Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.


Viestit - Nettipappi Marko

Sivuja: [1] 2 3 ... 69
1
Kysy Nettipapilta / Vs: Kristuksen sisällinen tunto
« : 28.09.2020 - klo:11:14 »
Hei henkäys,

Näen itse asian myös juuri niin kuin sinä kuvasit: Uskon ilmenemismuodot ja uskonkäsitykset ovat hyvin vahvasti sidoksissa siihen, millainen ihminen on muutenkin persoonaltaan, tunne-elämältään, elämänkokemuksiltaan ja maailmankatsomukseltaan. Usko ei voi olla koskaan vain jokin irrallinen saareke ihmisen ajattelussa tai yksi harrastus muiden joukossa. Se on osa koko elämää, jolloin kaikki muu niin omassa persoonassa kuin elämän kokonaisuudessa on osa uskoa tai usko on osa sitä.

Mitä ajatuksia sinulla on liittyen esittämääni asetelmaan; moraalinen versus kristillinen synnintunto?

Kristinuskon sisällä puhutaan usein "luonnollisesta moraalilaista". Tällä tarkoitetaan sitä, että kaikkien kulttuurien ihmisillä on aina ollut käsitys oikeasta ja väärästä riippumatta siitä, onko siellä kuultu mitään kristinuskon Jumalasta.

Pakanakansatkin, joilla ei ole lakia, saattavat luonnostaan tehdä, mitä laki vaatii. Silloin pakanat, vaikkei heillä lakia olekaan, ovat itse itselleen laki. Näin he osoittavat, että lain vaatimus on kirjoitettu heidän sydämeensä. Siitä todistaa heidän omatuntonsakin, kun heidän ajatuksensa syyttävät tai myös puolustavat heitä. (Room. 2:14-15)

Joskus aika yksisilmäisesti yritetään tehdä näiden moraalikäsitysten välille suuri ero väittämällä, että ilman Jumalan Sanaa ihmisillä ei voi olla oikeaa ja väärää. Tämä pitää paikkansa suhteessa Jumalaan siinä mielessä, että kaikkea sitä, mitä Jumala on sanonut, ei voi löytää ainoastaan omaa sydäntään ja maailmaa tutkimalla. Mutta kyllä tuo Roomalaiskirjeen kohtakin todistaa, että varsin perustavanlaatuisen moraalitajun Jumala on kirjoittanut kaikkien ihmisten sydämeen jo silloin, kun on luonut ihmisen omaksi kuvakseen.

Käyttämäsi ajatus moraalisesta synnintunnosta on siis tässä mielessä lähellä olemassa olevaa teologista käsitteistöä.

Toisaalta "moraalinen synnintunto" on hyvin lähellä häpeää. Kristillinen opetus synnistä tarkoittaa useimmin Jumalan edessä käytävää tilintekoa siitä, mikä on oikein ja väärin. Väärät teot eli synnit vaativat anteeksiantoa ja sovitusta. Tällaista synnintuntoa ei voi olla, jos ei ole ajatusta Jumalasta ja "edessä avoinna olevasta helvetistä", kuten asiaa kuvasit. Tarvitaan ulkopuolinen auktoriteetti, joka määrittelee synnin, jotta syyllisyyden tunto suuntautuu tuota auktoriteettia kohti.

Toki sama konsepti on siirrettävissä myös maallisiin vääryyksiin. Erityisesti oikeudessa selviteltävät asiat ovat sitä, että vääryyksille määritellään "hinta", joka sovitetaan erilaisilla rangaistuksilla. Tässä moraalisen ja kristillisen synnintunnon ero tulee käsitteistössä. Vääryys tehdään maallisen auktoriteetin edessä, synti on vääryyttä taivaallisen auktoriteetin edessä.

Arjen keskellä moni anteeksianto on kuitenkin lähempänä häpeän kokemuksen käsittelyä. Toisten ihmisten nähden tai toisia ihmisiä kohtaan tehdyt virheet eivät läheskään aina vaadi synnin sovittamista muistuttavaa toimintaa. Enemmänkin kyse on siitä, että asia nostetaan pöydälle ja puhutaan auki. Tilanteessa ei ole ulkopuolista tuomaria, joka lukisi syytteitä ja jakaisi rangaistuksen tai armahduksen. Häpeää ei poista syntien anteeksianto vaan häpeää aiheuttavan asian käsitteleminen.

Karkeasti ottaen synti annetaan anteeksi sanoilla: "En tuomitse sinua. Mene, äläkä enää tee syntiä!", mutta häpeää hoidetaan toteamalla: "Samanlaisia ihmisiähän tässä vain ollaan."

Summa summarum. Ajatuksesi moraalisesta ja kristillisestä synnintunnosta liikkuu minun päässäni näiden kahden käsitteen välimaastossa: luonnollinen moraalitaju ja häpeän kokemus.

2
Hei Anniina,

En todellakaan ole kokenut, että olisit yrittänyt turhentaa armoa. Vastauksessani käytin vain edelleen aika asiakeskeistä lähestymistapaa ja paalutin sanomiseni siihen, ettei sinun syntisi ja sinun tunteesi ole voineet tehdä tyhjäksi niitä asioita, joita Jumala omassa sanassaan sanoo.

Sinulla on lupa kääntyä Jumalan puoleen. Lopulta ei ole olemassa muuta kuin eri tavoin syntisiä ihmisiä. Kun riittävän tarkalla suurennuslasilla katsellaan, Jumalan silmissä virheetöntä ja jaloa ei ole edes kristityn parhaiten onnistuneet teot. "Voiko ihminen olla oikeassa ja Jumala väärässä? Voiko ihminen olla puhdas Luojansa silmissä?" (Job 4:17)

Sinulla on täysi Jumalan lapsen oikeus tulla hänen eteensä ja pyytää myös lasta, vaikka olet siinä asiassa rikkonut hyvin raskaasti. Jokaisessa asiassa Jumala "joutuu" katsomaan omia lapsiaan anteeksiannon läpi. Anteeksianto on Jumalan pyhyyden näkökulmasta aina  suuri asia. Pienikin synti on Jumalan mittareilla kuoleman arvoinen. "Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma." (1. Moos. 2:17)

Niin kuin olet omalla kohdallasi huomannut, synnin suuruus vaikuttaa lopulta eniten ihmisen omaan kokemukseen syntisyydestään ja anteeksiannosta. Syntinen nainen fariseus Simonin kodissa antoi Jeesukselle aiheen opettaa sitä, kuinka Jumalan näkökulmasta syntien särkemä sydän oli lopulta enemmän kuin virheellisen itsetunnon kovettama sydän:

"Oli kaksi miestä", sanoi Jeesus. "He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?" ... "Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän."  Ja hän sanoi naiselle: "Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi." (Luuk. 7:41-42, 47-48)

Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli. (Ps. 34:19)

Murtunut mieli on minun uhrini, särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala. (Ps. 51:19)


Otit itsekin esiin pari hyvin merkittävää raamatunkohtaa. Tuhlaajapoika kertomus on upea kuvaus armosta ja anteeksiannosta, mutta sen otsikointi kuulostaa aika länsimaiselta lähestymistavalta. Isänsä kuolemaa toivoneen ja perheensä hylänneen pojan toiminnasta otsikkoon nostetaan vain "tuhlaaminen". Toki se on vertauskuvallisesti aika isokin sana, mutta silti tuntuu vähän hassulta, että tämä on kertomuksen keskiössä. Merkittävissä rooleissa olevat isä tai toinen veli ei ole otsikkotasolla saanut mitään huomiota, vaikka heidän osuutensa kertomuksessa on myös tärkeä. Kenneth E. Bailey kertoo selitysteoksessaan, että Lähi-Idän kulttuurissa kyseinen kertomus kulkee nimellä "isä ja kaksi poikaa". Se laajentaa näkökulmaa kivasti. Armollinen isä, paljon rikkonut mutta nöyrtynyt poika ja kovasydäminen isoveli muodostavat hyvin samankaltaisen asetelman kuin Jeesuksen, fariseus Simonin ja syntisen naisen tilanteessa. Oikeat teot ovat tärkeitä. Mutta jos niiden takana sydän kovettuu, ollaan huonommassa tilanteessa kuin syntien nöyrryttämän sydämen kanssa. Uskollinen mutta kovasydäminen veli sai enemmän nuhteita kuin paljon rikkonut mutta oman tilansa ja isän armollisuuden oikein näkevä veli.

Daavid ja Batseba on myös äärimmäisen vahva kuva. Matteuksen evankeliumin Jeesuksen sukuluettelossa on miesten lisäksi neljä naista. Batsebaa on näistä yksi. Häntä ei kuitenkaan mainita nimeltä, vaan sanotaan: "Daavidille syntyi Salomo, jonka äiti oli Urian vaimo" (Matt. 1:6) Sanamuodolla alleviivataan, kuinka Jeesuksen sukupuussa kaikki ei mennyt kunniallisesti ja kirjaimen mukaan. Kolme muuta naista jatkavat samaa linjaa: Juudalle Peres ja Serah, joiden äiti oli Tamar ... Salmalle Boas, jonka äiti oli Rahab, Boasille Obed, jonka äiti oli Ruut. (Matt. 1:3, 5) Tamar sai lapsen appiukkonsa kanssa. Rahab oli portto. Ruut oli moabilainen, joita ei saanut laskea Jumalan kansaan kuuluviksi.

Jeesuksen sukuluettelo saarnaa todella vahvasti, että Jumala on aina toiminut syntisen maailman keskellä. Jumala on aina ollut armollinen. Hän ei syntynyt ihmiseksi virheettömän sukupuun huipentumana vaan anteeksianto ja armollisuus ovat olleet Jumalan ominaisuuksia aina. Siksi saat turvallisin mielin rukoilla ja odottaa, että Jumala vastaa. Vaikka hän viisaudessaan päättäisi toimia toisin kuin sinä haluaisit, armon saat kuitenkin omistaa ilman epäilyksen häivää.

3
Hei Anniina,

Olit aivan selkeä sanoissasi, koska tuolla kuvaamallasi tavalla ymmärsin jo edellisen viestisi. En siis itse osannut vastata riittävän selkeästi. Olisi tarvinut selittää vähän lisää sitä, miksi puhuin oikeudesta saada lapsia. Joten teen sen nyt.

On totta, että jotkut ovet sulkeutuvat elämän valintojen myötä. Kaikkein yksinkertaisimmin se näkyy siinä, että kun menee jonkun kanssa naimisiin, sillä suljetaan ovi jonkun toisen kanssa naimisiin menemisestä. Yhtä aikaa ei voi olla naimisissa kahden kanssa.

En kuitenkaan näe tätä sinun tilannettasi sellaisena. Vaikka itse koet, ettei sinulla ole oikeutta pyytää enää lasta, niin sinä itse et voi määritellä, mihin sinulla on oikeus suhteessa Jumalaan. Sinun täytyisi pystyä osoittamaan, että Jumala on kieltänyt sinulta oikeuden pyytää tätä asiaa. Oma tuntemuksesi siitä, että olet liian syntinen, ei ole Jumalan asettama mittari. Jos mennään tuntemusten tasolle, pitäisi kysyä sitäkin, onko koskaan kenelläkään oikeutta pyytää lasta - tai yhtään mitään.

Lupaus ja usko kuuluvat yhteen sitä varten, että kaikki olisi armoa. Näin lupaus on varma. (Room. 4:16)

Irrotin tuon raamatunkohdan isommasta kokonaisuudesta, jossa pääpointti tähtää eri asioihin. Ajattelen, etten silti tee vääryyttä Raamatulle, koska tämä typistys kuvaa ylipäätään uskon olemusta. Kukaan ei voi uskoa kristillisellä uskolla mihinkään, mitä Jumala ei ole luvannut. Parhaimmillaankin kyse on silloin toivosta, joka tarttuu Jumalan uskollisuuteen, hyvyyteen ja rakkauteen. Mutta vuorenvarma usko vaatii sen, että Jumala on ensin luvannut niin.

Tämä toimii niin positiivisesti kuin negatiivisesti ajateltuna. Luther aloittaa kirjansa "Puhe hyvistä teoista" seuraavalla ajatuksella: "Ensimmäiseksi tulee tietää, että ei ole olemassa muita hyviä tekoja kuin ne, jotka Jumala on käskenyt. Samoin kuin ei ole olemassa muuta syntiä, kuin minkä Jumala on kieltänyt. Sen vuoksi ei ihmisen, joka haluaa tulla tuntemaan ja oppia tekemään hyviä tekoja, tarvitse tuntea mitään muuta kuin Jumalan käskyt."

Sinulla on herännyt tunto ja arka mieli ihan hyvästä syystä. Mutta et voi alkaa muodostaa uusia sääntöjä sen tuntemuksesi pohjalta. On oikein ja hurskasta olla nöyrällä mielellä Jumalan edessä. On oikein ajatella, että Jumalan edessä ei voi alkaa vaatia itselleen oikeuksia, jos sellaisia ei ole annettu. Mutta nöyryys voi myös kääntyä nöyristelyksi, jolloin voidaan rikkoa Jumalan käskyä eri suuntaan.

Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen. (Joh. 1:12)

Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät jälleen pelon valtaan. Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: "Abba! Isä!" (Room. 8:15)


Pystyn siis löytämään helposti Raamatusta kohtia, joissa Jumalan Sana antaa sinulle oikeuden rukoilla Jumalan lapsen asemasta käsin omasta elämänhistoriastasi huolimatta. Mutta en voi löytää kohtaa, joka kieltäisi sinulta tämän oikeuden.

Sydämesi tila tekee sinut nöyräksi ottamaan vastaan sen, mitä Jumala päättää viisaudessaan antaa. Mutta nöyryytesi muuttuu suorastaan kapinaksi siinä vaiheessa, jos alat suhtautua Jumalaan ikään kuin väittäen hänen kieltäneen sinulta oikeuden rukoilla, vaikka hän Sanassaan sanoo päinvastaista.

