Kirjoittanut: Nettipappi Marko
« : 29.01.2021 - klo:23:29 »Hei Salli,
Jos olet lukenut muita etiikan esitelmiin liittyviä vastauksiani, osaatkin jo arvata, kuinka tämä tekstini alkaa. Eli aloitan hyvin perinteisesti toteamalla, että kirkolla ei ole kantaa teiniraskauksista. Hyvin harvasta eettisestä kysymyksestä voidaan sanoa mitään virallista Suomen kirkon kantaa. Kristittyjen kesken kysymys jakaantuu kahteen ääripäähän, joiden väliin mahtuu monia vivahteita ja välimuotoja.
Eettiseksi ongelmaksi kysymys muodostuu siksi, että a) keskimäärin ajatellaan, että teiniraskaus ei ole lähtökohtaisesti toivottu ja suunniteltu raskaus, vaan kyseessä on tilanne, joka tavalla tai toisella koetaan ongelmaksi, sekä b) asiaa voidaan katsoa kahdestä ääripäästä käsin - opillisesta ja eettisestä suhtautumistavasta - eikä kumpikaan yksistään pääse hyvään lopputulokseen, vaan tilannekohtaisesti pitäisi ostata valita sopiva yhdistelmä kumpaakin.
Opillinen suhtautumistapa
Perinteinen ja konservatiivinen raamatuntulkinta opettaa, että seksuaalisuus kuuluu avioliitossa toisiinsa sitoutuneiden puolisoiden välille. Tästä tulkintamallista olen kirjoittanut tällä palstalla ketjussa seksi, seurustelu, avoliitto, avioliitto. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna teiniraskaus muodostaa ongelman siksi, että ihminen on saattanut itsensä vaikeaan tilanteeseen, koska on ollut välinpitämätön Jumalan antamille ohjeille.
Ei tarvitse mennä kovinkaan pitkälle taaksepäin historiassa, kun tällainen opetus oli valtavirtaa kirkollisessa ympäristössä. Sen vuoksi ihmiset hyvin tiesivät, mitä kirkko opettaa. Mutta toisaalta opillisen näkökulman painottuessa eettinen suhtautumistapa saattoi olla vähäisempää. Noin sata vuotta sitten (Wikipedian mukaan) aviottoman lapsen asema saattoi olla kaikkialla Euroopassa erittäin huono. Lasta kohdeltiin kaltoin sen vuoksi, että hänen vanhempansa eivät olleet noudattaneet oikeaa avioliittomallia. Tällaisessa tilanteessa ppetus on siis kristillistä, mutta teot eivät ole, kun ihminen jää ongelmineen yksin ja vaille apua.
Jos käytän yksinkertaista leipäveitsiesimerkkiä, niin yhteiskunnassa ja kirkossa opetettiin hyvin selkeästi, kuinka terävää veistä tulee käsitellä, mutta ei autettu niitä, joilla veitsi oli kaikesta huolimatta lipsunut ja oli tullut haavoja.
Eettinen suhtautumistapa
Nykyaikainen ja vähemmän perinteisiin arvoihin sitoutunut raamatuntulkinta korostaa sitä, että ihmisen on parasta itse päättää oma suhtautumisensa seksuaalisiin kysymyksiin. Vaikka avioliitossa nähdään paljon etuja, seksuaalisuutta ei sidota avioliittoon. Teiniraskaus ei siis ole millään tapaa opillinen tai hengellinen kysymys, vaan kyse on siitä, kuinka tämä ihminen kohdataan vaikeuksien keskellä ja kuinka häntä tuetaan elämässä eteenpäin.
Tämän ääripään ajattelussa keskiössä on raskaana oleva ihminen - eivät seksuaalisuuteen liittyvät opilliset kysymykset eikä äärimmillään myöskään syntymättömään lapseen liittyvät kysymykset. Puhtaimmillaan eettisen näkökulman lähestymistapa on, että jokaisella on oikeus toimia seksuaalisuutensa kanssan niin kuin haluaa, ja jokaisella on myös oikeus päättää omasta tulevaisuudestaan, eikä edes aborttiin liittyviä kysymyksiä saa liikaa pyöritellä, koska siihenkin ihmisellä on oikeus, jos hän niin haluaa. Tällä palstalla olen kirjoittanut myös abortista, jos haluat siihen suuntaan laajentaa pohdintaasi.
