Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Viestit - Nettipappi Marko

Sivuja: [1] 2 3 ... 68
1
Kysy Nettipapilta / Vs: Kansalliseepos Kalevala ja tuonela
« : 09.07.2020 - klo:01:27 »
Hei Jaana,

Olet pohtinut kysymyksessäsi tosi monia asioita, enkä edes oikein saa kiinni kaikista pohdinnoistasi. Mutta tartunkin siis tuohon viimeisimpään lauseeseesi, jossa tiivistät kysymyksesi Kalevalan ja Raamatun yhtymäkohtiin.

En tunne Kalevalaa kovinkaan hyvin, mutta siitä huolimatta rohkenen todeta, että Kalevala ja Raamattu eivät liity toisiinsa millään tapaa. Kaikissa maailman kielissä, kulttuureissa, uskonnoissa ja uskomuksissa on aina ollut jonkinlainen termistö hengellisyydelle, kuolemalle ja kuoleman jälkeiselle todellisuudelle. Aina kun Raamattua on käännetty uudelle kielelle, saavat kielessä jo olemassa olevat sanat uuden ympäristön Raamatussa. Sen vuoksi esimerkiksi tuonela esiintyy sanana niin Raamatussa kuin Kalevalassakin, vaikka niiden merkitys pitää kummassakin teoksessa ymmärtää niiden omista lähtökohdista käsin.

Samalla tavalla Kalevalaa ja Raamattua ei voida rinnastaa muidenkaan opetustensa osalta. Tottakai Kalevalassa, Raamatussa, opettavissa tarinoissa ja kansansaduissa on arjen ja ihmisten keskinäisen elämän viisautta, joka ei kaikilta osin ole ristiriidassa. Mutta kun puhutaan Jumalasta, hengellisestä todellisuudesta, pelastuksesta ja kristillisestä opista, silloin pitää valita vain yksi ohjenuora.

Tämän tarkemmin en oikeastaan osaa asiaan sanoa. Jos predestinaatio-oppi ja kysymykset tuonelasta kiinnostavat, niin tutustu noissa linkeissä oleviin viestiketjuihin.

2
Tervehdys JoJo,

Olen koko palstan olemassaolon ajan aivan erityisesti ilahtunut suorista raamatunselitystä kaipaavista kysymyksistä. On ymmärrettävää, että eettiset ongelmat kirvoittavat keskimääräistä enemmän pohdintaa kuin raamattutiedolliset tai opilliset kysymykset. Siksi esittämäsi kysymys on erityisen kiehtova - vaikka se äkkiseltään tuntuu vaativan lähes koko Johanneksen teologian auki kirjoittamista. Lopulta johdattelit kysymyksesi kuitenkin muutaman teeman ympärille, joten vastaukseni saattaa pysyä inhimillisen mittaisena.

Yllättävän monen ihmisen suusta olen kuullut teesin: "Raamatun lukeminen kannattaa aloittaa Johanneksen evankeliumista". En itse ajattele samoin. Johannes kirjoittaa siten, että hän ikään kuin olettaa muut evankeliumit tunnetuiksi. Lisäksi Johanneksen käyttämä kieli on hyvin monisäikeistä, ja sen ymmärtäminen vaatii pohjatietoa kristillisestä opista ja Raamatusta. Ei Johannes missään tapauksessa johda harhaan ensikertalaistakaan, mutta hänen tekstiensä äärellä saattaa joutua raapimaan päätään paljon useammin. Varsinkin jos lukija pyrkii saamaan haltuun kokonaisuuksia, niin kuin sinä teit. Yksittäisten jakeiden äärellä Johannes tarjoaa aloittelevalle lukijallekin paljon pohdittavaa ja hienoa syvyyttä, mutta kokonaisuus voi tuntua vaikealta. Olet törmännyt juuri tähän ilmiöön.

Evankeliumien erot voitaisiin hahmotella seuraavasti:
  • Matteus puhuu juutalaisille menneisyydestä käsin: Jeesus on Vanhan testamentin lupaama Messias-kuningas.
  • Markus puhuu aikalaisilleen nykyhetkestä käsin: Salaperäinen Messias on Herran palvelija, joka osoittaa voimansa ihmeteoilla.
  • Luukas puhuu pakanoille tulevaisuudesta käsin: Laupias Ihmisen Poika tulee olemaan koko maailman Vapahtaja.
  • Johannes puhuu lukijoille hengellisestä todellisuudesta käsin: Jeesus on ikuinen Jumalan Poika.

Ensimmäinen Johanneksen kirje jatkaa tällä hengellisen todellisuuden tarkastelulla, mikä ei kielellisesti ole aina kovin yksiselitteistä. Siksi synnistäkin puhutaan laajasti ja monessa eri merkityksessä. Vaikka kirjeen edetessä tuntuu, että näkökulmat vaihtuvat päinvastaisiksi, niin silti Johannes ei ole lähimuistinsa menettänyt tuuliviiri. Hengelliset asiat ja ikuisuudesta käsin katsellut todellisuudet vaan ovat niin laajoja, että ne täytyy selittää useaan otteeseen eri tavoilla. Ja ne kaikki ovat yhtä aikaa totta.

Teen seuraavaksi jonkinlaista hahmotelmaa siitä, mitä kaikkia asioita synti Raamatun lehdillä voi tarkoittaa. En usko, että lista on kattava, mutta se on riittävän laaja, jotta voin näiden näkökulmien avulla vastata kysymiisi kohtiin.

#1 Synti on yksittäisiä Jumalan tahdon ja käskyjen vastaisia tekoja:
  • Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista. (1. Joh. 3:4)
#2 Synti on syntisyyttä, ihmisen jatkuvaa armon tarvetta, vaikka hän ei sillä hetkellä tekisikään syntisiä tekoja:
  • Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. (Ps. 51:7)
  • Niinpä en enää teekään itse sitä, mitä teen, vaan sen tekee minussa asuva synti. (Room. 7:17)
#3 Synti tarkoittaa olotilaa, joka on pelastettuna olemisen vastakohta:
  • Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun. (Joh. 16:9)
  • Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä. (Room. 5:8 )
  • Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, hänen, joka on meidän lunastuksemme, syntiemme anteeksianto. (Kol. 1:13-14)
#4 Synti on pahuuden omistusoikeus ihmisestä, jonka Jeesus kumosi:
  • Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Orja ei pysy talossa ikuisesti, mutta poika pysyy. Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita. (Joh. 8:34-36)
  • Johannes sanoi: "Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!" (Joh. 1:29)
#5 Julkisynti on kristityn ihmisen tietoinen ja näkyvä valinta toimia vastoin Jumalan tahtoa:
  • Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! (Room. 6:15)
  • Jos jotakuta sanotaan veljeksi mutta hän on siveetön tai ahne, epäjumalanpalvelija, pilkkaaja, juomari tai riistäjä, älkää olko tekemisissä hänen kanssaan. (1. Kor. 5:11) (Tämä kappale 1. Kor. 5:1-13 ei sisällä sanaa synti, mutta kuvaa julkisynnin käsitettä)
#6 Synti on kosminen voima, joka vastustaa ja tuhoaa Jumalan hyvää työtä:
  • Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä. (Room. 5:12)
Synti on siis valtavan laaja käsite, jota voidaan katsoa monesta eri näkökulmasta. Yksinkertaisin näkökulma (#1) on tekojen luokitteleminen oikeisiin ja vääriin tekoihin: "Onko tämä teko syntiä?" Laajinta tai monisäikeisintä näkökulmaa (#3) edustaa ajattelu, jossa synti tai synnittömyys tarkoittavat pikemminkin Jumalan valtakunnassa pelastettuna elämistä tai sen vastakohtaa.

Lainaus
Kysymykseni on ylimalkaan tässä: mitä Ensimmäisen Johanneksen kirjeen kirjoittaja mielestäsi koettaa sanoa synnistä?

Minun mielestäni Johannes ei loppujen lopuksi yritä sanoa synnistä mitään. Tai ainakaan hänen tarkoituksensa ei ole yrittää määritellä syntiä. Ensimmäisen Johanneksen kirjeen ymmärtämiseksi on tajuttava se, että Johannes puhuu hengellisen opetuksensa lomassa synnin eri puolista. Sujuvasti, ilman mitään selittelyjä hän vaihtaa näkökulmasta toiseen käsiteltävästä asiasta riippuen. Yritän nyt tältä pohjalta tutkailla esiin nostamiasi kohtia. Ryhmittelen ne uudelleen järjestykseen, joka auttaa minua käsittelemään asian mahdollisimman tiiviisti.

Lainaus
”Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme”

Tässä Johannes lähestyy syntiä #1 ja #2 näkökulmien suunnasta. Eli hän toteaa, että jokainen ihminen on tehnyt syntisiä tekoja ja jokainen tarvitsee jatkuvasti armahdusta syntisyydestään. Asia käy erittäin hyvin ilmi, kun luetaan se kokonaisuus, johon tuo lainaamasi lause sisältyy.

Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä. Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus. Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman. (1. Joh. 1:8-2:2)

Lainaus
”Kristus --- tuli ottamaan pois synnit” (ei sovittamaan syntejä, vaan ottamaan ne pois) (3:4)

Tässä kohdassa Johannes lähestyy syntiä pikemminkin kohtien #3 ja #4 näkökulmasta. Jeesuksen ristinkuolema murskasi synnin omistusoikeuden ihmiseen. Jumala sanoi jo paratiisissa säännön: "Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma." (1. Moos. 2:17) Syntiinlankeemuksesta alkaen ihminen on kuulunut kuolemalle. Jeesuksen ristinkuolema vapauttaa ihmisen tästä synnin alaisuudesta ja avaa oikeuden astua vapaana Jumalan lapsena paratiisiin. Siksi ikuisuuden näkökulmasta katsottuna Jeesus on ottanut pois synnin. Todellisuudessa ihminen ei muutu synnittömäksi, mutta kun Jumala Jeesuksen ansiosta julistaa ihmisen synnittömäksi, kristitty saa käydä autuaan vaihtokaupan: Jeesus kantaa synnit ja syntinen ihminen saa Jeesuksen synnittömyyden osakseen.

Lainaus
”Syntiä ei tee kukaan, joka hänessä pysyy. Ei kukaan, joka tekee syntiä, ole häntä nähnyt...” (3:6)
”Yksikään Jumalasta syntynyt --- ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta” (3:9)
”...se, joka ei tee Jumalan tahtoa, ei ole Jumalasta...” (3:10)
”Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä...” (5:18)
ylipäätään syntiä tekevään ihmiseen viitataan kautta kirjeen (vielä lopussakin 5:16). Samaan aikaan hän toteaa, että ”Me tiedämme olevamme Jumalasta...” (5:19), mutta myös, että ”me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä”.

Nämä lausahdukset ovat monimerkityksisiä. Mielestäni ne kaikki ovat voimassa yhtä aikaa.

Ensinnäkin on täysin selvää, että pahuuden tekeminen ei ole jumalallista, pyhää ja hyvää. On siis oikein sanoa, että synnin tekeminen ei voi olla Jumalasta lähtöisin.

Toiseksi Jeesus on synnin tekemisen vastakohta. Nikean uskontunnustuksenkin mukaan hän on se, "joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua, Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu". Raamatun todistuksen mukaan hän on todellisesti Jumalasta syntynyt ja hän on myös ainoa todellisesti synnitön.

Kolmanneksi Johannes näyttää puhuvan myös ihmisistä, jotka ovat Jumalasta syntyisin. Ja ikuisuuden näkökulmasta näin on sanottu jo "Pienoisevankeliumin johdannossa", eli Jeesuksen sanoissa Nikodemokselle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa." (Joh. 3:3) Jumalan silmissä Jeesukseen uskova ihminen on syntynyt uudesti. Eli Jumala katsoo kristittyä kuin synnitöntä, koska hänessä on jotain, mikä on syntynyt Jumalasta, vaikka hänessä on yhtä aikaa myös ihmisestä syntynyt syntinen liha.

Nämä näkökulmat yhdistyvät silloin, kun syntinen ihminen liittyy uskon ja kasteen kautta Jeesukseen:
  • Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle! (2. Kor. 5:17)
  • Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. (Gal. 3:27)
Kun Jumala katsoo Jeesukseen uskovaa, hän pelastuksen näkökulmasta katselee synnitöntä Jeesusta. Eli näissäkin lauseissa minä näen noita #3 ja #4 kohdan mukaisia tulkintoja syntisyydestä, joka saadaan anteeksi niin, että Jumala voi nimittää meitä pyhiksi, vaikka yhtä aikaa todellisuudessa teemme syntisiä tekoja ja tarvitsemme armoa.

Lainaus
”Kaikki vääryys on syntiä, mutta sellaistakin syntiä on, joka ei johda kuolemaan” (5:17)

Kirkkoraamatun käännöksen sanamuoto - kun oikein maistellaan ja suurennuslasin kanssa syynätään - antaa sellaisen sävyn, että on olemassa paljon kuolemaan johtavaa syntiä, ja sitten pienenä poikkeuksena on myös sellaisia syntejä, jotka eivät johda kuolemaan. Vanha käännös on vähän tarkempi, ja siinä on myös erilainen sävy. Minä ainakin ymmärrän seuraavan kohdan niin, että kuolemaan johtavat synnit eivät ole kristittyjen joukossa ainakaan automaattisesti se yleisempi synnin muoto.

Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava. Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi. (1. Joh. 5:16-17 KR38)

Kuolemaan johtavaa syntiä ei tässä yhteydessä määritellä. Minun ymmärrykseni ja tulkintani on, että kuolemaan johtava synti on sitä, että kristitty kääntää selkänsä Kristukselle:

Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. ... Kuinka paljon ankaramman rangaistuksen ansaitseekaan mielestänne se, joka polkee jalkoihinsa Jumalan Pojan, pitää epäpyhänä liiton verta, jolla hänet itsensä on pyhitetty, ja häpäisee armon Henkeä! (Hepr. 10:26, 29)

Ihminen ei kovin helposti hylkää Jumalaa kertarysäyksellä. Suurempi vaara on alkaa turruttaa omatuntoaan hyväksymällä syntejä osaksi elämäänsä. Tällaisesta käyttäytymisestä on vanhastaan käytetty nimitystä julkisynti. Sen voi hylätä ja siitä voi tehdä parannuksen, mutta mitä pidemmälle sitä tietä kulkee, sitä suurempi vaara on joutua kuolemaan johtavan synnin pauloihin. Siksi kysymäsi kohta on mielestäni ymmärrettävin, kun sitä luetaan tekemäni luettelon #5 kohdan mukaisen synnin näkökulman läpi.

Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä. Hän, joka on syntynyt Jumalasta, varjelee jokaisen heistä, niin ettei Paha saa otetta. Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa. (1. Joh. 5:18-19)

Tässä kohdassa on edelleen #3 ja #4 kohdan mukaisia synnin tulkintamalleja, mutta sen lisäksi myös #6 kohdan mukaista ajatusta synnin kosmisesta voimasta. Synti aiheuttaa lainalaisuuksia, jotka vaikuttavat ihmiskunnassa, vaikka itse yrittäisi karttaa syntiä mahdollisimman tarkasti ja huolellisesti.

Tässä oli pikaversio synnistä, mutta kysyit vielä rakastamisestakin.

Lainaus
Mikä on Johanneksen mielestä käskyjen tarkoitus? 3:23 kiteyttää edeltävän luvun pohjalta, että Jumalan käsky on uskoa Jeesukseen ja rakastaa toinen toistamme. 3:24 jatkaa, että ”joka pitää hänen käskynsä, pysyy Jumalassa ja Jumala pysyy hänessä”. Mitä Jumalassa pysyminen ja Jumalan [meissä] pysyminen tässä kohtaa tarkoittavat?
Saan tuosta kiinni ainakin sen ajatuksen, että toisten rakastaminen ”teoin ja totuudessa” auttaa elämään Jumalan tahdon mukaan eli hyvin, ja siten ”pysymään Jumalassa”, ja usko Jeesukseen luonnollisesti on koko homman ydin ja perusedellytys. Olenko kartalla?

Olet oikein hyvin kartalla. Käskyt ja rakkaus ovat myös laajoja teemoja niin kristillisessä uskossa yleisesti kuin Johanneksella erityisesti. Edellä olen kirjoittanut auki ajatuksia siitä, että ihminen ei voi olla matemaattisesti synnitön, mutta voi silti hänestä voidaan Kristuksen tähden puhua synnittömänä. Samalla tavalla rakkaus, käskyjen noudattaminen ja Jumalassa pysyminen ovat teemoja, jotka matemaattisesti mitaten ja tiukasti tulkiten eivät tule koskaan kenenkään kristityn kohdalla toteutumaan. Ja silti Kristuksen tähden epätäydellisesti käskyjen joudattamisessa onnistunut ihminen voi "pitää käskyt" oman elämänsä ohjenuorana ja "pitää käskyjä" luovuttamattomana totuutena. Käskyt voi pitää noudattamalla niitä ja käskyt voi pitää omanaan ja omistaa ne, vaikkei onnistuisi aina niiden mukaan elämään.

Usko, rakkaus ja Kristuksessa pysyminen ovat aina epätäydellisiä, heikkoja ja vajaita toimintoja, kun tarkastellaan ihmisen osuutta. Sen sijaan uskon ja rakkauden kohde Kristus on vahva ja täydellinen, ja hän pitää omalta puoleltaan tiukasti kiinni kristitystä. Eli kaikissa näissä elementeissä on inhimillinen vajavaisuus ja Kristuksen täydellisyys toisiinsa kietoutuneina. Horjuva ja hauras usko on pelastavaa uskoa, kun sen kohde on järkkymätön. Johanneksen tekstejä lukiessa tulee siis arka tai luottavainen olo riippuen siitä, tarkastellaanko ihmisen vai Kristuksen osuutta tässä yhtälössä.

Olin kysymystesi laajuuteen nähden ehkä kovin tiivis ja lyhytsanainen. Toivottavasti onnistuin kuitekin jotenkin auttamaan sinua pohdinnoissasi eteenpäin. Aina saat esittää lisäkysymyksiä. Ja suositukseni annan tietenkin kattavasta ja kansantajuisesta Jukka Norvannon Raamattu Elämään kommentaarisarjasta, joka on itselleni hyvä perusteos melkein minkä tahansa raamatunkohdan äärellä.

3
Hei Jaana,

Kysymyksesi on erinomaisen oivaltava. Se osuu naulankantaan nykyajassa, jossa uskonnollisuuteen ja hengellisiin asioihin helposti suhtaudutaan kuin valintamyymälään.

Ihan ensimmäiseksi - koska jouduin itsekin opiskelemaan, mitä eklektisyys tarkoittaa - laitan tähän näkyviin kaikkia lukijoita varten eklektisyyden määritelmän Wikipediasta:

Eklektisyys
  • Eklektisyys (kreikan kielen eklektikos, "parhaan valitseminen") kuvaa suuntausta tai teoriaa, joka yhdistelee vaikutteita eri suuntauksista tai teorioista.
  • Eklektismi on suuntaus, esimerkiksi taidesuuntaus, joka yhdistelee eri suuntauksia.
  • Eklektikko on henkilö, joka yhdistelee eri suuntauksia.

Tämän pohjalta vastaan kiireisten ihmisten version todella tiiviisti:

Kristitty ei voi olla eklektikko. Kristilliseen uskoon ei voi sisällyttää onnistuneesti mitään muiden uskontojen elementtejä. Jeesus itse sanoi, että Jumalan luo ei voi mennä monia eri teitä. Vain hän on tie, totuus ja elämä. Opillisesti kristinusko siis sulkee pois kaikki muut uskonnot pelastumisteinä. Toki kaikilla uskonnoilla on jotain yhdistäviä piirteitä erityisesti eettisissä kysymyksissä. Jos kristitty haluaa noudattaa elämän kunnioittamisen periaatteita budhalaisuudesta vastaan tulleilla ajatuksilla, ei silloin ole lopulta kyse eri uskontojen yhdistämisestä, koska myös kristinusko opettaa elämän kunnioittamista.

Sitten sama vähän perusteellisemmin ja useammasta näkökulmasta pohdittuna...


#1 Jumalaa ei voi rakentaa mieleisistä palasista

Muutaman viimeisen vuosikymmenen aikana on lisääntynyt postmoderniksi filosofiaksi kutsuttu ajattelumalli, jossa ehdottomat säännöt ja "suuret kertomukset" ovat menettäneet otettaan. Yhtenäiskulttuurin sijasta on lisääntynyt yksilökeskeinen ajattelu, jonka mukaan ihminen itse tietää parhaiten, mikä itselle sopii. Monessa asiassa tämä varmasti pitääkin paikkansa, mutta suhteessa Jumalaan se ajattelu ei toimi.

Jumala ilmoitti Moosekselle oman nimensä: "Minä olen se, joka olen." Siinä on hyvin kuvattu Jumalan olemus: Hän on. Jumala on olemassa riippumatta siitä, mitä ihmiset ajattelevat. Jumala ei ilmoittanut omaksi nimekseen: "Minä olen se, jonka te ajattelette minun olevan."

Välillä tuntuu, että jumala on kuin käsite, jonka voisi määritellä vaikkapa seuraavasti: "jumala tarkoittaa samaa kuin ihmisen syvimmät arvot ja ihanteet." Koska arvoja ja ihanteita voi muuttaa, myös jumalan voi ajatella sellaiseksi, mitä ihminen toivoo hänen olevan. Ei ole tavatonta törmätä lausahdukseen: "Miten sinä voit ajatella noin? Ei Jumala voi olla tuollainen ... Minun Jumalani ainakin on..." Ikään kuin ihminen määrittelisi sen, mitä Jumala on. Jesajan kirjassa on upea kuvaus tällaisesta ajattelusta:

Käyttöönsä ihminen kaataa setripuita, valikoi metsästä tammen tai rautatammen, joka on saanut puiden keskellä rauhassa kasvaa vahvaksi. Tai hän istuttaa laakeripuita, jotka sade kasvattaa. Näin hän saa polttopuuta. Sitä hän hakee lämmitelläkseen, siitä tekee valkean tulisijaan paistaakseen leipää. Siitä hän myös valmistaa jumalan, jonka eteen heittäytyy, siitä hän tekee patsaan, jota sitten kumartaa. Puolet puusta hän polttaa, paistaa sen päällä lihaa, syö, tulee kylläiseksi, lämmittelee ja sanoo: "Hohhoijaa! Siinäpä kunnon tuli. Jo alkaa tarjeta!" Mutta lopusta puusta hän veistää itselleen jumalan, patsaan, jota hän kumartaa ja palvoo. Hän rukoilee sitä ja sanoo: - Pelasta minut! Olethan sinä minun jumalani!

Mitään he eivät tiedä, mitään eivät ymmärrä! Heidän silmänsä ovat tahmautuneet umpeen, eivät he näe, heidän sydämensä on turtunut, eivät he tajua. Eivät he ota opikseen, ei heillä ole älyä eikä ymmärrystä sanoa: - Puolet siitä poltin tulisijassa, hiilloksella paistoin leipää, paistoin lihaa ja söin. Ja sen rippeistä minä tein tuollaisen iljetyksen! Puupölkkyäkö tässä pitäisi kumartaa? (Jes. 44:14-19)


Me osaamme nauraa veistetyn jumalan kumartajille ja todeta, että itse rakennettu jumala ei voi ketään auttaa. Mutta omassa mielikuvituksessa rakennettu jumala on yhtä paljon itse tehty kuin puusta veistettykin. Sen vuoksi kristitty ei vähimmässäkään määrin voi tässä asiassa olla eklektikko. Ihminen ei voi valita sitä, millainen Jumala on.


#2 Jumalaa ei määritellä vaan opetellaan tuntemaan... mutta miten?

Vaikka kristitty tajuaisi erittäin syvästi, että hän ei voi muuttaa tai luoda Jumalaa, niin samalla hän joutuu ongelman eteen: Mitä kautta tämä muuttumaton Jumala opitaan tuntemaan ja mitkä tietolähteet voidaan hyväksyä? Tarjolla on lopulta todella paljon vaihtoehtoja, joista kristillinen kirkko on muodostanut seuraavanlaisia käsityksiä. Laitan värikoodeja tekstin sekaan, joista ehkä vielä helpommin hahmottuvat hyväksytyt ja pois suljetut tavat.

Kristillisessä uskossa Raamattu on ainoa väline Jumalan tuntemiseen "tarkasti". Muiden uskontojen pyhät kirjat tai Raamatun ulkopuolelle jääneet kristillissävytteiset tekstit eivät ole kristinuskossa koskaan nousseet Jumalan tuntemisen tavoiksi. Kuitenkin kristillisen kirkon perimätieto ja seurakunnan opettajien opetukset ovat perinteisesti olleet hyväksyttyjä tapoja puhua Jumalasta ja oppia tuntemaan häntä. Tämäkin tosin pohjautuu siihen ajatukseen, että kristityt yhdessä toimivat toisilleen opponentteina ja pitävät huolta siitä, että Raamatun sanaa opetetaan oikein. Silti on selvää, että kaikista kristillisen elämän osa-alueista ei anneta Raamatussa tarkkoja ohjeita, joten tarvitaan myös näitä muita tapoja opettaa. Sen vastakohtana tai vääristymänä puolestaan on niin sanottu kansanhurskaus, jossa kristillisiin tapohin sekoittuu ei-kristillisiä vaikutteita. Tällaisesta hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa enkeleiden palvominen ja rukoileminen, joka ei ole kristillistä, vaikka enkelit kuuluvat kristinuskoon.

Pyhä Henki on kristittyjen kasvattaja ja ohjaaja. Silti jo Raamatussa annetaan ohjeita siitä, kuinka seurakunnan tulee olla tarkkana siinä, ettei kaikkia henkiä saa uskoa. Eikä Pyhän Hengen toimintaa saa myöskään sotkea omiin tunnekuohuihin tai hurmoskokemuksiin, vaikka rukouksessa ja elämänkokemuksissa voi saada täysin oikeaa Jumalan johdatusta.

Kristillinen usko on aina ollut joukkuelaji. Eklektisyys ja uskon moninaisuus eroavat toisistaan siinä, että eklektisyys on yksittäisen ihmisen "sooloilua" ja henkilökohtaisia irtiottoja oman mielen mukaan. Terve kristillisen uskon moninaisuus puolestaan rakentuu kristillisen seurakunnan vuorovaikutuksessa, jossa on myös rajanvetoa sen suhteen, mikä ei kristilliseen uskoon kuulu. Tämä on joskus joissain tapauksissa aika kiperä ongelma. Jeesuksen seuraaminen voi viedä yksittäisiä kristittyjä aidosti ja oikeasti hyvin erilaisille reiteille, mutta yhtä aikaa seurakunnan on oltava varuillaan siitä, ettei joku ihminen sorru hengelliseen eklektismiin, rakenna omaa kristustaan ja seuraa väärää messiasta.


