Tuoreimmat viestit

Sivuja: [1] 2 3 ... 10
1
Kysy Nettipapilta / Vs: Kansalliseepos Kalevala ja tuonela
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 09.07.2020 - klo:01:27 »
Hei Jaana,

Olet pohtinut kysymyksessäsi tosi monia asioita, enkä edes oikein saa kiinni kaikista pohdinnoistasi. Mutta tartunkin siis tuohon viimeisimpään lauseeseesi, jossa tiivistät kysymyksesi Kalevalan ja Raamatun yhtymäkohtiin.

En tunne Kalevalaa kovinkaan hyvin, mutta siitä huolimatta rohkenen todeta, että Kalevala ja Raamattu eivät liity toisiinsa millään tapaa. Kaikissa maailman kielissä, kulttuureissa, uskonnoissa ja uskomuksissa on aina ollut jonkinlainen termistö hengellisyydelle, kuolemalle ja kuoleman jälkeiselle todellisuudelle. Aina kun Raamattua on käännetty uudelle kielelle, saavat kielessä jo olemassa olevat sanat uuden ympäristön Raamatussa. Sen vuoksi esimerkiksi tuonela esiintyy sanana niin Raamatussa kuin Kalevalassakin, vaikka niiden merkitys pitää kummassakin teoksessa ymmärtää niiden omista lähtökohdista käsin.

Samalla tavalla Kalevalaa ja Raamattua ei voida rinnastaa muidenkaan opetustensa osalta. Tottakai Kalevalassa, Raamatussa, opettavissa tarinoissa ja kansansaduissa on arjen ja ihmisten keskinäisen elämän viisautta, joka ei kaikilta osin ole ristiriidassa. Mutta kun puhutaan Jumalasta, hengellisestä todellisuudesta, pelastuksesta ja kristillisestä opista, silloin pitää valita vain yksi ohjenuora.

Tämän tarkemmin en oikeastaan osaa asiaan sanoa. Jos predestinaatio-oppi ja kysymykset tuonelasta kiinnostavat, niin tutustu noissa linkeissä oleviin viestiketjuihin.
2
Tervehdys JoJo,

Olen koko palstan olemassaolon ajan aivan erityisesti ilahtunut suorista raamatunselitystä kaipaavista kysymyksistä. On ymmärrettävää, että eettiset ongelmat kirvoittavat keskimääräistä enemmän pohdintaa kuin raamattutiedolliset tai opilliset kysymykset. Siksi esittämäsi kysymys on erityisen kiehtova - vaikka se äkkiseltään tuntuu vaativan lähes koko Johanneksen teologian auki kirjoittamista. Lopulta johdattelit kysymyksesi kuitenkin muutaman teeman ympärille, joten vastaukseni saattaa pysyä inhimillisen mittaisena.

Yllättävän monen ihmisen suusta olen kuullut teesin: "Raamatun lukeminen kannattaa aloittaa Johanneksen evankeliumista". En itse ajattele samoin. Johannes kirjoittaa siten, että hän ikään kuin olettaa muut evankeliumit tunnetuiksi. Lisäksi Johanneksen käyttämä kieli on hyvin monisäikeistä, ja sen ymmärtäminen vaatii pohjatietoa kristillisestä opista ja Raamatusta. Ei Johannes missään tapauksessa johda harhaan ensikertalaistakaan, mutta hänen tekstiensä äärellä saattaa joutua raapimaan päätään paljon useammin. Varsinkin jos lukija pyrkii saamaan haltuun kokonaisuuksia, niin kuin sinä teit. Yksittäisten jakeiden äärellä Johannes tarjoaa aloittelevalle lukijallekin paljon pohdittavaa ja hienoa syvyyttä, mutta kokonaisuus voi tuntua vaikealta. Olet törmännyt juuri tähän ilmiöön.

Evankeliumien erot voitaisiin hahmotella seuraavasti:
  • Matteus puhuu juutalaisille menneisyydestä käsin: Jeesus on Vanhan testamentin lupaama Messias-kuningas.
  • Markus puhuu aikalaisilleen nykyhetkestä käsin: Salaperäinen Messias on Herran palvelija, joka osoittaa voimansa ihmeteoilla.
  • Luukas puhuu pakanoille tulevaisuudesta käsin: Laupias Ihmisen Poika tulee olemaan koko maailman Vapahtaja.
  • Johannes puhuu lukijoille hengellisestä todellisuudesta käsin: Jeesus on ikuinen Jumalan Poika.

Ensimmäinen Johanneksen kirje jatkaa tällä hengellisen todellisuuden tarkastelulla, mikä ei kielellisesti ole aina kovin yksiselitteistä. Siksi synnistäkin puhutaan laajasti ja monessa eri merkityksessä. Vaikka kirjeen edetessä tuntuu, että näkökulmat vaihtuvat päinvastaisiksi, niin silti Johannes ei ole lähimuistinsa menettänyt tuuliviiri. Hengelliset asiat ja ikuisuudesta käsin katsellut todellisuudet vaan ovat niin laajoja, että ne täytyy selittää useaan otteeseen eri tavoilla. Ja ne kaikki ovat yhtä aikaa totta.

Teen seuraavaksi jonkinlaista hahmotelmaa siitä, mitä kaikkia asioita synti Raamatun lehdillä voi tarkoittaa. En usko, että lista on kattava, mutta se on riittävän laaja, jotta voin näiden näkökulmien avulla vastata kysymiisi kohtiin.

#1 Synti on yksittäisiä Jumalan tahdon ja käskyjen vastaisia tekoja:
  • Jokainen, joka tekee syntiä, syyllistyy laittomuuteen, sillä synti merkitsee Jumalan lain rikkomista. (1. Joh. 3:4)
#2 Synti on syntisyyttä, ihmisen jatkuvaa armon tarvetta, vaikka hän ei sillä hetkellä tekisikään syntisiä tekoja:
  • Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. (Ps. 51:7)
  • Niinpä en enää teekään itse sitä, mitä teen, vaan sen tekee minussa asuva synti. (Room. 7:17)
#3 Synti tarkoittaa olotilaa, joka on pelastettuna olemisen vastakohta:
  • Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun. (Joh. 16:9)
  • Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä. (Room. 5:8 )
  • Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, hänen, joka on meidän lunastuksemme, syntiemme anteeksianto. (Kol. 1:13-14)
#4 Synti on pahuuden omistusoikeus ihmisestä, jonka Jeesus kumosi:
  • Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Orja ei pysy talossa ikuisesti, mutta poika pysyy. Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita. (Joh. 8:34-36)
  • Johannes sanoi: "Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!" (Joh. 1:29)
#5 Julkisynti on kristityn ihmisen tietoinen ja näkyvä valinta toimia vastoin Jumalan tahtoa:
  • Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! (Room. 6:15)
  • Jos jotakuta sanotaan veljeksi mutta hän on siveetön tai ahne, epäjumalanpalvelija, pilkkaaja, juomari tai riistäjä, älkää olko tekemisissä hänen kanssaan. (1. Kor. 5:11) (Tämä kappale 1. Kor. 5:1-13 ei sisällä sanaa synti, mutta kuvaa julkisynnin käsitettä)
#6 Synti on kosminen voima, joka vastustaa ja tuhoaa Jumalan hyvää työtä:
  • Yhden ainoan ihmisen teko toi maailmaan synnin ja synnin mukana kuoleman. Näin on kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä. (Room. 5:12)
Synti on siis valtavan laaja käsite, jota voidaan katsoa monesta eri näkökulmasta. Yksinkertaisin näkökulma (#1) on tekojen luokitteleminen oikeisiin ja vääriin tekoihin: "Onko tämä teko syntiä?" Laajinta tai monisäikeisintä näkökulmaa (#3) edustaa ajattelu, jossa synti tai synnittömyys tarkoittavat pikemminkin Jumalan valtakunnassa pelastettuna elämistä tai sen vastakohtaa.