4
Hei Anniina,

Onpa ilahduttavaa kuulla, että vastauksestani oli sinulle apua. Toivon, että huojentunut olotila lisää sinun luottamustasi ja antaa iloa jatkaa kristittynä kasvua. Uusi viestisi antaa ainakin minulle levollisen olon sinun tilanteestasi. Lisäksi saan siitä rohkeutta, että asioiden perusteellinen tutkailu on sinun tapauksessasi myös sielunhoidollista. Hyppään siis suoraan asiaan, ja pahoittelenkin, jos viestini tuntuu kovin luettelomaiselta.

Lainaus
Olen ehkä jopa vähän harjoittanut silmä silmästä -ajattelua sillä tavalla, että jos en ole kiltisti, niin Jumala kuvaannollisesti tiputtaa kuuman kiven päähän.

Halki Raamatun toistuu yhä uudelleen ajatus siitä, että Jumala on tuomari, ja hän maksaa tekojen mukaan. Keskiverto kristitty ei ylläty, että tuo ajatus löytyy Vanhasta testamentista: "Sinun, Herra, on uskollisuus. Sinä maksat ihmiselle hänen tekojensa mukaan." (Ps. 62:13) Vähän yllättävämpää heikosti Raamattua tuntevalle kristitylle voi olla se, että myös Jeesus useassa kohdassa sanoo ihan samaa: "Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan." (Matt. 16:27) Tekojen mukaan maksaminen ei siis ole ajatusmalli, joka kuuluu "vääränlaiseen lakihurskauteen", ja joka täytyy unohtaa Jeesuksen myötä.

Tarkemmin ajateltuna olisi valtavan suurta julmuutta, jos pahuus ei koskaan saisi rangaistustaan. Millainen olisi se Jumala, joka painaa villaisella kansanmurhan siinä missä valkoisen valheenkin? Kyllähän Jeesuksen ristinkuoleman sanoma pohjautuu Jumalan säätämään lakiin: "Synnin palkka on kuolema." (Room. 6:23) Armo on lopulta sitä, että pelastuksen näkökulmasta ihmisen ei tarvitse itse maksaa kaikkein raskainta rangaistusta, ikuista kuolemaa: "Mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room. 6:23)

Kuitenkin vielä Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeenkin Raamatussa opetetaan siitä, että ihminen ei voi seuraamuksitta elää ihan miten sattuu: "Älkää pettäkö itseänne! Jumala ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää." (Gal. 6:7) Tämä on totta silloinkin, kun olemme saaneet armon Jeesuksessa Kristuksessa ja olemme ikuisen elämän perillisiä.

Suurin harha onkin yleensä siinä, että "tekojen mukaan maksamisen" ajatellaan olevan jotain Jumalan kostonhimoa, jonka hän toteuttaa yliluonnollisin keinoin. Ei. Kaikkein yleisin tekojen mukaan maksamisen muoto on se, että synti aiheuttaa ennen pitkää kärsimystä tekijälle itselleen Jumalan luoman elämän lainalaisuuksien mukaan. Suunnilleen yhtä yleistä on se, että synti särkee ihmissuhteita, jolloin toisten ihmisten reaktiot ovat sitä katkeraa viljaa, jota niitetään omista synneistä. Jos Jumala joskus puuttuu tilanteeseen jollain yliluonnollisilla keinoilla, se ymmärrykseni ja kokemukseni mukaan tapahtuu siten, että Jumala ei osoita kostonhimoaan vaan pyrkii herättämään ihmistä, ettei hän kulkisi valitsemaansa suuntaan vaan kääntyisi.

Kun ihminen on kääntynyt pahoilta teiltään, hän lopulta saa todeta niin kuin sinäkin totesit, ja niin kuin myös Vanhassa testamentissa todetaan: Jumala on maksanut teoista hyvin armollisella tavalla, eli paljon vähemmän kuin lopulta olisi ansainnut.

Pahojen tekojemme ja suuren syyllisyytemme vuoksi olemme saaneet kärsiä paljon. Kuitenkin sinä, Jumalamme, olet rangaissut meitä vähemmän kuin olisimme ansainneet. (Esra 9:13)
Anteeksiantava ja laupias on Herra. Hän on kärsivällinen ja hänen armonsa on suuri. Ei hän iäti meitä syytä, ei hän ikuisesti pidä vihaa. Ei hän maksanut meille syntiemme mukaan, ei rangaissut niin kuin olisimme ansainneet. (Ps. 103:8-10)


Minulla on olo, että olet joutunut maksamaan paljon teoistasi ja valinnoistasi. Ja on valtavan iloista kuulla, että sinulla on kokemus, että vain osan olet lopulta joutunut maksamaan siitä, mitä olisit omasta mielestäsi ansainnut.

Lainaus
Onko epäraamatullista sanoa, että monissa asioissa olen kokenut, että minua on varjeltu ja jopa siunattu, vaikka samaan aikaan olenkin itse tehnyt paljon syntiä?

Minusta tämä kuulostaa ihan armolta.

Yhtä aikaa on kuitenkin huomattava se, että oma näkökulma vaikuttaa tilanteen tulkintaan. Sinulla on tällä hetkellä se olo, että olisit ansainnut paljon pahempaakin. Se lienee yleistä heränneen sydämen ajattelua, jolloin tunto on herkkä ja omat synnit kovasti pinnalla. Monen pitkään ja vakaasti uskon tiellä eläneen ihmisen kysymys saattaa olla päinvastainen: Mitä pahaa olen tehnyt, kun taas koetellaan ja tuuli puhaltaa vastaan, vaikka kuinka yrittää tehdä oikein?

Vastoinkäymisistä ei voi päätellä sen alkusyytä. Yksi Jumalan piirre on se, että hän on väsymätön kasvattaja, joka ei lopeta kasvatustyötään ennen kuin kristitty on Kristuksen kaltainen. Ja tuosta kohtalaisen korkealle asetetusta rimasta voitkin jo päätellä, että kasvatusta on luvassa elämän loppuun asti. Kristitty ei siis voi ajatella, että aina vastoinkäymisen tullessa kyse on rangaistuksesta. Ihan yhtä hyvin kyse voi olle koetuksesta tai kasvattavasta kurituksesta.

Te olette unohtaneet tämän sanan, joka rohkaisee teitä kuin isä poikiaan: - Älä väheksy, poikani, Herran kuritusta, älä masennu, kun hän ojentaa sinua - jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa, hän lyö jokaista, jonka pojakseen ottaa. Teidän kärsimyksenne on kasvatusta: Jumala kohtelee teitä omina poikinaan. Onko sellaista poikaa, jota isä ei kurittaisi? Jos te siis olette jääneet vaille kuritusta, josta kaikki muut ovat osansa saaneet, te olette äpäriä, ette laillisia lapsia. (Hepr. 12:5-8)

Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona niitä monenlaisia koettelemuksia, joihin joudutte. Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä. Ja kestävyys johtakoon täydelliseen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette vajaita miltään kohden. (Jaak. 1:2-4)

Hän leikkaa minusta pois jokaisen oksan, joka ei tuota hedelmää, mutta jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän. (Joh. 15:2)


Nämä ovat minulle tunnetasolla välillä vaikeasti hyväksyttäviä jakeita. Tekisi mieli puuskahtaa: "Voisitko jo jättää rauhaan!?" Mutta se ajatus onkin kuin tuhlaajapojan vanhemman veljen harhainen kuvitelma, että joku muu tarvitsisi enemmän kasvamista kuin itse. En kadehdi sinun tilannettasi, mutta sinulla on tästä näkökulmasta paljon onnellisempi kuva Jumalasta. Vaikka sorrut helposti kilvoittelussa ahdistavaan yliyrittämiseen ja koet, että Jumala vaatii aina vain lisää, niin kuitenkin sinulla on myös tässä kohdassa kuva Jumalasta, jonka sinä oikein tunnetasoa myöten koet armollisemmaksi kuin voisit ikinä toivoa. Toivottavasti se kuva säilyy sinulla aina kirkkaana mielessä.

Lainaus
Nyt en tiedä, onko oikein rukoilla Jumalaa antamaan minulle enää lasta jota mieheni kovasti toivoisi, koska eihän minulla ole siihen mitään oikeutta, kun murhasin yhden minulle annetun lapsen.

Sanon tämän todella lempeä ajatus sydämessäni, joten älä säikähdä sanamuotoa. Kirjoittamistasi viesteistä minulle ei näet ole vielä kovin kirkkaasti käynyt ilmi, miksi sinulla olisi Jumalan silmissä ollut oikeus edellisiin lapsiinkaan.

Kuka antaa sinulle erikoisaseman? Onko sinulla mitään, mitä et ole saanut lahjaksi? Jos kerran olet saanut kaiken lahjaksi, miksi ylpeilet niin kuin se olisi omaa ansiotasi? (1. Kor. 4:7)
Lapset ovat Herran lahja, kohdun hedelmä on hänen antinsa. (Ps. 127:3)


Eri raamatunkohtien mielivaltainen yhdisteleminen ei ole viisasta Raamatun opettamista, eikä yhdistelmän luoma viesti ole läheskään aina totta. Vaikka jokainen sana Raamatussa on kirkon uskon mukaan Jumalan Hengen inspiroimaa, täytyy niitä sanoja käyttää siinä merkityksessä ja yhteydessä kuin ne on annettu. Riittävän pieni katkelma voidaan valjastaa mihin tahansa käyttöön. Nuo kaksi kohtaa kuitenkin sopivat siinä mielessä aidosti yhteen, että niiden viesti tähän hetkeen on oikea. Hurskaimmalla ja pyhimmällä pariskunnallakaan ei ole mitään "oikeutta" lapseen. Jumala antaa lapsen, jos hän niin haluaa. Ja siksi sinulla anteeksi saaneena kristittynä ei ole menneisyytesi takia yhtään sen vähempää oikeutta pyytää Jumalaa toimimaan viisautensa mukaan myös sinun kohdallasi. Muutettavat muuttaen saat omasta tilanteestasi ajatella:

Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: "Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?" "Ei, herra", nainen vastasi. Jeesus sanoi: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä." (Joh. 8:9-11)

Lainaus
Tämä pitää paikkansa, enkä tunne armoa edelleenkään. Tai vähintäänkin järkeistän senkin. Että kyllä Jumala minua rakastaa ja armo on ääretön, kun kerran Raamattu sanoo niin. Mutta se jää pelkäksi pään tiedoksi. Ja lisäksi oma perisuomalainen pessimismi nousee esiin; entäs jos sittenkään en ole kunnolla uskossa? Entä jos en sittenkään ole tarpeeksi katunut syntejäni enkä antautunut tarpeeksi ehdoitta Jumalalle ja antanut hänen hallita kaikkea elämässäni? ... Uskovaisuus on minulle painolasti, ei ilosanoma. ... Olen sanonut, että monille Kristus tuo tulevaisuuden ja toivon, minulta hän vei ne.

Sinä tunnet armon. Sinä olet kertonut, että olisit ansainnut suuremmat sanktiot teoistasi, mutta koet, että syntisen elämän keskelläkin Jumala on varjellut. Mitä muuta se on kuin hyvin pitkälle kasvanutta "synnin ja armon tuntemista", jollaisin sanoin vanhat kristityt kuvaavat hengellistä kasvua.

Sinun ongelmasi on - ja nyt toistan edellisessä vastauksessani sanomaa asiaa hieman eri sanamuodoilla - ettet tunne sitä, kuinka suuri Kristus on. Usko on henkilökohtainen suhde Jeesukseen. Jos sinulla on aito ystävyyssuhde johonkin ihmiseen, niin se on väistämättä erilainen kuin ystävyytesi johonkin toiseen ihmiseen. Vaikka sinä olet yksi ja sama ihminen, ne kaksi ystävääsi ovat erilaisia, jolloin sinun ystävyytesikin ilmenee eri tavoilla näiden ihmisten suhteen. Mitä paremmaksi ystäväksi tulet, sitä enemmän se suhde muotoutuu näiden ystävien persoonallisuuksiin sopivaksi.

Sinä olet osoittanut olevasi aika älyllinen ja ymmärryksen kautta hengellisiä asioita tarkasteleva kristitty. Yrität kuitenkin kuvata kristityn ihannetta kovin tunteellisten tai karismaattisten termien kautta. Ei mikään ihme, että koet olevasi alamittainen. Kukaan asiakeskeinen kristitty, joka ottaa oman persoonansa mukaisesti tiedemiesmäisen asenteen itsensä tutkimiseen, ei voi koskaan sanoa rehellisesti antautuneensa kokosydämisesti Jeesukselle. Älyllisesti elämää tarkasteleva ihminen ei oikeastaan rohkene edes sanoa rakastavansa Jeesusta.

Minä pystyn sanomaan, että uskon vilpittömästi Jeesuksen olevan minun syntieni sovittaja. Luotan siihen, että Jumala on Jeesuksen vuoksi armahtanut minut. Ja niin paljon kuin vain Raamatun Sanan kautta uskoa on syntynyt, en epäile hetkeäkään, ettenkö Kristuksen armosta pääse taivaaseen. Mutta jos minulta kysytään, rakastanko Jeesusta, muistan vain ne hetket, kun sydän kylmänä olen tehnyt syntiä ja ollut uskoton Jumalalle. Tai jos minulta kysytään, olenko antautunut Jeesukselle täydellisesti, niin tiedän, että on puoli miljoonaa asiaa, joiden kohdalla en koskaan voi olla tunnetasoa myöten jättänyt elämäni ohjaksia Jeesukselle. En voi rehellisesti sanoa niin kuin kristitty, joka katselee asiaa paljon suurpiirteisemmin tai tunteiden läpi: "Halleluja, tietenkin rakastan!" Ja silti rohkenen pää pystyssä sanoa, että olen "oikeassa uskossa". En vain koe luontevaksi kuvata uskoani kaikilla kristikunnassa esiintyvillä ilmaisuilla.

Luulen, että sinulle voisi olla aika avartavaa tutustua opetuksiini Jumalansa näköisestä seurakunnasta. Jos jaksat viettää muutaman tunnin tuosta linkistä löytyvien videoiden äärellä, niistä voisi olla sinulle paljonkin apua. Arvelen, että tuo ajattelumalli saattaisi vapauttaa sinua aidompaan suhteeseen, jossa Jeesus ei ole tyranni eikä evankeliumi ole kahle, ja jossa usko voisi olla elämän voimavara eikä tukahduttaja.

