Hei Tuija,
On iso ero siinä, puhutaanko ihmisen rakkaudesta vai Jumalan rakkaudesta. Jeesuksen eli Jumalan rakkaus on aina täysin pyyteetöntä, uhrautuvaa ja rakkauden kohteen parasta ajattelevaa. Ihmisen rakkauteen parhaimmillaankin sisältyy aina jotain itsekkyyttä. Ihminen valitsee rakkaudelleen kohteen, joka tuntuu omalle rakkaudelle sopivalta.
Jopa vanhempien uhrautuva rakkaus lastaan kohtaan sisältää hitusen itsekkyyttää. Vaikka äiti tai isä olisi valmis uhraamaan henkensäkin lapsensa puolesta, niin itsekkyys näkyy siinä, ettei samaa valmiutta ole naapurin lasten osalta. Omaa lasta rakastetaan enemmän juuri siksi, että hän on OMA lapsi.
Siitä huolimatta näiden kysymiesi käskyjen välillä ei ole lopputuloksen näkökulmasta mitään eroa. Lähimmäisen rakkauden mittariksi voidaan laittaa Jeesuksen rakkaus tai ihmisen itserakkaus. Kumpikin rima on niin korkealla, että sen yli ei pääse. Jos otan vertauskuvan vaikkapa korkeushypystä. Jeesuksen epäitsekkään ja uhrautuvan rakkauden rima on noin 50 m korkeudella. Ihmisen omaa etua etsivän itserakkauden rima vain 10 m korkeudella.
Olen joskus jutellut ihmisten kanssa, joilla on valtavasti pahaa oloa sisällään. Tätä pahaa oloa he ovat helpottaneet tekemällä jotain itseä vahingoittavia tai typerältä kuulostavia asioita. Toisaalta voisi ajatella, että silloin itserakkaus on jo kokonaan kuollut. Mutta siitä huolimatta niissäkin hetkissä nämä ihmiset ovat teoillaan ajatelleet ensimmäiseksi itseään ja oman pahan olonsa helpottamista. Vaikka itserakkaus ei pääsääntöisesti ole lähimmäisen näkökulmasta kaunis asia, on se vahva voima.
Kun Raamatussa käsketään rakastaa lähimmäistä niin kuin itseä, niin se on vahva käsky. Vapaasti sen voisi suomentaa: "Riittää, että kaikissa tilanteissa ajattelet lähimmäisesi parasta yhtä paljon kuin ajattelet omaa parastasi. Jumalaa sinun täytyy sitten ajatella vähän enemmän."