Lainaus
Kysymykseni on ylimalkaan tässä: mitä Ensimmäisen Johanneksen kirjeen kirjoittaja mielestäsi koettaa sanoa synnistä?

Minun mielestäni Johannes ei loppujen lopuksi yritä sanoa synnistä mitään. Tai ainakaan hänen tarkoituksensa ei ole yrittää määritellä syntiä. Ensimmäisen Johanneksen kirjeen ymmärtämiseksi on tajuttava se, että Johannes puhuu hengellisen opetuksensa lomassa synnin eri puolista. Sujuvasti, ilman mitään selittelyjä hän vaihtaa näkökulmasta toiseen käsiteltävästä asiasta riippuen. Yritän nyt tältä pohjalta tutkailla esiin nostamiasi kohtia. Ryhmittelen ne uudelleen järjestykseen, joka auttaa minua käsittelemään asian mahdollisimman tiiviisti.

Lainaus
”Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme”

Tässä Johannes lähestyy syntiä #1 ja #2 näkökulmien suunnasta. Eli hän toteaa, että jokainen ihminen on tehnyt syntisiä tekoja ja jokainen tarvitsee jatkuvasti armahdusta syntisyydestään. Asia käy erittäin hyvin ilmi, kun luetaan se kokonaisuus, johon tuo lainaamasi lause sisältyy.

Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä. Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus. Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman. (1. Joh. 1:8-2:2)

Lainaus
”Kristus --- tuli ottamaan pois synnit” (ei sovittamaan syntejä, vaan ottamaan ne pois) (3:4)

Tässä kohdassa Johannes lähestyy syntiä pikemminkin kohtien #3 ja #4 näkökulmasta. Jeesuksen ristinkuolema murskasi synnin omistusoikeuden ihmiseen. Jumala sanoi jo paratiisissa säännön: "Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma." (1. Moos. 2:17) Syntiinlankeemuksesta alkaen ihminen on kuulunut kuolemalle. Jeesuksen ristinkuolema vapauttaa ihmisen tästä synnin alaisuudesta ja avaa oikeuden astua vapaana Jumalan lapsena paratiisiin. Siksi ikuisuuden näkökulmasta katsottuna Jeesus on ottanut pois synnin. Todellisuudessa ihminen ei muutu synnittömäksi, mutta kun Jumala Jeesuksen ansiosta julistaa ihmisen synnittömäksi, kristitty saa käydä autuaan vaihtokaupan: Jeesus kantaa synnit ja syntinen ihminen saa Jeesuksen synnittömyyden osakseen.

Lainaus
”Syntiä ei tee kukaan, joka hänessä pysyy. Ei kukaan, joka tekee syntiä, ole häntä nähnyt...” (3:6)
”Yksikään Jumalasta syntynyt --- ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta” (3:9)
”...se, joka ei tee Jumalan tahtoa, ei ole Jumalasta...” (3:10)
”Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä...” (5:18)
ylipäätään syntiä tekevään ihmiseen viitataan kautta kirjeen (vielä lopussakin 5:16). Samaan aikaan hän toteaa, että ”Me tiedämme olevamme Jumalasta...” (5:19), mutta myös, että ”me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä”.

Nämä lausahdukset ovat monimerkityksisiä. Mielestäni ne kaikki ovat voimassa yhtä aikaa.

Ensinnäkin on täysin selvää, että pahuuden tekeminen ei ole jumalallista, pyhää ja hyvää. On siis oikein sanoa, että synnin tekeminen ei voi olla Jumalasta lähtöisin.

Toiseksi Jeesus on synnin tekemisen vastakohta. Nikean uskontunnustuksenkin mukaan hän on se, "joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua, Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu". Raamatun todistuksen mukaan hän on todellisesti Jumalasta syntynyt ja hän on myös ainoa todellisesti synnitön.

Kolmanneksi Johannes näyttää puhuvan myös ihmisistä, jotka ovat Jumalasta syntyisin. Ja ikuisuuden näkökulmasta näin on sanottu jo "Pienoisevankeliumin johdannossa", eli Jeesuksen sanoissa Nikodemokselle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa." (Joh. 3:3) Jumalan silmissä Jeesukseen uskova ihminen on syntynyt uudesti. Eli Jumala katsoo kristittyä kuin synnitöntä, koska hänessä on jotain, mikä on syntynyt Jumalasta, vaikka hänessä on yhtä aikaa myös ihmisestä syntynyt syntinen liha.

Nämä näkökulmat yhdistyvät silloin, kun syntinen ihminen liittyy uskon ja kasteen kautta Jeesukseen:
  • Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle! (2. Kor. 5:17)
  • Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. (Gal. 3:27)
Kun Jumala katsoo Jeesukseen uskovaa, hän pelastuksen näkökulmasta katselee synnitöntä Jeesusta. Eli näissäkin lauseissa minä näen noita #3 ja #4 kohdan mukaisia tulkintoja syntisyydestä, joka saadaan anteeksi niin, että Jumala voi nimittää meitä pyhiksi, vaikka yhtä aikaa todellisuudessa teemme syntisiä tekoja ja tarvitsemme armoa.

Lainaus
”Kaikki vääryys on syntiä, mutta sellaistakin syntiä on, joka ei johda kuolemaan” (5:17)

Kirkkoraamatun käännöksen sanamuoto - kun oikein maistellaan ja suurennuslasin kanssa syynätään - antaa sellaisen sävyn, että on olemassa paljon kuolemaan johtavaa syntiä, ja sitten pienenä poikkeuksena on myös sellaisia syntejä, jotka eivät johda kuolemaan. Vanha käännös on vähän tarkempi, ja siinä on myös erilainen sävy. Minä ainakin ymmärrän seuraavan kohdan niin, että kuolemaan johtavat synnit eivät ole kristittyjen joukossa ainakaan automaattisesti se yleisempi synnin muoto.

Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava. Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi. (1. Joh. 5:16-17 KR38)

Kuolemaan johtavaa syntiä ei tässä yhteydessä määritellä. Minun ymmärrykseni ja tulkintani on, että kuolemaan johtava synti on sitä, että kristitty kääntää selkänsä Kristukselle:

Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. ... Kuinka paljon ankaramman rangaistuksen ansaitseekaan mielestänne se, joka polkee jalkoihinsa Jumalan Pojan, pitää epäpyhänä liiton verta, jolla hänet itsensä on pyhitetty, ja häpäisee armon Henkeä! (Hepr. 10:26, 29)

Ihminen ei kovin helposti hylkää Jumalaa kertarysäyksellä. Suurempi vaara on alkaa turruttaa omatuntoaan hyväksymällä syntejä osaksi elämäänsä. Tällaisesta käyttäytymisestä on vanhastaan käytetty nimitystä julkisynti. Sen voi hylätä ja siitä voi tehdä parannuksen, mutta mitä pidemmälle sitä tietä kulkee, sitä suurempi vaara on joutua kuolemaan johtavan synnin pauloihin. Siksi kysymäsi kohta on mielestäni ymmärrettävin, kun sitä luetaan tekemäni luettelon #5 kohdan mukaisen synnin näkökulman läpi.

Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä. Hän, joka on syntynyt Jumalasta, varjelee jokaisen heistä, niin ettei Paha saa otetta. Me tiedämme olevamme Jumalasta, mutta koko maailma on Pahan vallassa. (1. Joh. 5:18-19)

Tässä kohdassa on edelleen #3 ja #4 kohdan mukaisia synnin tulkintamalleja, mutta sen lisäksi myös #6 kohdan mukaista ajatusta synnin kosmisesta voimasta. Synti aiheuttaa lainalaisuuksia, jotka vaikuttavat ihmiskunnassa, vaikka itse yrittäisi karttaa syntiä mahdollisimman tarkasti ja huolellisesti.

Tässä oli pikaversio synnistä, mutta kysyit vielä rakastamisestakin.

Lainaus
Mikä on Johanneksen mielestä käskyjen tarkoitus? 3:23 kiteyttää edeltävän luvun pohjalta, että Jumalan käsky on uskoa Jeesukseen ja rakastaa toinen toistamme. 3:24 jatkaa, että ”joka pitää hänen käskynsä, pysyy Jumalassa ja Jumala pysyy hänessä”. Mitä Jumalassa pysyminen ja Jumalan [meissä] pysyminen tässä kohtaa tarkoittavat?
Saan tuosta kiinni ainakin sen ajatuksen, että toisten rakastaminen ”teoin ja totuudessa” auttaa elämään Jumalan tahdon mukaan eli hyvin, ja siten ”pysymään Jumalassa”, ja usko Jeesukseen luonnollisesti on koko homman ydin ja perusedellytys. Olenko kartalla?

Olet oikein hyvin kartalla. Käskyt ja rakkaus ovat myös laajoja teemoja niin kristillisessä uskossa yleisesti kuin Johanneksella erityisesti. Edellä olen kirjoittanut auki ajatuksia siitä, että ihminen ei voi olla matemaattisesti synnitön, mutta voi silti hänestä voidaan Kristuksen tähden puhua synnittömänä. Samalla tavalla rakkaus, käskyjen noudattaminen ja Jumalassa pysyminen ovat teemoja, jotka matemaattisesti mitaten ja tiukasti tulkiten eivät tule koskaan kenenkään kristityn kohdalla toteutumaan. Ja silti Kristuksen tähden epätäydellisesti käskyjen joudattamisessa onnistunut ihminen voi "pitää käskyt" oman elämänsä ohjenuorana ja "pitää käskyjä" luovuttamattomana totuutena. Käskyt voi pitää noudattamalla niitä ja käskyt voi pitää omanaan ja omistaa ne, vaikkei onnistuisi aina niiden mukaan elämään.

Usko, rakkaus ja Kristuksessa pysyminen ovat aina epätäydellisiä, heikkoja ja vajaita toimintoja, kun tarkastellaan ihmisen osuutta. Sen sijaan uskon ja rakkauden kohde Kristus on vahva ja täydellinen, ja hän pitää omalta puoleltaan tiukasti kiinni kristitystä. Eli kaikissa näissä elementeissä on inhimillinen vajavaisuus ja Kristuksen täydellisyys toisiinsa kietoutuneina. Horjuva ja hauras usko on pelastavaa uskoa, kun sen kohde on järkkymätön. Johanneksen tekstejä lukiessa tulee siis arka tai luottavainen olo riippuen siitä, tarkastellaanko ihmisen vai Kristuksen osuutta tässä yhtälössä.

Olin kysymystesi laajuuteen nähden ehkä kovin tiivis ja lyhytsanainen. Toivottavasti onnistuin kuitekin jotenkin auttamaan sinua pohdinnoissasi eteenpäin. Aina saat esittää lisäkysymyksiä. Ja suositukseni annan tietenkin kattavasta ja kansantajuisesta Jukka Norvannon Raamattu Elämään kommentaarisarjasta, joka on itselleni hyvä perusteos melkein minkä tahansa raamatunkohdan äärellä.
3
Kysy Nettipapilta / Vs: Voiko uskonnollinen ihminen olla eklektinen luonne?
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 07.07.2020 - klo:13:57 »
Hei Jaana,

Kysymyksesi on erinomaisen oivaltava. Se osuu naulankantaan nykyajassa, jossa uskonnollisuuteen ja hengellisiin asioihin helposti suhtaudutaan kuin valintamyymälään.

Ihan ensimmäiseksi - koska jouduin itsekin opiskelemaan, mitä eklektisyys tarkoittaa - laitan tähän näkyviin kaikkia lukijoita varten eklektisyyden määritelmän Wikipediasta:

Eklektisyys
  • Eklektisyys (kreikan kielen eklektikos, "parhaan valitseminen") kuvaa suuntausta tai teoriaa, joka yhdistelee vaikutteita eri suuntauksista tai teorioista.
  • Eklektismi on suuntaus, esimerkiksi taidesuuntaus, joka yhdistelee eri suuntauksia.
  • Eklektikko on henkilö, joka yhdistelee eri suuntauksia.

Tämän pohjalta vastaan kiireisten ihmisten version todella tiiviisti:

Kristitty ei voi olla eklektikko. Kristilliseen uskoon ei voi sisällyttää onnistuneesti mitään muiden uskontojen elementtejä. Jeesus itse sanoi, että Jumalan luo ei voi mennä monia eri teitä. Vain hän on tie, totuus ja elämä. Opillisesti kristinusko siis sulkee pois kaikki muut uskonnot pelastumisteinä. Toki kaikilla uskonnoilla on jotain yhdistäviä piirteitä erityisesti eettisissä kysymyksissä. Jos kristitty haluaa noudattaa elämän kunnioittamisen periaatteita budhalaisuudesta vastaan tulleilla ajatuksilla, ei silloin ole lopulta kyse eri uskontojen yhdistämisestä, koska myös kristinusko opettaa elämän kunnioittamista.

Sitten sama vähän perusteellisemmin ja useammasta näkökulmasta pohdittuna...