#3 Kristityt eivät ole samasta muotista

Tähän asti olen nostanut esiin asioita, jotka puhuvat eklektisyyttä vastaan. Sanan varsinaisessa mielessä kristinuskoon ei koskaan kuulukaan "eri suuntauksien yhdisteleminen". Mutta on huomattavaa, että liikkumavaraa ja erilaisuutta sisältyy kristinuskon sisään hyvin paljon. Jokainen ihminen on luotu yksilöllisesti ja jokaisella kristityllä on erilainen persoonallisuus, erilaiset taidot ja erilaiset kyvyt. Siksi myös kristillisen uskon todeksi eläminen on jokaisella yksilöllistä.

Jokaisella on kuitenkin oma Jumalalta saatu armolahjansa, yhdellä yksi, toisella toinen. (1. Kor. 7:7)
Kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa. (Ef. 4:7)


Kristinuskoon kuuluvat esimerkiksi Jumalan Sanan seuraaminen, rukoileminen ja lähimmäisten palveleminen. Eri kristityillä nämä asiat kuitenkin painottuvat eri tavalla. Yhdelle Raamattu on hyvin rakas ja sen lukeminen suorastaan intohimo. Toiselle Raamattu ei aukene mitenkään, mutta rukous on elämän suurimpia käyttövoimia. Kolmas ei pääse sisälle kumpaankaan oikein kunnolla, mutta kokee elävänsä kristillistä elämää parhaiten lähimmäisiään palvellessaan. He kaikki suuntautuvat kristinuskon sisällä eri suuntiin ja elävät uskoaan hyvin eri tavalla todeksi. Vaikka eklektisyys ei kuulu kristinuskoon, se ei tarkoita sitä, etteikö kristinusko itsessään olisi rikas ja monipuolinen. Suurimmaksi kysymykseksi jääkin juuri se rajanveto siitä, mikä kuuluu kristinuskoon ja mikä ei.

4
Pitää tehdä ihan erillinen nosto viimeisimmäksi yllä olevaan listaan ilmestyneestä raamattupiirimateriaalista. Innostuin pohtimaan aihetta hyvin perusteellisesti, ja lopulta sain aikaiseksi varsin tiivistetyn ja laajoja kokonaisuuksia piirtävän opetuksen. Tämä kannattaa kuunnella, vaikka ei olisi raamattupiirin kanssa koollakaan. Uskoisin, että vähän kokeneemmallekin kristitylle tässä on tarjolla paljon pohdittavaa luomiskertomuksen, kasteen ja ehtoollisen äärellä:

Raamattupiiri - Luominen, kaste ja ehtoollinen. (1. Moos. 1:9-13, 24-26)

5
Nettipapin blogi / Vs: Löytöjä Raamatusta
« : 05.06.2020 - klo:10:42 »
Tulin äskettäin vertailleeksi kaste- ja lähetyskäskyn vanhaa ja nykyistä sanamuotoa. Lopussa oleva lupaus tuntuu olevan poikkeuksellisesti "väärin päin". Normaalisti kun vanha käännös kuulostaa kankealta ja uusi sujuvalta, niin tällä erää uusi tuntuu vaikeammin sanoitetulta:

Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti. (Matt. 28:20 - Kirkkoraamattu -38)

Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. (Matt. 28:20 - Kirkkoraamattu -92)


Tarkemmin ajateltuna tässä kohdassa sujuvuus ei ole kaiken a ja o. On näet ihan eri asia, sanonko minä: "pelaan tietokoneella joka päivä", vai sanonko minä: "pelaan tietokoneella kaiket päivät".

Jeesus ei luvannut pistäytyä meidän luonamme joka päivä. Hän on meidän kanssamme kaikki päivät.

6
Kysy Nettipapilta / Vs: Kummittelu
« : 17.05.2020 - klo:15:39 »
Johdannon jälkeen nyt itse kysymykseen...

Onko dokumentit kummitteluilmiöistä oikeasti paikkaansa pitäviä

Minulla on se vaikutelma, että kokemus kummittelusta on yllättävänkin yleinen. Näppituntumani mukaan usealla suomalaisella on omakohtaisia tai lähipiirin kautta todeksi uskottuja tilanteita joistain kummitteluksi nimitettävistä ilmiöistä. Minulla itselläni ei ole mitään tällaisia kokemuksia. Tunnen silti monia ihmisiä - joiden sanaan luotan ja joita pidän aivan täyspäisinä ihmisinä - jotka ovat nähneet, kuulleet tai kokeneet selittämättömiä ilmiöitä.

Dokumenttielokuvat tarttuvat tähän yleiseen kokemukseen, mutta sen tarkemmin en uskalla dokumenttien todenperäisyyteen ottaa kantaa. Rohkenen vain olettaa, että niissä tarkastelukulmat vaihtelevat suuresti. Jotkut pyrkivät luonnontieteellisesti todistamaan asiaa, jota ei välttämättä voida millään tieteellisillä mittareilla havaita. Toiset keskittyvät psykologiseen puoleen ja tutkivat ihmisten kokemuksia ja ajatuksia yliluonnollisesta ottamatta millään tavalla kantaa itse ilmiön todenperäisyyteen. Kolmannet herkuttelevat selittelemättömällä muka tieteellisen otteen varjolla. Neljännet ottavat historiallisen tai kirjallisen lähestymistavan. Jne.


Kummitukset ja aaveet Raamatussa

Kummittelun käsitteleminen kristillisessä ympäristössä ei myöskään ole yksiselitteistä. Raamattu ei avaa tilannetta mitenkään selkeästi, joten kristityillä ihmisilläkin on arkielämän uskomuksia laidasta laitaan. Siinä missä yhdet näkevät kummittelun saatanallisten henkivaltojen työnä, toiset uskovat olevansa jotenkin kauniisti tekemisissä kuolleiden läheisten kanssa. Uskomusten kirjo on valtava silloin, kun puhutaan tiedon rajapinnalla olevista ilmiöistä.

Riivaajien ja pahojen henkien olemassaolo on Raamatun kertomuksissa täysin kiistaton. Vaikka kauhuelokuvissa riivatuista ihmisistä kertominen menee ihan samaan genreen kummitustarinoiden kanssa, pidän näitä kahta ilmiötä erillisinä. Jeesus paransi riivattuja ihmisiä ja opetti pahuuden voimista. Uuden testamentin kirjeissä on hengellinen taistelu ja pahojen henkien työ näkyvissä. Vaikka osa kristityistä pitää myös kummittelua pahojen henkien työnä, on siinäkin tapauksessa jonkin yliluonnollisen asian näkeminen ja riivattuna oleminen täysin eri asia.

Tämä ero näkyy myös Raamatun kertomuksissa. Riivaajien toiminta ja niiden karkottaminen on selkeästi kerrottu asia. Rivien väleissä on lisäksi mainintoja tilanteista, joissa käy varsin selkeästi ilmi ihmisten usko aaveisiin ja henkiin. Jesajan kirjassa ennustetaan Egyptin tulevia koettelemuksia. Ennustuksen sanamuodoissa on viittauksia ihmisten ajatuksiin siitä, että haamuja ja vainajahenkiä on olemassa: Niin Egyptin miesten rohkeus murtuu. Minä sekoitan heidän suunnitelmansa, ja he anelevat neuvoa epäjumalilta ja haamuilta, vainajahengiltä ja tietäjiltä. (Jes. 19:3)

Myös Uuden testamentin evankeliumeissa on pari kohtaa, jossa itse Jeesusta luultiin aaveeksi tai hengeksi. Veden päällä käveleminen ja lukittujen ovien taakse ilmestyminen sopivat kaikesta päätellen ihmisten käsityksiin siitä, mitä aaveet tekevät.

Kun he näkivät hänen kävelevän vettä pitkin, he luulivat häntä aaveeksi ja rupesivat huutamaan. (Mark. 6:49)

Kun he vielä puhuivat tästä, yhtäkkiä Jeesus itse seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille." He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta Jeesus sanoi heille: "Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan." (Luuk. 24:36-39)


Ensimmäinen lainaus on mahdollista täysin yksiselitteisesti leimata vain opetuslasten ajatukseksi siitä, mitä aaveet ovat. Toki se kertoo myös siitä, että joillakin ihmisillä on pakko olla ollut jotain selittämättömiä kokemuksia, joiden perusteella opetuslapsetkin osasivat ajatella olevansa tekemisissä aaveen kanssa.

Jälkimmäisessä kohdassa voitaisiin alkaa viilata pilkkua siitä, miksi Jeesus sanoo, että hän on itse lihaa ja luuta - toisin kuin aaveet. Olisihan hän voinut sanoa, että aaveita ei ole olemassa. Onko Jeesuksen sanat siis ymmärrettävä niin, että hän vahvistaa ihmisten uskomuksen todeksi? Toki Raamattua lukiessa täytyy pitää muistissa se, että tärkeintä on lukea sitä, mitä siellä sanotaan - eikä tehdä spekulaatioita siitä, mitä jätetään sanomatta.

Eräs evankeliumien kohta menee kuitenkin tästä pidemmälle, eikä sitä voida selittää ainoastaan sen ajan ihmisten käsityksillä. Jeesuksen kuolema on hetki, jolla on valtavan suuri merkitys henkivaltojen maailmassa. Golgatan ristin tapahtumat olivat Jeesuksen voitto synnistä, kuolemasta ja Pahuuden voimista. Riivattujen ihmisten kanssa töitä tehneet ihmiset ovat kokeneet, että pahat henget reagoivat edelleen vahvasti siihen, mitä ristillä on tapahtunut. Samaan aikaan on evankelista Matteuksen mukaan sattunut muutakin selittämätöntä:

Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat, haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös. He lähtivät haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen he tulivat pyhään kaupunkiin ja näyttäytyivät siellä monille. (Matt. 27:51-53)

En osaa selittää, mitä tämä on käytännössä ollut. Ihmiset ovat kokeneet nähneensä poisnukkuneita ihmisiä aivan ruumiillisesti. Ja silti ei puhuta samanlaisesta tilanteesta kuin vaikkapa Lasaruksen kohdalla. Nämä ihmiset eivät selvästikään palanneet elämään tätä elämää kuollakseen sitten joskus uudelleen. He vain näyttäytyivät jonkinlaisessa muodossa. Samalla tavalla hyvin epäselväksi jää se, missä muodossa Mooses ja Elia ilmestyivät kirkastusvuorella Jeesukselle.

Samassa siinä oli kaksi miestä, Mooses ja Elia, keskustelemassa hänen kanssaan. He ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa ja puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa. Pietari ja hänen kanssaan olevat opetuslapset olivat vaipuneet syvään uneen. Havahtuessaan he näkivät Jeesuksen kirkkaudessaan ja ne kaksi miestä, jotka olivat hänen kanssaan. Kun nämä olivat lähtemässä Jeesuksen luota, Pietari sanoi: "Opettaja, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle." Mutta hän ei tiennyt mitä sanoi. (Luuk. 9:30-33)

Pietarin tarjous kolmen majan rakentamisesta kertonee, että hän koki siinä tilanteessa Mooseksen ja Elian yhtä todellisiksi hahmoiksi kuin Jeesuksenkin.

Myös Vanhan testamentin puolella kerrotaan kuolleen ihmisen kohtaamisesta. Kuningas Saul oli menettänyt elävän yhteyden Jumalaan, eikä hän kokenut saavansa tältä enää mitään ohjausta ja johdatusta. Niinpä hän teki kielletyn teon ja meni naamioituneena En Dor'issa asuvan noidan luo ja pyysi tätä ottamaan yhteyttä vainajahenkeen. Tarkoitus oli saada yhteys muutamia vuosia aiemmin kuolleeseen profeetta Samueliin.

Nainen kysyi: "Kenet minun pitäisi manata esiin?" Saul vastasi: "Manaa Samuel." Kun nainen näki Samuelin, hän parkaisi ja sanoi Saulille: "Miksi petit minua? Sinähän olet Saul!" Mutta kuningas vastasi: "Ole rauhassa! Mitä sinä oikein näet?" Nainen sanoi: "Näen jumalolennon nousevan maasta." Saul kysyi: "Minkä näköinen hän on?" Nainen vastasi: "Sieltä nousee vanha mies. Hän on kääriytynyt viittaan." Silloin Saul tiesi, että se oli Samuel, ja hän kumartui kunnioittavasti maahan saakka. (1. Sam. 28:11-14)

Tätä kertomusta lukiessani en tiedä, kenen kanssa noita ja Saul keskustelivat. Saul ei itse nähnyt mitään samalla tavalla kuin Pietari, Jaakob ja Johannes näkivät Mooseksen ja Elian. Saul sai vain noidan antaman kuvauksen, jonka hän näki hurmoksessa tai näyssä. Kun tällä tavoin puhutaan vainajahengistä, oletan että kyse on henkivalloista, jotka voivat ilmestyä eri muodoissa. Kyse ei silloin ole todellisesti niistä vainajista, joita henget esittävät. Mutta tämä on vain oletukseni, eikä Raamattu avaa tätä tarkemmin. Ylipäätään henkivaltojen maailmasta ei Raamatun sivuilla piirretä tarkkaa karttaa niin kuin ei piirretä kuolleen ihmisen sielun liikkeistäkään.