Leipäveitsiesimerkkiä käyttääkseni tätä ajattelumallia havainnollistaa tilanne, jossa halutaan, että kirkko ja yhteiskunta mahdollisimman tehokkaasti auttaa paikkaamaan terävän veitsen aiheuttamia haavoja, mutta veitsen käytön opettamista pidetään vääränä tuomitsemisena.
Kultainen keskitie vai kummatkin ääripäät?
Eettisissä kysymyksissä joudutaan aina tasapainoilemaan erilaisten vaihtoehtojen välillä. Jos teiniraskauteen suhtauduttaisiin kylmän opillisesti, ihmisiä opetettaisiin selkeästi, mutta todennäköisesti myös syyllistettäisiin ankarasti heidän virheistään. Se luultavasti aavistuksen verran vähentäisi virheiden tekemistä, mutta siitä huolimatta olisi suuri joukko niitä, jotka olisivat saaneet elämässään kolhuja, eikä heitä sen jälkeen auttaisi kukaan.
Jos teiniraskauteen puolestaan suhtauduttaisiin huolettoman eettisesti, kukaan ei kokisi tulleensa tuomituksi. Se tekisi kirkosta ja yhteiskunnasta leppoisan ja apua tarvitsevat ihmiset saisivat apua, mutta sen jälkeen kipua ja ongelmia aiheuttavia tilanteita olisi aina vain enemmän, kun ei ole opetusta, joka ohjaisi kivuttomampaan suuntaan.
Minä ajattelen, että seksuaalisuus on niin suuri ja herkkä asia ihmisessä, että on tärkeää opettaa toimintamallia, joka turvaisi mahdollisimman hyvän ja ehjän seksuaalisuuden. Minun itseni mielestä kirkon perinteinen avioliitto-opetus on hyvää ja oikeaa, vaikka se ei olekaan enää ollenkaan missään suosiossa yhteiskunnassa. Mutta yhtä lailla ajattelen, että samaan aikaan selkeän opetuksen rinnalla kuuluisi olla mahdollisimman hyvä ja ihmisiä kohtaava toiminta. Elämänsä karikoissa itseään satuttaneet ihmiset eivät saa joutua kokemaan, että jopa kristityt hylkäävät heidät.
Jeesuksen esimerkki
Kysymyksesi on sinällään hauska, että kristinuskon keskeisin hahmo, Jumalan Poika Jeesus Kristus oli itse teiniraskauden tulos. Marian oletetaan olleen suunnilleen 14-16 -vuotias, kun hän synnytti Jeesuksen. Luonnollisestikaan tilanne ei ole täysin sama kuin sinun kysymässäsi tilanteessa. Jeesus ei ollut vahinko, koska Jumala oli jo ennen maailman luomista tehnyt suunnitelman Jeesuksen syntymisestä maailmaan. Jeesus ei ollut myöskään Marian huikentelevaisen elämän tai harkitsemattomuuden tulos, niin kuin jouluevankeliumia edeltävistä tapahtumista voimme Raamatusta lukea.
Jeesuksen aikalaiset eivät kuitenkaan tienneet tai uskoneet tilannetta sellaiseksi kuin se oli. Ainakin yhdessä evankeliumin kohdassa on aistittavissa, että Jeesuksen aikalaiset halveksivat Jeesusta olettaen hänet aviottomaksi lapseksi: He sanoivat [Jeesukselle]: "Me emme ole porton poikia. Meillä on yksi isä, Jumala." (Joh. 8:39-41)
Jumalallisella viisaudella ja varmasti osin myös halveksituksi tulemisen kokemuksella Jeesus osasi soveltaa yhtä aikaa sekä opillista että eettistä lähestymistapaa. Hän opetti äärimmäisen selkeästi ja jyrkästi oikeaa avioliittokäsitystä, mutta hän kohtasi valtavan lempeästi ja auttavaisesti niitä, jotka eivät olleet siihen tavoitteeseen päässeet vaan olivat saaneet haavoja elämässään.
Esimerkki Jeesuksen opillisista lausahduksista: Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan. Jos oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden osan ruumiistasi, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin. (Matt. 5:28-29)
Esimerkki Jeesuksen eettisistä teoista: Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä. ... Ja hän sanoi naiselle: "Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi." (Luuk. 7:37, 48)
Kristilliseen uskoon kuuluu tässäkin asiassa Jeesuksen seuraaminen. Kristillisen kirkon täytyisi opettaa avioliiton ihannetta niin, että sitä noudatettaisiin. Ja kristillisen kirkon täytyisi kohdata ja auttaa vaikeuksissaan niitä, jotka eivät ole sen opetuksen mukaan osanneet elää.