#1 Jumalaa ei voi rakentaa mieleisistä palasista

Muutaman viimeisen vuosikymmenen aikana on lisääntynyt postmoderniksi filosofiaksi kutsuttu ajattelumalli, jossa ehdottomat säännöt ja "suuret kertomukset" ovat menettäneet otettaan. Yhtenäiskulttuurin sijasta on lisääntynyt yksilökeskeinen ajattelu, jonka mukaan ihminen itse tietää parhaiten, mikä itselle sopii. Monessa asiassa tämä varmasti pitääkin paikkansa, mutta suhteessa Jumalaan se ajattelu ei toimi.

Jumala ilmoitti Moosekselle oman nimensä: "Minä olen se, joka olen." Siinä on hyvin kuvattu Jumalan olemus: Hän on. Jumala on olemassa riippumatta siitä, mitä ihmiset ajattelevat. Jumala ei ilmoittanut omaksi nimekseen: "Minä olen se, jonka te ajattelette minun olevan."

Välillä tuntuu, että jumala on kuin käsite, jonka voisi määritellä vaikkapa seuraavasti: "jumala tarkoittaa samaa kuin ihmisen syvimmät arvot ja ihanteet." Koska arvoja ja ihanteita voi muuttaa, myös jumalan voi ajatella sellaiseksi, mitä ihminen toivoo hänen olevan. Ei ole tavatonta törmätä lausahdukseen: "Miten sinä voit ajatella noin? Ei Jumala voi olla tuollainen ... Minun Jumalani ainakin on..." Ikään kuin ihminen määrittelisi sen, mitä Jumala on. Jesajan kirjassa on upea kuvaus tällaisesta ajattelusta:

Käyttöönsä ihminen kaataa setripuita, valikoi metsästä tammen tai rautatammen, joka on saanut puiden keskellä rauhassa kasvaa vahvaksi. Tai hän istuttaa laakeripuita, jotka sade kasvattaa. Näin hän saa polttopuuta. Sitä hän hakee lämmitelläkseen, siitä tekee valkean tulisijaan paistaakseen leipää. Siitä hän myös valmistaa jumalan, jonka eteen heittäytyy, siitä hän tekee patsaan, jota sitten kumartaa. Puolet puusta hän polttaa, paistaa sen päällä lihaa, syö, tulee kylläiseksi, lämmittelee ja sanoo: "Hohhoijaa! Siinäpä kunnon tuli. Jo alkaa tarjeta!" Mutta lopusta puusta hän veistää itselleen jumalan, patsaan, jota hän kumartaa ja palvoo. Hän rukoilee sitä ja sanoo: - Pelasta minut! Olethan sinä minun jumalani!

Mitään he eivät tiedä, mitään eivät ymmärrä! Heidän silmänsä ovat tahmautuneet umpeen, eivät he näe, heidän sydämensä on turtunut, eivät he tajua. Eivät he ota opikseen, ei heillä ole älyä eikä ymmärrystä sanoa: - Puolet siitä poltin tulisijassa, hiilloksella paistoin leipää, paistoin lihaa ja söin. Ja sen rippeistä minä tein tuollaisen iljetyksen! Puupölkkyäkö tässä pitäisi kumartaa? (Jes. 44:14-19)


Me osaamme nauraa veistetyn jumalan kumartajille ja todeta, että itse rakennettu jumala ei voi ketään auttaa. Mutta omassa mielikuvituksessa rakennettu jumala on yhtä paljon itse tehty kuin puusta veistettykin. Sen vuoksi kristitty ei vähimmässäkään määrin voi tässä asiassa olla eklektikko. Ihminen ei voi valita sitä, millainen Jumala on.


#2 Jumalaa ei määritellä vaan opetellaan tuntemaan... mutta miten?

Vaikka kristitty tajuaisi erittäin syvästi, että hän ei voi muuttaa tai luoda Jumalaa, niin samalla hän joutuu ongelman eteen: Mitä kautta tämä muuttumaton Jumala opitaan tuntemaan ja mitkä tietolähteet voidaan hyväksyä? Tarjolla on lopulta todella paljon vaihtoehtoja, joista kristillinen kirkko on muodostanut seuraavanlaisia käsityksiä. Laitan värikoodeja tekstin sekaan, joista ehkä vielä helpommin hahmottuvat hyväksytyt ja pois suljetut tavat.

Kristillisessä uskossa Raamattu on ainoa väline Jumalan tuntemiseen "tarkasti". Muiden uskontojen pyhät kirjat tai Raamatun ulkopuolelle jääneet kristillissävytteiset tekstit eivät ole kristinuskossa koskaan nousseet Jumalan tuntemisen tavoiksi. Kuitenkin kristillisen kirkon perimätieto ja seurakunnan opettajien opetukset ovat perinteisesti olleet hyväksyttyjä tapoja puhua Jumalasta ja oppia tuntemaan häntä. Tämäkin tosin pohjautuu siihen ajatukseen, että kristityt yhdessä toimivat toisilleen opponentteina ja pitävät huolta siitä, että Raamatun sanaa opetetaan oikein. Silti on selvää, että kaikista kristillisen elämän osa-alueista ei anneta Raamatussa tarkkoja ohjeita, joten tarvitaan myös näitä muita tapoja opettaa. Sen vastakohtana tai vääristymänä puolestaan on niin sanottu kansanhurskaus, jossa kristillisiin tapohin sekoittuu ei-kristillisiä vaikutteita. Tällaisesta hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa enkeleiden palvominen ja rukoileminen, joka ei ole kristillistä, vaikka enkelit kuuluvat kristinuskoon.

Pyhä Henki on kristittyjen kasvattaja ja ohjaaja. Silti jo Raamatussa annetaan ohjeita siitä, kuinka seurakunnan tulee olla tarkkana siinä, ettei kaikkia henkiä saa uskoa. Eikä Pyhän Hengen toimintaa saa myöskään sotkea omiin tunnekuohuihin tai hurmoskokemuksiin, vaikka rukouksessa ja elämänkokemuksissa voi saada täysin oikeaa Jumalan johdatusta.

Kristillinen usko on aina ollut joukkuelaji. Eklektisyys ja uskon moninaisuus eroavat toisistaan siinä, että eklektisyys on yksittäisen ihmisen "sooloilua" ja henkilökohtaisia irtiottoja oman mielen mukaan. Terve kristillisen uskon moninaisuus puolestaan rakentuu kristillisen seurakunnan vuorovaikutuksessa, jossa on myös rajanvetoa sen suhteen, mikä ei kristilliseen uskoon kuulu. Tämä on joskus joissain tapauksissa aika kiperä ongelma. Jeesuksen seuraaminen voi viedä yksittäisiä kristittyjä aidosti ja oikeasti hyvin erilaisille reiteille, mutta yhtä aikaa seurakunnan on oltava varuillaan siitä, ettei joku ihminen sorru hengelliseen eklektismiin, rakenna omaa kristustaan ja seuraa väärää messiasta.


