onnistua kaikissa toimissaan. Joosef
pääsi Potifarin suosioon ja palveli häntä niin hyvin, että Potifar
asetti hänet taloutensa hoitajaksi ja uskoi hänen haltuunsa
koko omaisuutensa. (1. Moos. 39:1-4)
Jostain olen kuullut, että luotetut orjat saattoivat olla esimerkiksi perheen lasten kasvattajia. Pari raamatunkohtaa puhuvatkin orjista ja perillisistä hyvin samaan sävyyn, enkä usko, että painotus olisi siinä, kuinka kurjaa on olla perillinen. Minulle ne kertovat siitä, ettei orja tarkoita kahleissa viruvaa ja ruoskittua pakkotyöläistä.
Viisas orja pitää kurissa kunnottoman pojan ja pääsee
perinnölle veljesten kanssa. (Sananl. 17:2)
Tarkoitan tätä: niin kauan kuin perillinen on alaikäinen,
hän ei mitenkään eroa orjasta vaikka onkin kaiken omistaja.
Hän on huoltajien ja holhoojien alainen isänsä asettamaan
määräaikaan asti. (Gal. 4:1-2)
Eli Raamattu ei suosittele orjuutta. En yritä millään tavoin tehdä siitä erinomaista asiaa. Se vain oli väistämätöntä. Ja henkilökohtaisesti ajattelen, että hyvässä isäntä-orja –suhteessa oli parempi elää kuin nälkäkuoleman partaalla. Uuden testamentin puolella annetaankin paljon ohjeita sekä orjille että isännille keskinäisestä kunnioittamisesta ja rakastamisesta:
Orjat, totelkaa maallisia isäntiänne. Pelätkää ja kunnioittakaa
heitä ja palvelkaa heitä vilpittömin sydämin, niin kuin Kristusta.
Älkää olko silmänpalvelijoita ja mielistelijöitä, vaan noudattakaa
Kristuksen palvelijoina Jumalan tahtoa koko sydämestänne.
Tehkää työnne auliisti, niin kuin palvelisitte Herraa ettekä
ihmisiä. Muistakaa, että jokainen, joka tekee hyvää, saa siitä
palkan Herralta, olipa hän orja tai vapaa. Ja te isännät,
kohdelkaa samoin orjianne älkääkä uhkailko heitä. Tiedättehän,
että teillä ja heillä on taivaassa sama isäntä, joka ei tee eroa
ihmisten välillä. (Ef. 6:5-9)
Orjat, totelkaa kaikessa maallisia isäntiänne, ei silmänpalvelijoina
ja mielistellen, vaan vilpittömin sydämin, Herraa peläten. Mitä
teettekin, tehkää se täydestä sydämestä, niin kuin tekisitte
sen Herralle ettekä ihmisille. (Kol. 3:22-23)
Isännät, kohdelkaa orjianne oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti.
Muistakaa, että teilläkin on taivaassa herranne. (Kol. 4:1)
Orjan asemassa olevien tulee osoittaa isännilleen kaikkea
kunnioitusta, jotteivät Jumalan nimi ja meidän opetuksemme
joutuisi huonoon huutoon. Ei orjien pidä osoittaa uskoville
isännilleen vähäisempää kunnioitusta sen vuoksi, että he ovat
uskonveljiä. Heidän on päinvastoin oltava sitäkin alttiimpia
palvelemaan, koska nämä tekevät hyvää ja ovat uskovia ja
rakkaita veljiä. (1. Tim. 6:1-2a)
Kehota orjia alistumaan kaikessa isäntiensä tahtoon ja
toimimaan näiden mielen mukaan. Heidän ei pidä väittää
vastaan eikä varastella, vaan heidän on osoittauduttava
aina luotettaviksi ja kunnollisiksi, niin että he voivat kaikessa
olla kunniaksi Jumalan, meidän pelastajamme, opille.
(Tit. 2:9-10)
Monta hyvää lainausta olisi vielä ollut tarjolla, mutta eiköhän tässä ole jo vastauksella pituutta riittämiin. Esitä tarkentavia kysymyksiä, jos haluat.