Jos olet lukenut muita etiikan esitelmiin liittyviä vastauksiani, osaatkin jo arvata, kuinka tämä tekstini alkaa. Eli aloitan hyvin perinteisesti toteamalla, että kirkolla ei ole kantaa teiniraskauksista. Hyvin harvasta eettisestä kysymyksestä voidaan sanoa mitään virallista Suomen kirkon kantaa. Kristittyjen kesken kysymys jakaantuu kahteen ääripäähän, joiden väliin mahtuu monia vivahteita ja välimuotoja.
Eettiseksi ongelmaksi kysymys muodostuu siksi, että a) keskimäärin ajatellaan, että teiniraskaus ei ole lähtökohtaisesti toivottu ja suunniteltu raskaus, vaan kyseessä on tilanne, joka tavalla tai toisella koetaan ongelmaksi, sekä b) asiaa voidaan katsoa kahdestä ääripäästä käsin - opillisesta ja eettisestä suhtautumistavasta - eikä kumpikaan yksistään pääse hyvään lopputulokseen, vaan tilannekohtaisesti pitäisi ostata valita sopiva yhdistelmä kumpaakin.
Opillinen suhtautumistapa
Perinteinen ja konservatiivinen raamatuntulkinta opettaa, että seksuaalisuus kuuluu avioliitossa toisiinsa sitoutuneiden puolisoiden välille. Tästä tulkintamallista olen kirjoittanut tällä palstalla ketjussa seksi, seurustelu, avoliitto, avioliitto. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna teiniraskaus muodostaa ongelman siksi, että ihminen on saattanut itsensä vaikeaan tilanteeseen, koska on ollut välinpitämätön Jumalan antamille ohjeille.
Ei tarvitse mennä kovinkaan pitkälle taaksepäin historiassa, kun tällainen opetus oli valtavirtaa kirkollisessa ympäristössä. Sen vuoksi ihmiset hyvin tiesivät, mitä kirkko opettaa. Mutta toisaalta opillisen näkökulman painottuessa eettinen suhtautumistapa saattoi olla vähäisempää. Noin sata vuotta sitten (Wikipedian mukaan) aviottoman lapsen asema saattoi olla kaikkialla Euroopassa erittäin huono. Lasta kohdeltiin kaltoin sen vuoksi, että hänen vanhempansa eivät olleet noudattaneet oikeaa avioliittomallia. Tällaisessa tilanteessa ppetus on siis kristillistä, mutta teot eivät ole, kun ihminen jää ongelmineen yksin ja vaille apua.
Jos käytän yksinkertaista leipäveitsiesimerkkiä, niin yhteiskunnassa ja kirkossa opetettiin hyvin selkeästi, kuinka terävää veistä tulee käsitellä, mutta ei autettu niitä, joilla veitsi oli kaikesta huolimatta lipsunut ja oli tullut haavoja.
Eettinen suhtautumistapa
Nykyaikainen ja vähemmän perinteisiin arvoihin sitoutunut raamatuntulkinta korostaa sitä, että ihmisen on parasta itse päättää oma suhtautumisensa seksuaalisiin kysymyksiin. Vaikka avioliitossa nähdään paljon etuja, seksuaalisuutta ei sidota avioliittoon. Teiniraskaus ei siis ole millään tapaa opillinen tai hengellinen kysymys, vaan kyse on siitä, kuinka tämä ihminen kohdataan vaikeuksien keskellä ja kuinka häntä tuetaan elämässä eteenpäin.
Tämän ääripään ajattelussa keskiössä on raskaana oleva ihminen - eivät seksuaalisuuteen liittyvät opilliset kysymykset eikä äärimmillään myöskään syntymättömään lapseen liittyvät kysymykset. Puhtaimmillaan eettisen näkökulman lähestymistapa on, että jokaisella on oikeus toimia seksuaalisuutensa kanssan niin kuin haluaa, ja jokaisella on myös oikeus päättää omasta tulevaisuudestaan, eikä edes aborttiin liittyviä kysymyksiä saa liikaa pyöritellä, koska siihenkin ihmisellä on oikeus, jos hän niin haluaa. Tällä palstalla olen kirjoittanut myös abortista, jos haluat siihen suuntaan laajentaa pohdintaasi.
Leipäveitsiesimerkkiä käyttääkseni tätä ajattelumallia havainnollistaa tilanne, jossa halutaan, että kirkko ja yhteiskunta mahdollisimman tehokkaasti auttaa paikkaamaan terävän veitsen aiheuttamia haavoja, mutta veitsen käytön opettamista pidetään vääränä tuomitsemisena.