#3 Kristityt eivät ole samasta muotista

Tähän asti olen nostanut esiin asioita, jotka puhuvat eklektisyyttä vastaan. Sanan varsinaisessa mielessä kristinuskoon ei koskaan kuulukaan "eri suuntauksien yhdisteleminen". Mutta on huomattavaa, että liikkumavaraa ja erilaisuutta sisältyy kristinuskon sisään hyvin paljon. Jokainen ihminen on luotu yksilöllisesti ja jokaisella kristityllä on erilainen persoonallisuus, erilaiset taidot ja erilaiset kyvyt. Siksi myös kristillisen uskon todeksi eläminen on jokaisella yksilöllistä.

Jokaisella on kuitenkin oma Jumalalta saatu armolahjansa, yhdellä yksi, toisella toinen. (1. Kor. 7:7)
Kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa. (Ef. 4:7)


Kristinuskoon kuuluvat esimerkiksi Jumalan Sanan seuraaminen, rukoileminen ja lähimmäisten palveleminen. Eri kristityillä nämä asiat kuitenkin painottuvat eri tavalla. Yhdelle Raamattu on hyvin rakas ja sen lukeminen suorastaan intohimo. Toiselle Raamattu ei aukene mitenkään, mutta rukous on elämän suurimpia käyttövoimia. Kolmas ei pääse sisälle kumpaankaan oikein kunnolla, mutta kokee elävänsä kristillistä elämää parhaiten lähimmäisiään palvellessaan. He kaikki suuntautuvat kristinuskon sisällä eri suuntiin ja elävät uskoaan hyvin eri tavalla todeksi. Vaikka eklektisyys ei kuulu kristinuskoon, se ei tarkoita sitä, etteikö kristinusko itsessään olisi rikas ja monipuolinen. Suurimmaksi kysymykseksi jääkin juuri se rajanveto siitä, mikä kuuluu kristinuskoon ja mikä ei.
4
Kysy Nettipapilta / Kansalliseepos Kalevala ja tuonela
« Uusin viesti kirjoittanut Jaana 05.07.2020 - klo:22:59 »
Minua jäi mietityttämään Predestinaatio-opissa Jumalan ennaltamääräämisopin kaksi erilaista tietä, ihmiset jotka saavat taivaan ja uskovat Jeesukseen, kuin myös niiden ryhmä jotka ovat kuolemaan valittuja kadokseen ennalta tuomittuja. Kuolevaisuus ymmärretään Raamutussa osaksi ihmiskunnan historian elinkaaren näkemystä  lankeemuksesta ja sen jälkeistä ruumiillistumista, joka on kuolevaisten tie kohti suurta taistelua pahaa vastaan. Miten Raamatussa kuoleman tie, karkotus paratiisista, Aatamille ja Evalle voidaan rinnastaa samanlaisena tai erilaisena Kalevalan tuonela joen vertauskuvallisuuteen nähden sen luonteen tai henkilöhahmojen tai kertomuksien pohjalta? Onko Kalevala runoudessa tuomittavia piirteitä rinnastettuna Raamatun kadotuksen ennaltamäärämiseen, sikäli kun tämän runouden pääpiirteet ovat hyvin synkät? Eli toisin sanoen tarkoittaako tuonela helvettiä, niin esimerkiksi ettei sellaisten uskomusten mytologiaan olisi koskaan voinut uskoa? Tulin siihen tulokseen myös että Kalevalan kansalliseepos on kansallisrunoutta käsittävää, ei niinkään totuudellista Raamatun viisauden runoutta. Miten siis Kalevalan runouden mystiikka ja Raamatun viisaus kohtaavat, sitä lähinnä kai etsin.
5
Luennot ja raamattupiirit / Luomiskertomus, kaste ja ehtoollinen
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 21.06.2020 - klo:19:42 »
Pitää tehdä ihan erillinen nosto viimeisimmäksi yllä olevaan listaan ilmestyneestä raamattupiirimateriaalista. Innostuin pohtimaan aihetta hyvin perusteellisesti, ja lopulta sain aikaiseksi varsin tiivistetyn ja laajoja kokonaisuuksia piirtävän opetuksen. Tämä kannattaa kuunnella, vaikka ei olisi raamattupiirin kanssa koollakaan. Uskoisin, että vähän kokeneemmallekin kristitylle tässä on tarjolla paljon pohdittavaa luomiskertomuksen, kasteen ja ehtoollisen äärellä:

Raamattupiiri - Luominen, kaste ja ehtoollinen. (1. Moos. 1:9-13, 24-26)
6
Nettipapin blogi / Vs: Löytöjä Raamatusta
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 05.06.2020 - klo:10:42 »
Tulin äskettäin vertailleeksi kaste- ja lähetyskäskyn vanhaa ja nykyistä sanamuotoa. Lopussa oleva lupaus tuntuu olevan poikkeuksellisesti "väärin päin". Normaalisti kun vanha käännös kuulostaa kankealta ja uusi sujuvalta, niin tällä erää uusi tuntuu vaikeammin sanoitetulta:

Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti. (Matt. 28:20 - Kirkkoraamattu -38)

Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. (Matt. 28:20 - Kirkkoraamattu -92)


Tarkemmin ajateltuna tässä kohdassa sujuvuus ei ole kaiken a ja o. On näet ihan eri asia, sanonko minä: "pelaan tietokoneella joka päivä", vai sanonko minä: "pelaan tietokoneella kaiket päivät".

Jeesus ei luvannut pistäytyä meidän luonamme joka päivä. Hän on meidän kanssamme kaikki päivät.
7
Kysy Nettipapilta / Synnistä, rakkaudesta ja Ensimmäisestä Johanneksen kirjeestä
« Uusin viesti kirjoittanut JoJo 19.05.2020 - klo:07:21 »
Morjesta Marko!

Tuntuu, että Nettipapin kantava teema on aikojen alusta alkaen ollut se, että nuoret ja nuoret aikuiset kyselevät elämän (/kirkollispolitiikan) suurista kysymyksistä ja sinä kaivat Raamatusta niihin vastauksen. Rohkaistun kuitenkin kysymään kysymyksen Raamatusta itsestään, ja luotan siihen, että vastaus pohjaa totuttuun tapaan rautaiseen raamatuntuntemukseesi.

Siispä asiaan!

Luin taannoin Ensimmäistä Johanneksen kirjettä, jonka tavoitteena mitä ilmeisimmin on kirjeen omien sanojen mukaan se, että ”ilomme tulisi täydelliseksi”, ja Wikipedian mukaan vielä kaupanpäällisinä Jeesuksen ihmisyyden ja jumaluuden todistaminen ynnä sen kautta harhaopin kitkeminen. Kirjeen keskeinen punainen lanka tuntuu olevan sensuuntaisessa väittämässä, että Jeesus oli Jumala ja ihminen, ja jos Hän rakasti meitä, tulee meidänkin rakastaa toisiamme. Yhtenä langan paksummista säikeistä kulkee erilaisia syntiä käsitteleviä pohdintoja ja väitteitä, joihin kaipaan selvyyttä.

