Kirjoittaja Aihe: Epäilyksestä  (Luettu 6361 kertaa)

Elfslayer

  • Täysjäsen
  • ***
  • Viestejä: 124
    • Profiili
Esitän hieman sekavan kysymyksen, toivottavasti tämä ymmärretään oikein...

Eli siis, jos mieleen tulee epäilyksiä, niin onko parempi antaa niiden tulla ja käsitellä niitä mielessään, vai työntää ne vain pois alitajuntaan?
Respect life, go vegan!

Moottorisaha

  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 849
  • Olen apina
    • Profiili
Epäilys on ehdottomasti kasvun paikka. Koitapa unohtaa se niin joka tapauksessa se pyörii mielessä. Ellei se nyt niin älytön ole ,että voi heti sanoa että unohda niin se on pikemmin kannuste tutkia onko asia näin. Muuten sopivissa olosuhteissa se alkaa jäytää ja rupeet miettiin oisko se sittenkin totta. Ihan voit raamatustasi tutkia asia ja netissä on monta hyvää paikkaa josta voit sanan perusteella etsiä mitä asiasta sanotaan. Yleensäkin kun asian olet kerran selvittänyt itsellesi voit olla uskossasi varmempi vastedes ja et kuten Paavali sanoi ole jokaisen opintuulen vietävänä. Epäilyksestä selviäminen antaa vastuuta.
Jos taas vaan työnnät sen syrjään ja mantrana hoet en kuuntele kaikuu se mielessä kuitenkin. Se on enemmän pakenemista kuin suojelua. Paholainen haluaa saada meidät epätietoiseksi. Kun olet varmalla pohjalla niin epäilyksellä ei ole sijaa.
Ette te hyvä lukija tätä oikeasti edes halua lukea. Luit kun tässä jotain luki. Olit utelias, mutta silti vain nähdäksesi mitä tässä lukee. Samalla tavoin kuin katsot Iltalehden tai Iltasanomien otsikon.

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 153
    • Profiili
Erinomainen kysymys, Elfslayer!


Sanoit kysymyksesi epäilyksestä olevan kovin sekava, mutta jos tuo on mielestäsi sekava, niin totta vie haluaisin nähdä selkeän kysymyksen... Toivon, että osaan olla vastauksissani yhtä selkeä kuin sinä kysymyksessäsi.


Kesäteologimme Jani-Matti Ylilehto piti eilen Ranta-Einolassa hartauden, jota minä kuuntelin suurella innolla. Siinä hän lainasi vanhaa sanontaa, jota minä en ollut aikaisemmin kuullut: ”Parempi epävarmana varmalla pohjalla kuin varmana epävarmalla pohjalla.” Sanontojen hienous on siinä, että niitä voi käyttää monissa eri yhteyksissä, eikä ole pakko aina tietää, mitä sanonnan kehittäjä sillä tarkoitti. Minä tarkoitan tuolla lainauksella seuraavaa: Ihminen tarvitsee aina jonkinlaisen varmuuden. A) Jos elämän asiat ovat huonolla mallilla eikä mihinkään ulkopuoliseen asiaan voi luottaa, pitää ihmisen luottaa itseensä. B) Jos itseensä ei voi luottaa, pitää voida luottaa johonkin ulkopuoliseen. Uskonasioissa B-suunnitelma on ainoa oikea.

Jumala on maailmankaikkeuden herra, kaikkivaltias ja kaikkitietävä. Jumalan suuruutta ei voi käsittää tyhmällä ihmisjärjellä. Ja se todellakin tarkoittaa, että Jumala ei ole olemassa vain silloin, kun ihminen uskoo häneen. Ateisti uskoo, ettei Jumalaa ole. Silti Jumala on. Epäilys ei hävitä tai vahingoita Jumalaa. On helppoa ajatella, että Jumala on maallisten ja ”helppojen” asioiden Jumala, joten ihmisen pitää muka ensin saada uskonsa kuntoon ja sitten vasta Jumala pystyy toimimaan tämän ihmisen elämässä. Ei näin! Jumala on nimenomaan kaikkien asioiden Jumala. Ja kaikkiin asioihin kuuluu myös epäilys. Esimerkiksi monet Psalmien kirjoittajien huokaukset ja rukoukset Jumalan suuntaan ovat kirjoitetut epäilevin ja kyselevin mielin. Epäilys on todella luonnollista, koska silläkään – tai erityisesti juuri sillä – saralla kukaan ei voi olla synnitön.

