Surullisenkuuluisat supertartuttajatNäinä päivinä jokainen suomalainen tuntuu olevan oman elämänsä itseoppinut infektiolääkäri. Minäkin olen somesta lukenut korona-aiheisia juttuja niin paljon, että pakosti sillä jo jonkun tutkintopaperin saa. Tosin sen verran olen myös tajunnut, että besserwisseröinnin haistaa kilometrien päähän, enkä aio tarjoilla jälleen kerran uudistetussa pakkauksessa sitä samaa, minkä voi lukea asiantuntijoiden sanomana.
Haluan kirjoittaa mietteitäni aihepiiristä, joka on sydämellä sykkinyt ja mieltä painanut. Välillä on suorastaan kiukku kuohahtanut, kun kuulen juttuja suurista uskonsankareista, jotka hurskas hymy kasvoilla toteavat: ”Jumala on minun turvani” - ja ottavat sen jälkeen karmeita tartuntatauteihin liittyviä riskejä.
Kauhulla ajattelen skenaariota, että Suomen Siionista löytyy sellainen ”potilas nro 31” kuin Etelä-Koreasta, jossa kaikki tartunnat olivat tarkasti kontrollissa 30. potilaaseen asti. Sitten tuli yksi uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluva suhari, joka viranomaisten kielloista huolimatta eli normaalia elämää. Hän kävi uskonnollisen yhdyskuntansa kokouksessa ja buffet-ravintolassa. Niin pitkälle kuin tartuntaketjuja pystyttiin havaitsemaan, hän oli vastuussa 80 % kaikista Etelä-Korean koronatapauksista. Pelkästään oman uskonnollisen yhdyskuntansa jäsenistä hän välillisesti sairastutti ainakin yli 1200. (Lähde:
Tekniikan maailman artikkeli)
Samanlaisia surullisia lehtijuttuja löytyy listaksi asti. Ansioituneimmat tartuttajat ovat saaneet kansainvälisesti todella ikävän leiman:
- Venäjän supertartuttaja: Infektiolääkäri, joka ei noudattanut omia ohjeitaan. On tehohoidossa ja siitä selvittyään joutunee oikeuteen.
- Italian supertartuttaja: Mies, jonka epäillään olevan ensimmäinen tartuttaja koko Italian karmeassa tilanteessa.
- Uruguayn supertartuttaja: Muotisuunnittelija, joka tietämättään tartutti kymmeniä yhden juhlan aikana ja aloitti tartuntojen ketjun.
Huolellisimmat toimenpiteetkään eivät takaa 100 % virheettömyyttä, mutta todellakin toivon, etten koskaan lukisi otsikkoa suomalaisesta kristitystä, joka hullussa hurskaudessa Jumalan varjelukseen luottaen on kylvänyt tuhoa ympärilleen. Kirjoitan siksi muutaman ajatuksen Raamatun pohjalta.
Jumala varjelee ensimmäiseksi säännöilläJumala suojelee elämää. Siksi hän sanoi: "älä tapa". Jumala suojelee omaisuutta, joten hän antoi käskyn: "älä varasta". Jumala suojelee ihmisen mainetta: "älä lausu väärää todistusta." Jumala suojelee sydänsuruilta: "älä tee aviorikosta." Jumala ei sanonut, että jos joku murhataan, hänet herätetään henkiin. Eikä hän luvannut, että pettämisen jälkeen sydänsuru vain haihtuu, mustattu maine palaa ennalleen ja varastetun omaisuuden saa vahingoittumattomana takaisin.
Jumala antoi Vanhassa testamentissa jo juutalaisille lupauksen, että hän pitää omistaan huolen. Herra lupasi jopa suojella kaikenlaisilta sairauksilta.
Herra sanoi: "Jos kuuntelet tarkasti, mitä minä puhun, ja teet sen, mikä on oikein minun silmissäni, jos muistat minun käskyni ja noudatat kaikkia minun lakejani, niin minä en pane sinun vaivaksesi mitään niistä sairauksista, joilla kuritin egyptiläisiä. Minä, Herra, olen sinun parantajasi." (2. Moos. 15:26)Se lupaus oli oikea ja tosi. Se on totta vieläkin. Silti Herra antoi yhtä aikaa käskyn, kuinka täytyy toimia, jos kuitenkin sairauksia tulee. Silloisista sairauksista pahin ja herkimmin tarttuva oli spitaali. Sairastumisen epäilemiseen, sairastuneiden eristämiseen ja saastuneiden esineiden käsittelyyn annettiin määräyksiä, jotka hämärästi muistuttavat tällä hetkellä voimassa olevia terveysviranomaisten ohjeita: karanteeni sairausaltistumisen ajalle, sairaan eristäminen, kontaminoituneiden pintojen käsittely ja jopa hengityssuojain on ohjeista poimittavissa.
