Hei, Pamppu!
Kymmenykset on kiinnostava aihealue jo sen vuoksi, että siitä liikkuu niin monenlaista opetusta. Kysymyksissäsi sivusit niitä ehkä tarkoituksellisestikin. Erästä ääripäätä edustaa ajattelu, että kymmenykset maksetaan kirkollisveron ja muiden verojen muodossa. Toisen laidan ajatteluun kuulu opetus, jonka mukaan on maksettava tinkimättä 10% bruttotuloistaan Jumalan valtakunnan työlle tai Jumalan siunaus raha-asioissa menetetään kokonaan.
Ennen kuin pureudun kysymyksiisi, esittelen tärkeimmät Raamatun kohdat kymmenyksiin liittyen. Niitä ei ole kovin monta, mutta ne ovat siitäkin edestä sitten pidempiä.
Ensinnäkin, kymmenykset ovat olleet ennen VT:n säädöksiäkin tuttu tapa. Hallitsijat ovat keränneet sillä tavoin veroja, ja ilmeisesti myös Jumalan tai epäjumalien palvelijat ovat kymmenyksillä osoittaneet kunnioitustaan palvontansa kohteelle. Ainakin kaksi mainintaa löytyy Raamatusta ennen kuin kymmenykset määrätään juutalaisten laissa:
Abram antoi hänelle kymmenykset kaikesta saaliista. (1. Moos. 14:20b)
Tästä paikasta, johon minä kiven pystytin, on tuleva Jumalan pyhäkkö. Kaikesta,
mitä sinä annat minulle, minä tuon sinulle kymmenykset. (1. Moos. 28:22)Kun Jumala antoi Siinain vuorella juutalaiselle kansalle VT:n lain, siinä oli maininta myös kymmenyksistä. Ne kuului kerätä kaikesta sadosta ja karjasta Herralle lahjoitettavaksi:
Kymmenesosa kaikesta maan tuotosta, sekä pellon sadosta että puiden hedelmistä,
on Herran. Se on Herralle kuuluva pyhä lahja. Jos kuitenkin joku tahtoo ostaa takaisin
osan kymmenyksistään, hänen tulee maksaa lunastushinta viidesosalla lisättynä. Myös
nautakarjasta, lampaista ja vuohista on annettava kymmenykset pyhänä lahjana Herralle.
Joka kymmenes eläin, joka kulkee karjaansa laskevan omistajan sauvan alitse, kuuluu
Herralle. Omistajan ei pidä erotella hyviä ja huonoja eläimiä eikä vaihtaa eläimiä toisiin.
Jos hän kuitenkin vaihtaa valituksi tulleen eläimen, molemmat eläimet kuuluvat Herralle
eikä niitä voi lunastaa takaisin." (3. Moos. 27:30-33)Jumala ei tietenkään tee itse mitään ruualla ja karjalla, joten Herralle annettu lahja tarkoitti sitä, että lahja annettiin pyhäkössä ja temppelissä palveleville leeviläisille. Kun juutalaiset saivat luvatun maan, se jaettiin 11 heimon kesken. Leevin heimo ei saanut omaa maata ollenkaan, vaan leeviläiset asuivat muiden heimojen keskuuteen jaettuna. He saivat elantonsa kymmenyksistä ja temppeliin tuoduista uhrilahjoista:
Leevin jälkeläisille minä annan perintöosaksi kaikki kymmenykset. Se on korvaus siitä
työstä, jonka he tekevät pyhäkköteltassa. Muut israelilaiset eivät tästedes saa tulla
pyhäkköteltan lähelle. Jos he sen tekevät, he syyllistyvät syntiin ja kuolevat.
Pyhäkköteltassa saavat vain leeviläiset suorittaa palvelutoimia, ja heidän on kannettava
vastuu tässä työssä sattuvista rikkomuksista. Tätä säädöstä teidän on noudatettava aina,
sukupolvesta toiseen. Mutta leeviläiset eivät saa omistaa maata, sillä ne kymmenykset,
jotka israelilaiset tuovat minulle uhrilahjana, minä annan leeviläisten perintöosaksi. Siksi
minä olenkin sanonut heistä: "Leeviläiset eivät saa perintömaata kuten muut israelilaiset."
