Tuoreimmat viestit

Sivuja: [1] 2 3 ... 10
1
Kysy Nettipapilta / Kristinusko ja talousjärjestelmä
« Uusin viesti kirjoittanut Kyykytetty köyhä eilen kello 22:49 »
Olen pohtinut paljon talouskasvuun perustuvaa talousjärjestelmäämme. Se on ehkä saanut meille paljon hyvää aikaan, mutta hinta on kova: se, että länsimaiden tuotannot tehdään Aasian maissa halvalla tarkoittaa, että lapsityövoima ja orjatyö ovat monille arkipäivää. Toisaalta talouskasvu vaatii luonnonvarojen kestämätöntä kuluttamista, jota maapallomme ei tule kestämään. Samaan aikaan maailman rikkaimmat ihmiset kasvattavat tähtitieteellisiä omaisuuksiaan ja köyhät ihmiset köyhtyvät. Jopa valtioiden vesivarantoja yksityistetään ja niillä tehdään voittoa. Siis juomavesikin on jonkun omistamaa ja voitontavoittelun väline.

Kymmenessä käskyssähän puhutaan, ettei saa himoita toisen omaisuutta eli Jumala näyttää sallivan sen, että ihmiset omistavat asioita. Mutta kuka jakaa omaisuutta? Onko se esivallan tehtävä jakaa vaikkapa pellot ja metsät omistajilleen? Vai onko luvallista vallata joku metsä ja ilmoittaa, että tämä on minun? Kuka päättää mikä on kenenkin omistuksessa? Jumalahan kaiken tietenkin omistaa, mutta jako taitaa tapahtua mielivaltaisiin perustein.

Olen tullut siihen tulokseen, että on vaikeaa puolustaa talousjärjestelmäämme. Minusta se on kristinuskon vastaista. Mutta toisaalta eipä ne kommunistitkaan tainneet olla sen kristillisempiä. Taitaa olla niin, että rikkaat ja köyhät on aina olemassa tässä maailmassa, olipa järjestelmä mikä hyvänsä. Hyötyjät ja häviäjät myös. Kyllä myönnän itse, että köyhänä ihmisenä olen kateellinen ja kiukkuinen siitä, että toisilla on omaisuutta ja se kasaantuu heille.

Millainen talousjärjestelmä mielestäsi olisi Jumalan mielen mukainen?
2
Kysy Nettipapilta / Vs: Mitä Raamattu sanoo ehkäisystä?
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 26.03.2024 - klo:10:40 »
Tervehdys Justus!

Pohdin pitkään, kuinka toimisin tämän kirjoituksesi kanssa. Se näet ei tarkalleen ottaen mene enää foorumin sääntöihin, koska kyseessä ei ole enää suoranaisesti vuoropuhelu Nettipapin kanssa. Kirjoituksesi on pikemminkin minun ajatuksiani korjaava ulkopuolisen opetuspuheenvuoro.

Tällä erää ajattelin kuitenkin jättää viestisi näkyviin. Pidän hyvin terveellisenä sitä, että nettipapin ajatuksia myös haastetaan ja kritisoidaan. Keskimääräinen luterilaisen kirkon sisällä käytävä keskustelu liukuu yhä enemmän siihen suuntaan, että jokaisen omat ajatukset ovat yhtä oikein. En pidä sitä ollenkaan hyvänä. Suorasanaisia opettajia tarvitaan nykyään entistä enemmän. Mutta yksikään opettaja ei ole erehtymätön. Jaakobin kirjeen sana on hyvin vakava:

Veljeni, kovin monien teistä ei pidä ryhtyä opettajiksi, sillä te tiedätte, että meidät opettajat tullaan tuomitsemaan muita ankarammin. (Jaak. 3:1)

Vaikka et osoittanut sanojasi suoraan Nettipapille, niin siitä huolimatta kiitän, että kannat huolta kristinuskon ja kristillisen etiikan puhtaasta julistamisesta! Se on myös oikeaa kristillistä rakkautta. Kirjoituksesi tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden yleispätevään vastaukseen, joten kirjoitan sellaisen.

Seksuaalietiikan aluetta käsitteleviä opetuksiani kritisoidaan sekä liian konservatiivisiksi ja tiukoiksi että liian liberaaleiksi ja lepsuiksi. Jos siis kritiikistä voisi jotain päätellä, niin ainakin jollain kultaisella keskitiellä olen sen suhteen, että korjaavaa palautetta tulee kummaltakin sivustalta. Liian konservatiiviseksi minua moititaan, kun muistutan Jeesuksen sanoista uudelleen avioitumisen osalta. Liian liberaaliksi minun opetustani on moitittu erityisesti kahdessa ketjussa. Toinen on tämä ehkäisyä koskeva, ja toinen ketju on Onko itsetyydytys syntiä? Siihen aihepiiriin otit nyt myös kovasti kantaa.

Hyvin paljon yleistäen voisin sanoa, että liian konservatiiviseksi minua moittivat yksittäiset ihmiset. Liian liberaaliksi minua moittivat taustayhteisön perinteestä kirjoittavat ihmiset. Esimerkiksi esikoislestadiolaisuudessa ja länsisuomen rukoilevaisuudessa arvostetaan hyvin korkealle kaikkein vanhaa Biblian käännöstä vuodelta 1776. Molemmissa myös suhtaudutaan lähtökohtaisesti arvostaen suuriin perheisiin, ja ainakin lestadiolaisuuden puolella ehkäisy on yksiselitteisesti kiellettyjen asioiden listalla. Nämä puolet korostuvat myös sinun kirjoituksessasi.