On vain yksi sallittu väylä yliluonnolliseen

Edes uskon silmin tarkastellen ja Raamattua suurennuslasin kanssa lukien epäselväksi jää, millainen henkimaailma tarkalleen ottaen on. Täysin selvää sen sijaan on se, että ihminen pystyy etsimään yhteyttä yliluonnolliseen monella tapaa. Tämä käy ilmi siitä, kuinka ehdottomasti Jumala kieltää kaikki muut kontaktit paitsi yhden:

Älkää kääntykö vainajahenkien puoleen älkääkä kysykö neuvoa tietäjiltä, ettette saastuttaisi itseänne. Minä olen Herra, teidän Jumalanne. (3. Moos. 19:31)

Te kuulette sanottavan: "Tiedustelkaa neuvoa vainajahengiltä, kysykää tietäjiltä, jotka supisevat ja mumisevat." Mutta Jumalaltaanhan kansan on neuvonsa pyydettävä! Miksi sen pitäisi kysyä kuolleilta neuvoa elävien asiassa? (Jes. 8:19)

Keskuudessanne ei saa olla ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, ei myöskään ketään taikojen tekijää, enteiden tai ennusmerkkien selittäjää, noitaa, loitsujen lukijaa, henkienmanaajaa, tietäjää eikä ketään, joka kysyy neuvoa kuolleilta. Jokainen, joka sellaista harjoittaa, on iljetys Herralle, ja juuri näiden iljettävien tapojen vuoksi Herra, teidän Jumalanne, hävittää ne kansat teidän tieltänne. ... Herra, teidän Jumalanne, antaa veljienne joukosta nousta profeetan, joka on minun kaltaiseni. Häntä teidän tulee kuunnella. (5. Moos. 18:10-12, 15)


Tuossa viimeisimmässä kohdassa on sanottuna yksi Raamatun tärkeimmistä totuuksista. Mooses luettelee jäähyväispuheessaan erilaisia sen ajan kansoilla olevia tapoja ottaa yhteyttä tuonpuoliseen ja saada viestejä. Ne kaikki kielletään. Sen vastakohtana hän kertoo, kuinka Jumala lähettää profeetan (ennustus Jeesuksesta), jota on seurattava ja kuunneltava.

Kristityllä on vain yksi kohde: Jumala. Ja hänen luokseen on vain yksi reitti: Jeesus. Kaikki muut väylät ovat kiellettyjä. Edes Jumalan enkelit tai pyhät kuolleet ihmiset eivät saa olla yhteydenoton kohteita. Jos yliluonnollista maailmaa lähestytään jollain muulla kuin Jumalan itsensä määräämällä tavalla, joudutaan tekemisiin tuntemattomien henkien kanssa.

Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet." (Joh. 14:6-7)

7
Kysy Nettipapilta / Vs: Kummittelu
« : 17.05.2020 - klo:12:28 »
Tervehdys Jaana,

Kysymyksesi on lyhyt, mutta siihen sisältyy ainakin kaksi isoa kokonaisuutta: kummittelu ja välitilaoppi. Ajattelen, että keskeisin kysymyksesi liittyy kummitteluun. Siksi viilasin kysymyksesi otsikkoa. Paneudun siihen kuitenkin tarkemmin vasta toisessa vastauksessani. Tässä ensimmäisessä viestissäni käyn todella nopeasti läpi välitilaan liittyvän osan.

Välitilaoppi ansaitsee tulla käsitellyksi ihan yhtä perusteellisesti kuin mikä tahansa minulle esitetty kysymys. Syy nyt valitsemaani pintapuoliseen lähestymiseen johtuu kuitenkin siitä, että olen jo samaa aihetta käsitellyt muualla tämän palstan viesteissä. Pyydänkin sinua tutustumaan tähän viestiketjuun: Tuonela. Siinä olen pohtinut perusteellisemmin ns. välitilaa, eli sitä, mitä ihmiselle ajatellaan tapahtuvan kuoleman jälkeen. Aihetta olen raapaissut myös ketjuissa Sielun siirtyminen taivaaseen ja Kysymys ylösnousemuksesta. Välitilaa koskevia jatkokysymyksiä voit esittää noiden ketjujen alla.

Yhden tarkennuksen kuitenkin laitan tähän yhteyteen. En tunne Danten runoutta enkä hänen teostaan Jumalallinen näytelmä, joten en tiedä, millä tavalla hän on käsitellyt paratiisia, helvettiä ja kiirastulta, jotka näyttävät olevan hänen näytelmänsä osia. Joka tapauksessa en osaisi pitää niitä millään tavalla teologisina työkaluina, joilla saataisiin jonkinlainen todenmukainen käsitys kuoleman jälkeisistä tapahtumista. Siksi johtopäätökset Danten teosten perusteella kannattaa pitää hyvin maltillisina.

onko tämä ilmiö yhdistettävissä taivaan ja helvetin välitilaan, joka on esimerkiksi Danten runoudessa mainittu olevan nimeltään välimaasto, Taivaan ja helvetin välimaasto?

Erityisesti jäin miettimään, mitä tarkalleen ottaen sinä (tai Dante) tarkoitat tällä välimaastolla. Jos ajatellaan, että kuoleman jälkeen on olemassa joku "puoliväli" taivaan ja helvetin välillä, niin siihen Raamattu ei anna meille mitään tukea. Se olisi kansanhurskaudessa sellainen hyvä ja demokraattinen veto suurelle kristillisvaikutteiselle joukolle, jotka a) eivät halua tituleerata itseään uskovaisiksi, jotka ovat matkalla taivaaseen, mutta jotka b) eivät myöskään siedä ajatusta siitä, että olisivat kääntäneet selkänsä Jeesuksen tarjoamalle pelastukselle ja joutuisivat kadotukseen. Tässä asiassa Jeesuskin oli hyvin mustavalkoinen. Ei ole välimallia. On vain joko ... tai.

Jos välitilalla sen sijaan tarkoitetaan tuonelaa, kiirastulta tms. ajanjaksoa, joka on tämän elämän ja lopullisen taivaan välissä, niin silloin allekirjoitan tuon välimaaston ajatuksen sopivin varauksin. Mutta sen vastauksen olekin jo kirjoitellut noihin edellä mainitsemiini linkkeihin.

Nyt siirryn työstämään varsinaista vastaustani kummittelusta...

8
Nettipapin blogi / Jeesus ja Pietari
« : 03.05.2020 - klo:12:46 »
Tämä oivallus ei tullut kummassakaan johdannossa mainituista tilanteista. Viikko sitten jumalanpalveluksen evankeliumitekstiä kuunnellessa tajusin nykyisestä raamatunkäännöksestä yhden upean asian. Yleensä käännöksiä moititaan siitä, että ne eivät tavoita jotain sellaista syvyyttä, jota alkukieli tarjoaa. Toisinaan moititaan käännöksiä taitamattomuudesta. Hyvän paimenen sunnuntain toisen vuosikerran evankeliumissa on kuitenkin tarjolla sekä syvyyttä että ainakin yhdestä näkökulmasta erityisen hieno käännös.

Kreikan kielessä on neljä erilaista rakkautta kuvaavaa sanaa. Suomessa näitä sävyjä ei voida kuvata neljällä eri sanalla, kun meillä on vain yksi. Mutta tajusin, että kyllähän mekin käytämme rakkaudesta erilaisia sävyjä. Jos minä sanon vaimolleni: "minä rakastan sinua", on siinä hyvin selvä ja suoraviivainen viesti. Sen sijaan, jos sanon: "olet minulle rakas", voitaisiin sitä pitää vähän lievempänä ilmaisuna. Myös ystävistä voidaan sanoa, että he ovat "rakkaita ystäviä". Jos minä rakastan jotakuta, on se aktiivista toimintaa. Jos sanon, että joku ihminen tai asia on minulle rakas, on siinä vähän passiivisempi sävy.

Kreikan kielessä 'agapaoo' verbi kuvaa pyyteetöntä ja uhrautuvaa rakkautta, johon kristittyjä velvoitetaan, mutta jota vain Jumala voi osoittaa täydellisesti. Sen sijaan 'fileoo' kuvaa ystävän rakkautta, jolla esimerkiksi hyvät ystävät rakastavat toisiaan. Suomen kielessä on olemassa vain yksi rakkautta kuvaava sana, mutta sekä nykyinen että edellinen kirkkoraamattu tekevät silti eron, milloin Jeesuksen ja Pietarin välisessä keskustelussa käytetään verbiä 'agapaoo' (rakastaa) ja milloin 'fileoo' (olla rakas).

Jeesus ja Pietari

Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?"  "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun karitsoitani."  Sitten hän kysyi toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?"  "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Kaitse minun lampaitani."  Vielä kolmannen kerran Jeesus kysyi: "Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?"  Pietari tuli surulliseksi siitä, että Jeesus kolmannen kerran kysyi häneltä: "Olenko minä sinulle rakas?" , ja hän vastasi: "Herra, sinä tiedät kaiken. Sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun lampaitani. (Joh. 21:15-17)


Muutamaa päivää aikaisemmin Pietari oli uhonnut, että vaikka muut opetuslapset hylkäisivät Jeesuksen, hän menee Jeesuksen rinnalla tai hänen puolestaan vaikka kuolemaan. Kolmen kieltämisen jälkeen totuus omasta itsestä ja jaloista aikomuksista paljastui karvaasti.

"Minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi sammuisi. Ja kun olet palannut takaisin, vahvista veljiäsi." Pietari sanoi hänelle: "Herra, sinun kanssasi minä olen valmis menemään vaikka vankilaan tai kuolemaankin." Mutta Jeesus vastasi: "Minä sanon sinulle, Pietari: ennen kuin kukko tänään laulaa, sinä olet kolmesti kieltänyt tuntevasi minut." (Luuk. 22:32-34)

Ennen kuin Pietari ehti uhota ja ennen kuin Jeesus ennusti Pietarin kieltämisen, tapahtui jotain erityisen suurta. Jeesus kertoi rukoilleensa Pietarin puolesta. Ja äärimmäisen armollisesti hän vielä sanoi, että Pietarin tehtävä on opetuslapsijoukon etunenässä tulla vahvempana takaisin. Pietari oli se, joka kielsi. Muilla opetuslapsilla ei ollut sitä mahdollisuutta, koska arkoina he olivat paenneet jo ennen kuin ehtivät kieltämään.

Niinpä Jeesus nyt kohtaa Pietarin entistä armollisemmin. Hän kysyy kolmesti Pietarilta, rakastaako tämä häntä. Ensin pistetään rima niin korkealle, mitä Pietarikin asetti ennen kieltämistään: enemmän kuin muut. Pietari vastaa, että Jeesus on rakas. Seuraavaksi kysytään ylipäätään, rakastaako Pietari. Siihenkin Pietari vastaa nöyrtyneenä: hän ei uskalla käytää 'rakastaa' sanaa, vaan toteaa, että Jeesus on rakas. Lopuksi Jeesus laskee rakkauden vaatimuksen riman sille tasolle, johon Pietari voi vastata samalla tavalla: "Olenko sinulle rakas?" Pietari tuli surulliseksi. Onhan se raskasta tajuta, miten ei pysty olemaan sitä, mitä haluaisi. Mutta Jeesus on armollinen. Pietarilla oli tehtävä juuri sellaisena kuin hän oli.

Vaikka Jeesus olisi sinulle "vain" rakas, hän tietää, ettet parempaan pystykään. Silti sinut on kutsuttu mukaan. Silti sinulla on tehtävä.

9
Nettipapin blogi / Löytöjä Raamatusta
« : 03.05.2020 - klo:12:15 »
Minun on ihan liian helppo lukea Raamattua kuin päivänkakkaran terälehtiä nyppien: "rakastaa ... ei rakasta ... rakastaa ... ei rakasta". Raamatun äärellä tämä vaihtelu kuuluu: "tuttua, menen ohi ... vähän vaikea, menen ohi ... tuttua, menen ohi ..." Kun luen Sanaa itsekseni, en pysähdy helppojen enkä vaikeiden kohtien äärelle. Ehkä kuvittelen, että pysäyttävät löydöt hyppäävät tekstistä esiin ihan ilman vaivannäköä. Kunhan vaan teksti soljuu silmissä. Ei tunnu toimivan.

Olenkin huomannut, että parhaat löytöni ja sykähdyttävimmät oivallukseni olen saanut opetuksia valmistellessa. Silloin on pakko miettiä syvemmin ihan vain kuulijoiden takia. Työpöydän äärellä huomaan rauhoittuvani ja pysähtyväni. Siinä hetkessä tuttuja asioita katselee uusin silmin. Vaikeista täytyy ottaa selvää.

Viimeisen vuoden aikana elämääni on tullut toinen, vielä hedelmällisempi raamatunlukutapa. Vaimoni Marjan kanssa olemme ottaneet tavoitteeksi, että joskus olemme yhdessä kahlanneet Vihkiraamatun läpi. Kuluneen vuoden aikana olemme pyrkineet aloittamaan yhteiset vapaapäivät lukaisemalla seuraavana vuorossa oleva luku. Sillä vauhdilla takakansi ei tule vastaan vielä muutamaan vuoteen. Mutta keskustellen eteneminen on sen sijaan saanut tajuamaan ihan uusia juttuja.

Tähän ketjuun ajattelin jakaa jotain löytöjä, joita Marjan kanssa vietetyissä hetkissä tai opetuksia valmistellessa on tullut vastaan.