Paras tapa toimia epäilyksen koittaessa ei ole kumpikaan, mitä ehdotit. Jos epäilystä pyörittää mielessään, ihminen käpertyy omaan itseensä, mikä on yksi synnin perusolemuksia – oma napa. Jos taas epäilyksen hautaa taka-alalle, on elämässä yksi osa-alue, joka on piilotettu luurankona kaappiin ja josta se putkahtaa esiin uudelleen. Paras tapa on toimia juuri niin kuin Psalmien kirjoittajat tekevät. He kertovat epäilyksensä Jumalalle. Ei Jumala siitä loukkaannu, päinvastoin. Hän kyllä tietää, että me epäilemme. Jumala suree sitä, jos epäilevä ihminen ei etsi apua sieltä, mistä sitä parhaiten löytää. Ei Jeesuskaan pahastunut epäilevälle Tuomaalle, vaan hän auttoi tätä. On loogisesti ristiriitaista rukoilla: ”Jumala, minä en usko sinuun”, mutta niin saa ja kuuluu tehdä.

Moni pitää pappia elämänsä viimeisenä vaihtoehtona, mutta jos nuorisotyöntekijöitä, diakoneja, pappeja ja muita seurakunnan työntekijöitä siirtäisi hihastanykimislistan alkupäähän, jäisi usea pään sisäinen pyöritys kokonaan tekemättä. Pitää kyllä olla erinomaisen kekseliäs kaveri, jos jossain asiassa onnistuu olemaan ensimmäinen maailmassa. Jo viimeisen 2000 vuoden aikana on kyllä ehditty ajatella monenlaista. Ja yllättävän usein joku vanhempi kristitty tai seurakunnan työntekijä on käynyt juuri saman ajatusprosessin tavalla tai toisella läpi. Siksi kannattaa kysyä ja nykiä hihasta. (Ja tämähän ei ollut ohje juuri sinulle Elfslayer, vaan muille palstan lukijoille, jotka miettivät päässään kysymättömiä asioita. Sinähän näet olet erinomaisen ansioituneesti juuri tällä asialla nettipappia hihasta nykinyt...)

Moottorisaha sanoi upean taikasanan: Raamattu. Tämän lisäksi on vielä kolme muutakin uskon vahvistumisen tietä, jotka Sana itse sanoo: rukous, ehtoollinen ja kristittyjen yhteys. Internet saattaa toimia joskus kristittyjen yhteytenä, jos sieltä löytää toisten kristittyjen kokemuksia ja huomaa, ettei ole epäilyksissään yksin. Mutta tämän netin ja muutenkin tiedon hankkimisen kanssa pitää olla varovainen. Tieto paisuttaa, kuten Paavali sanoo. Tämä ei tarkoita, että pitää olla tyhmä. Mutta on osattava vetää raja siihen, minkä voi tietää ja mitä ei voi tietää. Pahimmassa tapauksessa tiedon hankkimisen kanssa voi joutua kierteeseen. "En usko, ennen kuin voin järjellä selittää tämän ja tämän..." Tieto voi rauhoittaa mielen, mutta tieto ei vahvista uskoa. Vain Jumala voi sen tehdä:

     "Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana." (Room. 10:17)

Kaikkiin asioihin ei koskaan saa varmaa vastausta ennen kuin taivaassa. Uskon asioissa on aina sellaisiakin elementtejä, että ne perustuvat uskoon ja luottamukseen Jumalaa kohtaan. Uskoon ja luottamukseen, että Jumala on hyvä ja pitää huolen sinusta ja minusta. Usko on sitä, että sinä saat olla vaikka kuinka epävarma. Sinulla on turvanasi suuri Jumala, joka uhrasi Poikansa sinun vuoksesi. Siksi sinä saat heittäytyä Jumalan kannettavaksi kaikkine epäilyksinesi ja kysymyksinesi. Usko ei ole sisäistä varmuutta omasta itsestä, vaan turvautumista siihen, että joku muu on varma. Sielunvihollisen suuri hauskuus on saada meidät ahdistuneeksi epäilyksistämme. Mutta kun tiedät, että sinä saat epäillä käsi kädessä Jumalan kanssa, saatat huomata, että epäilys haihtuu saman tien.

Johannes puhuu Jumalan lasten luottamuksesta. Hänen sanojaan voi hyvin lainata myös epäilyksiä koskien:

     ”Siitä me ymmärrämme, että totuus on meissä, ja me voimme hänen edessään
     rauhoittaa sydämemme, jos se meitä jostakin syyttää. Jumala on meidän
     sydäntämme suurempi ja tietää kaiken.” (1. Joh. 3:19-20)


Ihmisen sydän kaikkine ajatuksineen ei ole ydin. Sydän erehtyy. Jumala ei.



Tämä oli pitkä ja rönsyilevä vastaus. Kysy tarkennuksia, jos en osunut ollenkaan kysymyksesi ytimeen.
« Viimeksi muokattu: 06.09.2006 - klo:22:32 kirjoittanut Nettipappi Marko »
Marko Sagulin