Kukaan ei ole omassa raamatuntulkinnassaan vapaa taustayhteisönsä ja ympäröivän kulttuurin vaikutuksesta. Tämä näkyy sinun kirjoituksessasi hyvin vahvasti. Nostat esiin tietyn tulkintaperinteen mukaisen lukutavan raamatunkohdista, jotka voidaan hyvin konservatiivisestikin lukien nähdä eri tavoin. Esimerkiksi se, että Raamatussa kerrotaan "xxx yhtyi vaimoonsa ja tämä tuli raskaaksi" ei missään määrin ole lakiteksti. Aivan samalla tavalla Raamatun sivuilla näet kerrotaan myös ihmisten tekemistä vääryyksistä, eivätkä ne ole ohjeita sellaisten asioiden tekemiseen. Jotta tuollainen kohta voidaan lukea käskynä ja normina, täytyy tulkinnan auktoriteettina käyttää jotain taustaoletusta, joka sanelee sen, mikä merkitys tuolla raamatunkohdalla on. Käytätkin näiden tulkintojen jälkeen varsin paljon palstamillimetrejä varoittamaan vastahakoisia ihmisiä, jotka ajattelevat näistä asioista toisella tavalla, mikä on yleistä vahvan taustayhteisön vaikutuspiirissä.

Raamatun lukeminen on helppoa, jos se luetaan täysin taustayhteisön sanelemalla tavalla. Raamattu on helppo myös silloin, kun jokainen kohta tulkitaan itselle mieleisellä tavalla. Vaikein Raamattu on silloin, kun sitä pyritään lukemaan kokonaisuutena ymmärtäen. En väitä, että itse onnistun siinä, mutta se on tavoitteeni, ja siltä pohjalta olen vastaukseni kirjoittanut.
3
Kysy Nettipapilta / Vs: Avioero ja uusiin naimisiin meneminen
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 25.03.2024 - klo:13:34 »
Hei Kevätaurinko!

Esitit kysymyksesi viestiketjussa, joka käsitteli kahden avioliittokäsityksen rinnakkaiseloa. Siirsin viestisi kuitenkin tähän ketjuun, jonka aihepiiri on mielestäni lähempänä kysymystäsi. Sinun kannattaa tutustua edellä oleviin vastauksiin. Niissä olen jo jossain määrin käsitellyt pohdintojasi, joten vastaan vain hyvin tiiviisti juuri niihin näkökulmiin, jotka sinä nostit esille.

Lainaus
Milloin kirkossa sallittiin eronneiden uudelleen vihkiminen ja miksi?

Olen kovin huono kirkkohistoriassa ja tarkoissa lakipykälissä. Niinpä saat suoran lainauksen Wikipedian artikkelista, jonka oikeellisuutta en pysty vahvistamaan enkä kiistämään:

Vuonna 1948 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous totesi, että eronneita, joiden edellinen puoliso oli elossa, ei tullut vihkiä kirkollisesti eikä siunata heidän siviilimenoin solmittua avioliittoaan. Vihkiminen ja siunaaminen oli sallittua vain, jos papin mukaan siihen oli erittäin painavia syitä. Presidentti Paasikivi ei kuitenkaan vienyt asiaa eduskunnalle, joten kirkolliskokouksen esittämää rajoitusta ei tullut kirkkolakiin. Koska kirkkolakiin ei saatu rajoitusta eronneiden vihkimiselle, papeilla oli paitsi oikeus myös velvollisuus vihkiä kaikki eronneet, jotka täyttivät kirkollisen vihkimisen ehdot. Vuonna 1978 piispainkokous antoi suosituksen, jonka mukaan papin, joka omatunnon syistä kieltäytyy vihkimästä eronneita avioliittoon, pitää ilmoittaa vakaumuksestaan hiippakuntansa piispalle, joka päättää miten tilanne ratkaistaan. Käytännössä asia hoidetaan seurakunnan sisäisin järjestelyin. Piispainkokouksen suositus on edelleen voimassa.

Lainaus
Tiedän useita pappejakin, jotka ovat eronneet ja menneet uusin naimisiin. Voiko tätä mielestäsi verrata homoavioliittoon?

Ei voi verrata. Lähtökohtaisesti on lukemattomia tapoja rikkoa Jumalan tahtoa ja tehdä syntiä. Kaikki synti on syntiä. Myös miehen ja naisen avioliitosta sanotut rajuimmat sanat ovat aivan hurjaa kuultavaa: "Minä vihaan eroa, sanoo Herra, Israelin Jumala. Joka eroaa, tekee yhtä väärin kuin se, joka tahraa kätensä veriteolla, sanoo Herra Sebaot. Varokaa hylkäämästä vaimoanne!" (Mal. 2:16) Silti asiassa on se olemuksellinen eroavaisuus, että Raamatun mukaan samaa sukupuolta olevien sukupuolisuhde ei ole missään elämänmuodossa Jumalan tahdon mukainen. Miehen ja naisen välinen sukupuolisuhde on kuitenkin aina luomisjärjestyksen mukainen, jolloin sen lähtökohdat eivät ole väärin, vaikka siihen liittyisi paljon muita parannuksen tekoa vaativia syntejä. Siksi uudelleen naimisiin meneminen ja samaa sukupuolta olevien avioliitto eivät ole rinnasteisia asioita.

Lainaus
Onko pappeja, jotka eivät suostu vihkimään eronneita? Tai avoliitossa eläneitä?

Olen muistaakseni kuullut yhdestä pastorista, jolle myös menneisyydessä tapahtunut avoliitto on ollut omantunnon syy kieltäytyä toimittamasta nykyisen pariskunnan vihkimistä. Itselläni avoliitto ei ylitä kipurajaa, vaikka eronneiden vihkimisen suhteen olen kovasti paininut. Siitä olen ylempänä kirjoittanutkin enemmän. Tiedän myös muita pastoreita, joille eronneiden vihkiminen on joko hyvin vaikea ajatus tai omantunnonsyy kieltäytyä vihkimästä.
4
Hei Anniina!

