Kirjoittaja Aihe: Palvelustehtävä  (Luettu 111 kertaa)

JukkaT

  • Tulokas
  • *
  • Viestejä: 2
    • Profiili
Hei Marko,

Olen viime aikoina heränyt pohtimaan uskon asioita ja tutustunut raamattuun lukemalla sitä ja katsomalla mm. sinun tekemiä videoita. Tämä pohdinta on herättänyt useita kysymyksiä mm. siitä mitä Jeesuksen seuraaminan ja Jumalan tahdon mukainen elämä minulle käytännössä tarkoittaa. Olen työelämässä johtotehtävissä eli edustan johtoa alaisilleni ja toisaalta tietysti olen vastuussa työntekijöideni sekä hyvinvoinnista että työn tuloksista. Mitä Jeesuksen seuraaminen tässä ympäristössä tarkoittaa? En ainkaan koe omakseni puhua Jeesuksesta tässä ympärsitössä eli se ei tule onnistumaan minulle. Toisaalta työntekijöiden intressit voivat myös olla ristiriidassa työnantajan tavoitteiden kanssa, joka johtaa mielenkiintoiseen tilanteeseen. Pidän työstäni ja olen siinä mielestäni hyvä. Uskon myös, että pitkällä tähtäimellä työntekijöiden ja työnantajan intrssit ovat yhteneväiset ja tyytyväiset työntekijä varmistavat parhaiten myös työnantajan tavoitteiden täyttymisen. Mutta yksittäisten ihmisten motiivit saattavat olla voimakkaastikin ristiriidassa työnantajan tavoitteiden kanssa. Työnantajan edustajana minun pitää mielestäni ajaa työnantajan etua mutta onko se vastoin Jeesuksen seuraamista arkisessa elämässäni? Yleisesti koen työntekijöideni hyvinvoinnin ja kehittämisen mielekkääksi elämäntehtäväkseni eli voisiko se olla minun palvelustehtävä? Mitä palvelustehtävällä oikeasti tarkoitetaan eli miten sen on oltava kytkettynä kristilliseen sanomaan ja seurakuntaan vai voisiko edellinen todella olla palvelustehtävä minulle?


Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 987
    • Profiili
Hei JukkaT,

Olet erittäin hyvän ja tärkeän asian äärellä. Kristinusko on tiiviisti ilmaistuna Jeesuksen seuraamista. Se puolestaan on kokonainen elämänasenne, joka ei jää koskaan vain pään tiedoksi eikä sydämen sopukoihin piilotetuksi uskoksi. Sen on määrä kasvaa koko elämän ohjenuoraksi konkreettisia arjen valintoja myöten.

Toisaalta yhtä aikaa on huomattava, että arjen valinnat eivät tarkoita sitä, että jokainen kristitty myy kaiken omaisuutensa, ryhtyy munkiksi tai nunnaksi luostariin tai yrittää lopettaa mahdollisimman perusteellisesti kaiken sellaisen, mikä ei ole hengellistä. Uskonnollinen herääminen saa valitettavasti joskus kristityt tekemään äärimmäisiä vetoja. Tällöin elämää leimaa motto: "Totta on se, mikä on mahdollisimman jyrkkää ja mustavalkoista."

Paavali tyrmää tällaisen ääriajattelun hyvin määrätietoisesti. Hänen sanansa toimivat erinomaisena lähtökohtana jokaiselle, joka tulee uskoon tai kokee jonkin tavallista suuremman hengellisen kyselemisen kauden:

Jokaisen tulee pysyä siinä osassa, jossa hän oli kutsun saadessaan. Jos olit orja, älä siitä välitä. Vaikka voisit päästä vapaaksikin, pysy mieluummin orjana. Se, jonka Herra on kutsunut orjana, on näet Herran vapauttama. Samoin se, joka on kutsuttu vapaana, on Kristuksen orja. Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Älkää ruvetko ihmisten orjiksi! Veljet, jokainen pysyköön Jumalan edessä siinä osassa, jossa oli kutsun saadessaan. (1. Kor. 7:20-24)

Paavali tietää itsekin, mistä puhuu. Hän oli äärimmäisen kiivas kristittyjen vastustaja, kunnes Jeesus pysäytti hänet Damaskoksen tiellä. Luonnollisestikaan hän ei voinut jatkaa kristittyjen vastustamista, mutta ominaisuuksiltaan hän "pysyi siinä osassa". Jeesus ei näet alkanut muokata Paavalia vähemmän kiivaaksi, vaan käyttää hänen ominaisuuksiaan evankeliumin julistamisessa. Paavalin määrätietoisuus ja asialle uskoutuminen olivat niitä piirteitä, joita tarvittiin vaikeuksien ja vastoinkäymisten keskellä evankeliumin viemiseksi uusille alueille. Koska hän oli kiivas ja hän oli vainonnut seurakuntaa jopa uusille alueille matkustaen, hänellä oli myös sietokykyä kestää itsekin niitä asioita, joita väkevä evankeliumin julistaminen ympäri maailmaa aiheutti. Paavalille evankeliumia julistanut Ananias sai kuulla ennustuksen Paavalista:

Herra sanoi hänelle: "Mene, minä olen valinnut hänet aseekseni, tunnustamaan nimeäni maailman kansojen ja kuninkaiden ja myös Israelin kansan edessä. Minä tulen osoittamaan hänelle, että hän joutuu paljon kärsimään minun nimeni tähden." (Ap. t. 9:15-16)

Pietari oli helposti innostuva ja dynaaminen johtohahmo, joka evankeliumien kertomuksissa yleensä ensin teki tai puhui - ja vasta sitten ajatteli. Se ei ole kaikilta osin paras ominaisuus johtajassa. Mutta muutaman pahan vastoinkäymisen jälkeen Pietari viisastui. Se into ja muiden mukaan vetäminen oli puoli, joka sai viisastumisen myötä lihaa luiden ympärille. Oli täysin selvää, että juuri tällaisen ihmisen Jeesus halusi luotsaamaan opetuslapsijoukkoa ylösnousemuksensa jälkeen. Viisautta voi oppia kuka vain, mutta Pietarin uskallusta yrittää ja epäonnistua ei noin vain omaksuta, jos sitä ominaisuutta ei ole.

Tämän johdannon jälkeen totean mielipiteenäni, että työn suhteen elämäntilanteesi on juuri niin kuin pitää. On erinomaista, että sinä tunnistat lahjasi, ja saat myös tehdä lahjojasi vastaavaa työtä.

Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa, johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin. (Room. 12:6-8)

Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi. Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä. Eivät kai kaikki ole apostoleja? Tai profeettoja? Tai opettajia? Tai ihmeiden tekijöitä? Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa? Eiväthän kaikki puhu kielillä tai tulkitse tällaista puhetta? (1. Kor. 12:28-30)


Nämä lainaamani kohdat puhuvat aivan erityisesti seurakunnan keskellä vaikuttavista armolahjoista. Mutta niin kuin kaikkien lahjojemme suhteen, eivät seurakuntaa palvelevat lahjatkaan aktivoidu vain seurakunnan läsnäollessa. Joka on hyvä johtaja seurakunnan ulkopuolella, pystyy käyttämään lahjojaan myös seurakunnan hyväksi. Joka on huono johtaja seurakunnan ulkopuolella, on karmein vaihtoehto myös seurakunnan keskellä tapahtuvissa johtotehtävissä.

Hyvin tärkeää on hahmottaa se, että vaikka Suomen evankelisluterilaisen kirkon palkattujen työntekijöiden joukko on maailman mittakaavassa kirkkojen kärkeä, meilläkin aktiivisista kristityistä vain murto-osa saa elantonsa kirkon työssä. Suurin osa kristityistä tekee leipätyönään siis jotain muuta. Jopa Paavali hankki elantonsa teltantekijänä. Pikkuisen kärjistäen voisi sanoa, että evankeliumin julistaminen oli hänelle "vain harrastus". Näin on aina kristillisessä kirkossa ollut. Arjen keskellä ihmisten elämäntehtävät ovat siis yleensä ihan jotain muuta kuin evankeliumin julistamista palkkatyönään.

Olisikin lopulta aivan karmeaa, jos jokainen kristitty siirtyisi hengellisiin töihin. Eikö ihanteellinen yhteiskunta olisi sellainen, että kristittyjä on kaikkialla ja kaikissa ammateissa! Tai kysymyksen muodossa: Mikä on se elämänalue, jonne Jumala ei halua evankeliumin kulkeutuvan eikä kristittyjen siellä elävän?

Lainaus
Yleisesti koen työntekijöideni hyvinvoinnin ja kehittämisen mielekkääksi elämäntehtäväkseni eli voisiko se olla minun palvelustehtävä? Mitä palvelustehtävällä oikeasti tarkoitetaan eli miten sen on oltava kytkettynä kristilliseen sanomaan ja seurakuntaan vai voisiko edellinen todella olla palvelustehtävä minulle?