10
Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana. (Room. 10:17) Raamatun opettaminen on yksi tärkeistä kristillisen seurakunnan tehtävistä. Se synnyttää ja vahvistaa uskoa. Vaikka kaikki kristityt eivät ole opettajan kutsun ja kutsumuksen saaneita ihmisiä, on opetustyö silti joukkuelaji. Kuinka kukaan voi julistaa, ellei häntä ole lähetetty? (Room. 10:15)

Haluaisitko sinä toimia Nettipapin lähettäjänä, esirukoilijana ja tukijana?

Nettipapin työ rahoitetaan yhteistyössä Kangasalan seurakunnan ja Kansan Raamattuseuran kanssa. Kansan Raamattuseuran osuus muodostuu vapaaehtoisten lähettäjien antamasta kannatustuesta. Jos koet, että sinä voisit olla tärkeä osa tätä työtä, liity Nettipapin lähettäjäpiiriin. Tästä linkistä löydät lisätietoja.

11
Hei Tiedonjanoinen,

Mielestäni olet asian ytimessä. Evankeliumit valaisevat Jeesuksen elämää kertomuksien muodossa. Samoin Jeesus pukee omat opetuksensa hyvin usein kertomuksiksi ja vertauksiksi. Kertomus on kirjallisena tyylilajina upea, koska siihen pakkautuu viestejä ja ihmiselämän kirjoa paljon laajemmin ja monitasoisemmin kuin tarkasti yksilöityihin opillisiin lausahduksiin. Kun kyse on Pyhän Hengen inspiroimista kertomuksista, syvyyttä ja rikkautta on valtava määrä.

Toisaalta kertomusten monimuotoisuus antaa kuulijalle paljon liikkumavaraa myös negatiivisessa mielessä. Mitä tahansa kertomusta voidaan käyttää mihin tahansa tarkoitukseen, jos niin halutaan. Yksinkertaisimmillaan kertomuksen tapahtumat voivat tulkitsijan näkökulmasta riippuen toimia esimerkkinä tai varoittavana esimerkkinä, jolloin kertomuksella on mahdollista opettaa toisilleen päinvastaisia asioita. Rikkaan nuorukaisen tapaus on myös vastaavanlainen kertomus, joka tarjoaa hyvin paljon liikkumavaraa tulkitsijoille. Laitan kertomuksen vielä tähän näkyville:

Jeesus ja rikas mies

Muuan korkeassa asemassa oleva mies kysyi Jeesukselta: "Mitä minun pitää tehdä, hyvä opettaja, että perisin iankaikkisen elämän?" Jeesus vastasi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu. Käskyt sinä tiedät: älä tee aviorikosta, älä tapa, älä varasta, älä todista valheellisesti, kunnioita isääsi ja äitiäsi." "Kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen", vastasi mies. Tämän kuullessaan Jeesus sanoi: "Yksi sinulta vielä on tekemättä. Myy kaikki, mitä sinulla on, ja jaa rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaissa. Tule sitten ja seuraa minua." Kun mies kuuli tämän, hän tuli murheelliseksi, sillä hän oli hyvin rikas.
Nähdessään sen Jeesus sanoi: "Kuinka vaikea onkaan niiden, jotka paljon omistavat, päästä Jumalan valtakuntaan! Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan." "Kuka sitten voi pelastua?" kysyivät kuulijat. Jeesus vastasi: "Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle." (Luuk. 18:18-27)


Mainitsit kaksi tapaa lukea tätä kertomusta. Kuvailit niitä luterilaisen perinteen mukaiseksi ja joissain vapaiden suuntien tulkinnoissa esiintyväksi. Teologian termistöä käyttäen nuo lukutavat voitaisiin yleistää vaikkapa syntisen vanhurskauttamiseksi ja pyhitysteologiaksi. Alleviivasin kertomuksesta kolme kohtaa, joiden kautta voidaan tehdä kumpi tahansa johtopäätös.

1. Tulkintamalleja yhdistävä alku
  • Mies kysyy Jeesukselta, mitä hänen täytyy tehdä, jotta pääsisi taivaaseen.
  • Jeesus muistuttaa, että Jumala on selkeästi antanut käskyt, joita noudattaen ihminen toimii Jumalan tahdon mukaan.
  • Mies joko haluaa esittää pyhää tai kokee vilpittömästi onnistuneensa kaikkien käskyjen noudattamisessa.

2a. Syntisen vanhurskautta painottava johtopäätös
  • Jeesus kiristää ruuvia ja osoittaa, että Jumala vaatii paljon enemmän.
  • Rikas mies ei pysty hyväksymään ajatusta, että hänen täytyisi luopua kaikesta omaisuudesta.
  • Tulkinta: Kukaan ei pysty oikeasti noudattamaan käskyjä.
  • Jeesuksen lohdulliset sanat: Mikä ihmiselle on mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle.
  • Opetus armosta: Armon voi ymmärtää vasta sitten, kun omat mahdollisuudet ovat loppuneet. Jumalan laki vaatii niin paljon, että lopulta ei voi muuta kuin ymmärtää epäonnistuneensa. Siitä alkavat Jumalan mahdollisuudet, koska hän pelastaa syntisen ja syntinsä tunnustavan.
  • Rikkaan miehen virhe: Hän ei myöntänyt Jeesukselle, että ei voi täyttää käskyjä. Jos hän olisi tehnyt niin, hän olisi saanut armon.

2b. Pyhitystä painottava johtopäätös
  • Jeesus osoittaa, ettei mies ole täydestä sydämestä antautunut Jumalalle, vaan turvautuu omaisuuteensa.
  • Rikas mies ei pysty hyväksymään ajatusta, että hänen täytyisi luopua kaikesta omaisuudesta.
  • Tulkinta: Ihmisen on vaikea luopua epäjumalista ja palvella vain yhtä Jumalaa.
  • Jeesuksen lohdulliset sanat: Mikä ihmiselle on mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle.
  • Opetus pyhityksestä: Ihminen ei voi omassa voimassaan onnistua. Siksi on antauduttava Jumalan varaan. Pyhä Henki voi uudistaa ihmisen Jumalan mielen mukaiseen elämään.
  • Rikkaan miehen virhe: Hän ei pitänyt Jumalaa elämänsä suurimpana auktoriteettina. Jos hän olisi tehnyt niin, Pyhä Henki olisi auttanut häntä oikeaan elämään.

Tämä kyseinen kertomus on erinomainen osoitus Raamatun syvyydestä ja monikerroksisuudesta. Kristilliseen uskoon kuuluu ajatus siitä, että syntinen ei edes Pyhän Hengen avulla tule täydelliseksi. Kuolemaansa asti jokainen pyhäksi julistettu kristitty on myös syntinen ja tarvitsee armoa ilman mitään ehtoja. Siksi 2a-malli on oikein. Kristilliseen uskoon kuuluu myös se, että ensimmäisen käskyn mukaan ei ole mitään tärkeämpää kuin Jumalan palveleminen ja pitäminen ainoana Jumalana. Mikään määrä armoa ei poista sitä vaatimusta, että Jumalaa on rakastettava yli kaiken. Siksi 2b-malli on oikein.

Jumalan laki käskee uurastamaan ja evankeliumi lepäämään. Se on periaatteessa helppo ymmärtää, mutta vaikea toteuttaa, koska on mahdoton tehdä vastakkaisia asioita yhtä aikaa. Arkinen elämä on tässä suhteessa paljon helpompi juttu, kun se jakautuu erilaisiin jaksoihin: välillä ollaan töissä ja välillä levätään. Kumpaakin voi tehdä täysipainoisesti eri aikoina.

Kristinuskossa työn ja levon pitäisi olla läsnä samaan aikaan. Käytännössä uskonelämä näyttää jakautuvan vähän niin kuin käytännön työviikko. Uskossa on jaksoja, jolloin evankeliumi tuntuu rakkaammalta ja on suuri jano saada kuulla julistusta ansaitsemattomasta armosta. Yhtä lailla elämässä vastaan tulee jaksoja, jolloin kilvoittelu ja käskyjen noudattaminen tuntuvat kaikkein tärkeimmiltä. Ja näin on hyvä, kunhan kumpikaan puoli ei missään vaiheessa joudu kokonaan unholaan.

Nämä erilaiset mutta oikeat tulkintamallit tarvitsevat toinen toistaan. Kristitty ei kasva, jos hän joka kerta Jumalallisen vaatimuksen kuullessaan oppii ajattelemaan: "Ei hätää. Minun ei tarvitse muuttua. Riittää, että totean olevani syntinen ja tarvitsevani armoa." Kristitty sen sijaan ahdistuu vaatimusten paineessa tai sokeutuu omalle tilalleen, jos hän kuvittelee voivansa antautua täydellisesti Jumalan tahtoon.

Tästä tuli nyt aika pitkä kommenttipuheenvuoro ajatuksellesi, mutta halusin purkaa esittelemiäsi mietteitä vielä pienemmiksi palasiksi. Rikkaan nuorukaisen tapaus on tosiaan erinomainen esimerkki siitä, kuinka
a) Raamatun kertomukset puhuvat monella eri tasolla
b) lukutapa kertoo lukijan armokäsityksestä ja ylipäätään hengellisistä näkemyksistä.

Erilaiset lukutavat ja tulkinnat eivät aina ole oikein, mutta niitä ei myöskään voi automaattisesti lytätä. Rauhassa kannattaa pohdiskella, onko kyseessä sellainen kertomus tai tekstikappale, joka aidosti voi puhua useampia asioita yhtä aikaa.

12
Kysy Nettipapilta / Vs: Eettinen erimielisyys
« : 23.04.2020 - klo:17:03 »
Kiitos VeliT,

Tämä keskustelu on antanut minulle paljon. Sain äärimmäisen älykkään, terävästi oivaltavan ja maltillisesti sanoittavan keskusteluotteesi ansiosta pohtia asioita perusteellisesti ja muotoilla jotain ajatuksiani ihan uudella tavalla. On mukava kuulla, että oikolukuvaiheessa syntynyt 100-0 / 0-100 -työkalu tuntui sinusta toimivalta. Ylenpalttisen ystävällisen palautteesi ansiosta se alkaa vaikuttaa ihan fiksulta omasta mielestäkin. : D

Olkiukkojen rakentaminen on kristikunnan suurimpia esteitä yhteydelle. Erilaisuus synnyttää alitajuisen pelon siitä, että itse pitää muuttua samanlaiseksi kuin tuo toinen. Siksi on helpompi hyökätä. Jos saa muutettua muut samanlaisiksi kuin itse, on levollinen ja jännitteetön olo. Mutta samalla yhteisön usko muuttuu yksittäisen kristityn kokoiseksi. Seurakunta ei olekaan erilaisina yhteenliittyneiden ruumiinjäsenten elävä rakennelma vaan saavillinen samanlaisia peukaloita.

Jeesuksen jäähyväisrukouksen suurin huoli ei ollut opillisten kristittyjen vähyys tai eettisten kristittyjen harvalukuisuus. Kristikunnassa on jo kaikki, mitä koskaan tullaan tarvitsemaan - paitsi yhteys:

Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun. Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. (Joh. 17:20-21)

Teoriassa tietenkin on helppo puhua yhteydestä. Kun eettistä erimielisyyttä lähdetään tosissaan tavoittelemaan, paljastuu sen kivuliaisuus. Meidän keskustelussammekin syntyi tekstiä, jos ei ihan kirjan verran, niin ainakin yhden pamfletin edestä. Ja se on vasta toisiaan hyvin ymmärtävien ihmisten periaatteellista keskustelua. Käytännön rajanvedot ja linjaukset ovat äärimmäisen vaikeita. Silti niitä kohti on mentävä ja yhteyteen pyrittävä. Se on ainoa oikea tie.

Kiitos tästä keskustelusta! Toivottavasti se ei jää viimeiseksi.

Haluan myös lausua lämpimän osanottoni isäsi kuoleman johdosta. Toivotan siunausta ja lohtua kaiken surun keskelle!

13
Kysy Nettipapilta / Vs: Eettinen erimielisyys
« : 21.04.2020 - klo:23:20 »
Tervehdys VeliT,

Keskustelu sinun kanssasi on ollut paitsi miellyttävää niin myös jotain sellaista, mitä minä toivoisin kristillisissä piireissä kohtaavani paljon enemmän. Koen näet, että me katselemme kristillisiä asioita joissain yksityiskohdissa hyvinkin eri suunnasta, mutta minulla on koko ajan olo hyvin kunnioittavasta keskustelusta. Jos myös sinulla on samanlainen tuntuma ajatustenvaihdostamme, olemme onnistuneet jotakuinkin täydellisesti. Samassa hengessä toivon osaavani jatkaa.

Viimeisin viestisi sisälsi monta yksityiskohtaa, joista jokaisesta saisi omat kysymysketjunsa aikaiseksi. Vaikka tämäkin vastaus hyvästä yrityksestä huolimatta paisui varsin laajaksi, täysin hallitsemattoman tekstimäärän pelossa tutkailen pohdintojasi pääasiassa yhtenä pakettina siinä määrin, kun ne liittyvät eettisen erimielisyyden teemaan. Jos joku esimerkkinä mainitsemistasi asioista on sellainen, että haluaisit pureutua siihen perusteellisemmin, tee rohkeasti uusi aihe.

