Kirjoittaja Aihe: Mindfulness  (Luettu 127 kertaa)

Tiina Laine

  • Vieras
Sopiiko mindfulness kristitylle, vai pelataanko siinä kyseenalaisten henkien kanssa, lipsutaan toiseen uskoon tms? Terveydenhoidon ammattilaiset suosittaa sitä nykyään omahoidoksi masennukseen ja stressiin. Tuntemani helluntailaiset pitävät sitä budhalaisena uskonnonharjoittamisena.

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 961
    • Profiili
Hei Tiina,

Kysymyksesi on selkeääkin selkeämpi, mutta aihepiiri on sellainen, ettei tarjolla ole yksiselitteistä vastausta. Otan lämmittelyksi muutaman esimerkin, joiden tarkoitus on alleviivata yksinkertaisilta näyttävien asioiden monimutkaisuutta:

Saako kristitty palvoa Allahia?
Ensireaktio on, että ei tietenkään! Kristitty palvoo vain kristinuskon Jumalaa. Mutta millä nimellä arabiankieliset kristityt sitten Jumalaa kutsuvat? Allah on arabiankielen sana, jonka suomenkielinen käännös on "Jumala". Arabiankielinen kristitty nimittää kristinuskon Kolmiyhteisestä Jumalaa Allahiksi, ja ensimmäinen käsky suorastaan kieltää häntä pitämästä muita jumalia. Allahin rukoileminen on kristillinen tai epäkristillinen teko riippuen siitä, ketä rukoilija ajattelee rukoilevansa.

Saako kristitty käyttää Kalevala-ristiä?
En tunne korujen taustoja, mutta minulle on joskus sanottu, että Kalevala-korujen risti ei ole kristillinen risti vaan se on kristinuskoa edeltävältä pakanalliselta ajalta peräisin. Mutta se on toisaalta täysin linjassa alkukristittyjen kanssa. Hekään eivät käyttäneet pakanallisten roomalaisten teloitusvälinettä tunnuksenaan, ja sekin oli peräisin kristinuskoa edeltävältä pakanalliselta ajalta. Saako siis nykykristitty käyttää ristiä ylipäätään?

Saako kristitty meditoida?
Vastaukset vaihtelevat hyvin paljon riippuen siitä, millaisesta taustasta tuleva kristitty kysymykseen vastaa. Usein karismaattisten suuntauksien kristityt kavahtavat meditaatiota, koska he liittävät sanan itämaisiin uskontoihin. Katolilaiset kristityt sen sijaan tuntevat omasta perinteestään rukoushiljaisuuden ja kristillisen mietiskelyn, jota on nimitetty meditaatioksi ja jota kristityt ovat vanhastaan käyttäneet ilman mitään kytköksiä muihin uskontoihin. Psalmikirjoittajakin sanoo: "Minä mietiskelen sinun ihmetekojasi." (Ps. 145:5)

Näillä esimerkeillä haluan maalata sen lainalaisuuden, joka Raamatussa löytyy useammastakin kohti: Vaikka kristitty on pelastettu ja hänen katseensa suuntautuu kohti tuonpuoleista, yhtä aikaa kaikki tämän elämän lainalaisuudet ovat voimassa ruumiin, sielun ja hengen osalta. Jeesus rukoili:

En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus. Niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät. (Joh. 17:15-18)

Kristitty ei voi irrota tämän elämän todellisuudesta, vaikka hän on samalla Jumalan Sanan pyhittämä ja katselee myös toista todellisuutta. Sen vuoksi on osattava tehdä ero sen suhteen, milloin tämän elämän keskellä eletään katse kohti Jumalaa ja milloin katse poispäin Jumalasta. Paavalin opetus epäjumalista ja epäjumalille uhratusta lihasta on erittäin hyvä esimerkkitapaus rajanvedosta. Paavali ei opettanut, että epäjumalien olemassaolo saastuttaisi kaiken. Vaikka liha olisi uhrattu epäjumalille, voi kristitty syödä sitä, kun hän kääntää katseensa kiitoksella Jumalan eikä epäjumalien puoleen.