5
Hei Anniina,

Ihan pitää hetki hengähtää viestisi jälkeen. Kirjoitit niin isoja asioita ja niin rehellisesti. Koko viestisi huokui sekä nöyryyttä kovien kokemusten äärellä että pelkäämätöntä itsetuntemusta, jossa ei tarvitse silotella ja kaunistella asioita. Minulla on kova työ, että osaisin vastata tavalla, joka taitavasti ja kunnioittaen kattaisi edes suurimman osan siitä, mitä olet tekstiksi vuodattanut.

Aivan ensimmäiseksi haluan rohkaista sinua uskossasi. Pohdiskelit sitä, oletko oikeasti uskossa ollutkaan, kun kirjoittamasi elämänvalinnat ovat olleet kaikkea muuta kuin Jumalan tahdon mukaisia. Lisäksi olet peloissasi siitä, voiko Jumala hyväksyä sinua enää nykyisen elämäntilanteesi vuoksi.

Sinä olet tarttunut aikanaan Jeesukseen. Uskosi on ollut alkuaikoinaan varsin pakkomielteistä ja pelokasta. Olet lähestynyt uskonkysymyksiä mahdollisimman tiukkoja rajoja vetäen ja lopunaikojen odotuksessa ahdistuen. Riipaisevaa oli lukea siitä, kuinka sinusta tuli alkoholisti siksi, että yritit hukuttaa uskonnollisen pelon aiheuttamia ongelmia, minkä jälkeen ajauduit syvemmälle pelon ja uusien syntien kierteeseen.

Sinulle Jumala on ollut todellakin auktoriteetti. Se asema hänellä täytyy kristityn elämässä olla aina. Siitä näkökulmasta sinun ei koskaan pidä päästää irti. Ongelma onkin, että sinulta on puuttunut ymmärrys Jumalasta kokonaisuutena. Olet nähnyt vain yhden puolen Jumalasta, jolloin itsessään oikea näkökulma on vääristynyt kokonaisuuden kannalta irvikuvaksi. Olet tuntenut Jumalan pyhyyden muttet hänen rakkauttaan, vaatimukset muttet armoa. Sain käsityksen, että yhä edelleen tarkistelet uskoa enimmäkseen ohjeiden noudattamisen näkökulmasta.

Jumala ei ole niin kuin ihminen. Ihmisillä on tapa kääntää kelkkansa ja vaihtaa suuntaa sen mukaan, mistä suunnasta tuulee tai mitä muut ajattelevat. Jumala on vakaa ja luotettava kaikessa. Ennen kaikkea Jumala suhtautuu äärimmäisellä vakavuudella lupauksiinsa ja liittoonsa. Oletan, että sinut on kastettu, mikä tarkoittaa sitä, että Jumala on tehnyt omalta puoleltaan liiton sinun kanssasi. Kerroit tulleesi uskoon 22-vuotiaana, joten olet myös halunnut vastata Jumalan liittoon ja tarttua siihen uskolla. Olet siis astunut tielle, jolta ei ole paluuta - positiivisesti sanottuna.

Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää. (2. Tim. 2:13)
Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois. (Joh. 6:37)


Usko on kasvuprosessi, joka ei valmistu koskaan. Kysymys on siitä, mihin suuntaan haluaa edetä. Fariseusten ja publikaanien ero evankeliumien teksteissä voitaisiin kiteyttää: fariseukset olivat lähellä Jumalaa mutta selin - publikaanit olivat kaukana Jumalasta, mutta kasvot Jumalaa kohti. Joka kääntyy katsomaan oikeaan suuntaan, saa suurimpienkin syntien keskellä todeta niin kuin Johannes Kastaja: "Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!" (Joh. 1:29)

Jumalan lapsen asemassa on paljon samaa kuin ihan tavallisen maallisen lapsen asemassa. Aika monessa perheessä äiti on käynyt tämänkaltaisen keskustelun: "Nyt jos et siivoa huonettasi, puhelimesi takavarikoidaan viikoksi." On kitkaa ja on kurittomuutta. Lapsi voi rikkoa sovittuja rajoja tai varastaa vanhempien lompakosta. Ääritapauksissa lapsi voi tehdä vanhempiensa elämästä yhtä helvettiä. Mikään ei silti muuta sitä biologista tosiasiaa, että lapsi on lapsi. Samalla tavalla saa jokainen kristitty ajatella itsestään, kun haluaa kääntyä kohti Jumalaa. Aina on lupa paluuseen riippumatta siitä, mitä kaikkea on tehnyt.

Olet tehnyt juuri oikein, kun olet palannut takaisin. Mutta paluu on ollut kivulias:

Luulin tekeväni kunniallisesti, kun menin edellisen liiton vahingoista viisastuneena naimisiin ja päätin, etten koskaan enää petä. Ajattelin, että minulle on annettu toinen mahdollisuus, ja nyt korjaan elämäni kurssin. Mutta sitten törmäsin toisen uskovan väitteeseen, että uusi avioliittoni oli väärin. Että minun pitääkin erota uudesta miehestäni, koska oikeastaan en ole edes naimisissa, vaan uusi avioliittoni onkin huorintekoa. Siis koska en ollut avioerossa syytön petetty osapuoli. Raamatun mukaan ainoa mahdollisuus olla enää naimisissa olisi sopia entisen mieheni kanssa ja palata hänen kanssaan yhteen, mutta hänkin on jo uudelleen naimisissa (eikä varmasti halua nyt erota ja mennä kanssani yhteen uudelleen, kun pääsi 20 vuoden jälkeen minusta eroon).

Olet yhdessä asiassa täysin oikeassa: kasvu kohti Jumalaa ei voi tarkoittaa sitä, että kerran anteeksi annetut synnit saa ottaa uudelleen käyttöön. Usko ja armo eivät muuta syntejä luvallisiksi asioiksi. Päinvastoin kristityn täytyy kilvoitella, jotta osaisi elää mahdollisimman hyvin kristityn elämää. Onnistuneet teot ja hyvä elämä ei pelasta ketään, mutta siinä vaiheessa kun kristitty antaa itselleen luvan tehdä väärin, hän myös joko vähättelee anteeksiantoa tai omaa anteeksisaamisen tarvettaan. Sellaisen polun kulkeminen ei ole kasvot Jumalaan päin kulkemista.

Esittämäsi kysymys on herkällä omallatunnolla kulkevan kristityn kysymys. On hienoa, että haluat kuunnella Jumalan ääntä elämäsi valinnoissa. Mutta on todella surullista, kuinka suurta kipua se kysely sinulle aiheuttaa. Eri kristityt antavat myös hyvin erilaisia vastauksia. Minä haluan rohkaista sinua: Olet tilanteessa, jossa ei ole olemassa olotilaa "puhdas pöytä". Elämäsi on ollut rikkinäistä ja se on jättänyt isoja haavoja sinun sydämeesi ja vähintäänkin muutamien kirjoituksessa mainitsemiesi ihmisten elämään. Olen kuitenkin Raamatun valossa hyvin vahvasti sitä mieltä, että parasta Jumalan tahdon noudattamista on se, että olet mahdollisimman hyvä, rakastava ja uskollinen vaimo nykyisessä avioliitossasi, josta sinä et saa pyrkiä eroon.

Minun olisi paljon vaikeampi vastata sinulle, jos olisit nyt tilanteessa, että olet jättänyt oman miehesi ja kyselisit, onko oikein mennä uudelleen naimisiin. Joutuisin kahden suuren jännitteen ristiriitaan. Sielunhoidollisesti olisi tärkeä kohdata sinun kipusi ja yrittää hoitaa haavojasi. Olisi tärkeä pohtia kanssasi sitä, kuinka elämä olisi kaikkein seesteisintä ja onnellisinta jatkossa. Siihen vastaukseen ei voisi satuttamatta sisällyttää kieltoa mennä uudelleen naimisiin. Ja samaan aikaan se sama Jeesus, joka on rakastanut ihmisiä enemmän kuin kukaan, on toistanut sitä samaa, mitä eri puolilla jatkuvasti avioliitoista sanotaan: ei saa erota - tai jos erotaan, pysytään naimattomana.

Jeesus sanoi: "Maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." (Mark. 10:6-9) Samasta aiheesta jatkaa mm. Paavali: "Naimisissa oleville taas annan käskyn, en minä vaan Herra: vaimo ei saa erota miehestään. Jos hän kuitenkin eroaa, olkoon menemättä enää naimisiin tai sopikoon miehensä kanssa. Samoin ei mies saa erota vaimostaan." (1. Kor. 7:10-11)

Näiden kohtien valossa joutuisin valtavan vaikeaan tilanteeseen, varsinkin kun sinä vielä kysyisit nimenomaan sitä, että mitä saat tulevaisuudessa tehdä. Pitäisin sinua ehdottomasti aitona kristittynä ja armahdettuna ihmisenä, vaikka menisit naimisiin uudelleen. Ja silti en voisi sanoa, että tietenkin Jeesus antaa siihen luvan, kun Raamatussa hän sanoo ihan päinvastoin. Avioliittoetiikan opettaminen on helppoa, jos asiasta puhutaan puhtaalta pöydältä. On helppo sanoa, miten Jumala haluaa asioiden menevän. Mutta mitä pitää tehdä siinä vaiheessa, kun asiat ovat menneet jo monella tavalla pieleen?

Olet lukenut aikaisempia kirjoituksiani, ja niiden pohjalta varmasti olet saanut jo kohtalaisen hyvän kokonaiskuvan, miten itse näen Raamatun ja Jeesuksen avioliittoetiikan. Edellä oleva Jeesuksen sana on Raamatun avioliittoetiikan ydin, koska se on sanottu jo luomiskertomuksessa ja siihen liittyy Jeesuksen lisäksi myös Paavali. Kohtaan antaa lisävaloa tämä Jeesuksen vuorisaarnan kohta: "Minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden, ajaa hänet aviorikokseen. Ja aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen." (Matt. 5:32)

Noissa sanoissa on äkkiseltään outo lähestymiskulma: Miksi hylätyksi tuleminen on avioeroon ajamista? Ja miksi hylätyn naisen ottaminen on aviorikoksen tekemistä? Siksi, että avioliitto ei ole vielä varsinaisesti särkynyt, kun kaksi ihmistä on ajautunut asumaan erillään. Luomiskertomuksesta alkaen Raamatun avioliittokäsityksessä on kaksi elementtiä, jotka erottavat avioliiton muista ihmissuhteista: sitoutuminen ("liittyy vaimoonsa") ja sukupuoliyhteys ("tulevat yhdeksi lihaksi").

Jeesus sanoi, että kristillisten ihanteiden näkökulmasta ainoa "lupa" avioliiton sitoutumisen purkamiseen on haureus, eli se, että kahden ihmisen välinen "yhden lihan sidos" on särjetty. Erillään oleminenkin on tästä näkökulmasta asioiden hauduttelua, ja yhteen palaamien on vielä kunniallisesti mahdollista. Mutta jos joku kolmas ottaa hyljätyn osapuolen puolisokseen, yhteen palaaminen on estetty, ja alkuperäinen avioliitto on tämän vuoksi rikkoutunut, eli on tapahtunut aviorikos. (Aviorikos on siis paljon laajempi käsite kuin arkikielen 'syrjähyppy'.) Lisäksi Jeesuksen sanoista käy ilmi, että hyljätty vaimo joutuu tilanteeseen, jossa hän lähes väistämättä joutui tuossa yhteiskunnassa etsimään uuden puolison myös elantonsa vuoksi eikä vain yksinäisyyden tuoman tuskan vuoksi. Niinpä Jeesus toteaa, että hylkääminen on käytännössä hylätyksi tulleen ajamista aviorikokseen, eli tilanteeseen, jossa hän joutuu särkemään edellisen liittonsa.

Tuo edellä kirjoittamani saattaa kuulostaa todella pilkkua viilaavalta teoretisoinnilta, jonka moni muu ohittaisi sielunhoidollista reittiä pitkin. Mutta jos sydämen kysymykset kulkevat opillisesti Jumalan tahtoa kyselevää reittiä, sielunhoidolliset ratkaisut saattavat kuulostaa silmien sulkemiselta. Siksi halusin pöyhiä noita kysymyksiä. Lisäksi ne tarvitsi sanoa, jotta pystyn sanomaan myös seuraavat asiat:

Raamatussa on kohtia, joissa avioliitto tai avosuhde on jumalallisella auktoriteetilla määrätty purettavaksi. Vanhassa testamentissa oli kielto, että vierasheimoisia ei saanut ottaa puolisoiksi. Vaikka avioliitto olisi solmittu hurskain menoin ja kaikki olisi tapahtunut perinteisen avioliittokäsityksen mukaan oikein, olisi liitossa ollut silti virhe, jota mikään aviouskollisuus, hurskaus ja kaikessa muussa tapahtunut Jumalan tahdon noudattaminen ei mitätöinyt: juutalainen ei saanut olla naimisissa ei-juutalaisen kanssa. Tottakai tästä oli poikkeuksia jopa Jeesuksen sukupuussa, mutta Jumalan käsky itsessään ei silti koskaan muuttunut. Tämän vuoksi Esran aikaan (Esran kirja 10. luku) tehtiin todella tiukka päätös: Vaikka Jumala vihaa eroa, silti kielletyt parisuhteet purettiin. Mutkat suoriksi vetämällä ja karkeasti yksinkertaistamalla: oltiin tilanteessa, jossa yksittäinen väärä teko, eroaminen, oli pienempi paha kuin jatkuva kielletyssä suhteessa eläminen. Toinen parisuhteen erottaminen tapahtui, kun Paavali käski (1. Kor. 5:1-2) erottaa seurakunnasta ihmisen, joka eli äitipuolensa kanssa yhdessä. Ratkaisuksi ei mietitty vaihtoehtoja tehdä parisuhteesta mahdollisimman kunniallinen, vaan se täytyi lopettaa.

