Mitä rakkaus on?

[Eero H.]

Olen kuullut puhuttavan aiheesta monesti, mutta minulla on sen verta lahopää että ei voi muistaa. Joten tässä pari kysymystä: millainen on Raamatun rakkaus käsitys? Rakkautta on useaa erilaista, millaisia rakkauden "lajeja" Raamatussa on ja mitä se niistä opettaa?

[Isä Karillo]

 Moro, Eero H kyselee rakkauden lajeista. Me suomalaiset ollaan vähän niukasti rakkautta ilmaisevaa väkeä. Paitsi, että kerromme toisillemme rakkaudestamme kohtuullisen säästeliäästi, myöskään suomen kielen sanastomme rakkauden osalta ei ole kovin kuvailevaa. Kreikan kielestä, ajalta jolloin Raamattua kirjoiteltiin, löytyy ainakin neljä eri rakkautta kuvaavaa sanaa:

1. Vaistorakkaus, kiintymys (storge)
Vaistorakkaus on tahdostamme riippumatonta sisäänrakennettua kiintymystä. Ns. äidinrakkaus on ainakin osittain vaistoon perustuvaa. Äidit - ja miksei isätkin - luonnostaan rakastavat lapsiaan ja pitävät heistä huolta. Tämä rakkaus ei synny lain vaatimuksesta ja rangaistuksen pelosta, vaan sisäisestä halusta. Vaistorakkaus synnyttää yhteenkuuluvuutta myös esim. sukujen jäsenten, luokkatovereiden, armeijan kämppäkavereiden ja työtovereiden välille.

2. Eros -rakkaus
Tämä on miehen ja naisen välistä kiintymystä kuvaava rakkauden laji. Se on enemmän kuin seksiä: romanttisuus ja ihastuminen sukupuolielämän lisäksi ovat eros -rakkauden ulottuvuuksia. Eros on ihanaa värinää toisen persoonan takia.

3. Ystävyysrakkaus (filia, filadelfia)
Tässä rakkauden lajissa on kysymys kumppanuudesta ja toveruudesta. Se on luonteeltaan kahdenkeskistä ja kahdensuuntaista, olemukseltaan vastarakkautta. Ystävyyttä saavat aikaan yhteiset tavoitteet, tehtävät ja toiminta. Se ei synny välttämättä ilman työtä ja vaatii myös aikaa. Ystävyysrakkaus ilmenee esim. kahden parhaan naisystävän välillä ja miehillä usein yhteenkuulumisena suurempaan joukkoon, esim. urheilujoukkueeseen tai työyhteisöön.

4. Jumalan rakkaus (agape)
Kun kaikki muut rakkauden lajit sisältävät aina myös vaatimusta, ovat itsekkäitä, Jumalan rakkaus on luonteeltaan itsensä antavaa ja uhraavaa. Se ei riipu rakkauden kohteen arvosta, vaan tekee kohteestaan arvokkaan. Se on rakkautta ilman ehtoja, yksipuolista hyväksyntää. Risti kertoo parhaiten tämän rakkauden suuruudesta. Jumala antoi kaikkensa, henkensäkin rakkautensa kohteen - siis meidän - puolesta.

Vain Jumalan agape-rakkauden avulla ja voimassa voimme elää sellaista elämää, johon Jumala meitä Sanassaan ohjaa, esim. antamaan anteeksi, rakastamaan vihollista. Vaistorakkaus, eros ja ystävyyskin löytävät muotonsa ja paikkansa elämässämme agape-rakkauden kautta. Siispä kasvetaan yhä enemmän riippuvaiseksi Hänen armostaan ja rakkaudestaan! 

Tämä nettipalsta on mahtava juttu!

Isä Karillo     

[Nettipappi Marko]

Morjens Eero!

Sinä se harrastat näitä helppoja ja nopeasti vastattavia kysymyksiä ... Onneksi Isä Karillo teki minulle ison palveluksen ja kirjoitteli Raamatun rakkauden lajeista paljon paremmin kuin olisin itse osannut. Nyt voin keskittyä kysymyksesi toiseen puoliskoon. Johdantona kuitenkin vielä yksi asia rakkauden lajeista.