Minun mielestäni asia menee juuri niin kuin sanot. Tämä elämä on kaikkineen Jumalan antamaa elämää. Ensimmäinen ihmiselle annettu käsky oli "viljellä ja varjella" luomakuntaa. Jos käsky ymmärretään laajasti, niin sen alle menevät melkein kaikki ammatit. On toki joitain hyvin harvoja ammatteja - esimerkiksi punaisten lyhtyjen kaduilla tai kiellettyjen aineiden myyjinä - joissa kristitty ei voi hyvällä omallatunnolla toimia. Mutta Raamatun sivuilla on mainittu tiettyjä ikäviäkin asioita tekeviä ammattiryhmiä, joiden edustajat kyselivät oikeiden ratkaisujen perään. Johannes Kastajan vastaus kyselijöille ei ollut, että ammattia pitää vaihtaa:

Myös publikaaneja tuli kastettavaksi, ja he kysyivät Johannekselta: "Opettaja, mitä meidän tulee tehdä?" Hän sanoi heille: "Älkää vaatiko enempää kuin on säädetty." Sotilaatkin kysyivät häneltä: "Entä me, mitä meidän tulee tehdä?" Hän sanoi heille: "Älkää ryöstäkö älkääkä kiristäkö keneltäkään, vaan tyytykää palkkaanne." (Luuk. 3:12-14)

Verojen kerääjät ja sotilaat saivat kuulla ohjeet, kuinka he voivat omalla paikallaan toimia niin kuin pitää. Yhtä lailla Paavali opetti, että esivalta ja sen palvelijat toimivat Jumalan asettaman instituution palvelijoina. Jopa orjat ja isännät saavat ohjeita oman tehtävänsä mahdollisimman kristilliseen hoitamiseen.

Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Jumalalta peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa. (Room. 13:1)

Isännät, kohdelkaa orjianne oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Muistakaa, että teilläkin on taivaassa herranne. (Kol. 4:1)

Orjan asemassa olevien tulee osoittaa isännilleen kaikkea kunnioitusta, jotteivät Jumalan nimi ja meidän opetuksemme joutuisi huonoon huutoon. Ei orjien pidä osoittaa uskoville isännilleen vähäisempää kunnioitusta sen vuoksi, että he ovat uskonveljiä. Heidän on päinvastoin oltava sitäkin alttiimpia palvelemaan, koska nämä tekevät hyvää ja ovat uskovia ja rakkaita veljiä. (1. Tim. 6:1-2)


Lainaus
Uskon myös, että pitkällä tähtäimellä työntekijöiden ja työnantajan intrssit ovat yhteneväiset ja tyytyväiset työntekijä varmistavat parhaiten myös työnantajan tavoitteiden täyttymisen. Mutta yksittäisten ihmisten motiivit saattavat olla voimakkaastikin ristiriidassa työnantajan tavoitteiden kanssa. Työnantajan edustajana minun pitää mielestäni ajaa työnantajan etua mutta onko se vastoin Jeesuksen seuraamista arkisessa elämässäni?

Mielestäni kunniakkainta Jeesuksen seuraamista on tehdä oma työnsä uskollisesti ja parhaalla mahdollisella tavalla sitä tehtävää ajatellen. Jeesus kertoi opetuslapsilleen vertauksen epärehellisesti työtään hoitavasta taloudenhoitajasta. Tämän jälkeen hän opasti:

Joka on vähimmässä luotettava, se on luotettava paljossakin, ja joka on vähimmässä vilpillinen, se on vilpillinen myös paljossa. Jos te ette luotettavasti hoida väärää rikkautta, kuka uskoo teille todellista? Ja jos te ette luotettavasti hoida toisen omaisuutta, kuka teille kerran antaa sen, mikä on teidän omaanne? (Luuk. 16:10-12)

Tähän väliin otan vapauden rönsyillä vähän aiheen sivuun. Haluan kirjoittaa muutaman ajatuksen vähän yleisemminkin johtajuudesta. Yritän sen myötä kylläkin rohkaista sinua tehtävässäsi.

Henkilökohtaisesti pidän näet johtamista todella vaikeana työnä. Siihen kuuluvat juuri nuo mainisemasi kaksi toisiinsa hankalasti sovitettavaa puolta: asioiden ja ihmisten johtaminen. Välillä tasapainoilu on vaikeaa. Historiasta ehkä muistetaan helposti autoritääriset johtajat, jotka ovat jyränneet asioita ja talloneet ihmisiä. Toisaalta minun mielestäni Suomessa ollaan lähestymässä toista ääripäätä. Yhteiskunnassa ja kirkossa johtaminen on mielestäni kriisissä. Ei siksi, että oltaisiin liian autoritäärisiä ja nuijittaisiin päätöksiä mielivaltaisesti pöytään. Päinvastoin suurin ongelma on, että ei uskalleta johtaa. Johtajalta tarvitaan viisautta nähdä oikeita asioita ja herkkyyttä kohdata ihmisiä. Mutta ennen kaikkea johtajan hyve on johtaminen. Keskinkertainen päätös on parempi kuin ei päätöstä ollenkaan.