Kultainen keskitie vai kummatkin ääripäät?
Eettisissä kysymyksissä joudutaan aina tasapainoilemaan erilaisten vaihtoehtojen välillä. Jos teiniraskauteen suhtauduttaisiin kylmän opillisesti, ihmisiä opetettaisiin selkeästi, mutta todennäköisesti myös syyllistettäisiin ankarasti heidän virheistään. Se luultavasti aavistuksen verran vähentäisi virheiden tekemistä, mutta siitä huolimatta olisi suuri joukko niitä, jotka olisivat saaneet elämässään kolhuja, eikä heitä sen jälkeen auttaisi kukaan.
Jos teiniraskauteen puolestaan suhtauduttaisiin huolettoman eettisesti, kukaan ei kokisi tulleensa tuomituksi. Se tekisi kirkosta ja yhteiskunnasta leppoisan ja apua tarvitsevat ihmiset saisivat apua, mutta sen jälkeen kipua ja ongelmia aiheuttavia tilanteita olisi aina vain enemmän, kun ei ole opetusta, joka ohjaisi kivuttomampaan suuntaan.
Minä ajattelen, että seksuaalisuus on niin suuri ja herkkä asia ihmisessä, että on tärkeää opettaa toimintamallia, joka turvaisi mahdollisimman hyvän ja ehjän seksuaalisuuden. Minun itseni mielestä kirkon perinteinen avioliitto-opetus on hyvää ja oikeaa, vaikka se ei olekaan enää ollenkaan missään suosiossa yhteiskunnassa. Mutta yhtä lailla ajattelen, että samaan aikaan selkeän opetuksen rinnalla kuuluisi olla mahdollisimman hyvä ja ihmisiä kohtaava toiminta. Elämänsä karikoissa itseään satuttaneet ihmiset eivät saa joutua kokemaan, että jopa kristityt hylkäävät heidät.
Jeesuksen esimerkki
Kysymyksesi on sinällään hauska, että kristinuskon keskeisin hahmo, Jumalan Poika Jeesus Kristus oli itse teiniraskauden tulos. Marian oletetaan olleen suunnilleen 14-16 -vuotias, kun hän synnytti Jeesuksen. Luonnollisestikaan tilanne ei ole täysin sama kuin sinun kysymässäsi tilanteessa. Jeesus ei ollut vahinko, koska Jumala oli jo ennen maailman luomista tehnyt suunnitelman Jeesuksen syntymisestä maailmaan. Jeesus ei ollut myöskään Marian huikentelevaisen elämän tai harkitsemattomuuden tulos, niin kuin jouluevankeliumia edeltävistä tapahtumista voimme Raamatusta lukea.
Jeesuksen aikalaiset eivät kuitenkaan tienneet tai uskoneet tilannetta sellaiseksi kuin se oli. Ainakin yhdessä evankeliumin kohdassa on aistittavissa, että Jeesuksen aikalaiset halveksivat Jeesusta olettaen hänet aviottomaksi lapseksi: He sanoivat [Jeesukselle]: "Me emme ole porton poikia. Meillä on yksi isä, Jumala." (Joh. 8:39-41)
Jumalallisella viisaudella ja varmasti osin myös halveksituksi tulemisen kokemuksella Jeesus osasi soveltaa yhtä aikaa sekä opillista että eettistä lähestymistapaa. Hän opetti äärimmäisen selkeästi ja jyrkästi oikeaa avioliittokäsitystä, mutta hän kohtasi valtavan lempeästi ja auttavaisesti niitä, jotka eivät olleet siihen tavoitteeseen päässeet vaan olivat saaneet haavoja elämässään.
Esimerkki Jeesuksen opillisista lausahduksista: Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan. Jos oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden osan ruumiistasi, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin. (Matt. 5:28-29)
Esimerkki Jeesuksen eettisistä teoista: Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä. ... Ja hän sanoi naiselle: "Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi." (Luuk. 7:37, 48)
Kristilliseen uskoon kuuluu tässäkin asiassa Jeesuksen seuraaminen. Kristillisen kirkon täytyisi opettaa avioliiton ihannetta niin, että sitä noudatettaisiin. Ja kristillisen kirkon täytyisi kohdata ja auttaa vaikeuksissaan niitä, jotka eivät ole sen opetuksen mukaan osanneet elää.