Raamatussa vilahtelevat kaikki kreikan kielen rakkauden lajit ainakin ajatuksellisesti. Silti ylivoimaisesti eniten rakkaudesta puhutaan tuon viimeisen, agape-rakkauden, muodossa. Sanaa käytetään Jumalan rakkauden lisäksi useasti myös ihmisten välisestä rakastamisesta (esim. Matt. 5:43-44, jossa käsketään rakastaa vihamiestä). Hyvä suomennos agapelle voisikin olla Ison Raamatun tietosanakirjan käyttämä ”kristillinen rakkaus”. Se on sekä Jumalan rakkautta että Jumalan vaikuttamaa ihmisten välistä rakkautta. Tosin ihmisistä puhuttaessa agape-rakkauden täydellinen epäitsekkyys on mukana enemmänkin kehotuksena ja hartaana toiveena kuin todellisuutena. Vasta Jumalan osoittamana agape-rakkaus on oikeasti epäitsekästä ja täydellistä. Kun siis nyt puhun Raamatun rakkauskäsityksestä, en puutu kolmeen muuhun rakkauden lajiin, vaan keskityn tähän yleisimmin Raamatussa esiintyvään agape-rakkauteen.

Rakkaus ja nimenomaan Raamatun rakkauskäsitys voidaan määritellä varmasti valtavan monilla eri tavoilla. Yksi määritelmä on kuitenkin jäänyt elämään minun mieleeni erityisen vahvasti: ”Rakkaus on tekoja toisen ihmisen hyväksi”. Rakkaus tarkoittaa Raamatussa jotain aivan muuta kuin iltapäivälehtien otsikoissa. Rakkaus ei ole tunne. Siihen voi liittyä tunteita, mutta vasta teoissa rakkaus on todellisesti olemassa.

     Teille on opetettu: ”Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.” Mutta minä
     sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta
     (Matt. 5:43-44)

Jumala on antanut meille vaikeita muttei epäloogisia käskyjä. Jos rakkaus olisi tunne, tämän käskyn sisältö olisi: ”Tunne hyvää sitä kohtaan, jota kohtaan tunnet pahaa”. Se ei olisi pelkästään vaikeaa vaan myös epäloogista. Mutta jos ajatellaan rakkaus tekona, käsky voidaan avata seuraavasti: ”Vaikka joku ihminen vihaa sinua ja ehkä sinäkin tunnet häntä kohtaan pahaa, voit kuitenkin aina tehdä hänelle hyvää.” Samaa sanoo Johannes. Rakkaus on totta vasta teoissa:

     Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä
     meidän puolestamme. Samoin olemme me velvolliset panemaan henkemme
     alttiiksi veljiemme puolesta. Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee
     veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan
     rakkaus voisi pysyä hänessä? Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja
     puheessa, vaan teoin ja totuudessa. (1. Joh. 3:16-18)

Jopa Jumalan rakastaminen on jotain muuta kuin vain ihmisen sisimmässä tapahtuvaa toimintaa.

     Siitä me tiedämme rakastavamme Jumalan lapsia, että rakastamme Jumalaa
     ja noudatamme hänen käskyjään. Sitähän Jumalan rakastaminen on, että
     pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa. (1. Joh. 5:2-3)

Minun korvaani kuulostaa todella ristiriitaiselta, jos joku sanoo, ettei Jumalan käskyjen noudattaminen ole tärkeintä, vaan tärkeintä on rakastaa Jumalaa. Silloin joku asia on jäänyt tajuamatta. Ehkä silloin rakkaus nähdään jotenkin enemmän tunnekysymyksenä tai sitten rakkaus ja usko mielletään lähes samaksi asiaksi. Mutta rakkaus ei ole sama asia kuin usko. Usko kuuluu yhteen Jumalan lupausten kanssa, mutta rakkaus kuuluu yhteen Jumalan käskyjen ja lain kanssa.

     Lupaus ja usko kuuluvat yhteen sitä varten, että kaikki olisi armoa. (Room. 4:16a)

     oikeasta uskosta on hyötyä kaikkeen, sillä siihen liittyy lupaus sekä
     nykyisestä että tulevasta elämästä. (1. Tim. 4:8b)

     Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne.
     Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset. Käskyt ”Älä tee
     aviorikosta”, ”Älä tapa”, ”Älä varasta”, ”Älä himoitse”, samoin kaikki
     muutkin, voidaan koota tähän sanaan: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin
     itseäsi.” Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus
     toteuttaa koko lain. (Room. 13:8-10)

     Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan:
     ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Gal. 5:14)

     Jeesus vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko
     sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä
     tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden
     käskyn varassa ovat laki ja profeetat.” (Matt. 22:37-40)

Näiden kohtien idea ei ole siinä, että rakkaus olisi jotain enemmän kuin laki. Tai että ihmisellä olisi käskyjen suhteen kaksi eri vaihtoehtoa: joko noudattaa käskyjä tai rakastaa. Idea on siinä, että jos ihminen osaisi rakastaa, niin hän automaattisesti noudattaisi kaikkia Jumalan käskyjä. Käskyjen mukaan eläen osaa osoittaa oikeanlaista rakkautta lähimmäisille. Rakastava ihminen noudattaa käskyjä - ja käskyjen noudattaminen on rakkautta käskyjen antajaa ja käskyjen kohteena olevia kohtaan.

