Ananias ja Safira

[Aru]

...

[Nettipappi Marko]

EDIT: Nimimerkki Aru on poistanut kysymyksensä. Alla olevassa vastaus käsittelee Ananiaksen ja Safiran tapausta Apostolien tekojen luvussa 5. Marko


Morjens, Aru!

Tässä yhteydessä on tärkeää vilkaista, mitä edellisen luvun lopussa on sanottu:

     Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu. Kukaan ei pitänyt omanaan sitä, minkä omisti,
     vaan kaikki oli heille yhteistä. Apostolit todistivat voimallisesti Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta,
     ja Jumalan armo oli heidän kaikkien osana runsain määrin. Kukaan ei kärsinyt puutetta. Ne, jotka
     omistivat tilan tai talon, myivät sen ja luovuttivat kauppasumman apostolien haltuun, ja näiltä
     jokainen sai rahaa tarpeensa mukaan. Myös Joosef, Kyproksesta kotoisin oleva leeviläinen, jota
     apostolit kutsuivat Barnabakseksi - nimi merkitsee: rohkaisija - myi omistamansa pellon ja toi rahat
     apostolien jaettavaksi. (Ap. t. 4:32-37)

Tässä on kuvaus aivan ensimmäisten kristittyjen elämästä. Ja tästä lienee saanut alkunsa sanonta: yhteisiä ovat uskovien tavarat. (Sitä käytetään yleensä siinä vaiheessa, kun lainataan joltain toiselta kristityltä luvatta jotain...) Eli seurakunta piti huolta toisistaan jakamalla kaiken.

Tällaiseen kolhoosi-tyyppiseen toimintamalliin ei ole mitään Jumalan käskyä, mutta tuossa tilanteessa se ilmeisesti koettiin hyväksi malliksi. Ja varmasti kristittyn seurakunnan alkuinto, uutuudenviehätys ja Jeesuksen pikaisen paluun odotus olivat myös tehokkaita lähimmäisen rakkauden kannustimia. (Taloudenhoidollisesti malli ei ehkä ollut kaikkein kestävin, koska myöhemmin Paavali kerää pakanakristityiltä avustusta Jerusalemin köyhälle seurakunnalle.)

Kaiken oman pois heittäminen ei ymmärrettävästi tuntunut jokaisesta kristitystä kiehtovalta vaihtoehdolta. Mutta kun kaikki muutkin tekivät niin, oli joukon paine varmasti kova. Näin taisivat kokea myös Ananias ja Safira. He möivät talonsa, mutta eivät halunneet jakaa kaikkea omaisuuttaan. Niinpä he yrittivät kaapia kaikki kermat kakusta: seurakunnalle väitetään, että ollaan luovuttu kaikesta omasta, mutta pimitetään itselle kiva pesämuna. Näin saa pitää omaa elintasoa yllä ja samalla saa sen maineen, että on tosi nöyrä kristitty, kun kaikesta on luopunut.

Olisi ollut todella tuhoisaa, jos heidän juonensa olisi onnistunut. Olihan nyt kyse ensimmäisestä seurakunnasta, jossa opitut tavat ja toimintamallit alkoivat levitä kaikkialle maailmaan. Jeesus hyökkäsi julkisen toimintansa aikana todella kovaa tekopyhiä fariseuksia ja kirjanoppineita vastaan. Kuinka hänen seuraajansa sitten voisivat heti aloittaa samanlaisen toiminnan.

Jumala on joskus puuttunut joihinkin asioihin todella kovalla kädellä. Juuri tänä aamuna lukaisin Vanhasta testamentista sellaisen kohdan, joka on asiayhteydessäänkin todella vaikea ymmärtää. Miksi piti olla näin ankara:

     Kuningas lähetti Elian luo viidenkymmenenpäällikön miehineen. Elia istui vuoren laella, kun
     päällikkö tuli hänen luokseen ja sanoi hänelle: "Jumalan mies! Kuningas käskee sinun tulla
     kaupunkiin." Mutta Elia vastasi päällikölle: "Jos minä olen Jumalan mies, tulkoon tuli alas
     taivaasta ja polttakoon sinut ja kaikki viisikymmentä miestäsi." Silloin taivaasta löi alas tuli,
     ja se poltti päällikön ja hänen viisikymmentä miestään. (2. Kun. 1:9-10)