Sinä elät avioliitossa, joka on kaikkien kristillisen avioliittokäsitysten mukainen: miehen ja naisen välinen vihitty liitto. Tapa, jolla olette päätyneet yhteen, ei ole kunniakas. Matkalla on tapahtunut monen monta syntiä, väärää tekoa ja huonoa valintaa. Silti itse liitto on oikea ja kristillinen. Olisi ehdottomasti väärin tehdä uudelleen samaa syntiä, ja hylätä mies. Ei-uskovan miehen hylkääminen ei tekisi asiasta yhtään enempää oikeutettua: "Jos uskovalla naisella on aviomies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, vaimon ei pidä jättää miestään. Mies, joka ei usko, on uskovan vaimonsa pyhittämä." (1. Kor. 7:13-14)

Eroaminen sen vuoksi, että voisi palata takaisin ensimmäiseen liittoon, on nyt tie, joka on jo sulkeutunut. Juutalainen lainsäädäntö on monilta osin temppelipalvelukseen liittyvää, mutta sen taustalla on myös tärkeitä eettisiä ohjeita. Vanhassa testamentissa on yksi kohta, joka ei anna kaunista kuvaa avioliiton purkamisesta edes sillä varjolla, että palattaisiin edellisen miehen luo: "Jos avioliiton solminut mies lakkaa pitämästä vaimostaan havaittuaan hänessä jotakin epämieluista, hän voi kirjoittaa vaimolleen erokirjan ja lähettää hänet luotaan. Jos nainen hänen luotaan lähdettyään menee toisen miehen vaimoksi ja tämäkin mies alkaa vieroa häntä, kirjoittaa erokirjan ja lähettää hänet luotaan tai jos tämä mies kuolee, edellinen aviomies, joka lähetti naisen pois, ei saa ottaa häntä uudelleen vaimokseen; nainen on tullut hänelle saastaiseksi, ja sellainen liitto on Herran silmissä iljetys." (5. Moos. 24:1-4)

Sinulla on elämässäsi paljon kipuja kannettavana, ja toivon osaavani kohdata ne myös sielunhoidollisesti. Otin vastauksessani kuitenkin hyvin opillisen lähestymistavan, koska minun tulkintani mukaan sinun kipusi oli monella tapaa hyvin opillista. Olen itse ollut tilanteissa, joissa minulla on ollut opillinen kipu, ja olen pyytänyt siihen vastausta joltain kristityltä, mutta olen saanut vastaukseksi suunnilleen: "ole huoleti, Jumala rakastaa". Se pitää paikkansa, muttei vastaa varsinaiseen kysymykseeni, joten kipu jää jäljelle. Siksi kirjoittelin nyt aika järeillä sanoilla. Toivon, että ne auttavat.

Vielä sanon lopuksi tiivistäen: Vaikka minä olen napakan opillinen, enkä osaisi kaikkiin avioliittoetiikaa koskeviin kysymyksiin antaa yhtä huojentavaa vastausta, niin sinun tapauksessasi koen, että sydämeni pohjasta ja oman raamattukäsitykseni mukaan pystyn lohduttamaan ja sanomaan: Sinä olet nyt paikalla, josta ei pidä tai saa pyrkiä pois. Noudatat parhaiten Jumalan tahtoa pitämällä hyvää huolta nykyisestä puolisostasi ja liitostanne.

6
Raamattuluennot ovat teknisesti siirtyneet uudelle tasolle. Mukana on nyt videokuva, mikä antaa katselijalle hieman aidomman kokemuksen luennolla mukana olemisesta. Lisäksi uusi nauhoitustekniikka mahdollistaa luentojen lataamisen nettiin paljon lyhyemmällä editointiajalla.

Vilkaise uusin luento Youtubesta: Jumala koettelee Abrahamia. Kirjaudu samalla kanavan tilaajaksi, tieto uusista videoista tavoittaa sinut nopeammin.

7
Kysy Nettipapilta / Vs: Kristuksen sisällinen tunto
« : 31.08.2020 - klo:15:50 »
Tervehdys henkäys,

Kuvittelen saavani kohtalaisen hyvin kiinni kysymyksestä, jonka äärellä kipuilet. Minulla on nuoruudessani ollut yksi sellainen "Jumalankoulun" jakso, jossa peilailin omaa uskoani ympärillä näkemiini uskomisen tapoihin. Koin, että olin huonompi uskova, kun minulla ei ollut selkeää uskoontulon kokemusta, en puhunut kielillä, enkä kokenut sitä "rakkautta Kristukseen", josta kuulin ihmisten todistavan ja josta luin hengellisistä kirjoista.

Myöhemmin olen hyvin kirkkaasti ymmärtänyt, että Kristuksen sisällinen tunteminen on jotain täysin muuta kuin toisten kristittyjen todistusten ja kokemusten kopioimista. Usko on henkilökohtainen suhde Kristukseen samalla tavalla kuin ihmisellä on henkilökohtainen suhde johonkin toiseen ihmiseen.

Kuvitellaan keskimääräinen perheenisä, jolla on elämässään kolme tärkeää naista: hänen vaimonsa, hänen äitinsä ja hänen tyttärensä. Mies on koko ajan ihan sama. Jos sen sijaan näiltä naisilta kysytään, millainen tämä mies on, saadaan kolme täysin erilaista vastausta. Näillä naisilla on jokaisella aito ja henkilökohtainen suhde tähän mieheen, ja sen vuoksi se suhdekin ilmenee eri tavoilla.

"Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti." (Hepr. 13:8 ) Jeesus on muuttumaton, mutta jokainen kristitty on toisistaan poikkeava yksilö. Tästä seuraa siis automaattisesti se, että jokainen aito ja henkilökohtainen suhde Jeesukseen poikkeaa toisista saman verran kuin kristitty poikkeaa ihmisenä toisista kristityistä.

Kristuksen sisällinen tunteminen hyvinkin osuvasti kiteytyy Jeesuksen sanoihin: "Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." (Joh. 14:27)

Rauha kumpuaa siitä, että oppii tuntemaan, kuka Jeesus on. Ja toisaalta Jeesusta ei oikein kunnolla opi tuntemaan, jos ei tunne itseään. Kuvitellaan vaikkapa nuori pari, joka on tuntemisensa alkutaipaleella. He eivät voi katsoa toisia pariskuntia ja tehdä heidän elämästään kaavaa itselleen. Ahdistus syntyisi, jos he alkaisivat kopioida onnellisesti eräretkeilyä tai karavaanarireissuja harrastavan pariskunnan tapoja. Tai pakottaisivat itsensä ruoka-, elokuva- tai taideharrastajien kaavaan. He eivät voi myöskään velvoittaa toinen toistaan omien mielenkiinnon kohteiden mukaiseen elämään. Rauha löytyy vasta sitten, kun pikkuhiljaa kumpikin alkaa tuntea itseään ja toista osapuolta ja löytää yhteisen sävelen.

On pariskuntia, jotka ovat kokeneet rakastumisen ensisilmäyksellä. He saavat usein palstatilaa lööpeissä ja aikakauslehdissä, kun suuresta rakkaudesta on kiva puhua ääneen. Sama ilmiö toistuu kristittyjen keskellä, jos usko on jysähtänyt oikein tunteisiin asti. Todistuspuheenvuoroissa ja kristillisten lehtien sivuilla saavat eniten näkyvyyttä ne, jotka kokevat uskon suurella palolla. Tavallaan se on ymmärrettävääkin, kun esille tulemiseen yleensä syynä on "uutiskynnyksen" ylittäminen eikä tavallisuudesta kertominen. Silti suurin osa pariskunnista kasvaa rakkauteen vähitellen ilman mitään suuria mullistuksia. Samoin valtaosa kristityistä kasvaa lepoon ja rauhaan pikkuhiljaa, vuosien saatossa.

Minua itseäni on auttanut valtavasti ajattelumalli, jolle olen antanut nimen "Seurakunnan kolminaisuus". Toivon, että sen avulla moni paikkaansa etsivä kristitty voisi saada oivalluksia siitä, millainen oma jumalasuhde on. Jos sinulla on aikaa pohdiskella opetusten äärellä, niin vilkaise nämä kokonaisuudet. Erityisesti tuossa kolmannessa osassa olen pohtinut sitä, kuinka eri tavoin kristityt kokevat rauhaa jumalasuhteessaan.

Osa 1 - Seurakunnan kolminaisuus
Osa 2 - Kristityn pelikenttä
Osa 3 - Kolme jumalasuhdetta
Osa 4 - Kokonainen seurakunta

Tämä oli yleisluontoinen johdanto vastaukseeni. Tarkoitukseni on hienosti kiertäen sanoa, että jos kaipaat jotain sellaista rauhaa tai hengen paloa, jota jollain toisella kristityllä näet, niin kannattaa aika pian luopua siitä tavoitteesta. Minä ajattelen, että sinulle on varattu ihan omanlainen polku, josta kukaan muu ei voi sanoa mitään varmaa. Kasvuprosessin joudut käymään itse läpi.

Nyt niihin kysymyksiisi. Pohdiskelit useita kysymyksiä monelta kantilta, joten inhimillisen mittaista vastausta tavoitellakseni vastaan juurikin niihin kysymyksiin, jotka erikseen nostit esiin.

1. Mitä on em. Raamatun kohdissa toistuva ajatus ”valinnasta”?

Esille ottamasi raamatunkohdat eivät ole helppoja. Ne vievät meidät paradoksin ääreen. Toisaalta Jumala antaa uskon lahjan, eli ihminen voi kiittää yksin Jumalaa siitä, että on löytänyt pelastuksen tien. Samaan aikaan Raamattu on täynnä kehotuksia tehdä parannus ja kääntyä Jumalan puoleen, eli ihminen voi syyttää vain itseään siitä, jos ei ole tarttunut tarjottuun pelastukseen.

Jos minä sanoisin vaimolleni: "Kun meidän perheessä menee hyvin, se on minun ansiotani, mutta kun meillä menee huonosti, se on sinun syytäsi", olisin totaalinen tyranni. Jumala ei ole tyranni, mutta hänellä on täysi suvereniteetti kaikkeen, mitä maailmassa tapahtuu. Ja toisaalta ihmisellä on vastuu valinnoistaan. Tähän väliin jää siis tietynlainen aukko ja selittämätön kohta, johon ei saada vastausta. Onko siis kaikki ansio Jumalan ja kaikki syy ihmisen, mitä tahansa tapahtuu? Pelastuksen asiassa Paavali kirjoittaa Jumalan ansiosta: "Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä." (Ef. 2:8-9) Mutta yhtä lailla hän kirjoittaa ihmisen vastuusta: "Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa." (2. Kor. 5:20)

Olen pohdiskellut ennaltamääräämisoppia tämän palstan toisessa viestiketjussa enemmän. Vilkaise siis myös tätä linkkiä: Predestinaatio - ennaltamäärääminen.

Lainaus
2. Uskon salaisuus – mitä se on? Miten se avautuu joillekin - suorastaan pyytämättä – joillekin ei pyytämälläkään? Eihän kristityn elämä voi olla jatkuvaa hengellistä anemiaa, tyydyttämätöntä kaipausta, jatkuvaa kyselyä. Onko kyse kyvyttömyydestä ottaa vastaan usko lahjana tai siitä, että uskon salaisuutta ei todellakaan kaikille paljasteta?

En ehkä saa kiinni siitä, mitä tarkasti ottaen tarkoitat uskon salaisuuden avautumisella. Jos pohdit sitä, miksi jotkut jäävät uskosta osattomiksi, niin siihen vastasin jo edellisen kysymyksen kohdalla - joskin paradoksin tavoin kysymykseen lopullista vastausta tietämättä. Jos puolestaan tarkoitat sitä, miksi toiset kristityt näyttävät löytävän uskonvarmuuden ja miksi toiset elävät hengellisessä etsinnän tilassa, niin siihen yritän nyt jotain hahmotella.

Ajattelen, että aika harvoin ei-uskova ihminen kokee hengellistä anemiaa. Minun mielestäni hengellinen anemia on sitä, että sydämessä on jo usko, joka kaipaa lisää ja jolla on hengellinen nälkä. Mutta on myös totta, että loputon kaipaus ei johda hyvään. Tarvitaan välillä sellaisiakin hetkiä, jolloin on lepo ja rauha, joka siirtää hengellisen nälän hetkeksi syrjään.

Minun ymmärrykseni mukaan kova hengellinen kaipaus voi johtua ainakin muutamasta eri syystä. Hyvin luonnollinen tilanne on se, että kristityn elämä on kasvua samalla tavalla kuin kasvu tapahtuu ihmiselämässäkin. Sekä fyysisesti että psyykkisesti ihminen ei kasva tasaisesti koko elämänsä ajan. Välillä on kasvupyrähdyksiä ja välillä sitä aikaa, jolloin kasvua ei tunnu tapahtuvan yhtään. Nälkä liittyy usein nopeisiin kasvupyrähdyksiin. Silloin tarvitaan paljon ravintoa. Välillä mikään määrä ei tunnu riittävältä. Hengelliseen herätyksen tilaan uskon alkumetreillä tai jossain kristillisen elämänsä vaiheessa joutunut ihminen on varsin epämiellyttävässä tilanteessa. Herätys puhuttelee omatuntoa ja sisintä kipeillä tavoilla. Siihen olotilaan kaipaa nopeasti lääkkeeksi vastauksia ja rauhaa. Jokaisen kristityn kohdalla jää aina suureksi kysymykseksi, minkä vuoksi toiset kulkevat vastausten ääreen suorinta oikotietä ja toiset saattavat kokea harhailevansa vuositolkulla ennen kuin rauha löytyy.

Toisaalta "hengellinen kaipaus" tai "ikävä" saattaa olla joidenkin kristillisten suuntausten normaalia kielenkäyttöä. Joissain liikkeissä jatkuvaa kaipauksen tilaa saatetaan ihannoida niin syvästi, että sitä kuuluu tavoitella ennen kaikkea muuta. Tämä voi ahdistaa kristittyä, joka janoaa erityisesti hengellistä varmuutta. Kummastakaan ääripäästä ei saa tehdä sääntöä. Aito kristitty seilaa vuoroin kaipauksen ja vuoroin rauhan välillä.

Kolmanneksi on myös mahdollista, että kristitty on kansankielisesti ilmaistuna "levoton luonne". Hengellinen nälkä ei aina ole merkki hengellisen ravinnon puutteesta. Hengellisyys näyttäytyy hyvin usein samanlaisena kuin ihmisen muukin elämä. Jos kristitty kokee olevansa ihmisenä irrallinen ja juureton, heijastuu se helposti hengellisyyteen pohjattomana kaipauksena ja anemiana.