Jos ihossa on vaalea laikku, joka ei kuitenkaan ulotu ihon pintaa syvemmälle, ja jos ihokarvat eivät ole siinä muuttuneet valkoisiksi, pappi eristäköön sairastuneen seitsemäksi päiväksi. Seitsemäntenä päivänä pappi tarkastakoon hänet uudelleen, ja jos hän toteaa, että sairas kohta on pysynyt ennallaan eikä ole laajentunut, hän eristäköön sairastuneen vielä seitsemäksi päiväksi. ... Spitaalitautia sairastavan tulee käyttää repaleisia vaatteita, pitää hiuksensa hajallaan ja kasvojensa alaosa peitettynä sekä huutaa: "Saastainen, saastainen!" Niin kauan kuin hän potee tautiaan, hän pysyy saastaisena. Hänen on asuttava erillään leirin ulkopuolella. ... Pappi polttakoon tällaisen vaatekappaleen, villaisen tai pellavaisen kankaan tai nahkaesineen, jossa vika on. Koska läiskä on pahanlaatuista spitaalia, esine on poltettava. (3. Moos. 13:4-5, 45-46, 52)Kristityn, joka haluaa luottaa Jumalan varjelukseen, on aloitettava siitä, mistä Jumala itsekin varjeluksensa aloittaa: annettujen ohjeiden noudattamisesta. Jumala toimii tämän elämän keskellä kaikkein useimmin tämän elämän lainalaisuuksien mukaan. Vanhassa vitsissä kerrotaan miehestä, joka pakeni tulvaa talonsa katolle. Veden noustessa vuoroin erilaiset veneet ja lopulta helikopteri pyrkivät pelastamaan häntä, mutta mies kieltäytyi ja vastasi joka kerta: "Olen rukoillut. Jumala kyllä pelastaa minut." Hukkumisensa jälkeen hän kyseli taivaassa, miksei varjelus toiminut. Jumala vastasi: "Minä lähetin veneitä ja lopulta helikopterin. Mitä sinä vielä olisit halunnut?"
Koronan keskellä kristitty saa luottaa Jumalan varjelukseen, mutta on huomattava, että merkittävä osa varjeluksesta on alkanut kauan ennen kuin koronaa on ollut olemassakaan. Suomalaisia on siunattu järjestäytyneellä yhteiskunnalla ja viisailla terveysviranomaisilla, jotka tämän tilanteen äärellä ovat rientäneet avuksi jo viikkoja sitten kertoen, kuinka nyt on toimittava, että ihmiset suojelevat toisiaan eivätkä aiheuta hoitojärjestelmän ylikuormittumista ja valtavaa epidemiaa.
Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Jumalan säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat rangaistuksensa. (Room. 13:1-2)Jos luotat aidosti ihmeisiin, kieltäydy sairaalahoidosta ja paranna ne, jotka tartutitJoskus Jumalan toiminnaksi ajatellaan vasta sellaiset asiat, jotka poikkeavat normaalista arjesta. Tällöin uskon voimaksi nähdään se, että uskaltaa luottaa epätodennäköisyyksiinkin: "Mikä ihmiselle on mahdotonta, on mahdollista Jumalalle". Ei ole väärin luottaa Jumalan yliluonnollisiin mahdollisuuksiin, mutta ...
Vaikka kuulen kristityistä, jotka koronan äärelläkin luottavat varjelukseen, en ole kuullut yhdestäkään, joka olisi tässä luottamuksessaan johdonmukainen loppuun asti. On helppo sanoa: "Minä luotan Jumalan varjelukseen", kun tietää, että yhteiskunta on velvollinen hoitamaan, jos tauti kuitenkin tulee. Väitänkin aika raflaavasti, että suurin osa niin sanotusta luottamuksesta on oikeasti itsekkyyttä ja halua tehdä oman mielen mukaan.
Todellista ihmeisiin luottamista on turvautuminen Jumalan huolenpitoon niin, että jos ei noudata yhteiskunnan sääntöjä niin ei ota myöskään vastaan yhteiskunnan tarjoamaa hoitoa. Muussa tapauksessa kyseessä on itsekäs kristitty, joka yrittää poimia kaikki herkut: Ensin hän haluaa Jumalan nimissä vapauden rikkoa annettuja ohjeita ja sitten yhteiskunnan nimissä teho-osastohoidon, jos paha paikka tulee. Oikea Jumalaan luottaminen ei ole itsekästä vapauksien haalimista vaan lähimmäisiä suojaavien ohjeiden järkähtämätöntä noudattamista:
Jumalan tahto näet on, että te hyvää tekemällä panette sulun ymmärtämättömien ihmisten typerille puheille. Ja näin tehkää vapaiden tavoin - älkää niin kuin ne, joilla vapaus on pahuuden verhona, vaan niin kuin Jumalan orjat. (1. Piet. 2:15-16)Yksittäinen uskonsankari voisi tietysti uhrata itsensä uskoonsa vedoten. Suurimman ongelman aiheuttaa se, että sairastunut uskonsankari sairastuttaa myös muita ihmisiä, joista hän ei voi ottaa vastuuta itse. Oman tehohoitopaikkansa hän varmaan teoriassa voisi luovuttaa sellaiselle, joka ei ole sitä omalla piittaamattomuudellaan ansainnut. Mutta kuinka kristitty voi auttaa niitä, jotka hän itse on sairastuttanut, ja joille ei enää riitä tehohoitopaikkoja?