Luulen, että ajattelemme hyvin samaan tapaan tuosta ”uskon ytimestä”. Vaikka eettisesti painottuneilla ja opillisesti suuntautuneilla ihmisillä uskon todellinen ydin on Jeesuksen pelastusteko, johtopäätökset kristillistä elämää kohtaan päätyvät niin erilaisiin painotuksiin, että voidaan lainausmerkkeihin laittaen puhua erilaisista uskon ytimistä. Samalla tavalla ajattelen myös suhtautumisesta Raamattuun. Viidestä pääkohdasta ja niiden alakohdista koostunut jaottelusi on mielestäni tiivistettävissä kysymykseen: Kuka on Raamatun taustalla?

Eettisen ja opillisen kristillisyyden oleellisimpia jakolinjoja on se, kuinka kristitty suhtautuu Raamatun kirjoituksiin. Aikaisemmissa viesteissä teinkin jo jaottelun siitä, että opillinen raamattukäsitys tiivistyy ideaan: "Jumalan puhetta ihmiselle" ja eettinen raamattukäsitys kiteytyy ajatukseen: "ihmisen puhetta Jumalasta". Käsitykset ovat äkkiseltään toistensa vastakohtia, mutta tarkemmin ajateltuna uskoon ja raamatuntulkintaan kuuluvat molemmat puolet yhtä aikaa.

Jos ajatellaan, että Jumalasta voidaan tietää yhtään mitään, silloin joudutaan hyväksymään ainakin kaksi asiaa: 1. Jumala on ilmoittanut itsestään jotain ja 2. se ilmoitus tapahtuu ihmisten kielellä. Eli kaikki puhe Jumalasta ja kaikki näkemykset Raamatusta sisältävät kaksi asiaa: Jumalallisen sisällön ja inhimillisen muodon. Uskonvalinta on sitä, kuinka paljon nämä eri puolet kunkin kristityn elämässä merkitsevät tai kuinka paljon ihminen uskoo näiden puolten olevan uskonnollisessa puheessa läsnä.

Perinteisesti kristinuskossa on ajateltu, että Raamattu on paradoksaalinen kokonaisuus, josta 100% jumalallista alkuperää ja 100% inhimillistä alkuperää. Niin kuin Jeesus, Jumalan Sana, itsekin oli 100% Jumala ja 100% ihminen.

Eettinen ja opillinen raamattukäsitys eivät siksi ole toistensa vastakohtia. Ihmiset ovat kuitenkin rajallisia ja Raamattu niin äärettömän runsas, että kukin kristitty tarkkailee Raamattua niillä prosenttiluvuilla, jotka ovat oman uskon mukaisia. Nuoruudessani olin äärimmäisen opillinen, jolloin minulle Raamattu oli 100% jumalallinen ja ihan vain parin prosentin verran inhimillinen. Nykyisellään tuo inhimillinen puoli on jo paljon suurempi, ja kasvaa edelleen kohisten. En ole varma, onko kehityksen johdosta jumalallinen puoli jotenkin päässyt pienenemään, mutta teoriassa olen täysin 100+100 -ajatuksen kannattaja. Valitettavasti joudun myöntämään, että käytännössä en ole noihin lukemiin päässyt.

Olen siis samaa mieltä siitä, että Raamatun lukutavassa kyse on uskonvalinnasta. Sen valinnan vaihtoehdot eivät ole usko tai epäusko. Valinta on pikemminkin jumalallisen ja inhimillisen painotuksessa. Sitä valintaa ei tehdä vapaasti, vaan lopputulos riippuu siitä, missä määrin opillisuus ja eettisyys omassa uskossa painottuvat. Minä haluaisin, että Raamattu sanelisi minun lukutapani täydellisesti, jolloin uskonikin olisi 100+100. Mutta koska en ole täydellisen opillinen ja yhtä aikaa täydellisen eettinen, myös todellinen ymmärrykseni Raamatusta ei ole 100+100.

Tämän ketjun vastaukseni ovat tällaista omatekoista uskontofilosofiaa, joten on vaara, että olen kaivanut itselleni kohta syvän ja liukkailla termeillä vuoratun kuopan, josta ei pääse mitenkään ylös. Yritän seuraavassa kuitenkin hahmotella näkökulmia Raamatun jumalallisen ja inhimillisen puolen vuoropuhelusta.


Kirjain vs. henki

Pohdiskelit sitä, kuinka Paavali näyttää uskoneen Jeesuksen pikaiseen takaisintulemiseen. Varhaisimmissa kirjeissään hän tosiaan näyttää ajatelleen juuri niin. Myöhäisimmissään hän katsoo eri perspektiivillä. Vaan olisiko Paavali muuta voinut olettaakaan, kun Jeesus itsekin sanoi: "Minä tulen pian" (Ilm. 22:12)? Nykytilanteesta käsin voidaan todeta, että Jeesus joko:
  • valehteli teknisistä yksityiskohdista,
  • eli ihan toisessa aikakäsityksessä tai
  • puhui näyssä vertauskuvin.

Teknisesti voitaisiin moittia Jeesusta täysin väärään luuloon jättämisestä, kun oikein millään mittarilla 2000 vuotta ei ole "pian". Mutta oliko Jeesuksellakaan mitään muuta mahdollisuutta? Olisiko hän koskaan voinut sanoa: "Minä tulen takaisin aikaisintaan 2000 vuoden päästä, mutta levittäkää siitä huolimatta evankeliumia kuin viimeistä päivää!"

Valehteliko Jeesus? Vai käyttikö hän kielikuvaa, joka sai aikaan sen, mitä hän halusi? Jobin kirjan lopussa Jumala pitää puheen, jonka pääpointti on: Sinä et voi ymmärtää. Jobin kirjan tapahtumien äärellä voidaan nähdä, kuinka Jumala haluaa saada aikaan kasvua, Jumalan tuntemista ja oman itsen tuntemista, ei niinkään maailmankaikkeuden ymmärtämistä. On alistuttava siihen tosiasiaan, että Raamattu on Jumalan puhetta lapsille, joiden ei ole mahdollistakaan ymmärtää kaikkea. Jeesuksen "minä tulen pian" -lausahduksen valossa voidaan jopa esittää kysymys: pystyisikö syntinen ihminen toimimaan oikein, jos hän ymmärtäisi kaiken?

Kun pieni lapsi kysyy vanhemmaltaan: ”saanko ottaa nalleni mukaan taivaaseen”, joutuu vanhempi tukalaan valinnanpaikkaan. Täytyykö vastata teknisesti oikein vai pyrkiä antamaan lapselle oikea mielikuva taivaasta? Totuus kaiken maallisen jäämisestä tähän elämään kertoo lapselle ”totuuden” siitä, että taivas on paha paikka.

Olen aina inhonnut ”kirjain vai henki” -vastakkainasettelua. Opillisena ihmisenä se kuulostaa minun korvaani samalta kuin ”tarkoitus pyhittää keinot” tai ”tarpeen mukaan valkoinen valhe käy”. Toisaalta "minä tulen pian" -lause osoittaa, että ainakin Ilmestyskirjan vertauskuvallisessa kielessä Jeesus itse puhuu asioita, joiden on tarkoitus saada aikaan tietty vaikutus eikä asioiden teknisten yksityiskohtien ymmärrystä.

100-0 opillinen ihminen ajattelee, että kaikki Raamatussa on vain kirjaimellisuutta ja kaikki luetaan "niin kuin siellä sanotaan". 0-100 eettinen ihminen haluaa, että ihmisen tulkitsema "Raamatun henki" on punainen lanka, jota seurataan. Kumpi tahansa lukutapa vie metsään.


Fakta vs. ymmärrys

Luomiskertomuksen äärellä voidaan herätellä erityisen paljon kysymyksiä kirjaimellisuudesta. Kuten itsekin totesit, Raamatun kahdessa ensimmäisessä luvussa on erilaiset luomiskertomukset. Johtopäätöksiä voidaan tehdä ainakin kaksi ja hyvin eri näkökulmista.
  • Erilaiset kertomukset osoittavat selvästi, että kertomukset ovat ihmisten ajatuksia, koska Jumala ei voi puhua itsensä kanssa ristiin.
  • Erilaiset kertomukset todistavat jumalallisesta alkuperästä, koska omia juttujaan sepittävät ihmiset eivät olisi jättäneet tekstiin ristiriitaisuuksia vaan olisivat yhdenmukaistaneet ne kirjoitusvaiheessa.

Minusta on loogisempi tämä jälkimmäinen, joten siksi minun jatkokysymykseni kuuluu: miksi Jumala puhuu samasta asiasta eri tavoilla? Vastaukseni on, että Jumala ei ole kummassakaan kertomuksessa kertonut perusteellista tieteellistä selvitystä luomisen tapahtumista. Hän on kertonut sen, mitä hänen mielestään ihmisen tarvitsee ymmärtää luomisesta. Koska luominen on jotain valtavan suurta, yksi kertomus ei riitä valottamaan kaikkia tarpeellisia puolia.

Sanotaan, että jos kysyt juutalaiselta rabbilta kysymyksen, hän vastaa sinulle kertomuksella. Jos et ymmärrä ja kysyt tarkennusta, hän kertoo sinulle toisen kertomuksen. Jos et vieläkään ymmärrä, kuulet kolmannen kertomuksen. Luomiskertomusten kohdalla näköjään kaksi kertomusta riitti.

100-0 opillinen ihminen kehittää keinot sovittaa eri kertomusten yksityiskohdat teknisesti kohdalleen, jottei Raamattu vaikuttaisi epäluotettavalta. 0-100 eettinen ihminen näkee kertomusten erot todisteena sille, että Raamattu ei ole liian vakavasti otettava auktoriteetti yksityiskohdissaan. Kumpikaan ajatus puhtaaksi viljeltynä ei vaan toimi.


Käyttöohje vs. runo

Monesta kotikirjahyllystä löytyy elämänkertoja, keittokirjoja, runokirjoja, romaaneja, tietokirjoja... Niitä kaikkia pitää lukea eri tavoilla. Ne kaikki ovat "totta", jos ne luetaan kullekin kirjallisuustyylille ominaisella tavalla. Käyttöohjekirja moottorin sytytysennakoiden säätämisestä ei palvele tarkoitustaan, jos autonasentaja sivuuttaa faktat ja pyrkii keskittymään tunnelmaan, jonka ohjeen lukeminen synnyttää. Runo ihmisiä yhdistävästä kaarisillasta ei ole täyttänyt tarkoitustaan, jos sen jälkeen lukija velvoittaa naapureitaan rakentamaan siltoja kaikkien lähimpien purojen yli.

Raamattu on täynnä erilaisia kirjallisuudenlajeja. Raamatunlukemisen yksi perussäännöistä on: mieti, kuka puhuu kenelle ja missä tilanteessa. Tuon lisäksi on valtavan oleellista myös miettiä sitä, mikä on luetun tekstin tyylilaji. Laulujen laulun ylistys rakastetulle tai psalmirukoilijan ahdistunut katkeruuden purkaus Jumalalle eivät ole samaa tyylilajia kuin heprealaiskirjeen opetus Jeesuksesta VT:n kirjoitusten pohjalta tai Mooseksen kirjojen juutalaisen temppelisäädöstön ohje. Näyt ovat vertauskuvallisia prosessien käynnistäjiä ja Paavalin kirjeet varhaiskristillistä opinmuodostusta. Joka haluaa ottaa Jumalan Sanan vakavasti, ottaa myös tyylilajit vakavasti: osa teksteistä pitää lukea kirjaimellisemmin ja osa vertauskuvallisemmin, jotta ne luetaan oikein.

Otan esimerkiksi mainitsemasi kohdan, jossa Jeesus kieltää sanomasta ketään isäksi, mutta Paavali puhuu itsestään isänä. Jeesus ja Paavali näyttävät puhuvan ristiin. Mutta kyllä myös Jeesus puhuu isistä, kun käskee kunnioittaa isää ja äitiä eikä "siittäjää" ja äitiä. Paavali sanoo seurakunnalleen: Vaikka teillä Kristukseen uskovina olisi tuhansia kasvattajia, teillä on vain yksi isä. Minähän teidät olen evankeliumia julistamalla synnyttänyt Kristukseen Jeesukseen uskoviksi. (1. Kor. 4:15) Opettajana ottaisin itse kantaa siihen, että tässä on kolme eri asiaa:
  • On olemassa maallisia isiä, joille ei tarvitse keksiä uutta nimitystä siksi, että on olemassa myös Taivaan Isä.
  • Jeesus kieltää ottamasta itselle hengellistä arvonimeä "isä".
  • Paavali ei käytä sanaa "isä" hengellisenä arvonimenä, vaan viittaa vertauskuvallisesti siihen, kuinka hän perusti seurakunnan.

Tässä raamatunlukijat ja erityisesti raamatunopettajat joutuvat nöyrälle paikalle. Kukaan ei ole 100-100 -kristitty, mutta kasvua sitä kohti tapahtuu koko ajan. Opettamatta ei voi jättää vedoten siihen, että tulevaisuudessa ehkä ajattelen toisin. Kantaa pitää uskaltaa ottaa joskus vahvastikin, vaikka samalla on alistuttava sille, että tämän hetken ymmärrys saattaa tulevaisuudessa muuttua.

100-0 opillinen ihminen tulkitsee Raamatun kaikilta osin pikkutarkaksi käyttöohjeeksi. 0-100 eettinen ihminen tulkitsee koko Raamatun vertauskuvalliseksi runoksi.