(4. Moos. 18:21-24)Leeviläisten täytyi myös antaa omasta elannostaan kymmenykset. Osa leeviläisistä oli näet Aaronin jälkeläisiä. Heidät oli määrätty temppelin papeiksi. Temppelin muissa palvelustöissä toimivien leeviläisten antamat kymmenykset olivat pappien elanto:
Herra sanoi Moosekselle: "Sano leeviläisille: Kun otatte israelilaisilta vastaan kymmenykset,
jotka minä olen antanut teidän perintöosaksenne, antakaa tekin puolestanne kymmenesosa
niistä Herralle uhrilahjaksi. Se katsotaan uhrilahjaksi teiltä itseltänne. Se vastaa suoraan
puimatantereelta tuotua viljaa ja viinisammiosta saatua ensiuhria. Näin te annatte Herralle
uhrilahjan niistä kymmenyksistä, joita otatte vastaan israelilaisilta. Tuokaa tämä Herralle
kuuluva uhrilahja pappi Aaronille. Myös kaikista saamistanne lahjoista teidän on erotettava
Herraa varten parhaat osat; ne teidän on pyhitettävä hänelle. Sano leeviläisille vielä: Kun
olette antaneet teille tuoduista uhrilahjoista parhaan osan, katsotaan loput teille kuuluvaksi
osuudeksi. Se vastaa vilja- tai viinisadosta kymmenysten antamisen jälkeen jäljelle jäävää
osaa. Te ja teidän perheenne voitte syödä niitä missä tahansa, sillä ne ovat teidän palkkanne
pyhäkköteltassa tehdystä työstä." (4. Moos. 18:21-31)Kymmenyksistä annetaan tarkempia ohjeita hieman myöhemmin Mooseksen laissa. Niistä oheista käy ilmi, että joka kolmas vuosi kymmenyksiä ei vietykään temppeliin vaan ne jätettiin omalle paikkakunnalle. Leeviläiset ja papit työskentelivät Jerusalemin temppelissä vain viikon pätkissä, ja jokaiselle tuli palveluvuoro vain kaksi kertaa vuodessa. Useimmiten he siis olivat tavoitettavissa muualla kuin temppelissä. Omalle paikkakunnalle jätetyt kymmenykset mahdollistivat senkin, että kymmenykset toimivat myös köyhien avustamisena. Lisäksi näistä katkelmista käy ilmi, että kymmenyksiä söivät leeviläisten ohella myös kymmenysten antajat:
Luovuttakaa vuosittain kymmenykset kylvönne tuottamasta sadosta, kaikesta siitä,
mikä kasvaa pelloillanne. Teidän tulee syödä viljanne, viininne ja öljynne kymmenykset
sekä nautojenne, lampaittenne ja vuohienne esikoiset Herran, Jumalanne, edessä siinä
paikassa, jonka hän valitsee nimensä asuinsijaksi. Näin te opitte olemaan koko elinaikanne
kuuliaisia Herralle, Jumalallenne. Mutta jos matka on pitkä - Herra näet siunaa teitä tekemällä
alueenne laajaksi - ettekä siksi kykene viemään kymmenyksiänne siihen paikkaan, jonka Herra,
teidän Jumalanne, valitsee nimensä asuinsijaksi, muuttakaa ne rahaksi, ottakaa rahat
mukaanne ja menkää siihen paikkaan, jonka Herra, teidän Jumalanne, valitsee. Ostakaa
sillä rahalla kaikkea, mitä mielenne tekee, nautoja, lampaita ja vuohia, viiniä tai olutta tai
muuta mieleistänne, ja syökää ja iloitkaa siellä perheinenne Herran, Jumalanne edessä.
