Moi Kätsy!
Olet joutunut odottamaan kauan vastausta. Pahoittelen, että nettipapin työssäni olen joutunut pitämään taukoa kiireisen kevään vuoksi. Mutta tässäpä jotain ajatuksia lopulta.
Minä en osaa sanoa, missä vaiheessa jakeet ovat tulleet mukaan Raamatun rakenteisiin. Heti alusta asti ei näin ollut. Uuden testamentin kirjeet ovat alunperin kirjoitettu jopa ilman välimerkkejä ja sanavälejä. Sinänsä todella erikoista eikä kovin lukijaystävällistä. Mutta niin silloin kirjoitettiin.
500-luvulla juutalaiset masoreetit tekivät Vanhaan testamenttiin monenlaista kehitystyötä. He mm. lisäsivät vokaalimerkit hepreankieliseen tekstiin. Hepreahan kirjoitetaan ilman vokaaleja. Kaikki kirjaimet ovat konsonantteja. Mutta näiden kirjainten ylä- ja alapuolelle laitetaan erilaisia pisteitä ja viivoja auttamaan lukijaa, joka ei tunne vanhaa kieltä niin hyvin, että tietäisi, mitkä vokaalit kirjainten väliin tulevat. Muistan vain kuulleeni, että nämä masoreetit osasivat Raamattunsa erittäin hyvin. He esimerkiksi tiesivät, mikä on VT:n keskimmäinen jae. Lisäksi he olivat merkinneet joihinkin reunahuomautuksiin, että joku jae on sellainen, jossa esiintyvät kaikki heprean kielen aakkoset - ja kaiken hyvän lisäksi he tiesivät, että se on ainoa jae VT:ssa, jossa näin on.
Tämä ei ole tietoa, vaan omaa spekulointiani. VT:ssa on siis saattanut olla jaemerkinnät jo hyvin kauan ennen Jeesuksen aikaa. Niiden tarkoitushan on vain helpottaa paikkojen löytämistä. Kirjoituskääröissä ei juuri sivunumeroita voida käyttää, ja käsin kopioiduissa kirjoituksissa voi tuo fonttikokokin vaihdella niin, että pelkkä sivunumero ei osoittaisi aina samaa paikkaa eri kääröissä.
Veikkaisin, että sama käytäntö on tullut pikkuhiljaa myös UT:n puolelle, kun on ymmärretty, että Raamattuun päätyneet kirjoitukset ovat pyhiä tekstejä. Ensimmäinen tiedossa oleva luettelo UT:n kirjoista on vuodelta 170. Sitä kutsutaan Muratorin kaanoniksi. Vuonna 367 piispa Athanasios julkaisi luettelon siinä muodossa kuin se nykyisin tunnetaan. Karthagon kirkolliskokouksessa se hyväksyttiin vuonna 397. Uskoisin, että ennen tätäkin kyseisissä kirjoissa on ollut jo jaemerkintöjä, mutta viimeistään tuon jälkeen ne on siihen laitettu, kun kirjat on virallisesti hyväksytty.
Väliotsikot ovat suomenkieliseen Raamattuun tulleet tämän uusimman käännöksen myötä. Niitä on ollut toki muiden kielien Raamatuissa jo aikaisemmin - ja myös joissain yksittäisten henkilöiden tekemissä omissa käännöksissä Suomessa. Vuoden 1938 käännöksessä oli puolestaan jokaisen luvun alussa lyhyet sisällysluettelot. Otsikoidenkin tarkoitus on sama kuin jae- ja lukunumerointien tarkoitus: helpotetaan paikkojen löytämistä ja jäsennellään tekstiä.
Joskus nämä otsikot ja jakeet eivät oikein loksahtele paikoilleen. Joku otsikko on hassusti luvun viimeisen jakeen yläpuolella. Tai joskus jae alkaa keskeltä lausetta. Eikä sitä loppujen lopuksi tarvitse kummeksua. Otsikot ja jakeet eivät ole Jumalan sanaa, joten niissä voi olla vaikka mitä outouksia. Otsikointien ja jakeiden suhde voi joskus kertoa meille sen, että nykyisellään ajatellaan jonkun luvun lopun kuuluvankin asiansa puolesta paremmin seuraavan luvun alkuun, vaikka alkuperäisten jakeiden tekijät ovat nähneet toisin. Jaenumeroita kun ei viitsi joka käännökseen laatia uusiksi. Ne ovat suurelta osin samanlaiset kaikkialla maailmassa. Siksi otsikkoja siirrellään mieluummin. Ja kielelliset erotkin vaikuttavat. Joku asia, kun se esitetään hyvällä suomenkielellä, onkin erilainen lauserakenteeltaan kuin UT:n kreikankielinen ilmaus. Kreikankielisessä tekstissä jakeiden jako voi olla aivan looginen, mutta suomalaisessa se voi olla tosi hassu.