Avioliitto ja seksi ovat erillisiä asioita, jotka kuuluvat yhteen. Silti avioliitto ei luo seksiä eikä seksi avioliittoa. Raamatun opetuksen mukaan ne täytyy siis ihmisen valintojen avulla pitää yhdessä.

Seksuaalisuus kuuluu luomiskertomuksen sanaan yhdeksi lihaksi tulemisesta. Paavali varoittaa haureudestaan kuuluisan Korinton kaupungin seurakuntalaisia: "Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne ovat Kristuksen ruumiin jäseniä? Ryhtyisinkö siis tekemään Kristuksen jäsenistä porton jäseniä? En ikinä! Ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, on samaa ruumista hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." (1. Kor. 6:15-16) Paavali siis sanoi, että tässä toteutuu yhdeksi lihaksi tuleminen, mutta ei se sitoutuminen, jota luomiskertomuksessa kuvataan sanoilla "liittyy vaimoonsa".

Toisaalta avioliitto voi itsessään olla seksitön, jolloin tapahtuu liittyminen mutta ei yhdeksi lihaksi tuleminen. Tätä problematiikkaa Raamatussa käsitellään aika vähän, mutta samaisessa Korinttolaiskirjeessä on siitäkin ohje annettu: "Mies täyttäköön aviovelvollisuutensa vaimoaan kohtaan, samoin vaimo miestään kohtaan." (1. Kor. 7:3)

Suoraviivaisesti ja pelkistetysti sanottuna hyvin monet Nettipapille esitetyt kysymykset parisuhteen kipuiluista liittyvät siihen, että avioliitto ja seksuaalisuus on erotettu toisistaan. Seksuaalisuudella on tapana toimia nopeammin kuin sitoutumisella. Se mahdollistaa ajautumisen tilanteeseen, jossa ei ole enää tarjolla puhtaalta pöydältä tehtäviä ratkaisuja. Joskus ei ole tarjolla edes ehdottomasti parasta vaihtoehtoa. Silloin täytyy valita toimintamalli, jonka kanssa parhaiten voi elää.

Vanhan testamentin juutalaisen lainsäädännön aikana ei ollut teoriassa mahdollista syntyä vaikeita valintatilanteita seksuaalisuuden historian vuoksi. Haureudesta eli esiaviollisista suhteista oli näet juutalaisessa laissa määrätty kuolemantuomio. Tätä lakia ei ainakaan enää Jeesuksen aikana noudatettu. Myös Jeesus itse armahti aviorikoksesta syytetyn naisen: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä." (Joh. 8:11)

Kipeäksi kysymykseksi siis jää se, millä tavoin voisi noudattaa tuota Jeesuksen käskyä, että tehtyjen virheiden jälkeen valitsisi synnittömän toimintatavan tai että voisi valita ainakin vähiten väärän toimintamallin. Jeesuksen toiminnasta ja opetuksista johtuen tiukin raja on aina vedetty viralliseen avioliittoon, sen rikkomiseen ja uudelleen avioitumiseen. Avosuhteet tai esiaviolliset suhteet eivät luo avioliittoa, joten ne ovat jääneet tiukimpien rajanvetojen ulkopuolelle. Siksi esiaviollisten suhteiden kohdalla ei voida soveltaa edes ankarimpia Jeesuksen sanoja siten, että ne estäisivät jonkun toisen kanssa avioitumisen. Kipeitä kysymyksiä se ei tietenkään poista.
5
Kysy Nettipapilta / Vs: Onko elämä aina elämisen arvoista?
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 19.03.2024 - klo:12:38 »
Tervehdys Voihan elämä!

On mukava kuulla, että pohdiskeluni on antanut sinulle jotain aineksia. En tosiaan pysty tarjoamaan mitään tarkkaa matemaattista kaavaa, jolla ongelmasi ratkaistaisiin. Vaikka keskiössä on ahdistuneisuutesi, niin yleisellä tasolla olet erityisen vaikean kysymyksen äärellä. Sinä näet kyselet elämän tarkoitusta ja merkitystä omalla kohdallasi. Valitettavasti siihen pohdintaan ei pysty kukaan ulkopuolinen antamaan tyydyttävää vastausta. Sen joutuu etsimään itse.

Toki yleisellä tasolla voidaan sanoa, että elämän tarkoitus on elämä itse ja lopulta pääsy ikuiseen elämään. Mutta oman elämänsä merkityksen kyselijä ei saa tästä vielä riittävän yksilöllistä määritelmää omalle kohdalleen. Yleistä pohdintaa voit kuitenkin lukea Nettipapin palstan alkumetreillä kirjoittamastani vastauksesta Mikä on elämän tarkoitus?.

Yleisellä tasolla on myös selvää, että elämä on Jumalan lahjaa. Raamatussa sitä ei kuitenkaan alleviivata jatkuvasti, vaan pikemminkin erilaisissa sivulauseissa siitä puhutaan asiana, jota ei koskaan voi edes epäillä.

Sinä yksin olet Herra. Sinä olet tehnyt taivaan, taivasten taivaat ja tähtien joukot, maan ja kaiken mitä sen päällä on, meret ja kaiken mitä niissä on. Sinä annat kaikelle elämän. (Neh. 9:6)
Hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun. (Ap. t. 17:25)
Sinä annoit minulle elämän, olit uskollinen, sinun huolenpitosi oli suojanani. (Job 10:12)


Jobin kirjassa kärsimyksen keskellä elämisen mielekkyys joutuu kovalle koetukselle. Kirjassa on väliotsikko "olemassaolon tuska", jossa Job valittaa saamastaan lahjasta. Elämän lahjaluonne on siis niin itsestään selvää, että Job suorastaan kritisoi Jumalaa siitä, että hän on tuon lahjan on antanut.

