Tervehdys, Vieras!
Kyselit todella isoja asioita. Ja vieläpä aika vaikeita. Niin kuin itsekin sanoit, uskossa oleminen ja uskoon tuleminen ovat periaatteessa erittäin helppoja juttuja. Mutta jos halutaan vetää jotain tarkkoja rajoja, niin sitten ollaan suurissa ongelmissa suurten kysymysten äärellä.
Lähden liikkeelle raamatunkohdasta, jonka nostit esille. Kyse on Jeesuksen sanoista Sardeksen seurakunnalle. Tässä kirje kokonaisuudessaan:
"Sardeksen seurakunnan enkelille kirjoita: ’Näin sanoo hän, jolla on
Jumalan seitsemän henkeä ja seitsemän tähteä: ’Minä tiedän sinun
tekosi. Sinä olet elävien kirjoissa, mutta sinä olet kuollut. Herää ja
vahvista sitä, mikä vielä on jäljellä, sitä, mikä jo oli kuolemaisillaan.
Olen havainnut, että tekosi eivät täytä minun Jumalani vaatimusta.
Muista, kuinka kuulit sanan ja otit sen vastaan, tarkkaa sitä ja tee
parannus. Ellet ole hereillä, minä tulen kuin varas, yllätän sinut hetkellä,
jota et aavista. Muutamia sinulla sentään on Sardeksessa, jotka eivät
ole tahranneet vaatteitaan. He saavat käyskennellä minun seurassani
valkeissa vaatteissa; he ovat sen arvoisia. Se, joka voittaa, saa ylleen
valkeat vaatteet, enkä minä pyyhi hänen nimeään elämän kirjasta, vaan
tunnustan hänet omakseni Isäni ja hänen enkeliensä edessä. Jolla on
korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille.’” (Ilm. 3:1-6)Seurakunta niin kuin yksittäinen kristittykin voi olla elävien kirjoissa. Sillä voi olla hyvä maine ja monet ihmiset voivat tunnustaa siitä hyvää Jumalan ja ihmisten edessä. Mutta ulkokuori voi pettää. Nuorisotyössä ei lakkaa hämmästelemästä sitä, kuinka liian usein tapahtuu seuraavaa: Toiminnassa on mukana joku valtavan aktiivinen ja hieno nuori. Hän tekee elämässään jonkun ratkaisun, joka muuttaa hänen suhtautumistaan uskoon ja seurakuntaan. Eikä häntä näy enää sen jälkeen toiminnassa ollenkaan. Päällepäin hän oli todella elävien kirjoissa, mutta uudet ratkaisut pakottavat kyselemään, että oliko sittenkään. Vai tapahtuiko uskosta luopuminen? Vai voiko usko elää edelleen, vaikka kelkka on käytännössä kääntynyt aivan eri suuntaan kuin ennen?
Mistä tietää, missä vaiheessa joku toinen tai itse olen luopunut niin kokonaan, että nimi on pyyhitty elämän kirjasta?
Toisten ihmisten kohdalla ei voikaan tietää. Sen tietää vain kyseinen ihminen ja Jumala. Vaikkakaan harvemmin kukaan kai itsekseen ajattelee, että minäpä tässä luovuin juuri uskosta. Uskosta luopuminen tapahtuu yleensä pikkuhiljaa. Eräs norjalainen saarnamies sanoi viisaasti: ”Jos joskus kuulette minun luopuneen uskosta, tietäkää, että se ei ole johtunut mistään suuresta ja karkeasta synnistä vaan siitä, että olen laiminlyönyt rukouksen ja valvomisen.” (lainaus vapaasti muistista).
Nukkuminen ja valvominen ovat hienoja kuvia uskonelämästä. Se joka valvoo, tietää olevansa valveilla. Mutta hän tietää myös sen, että väsymys tai raukeus voi yllättää, ja yhtäkkiä onkin unessa. Joskus on unen rajamailla, eikä pysty herättyään sanomaan, ehtikö nukahtaa vai ei. Eikä Raamattu anna mitään mittareita tämän arvioimiseen. Siihen ei ole tarvetta, koska kristitty on kutsuttu valvomaan eikä pelaamaan riskirajoilla:
Tutkikaa itseänne, oletteko uskossa. Pankaa itsenne koetteelle.
Ettekö huomaa, että Jeesus Kristus on teidän keskellänne?
Ellei niin ole, ette selviydy koetuksesta. (2. Kor. 13:5)On Jumalan käsissä arvioida, onko heräävä tai nukahtava ihminen oikealla vai väärällä puolella. Kristityillä on puolestaan tehtävänä pitää toinen toisensa hereillä. Jokainen, joka yrittää valvoa silloin kun väsyttää, tietää, että se on helpompaa porukassa.