Silminnäkijäkertomus vs. annettu ilmoitus

Raamatussa on neljä evankeliumia, joissa on keskenään erilaisia yksityiskohtia samoista tapahtumista.
  • Jeesus paransi Jerikon edustalla sokean. Yhden evankelistan mukaan tämä tapahtui menomatkalla, toisen mukaan paluumatkalla ja kolmannen mukaan parannettuja oli kaksi. Osoittaako tämä, että Jeesus ei parantanutkaan ketään?
  • Markus kertoo, että ristin ryövärit pilkkasivat Jeesusta. Luukas kertoo, että toinen ei pilkannutkaan vaan pyysi armoa. Osoittaako tämä, että Jeesusta ei ristiinnaulittukaan?
  • Evankeliumit kertovat eri ihmisten käyneen tyhjällä haudalla. Myös enkeleitä on eri evankeliumeissa eri määrä. Osoittaako tämä, että Jeesus ei noussutkaan kuolleista?

Klassinen esimerkki käytännön arjesta on autokolari, jossa kaksi autoa törmää risteyksessä ja tilanteella on kaksi silminnäkijää. Kun poliisi haastattelee kuljettajia sekä jalankulkijoita, hän saa neljä hieman toisistaan poikkeavaa kertomusta. Kukaan poliisi ei siinä vaiheessa revi papereitaan ja totea: "Koska kertomukset sisältävät ristiriitaisuuksia, kolaria ei ole tapahtunut." Historiassa tapahtuneet silminnäkijäkertomukset ovat aitoja silloin, kun niissä on inhimillistä rosoa. Ja silti Raamattu on Jumalan Pyhän Hengen vaikuttama kirja.

100-0 opillinen ihminen tarvittaessa selittää, että Jeesus kävi Jerikossa kolme kertaa, jotta yksityiskohdat täsmäävät. 0-100 eettinen ihminen toteaa, että aikanaan ihmisillä oli erilaisia käsityksiä Jumalasta, ja sama meno saa jatkua edelleen.


Kulttuurisidonnainen vs. yleispätevä

Herran siunaus, 10 käskyä ja Isä meidän -rukous ovat perinteisesti ajateltu yleispäteviksi kohdiksi, joita on käytetty aina ja kaikkialla. Luvatun maan valloittamista koskevat käskyt ovat puolestaan hyvin tarkasti tilanteeseen sidonnaisia, eikä niitä voida soveltaa kirjaimellisesti uudelleen.

Raamatun sanaa ei voida irrottaa kulttuuristaan, ja silti sitä pitää pystyä julistamaan yli kaikkien kulttuurien. Jumala on antanut ilmoituksen tietyllä kielellä, tietyyn historialliseen tilanteeseen sekä tietyn kulttuurin ja kansan keskelle. Raamatun opetukset ottavat joskus hämmentävän vahvasti huomioon aikansa elämäntavat. Esimerkiksi Jumala opetti Vanhan testamentin ihmisiä toimimaan oikeudenmukaisesti orjien kanssa - koska se oli yksi silloisen sosiaaliturvan muoto. Raamatun sivuilta ei voi lukea käskyä: "3500 vuoden kuluttua Pohjoismaissa on kuulkaas sellainen verotukseen perustuva sosiaaliturva, että tuo suurten perheiden, yhteisöjen ja orjuuden kulttuuri on turha. Lopettakaa paimentolaiselämä ja opetelkaa pohjoismainen demokratia."

Jos tarkkoja ollaan ja kirjaimellisesti luetaan, ei Herran siunaustakaan annettu kaikille maailman kansoille. Se oli siunaus, jolla Vanhan testamentin temppelipappien täytyi siunata Israelin kansa.

100-0 opillinen ihminen pitää kaikkea Raamatussa yleispätevänä. 0-100 eettinen ihminen pitää kaikkea tilanne- ja kulttuurisidonnaisena.


Valikoiva lukeminen vs. kokonaisuuden hahmottaminen

Edellä olen nostanut esiin muutamia tulkinnallisia kysymyksiä, jotka ovat välillä vaikeita. Itse edustan sitä koulukuntaa, että pääasiassa kaikille kohdille Raamatussa on "oikea lukutapa", mutta samaan hengenvetoon joudun myöntämään, että aika paljon Raamattua lukeneenakin joudun monien kohtien edessä toistaiseksi toteamaan, etten voi varmuudella sanoa edes sitä, pitääkö kohta lukea vertauskuvallisesti vai kirjaimellisesti, kulttuurisidonnaisesti vai yleispätevästi vai miten.

Silti näitä muuttujiakin suurempi kysymys on valikoiva raamatunluku. Yksittäisten raamatunkohtien suhteen on vielä kohtalaisen helppo päästä tukevalle alustalle, mutta vaikeampaa on se, kun pitäisi ottaa huomioon kokonaisuus. Otit esiin esimerkiksi sen, miten Jeesus kritisoi oppineita. Kyllä. Toisinaan hän teki niin. Niiden kohtien perusteella päästään eettisesti painottuneisiin johtopäätöksiin. Lopputulos on päinvastainen, jos unohdetaan ne kohdat, jotka sinä mainitsit, ja keskitytään vain seuraaviin, joissa Jeesus ylistää oppineisuutta:

Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan. (Matt. 5:18-20)

Silloin hän sanoi heille: "Siksipä jokainen lainopettaja, josta on tullut taivasten valtakunnan opetuslapsi, on kuin isäntä, joka runsaasta varastostaan ottaa esiin sekä uutta että vanhaa." (Matt. 13:52)


Raamatussa on niin runsaasti tavaraa, että valikoimalla oikeat kohdat saadaan melkein mikä tahansa lopputulos aikaan. Tässäkin mielessä kyseessä on uskonvalinta. Raamattu näyttäytyy väistämättä sellaisena kirjana, mikä on lukijan sydämen tila ja asenne. Eettisyyden ja opillisuuden suhteen voisin jälleen kerran tehdä yhden kärjistyksen:
  • Opillinen raamatuntulkinta: Vaikka miten pahalta tuntuisi, ihmisen on muututtava Sanan mukaiseksi.
  • Eettinen raamatuntulkinta: Raamattu ei voi tarkoittaa mitään sellaista, mikä tuntuu ihmisestä pahalta.
Sanomattakin on selvää, että kumpikaan ääripää ei ole hedelmällinen eikä totuudellinen. 100-0 tai 0-100 ei ole koskaan oikein Raamatun kokonaisuutta ajatellen.


Lainaus
Mielestäni kristityn täytyy pyrkiä erottamaan ajan havina ja pöly siitä, mikä on aidosti pysyvää.

Luulen, että sekä opilliset että eettiset raamatunlukijat ovat samaa mieltä asiasta. Erot tulevat siinä, mitkä asiat kuuluvat ajan havinaan ja mitkä pysyviin asioihin. En tiedä, kuinka hyvin nuo edellä mainitut näkökulmat avaavat lisää eettisen erimielisyyden kenttää. Yritin jotenkin maalata taas joillain uusilla sanoilla kristillisen uskon laajuutta ja moninaisuutta - sekä eettisen erimielisyyden haasteellisuutta.

Kuten olemme kummatkin pohtineet, raamatuntulkinta on uskonvalinta. En tiedä, kuinka kukaan ihminen voisi kääntää oman valintansa toisenlaiseksi, mitä se nyt on. Raamatunlukutapa on sidoksissa hyvin tiukasti oman uskon ilmenemismuotoihin, jotka ovat puolestaan sidoksissa omaan persoonallisuuteen, elämänkokemuksiin, hengelliseen historiaan, armolahjoihin...

Ehkä ymmärrys ja kokonaisvaltainen raamatunlukeminen voisi alkaa siitä, että suostuisi näkemään oman lukutapansa vain yhdeksi pieneksi osaksi sitä laajaa kokonaisuutta, mitä kaikkea Raamattu sisältää.

14
Kysy Nettipapilta / Vs: Eettinen erimielisyys
« : 28.03.2020 - klo:15:49 »
Hei VeliT

Kiitos hyvistä jatkopohdinnoista ja -kysymyksistä! Olen suuria peruslinjoja vetänyt sen verran juurta jaksaen, että pyrin nyt olemaan huomattavasti tiiviimpi sanoissani. (Oikolukijan kommentti: "Melkein onnistuit!")


on ilmeistä, että et muodosta näkemyksiä ryhmädynamiikan tai johonkin tiettyyn kuppikuntaan kuulumisen kriteereillä, vaan omantunnontarkalla pohdinnalla.

Tuo kuulostaa kovin imartelevalta luonnehdinnalta. Toivon, etten koskaan tekisi teologiaa vain siksi, että osoittaisin kuuluvani johonkin joukkoon. Samanaikaisesti olen kuitenkin vahvasti tietoinen siitä, että en voi sooloilla ja kuvitella irtautuvani 2000 vuoden historiasta, jonka viisauksia minäkin lähes yksinomaan ammennan. Toivottavasti monet nettipapin palstan lukijat voisivat muistaa rukouksin minua, että osaisin muotoilla sanottavani nykyaikaisesti ja jopa oivaltavasti, mutta Sanaa ja menneiden sukupolvien viisautta kuunnellen.


Lainaus
Väitteeni on, että synnynnäisesti homoseksuaaleille - joille heteroseksuaalisuus ei ole vaihtoehto - on mahdollista elää rakkaudessa kilvoittelevassa homoseksuaalisessa parisuhteessa niin, että ei toimi "suunnittelijan" ohjeiden vastaisesti ja pidä "rakkautta" ikään kuin avoimena shekkinä.

Tässä ollaan edelleen hyvin tiiviisti eettisen erimielisyyden ydinkysymyksissä. Jollain tavalla olen aikaisemmissa vastauksissanikin tätä sivunnut, mutta pohdin vielä muutamin sanoin eri näkökulmasta.

Pidän tuota väitettäsi tyylipuhtaana eettisenä näkökulmana. Opillinen ihminen voisi heittää siihen hyvin napakan vastaväitteen. Pahoittelen aika rajuakin kielikuvaa, mutta tämä mielestäni on vain hyvä havainnollistaja: "Kyllä varastetulla autollakin voi ajaa täydellisesti liikennesääntöjen mukaan, muttei lainkuuliainen liikennekäyttäytyminen pyhitä auton varastamista." Kun sinun väitteesi ja tuo opillinen vastaväite puetaan kaavioksi samaa sukupuolta olevien parisuhdetta ajatellen, saadaan seuraavat päättelyketjut:

Eettinen lähestymistapa päättelee:
  • Eettisesti hyvät valinnat määrittelevät oikean opin. Lähimmäisenrakkaus näyttää sen, mikä kuuluu oikeaan uskoon.
  • Jos ihmiset elävät rakkaudessa, siitä voidaan päätellä, että he elävät Jumalan tahdon mukaan.
  • Koska samaa sukupuolta olevat pystyvät osoittamaan kristillistä rakkautta toisiaan kohtaan, ei siinä elämänmuodossa ole mitään moitittavaa.

Opillinen lähestymistapa päättelee:
  • Oppi määrittelee elämänvalintojen eettisyyden. Raamatun ohjeet määrittelevät sen, mikä kuuluu oikeaan uskoon.
  • Jos ihminen haluaa rakastaa Jumalaa, hänen on noudatettava Jumalan käskyjä.
  • Koska Raamatussa määritellään avioliitto miehen ja naisen väliseksi, ei samaa sukupuolta olevien liitto ole hyväksyttävä elämänmuoto, vaikka he osoittaisivat rakkautta toisilleen.

Kiivaissa väittelyissä ei koskaan keskitytä vain oman näkemyksen puolustamiseen, vaan tehokkaimpia hyökkäyksiä on iskeä toisella tavalla ajattelevan heikkoihin tai arkoihin kohtiin. Niinpä aggressiivinen vastahyökkäys etenee seuraavasti:

Eettinen vastahyökkäys:
  • Opilliset ihmiset päätyvät johtopäätöksiinsä Raamatun oppilauselmilla.
  • Täytyy osoittaa, että heidän raamatuntulkintansa on väärä.
  • Hyökkäys: "Nykytutkimus on osoittanut, että Raamatun aikoina ei ole tunnettu nykyistä vapaaehtoisuuteen ja kristilliseen rakkauteen pohjautuvaa homoseksuaalisuutta."

Opillinen vastahyökkäys:
  • Eettiset ihmiset päätyvät johtopäätöksiinsä sen mukaan, mikä ihmisestä tuntuu hyvältä.
  • Täytyy osoittaa, että heidän näkökulmansa ei oikeasti koidu ihmisen parhaaksi.
  • Hyökkäys: Tapauskertomuksia siitä, kuinka homoseksuaalisesti suuntautuneet ihmiset ajautuvat kauemmas rakkaudesta, elävät valheellisesti tai kokevat silmien aukenemisen ja eheytymisen.

Tällainen keskustelukulttuuri on sekä valheellista että vastakkainasettelua kasvattavaa. Eettisessä vastahyökkäyksessä joudutaan sulkemaan silmiä muutamilta raamatunkohdilta, jos väitetään, ettei Raamatun aikoina ole tunnettu vapaaehtoista tai tasaveroista homoseksuaalisuutta. Ylipäätään Raamatun näkeminen Jumalan Sanaksi ja Hengen vaikutuksesta syntyneeksi kirjoitukseksi saa aikaan sen, että Jumala voisi antaa käskyjään sellaisistakin asioista, joita ei kirjoitusajankohdan kulttuurissa ollut olemassa.