Miksi hän antaa elämän valon sille, jonka osa on kärsimys, miksi niille, joiden elämä on täynnä katkeruutta? He odottavat kuolemaa, mutta se ei tule, he etsivät sitä enemmän kuin aarretta. Kun kuolema heidät korjaa, he iloitsevat, heidän suurin riemunsa on hauta. Miksi hän antaa elämän valon miehelle, joka on Jumalan saartama, jolta tie on kadonnut? (Job 3:20-23)

Pakkosiirtolaisuuden aikana kärsimys ei ollut Jobin kärsimyksen veroista, mutta Raamatun Valitusvirsissä vastoinkäymisten keskelläkin muistetaan Jumalan armollista lahjaa:

Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan. Joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa. (Valit. 3:22-23)

Kaikkein tutuin elämän lahjan ylistys lienee Psalmi 139, jota usein elämän alkumetreillä kastetilaisuuksissakin luetaan. Siinä ei käytetä sanaa "lahja", mutta siitä kuitenkin on kyse:

Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut. (Ps. 139:13-16)
6
Kysy Nettipapilta / Vs: Kaksi avioliittokäsitystä yhdessä kirkossa?
« Uusin viesti kirjoittanut Kevätaurinko 18.03.2024 - klo:18:41 »
Moi Marko,

Liityn tähän samaan keskusteluun ja kysyn tämän kysymyksen jota olen pohtinut tämän homoliittoasian yhteydessä.

Milloin kirkossa sallittiin eronneiden uudelleen vihkiminen ja miksi? Tiedän useita pappejakin, jotka ovat eronneet ja menneet uusin naimisiin. Voiko tätä mielestäsi verrata homoavioliittoon? Eikö molemmissa rikota avioliiton pyhyyttä? Ehkä jopa enemmän eronneiden kohdalla, koska elinikäinen liitto on rikottu ja korvattu uudella. Vaikka eipä Jumala vertaile, mikä synti on toista suurempi. Synti mikä synti.

Tästä aiheesta ei oikein ole näkynyt keskustelua julkisuudessa. Onko pappeja, jotka eivät suostu vihkimään eronneita? Tai avoliitossa eläneitä?
7
Kysy Nettipapilta / Vs: Kaksi avioliittokäsitystä yhdessä kirkossa?
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 18.03.2024 - klo:16:35 »
Tervehdys Kristuksen seuraaja!

Olit otsikoinut alkuperäisen kysymyksesi käsittelemään Kristuksen kirkkoa. Kysymyksesi ydin on kuitenkin viime päivinä valtavasti kuohuntaa herättäneessä asiassa, joten otin vapauden muokata viestiketjun otsikon sen mukaiseksi. Vastaan ensin lyhyesti pohdintaasi Kristuksen kirkosta, ja tämän jälkeen kirjoitan aika luettelomaisesti ajatuksiani siitä, mitä ehdotus kahdesta rinnakkaisesta avioliittokäsityksestä tarkoittaa.


Yksikään seurakunta ei ole Kristuksen kirkko

Kristuksen kirkko on Kristuksen seuraajien joukko, jonka rajoja ei voi piirtää kukaan muu kuin Jeesus itse. Jokaisessa kirkkokunnassa ja kristillisessä suuntauksessa on niitä, jotka ovat menossa taivaaseen. Ja jokaiseen kristilliseen suuntaukseen kuuluu valitettavasti myös sellaisia jäseniä, jotka eivät seuraa Jeesusta. Näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaan.

Pahasti rappiolla olevasta kirkosta voi irrota joukko, joka yrittää luoda paremman seurakunnan ja pyrkii mahdollisimman uskollisesti ja omatuntoaan kuunnellen seuraamaan Jeesusta, mutta silloinkaan ei synny uutta Kristuksen kirkkoa. Kristuksen kirkon voi perustaa vain Kristus itse, ja hän teki sen 2000 vuotta sitten. Uutta Kristuksen kirkkoa ei ole tulossa. Jeesuksella on yksi ainoa lauma, joka tosin ulottuu usean tarhan alueelle.

Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta. Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen. (Joh. 10:14-16)

Todellinen Kristuksen kirkko ei voi koskaan tuhoutua, mutta sen jäsenistö voi vaihtua. Uusia jäseniä syntyy kaikkien seurakuntien vaikutuspiirissä. Toisaalta yksittäinen ihminen voi ajautua eroon Kristuksesta, ja silloin hän ajautuu Kristuksen kirkon ulkopuolelle. Yhtä lailla on mahdollista, että kokonaiset yhteisöt turmeltuvat niin, että ne eivät enää julista kirkkaasti Raamatun ilmoittamaa Jeesusta. Tällöin kuva hänestä hämärtyy. Pahimmillaan tilanne johtaa siihen, että lampaat eivät enää seuraa Jeesusta, vaan odottavat, että Jeesus seuraa heitä.

Ilmestyskirjan alussa kuvataan, kuinka Jeesus kävelee seurakuntia edustavien lampunjalkojen keskellä paimenia edustavat tähdet käsissään. Pari lukua myöhemmin Efeson seurakunnan paimen saa varoituksen: "Muista siis, mistä olet langennut, käänny ja palaa tekemään ensi ajan tekoja. Ellet tee parannusta, minä tulen luoksesi ja siirrän lamppusi paikaltaan." (Ilm. 2:5)

Jeesus yksin tietää oman kirkkonsa tarkat rajat ja jäsenet. Vain hän tietää myös sen, milloin jokin seurakunta tai kirkko on langennut niin pahasti, että se on aika siirtää pois paikaltaan. Kukaan kristitty ei voi tietää, missä tuo raja kulkee. Niinpä kristityt eivät koskaan saa tavoitella uusien "parempien" seurakuntien perustamista. Se on lopulta vain hajaannuksen lisäämistä. Lähtökohtaisesti on aina ponnisteltava sen eteen, että oma seurakunta loistaisi kirkkaasti Kristusta. Tässä paimenten vastuu on tietysti kaikkein suurin.