Kirjeen alussa (1:8-10) lähdetään liikkeelle tutuista peruspalikoista: olemme kaikki syntisiä ja Jumalan armossa saamme synnit anteeksi. Helppoa ja kivaa. Tältä pohjalta luvuissa 1 ja 2 Johannes selittää käskyjä ja niiden tarkoitusta. Tuntuu, että ollaan aivan evankeliumin peruspalikoiden äärellä: ihminen on syntinen, Jumala antaa synnit anteeksi, koettakaa olla tekemättä syntiä niin elämä on parempaa. Johtunnee omasta ymmärtämättömyydestäni, mutta kolmannesta luvusta alkaen synnin käsittely alkaa tuntua aiempaan verrattuna melko twistaavalta.

Kirjeen puolestavälistä loppuun löytyy useampia syntiä käsitteleviä, paradoksaalisen kuuloisia väittämiä:
”Kristus --- tuli ottamaan pois synnit” (ei sovittamaan syntejä, vaan ottamaan ne pois) (3:4)
”Syntiä ei tee kukaan, joka hänessä pysyy. Ei kukaan, joka tekee syntiä, ole häntä nähnyt...” (3:6)
”Yksikään Jumalasta syntynyt --- ei voi tehdä syntiä, koska on syntynyt Jumalasta” (3:9)
”...se, joka ei tee Jumalan tahtoa, ei ole Jumalasta...” (3:10)

Viides luku tuntuu viitteineenkin kirjeen hämmentävimmältä osalta, testiltä siitä, olenko ymmärtänyt aiemmat luvut. Selvästi en!
”Kaikki vääryys on syntiä, mutta sellaistakin syntiä on, joka ei johda kuolemaan” (5:17)
”Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä...” (5:18)

Kysymykseni on ylimalkaan tässä: mitä Ensimmäisen Johanneksen kirjeen kirjoittaja mielestäsi koettaa sanoa synnistä? Alussa hän toteaa, että ”Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme” ja ylipäätään syntiä tekevään ihmiseen viitataan kautta kirjeen (vielä lopussakin 5:16). Samaan aikaan hän toteaa, että ”Me tiedämme olevamme Jumalasta...” (5:19), mutta myös, että ”me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä”.

Mistä siis on kyse? Mitä synti missäkin kohtaa tarkoittaa? Mikä ero on jakeiden 5:16 ja 5:17 kuolemaan johtavalla synnillä ja ei-kuolemaan-johtavalla synnillä? Onko kuolemaan johtava synti se, ettei usko Jeesuksen pelastustyöhön, ja kaikki muu synti sitten toissijaista syntiä? Miten tämä eroaa siitä, että Hepr. 6:4-6 & 10:26-31 mukaisesti ensin uskoo, mutta sitten kieltää Jeesuksen?

Viittaako ilmaisu ”Jumalasta syntynyt” kristityihin? Mitä tarkoittaa se, että yksikään Jumalasta syntynyt ei voi tehdä syntiä, kun ainoa synnittömästi elänyt ihminen oli tiettävästi Jeesus?




Ihmettelyni synnin tematiikasta lienee tässä kohtaa tullut selväksi siinä määrin, että pystyt sitä valaisemaan. Nyt kun päästiin vauhtiin, niin minä vedänkin vaihteen kakkoselle ja heitän vielä lyhyen kyssärin käskyistä ja jumalasuhteesta. Mikä on Johanneksen mielestä käskyjen tarkoitus? 3:23 kiteyttää edeltävän luvun pohjalta, että Jumalan käsky on uskoa Jeesukseen ja rakastaa toinen toistamme. 3:24 jatkaa, että ”joka pitää hänen käskynsä, pysyy Jumalassa ja Jumala pysyy hänessä”. Mitä Jumalassa pysyminen ja Jumalan [meissä] pysyminen tässä kohtaa tarkoittavat?
Saan tuosta kiinni ainakin sen ajatuksen, että toisten rakastaminen ”teoin ja totuudessa” auttaa elämään Jumalan tahdon mukaan eli hyvin, ja siten ”pysymään Jumalassa”, ja usko Jeesukseen luonnollisesti on koko homman ydin ja perusedellytys. Olenko kartalla?



Pahoittelut venähtäneestä kysymyksestä! Olen pohtinut tätä kirjettä reilun kuukauden verran tasaisin väliajoin, ja syntyneitä kysymyksiä ajatuksia on melkoisesti. Koetin pitäytyä jotenkin rajatussa aiheessa, jotta kerkeät tekemään muitakin töitä kuin selittämään koko Johanneksen kirjettä nettifoorumilla. Vaikka sitä minä oikeastaan pohjimmiltaan pyydänkin.
Jos tiedät hyviä selitysteoksia / opetuksia / pohdintoja aiheesta, kuulen niistä mielelläni.

Kiitos paljon vastauksestasi!
8
Kysy Nettipapilta / Vs: Kummittelu
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 17.05.2020 - klo:15:39 »
Johdannon jälkeen nyt itse kysymykseen...

Onko dokumentit kummitteluilmiöistä oikeasti paikkaansa pitäviä

Minulla on se vaikutelma, että kokemus kummittelusta on yllättävänkin yleinen. Näppituntumani mukaan usealla suomalaisella on omakohtaisia tai lähipiirin kautta todeksi uskottuja tilanteita joistain kummitteluksi nimitettävistä ilmiöistä. Minulla itselläni ei ole mitään tällaisia kokemuksia. Tunnen silti monia ihmisiä - joiden sanaan luotan ja joita pidän aivan täyspäisinä ihmisinä - jotka ovat nähneet, kuulleet tai kokeneet selittämättömiä ilmiöitä.

Dokumenttielokuvat tarttuvat tähän yleiseen kokemukseen, mutta sen tarkemmin en uskalla dokumenttien todenperäisyyteen ottaa kantaa. Rohkenen vain olettaa, että niissä tarkastelukulmat vaihtelevat suuresti. Jotkut pyrkivät luonnontieteellisesti todistamaan asiaa, jota ei välttämättä voida millään tieteellisillä mittareilla havaita. Toiset keskittyvät psykologiseen puoleen ja tutkivat ihmisten kokemuksia ja ajatuksia yliluonnollisesta ottamatta millään tavalla kantaa itse ilmiön todenperäisyyteen. Kolmannet herkuttelevat selittelemättömällä muka tieteellisen otteen varjolla. Neljännet ottavat historiallisen tai kirjallisen lähestymistavan. Jne.


Kummitukset ja aaveet Raamatussa

Kummittelun käsitteleminen kristillisessä ympäristössä ei myöskään ole yksiselitteistä. Raamattu ei avaa tilannetta mitenkään selkeästi, joten kristityillä ihmisilläkin on arkielämän uskomuksia laidasta laitaan. Siinä missä yhdet näkevät kummittelun saatanallisten henkivaltojen työnä, toiset uskovat olevansa jotenkin kauniisti tekemisissä kuolleiden läheisten kanssa. Uskomusten kirjo on valtava silloin, kun puhutaan tiedon rajapinnalla olevista ilmiöistä.