Mutta keskuudessanne asuvaa leeviläistä älkää jättäkö osattomaksi, sillä hänellä ei ole
omaa perintömaata. Joka kolmas vuosi teidän tulee jättää sadosta erottamanne vuotuiset
kymmenykset omalle paikkakunnallenne, niin että leeviläiset, joilla ei ole teidän keskuudessanne
omaa perintömaata, sekä luonanne asuvat muukalaiset, orvot ja lesket saavat syödä itsensä
kylläisiksi. Jos teette, kuten Herra, teidän Jumalanne, on käskenyt, hän siunaa teitä kaikissa
toimissanne. (5. Moos. 14:22-29)
Joka kolmas vuosi, kymmenysten vuotena, teidän tulee asuinsijoillanne erottaa sadosta
kaikki leeviläisille, muukalaisille, orvoille ja leskille kuuluvat kymmenykset. Kun olette tehneet
tämän ja kaikki ovat saaneet syödä itsensä kylläisiksi, sanokaa Herran, Jumalanne edessä:
"Olen vienyt talostani pois kaiken Herralle pyhitetyn ja antanut sen leeviläisille, muukalaisille,
orvoille ja leskille, niin kuin olet käskenyt minun tehdä. En ole rikkonut enkä unohtanut
käskyjäsi. En ole suruaikana syönyt kymmenyksistä, en ole koskenut niihin epäpuhtaana
enkä antanut niistä mitään vainajille. Olen totellut Herraa, Jumalaani, olen tehnyt kaiken
niin kuin olet käskenyt minun tehdä. Katso alas taivaasta, pyhästä asunnostasi, ja siunaa
kansaasi Israelia sekä maata, jonka olet antanut meille, kuten valallasi lupasit esi- isillemme,
tätä maata, joka tulvii maitoa ja hunajaa." (5. Moos. 26:12-15)Raamatussa Jumalan tahdon noudattamiseen liitetään Jumalan siunaus. Näin on myös kymmenysten suhteen:
Voiko ihminen riistää jotakin Jumalalta? Sitä te kuitenkin yritätte. "Mitä me sinulta riistämme?"
te kysytte. Kymmenyksiä ja uhrilahjoja! Kirous on teidän osananne, koska te kaikki, koko kansa,
petätte minua. - Tuokaa täydet kymmenykset aarrekammioon, jotta temppelissäni olisi ruokaa.
Koetelkaa minua tällä tavalla, sanoo Herra Sebaot. - Silloin saatte nähdä, että minä avaan
taivaan ikkunat ja vuodatan teille sateen runsaan siunauksen. Minä karkotan heinäsirkat mailtanne,
ne eivät enää tuhoa peltojenne satoa, tarhojenne viiniköynnös ei jää hedelmää vaille, sanoo Herra
Sebaot. - Silloin kaikki kansat ylistävät teidän onneanne, sillä maanne on oleva ihana maa, sanoo
Herra Sebaot. (Mal. 3:8-12)On kuitenkin tärkeää huomata, että kymmenykset eivät tässä suhteessa eroa muista Jumalan antamista käskyistä. Halki Raamatun on lupauksia siitä, että Jumalan tahdolle kuuliainen elämäntapa tuottaa siunausta ihmiselle itselleen ja hänen ympärilleen. On siksi erittäin arveluttavaa, jos joissain hengellisissä kokouksissa pidetään lyhyt saarna ja sen päätteeksi kymmeniä minuutteja kestävä kolehtipuhe, jossa vedotaan kymmenyksiin ja kaikkiin niiden tuomiin siunauksiin - tai laiminlyömisestä seuraavaan kiroukseen. Yleensä tällaiset puheet sisältävät runsaan otoksen erilaisia esimerkkejä, kuinka nimenomaan rahallista siunausta tulee moninkertaisesti verrattuna siihen, mitä on antanut. On toki tärkeää noudattaa Jumalan tahtoa, mutta on väärin pelotella Jumalan rangaistuksilla asiassa, joka ei ainakaan sellaisenaan ole enää voimassa Uuden testamentin maailmassa.