Kirjoitit, että olet jo epätoivoinen meidän kirkkomme suhteen. Ymmärrän hyvin ajatuksesi. Itse en ole vielä vaipunut epätoivoon, mutta suru alkaa olla suuri. Lisäksi koen itsekin paineita sen suhteen, kuinka paljon täytyisi pitää ääntä ajankohtaisten asioiden äärellä ja kuinka paljon keskittyä ns. perustyöhön, seurakunnan palvelemiseen ja Raamatun opettamiseen. Ja kyllä minä itsekin olen joutunut pohtimaan sitä, mitä tapahtuu, jos konservatiivisesti ajattelevilla ihmisillä ei tosiasiallisesti ole enää mahdollista työskennellä vakaumuksensa mukaisesti ev.lut. kirkossa.

Ehdin jo viikon ajan pohtia jonkinlaisen blogikirjoituksen kirjoittamista, mutta minua taitavammat teologit ovat olleet siinä jo hyvin ansiokkaita. Niinpä kannan oman korteni kekoon vain tämän kysymyksesi myötä. Jatkan vastaustani nostamalla esiin muutamia suurimpia ongelmia tässä piispainkokouksen esityksessä. Toivon, että en niillä lisäisi sinun epätoivoasi, vaan voisin edes rivien välistä osoittaa, että ei kirkko ole yksimielisesti suuntaansa muuttamassa. Hyvin suuri joukko aktiivisista kirkon jäsenistä on sitä mieltä, että nyt ollaan ottamassa askelia väärään suuntaan.


Kaksi päinvastaista näkemystä ei ole totta eikä uskottavaa

Piispainkokous on siis 12.3.2024 ehdottanut kirkolliskokoukselle kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen hyväksymistä kirkossa. Evankelisluterilainen kirkko antaisi tällaisella päätöksellä itsestään valitettavasti kuvan, että sen ensisijainen tarkoitus on yrittää miellyttää kaikkia ristiriitaisuuteen asti. Esityksessään piispainkokous sanoo itsekin, että avioliittokäsitykset ovat jännitteiset ja osin jopa ristiriidassa keskenään. Niitä ei siis loppupäätelmissäkään tunnusteta oikeasti yhtä aikaa voimassa oleviksi, mutta silti sitä ehdotetaan.

Piispainkokous näyttää ajattelevan, että tarjolla on kaksi huonoa vaihtoehtoa: kirkon jakaantuminen tai jännitteisessä tilanteessa eläminen. Näistä vaihtoehdoista jännitteinen tilanne on tietenkin parempi kuin repeämä. Mutta valitettavasti tämä esitys ei estä repeämistä. Päinvastoin se saattaa jopa jouduttaa sitä, kun päätöksen tosiasialliset seuraukset alkavat näkyä.

Ensimmäinen seuraus on epäuskottavuus, jota tietysti jo pelkkä jahkaileva keskustelu on lisännyt. Kristikunnassa on 2000 vuoden ajan pidetty itsestään selvänä, että Raamatun mukainen, kristillinen avioliitto on miehen ja naisen välinen. Yleisen mielipiteen muuttuessa demokraattisesti johdettu yhteisö muuttuu pikkuhiljaa mukana. Tällä erää muutoksen nopeus on kuitenkin yllättänyt minut. Moni piispa on julkisesti sanonut, että on vaihtanut avioliittokäsitystään. Lisäksi tämä viimeisin esitys antaa kristinuskoa tuntemattomallekin kuvan, että kirkko ei enää itsekään tiedä, mitä Raamattu opettaa, vaikka sanoo, että Raamattu on kirkon ylin ohje. Kirkko kuulostaa yhteisöltä, joka jäsenistään kiinni pitääkseen on valmis olemaan mitä tahansa mieltä omasta opistaan.

Teologiaa tehdään liian usein sanoilla kikkailemalla asian kustannuksella. Tässä esityksessäkin sanotaan, että toisilleen vastakkaiset näkemykset voidaan perustella teologisesti. Teologiaan vetoaminen ei kuitenkaan tunnu vakuuttavalta, jos teologia johtaa kahteen vastakkaiseen näkemykseen. Kyllähän harhaopitkin perustellaan aina teologisesti. Teologia ei siis ole taikasana, joka kertoo, että käytössä on puolueeton ja vastaansanomaton työkalu. Tällaisessa tilanteessa on rehellistä sanoa, että kummankin osapuolen teologian taustalla on jokin suurempi auktoriteetti, joka ohjaa teologian tekemistä, jolloin yksi asia voi olla teologisesti sekä oikein että väärin.

Avioliittokysymyksessä usein käytetty teologinen perustelu on se, että kyseessä on kehällinen asia, joka ei ole painoarvoltaan Jeesuksen ristinkuoleman veroinen. Pelastusopin näkökulmasta tämä on täysin totta. Mutta jos tutkitaan asiaa Raamatun arvovallan näkökulmasta, päädytään toisenlaiseen tulokseen. Avioliittokäsitys - kuten se pelastusoppikin - kuuluu Raamatun selkeimpiin ja yksimielisimpiin opetuksiin. Niinpä piispainkokouksen esitys vahvistaa sitä ajatusta, että selkeistäkin Raamatun linjauksista jokainen voi uskoa parhaaksi katsomallaan tavalla. Sellainen kirkko ei tarjoa mitään ihmiselle, joka haluaa oppia tuntemaan Jumalaa eikä varsinkaan sellaiselle, joka etsii elämäänsä vastauksia ja totuutta.