Riivaajien ja pahojen henkien olemassaolo on Raamatun kertomuksissa täysin kiistaton. Vaikka kauhuelokuvissa riivatuista ihmisistä kertominen menee ihan samaan genreen kummitustarinoiden kanssa, pidän näitä kahta ilmiötä erillisinä. Jeesus paransi riivattuja ihmisiä ja opetti pahuuden voimista. Uuden testamentin kirjeissä on hengellinen taistelu ja pahojen henkien työ näkyvissä. Vaikka osa kristityistä pitää myös kummittelua pahojen henkien työnä, on siinäkin tapauksessa jonkin yliluonnollisen asian näkeminen ja riivattuna oleminen täysin eri asia.

Tämä ero näkyy myös Raamatun kertomuksissa. Riivaajien toiminta ja niiden karkottaminen on selkeästi kerrottu asia. Rivien väleissä on lisäksi mainintoja tilanteista, joissa käy varsin selkeästi ilmi ihmisten usko aaveisiin ja henkiin. Jesajan kirjassa ennustetaan Egyptin tulevia koettelemuksia. Ennustuksen sanamuodoissa on viittauksia ihmisten ajatuksiin siitä, että haamuja ja vainajahenkiä on olemassa: Niin Egyptin miesten rohkeus murtuu. Minä sekoitan heidän suunnitelmansa, ja he anelevat neuvoa epäjumalilta ja haamuilta, vainajahengiltä ja tietäjiltä. (Jes. 19:3)

Myös Uuden testamentin evankeliumeissa on pari kohtaa, jossa itse Jeesusta luultiin aaveeksi tai hengeksi. Veden päällä käveleminen ja lukittujen ovien taakse ilmestyminen sopivat kaikesta päätellen ihmisten käsityksiin siitä, mitä aaveet tekevät.

Kun he näkivät hänen kävelevän vettä pitkin, he luulivat häntä aaveeksi ja rupesivat huutamaan. (Mark. 6:49)

Kun he vielä puhuivat tästä, yhtäkkiä Jeesus itse seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille." He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta Jeesus sanoi heille: "Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan." (Luuk. 24:36-39)


Ensimmäinen lainaus on mahdollista täysin yksiselitteisesti leimata vain opetuslasten ajatukseksi siitä, mitä aaveet ovat. Toki se kertoo myös siitä, että joillakin ihmisillä on pakko olla ollut jotain selittämättömiä kokemuksia, joiden perusteella opetuslapsetkin osasivat ajatella olevansa tekemisissä aaveen kanssa.

Jälkimmäisessä kohdassa voitaisiin alkaa viilata pilkkua siitä, miksi Jeesus sanoo, että hän on itse lihaa ja luuta - toisin kuin aaveet. Olisihan hän voinut sanoa, että aaveita ei ole olemassa. Onko Jeesuksen sanat siis ymmärrettävä niin, että hän vahvistaa ihmisten uskomuksen todeksi? Toki Raamattua lukiessa täytyy pitää muistissa se, että tärkeintä on lukea sitä, mitä siellä sanotaan - eikä tehdä spekulaatioita siitä, mitä jätetään sanomatta.

Eräs evankeliumien kohta menee kuitenkin tästä pidemmälle, eikä sitä voida selittää ainoastaan sen ajan ihmisten käsityksillä. Jeesuksen kuolema on hetki, jolla on valtavan suuri merkitys henkivaltojen maailmassa. Golgatan ristin tapahtumat olivat Jeesuksen voitto synnistä, kuolemasta ja Pahuuden voimista. Riivattujen ihmisten kanssa töitä tehneet ihmiset ovat kokeneet, että pahat henget reagoivat edelleen vahvasti siihen, mitä ristillä on tapahtunut. Samaan aikaan on evankelista Matteuksen mukaan sattunut muutakin selittämätöntä:

Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat, haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös. He lähtivät haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen he tulivat pyhään kaupunkiin ja näyttäytyivät siellä monille. (Matt. 27:51-53)

En osaa selittää, mitä tämä on käytännössä ollut. Ihmiset ovat kokeneet nähneensä poisnukkuneita ihmisiä aivan ruumiillisesti. Ja silti ei puhuta samanlaisesta tilanteesta kuin vaikkapa Lasaruksen kohdalla. Nämä ihmiset eivät selvästikään palanneet elämään tätä elämää kuollakseen sitten joskus uudelleen. He vain näyttäytyivät jonkinlaisessa muodossa. Samalla tavalla hyvin epäselväksi jää se, missä muodossa Mooses ja Elia ilmestyivät kirkastusvuorella Jeesukselle.

Samassa siinä oli kaksi miestä, Mooses ja Elia, keskustelemassa hänen kanssaan. He ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa ja puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa. Pietari ja hänen kanssaan olevat opetuslapset olivat vaipuneet syvään uneen. Havahtuessaan he näkivät Jeesuksen kirkkaudessaan ja ne kaksi miestä, jotka olivat hänen kanssaan. Kun nämä olivat lähtemässä Jeesuksen luota, Pietari sanoi: "Opettaja, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle." Mutta hän ei tiennyt mitä sanoi. (Luuk. 9:30-33)

Pietarin tarjous kolmen majan rakentamisesta kertonee, että hän koki siinä tilanteessa Mooseksen ja Elian yhtä todellisiksi hahmoiksi kuin Jeesuksenkin.

Myös Vanhan testamentin puolella kerrotaan kuolleen ihmisen kohtaamisesta. Kuningas Saul oli menettänyt elävän yhteyden Jumalaan, eikä hän kokenut saavansa tältä enää mitään ohjausta ja johdatusta. Niinpä hän teki kielletyn teon ja meni naamioituneena En Dor'issa asuvan noidan luo ja pyysi tätä ottamaan yhteyttä vainajahenkeen. Tarkoitus oli saada yhteys muutamia vuosia aiemmin kuolleeseen profeetta Samueliin.

Nainen kysyi: "Kenet minun pitäisi manata esiin?" Saul vastasi: "Manaa Samuel." Kun nainen näki Samuelin, hän parkaisi ja sanoi Saulille: "Miksi petit minua? Sinähän olet Saul!" Mutta kuningas vastasi: "Ole rauhassa! Mitä sinä oikein näet?" Nainen sanoi: "Näen jumalolennon nousevan maasta." Saul kysyi: "Minkä näköinen hän on?" Nainen vastasi: "Sieltä nousee vanha mies. Hän on kääriytynyt viittaan." Silloin Saul tiesi, että se oli Samuel, ja hän kumartui kunnioittavasti maahan saakka. (1. Sam. 28:11-14)

Tätä kertomusta lukiessani en tiedä, kenen kanssa noita ja Saul keskustelivat. Saul ei itse nähnyt mitään samalla tavalla kuin Pietari, Jaakob ja Johannes näkivät Mooseksen ja Elian. Saul sai vain noidan antaman kuvauksen, jonka hän näki hurmoksessa tai näyssä. Kun tällä tavoin puhutaan vainajahengistä, oletan että kyse on henkivalloista, jotka voivat ilmestyä eri muodoissa. Kyse ei silloin ole todellisesti niistä vainajista, joita henget esittävät. Mutta tämä on vain oletukseni, eikä Raamattu avaa tätä tarkemmin. Ylipäätään henkivaltojen maailmasta ei Raamatun sivuilla piirretä tarkkaa karttaa niin kuin ei piirretä kuolleen ihmisen sielun liikkeistäkään.