Tämän vuolaan johdannon jälkeen paneudun nyt esittämiisi kysymyksiin. Muutan hieman järjestystä:
2) Jotkut sanovat, että tuloveron/ kirkollisveron maksaminen on tavallaan kymmenysten maksamista. Esim joissakin maissa seurakuntalaiset maksavat papin palkan suoraan omasta pussista, kun taas Suomessahan se menee kai lähinnä verotuksen kautta. Mitä mieltä olet tästä?
Vanhan testamentin kymmenyksillä hoidettiin juuri niitä asioita, joita nykyään hoidetaan verotuksella ja ennenkaikkea kirkollisverolla - kirkon työntekijöiden elantoa ja sosiaaliturvaa. Uuden testementin ja Jeesuksen myötä temppelipalvelusjärjestelmä hävisi. Kymmenykset olivat osa tätä temppelipalvelusta. Jeesus kyllä puhui kerran kymmenyksistä, mutta silloin temppeli oli vielä olemassa:
Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te maksatte kymmenykset jopa
mintusta, tillistä ja kuminasta, mutta laiminlyötte sen, mikä laissa on tärkeintä:
oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden. Näitä teidän pitäisi noudattaa, noita
muitakaan unohtamatta. (Matt. 23:23)Myös Paavalin opetuksissa mainitaan kymmenykset kerran. Hän käyttää kymmenysjärjestelmää esimerkkinä siitä, kuinka evankeliumin julistajan kuuluu saada elanto työstään:
Ettekö tiedä, että temppelissä palvelevat papit saavat temppelistä elatuksensa ja ne,
jotka toimittavat uhrit, saavat alttarille tuoduista uhreista osuutensa? Samoin on Herra
määrännyt, että evankeliumin julistajien tulee saada elantonsa evankeliumista.
(1. Kor. 9:13-14)Kirkollisvero pitää ainakin Suomessa huolen siitä, että luterilaisessa kansankirkossa evankeliumin julistajat - ja kaikki tätä työtä tukevat työntekijät - saavat elannon työstään.
Muilta osin opetus kymmenyksistä on näkemykseni mukaan jäänyt sivuun temppelipalveluksen myötä. Paavali opettaa pakanoita avustamisesta, mutta ei vetoa kymmenyskäytäntöön. Näytääkin siltä, että Paavalin kirjeissä annetuissa ohjeissa on kaksi perusprinsiippiä: 1. Evankeliumin julistajan kuuluu saada elantonsa työstään. 2. On jatkuvasti tehtävä hyvää ja avustettava niitä, jotka ovat avuntarpeessa. Mitään selkeitä sääntöjä määristä tai kohteista ei anneta. Kristityn elämäntapaan kuuluu epäitsekkyys, omastaan antaminen ja apua tarvitsevien auttaminen.
Siksi pidin välttämättömänä kehottaa näitä veljiä lähtemään teidän luoksenne ennen meitä
ja järjestämään lupaamanne lahjan etukäteen kuntoon, niin että se olisi valmiina ja olisi
runsas eikä kitsas. Muistakaa tämä: joka niukasti kylvää, se niukasti niittää, ja joka runsaasti
kylvää, se runsaasti niittää. Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei
vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. Hänellä on teille
annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte
tehdä runsaasti kaikkea hyvää. (2. Kor. 9:5-8)
Kun keräätte varoja Jerusalemin pyhille, noudattakaa niitä ohjeita, jotka olen antanut
Galatian seurakunnille: kunkin teistä on aina sapatin jälkeisenä päivänä pantava syrjään
rahaa sen mukaan kuin hänellä on varaa, jottei keräystä pantaisi toimeen vasta kun olen
tullut sinne. (1. Kor. 16:1-2)1) Miten määritellään millaisiin tarkoituksiin kymmenyksiä on maksettava? Esim. pelkästään tiukasti kristillisiin tarkoituksiin kuten lähetystyöhön, vai voidaanko kymmenyksiksi lukea myös erilaisten muiden, ei-uskonnollisten avustusjärjestöjen tukeminen, kuten Pakolaisapu tai SOS-lapsikylät?