Vastuuttomasti toimiville kristityille ei jaeta kunnian kruunuja tai marttyyrin viittoja, joita ei-uskovatkin ihastelevat. Edessä on täysin päinvastainen tie, jota voidaan kuvata Paavalin sanoin:
On kirjoitettu: "Teidän vuoksenne pakanakansat pilkkaavat Jumalan nimeä." (Room. 2:24)Parantamisen lahjallakin on poikkeuksiaRaamattu on pullollaan kertomuksia siitä, kuinka Jeesus maan päällä liikkuessaan paransi ihmisiä. Jopa niitä eristykseen määrättyjä spitaalisia. Jeesukselle kaikki on mahdollista. Raamattua pitää silti lukea kokonaisuutena ja nähdä, että Jeesus ei tullut muuttamaan inhimillisen elämän lainalaisuuksia. Edes hän itse ei parantanut aina kaikkia. Betesdan lammikolla ja kotikaupungissaan hän päätti auttaa vain osaa sairaista. Myöskään parantamisen armolahjalla varustetut Jeesuksen seuraajat eivät parantaneet kaikkia. Paavali ei käskenyt Timoteusta rukoilemaan enemmän, vaan antoi neuvon sairauden hoitamiseen. Trofimoksen Paavali puolestaan jätti sairastamaan, kun jatkoi itse matkaansa.
- Hän ei voinut tehdä siellä yhtään voimatekoa; vain muutamia sairaita hän paransi panemalla kätensä heidän päälleen. (Mark. 6:5)
- Älä enää juo pelkkää vettä, vaan käytä vatsasi ja toistuvien vaivojesi vuoksi vähän viiniäkin. (1. Tim. 5:23)
- Trofimoksen, joka oli sairaana, jätin Miletokseen. (2. Tim. 4:20)
Jos siis Raamatussa kerrotaan, että Jeesus ei muuttanut sairastamisen perusteita, ei yksittäinen kristittykään voi siinä asiassa sooloilla.
Lähimmäisenrakkauden muodot riippuvat tilanteestaOn turvallista elää totutuilla tavoilla. Lähimmäisen rakkaus ei kuitenkaan voi noudattaa vakiokaavoja. Ei ainakaan niitä kaavoja, jotka rakkauden osoittajalle ovat tuttuja. Täytyy voida reagoida lähimmäisen tarpeisiin. On itkettävä itkevien kanssa ja iloittava iloitsevien kanssa. Koronaviruksen kohdalla tärkein rakkauden nyrkkisääntö on, että kukaan lähimmäinen ei tarvitse koronavirusta. Jokin aika sitten näin aika pelottavan uutisen, jossa kerrottiin, kuinka
Paavi Franciscus kehotti pappeja käymään rohkeasti koronaan sairastuneiden luona. Toivon, että ohjeistus on nyt radikaalisti muuttunut.
Minun on työssäni kohdattava ihmisiä pakollisten tilanteiden muodossa. Hautajaisia on pystyttävä järjestämään pahimmissakin yhteiskunnallisissa tilanteissa. Joskus surevien kohtaaminen tuntuu haastavalta, kun ei oikein voi mennä edes samaan tilaan, vaan on yritettävä kohdata puhelimitse ja itse tilaisuudessa riittävän välimatkan päästä. Vaikka kyseessä olisi täysin terveiden ja nuorten ihmisten joukko, olisi tilanne aivan sama. Tai jopa pahempi. Nuoret ihmiset ovat siinä mielessä kaikkein vaarallisimpia kohdattavia, kun he voivat sairastua koronaan lähes oireettomasti, jolloin tauti leviää huomaamatta. Pahimmillaan voi toteutua skenaario, jossa surevien auttamisesta poikii lisää surua. Niin vaikeaa kuin se välillä onkin, Saarnaajan viisaus on nyt laitettava käytäntöön järkähtämättömästi:
Aika on syleillä ja aika olla erossa. (Saarn. 3:5)Nyt on oltava erossa.
Näytä kirjoitukset