Tämä on täysin subjektiivinen kokemukseni, mutta välillä tuntuu, että erilaisilla määritelmillä, standardeilla, ohjeilla ja direktiiveillä pyritään minimoimaan johtamisen tarve - ja ennen kaikkea johtamisen vastuu. Esimerkiksi työntekijää palkattaessa yritetään määritellä kelpoisuusvaatimukset äärimmäisen tarkasti, jotta työntekijää ei lopulta tarvitsisi valita, vaan taulukosta voisi katsoa, kuka kuuluu ottaa. Ymmärrän todella hyvin sen, että toisessa ääripäässä on vaara mielivaltaisuuteen ja puolueellisuuteen. Silti ei ole koskaan mahdollista päästä tilanteeseen, jossa johtamista ei tarvittaisi. Päinvastoin johtamista tarvittaisiin jo nyt huomattavasti enemmän.

Johtamiseen kuuluu päätösten tekeminen ilman varmaa tietoa, onko päätös paras tai edes hyvä. Myöhemmin saattaa paljastua, että joku toinen malli olisi ollut toimivampi, mutta hyvä toimintamallikaan ei ole toimiva, jos sitä on edeltänyt odotteleva kaaos. Yhtä ääripäätä edustaa reserviupseerikoulussa kuulemani johtamisen ohje: "Sotaa ei voita se, joka tekee oikeat ratkaisut. Sodan voittaa se, joka tekee nopeimmat ratkaisut." Tämä ei toimi siviilielämässä sellaisenaan, mutta siinä on myös totuuden siemen.

Hyvä johtaja ei aina miellytä kaikkia. Johtajalta vaaditaan kykyä sietää sitä, että jokainen päätös ärsyttää jotakuta. Jos se ei ärsyttäisi ketään, kyseessä ei edes olisi päätös.

Lainaus
Mitä Jeesuksen seuraaminen tässä ympäristössä tarkoittaa? En ainkaan koe omakseni puhua Jeesuksesta tässä ympärsitössä eli se ei tule onnistumaan minulle.

Hyvää johtamista tarvitaan kipeästi. Edellä kirjoittelemieni ajatusten myötä haluan kannustaa sinua iloitsemaan nykyisestä työstäsi ja kehittymään siinä mahdollisimman hyväksi. Se on erittäin hyvin kristitylle sopiva palvelutehtävä, jossa voi osoittaa uskollisuutta. Harva johtaja toimii viisaasti, jos johtoasemastaan käsin alkaa julistaa evankeliumia alaisilleen. Sen sijaan hän voi tehdä työnsä uskollisesti ja pyytää Herraa olemaan siinä mukana. Se saattaa siinä sivussa avata ovia myös hyviin tilaisuuksiin viedä evankeliumia luontevasti eteenpäin. Orjaksi myyty Vanhan testamentin Joosef oli erinomainen esimerkki uskollisesta tehtävien hoitamisesta ja johtamisesta:

Herra oli Joosefin kanssa, ja siksi hänellä oli aina onni mukanaan. Hän asui egyptiläisen isäntänsä talossa, ja isäntä huomasi, että Herra oli Joosefin kanssa ja antoi Joosefin onnistua kaikissa toimissaan. Joosef pääsi Potifarin suosioon ja palveli häntä niin hyvin, että Potifar asetti hänet taloutensa hoitajaksi ja uskoi hänen haltuunsa koko omaisuutensa. Kun Potifar oli määrännyt Joosefin taloutensa ja kaiken omaisuutensa hoitajaksi, Herra siunasi hänen taloaan Joosefin tähden. Ja Herran siunaus näkyi kaikessa, mitä Potifarilla oli, niin kotona kuin tiluksilla. Sen tähden Potifar jätti Joosefin hoitoon koko omaisuutensa eikä itse huolehtinut muusta kuin mitä hän söi. (1. Moos. 39:2-6)

Toivottavasti nämä ajatukseni auttavat sinua pohdinnoissasi eteenpäin. Nettipapin palstalla on myös pari viestiketjua, jossa olen pohtinut omaa palvelutehtävää kutsumuksen ja motiivien näkökulmista. Ehkä olet ne nähnytkin, mutta linkitän kuitenkin:
Marko Sagulin