Lainaus
3. Kristikansa tulkitsee Raamattua hyvin eri tavalla. Johtuuko tämä kahdesta erilaisesta tulkitsijajoukosta
a) ne, joille uskon salaisuus on avattu
b) ne, jotka tulkitsevat Rttua pään tietona, ts. joilta puuttuu ”Kristuksen sisällinen tunto”?

Tällainen jaottelu on hyvin vaarallinen. Se johtaa lähes väistämättä tilanteeseen, että on kaksi ryhmää, joista kummatkin kokevat, että heidän ryhmänsä ulkopuoliset ihmiset eivät tunne Kristusta ja tämän todellista luontoa. Edellä suosittelin sinulle Seurakunnan kolminaisuuden -ajattelun työkalua hahmottelevia videoita. Niistä se kolmas puhuu erilaisista jumalasuhteista. Video alkaa sillä, että pohdin, kuinka kristityt näkevät Kristuksen kolmella eri tavalla:

  • Jeesus on esimerkillinen lähimmäinen, joka osoitti poikkeuksellista lähimmäisenrakkautta - ja velvoitti seuraajansa toimimaan samoin.
  • Jeesus oli opettaja ja pelastaja, joka julisti synnin synniksi ja veti rajoja - mutta osoitti äärimmäistä armoa ristinkuolemallaan.
  • Jeesus oli suuri ihmeiden tekijä, jossa Jumalan voima tuli näkyväksi ihmisten keskellä - ja joka lupasi tämän voiman seuraajilleen.

Jokainen näistä ajattelumalleista on täysin oikein. Valitettavasti ei ole olemassa yhtään kristittyä, joka pystyisi yhtä aikaa olemaan kaikissa asioissa kuin Jeesus. Kristityn hengellisestä historiasta, persoonallisuudesta, elämänkokemuksista ja monista muista asioista johtuen jokin puoli Jeesuksesta tuntuu itselle rakkaimmalta. Tämän johdosta Jeesuksen seuraaminenkin alkaa jostain noista edellä mainituista näkökulmista käsin. Ja edelleen tästä johtuen myöskin Raamatusta nousevat esiin sen näkökulman mukaiset painotukset.

Esitit tosi suuria kysymyksiä, ja pelkään vastanneeni niihin liian pintapuolisesti. Mutta voit pitää tätä vastaustani kuin keskustelunavauksena. Esitä toki jatkokysymyksiä, niin osaan suunnata vastaustani haluamiisi painopisteisiin.

8
Kysy Nettipapilta / Vs: Mitä messussa tapahtuu?
« : 15.08.2020 - klo:18:34 »
Tässä pieni sanasto, joka selittää muutamia perusasioita:

LITURGISET VÄRIT

Vihreä
Elämän ja arjen väri. Se kuvaa myös toivoa ja iankaikkista elämää. Vihreä on yleisin liturginen väri. Sitä käytetään loppiaisesta laskiaiseen sekä lähes kaikkina helluntain jälkeisen ajan pyhinä.

Valkoinen
Juhlan väri. Se kuvaa iloa, kiitosta, puhtautta ja autuutta. Se on myös Jumalan, Kristuksen, taivaan enkelien ja pyhien symboli. Valkoista käytetään kirkkovuoden suurina juhlapäivinä.

Violetti ja sininen
Katumuksen, odotuksen ja parannuksen väri. Adventtina ja paastonaikana violetti kehottaa valmistautumaan suureen juhlaan. Adventin aikana voidaan käyttää myös sinistä väriä.

Punainen
Veren, tulen ja Pyhän Hengen väri. Punaista käytetään helluntaina, pyhäinpäivänä sekä apostolien ja marttyyrien päivinä.

Musta
Syvimmän surun väri. Mustaa käytetään ainoastaan pitkäperjantaina ja sitä seuraavana hiljaisena lauantaina.

KIRKKOTILA

Alttari
Alttari kuvaa ruokapöytää, jonka ympärille seurakunta kokoontuu nauttimaan ehtoollista. Jeesuksen ruumiin ja veren ansiosta alttari on todellinen Jumalan kohtaamisen paikka.

Alttarikaide
Alttarikaiteelle polvistutaan vastaanottamaan ehtoollinen. Usein alttarikaide on puolipyöreä, ja sen ajatellaan jatkuvan täydeksi ympyräksi ikuisuudessa. Tässä ajassa elävä taisteleva seurakunta kuuluu samaan joukkoon kuin voittanut seurakunta, joka viettää taivaan hääateriaa.

Kynttilät
Kynttilät kuvaavat rukousta. Kynttilöiden määrä kuvaa pyhäpäivän juhlavuutta. Tavallisesti alttarilla on kaksi kynttilää – juhlavampina pyhinä neljä. Suurimpina juhlapyhinä kynttilöitä on kuusi. Piispan ollessa kirkossa alttarille asetetaan yksi ylimääräinen kynttilä.

TOIMITTAJIEN VAATETUS

Alba
”Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne.” (Gal. 3:27) Valkoinen vaate kuvaa Jeesuksen lahjoittamaa armoa ja anteeksiantamusta. Alttarilla ei palvella omien saavutusten vaan armon ansiosta.
Alba on vaate, joka asettaa toimittajat tasavertaiseen asemaan. Alban ansiosta seurakuntalaisten ei tarvitse arvioida toimittajien tyylitajua, varallisuutta, vartalon muotoja tai muuta messun näkökulmasta epäoleellista.

Stola
”Ottakaa minun ikeeni harteillenne.” (Matt. 11:29) Alban päälle puettava ”nauha” kuvaa kantovälinettä eli iestä. Stola on viran tunnus ja osoittaa tehtävää, jonka pastori tai diakoni on ottanut vastaan elinikäisessä vihkimyksessä. Papin stola puetaan kummankin olkapään yli. Diakonin stola toisen olkapään yli. Väri vaihtuu kirkkovuoden pyhän mukaan.

Kasukka
Edestä ja takaa peittävä vaate kuvaa Kristukselta lahjaksi saatua vanhurskautta: ehtoollisen toimittava pappi on pukeutunut vaatteeseen, joka antaa hänelle uuden muodon inhimillisistä ominaisuuksista huolimatta. Väri vaihtuu liturgisten värien mukaan.

MESSUN OSAT

1. Johdanto
Seurakunta kokoontuu yhteen ja astuu Jumalan kasvojen eteen. Johdanto-osa sisältää synnintunnustuksen, syntien anteeksi saamisen ja ylistyksen armolliselle Jumalalle.

2. Sana
Jumalanpalveluksessa kuullaan kolme raamatuntekstiä: Vanhan testamentin lukukappale, ”epistola” eli katkelma Uuden testamentin kirjeistä sekä evankeliumi. Saarnan tehtävä on opettaa seurakuntaa päivän aiheen ja raamatunkohtien pohjalta.

3. Ehtoollinen
Ehtoollispöydässä seurakunta kohtaa läsnä olevan Jeesuksen. Leivässä ja viinissä Kristus antaa ruumiinsa ja verensä uskossa vastaanotettavaksi. Ehtoollisenviettoa edeltää laaja ylistyksen ja kiitoksen jakso.

4. Päätös
Jumalanpalveluksen lopuksi seurakunta ylistää Jumalaa kaikista hänen lahjoistaan ja lähtee uuteen viikkoon Herran siunauksen myötä.

LITURGISIA TAPOJA

Aamen
Aamen on hepreaa ja tarkoittaa ”varmasti”, ”totisesti”, ”tapahtukoon niin”. Aamen on kuin seurakunnan allekirjoitus, jolla liitytään rukouksiin ja ylistyksiin.

Ristinmerkki
Kristittyjen tunnus ja sanaton uskontunnustus, jolla siunataan itseä tai toisia ihmisiä. Ristinmerkillä kristitty tunnustaa, että on osallinen Kristuksen rististä. Messussa seurakuntalainen voi siunata itseään ristinmerkillä esimerkiksi silloin, kun liturgi tekee ristinmerkin lausuessaan ”Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”.

Seisominen
Seisomaan nousemisella osoitetaan erityistä kunnioitusta. Luterilaisessa messussa seistään ylistysten, evankeliumin ja uskontunnustuksen aikana.

Vuorolaulut
Liturgin ja seurakunnan vuoropuhelua, jossa he toivottavat rauhaa ja Jumalan läsnäoloa toisilleen. Täysin vapaamuotoinen vuoropuhelu antaisi spontaanimman vaikutelman, mutta kanttorin johtamat laulut rytmittävät ja selkiyttävät seurakunnan vastauksia.

Liturgia
”Kansan työ” ja ”työ kansan hyväksi”. Liturgia kuvaa jumalanpalveluksen kaksoismerkitystä. Jumalanpalveluksessa Jumala palvelee seurakuntaa ja seurakunta palvoo Jumalaa. Liturgi on pastori, joka johtaa jumalanpalveluksen.

”Liturgiset käännökset”
Kirkoissa, joissa alttari on kiinni seinässä, pappi kääntyy alttaria kohti, kun hän vie rukouksessa seurakunnan asiat Jumalan eteen. Seurakuntaa kohti kääntyneenä hän tuo Jumalan viestiä seurakunnalle.

LITURGISET HYMNIT

Messuun kuuluu muutamia hyvin vanhoja, osin lähes alkukirkon ajoista asti jumalanpalveluksissa laulettuja hymnejä.

Herra armahda (Kyrie)
Ripin eli synnintunnustuksen ja -päästön yhteydessä seurakunta pyytää Jeesukselta kaikenlaista armoa. Vaikka synnit on saatu anteeksi, armoa tarvitaan, jotta kristitty voisi luopua syntisestä elämästä ja elää saamansa armon arvoisesti.

Kunnia (Gloria)
Kolmiyhteiselle Jumalalle laulettu kunnia ja kiitos anteeksiantamuksesta. Pohjautuu enkelien ylistykseen Betlehemin kedolla. ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” (Luuk. 2:14)

Halleluja
Halleluja-huudahdus on hepreaa ja tarkoittaa ”kiittäkää Herraa”. Messussa halleluja esiintyy erityisesti evankeliumin yhteydessä, jolloin kiitetään evankeliumin ilosanomasta.

Pyhä (Sanctus)
Ehtoollisrukouksen aikana laulettu hyvin vanha hymni, joka ilmaisee palvovaa ylistystä. Alkuosa on kerubien ylistystä Jesajan profeetallisesta näystä: ”[Kerubit] huusivat toinen toiselleen: - Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot!” (Jes. 6:3) Jälkiosa on ylistystä messussa läsnä olevalle Kristukselle samoilla sanoilla, joita laulettiin Jeesuksen ratsastaessa Jerusalemiin: ”Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Hoosianna korkeuksissa!” (Matt. 21:9)

Jumalan Karitsa (Agnus Dei)
Jumalan karitsa on hyvin vanha hymni. Se lauletaan ylistyksenä juuri ennen ehtoollisenviettoa ehtoollisessa läsnä olevalle Kristukselle. Sanat perustuvat Johannes Kastajan sanoihin: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh. 1:29)

VIRRET

Alkuvirsi
Jumalanpalveluksen aloittava virsi, joka sisällöltään valmistaa seurakuntaa messun viettämiseen, kehottaa Jumalan Sanan kuulemiseen ja johdattaa pyhäpäivän aiheeseen.

Kiitosvirsi
Synnintunnustuksen ja synninpäästön jälkeen laulettava kiitos Kolmiyhteiselle Jumalalle. Virsi valitaan yleensä niin, että Jumalan persoonat, Isä, Poika ja Pyhä Henki mainitaan erikseen. Kiitosvirsi alkaa usein ilman alkusoittoa, jotta ajatus edellä lausuttuun ylistykseen ei katkea.

Päivän virsi
Ennen evankeliumia laulettava virsi. Päivän virsi on messun päävirsi, joka liittyy selkeimmin pyhän sisältöön. Usein kanttori johdattaa seurakunnan päivän virteen kaikkein laajimmalla alkusoitolla.

Uhrivirsi
Ennen ehtoollista laulettava virsi, jonka aikana pappi kattaa ehtoollispöydän. Uhrivirren aikana kerätään myös kolehti. Uhri viittaa siis sekä Jeesuksen ristinuhriin että seurakunnan uhrilahjaan.

Ehtoollisvirret
Ehtoollisen aikana laulettavat virret kertovat ehtoollisen lahjasta ja valmistavat ehtoollisvieraan sydäntä ottamaan Jumalan lahjan uskossa vastaan.

Ylistysvirsi tai päätösvirsi
Messun lopuksi laulettava ylistys Jumalan kaikesta hyvyydestä. Messu voidaan päättää liturgiseen ylistysvuorolauluun, jolloin ylistysvirren sijasta lauletaan päätösvirsi.

9
Kysy Nettipapilta / Mitä messussa tapahtuu?
« : 15.08.2020 - klo:18:25 »
Sunnuntaiaamujen messut jakavat mielipiteitä. Seurakuntalaisesta riippuen messu tuntuu antoisalta, rikkaalta, mystiseltä, vaikeaselkoiselta, puisevalta tai joltain ihan muulta. Varmaa on, että messu on ladattu täyteen syviä merkityksiä ja pitkää historiaa, jotka vaativat opiskelua.

Sunnuntaina 16.8.2020 toimitin Kangasalan kirkossa "Selitetyn messun". Linkki messun Youtube-tallenteeseen löytyy tästä.

Kyseisessä messussa on ammennettu liturgian aarteita kohtalaisen perusteellisesti mutta yksinkertaisesti. Vaikka messu selitysten johdosta on melkoisen pitkä, ei siihen silti pystynyt sisällyttämään läheskään kaikkea sitä, mikä messussa voi herättää kysymyksiä. Kannattaa katsoa messu läpi ja esittää tässä viestiketjussa kysymyksiä sellaisista teemoista, jotka vielä jäivät epäselviksi.

10
Kysy Nettipapilta / Vs: Kansalliseepos Kalevala ja tuonela
« : 09.07.2020 - klo:01:27 »
Hei Jaana,

Olet pohtinut kysymyksessäsi tosi monia asioita, enkä edes oikein saa kiinni kaikista pohdinnoistasi. Mutta tartunkin siis tuohon viimeisimpään lauseeseesi, jossa tiivistät kysymyksesi Kalevalan ja Raamatun yhtymäkohtiin.