On vain yksi sallittu väylä yliluonnolliseen

Edes uskon silmin tarkastellen ja Raamattua suurennuslasin kanssa lukien epäselväksi jää, millainen henkimaailma tarkalleen ottaen on. Täysin selvää sen sijaan on se, että ihminen pystyy etsimään yhteyttä yliluonnolliseen monella tapaa. Tämä käy ilmi siitä, kuinka ehdottomasti Jumala kieltää kaikki muut kontaktit paitsi yhden:

Älkää kääntykö vainajahenkien puoleen älkääkä kysykö neuvoa tietäjiltä, ettette saastuttaisi itseänne. Minä olen Herra, teidän Jumalanne. (3. Moos. 19:31)

Te kuulette sanottavan: "Tiedustelkaa neuvoa vainajahengiltä, kysykää tietäjiltä, jotka supisevat ja mumisevat." Mutta Jumalaltaanhan kansan on neuvonsa pyydettävä! Miksi sen pitäisi kysyä kuolleilta neuvoa elävien asiassa? (Jes. 8:19)

Keskuudessanne ei saa olla ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, ei myöskään ketään taikojen tekijää, enteiden tai ennusmerkkien selittäjää, noitaa, loitsujen lukijaa, henkienmanaajaa, tietäjää eikä ketään, joka kysyy neuvoa kuolleilta. Jokainen, joka sellaista harjoittaa, on iljetys Herralle, ja juuri näiden iljettävien tapojen vuoksi Herra, teidän Jumalanne, hävittää ne kansat teidän tieltänne. ... Herra, teidän Jumalanne, antaa veljienne joukosta nousta profeetan, joka on minun kaltaiseni. Häntä teidän tulee kuunnella. (5. Moos. 18:10-12, 15)


Tuossa viimeisimmässä kohdassa on sanottuna yksi Raamatun tärkeimmistä totuuksista. Mooses luettelee jäähyväispuheessaan erilaisia sen ajan kansoilla olevia tapoja ottaa yhteyttä tuonpuoliseen ja saada viestejä. Ne kaikki kielletään. Sen vastakohtana hän kertoo, kuinka Jumala lähettää profeetan (ennustus Jeesuksesta), jota on seurattava ja kuunneltava.

Kristityllä on vain yksi kohde: Jumala. Ja hänen luokseen on vain yksi reitti: Jeesus. Kaikki muut väylät ovat kiellettyjä. Edes Jumalan enkelit tai pyhät kuolleet ihmiset eivät saa olla yhteydenoton kohteita. Jos yliluonnollista maailmaa lähestytään jollain muulla kuin Jumalan itsensä määräämällä tavalla, joudutaan tekemisiin tuntemattomien henkien kanssa.

Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet." (Joh. 14:6-7)
9
Kysy Nettipapilta / Vs: Kummittelu
« Uusin viesti kirjoittanut Nettipappi Marko 17.05.2020 - klo:12:28 »
Tervehdys Jaana,

Kysymyksesi on lyhyt, mutta siihen sisältyy ainakin kaksi isoa kokonaisuutta: kummittelu ja välitilaoppi. Ajattelen, että keskeisin kysymyksesi liittyy kummitteluun. Siksi viilasin kysymyksesi otsikkoa. Paneudun siihen kuitenkin tarkemmin vasta toisessa vastauksessani. Tässä ensimmäisessä viestissäni käyn todella nopeasti läpi välitilaan liittyvän osan.

Välitilaoppi ansaitsee tulla käsitellyksi ihan yhtä perusteellisesti kuin mikä tahansa minulle esitetty kysymys. Syy nyt valitsemaani pintapuoliseen lähestymiseen johtuu kuitenkin siitä, että olen jo samaa aihetta käsitellyt muualla tämän palstan viesteissä. Pyydänkin sinua tutustumaan tähän viestiketjuun: Tuonela. Siinä olen pohtinut perusteellisemmin ns. välitilaa, eli sitä, mitä ihmiselle ajatellaan tapahtuvan kuoleman jälkeen. Aihetta olen raapaissut myös ketjuissa Sielun siirtyminen taivaaseen ja Kysymys ylösnousemuksesta. Välitilaa koskevia jatkokysymyksiä voit esittää noiden ketjujen alla.

Yhden tarkennuksen kuitenkin laitan tähän yhteyteen. En tunne Danten runoutta enkä hänen teostaan Jumalallinen näytelmä, joten en tiedä, millä tavalla hän on käsitellyt paratiisia, helvettiä ja kiirastulta, jotka näyttävät olevan hänen näytelmänsä osia. Joka tapauksessa en osaisi pitää niitä millään tavalla teologisina työkaluina, joilla saataisiin jonkinlainen todenmukainen käsitys kuoleman jälkeisistä tapahtumista. Siksi johtopäätökset Danten teosten perusteella kannattaa pitää hyvin maltillisina.

onko tämä ilmiö yhdistettävissä taivaan ja helvetin välitilaan, joka on esimerkiksi Danten runoudessa mainittu olevan nimeltään välimaasto, Taivaan ja helvetin välimaasto?

Erityisesti jäin miettimään, mitä tarkalleen ottaen sinä (tai Dante) tarkoitat tällä välimaastolla. Jos ajatellaan, että kuoleman jälkeen on olemassa joku "puoliväli" taivaan ja helvetin välillä, niin siihen Raamattu ei anna meille mitään tukea. Se olisi kansanhurskaudessa sellainen hyvä ja demokraattinen veto suurelle kristillisvaikutteiselle joukolle, jotka a) eivät halua tituleerata itseään uskovaisiksi, jotka ovat matkalla taivaaseen, mutta jotka b) eivät myöskään siedä ajatusta siitä, että olisivat kääntäneet selkänsä Jeesuksen tarjoamalle pelastukselle ja joutuisivat kadotukseen. Tässä asiassa Jeesuskin oli hyvin mustavalkoinen. Ei ole välimallia. On vain joko ... tai.

Jos välitilalla sen sijaan tarkoitetaan tuonelaa, kiirastulta tms. ajanjaksoa, joka on tämän elämän ja lopullisen taivaan välissä, niin silloin allekirjoitan tuon välimaaston ajatuksen sopivin varauksin. Mutta sen vastauksen olekin jo kirjoitellut noihin edellä mainitsemiini linkkeihin.

Nyt siirryn työstämään varsinaista vastaustani kummittelusta...
10
Kysy Nettipapilta / Kummittelu
« Uusin viesti kirjoittanut Jaana 11.05.2020 - klo:18:30 »
Onko dokumentit kummitteluilmiöistä oikeasti paikkaansa pitäviä ja onko tämä ilmiö yhdistettävissä taivaan ja helvetin välitilaan, joka on esimerkiksi Danten runoudessa mainittu olevan nimeltään välimaasto, Taivaan ja helvetin välimaasto?


EDIT: Muutin otsikon täsmällisemmäksi. Marko
Sivuja: [1] 2 3 ... 10