Sen tarkemmin selittämättä otan tähän kohtia Paavalin opetuksesta 1. Kirjeestä korinttilaisille. Löydät sieltä seuraavia näkökulmia:

1. Epäjumalille uhraaminen on epäjumalien palvomista, mitä ei saa tehdä.
Ajatelkaa Israelin kansaa! Eivätkö papit, jotka syövät uhrilihaa, joudu läheiseen yhteyteen alttarin kanssa? Mitä tällä tarkoitan? En sitä, että epäjumalille uhrattu liha sinänsä olisi jotakin tai että epäjumalat olisivat jotakin todellista. Tarkoitan sitä, että epäjumalien palvelijat uhraavat pahoille hengille eivätkä Jumalalle, enkä halua teidän joutuvan yhteyteen pahojen henkien kanssa. Te ette voi juoda sekä Herran maljasta että pahojen henkien maljasta, ette voi olla osallisina sekä Herran pöytään että pahojen henkien pöytään. (1. Kor. 10:18-21)

2. Sen sijaan epäjumalille uhratun lihan syöminen ei ole epäjumalien palvomista, ja se on luvallista.
"Kaikki on luvallista" - mutta kaikki ei ole hyödyksi. "Kaikki on luvallista" - mutta kaikki ei ole rakentavaa. Kenenkään ei pidä etsiä omaa etuaan vaan toisen parasta. Syökää kaikkea, mitä lihakaupoissa on tarjolla, tekemättä kysymyksiä omantunnonsyistä. (1. Kor. 10:23-25)

3. Jopa epäjumalien temppelissä syöminen ei ole epäjumalien palvomista. Sen suhteen on kuitenkin oltava varovainen, koska tilanne saattaa aiheuttaa sen, että heikossa uskossa oleva ihminen luulee, että epäjumalia voi palvoa.
Jos heikko veljesi näkee sinut, jolla on tietoa, aterialla epäjumalan temppelissä, eikö hänen omatuntonsa saa tästä tukea siihen, että hänkin voisi syödä uhrilihaa? (1. Kor. 8:10)

4. Kristillisen elämäntaidon ja valintatilanteiden ydin on siinä, kenen kunniaksi haluaa toimia.
Jos minä kiitän Jumalaa ruoastani, miksi minua moitittaisiin siitä, mistä itse kiitän? Syöttepä siis tai juotte tai teettepä mitä tahansa, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi. (1. Kor. 10:30-31)

Kaikella tähän asti kirjoittamallani haluan kuvata sitä, kuinka eri kulttuureista tulevien tapojen, toimintamallien ja perinteiden noudattaminen ei ole automaattisesti oikein tai väärin. Olisi todella helppoa, jos voitaisiin vain lyödä leimoja "hyväksytty" tai "hylätty" eri asioille, niin ei tarvitsisi itse keskittyä tutkimaan tilanteiden sisältöä ja oman katseensa suuntaa.

Mindfulness on ilmiö, jolla on erilaisia suomenkielisiä nimityksiä. Läsnäolon taito tai tietoisuustaito ovat eräitä suomennoksia. Psykologiassa käytetään hyvin samankaltaisia harjoituksia, joilla pyritään kehittämään ihmisen kykyä hallita elämäänsä kiireisen, sekavan ja levottoman yhteiskunnan keskellä.

Minä olen sitä mieltä, että monet itämaiset ilmiöt rantautuvat länsimaihin siksi, että me olemme monelta osin hukanneet sellaisia elämäntaitoja, jotka ovat aikaisemmin kuuluneet meidän kulttuuriimme ja uskontoomme eri nimityksillä. Kristillisiä ihanteita ovat aina olleet vähään tyytyminen (konmaritus), rukous, hiljaisuus ja pyhäpäivän vietto (meditointi), oleelliseen keskittyminen (mindfulness), hengellinen harjoitus ja paasto (jooga) jne. Ihminen tarvitsee tiettyjä asioita, jotka olemme unohtaneet, mutta jotka tuntuvat täysin uusilta innovaatioilta, kun ne tuodaan meille uusilla nimillä.