En tunne Kalevalaa kovinkaan hyvin, mutta siitä huolimatta rohkenen todeta, että Kalevala ja Raamattu eivät liity toisiinsa millään tapaa. Kaikissa maailman kielissä, kulttuureissa, uskonnoissa ja uskomuksissa on aina ollut jonkinlainen termistö hengellisyydelle, kuolemalle ja kuoleman jälkeiselle todellisuudelle. Aina kun Raamattua on käännetty uudelle kielelle, saavat kielessä jo olemassa olevat sanat uuden ympäristön Raamatussa. Sen vuoksi esimerkiksi tuonela esiintyy sanana niin Raamatussa kuin Kalevalassakin, vaikka niiden merkitys pitää kummassakin teoksessa ymmärtää niiden omista lähtökohdista käsin.

Samalla tavalla Kalevalaa ja Raamattua ei voida rinnastaa muidenkaan opetustensa osalta. Tottakai Kalevalassa, Raamatussa, opettavissa tarinoissa ja kansansaduissa on arjen ja ihmisten keskinäisen elämän viisautta, joka ei kaikilta osin ole ristiriidassa. Mutta kun puhutaan Jumalasta, hengellisestä todellisuudesta, pelastuksesta ja kristillisestä opista, silloin pitää valita vain yksi ohjenuora.

Tämän tarkemmin en oikeastaan osaa asiaan sanoa. Jos predestinaatio-oppi ja kysymykset tuonelasta kiinnostavat, niin tutustu noissa linkeissä oleviin viestiketjuihin.

11
Tervehdys JoJo,

Olen koko palstan olemassaolon ajan aivan erityisesti ilahtunut suorista raamatunselitystä kaipaavista kysymyksistä. On ymmärrettävää, että eettiset ongelmat kirvoittavat keskimääräistä enemmän pohdintaa kuin raamattutiedolliset tai opilliset kysymykset. Siksi esittämäsi kysymys on erityisen kiehtova - vaikka se äkkiseltään tuntuu vaativan lähes koko Johanneksen teologian auki kirjoittamista. Lopulta johdattelit kysymyksesi kuitenkin muutaman teeman ympärille, joten vastaukseni saattaa pysyä inhimillisen mittaisena.

Yllättävän monen ihmisen suusta olen kuullut teesin: "Raamatun lukeminen kannattaa aloittaa Johanneksen evankeliumista". En itse ajattele samoin. Johannes kirjoittaa siten, että hän ikään kuin olettaa muut evankeliumit tunnetuiksi. Lisäksi Johanneksen käyttämä kieli on hyvin monisäikeistä, ja sen ymmärtäminen vaatii pohjatietoa kristillisestä opista ja Raamatusta. Ei Johannes missään tapauksessa johda harhaan ensikertalaistakaan, mutta hänen tekstiensä äärellä saattaa joutua raapimaan päätään paljon useammin. Varsinkin jos lukija pyrkii saamaan haltuun kokonaisuuksia, niin kuin sinä teit. Yksittäisten jakeiden äärellä Johannes tarjoaa aloittelevalle lukijallekin paljon pohdittavaa ja hienoa syvyyttä, mutta kokonaisuus voi tuntua vaikealta. Olet törmännyt juuri tähän ilmiöön.

Evankeliumien erot voitaisiin hahmotella seuraavasti:
  • Matteus puhuu juutalaisille menneisyydestä käsin: Jeesus on Vanhan testamentin lupaama Messias-kuningas.
  • Markus puhuu aikalaisilleen nykyhetkestä käsin: Salaperäinen Messias on Herran palvelija, joka osoittaa voimansa ihmeteoilla.
  • Luukas puhuu pakanoille tulevaisuudesta käsin: Laupias Ihmisen Poika tulee olemaan koko maailman Vapahtaja.
  • Johannes puhuu lukijoille hengellisestä todellisuudesta käsin: Jeesus on ikuinen Jumalan Poika.

Ensimmäinen Johanneksen kirje jatkaa tällä hengellisen todellisuuden tarkastelulla, mikä ei kielellisesti ole aina kovin yksiselitteistä. Siksi synnistäkin puhutaan laajasti ja monessa eri merkityksessä. Vaikka kirjeen edetessä tuntuu, että näkökulmat vaihtuvat päinvastaisiksi, niin silti Johannes ei ole lähimuistinsa menettänyt tuuliviiri. Hengelliset asiat ja ikuisuudesta käsin katsellut todellisuudet vaan ovat niin laajoja, että ne täytyy selittää useaan otteeseen eri tavoilla. Ja ne kaikki ovat yhtä aikaa totta.

Teen seuraavaksi jonkinlaista hahmotelmaa siitä, mitä kaikkia asioita synti Raamatun lehdillä voi tarkoittaa. En usko, että lista on kattava, mutta se on riittävän laaja, jotta voin näiden näkökulmien avulla vastata kysymiisi kohtiin.

#1 Synti on yksittäisiä Jumalan tahdon ja käskyjen vastaisia tekoja:
  • Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista. (1. Joh. 3:4)
#2 Synti on syntisyyttä, ihmisen jatkuvaa armon tarvetta, vaikka hän ei sillä hetkellä tekisikään syntisiä tekoja:
  • Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. (Ps. 51:7)
  • Niinpä en enää teekään itse sitä, mitä teen, vaan sen tekee minussa asuva synti. (Room. 7:17)
#3 Synti tarkoittaa olotilaa, joka on pelastettuna olemisen vastakohta:
  • Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun. (Joh. 16:9)
  • Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä. (Room. 5:8 )
  • Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, hänen, joka on meidän lunastuksemme, syntiemme anteeksianto. (Kol. 1:13-14)
#4 Synti on pahuuden omistusoikeus ihmisestä, jonka Jeesus kumosi:
  • Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Orja ei pysy talossa ikuisesti, mutta poika pysyy. Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita. (Joh. 8:34-36)
  • Johannes sanoi: "Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!" (Joh. 1:29)
#5 Julkisynti on kristityn ihmisen tietoinen ja näkyvä valinta toimia vastoin Jumalan tahtoa:
  • Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! (Room. 6:15)
  • Jos jotakuta sanotaan veljeksi mutta hän on siveetön tai ahne, epäjumalanpalvelija, pilkkaaja, juomari tai riistäjä, älkää olko tekemisissä hänen kanssaan. (1. Kor. 5:11) (Tämä kappale 1. Kor. 5:1-13 ei sisällä sanaa synti, mutta kuvaa julkisynnin käsitettä)
#6 Synti on kosminen voima, joka vastustaa ja tuhoaa Jumalan hyvää työtä:
  • Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä. (Room. 5:12)
Synti on siis valtavan laaja käsite, jota voidaan katsoa monesta eri näkökulmasta. Yksinkertaisin näkökulma (#1) on tekojen luokitteleminen oikeisiin ja vääriin tekoihin: "Onko tämä teko syntiä?" Laajinta tai monisäikeisintä näkökulmaa (#3) edustaa ajattelu, jossa synti tai synnittömyys tarkoittavat pikemminkin Jumalan valtakunnassa pelastettuna elämistä tai sen vastakohtaa.

Lainaus
Kysymykseni on ylimalkaan tässä: mitä Ensimmäisen Johanneksen kirjeen kirjoittaja mielestäsi koettaa sanoa synnistä?

Minun mielestäni Johannes ei loppujen lopuksi yritä sanoa synnistä mitään. Tai ainakaan hänen tarkoituksensa ei ole yrittää määritellä syntiä. Ensimmäisen Johanneksen kirjeen ymmärtämiseksi on tajuttava se, että Johannes puhuu hengellisen opetuksensa lomassa synnin eri puolista. Sujuvasti, ilman mitään selittelyjä hän vaihtaa näkökulmasta toiseen käsiteltävästä asiasta riippuen. Yritän nyt tältä pohjalta tutkailla esiin nostamiasi kohtia. Ryhmittelen ne uudelleen järjestykseen, joka auttaa minua käsittelemään asian mahdollisimman tiiviisti.

Lainaus
”Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme”

Tässä Johannes lähestyy syntiä #1 ja #2 näkökulmien suunnasta. Eli hän toteaa, että jokainen ihminen on tehnyt syntisiä tekoja ja jokainen tarvitsee jatkuvasti armahdusta syntisyydestään. Asia käy erittäin hyvin ilmi, kun luetaan se kokonaisuus, johon tuo lainaamasi lause sisältyy.

Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä. Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus. Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman. (1. Joh. 1:8-2:2)

Lainaus
”Kristus --- tuli ottamaan pois synnit” (ei sovittamaan syntejä, vaan ottamaan ne pois) (3:4)

Tässä kohdassa Johannes lähestyy syntiä pikemminkin kohtien #3 ja #4 näkökulmasta. Jeesuksen ristinkuolema murskasi synnin omistusoikeuden ihmiseen. Jumala sanoi jo paratiisissa säännön: "Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma." (1. Moos. 2:17) Syntiinlankeemuksesta alkaen ihminen on kuulunut kuolemalle. Jeesuksen ristinkuolema vapauttaa ihmisen tästä synnin alaisuudesta ja avaa oikeuden astua vapaana Jumalan lapsena paratiisiin. Siksi ikuisuuden näkökulmasta katsottuna Jeesus on ottanut pois synnin. Todellisuudessa ihminen ei muutu synnittömäksi, mutta kun Jumala Jeesuksen ansiosta julistaa ihmisen synnittömäksi, kristitty saa käydä autuaan vaihtokaupan: Jeesus kantaa synnit ja syntinen ihminen saa Jeesuksen synnittömyyden osakseen.

Lainaus
”Syntiä ei tee kukaan, joka hänessä pysyy. Ei kukaan, joka tekee syntiä, ole häntä nähnyt...” (3:6)
”Yksikään Jumalasta syntynyt --- ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta” (3:9)
”...se, joka ei tee Jumalan tahtoa, ei ole Jumalasta...” (3:10)
”Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä...” (5:18)
ylipäätään syntiä tekevään ihmiseen viitataan kautta kirjeen (vielä lopussakin 5:16). Samaan aikaan hän toteaa, että ”Me tiedämme olevamme Jumalasta...” (5:19), mutta myös, että ”me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä”.

Nämä lausahdukset ovat monimerkityksisiä. Mielestäni ne kaikki ovat voimassa yhtä aikaa.

Ensinnäkin on täysin selvää, että pahuuden tekeminen ei ole jumalallista, pyhää ja hyvää. On siis oikein sanoa, että synnin tekeminen ei voi olla Jumalasta lähtöisin.

Toiseksi Jeesus on synnin tekemisen vastakohta. Nikean uskontunnustuksenkin mukaan hän on se, "joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua, Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu". Raamatun todistuksen mukaan hän on todellisesti Jumalasta syntynyt ja hän on myös ainoa todellisesti synnitön.

Kolmanneksi Johannes näyttää puhuvan myös ihmisistä, jotka ovat Jumalasta syntyisin. Ja ikuisuuden näkökulmasta näin on sanottu jo "Pienoisevankeliumin johdannossa", eli Jeesuksen sanoissa Nikodemokselle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa." (Joh. 3:3) Jumalan silmissä Jeesukseen uskova ihminen on syntynyt uudesti. Eli Jumala katsoo kristittyä kuin synnitöntä, koska hänessä on jotain, mikä on syntynyt Jumalasta, vaikka hänessä on yhtä aikaa myös ihmisestä syntynyt syntinen liha.

Nämä näkökulmat yhdistyvät silloin, kun syntinen ihminen liittyy uskon ja kasteen kautta Jeesukseen:
  • Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle! (2. Kor. 5:17)
  • Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. (Gal. 3:27)
Kun Jumala katsoo Jeesukseen uskovaa, hän pelastuksen näkökulmasta katselee synnitöntä Jeesusta. Eli näissäkin lauseissa minä näen noita #3 ja #4 kohdan mukaisia tulkintoja syntisyydestä, joka saadaan anteeksi niin, että Jumala voi nimittää meitä pyhiksi, vaikka yhtä aikaa todellisuudessa teemme syntisiä tekoja ja tarvitsemme armoa.

Lainaus
”Kaikki vääryys on syntiä, mutta sellaistakin syntiä on, joka ei johda kuolemaan” (5:17)

Kirkkoraamatun käännöksen sanamuoto - kun oikein maistellaan ja suurennuslasin kanssa syynätään - antaa sellaisen sävyn, että on olemassa paljon kuolemaan johtavaa syntiä, ja sitten pienenä poikkeuksena on myös sellaisia syntejä, jotka eivät johda kuolemaan. Vanha käännös on vähän tarkempi, ja siinä on myös erilainen sävy. Minä ainakin ymmärrän seuraavan kohdan niin, että kuolemaan johtavat synnit eivät ole kristittyjen joukossa ainakaan automaattisesti se yleisempi synnin muoto.

Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava. Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi. (1. Joh. 5:16-17 KR38)

Kuolemaan johtavaa syntiä ei tässä yhteydessä määritellä. Minun ymmärrykseni ja tulkintani on, että kuolemaan johtava synti on sitä, että kristitty kääntää selkänsä Kristukselle:

Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. ... Kuinka paljon ankaramman rangaistuksen ansaitseekaan mielestänne se, joka polkee jalkoihinsa Jumalan Pojan, pitää epäpyhänä liiton verta, jolla hänet itsensä on pyhitetty, ja häpäisee armon Henkeä! (Hepr. 10:26, 29)

Ihminen ei kovin helposti hylkää Jumalaa kertarysäyksellä. Suurempi vaara on alkaa turruttaa omatuntoaan hyväksymällä syntejä osaksi elämäänsä. Tällaisesta käyttäytymisestä on vanhastaan käytetty nimitystä julkisynti. Sen voi hylätä ja siitä voi tehdä parannuksen, mutta mitä pidemmälle sitä tietä kulkee, sitä suurempi vaara on joutua kuolemaan johtavan synnin pauloihin. Siksi kysymäsi kohta on mielestäni ymmärrettävin, kun sitä luetaan tekemäni luettelon #5 kohdan mukaisen synnin näkökulman läpi.

Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä. Hän, joka on syntynyt Jumalasta, varjelee jokaisen heistä, niin ettei Paha saa otetta. Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa. (1. Joh. 5:18-19)

Tässä kohdassa on edelleen #3 ja #4 kohdan mukaisia synnin tulkintamalleja, mutta sen lisäksi myös #6 kohdan mukaista ajatusta synnin kosmisesta voimasta. Synti aiheuttaa lainalaisuuksia, jotka vaikuttavat ihmiskunnassa, vaikka itse yrittäisi karttaa syntiä mahdollisimman tarkasti ja huolellisesti.

Tässä oli pikaversio synnistä, mutta kysyit vielä rakastamisestakin.

Lainaus
Mikä on Johanneksen mielestä käskyjen tarkoitus? 3:23 kiteyttää edeltävän luvun pohjalta, että Jumalan käsky on uskoa Jeesukseen ja rakastaa toinen toistamme. 3:24 jatkaa, että ”joka pitää hänen käskynsä, pysyy Jumalassa ja Jumala pysyy hänessä”. Mitä Jumalassa pysyminen ja Jumalan [meissä] pysyminen tässä kohtaa tarkoittavat?
Saan tuosta kiinni ainakin sen ajatuksen, että toisten rakastaminen ”teoin ja totuudessa” auttaa elämään Jumalan tahdon mukaan eli hyvin, ja siten ”pysymään Jumalassa”, ja usko Jeesukseen luonnollisesti on koko homman ydin ja perusedellytys. Olenko kartalla?

Olet oikein hyvin kartalla. Käskyt ja rakkaus ovat myös laajoja teemoja niin kristillisessä uskossa yleisesti kuin Johanneksella erityisesti. Edellä olen kirjoittanut auki ajatuksia siitä, että ihminen ei voi olla matemaattisesti synnitön, mutta voi silti hänestä voidaan Kristuksen tähden puhua synnittömänä. Samalla tavalla rakkaus, käskyjen noudattaminen ja Jumalassa pysyminen ovat teemoja, jotka matemaattisesti mitaten ja tiukasti tulkiten eivät tule koskaan kenenkään kristityn kohdalla toteutumaan. Ja silti Kristuksen tähden epätäydellisesti käskyjen joudattamisessa onnistunut ihminen voi "pitää käskyt" oman elämänsä ohjenuorana ja "pitää käskyjä" luovuttamattomana totuutena. Käskyt voi pitää noudattamalla niitä ja käskyt voi pitää omanaan ja omistaa ne, vaikkei onnistuisi aina niiden mukaan elämään.

Usko, rakkaus ja Kristuksessa pysyminen ovat aina epätäydellisiä, heikkoja ja vajaita toimintoja, kun tarkastellaan ihmisen osuutta. Sen sijaan uskon ja rakkauden kohde Kristus on vahva ja täydellinen, ja hän pitää omalta puoleltaan tiukasti kiinni kristitystä. Eli kaikissa näissä elementeissä on inhimillinen vajavaisuus ja Kristuksen täydellisyys toisiinsa kietoutuneina. Horjuva ja hauras usko on pelastavaa uskoa, kun sen kohde on järkkymätön. Johanneksen tekstejä lukiessa tulee siis arka tai luottavainen olo riippuen siitä, tarkastellaanko ihmisen vai Kristuksen osuutta tässä yhtälössä.

Olin kysymystesi laajuuteen nähden ehkä kovin tiivis ja lyhytsanainen. Toivottavasti onnistuin kuitekin jotenkin auttamaan sinua pohdinnoissasi eteenpäin. Aina saat esittää lisäkysymyksiä. Ja suositukseni annan tietenkin kattavasta ja kansantajuisesta Jukka Norvannon Raamattu Elämään kommentaarisarjasta, joka on itselleni hyvä perusteos melkein minkä tahansa raamatunkohdan äärellä.

12
Hei Jaana,

Kysymyksesi on erinomaisen oivaltava. Se osuu naulankantaan nykyajassa, jossa uskonnollisuuteen ja hengellisiin asioihin helposti suhtaudutaan kuin valintamyymälään.

Ihan ensimmäiseksi - koska jouduin itsekin opiskelemaan, mitä eklektisyys tarkoittaa - laitan tähän näkyviin kaikkia lukijoita varten eklektisyyden määritelmän Wikipediasta:

Eklektisyys
  • Eklektisyys (kreikan kielen eklektikos, "parhaan valitseminen") kuvaa suuntausta tai teoriaa, joka yhdistelee vaikutteita eri suuntauksista tai teorioista.
  • Eklektismi on suuntaus, esimerkiksi taidesuuntaus, joka yhdistelee eri suuntauksia.
  • Eklektikko on henkilö, joka yhdistelee eri suuntauksia.

Tämän pohjalta vastaan kiireisten ihmisten version todella tiiviisti:

Kristitty ei voi olla eklektikko. Kristilliseen uskoon ei voi sisällyttää onnistuneesti mitään muiden uskontojen elementtejä. Jeesus itse sanoi, että Jumalan luo ei voi mennä monia eri teitä. Vain hän on tie, totuus ja elämä. Opillisesti kristinusko siis sulkee pois kaikki muut uskonnot pelastumisteinä. Toki kaikilla uskonnoilla on jotain yhdistäviä piirteitä erityisesti eettisissä kysymyksissä. Jos kristitty haluaa noudattaa elämän kunnioittamisen periaatteita budhalaisuudesta vastaan tulleilla ajatuksilla, ei silloin ole lopulta kyse eri uskontojen yhdistämisestä, koska myös kristinusko opettaa elämän kunnioittamista.

Sitten sama vähän perusteellisemmin ja useammasta näkökulmasta pohdittuna...


#1 Jumalaa ei voi rakentaa mieleisistä palasista

Muutaman viimeisen vuosikymmenen aikana on lisääntynyt postmoderniksi filosofiaksi kutsuttu ajattelumalli, jossa ehdottomat säännöt ja "suuret kertomukset" ovat menettäneet otettaan. Yhtenäiskulttuurin sijasta on lisääntynyt yksilökeskeinen ajattelu, jonka mukaan ihminen itse tietää parhaiten, mikä itselle sopii. Monessa asiassa tämä varmasti pitääkin paikkansa, mutta suhteessa Jumalaan se ajattelu ei toimi.

Jumala ilmoitti Moosekselle oman nimensä: "Minä olen se, joka olen." Siinä on hyvin kuvattu Jumalan olemus: Hän on. Jumala on olemassa riippumatta siitä, mitä ihmiset ajattelevat. Jumala ei ilmoittanut omaksi nimekseen: "Minä olen se, jonka te ajattelette minun olevan."

Välillä tuntuu, että jumala on kuin käsite, jonka voisi määritellä vaikkapa seuraavasti: "jumala tarkoittaa samaa kuin ihmisen syvimmät arvot ja ihanteet." Koska arvoja ja ihanteita voi muuttaa, myös jumalan voi ajatella sellaiseksi, mitä ihminen toivoo hänen olevan. Ei ole tavatonta törmätä lausahdukseen: "Miten sinä voit ajatella noin? Ei Jumala voi olla tuollainen ... Minun Jumalani ainakin on..." Ikään kuin ihminen määrittelisi sen, mitä Jumala on. Jesajan kirjassa on upea kuvaus tällaisesta ajattelusta:

Käyttöönsä ihminen kaataa setripuita, valikoi metsästä tammen tai rautatammen, joka on saanut puiden keskellä rauhassa kasvaa vahvaksi. Tai hän istuttaa laakeripuita, jotka sade kasvattaa. Näin hän saa polttopuuta. Sitä hän hakee lämmitelläkseen, siitä tekee valkean tulisijaan paistaakseen leipää. Siitä hän myös valmistaa jumalan, jonka eteen heittäytyy, siitä hän tekee patsaan, jota sitten kumartaa. Puolet puusta hän polttaa, paistaa sen päällä lihaa, syö, tulee kylläiseksi, lämmittelee ja sanoo: "Hohhoijaa! Siinäpä kunnon tuli. Jo alkaa tarjeta!" Mutta lopusta puusta hän veistää itselleen jumalan, patsaan, jota hän kumartaa ja palvoo. Hän rukoilee sitä ja sanoo: - Pelasta minut! Olethan sinä minun jumalani!

Mitään he eivät tiedä, mitään eivät ymmärrä! Heidän silmänsä ovat tahmautuneet umpeen, eivät he näe, heidän sydämensä on turtunut, eivät he tajua. Eivät he ota opikseen, ei heillä ole älyä eikä ymmärrystä sanoa: - Puolet siitä poltin tulisijassa, hiilloksella paistoin leipää, paistoin lihaa ja söin. Ja sen rippeistä minä tein tuollaisen iljetyksen! Puupölkkyäkö tässä pitäisi kumartaa? (Jes. 44:14-19)


Me osaamme nauraa veistetyn jumalan kumartajille ja todeta, että itse rakennettu jumala ei voi ketään auttaa. Mutta omassa mielikuvituksessa rakennettu jumala on yhtä paljon itse tehty kuin puusta veistettykin. Sen vuoksi kristitty ei vähimmässäkään määrin voi tässä asiassa olla eklektikko. Ihminen ei voi valita sitä, millainen Jumala on.


#2 Jumalaa ei määritellä vaan opetellaan tuntemaan... mutta miten?

Vaikka kristitty tajuaisi erittäin syvästi, että hän ei voi muuttaa tai luoda Jumalaa, niin samalla hän joutuu ongelman eteen: Mitä kautta tämä muuttumaton Jumala opitaan tuntemaan ja mitkä tietolähteet voidaan hyväksyä? Tarjolla on lopulta todella paljon vaihtoehtoja, joista kristillinen kirkko on muodostanut seuraavanlaisia käsityksiä. Laitan värikoodeja tekstin sekaan, joista ehkä vielä helpommin hahmottuvat hyväksytyt ja pois suljetut tavat.

Kristillisessä uskossa Raamattu on ainoa väline Jumalan tuntemiseen "tarkasti". Muiden uskontojen pyhät kirjat tai Raamatun ulkopuolelle jääneet kristillissävytteiset tekstit eivät ole kristinuskossa koskaan nousseet Jumalan tuntemisen tavoiksi. Kuitenkin kristillisen kirkon perimätieto ja seurakunnan opettajien opetukset ovat perinteisesti olleet hyväksyttyjä tapoja puhua Jumalasta ja oppia tuntemaan häntä. Tämäkin tosin pohjautuu siihen ajatukseen, että kristityt yhdessä toimivat toisilleen opponentteina ja pitävät huolta siitä, että Raamatun sanaa opetetaan oikein. Silti on selvää, että kaikista kristillisen elämän osa-alueista ei anneta Raamatussa tarkkoja ohjeita, joten tarvitaan myös näitä muita tapoja opettaa. Sen vastakohtana tai vääristymänä puolestaan on niin sanottu kansanhurskaus, jossa kristillisiin tapohin sekoittuu ei-kristillisiä vaikutteita. Tällaisesta hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa enkeleiden palvominen ja rukoileminen, joka ei ole kristillistä, vaikka enkelit kuuluvat kristinuskoon.

Pyhä Henki on kristittyjen kasvattaja ja ohjaaja. Silti jo Raamatussa annetaan ohjeita siitä, kuinka seurakunnan tulee olla tarkkana siinä, ettei kaikkia henkiä saa uskoa. Eikä Pyhän Hengen toimintaa saa myöskään sotkea omiin tunnekuohuihin tai hurmoskokemuksiin, vaikka rukouksessa ja elämänkokemuksissa voi saada täysin oikeaa Jumalan johdatusta.

Kristillinen usko on aina ollut joukkuelaji. Eklektisyys ja uskon moninaisuus eroavat toisistaan siinä, että eklektisyys on yksittäisen ihmisen "sooloilua" ja henkilökohtaisia irtiottoja oman mielen mukaan. Terve kristillisen uskon moninaisuus puolestaan rakentuu kristillisen seurakunnan vuorovaikutuksessa, jossa on myös rajanvetoa sen suhteen, mikä ei kristilliseen uskoon kuulu. Tämä on joskus joissain tapauksissa aika kiperä ongelma. Jeesuksen seuraaminen voi viedä yksittäisiä kristittyjä aidosti ja oikeasti hyvin erilaisille reiteille, mutta yhtä aikaa seurakunnan on oltava varuillaan siitä, ettei joku ihminen sorru hengelliseen eklektismiin, rakenna omaa kristustaan ja seuraa väärää messiasta.


#3 Kristityt eivät ole samasta muotista

Tähän asti olen nostanut esiin asioita, jotka puhuvat eklektisyyttä vastaan. Sanan varsinaisessa mielessä kristinuskoon ei koskaan kuulukaan "eri suuntauksien yhdisteleminen". Mutta on huomattavaa, että liikkumavaraa ja erilaisuutta sisältyy kristinuskon sisään hyvin paljon. Jokainen ihminen on luotu yksilöllisesti ja jokaisella kristityllä on erilainen persoonallisuus, erilaiset taidot ja erilaiset kyvyt. Siksi myös kristillisen uskon todeksi eläminen on jokaisella yksilöllistä.

Jokaisella on kuitenkin oma Jumalalta saatu armolahjansa, yhdellä yksi, toisella toinen. (1. Kor. 7:7)
Kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa. (Ef. 4:7)


Kristinuskoon kuuluvat esimerkiksi Jumalan Sanan seuraaminen, rukoileminen ja lähimmäisten palveleminen. Eri kristityillä nämä asiat kuitenkin painottuvat eri tavalla. Yhdelle Raamattu on hyvin rakas ja sen lukeminen suorastaan intohimo. Toiselle Raamattu ei aukene mitenkään, mutta rukous on elämän suurimpia käyttövoimia. Kolmas ei pääse sisälle kumpaankaan oikein kunnolla, mutta kokee elävänsä kristillistä elämää parhaiten lähimmäisiään palvellessaan. He kaikki suuntautuvat kristinuskon sisällä eri suuntiin ja elävät uskoaan hyvin eri tavalla todeksi. Vaikka eklektisyys ei kuulu kristinuskoon, se ei tarkoita sitä, etteikö kristinusko itsessään olisi rikas ja monipuolinen. Suurimmaksi kysymykseksi jääkin juuri se rajanveto siitä, mikä kuuluu kristinuskoon ja mikä ei.