Liberaali ja konservatiivinen ajattelu sulkevat toisensa pois

Liberaalin ja konservatiivisen ajattelun ero yksinkertaisesti sanottuna on se, että liberaali pitää hyväksyttävinä asioina useampia toimintamalleja kuin konservatiivi. Konservatiivin mielestä oikean toimintamallin rajat ovat suppeammat. Kaikkea ei tietenkään voida vääntää konservatiivien ja liberaalien vastakkainasetteluksi. Tällä erää kuitenkin voidaan hyvällä syyllä sanoa, että säilyttävä eli perinteiseen avioliittokäsitykseen nojaava näkemys on konservatiivinen. Vastaavasti vapaampi ja uudistuksellisempi on liberaali näkemys.

Jos ajattelumallit piirretään ympyröinä, voidaan tehdä havainto, että periaatteessa konservatiivinen ajattelu sisältyy liberaaliin ajatteluun. Esityksessä näet sanotaan, että ensimmäisen mallin mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen ja toisessa mallissa kahden henkilön välinen. Voitaisiin siis puhua vain ajattelun laajentamisesta ilman, että omasta ajattelusta tarvitsisi ottaa mitään pois. Kahden henkilön välinen avioliitto kun sisältää myös miehen ja naisen välisen avioliiton.

Periaate ei kuitenkaan koskaan toteudu edes teoriassa, saati käytännössä. Asia pitää ajatella tarkasti loppuun asti. Konservatiivisessa ajattelussa rajojen ylimenevä osuus on väärin ja sitä sanotaan synniksi. Siksi perinteinen malli ei toteudu, jos se on vain osa suurempaa kokonaisuutta. Konservatiivisen avioliittokäsityksen tarkka kuvaus kuuluisi sen vuoksi: Avioliitto on VAIN miehen ja naisen välinen. Liberaalin ajattelumallin mukaan sen sijaan laajemman ajattelun kieltäminen on väärin. Niinpä konservatiivinen ja liberaali ajattelu eivät todellisuudessa koskaan hyväksy toisiaan.

Tämän olen huomannut jo käytännössä, kun piispojen ehdotuksen myötä olen törmännyt ensimmäisiin somepostauksiin, joissa liberaalia kantaa oleva ihminen ilmoittaa, ettei tuota ehdotusta voida hyväksyä. Syy on se, että se ei ole vielä täydellinen lopputulos. Vaikka piispojen ehdotus antaa täydellisesti sen, mitä liberaalien ajatellaan kaipaavan, se ei vielä anna kaikkea, mitä he todellisuudessa kaipaavat. Ehdotus on liberaalista näkökulmasta valmis vasta sitten, kun konservatiivisen kannan esillä pitäminen kielletään. Liberaalista näkökulmasta lopullinen tavoite on siis se, että samaa sukupuolta olevien avioliittoja ei kukaan saa sanoa kirkon sisällä synniksi.


Edellistä virhettä siivotessa tehdään uusi samanlainen

Itseäni ihmetyttää valtavasti se, että tämän kiistan ratkaisumalli on sama kuin naispappeuskiistan. Kun pappisvirka avattiin 1988 molemmille sukupuolille, lisättiin päätökseen ponsi, jonka mukaan vanhan virkakäsityksen ihmisillä on edelleen kotipaikkaoikeus kirkossa. Ponsi sisälsi ilmeisen toiveen siitä, että aika tekee tehtävänsä, ja siirtymäkauden jälkeen vanhan virkanäkemyksen ihmisiä ei enää kirkossa ole. Tämä ei toteutunut, joten myöhemmin on jouduttu tarkentamaan, mitä tämä kotipaikkaoikeus pitää sisällään ja mitä ei.

Vuonna 2006 piispat tekivät päätöksen ja tiedottivat seurakuntien pappeja siitä, että perinteinen virkanäkemys ei ole harhaoppi, mutta se ei saa näkyä opetuksessa eikä työvuorojen järjestelyssä. Juuri tällä hetkellä ollaan jo varsin järeissä toimenpiteissä, kun ei-harhaoppisiksi tunnustettuja, perinteistä virkanäkemystä edustavia lähetysjärjestöjä uhataan lähetysjärjestön statuksen poistamisella, jos tietyt käytännöt eivät muutu. Kotipaikkaoikeus siis käytännössä sisältää vain ajattelun vapauden, mutta ei vapautta opettaa ja toimia sen vakaumuksen mukaan.

Tätä taustaa vasten on käsittämätöntä, että vielä vahvemmin kirkkoa jakavassa asiassa yritetään toimia samalla tavalla. Piispojen ehdotuksessa yritetään toki perustella asia erilaiseksi sanomalla, että nyt kyse ei ole omantunnonvapaudesta vaan kahden rinnakkaisen mallin valinnanvapaudesta. Termeillä kikkailusta huolimatta itse asia ei muutu. Vaikka piispojen esitys ei vielä ole edes ollut kirkolliskokouksen käsittelyssä, arkkipiispa on jo lehtihaastattelussa sanonut, että hänen mielestään perinteisellä kannalla olevien pappien ei ole hyvä sanoa ääneen sitä, että pitää samaa sukupuolta olevien avioliittoja syntinä.


Läpi mennessään päätös ajaa konservatiivit seinää vasten

Tällä hetkellä kirkolliskokouksen jäsenistö ei ole vielä riittävän liberaali, jotta päätös saisi taakseen vaadittavan 3/4 enemmistön. Mutta jos Jumala ei tee ihmettä ja anna kirkkolaivan suunnan muuttua, asiaa tullaan pitämään esillä niin kauan, että lopulta se saadaan runnottua läpi. Tämän jälkeen tullaan sanomaan: "Asia on nyt päätetty. Pulinat pois." Koko kirkon historian ajan voimassa ollut linjaus ja viime vuosina monta kertaa perinteisen avioliittonäkemyksen säilyttämisen puolesta tehdyt päätökset eivät siis ole olleet päätöksiä, joiden jälkeen saisi sanoa: "Asia on nyt päätetty. Pulinat pois." Konservatiivisen kannan puolesta tehtyjä päätöksiä vastaan saa hyökätä niin kauan, että ne murtuvat, mutta tämä ei tule toteutumaan toiseen suuntaan.