Vanhan testamentin kymmenykset menivät kumpaankin tarkoitukseen, maalliseen ja hengelliseen. Ensinnäkin niiden tarkoitus oli olla pappien ja leeviläisten elantoa - eli hengellistä työtä tekevien maallista ravintoa. Toiseksi niillä avustettiin muukalaisia, leskiä ja orpoja. Eli varsin maallista hyväntekeväisyyttä. Paavalin järjestämissä keräyksissä raha meni kristittyjen veljien ja sisarien köyhyyden helpottamiseksi, eli ruokaan ja muuhun elatukseen.
3) Lasketaanko 10% brutto- vaiko nettotulosta?
Vanhan testamentin kymmenykset annettiin kaikesta siitä, mitä itselleen sai. En tiedä, millä tavalla kuninkaat keräsivät veroja. Ehkä jonain vuonna kaikki tulo oli brutto- ja nettotuloa yhtä aikaa, ja toisena vuotena kuningas kävi verottamassa oman osansa. Mutta mitään ohjeita Raamattu ei tästä anna.
Joissakin hengellisissä kokouksissa olen kuullut opetusta, että kymmenykset pitää ehdottomasti maksaa ja summan pitää ilman muuta olla bruttotuloista - ennen kuin verottaja siitä on mitään vienyt - koska Jumalalle täytyy antaa kaikkein ensimmäisenä. Mutta eron tekeminen noin jyrkäksi ei ole oikeutettua. Jo VT:n käskyissä Jumalalle antaminen tarkoitti, että kymmenykset annetaan temppelissä palveleville ja köyhille - eli samaan tarkoitukseen kuin valtion, kunnan ja kirkon verot.
Näillä ajatuksillani en halua kuitenkaan ketään tuuditella ajatukseen, että verojen maksaminen on täysin riittävää, eikä mitään muuta avustamista tarvita. Todellakin tarvitaan. Minä en pysty Raamatun valossa rehellisesti sanomaan, että ihmisen pitää maksaa kymmenykset, koska silloin pitäisi myös pistää Jerusalemin temppeli pystyyn ja palata VT:n uhrikäytäntöihin. Siitä huolimatta - ja verotuksesta huolimatta - kristityn kuuluu opetella antamaan omastaan. Kymmenysten suhteen ahne ja itsekäs ihminen jumittuu helposti ajatukseen: Minkä verran ja mihin tarkoituksiin pitää antaa, että pidetään Jumala tyytyväisenä?
Vaikka kymmenykset kuuluivat Jumalan laissa VT:n temppelipalvelukseen, siitä voidaan oppia paljon. Esimerkiksi Jumala piti itsestäänselvänä, että 10% ei tapa kenenkään tuloja ja elämää. Hän lupaisi pitää huolta siitä, joka piti huolta hänen lakinsa toteuttamisesta. Veroja toki maksetaan Suomessa vielä tätä prosenttiosuutta enemmänkin, mutta yleensähän tulotaso ja elannon määrä on mitoitettu niin, että verotus on siitä jo huomioitu. Käytännössä siis suurimmalle osalle työssä käyvistä ihmisistä itselle jäävästä rahasummasta olisi mahdollisuus käyttää 10% huonompiosaisten auttamiseen. Käytännössä kyse onkin siitä, haluaako antaa.
Olen kuullut kaksi erinomaisen iskevää ja hyvää ohjetta avustamisesta ja kymmenyksistä. Ensimmäisen niistä on sanonut Jaakko Löytty. Lainaus vapaasti ulkomuistista:
"Ei ole mitään muuta oikeaa syytä antaa omastaan kuin se, että joku toinen
tarvitsee sitä rahaa enemmän kuin sinä."
Toinen iskulause tuli eräältä autistiselta kaverilta, johon yhdessä elämäni vaiheessa tutustuin:
"Minä olen oppinut, että avustaminen on vapaaehtoista, ja että 10% on hyvä määrä."