On vain pakko luottaa siihen, että Jumala itse näkee, mitä seurauksia milläkin toiminnalla on. Joskus meidän mielestämme varsin viattoman tuntuinen asia saattaa johtaa vaikkapa koko kansakunnan harhaan. Ja siihen verrattuna joku selvästi hyvin paha ja karkea rikos voi seurauksiltaan olla varsin vaatimaton. Seurakunnan johtaja voi pienellä Raamatun sanasta lipsumisella aloittaa todella suuren lankeemuksen. Ananiaksen ja Safiran tapauksessa olisi ehkä ollut mahdollista, että heidän toimintansa olisi sysännyt raiteiltaan koko Jeesuksen seuraajien joukon.


Foorumilta löytyy ohimennen mainittuja kohtia Ananiaksen ja Safiran tapaukseen. Ne eivät vastaa suoraan kysymykseesi, mutta aihepiirissä pyöritään. Vilkaise näitä linkkejä:

     Ap. t. 5: Ananias ja Safira pohdintapalsta
     Ostaminen ja materialismi nettipappi
     Henkien erottamisen armolahja nettipappi

[matt]

p.s. Suuressa Armossaan Jumala on voinut ottaa ananakse ja safiirin hengen taivaisiin vaikka maanpäällinen taival päättyi hauskasti, kuka tietää. Jumala yksin. "ei se yksi synti kadotukseen vie, vaan syntielämä"


EDIT: Viestistä poistettu ketjuun kuulumaton materiaali. Marko

[Nettipappi Marko]

Hei, Matt!

Kirjoittelit aika omakohtaisiakin kommentteja ja mielenkiintoisia asioita. Erityisesti näkökulmasi Jumalan suhtautumisesta meidän ruumiillisuuteemme nosti minulle paljon ajatuksia mieleen. Mutta ne eivät suoranaisesti liittyneet aiheeseen eivätkä sisältäneet muutakaan selvästi havaittavaa kysymystä. Niinpä jätin jäljelle jälkikirjoituksesi, jossa heitit ajatuksen Ananiaksen ja Safiran tapaukseen.

p.s. Suuressa Armossaan Jumala on voinut ottaa ananakse ja safiirin hengen taivaisiin vaikka maanpäällinen taival päättyi hauskasti, kuka tietää. Jumala yksin. "ei se yksi synti kadotukseen vie, vaan syntielämä"

Kenelläkään ihmisellä ei ole lupa sanoa mitään toisen ihmisen iäisyyskohtalosta, koska sitä ei ulkopuolinen voi varmaksi tietää. Raamattu kertoo Juudaksesta, että tämä oli kadotuksen lapsi, joten silloin on uskottava Raamattua. Mutta edes Ananiaksesta ja Safirasta ei sanota mitään tarkasti. On totta, että kertomus jättää hyvin vahvasti sen vaikutelman, että heidän elämänsä oli loppumetreillään tuota kuvaamaasi "syntielämää", kun he päättivät oikein tieten tahtoen lähteä pettämään Pyhää Henkeä. Ja heidän saamansa rangaistus myös viittaa vahvasti siihen, että nyt ei ollut mistään pikkujutusta kyse.

Mutta yhtä hyvin voimme jossitella toiseenkin suuntaan. Voi olla, että Ananias ja Safira olivat hurskaita kristittyjä, jotka vain heikkona hetkenä lankesivat syntiin. Heidän saamansa ankara rangaistus ei välttämättä ollut osoitus heidän lopullisesta kohtalostaan kadotuksessa. Rangaistuksen vain täytyi olla niin kova, jottei heti seurakunnan alkumetreillä opittaisi, että synnin voi hyväksyä.

Mitään varmaa emme siis voi sanoa - muuta kuin sen, että he tekivät pahasti väärin, eikä samaan pidä itse syyllistyä.