13
Pitää tehdä ihan erillinen nosto viimeisimmäksi yllä olevaan listaan ilmestyneestä raamattupiirimateriaalista. Innostuin pohtimaan aihetta hyvin perusteellisesti, ja lopulta sain aikaiseksi varsin tiivistetyn ja laajoja kokonaisuuksia piirtävän opetuksen. Tämä kannattaa kuunnella, vaikka ei olisi raamattupiirin kanssa koollakaan. Uskoisin, että vähän kokeneemmallekin kristitylle tässä on tarjolla paljon pohdittavaa luomiskertomuksen, kasteen ja ehtoollisen äärellä:

Raamattupiiri - Luominen, kaste ja ehtoollinen. (1. Moos. 1:9-13, 24-26)

14
Nettipapin blogi / Vs: Löytöjä Raamatusta
« : 05.06.2020 - klo:10:42 »
Tulin äskettäin vertailleeksi kaste- ja lähetyskäskyn vanhaa ja nykyistä sanamuotoa. Lopussa oleva lupaus tuntuu olevan poikkeuksellisesti "väärin päin". Normaalisti kun vanha käännös kuulostaa kankealta ja uusi sujuvalta, niin tällä erää uusi tuntuu vaikeammin sanoitetulta:

Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti. (Matt. 28:20 - Kirkkoraamattu -38)

Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. (Matt. 28:20 - Kirkkoraamattu -92)


Tarkemmin ajateltuna tässä kohdassa sujuvuus ei ole kaiken a ja o. On näet ihan eri asia, sanonko minä: "pelaan tietokoneella joka päivä", vai sanonko minä: "pelaan tietokoneella kaiket päivät".

Jeesus ei luvannut pistäytyä meidän luonamme joka päivä. Hän on meidän kanssamme kaikki päivät.

15
Kysy Nettipapilta / Vs: Kummittelu
« : 17.05.2020 - klo:15:39 »
Johdannon jälkeen nyt itse kysymykseen...

Onko dokumentit kummitteluilmiöistä oikeasti paikkaansa pitäviä

Minulla on se vaikutelma, että kokemus kummittelusta on yllättävänkin yleinen. Näppituntumani mukaan usealla suomalaisella on omakohtaisia tai lähipiirin kautta todeksi uskottuja tilanteita joistain kummitteluksi nimitettävistä ilmiöistä. Minulla itselläni ei ole mitään tällaisia kokemuksia. Tunnen silti monia ihmisiä - joiden sanaan luotan ja joita pidän aivan täyspäisinä ihmisinä - jotka ovat nähneet, kuulleet tai kokeneet selittämättömiä ilmiöitä.

Dokumenttielokuvat tarttuvat tähän yleiseen kokemukseen, mutta sen tarkemmin en uskalla dokumenttien todenperäisyyteen ottaa kantaa. Rohkenen vain olettaa, että niissä tarkastelukulmat vaihtelevat suuresti. Jotkut pyrkivät luonnontieteellisesti todistamaan asiaa, jota ei välttämättä voida millään tieteellisillä mittareilla havaita. Toiset keskittyvät psykologiseen puoleen ja tutkivat ihmisten kokemuksia ja ajatuksia yliluonnollisesta ottamatta millään tavalla kantaa itse ilmiön todenperäisyyteen. Kolmannet herkuttelevat selittelemättömällä muka tieteellisen otteen varjolla. Neljännet ottavat historiallisen tai kirjallisen lähestymistavan. Jne.


Kummitukset ja aaveet Raamatussa

Kummittelun käsitteleminen kristillisessä ympäristössä ei myöskään ole yksiselitteistä. Raamattu ei avaa tilannetta mitenkään selkeästi, joten kristityillä ihmisilläkin on arkielämän uskomuksia laidasta laitaan. Siinä missä yhdet näkevät kummittelun saatanallisten henkivaltojen työnä, toiset uskovat olevansa jotenkin kauniisti tekemisissä kuolleiden läheisten kanssa. Uskomusten kirjo on valtava silloin, kun puhutaan tiedon rajapinnalla olevista ilmiöistä.

Riivaajien ja pahojen henkien olemassaolo on Raamatun kertomuksissa täysin kiistaton. Vaikka kauhuelokuvissa riivatuista ihmisistä kertominen menee ihan samaan genreen kummitustarinoiden kanssa, pidän näitä kahta ilmiötä erillisinä. Jeesus paransi riivattuja ihmisiä ja opetti pahuuden voimista. Uuden testamentin kirjeissä on hengellinen taistelu ja pahojen henkien työ näkyvissä. Vaikka osa kristityistä pitää myös kummittelua pahojen henkien työnä, on siinäkin tapauksessa jonkin yliluonnollisen asian näkeminen ja riivattuna oleminen täysin eri asia.

Tämä ero näkyy myös Raamatun kertomuksissa. Riivaajien toiminta ja niiden karkottaminen on selkeästi kerrottu asia. Rivien väleissä on lisäksi mainintoja tilanteista, joissa käy varsin selkeästi ilmi ihmisten usko aaveisiin ja henkiin. Jesajan kirjassa ennustetaan Egyptin tulevia koettelemuksia. Ennustuksen sanamuodoissa on viittauksia ihmisten ajatuksiin siitä, että haamuja ja vainajahenkiä on olemassa: Niin Egyptin miesten rohkeus murtuu. Minä sekoitan heidän suunnitelmansa, ja he anelevat neuvoa epäjumalilta ja haamuilta, vainajahengiltä ja tietäjiltä. (Jes. 19:3)

Myös Uuden testamentin evankeliumeissa on pari kohtaa, jossa itse Jeesusta luultiin aaveeksi tai hengeksi. Veden päällä käveleminen ja lukittujen ovien taakse ilmestyminen sopivat kaikesta päätellen ihmisten käsityksiin siitä, mitä aaveet tekevät.

Kun he näkivät hänen kävelevän vettä pitkin, he luulivat häntä aaveeksi ja rupesivat huutamaan. (Mark. 6:49)

Kun he vielä puhuivat tästä, yhtäkkiä Jeesus itse seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille." He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta Jeesus sanoi heille: "Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan." (Luuk. 24:36-39)


Ensimmäinen lainaus on mahdollista täysin yksiselitteisesti leimata vain opetuslasten ajatukseksi siitä, mitä aaveet ovat. Toki se kertoo myös siitä, että joillakin ihmisillä on pakko olla ollut jotain selittämättömiä kokemuksia, joiden perusteella opetuslapsetkin osasivat ajatella olevansa tekemisissä aaveen kanssa.

Jälkimmäisessä kohdassa voitaisiin alkaa viilata pilkkua siitä, miksi Jeesus sanoo, että hän on itse lihaa ja luuta - toisin kuin aaveet. Olisihan hän voinut sanoa, että aaveita ei ole olemassa. Onko Jeesuksen sanat siis ymmärrettävä niin, että hän vahvistaa ihmisten uskomuksen todeksi? Toki Raamattua lukiessa täytyy pitää muistissa se, että tärkeintä on lukea sitä, mitä siellä sanotaan - eikä tehdä spekulaatioita siitä, mitä jätetään sanomatta.

Eräs evankeliumien kohta menee kuitenkin tästä pidemmälle, eikä sitä voida selittää ainoastaan sen ajan ihmisten käsityksillä. Jeesuksen kuolema on hetki, jolla on valtavan suuri merkitys henkivaltojen maailmassa. Golgatan ristin tapahtumat olivat Jeesuksen voitto synnistä, kuolemasta ja Pahuuden voimista. Riivattujen ihmisten kanssa töitä tehneet ihmiset ovat kokeneet, että pahat henget reagoivat edelleen vahvasti siihen, mitä ristillä on tapahtunut. Samaan aikaan on evankelista Matteuksen mukaan sattunut muutakin selittämätöntä:

Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat, haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös. He lähtivät haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen he tulivat pyhään kaupunkiin ja näyttäytyivät siellä monille. (Matt. 27:51-53)

En osaa selittää, mitä tämä on käytännössä ollut. Ihmiset ovat kokeneet nähneensä poisnukkuneita ihmisiä aivan ruumiillisesti. Ja silti ei puhuta samanlaisesta tilanteesta kuin vaikkapa Lasaruksen kohdalla. Nämä ihmiset eivät selvästikään palanneet elämään tätä elämää kuollakseen sitten joskus uudelleen. He vain näyttäytyivät jonkinlaisessa muodossa. Samalla tavalla hyvin epäselväksi jää se, missä muodossa Mooses ja Elia ilmestyivät kirkastusvuorella Jeesukselle.

Samassa siinä oli kaksi miestä, Mooses ja Elia, keskustelemassa hänen kanssaan. He ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa ja puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa. Pietari ja hänen kanssaan olevat opetuslapset olivat vaipuneet syvään uneen. Havahtuessaan he näkivät Jeesuksen kirkkaudessaan ja ne kaksi miestä, jotka olivat hänen kanssaan. Kun nämä olivat lähtemässä Jeesuksen luota, Pietari sanoi: "Opettaja, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle." Mutta hän ei tiennyt mitä sanoi. (Luuk. 9:30-33)

Pietarin tarjous kolmen majan rakentamisesta kertonee, että hän koki siinä tilanteessa Mooseksen ja Elian yhtä todellisiksi hahmoiksi kuin Jeesuksenkin.

Myös Vanhan testamentin puolella kerrotaan kuolleen ihmisen kohtaamisesta. Kuningas Saul oli menettänyt elävän yhteyden Jumalaan, eikä hän kokenut saavansa tältä enää mitään ohjausta ja johdatusta. Niinpä hän teki kielletyn teon ja meni naamioituneena En Dor'issa asuvan noidan luo ja pyysi tätä ottamaan yhteyttä vainajahenkeen. Tarkoitus oli saada yhteys muutamia vuosia aiemmin kuolleeseen profeetta Samueliin.

Nainen kysyi: "Kenet minun pitäisi manata esiin?" Saul vastasi: "Manaa Samuel." Kun nainen näki Samuelin, hän parkaisi ja sanoi Saulille: "Miksi petit minua? Sinähän olet Saul!" Mutta kuningas vastasi: "Ole rauhassa! Mitä sinä oikein näet?" Nainen sanoi: "Näen jumalolennon nousevan maasta." Saul kysyi: "Minkä näköinen hän on?" Nainen vastasi: "Sieltä nousee vanha mies. Hän on kääriytynyt viittaan." Silloin Saul tiesi, että se oli Samuel, ja hän kumartui kunnioittavasti maahan saakka. (1. Sam. 28:11-14)

Tätä kertomusta lukiessani en tiedä, kenen kanssa noita ja Saul keskustelivat. Saul ei itse nähnyt mitään samalla tavalla kuin Pietari, Jaakob ja Johannes näkivät Mooseksen ja Elian. Saul sai vain noidan antaman kuvauksen, jonka hän näki hurmoksessa tai näyssä. Kun tällä tavoin puhutaan vainajahengistä, oletan että kyse on henkivalloista, jotka voivat ilmestyä eri muodoissa. Kyse ei silloin ole todellisesti niistä vainajista, joita henget esittävät. Mutta tämä on vain oletukseni, eikä Raamattu avaa tätä tarkemmin. Ylipäätään henkivaltojen maailmasta ei Raamatun sivuilla piirretä tarkkaa karttaa niin kuin ei piirretä kuolleen ihmisen sielun liikkeistäkään.


On vain yksi sallittu väylä yliluonnolliseen

Edes uskon silmin tarkastellen ja Raamattua suurennuslasin kanssa lukien epäselväksi jää, millainen henkimaailma tarkalleen ottaen on. Täysin selvää sen sijaan on se, että ihminen pystyy etsimään yhteyttä yliluonnolliseen monella tapaa. Tämä käy ilmi siitä, kuinka ehdottomasti Jumala kieltää kaikki muut kontaktit paitsi yhden:

Älkää kääntykö vainajahenkien puoleen älkääkä kysykö neuvoa tietäjiltä, ettette saastuttaisi itseänne. Minä olen Herra, teidän Jumalanne. (3. Moos. 19:31)

Te kuulette sanottavan: "Tiedustelkaa neuvoa vainajahengiltä, kysykää tietäjiltä, jotka supisevat ja mumisevat." Mutta Jumalaltaanhan kansan on neuvonsa pyydettävä! Miksi sen pitäisi kysyä kuolleilta neuvoa elävien asiassa? (Jes. 8:19)

Keskuudessanne ei saa olla ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, ei myöskään ketään taikojen tekijää, enteiden tai ennusmerkkien selittäjää, noitaa, loitsujen lukijaa, henkienmanaajaa, tietäjää eikä ketään, joka kysyy neuvoa kuolleilta. Jokainen, joka sellaista harjoittaa, on iljetys Herralle, ja juuri näiden iljettävien tapojen vuoksi Herra, teidän Jumalanne, hävittää ne kansat teidän tieltänne. ... Herra, teidän Jumalanne, antaa veljienne joukosta nousta profeetan, joka on minun kaltaiseni. Häntä teidän tulee kuunnella. (5. Moos. 18:10-12, 15)


Tuossa viimeisimmässä kohdassa on sanottuna yksi Raamatun tärkeimmistä totuuksista. Mooses luettelee jäähyväispuheessaan erilaisia sen ajan kansoilla olevia tapoja ottaa yhteyttä tuonpuoliseen ja saada viestejä. Ne kaikki kielletään. Sen vastakohtana hän kertoo, kuinka Jumala lähettää profeetan (ennustus Jeesuksesta), jota on seurattava ja kuunneltava.

Kristityllä on vain yksi kohde: Jumala. Ja hänen luokseen on vain yksi reitti: Jeesus. Kaikki muut väylät ovat kiellettyjä. Edes Jumalan enkelit tai pyhät kuolleet ihmiset eivät saa olla yhteydenoton kohteita. Jos yliluonnollista maailmaa lähestytään jollain muulla kuin Jumalan itsensä määräämällä tavalla, joudutaan tekemisiin tuntemattomien henkien kanssa.

Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet." (Joh. 14:6-7)

Sivuja: [1] 2 3 ... 69