Opillinen vastahyökkäys ontuu puolestaan siinä, että lopputuloksesta ei voida aina päätellä lähtökohtaa. Kertomus Jobista osoittaa, että täysin oikeilla opillisilla asetelmillakin voi elämä tuoda vastaan kärsimystä. Ylipäätään, jos opillinen ihminen alkaa perustella vastaväitteitään lopputuloksella, on hän toiminut juuri samalla logiikalla kuin hänen kritisoimansa eettinen ihminen omassa alkuperäisessä väitteessään, joka muodostuu ihmiselämän havainnoista.


Lainaus
Kirkollisessa järjestyksessä mielestäni kestävä ja eettisen erimielisyyden mukainen järjestely olisi, että avioliittoon vihittäisiin vain naisia ja miehiä, mutta myös samaa sukupuolta olevien parien liitot voitaisiin erillisellä kaavalla siunata ja niiden puolesta rukoilla -- että hyvät hedelmät ja Jumalan tahto toteutuisivat.

Tämä järjestely aiheuttaisi lopulta ongelmia sekä eettisestä että opillisesta näkökulmasta. Eettisesti asiaa tarkasteleville se aiheuttaisi syrjimisongelman: "Tämä on hyvä alku, mutta miksi samaa sukupuolta olevat laitetaan huonompien ihmisten karsinaan, kun heille ei anneta kirkollista vihkimistä." Opillisesti ajatteleville tämä aiheuttaa teologisen ongelman: "Avioliitossa kyse on siitä, mitä Jumala siunaa. Vihkimättä jättäminen mutta Jumalan siunauksen antaminen synnille ei poista varsinaista ongelmaa."


Lainaus
miten on mahdollista, että kaikkein kristityin osa tässä maailmassa on se kaikkein rikkain?

Positiivisesti asiaa tarkastellen voitaisiin todeta, että Jumala siunaa omiaan. Vaikka juutalainen kansa on ollut historiansa aikana varsin päähän potkittu, on sitä toisaalta siunattu todella runsaasti. Samoin pitkään kristittyinä olleet alueet ovat maailman historiassa monenlaisen hyvinvoinnin, tieteellisen kehityksen ja elintason alueita.

Negatiivinen lähestymiskulma voisi olla puolestaan se, että uskonto on parhaita hallitsemiskeinoja. Hurskas kansa on mahdollista sopivan vääristyneellä hengellisellä johtamisella saada tekemään paljon pahaa. Tosin tämä kaava ei vielä todista, että miksi kristinuskon alueet ovat rikkaita, koska vahvaa hengellistä hallitsemista on aina osattu kaikissa uskonnoissa.


Lainaus
Miten on mahdollista samojen ihmisten saarnata homoseksuaalien syntisyyttä ja yhdistää rikastumiseen tähtäävä porvarillinen eetos ja kristillinen maailmankatsomus? Miten sinä "opillisena kristittynä" ymmärrät tämän ristiriidan, vai ymmärrätkö? Viimeisellä kappaleellani ajan takaa sitä, että ihmisen on kovin helppo olla opillinen aina oman elämänpiirinsä ulkokehällä, sinne ulospäin katsoen.

Tuo loppukaneettisi on erinomaisen hyvä kuvaus. Itse olen puhunut "suurimman synnin" konseptista. Hengellisesti eri tavalla suuntautuneet ihmiset pitävät jotain tiettyä kristinuskon korostusta kaikkein tärkeimpänä asiana, joten sen vastakohta on kaikkein suurin synti. Esim.

  • Ihmisläheinen ihminen ajattelee: "Jeesus opetti rakkauden kaksoiskäskyn ja lähimmäisenrakkauden. Hän myös sanoi, että kaikki, mitä tehdään vähimmille veljille, tehdään hänelle. Siksi tärkeintä on rakkaus ja suurinta syntiä on lähimmäisen laiminlyöminen."
  • Opillinen ihminen ajattelee: "Oppi Kristuksesta ja sovitustyöstä on pelastuksen ydin. Raamattu varoittaa eksymisestä. Siksi tärkeintä on seurata Sanan opetuksia. Suurinta syntiä on opillinen leväperäisyys."
  • Hengellinen ihminen ajattelee: "Oikea uskova on se, jota Henki johtaa. Omilla päätelmillä mennään helposti harhaan. Tärkeintä on täydellinen antautuminen Jumalalle ja suurinta syntiä on omavoimaisuus."

Tämä viimeisin kysymyksesi liittyy siis hyvin oleellisesti eettisen erimielisyyden ajatukseen. Kyse ei ole lopulta "vain erimielisyydestä". Erilaiset näkemykset nousevat mitä syvimmällä tavalla siitä, kuinka ihmiset käsittävät suhteensa Jumalaan. Monien erimielisyyksien juurisyy löytyy tosiasiasta, että itselle luovuttamattoman tärkeä näkökulma on toiselle varsin marginaalinen kysymys.

15
Tervehdys VeliT

Minä en tunne sinua, mutta kirjoittamasi perusteella haluan sanoa selkeästi vaikutelmani, joka minulle tulee: Et ole tylsä ja laimea. Päinvastoin olet hyvin mielenkiintoisella ja syvällä tavalla kristillisiä asioita pohtiva ihminen. Osaat myös olla tarkkasilmäisen itsekriittinen. Harva ihminen pystyy samassa viestissä moittimaan itseään laimeaksi kulttuurikristityksi ja kertomaan, että Isän luo ei ole muuta tietä kuin Jeesus Kristus.

Minun mielestäni kulttuurikristillisyys on sitä, että kristinusko nähdään hyvänä tapakasvattajana, sukupolvia yhteen sitovana perinteen ylläpitäjänä ja tarvittaessa yhteiskunnallisena avustusjärjestönä. Kulttuurikristitty ei puhu Jeesuksesta ainoana pelastajana ja porttina ikuiseen elämään. Uskon silti ymmärtäväni erittäin hyvin, mitä tarkoitat. Ihminen kasvaa, ja uskonelämä muuttuu ihmisen myötä. Karkean yleistyksen kehityskaaressa voisi tehdä seuraavasti:

  • Lapsuuden usko - Jumala on hyvä, viisas, turvallinen ja auktoriteetti. Usko nähdään ohjeiden ja sääntöjen kautta. Motto: "Jumala käskee tämän ja kieltää tuon."
  • Murrosikäinen usko - Säännöt koetellaan ja vanhempien polvien uskonnolliset tavat kyseenalaistetaan. Motto: "Mitä ehdottomampaa sitä lähempänä totuutta."
  • Aikuinen usko - Elämän reaaliteetit ja ihmisyyden lainalaisuudet iskevät vasten kasvoja nuoruuden kuolemattomuuden jälkeen. Sääntöjen tie tuntuu umpikujalta. Motto: "Usko on ihmistä varten."
  • Vanha usko - Ajattelumalli palaa alkuun, mutta toisesta näkökulmasta. Hyvällä Jumalla taisi olla syynsä käskeä näin ja kieltää tuo. Motto: "Enää ei uskalla tehdä mottoja. Jokaisen on kuljettava omaa reittiään tänne."

Nelijako on oma versioni minua paljon viisaamman teologin - jonka nimeä en enää muista - ajattelusta, että kaikki elinvoimaiset uskonnot vaativat kyvyn tarjota kolme erilaista vaihetta: lapsenomaisen normatiivisuuden, murrosikäisen sääntöjen koettelemisen ja mystiikan, jossa Jumalasta ei tarvise sanoa mitään varmaa, vaan häneen voidaan vain luottaa. Minä lisäsin vielä aikuisen uskon, jossa on paljon samaa, mitä sinä kuvasit "kulttuurikristillisyydestäsi".

Tähän kristityn kasvuprosessiin kuuluu hengellisen elämän muuttuminen. Usko on "henkilökohtainen suhde Jeesukseen". Jos elät aidossa suhteessa toiseen ihmiseen, sinun oma muuttumisesi ihmisenä muuttaa väkisinkin myös sitä ihmissuhdetta. Samalla tavalla ihmisenä kasvu ja muuttuminen näkyy uskonnollisten korostusten muuttumisena. En tarkoita tässä sellaisia täyskäännöksiä, joiden myötä käännetään selkä itse Kristukselle. Tarkoitan muutoksia, jotka voivat tuntua aika suuriltakin, mutta jotka tapahtuvat silti "sallituissa rajoissa".
Hengellinen elämä on itse asiassa niin laaja ja rikas käsite, että tarvitaan huomattavan erilaisia kristittyjä, jotta seurakunnassa koko uskon laajuus olisi läsnä. Aina äärinurkissa olevat kristityt eivät pysty edes sietämään toisiaan, vaikka ovat samaa seurakuntaruumista. Jos koko ruumis olisi pelkkää silmää, olisiko silloin kuuloa? Tai jos se olisi pelkkää korvaa, olisiko silloin hajuaistia? ... Ei silmä voi sanoa kädelle: "Minä en tarvitse sinua", eikä liioin pää jaloille: "Minä en tarvitse teitä." (1. Kor. 12:17, 21)

Minulla ei ole tarvetta väittää, että jokainen sana Raamatussa olisi puhtaasti Jumalasta inspiroitunut ... ... Kristuksen opetukset ovat punainen lanka siinä, miten meidän tulisi elää...
Katson myös, että meillä ei ole asiaa Isän luokse jollemme seuraa Kristusta ... ... Onko tylsä ja laimea, mutta arvojensa mukaan elävä kulttuurikristitty riittävän suolainen? Tulisiko minun kokea uskon liekin roihu niin kuin silloin kun tulin uskoon? Tulisiko minun olla ryhmädynaaminen ja kuulua johonkin porukkaan?

Minä poimin sinun johdantotekstistäsi ja itse kysymyksestä ainakin seuraavia muuttujia, joissa kristityt voivat painottua eri tavoilla

Inhimillinen ja jumalallinen Raamattu
Jeesuksen sanojen mukaan kirjoituksista ei katoa pieninkään piirto. Se on Jumalan Sanaa. Samalla se on kuitenkin ihmisten kirjoittamaa tekstiä, josta näkyy kunkin kirjoittajan kieliopillinen taito ja moni kirjoitusajankohtaan liittyvä kulttuurillinen tekijä. Aidosti Raamattua lukeava kristitty näkee jossain elämänvaiheessa Pyhän Sanan enemmän ihmisten kirjoittamana teoksena Jumalasta ja toisinaan pikemminkin Jumalan kirjoittamana teoksena ihmisistä.

Oppi ja lähimmäisenrakkaus
Nämä kaksi muuttujaa lyövät joskus toisiaan korville erityisen vahvasti. Jeesus oli kuitenkin "täynnä armoa ja totuutta". Hänessä molemmat puolet olivat täydellisesti läsnä. Kristityllä nämä puolet sen sijaan korostuvat hyvin vaihtelevasti ja aikakausittain. Joskus opilliset linjaukset tuntuvat tärkeämmiltä, joskus lähimmäisenrakkaus.

Roihu ja seesteisyys
Raamatussa on uskonsankareita, jotka taistelivat uskon puolesta näkyvästi, rohkeasti ja suurilla ihmeteoilla. Siellä on myös uskonsankareita, joiden ase oli hiljainen luottamus. Yksi ihminen ei voi olla kerralla kumpaakin, mutta voi eri aikoihin löytää itsestään kumpia tahansa piirteitä.

Henkilökohtainen usko ja yhteisön usko
Yksinäinen puu ei pala kauaa - eikä kukaan pelastu toisen uskolla. Hengellisessä elämässä on vaiheita, jolloin oma usko lähes siirtää vuoria. Ja on hetkiä, jolloin usko sammuisi, jos yhteisö ei kannattelisi. Riippumatta siitä, miltä yksittäisestä kristitystä tällä hetkellä tuntuu, seurakunta tarvitsee kumpiakin näkökulmia.

En osaa lukea rivien välistä sitä, esititkö kysymyksesi älyllisestä mielenkiinnosta vai kovasta hengellisestä kipuilusta käsin. Toivon, että tämä aika järkeilevä vastaukseni voisi tarjota sinulle myös huojennusta, jos olet aiheen äärellä ahdistunut. Kirjoitat uskon perusteista ja Kristuksen sovitustyöstä ja seuraamisesta niin kuin ytimessä oleva kristitty kirjoittaa. Mutta tunnut myös pohtivan kovasti sitä, onko kristittynä lupa kasvaa - ja mihin suuntaan kasvun kuuluu tapahtua.

Minä ajattelen, että tie taivaaseen on kaita. Se on Kristuksen sovitustyöhön rajattu. Mutta sitä tietä pitkin kulkee seurakuntaruumis, jossa on valtava määrä jäseniä, joilla on oma yksilöllinen tehtävänsä. Seurakunnan rikkaus ja moninaisuus on seurausta kunkin kristityn erilaisuudesta, joka on alkanut jo syntymässä, kun Jumala on ihmisen tähän elämään luonut. Rikkaus laajenee yksilöllisessä kasvussa, jonka suuntaa ei voi tarkasti määrätä. Uskon, että usein kasvun suunnat menevät ristiin. Se kristitty, joka on aina ollut hyvin käytännöllinen ja lähimmäisenrakkautta korostava, kasvaa helpommin opilliseen suuntaan, koska se puoli on ollut vajaampi. Opillinen kristitty kasvaa helpommin käytännölliseen suuntaan. Liekehtivä kristitty seestyy. Seesteinen alkaa ehkä vähitellen kipunoida. Ryhmässä aina ollut saattaa tarvita yksinäisiä autiomaakausia. Sooloiluun taipuva löytää yhteyden merkityksen.

Istuttaja ei siis ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun. (1. Kor. 3:7)

Sivuja: [1] 2 3 ... 68