Todellista rinnakkaiseloa näille malleille ei lopulta sisälly edes piispainkokouksen ehdotukseen. Vaikka seurakunnan henkilöstö ja hallinto olisi yksimielisesti perinteisen avioliittokäsityksen puolella, olisi kirkkoherralla silti velvollisuus huolehtia siitä, että heidän käsityksensä vastaista näkemystä edistetään. Jos kyse olisi aidosta rinnakkaiselosta ja tasapuolisuudesta, niin se toteutuisi vasta silloin, jos myös yksimielisesti samaa sukupuolta olevien vihkimistä kannattavassa seurakunnassa pidettäisiin huoli, että myös siellä kuuluu ääni, joka pitää samaa sukupuolta olevien vihkimistä Raamatun vastaisena.

Itse pidän hyvin suurena ongelmana sitä, jos minut kirkon penkissä pakotettaisiin kirkollisten ilmoitusten kohdalla, avioliittokuulutusten yhteydessä liittymään seurakunnan kanssa rukoukseen, jossa tunnustetaan samaa sukupuolta olevien liitto Raamatun opettaman avioliittokäsityksen rinnalla. Kaikkien ihmisten puolesta voi rukoilla, mutta kaikkia asioita Jumala ei ole luvannut siunata. Sellaiseksi minä näen tilanteen, jossa pappi ilmoittaa seurakunnassa virallisesti solmittavat liitot ja käskee seurakunnan tunnustamaan sen rukoilemalla Jumalan siunausta liitolle.

Piispainkokouksen ehdotukseen sisältyvä ajatus työvuorojen järjestelystä sisältää myös tahattoman ansan. Naispappeuskysymyksen äärellä tehtyjä työvuorojärjestelyjä on ratkottu jo maallisessa oikeudessa, kun niistä on tehty kanteluja syrjintään vedoten. Jos kirkon avioliittokäsitystä laajennetaan, tarjoaa se syötön lapaan kiusantekijöille. Nykyisin valtio on antanut kirkolle oikeuden toimittaa avioliittoon vihkimisiä kirkollisin menoin, eli papistolla on yhteiskunnan silmissäkin tehtävä, joka rajautuu kirkolliseen vihkimiseen. Siksi oikeudessa ei voida rangaista pappeja, jotka kieltäytyvät samaa sukupuolta olevien vihkimisestä, koska se ei vielä kuulu virallisesti kirkon avioliittokäsitykseen. Jos avioliittokäsitystä laajennetaan, voi samaa sukupuolta oleva pariskunta pyytää konservatiivista kantaa edustavan papin vihkipapiksi, jonka jälkeen hänet voidaan haastaa syrjinnästä oikeuteen, kun tämä tulee siitä kieltäytymään.


Kahden avioliittokäsityksen yhdistäminen toimisi vain henkilöseurakunnissa

Jos oikeasti haluttaisiin kahden mallin rinnakkaiselo Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon, niin se olisi edes teoriassa mahdollista vain henkilöseurakuntajärjestelmässä. Nyt jokainen kirkon jäsen kuuluu pakotetusti siihen seurakuntaan, jonka alueella hän asuu. Mutta jos järjestelmä muutettaisiin siten, että kirkon jäsen voisi valita seurakuntansa vapaasti, pystyttäisiin kirkon sisään rakentamaan erilaisen avioliittokäsityksen omaavia seurakuntia. Tämä olisi kokonaiskirkon ja opin tasolla yhtä epäloogista kuin nyt annettu esityskin, mutta paikallisseurakuntien tasolla opetus ja käytännöt olisivat sisäisesti loogisia.

En kuitenkaan usko, että tällaista mallia tultaisiin koskaan harkitsemaan, koska se todennäköisesti muodostaisi kylkiäisenä myös virkakäsitykseltään erilaisia seurakuntia. Lisäksi seurakunnat mitä suurimmalla todennäköisyydellä myös alkaisivat näiden kysymysten myötä painottua hyvin eri kokoisiksi kuin niiden pitäisi olla suhteessa paikkakuntansa kokoon, mikä luo vielä nykyistä suurempaa epätasapainoa seurakuntien kesken.


Kristus pitää huolen kirkostaan

Olen uppoutunut vastauksessani jo tosi syviin vesiin. Kirjoitin paljon enemmän kuin sinä kysyit, ja purin myös omia tuntojani. Haluan sen myötä lohduttaa sinua, että työntekijän näkökulmasta tilanne ei ole ainakaan riviseurakuntalaista helpompi. Mutta kuten sanoin, en ole epätoivoinen vaan ainoastaan surullinen. Kristus on pitänyt huolen kirkostaan paljon vaikeammissakin kirkkohistorian vaiheissa. En siksi ole etsimässä itselleni uutta kirkkokuntaa.

Toisaalta en ole myöskään vaihtamassa vakaumustani avioliittokysymyksessä. Raamatun äärellä voidaan olla hyvin montaa mieltä erilaisista eettisistä kysymyksistä. Tämä on yksi selvimpiä, joka sanotaan samalla tavalla luomiskertomuksessa, Mooseksen laissa, Jeesuksen opetuksissa ja Paavalin teologiassa. En olisi uskottava Raamatun opettaja, jos yrittäisin kääntää sen joksikin muuksi.