Itämaisissa kulttuureissa ja uskonnoissa on ymmärretty ruumiillisen elämän ja henkisen elämän yhteys. Se on asia, joka itseään kunnioittavan kristityn täytyisi ymmärtää vielä paremmin. Siksi Jumalaa voi ja kuuluu palvoa eri asennoissa rukoillen ja ulkoisilla elämänvalinnoillaan itseään oikeaan suuntaan ohjaten. Mutta yhtä lailla ruumiillista elämäänsä saa ja kuuluu hoitaa henkisin ja hengellisin keinoin.

Minä olen itse aikanani kovasti pohtinut itämaisten taistelulajien ja itämaisten uskontojen yhteyttä. Harrastin muutaman vuoden ajan judoa, ja jouduin käymään mielessäni rajanvedon sen suhteen, mitä kaikki kumarrukset vastustajalle, opettajalle ja harjoitussalille tarkoittivat. Joudunko tietämättäni tekemisiin henkien tai epäjumalien kanssa? Huomasin, että minulla ei ollut mitään perustetta ajatella, että vastustajan, opettajan tai harjoituspaikan kunnioittaminen olisi väärin. Treeneissä ei koskaan selitetty mitään hengellisesti tai hengellisyyteen liittyen. Päinvastoin raskaan sarjan judokoista oli aika vaikea löytää mitään uskonnollista. Olisikin ollut tosi outoa, jos minä kirkon työntekijänä ja julkisesti uskoni tunnustavana ihmisenä olisin halunnut välttää kunnioituksen osoittamista.

Mindfulness samoin kuin jooga liitetään usein itämaisiin uskontoihin. Ja on varmaa, että myös uskontojen parissa on näitä asioita harrastettu. On kuitenkin syytä kysyä, ovatko erilaiset keskittymisen ja fyysisen/psyykkisen olemisen harjoitukseen liittyvät asiat automaattisesti sisällöltään uskonnollisia. Jos vähän liioittelen vastakkaiseen suuntaan, niin suomalaisissa seurakunnan miestenpiireissä on harrastettu saunomista, ja toiminnan yhteyttä luova ja mielihyvää tuottava vaikutus voitaisiin epäluuloisin lasein katsottuna tulkita oikein hyvin kristinuskon piirissä syntyneeksi harjoitukseksi.

Paavalin opetuksia noudattaen on alistuttava näkemään vaivaa jokaisen yksittäisen tapauksen kohdalla erikseen. Kaikkea ei voi niputtaa yhteen. Esimerkiksi hindulaisuudessa jooga tarkoittaa sanana hengellistä harjoitusta. Eräs uskontotutkija sanoikin, että hindutaustainen kristitty voisi puhua joogasta silloin, kun hän tekee kristillisiä hengellisiä harjoituksia.

Mindfulnessiin suhtautumisessa on kaksi ääripäissään olevaa sudenkuoppaa: Ensinnäkin kristitty voi unohtaa olevansa kaikkein suurimman voiman puolella, ja hän demonisoi kaikki uudet ilmiöt kaiken varalta. Toisaalta hän saattaa täysin varauksetta hypätä mukaan kaikkeen mystiseen eikä huomaa, kun katse kääntyy pois Jeesuksesta.

Minun ymmärrykseni mindfulnessista on, että siihen liittyvät harjoitukset ovat nykyihmisille tarpeellisia. Oletukseni on, että suurimmaksi osaksi uskonnollisuus on länsimaissa mindfulnesista riisuttu. Mutta ainakin itse haluaisin ennen harjoitukseen ryhtymistä olla selvillä siitä, toimiiko harjoituksen vetäjä hengellisesti neutraalista lähtökohdasta, kristillisesti painottuneesta lähtökohdasta vai johonkin muuhun uskontoon viittaavasta lähtökohdasta. Se ratkaisisi, haluanko sellaiseen toimintaan osallistua.
Marko Sagulin