En osaa ollenkaan sanoa, mihin tämä kaikki johtaa. Äärimmillään tilanne voisi olla se, ettei minulla ole mahdollista tehdä työtä eläkeikääni asti kirkon palveluksessa. Toisaalta konservatiivisia ihmisiä on työntekijöiden joukossa niin paljon, että kirkolla ei ole varaa ajaa heitä pois. Ja siksi on hyvin tärkeä, että tällaisen rajanvedon kohdalla konservatiiviset ihmiset eivät jätä kirkkoa. Kirkkomme tarvitsee nyt todella paljon rukousta. Jumala pystyy ohjaamaan raadollisten ihmisten yhteisöäkin tahtonsa mukaiseen suuntaan.
8
Kysy Nettipapilta / Kaksi avioliittokäsitystä yhdessä kirkossa?
« Uusin viesti kirjoittanut Kristuksen seuraaja 15.03.2024 - klo:01:23 »
Mikä on Kristuksen Kirkko? Onko sellainen kirkko todella Kristuksen Kirkko, joka hyväksyy kaksi ristiriitaista avioliittokäsitystä? Minuun on alkanut iskeä epätoivo kirkon kanssa ja piispojen tämän viikkoinen melkein yksimielinen lausunto avioliittokäsityksen suunnitelmista syvensi tätä epätoivoa. Näyttää siltä, että pikkuhiljaa konservatiivisesti ajatteleva väki savustetaan lopullisesti ulos kirkosta. Itse en enää uskalla edes suutani avata, kun se on hyödytöntä. Minut jyrätään ja tuomitaan heti fobiasta jne. Väärinymmärrys on varmaa. Meidät lopulta pakotetaan lähtemään kirkosta, kun omatunto ei kestä kahta täysin vastakkaista avioliittokäsitystä. Jossain koittaa se päivä, että kirkolliskokousta/piispakuntaa hallitsevat liberaalit. Sitten ei ole enää kotikirkkoon menemistä varmaan tällaisella "harhaoppisella". Pitääkö konservatiivien perustaa uusi Kristuksen Kirkko?
9
Hei Marko,

kysyisin ihan tähän Suviannan pohdintaan liittyen: kieltääkö Raamattu ihmistä menemästä naimisiin myöhemmin jonkun toisen kanssa, jos on ollut parisuhteessa avioitumatta aiemmin eri henkilön kanssa? Nimittäin Suvianna kysyy nyt käytännössä, tuleeko hänen mennä naimisiin nykyisen seurustelukumppaninsa kanssa, ja jos ei mene, niin oliko ainoa mahdollisuus mennyt ja hänen on elettävä lopun ikää naimattomana.

Olen ollut siinä käsityksessä aiempien kirjoitustesi perusteella, että vasta virallinen avioliitto on se ns. lopullinen askel. Muut suhteet, varsinkaan jos ei olla edes vielä avoliitossa, eivät ole Raamatun tarkoittama avioliitto, jota ei pidä mennä purkamaan tai josta erottua tulisi pysytellä naimattomana (tai mennä uudelleen yhteen sen saman entisen puolison kanssa).

Eli saako ihminen Raamatun mukaan mennä tulevaisuudessa jonkun uuden henkilön kanssa naimisiin, vaikka eroaisi uskoontulonsa jälkeen aiemmasta virallistamattomasta seurustelusuhteesta tai avoliitosta? Vai lasketaanko mikä tahansa seksisuhde jo Jumalan silmissä sellaiseksi liitoksi, jota ei saa purkaa, ja pitääkö tällainen haureus "hyvittää" pysymällä naimattomana?
10
Hei Suvianna1!

Hyvä, että olet saanut jotain apua pohdintoihisi. Valitettavasti en oikeastaan pysty auttamaan sinua tästä edemmäs. Olet tilanteessa, jossa ei ole absoluuttisen oikeaa tai väärää vaihtoehtoa. Se, ettet asu avoliitossa, ei sinällään vaikuta pohdintoihisi. Raamatun ohjeistus on välttää "haureutta", eli avioliiton ulkopuolisia suhteita, millaisessa muodossa ne esiintyvätkään. Siksi nykyinen tilanteesi ei ole Raamatun ohjeiden mukainen.

Samoin kristittyjä varoitetaan tieten tahtoen etsiytymästä tilanteeseen, jossa lyöttäydytään aisapariksi ei-uskovan kanssa: Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? (2. Kor. 6:14) Tässä yhteydessä Paavali ei puhu erityisesti avioliitosta, mutta ohjetta on tärkeä miettiä siltä kannalta, mitä avioliiton tiivis yhteys vaikuttaa kristityssä. Ei-uskovan kanssa naimisissa oleminen ei itsessään ole syntiä. Varoituksen kärki on siinä, mihin se voi johtaa. Kaksi yleisintä seurausta on uskovan puolison luopuminen uskosta tai koko elämän jatkuva kipu siitä, että itselle rakkain ihminen ei ole taivastiellä.

Samalla tavalla Jeesus varoittaa myös vapaaehtoisesta naimattomuudesta: "Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille, joille se osa on annettu." (Matt. 19:11) Mielestäni tämä on samalla vakavuudella annettu varoitus kuin epäuskoisen aisapariksi ryhtyminen. Ei ole synti olla naimaton, mutta se voi johtaa suuriinkin synteihin. Siksi Paavali opettaa, että ilman naimattomuuden armolahjaa lähtökohtana on pidettävä tavanomaista toimintatapaa: "Haureuden välttämiseksi tulee kunkin miehen elää oman vaimonsa ja kunkin naisen oman miehensä kanssa." (1. Kor. 7:2)

Ja näin olemme päässeet takaisin lähtötilanteeseen. Pohdinta siis kiertää kehää, eikä se tuota kivutonta lopputulosta missään vaiheessa.

Annan edelleen saman ohjeen: Älä tee mitään hätiköityä. Rukoile Jumalaa ja keskustele avoimen rehellisesti kumppanisi kanssa. Olet valinnanpaikalla, jossa jokainen vaihtoehto on jostain näkökulmasta toistaan parempi, ja jostain toisesta näkökulmasta toistaan huonompi. Kyse on lopulta siitä, että pohdit huolella sen, minkä valintasi takana voit seistä tukevimmin.
Sivuja: [1] 2 3 ... 10