Myöskään Jumalan osoittama rakkaus ei ole vain tunne vaan ennen kaikkea teko.

     Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme,
     että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän.
     Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa,
     vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa
     meidän syntiemme sovitukseksi. (1. Joh. 4:9-10)

     Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin
     minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan.
     Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne
     ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa
     toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta
     ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.
     (Joh. 15:10-13)

Uskon, että monen korvaan särähtää pahasti se, että käännän rakkauden melko yksiselitteisesti hyväksi teoksi. Rakkaus on loppujen lopuksi niin iso käsite, että sitä on vaikea näin suppeasti avata kunnolla, mutta hyvään tekoon rinnastamalla se aukeaa mielestäni parhaiten. Samalla on totta sekin, että käytännössä kukaan ei osaa osoittaa aidosti hyviä tekoja ilman, että ennen sitä on tapahtunut jotain sydämessä. Kristillisen rakkauden käyttövoima on pohjimmiltaan Pyhän Hengen aikaansaama muutos, joka syntyy uskossa Kristukseen.

     Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha ... (Gal. 5:22a)

     Kristuksessa Jeesuksessa on yhdentekevää, onko ihminen ympärileikattu
     vai ei. Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko. (Gal. 5:6)



edit: kirjoitusvirhe oikaistu

[Nettipappi Marko]

Vähän vielä lisänäkökulmaa yllä olevaan vastaukseeni. Kirjoittelin sen lähinnä agape-rakkaus mielessäni, mutta tarkemmin ajatellen tekojen näkökulma sopii myös muihin rakkauden lajeihin. Se ei ole sidoksissa nimenomaan agape-rakkauteen.

Ajattelen, että esimerkiksi sukupuoliseen kiinnostukseen liittyvä eros-rakkaus on himoa tai rakkautta riippuen siitä, miten sen suhteen eletään. Jos ajatellaan vain itseä ja omaa etua, kyseessä on himo. Mutta jos toimitaan vastuullisesti toisen puoliskon parhaaksi ja Jumalan tahdon mukaan, kyseessä on rakkaus. Itse olen ajatellut jopa niin tiukasti, että en voi sanoa rakastavani tyttöystävääni siksi, että viihdyn hänen kanssaan ja tykkään hänestä kovasti. Se on tykkäämistä, ihastumista ja ehkä jopa rakastumista. Tunteita kuitenkin. Minulle tykkääminen muuttuu rakkaudeksi aikaisintaan kihloihin mennessä, jolloin olen ottanut vakavasti askeleen kohti vastuullisuutta. Lopullisesti voin väittää rakastavani vasta sitten, kun olen mennyt naimisiin ja luvannut ottaa vastaan vastoinkäymisetkin enkä ainoastaan nauttia parisuhteen hyvistä puolista. Tällöin kyse ei ole tunteista vaan teosta, sitoutumisesta. Toki tässä niin kuin agape-rakkaudessakin teko itsessään on aika pelkistetty määritelmä. Kukaan ei varmaan ryhdy sellaiseen kauppaan ilman, että mukana on tunteita, jotka ovat saaneet aikaan sen, että haluaa tehdä niin suuren teon.

Samoin vaistorakkaudessa tai ystävän rakkaudessa sitä varsinaista rakastamista on toisen hyväksi toimiminen. Eihän esimerkiksi vaistorakkaudeksi kutsuta sitä, jos äiti sanoisi tykkäävänsä lapsestaan, mutta ei ruoki tai hoida tätä.

[Stranger]

Moi!
Raamatussa sanotaan, että Jumalaa tulisi rakastaa yli kaiken. Ja raamatussa sanotaan, että lähimmäistä tulisi rakastaa niin kuin itseään. Olen saanut raamatusta sellaisen kuvan, että lähimmäistä tulisi rakastaa enemmän kuin itseään, olenko oikeassa? Jos olen oikeassa niin missä menee mielestäsi terveen lähimmäisen rakastamisen raja?
Olisi kiva kuulla näkökulmasi tähän asiaan, kun pohdintapalstalla en kovin reilua vastaanottoa saanut tämän aiheen tiimoilta..

[Aani]

Niin siis öh.
Mitä eroa on ystävyysrakkaudella ja parisuhderakkaudella? Tuli tämä puheeksi filosofian tunneilla. Kun henkilö X sanoi, että ystävyysrakkaudessa ei ole seksuaalista vetovoimaa, niin henkilö Y sanoi, että voi ystävyysrakkaudessa olla sitäkin. Niin pplahh?

Tää on kyllä ehkä enemmän yhtävyyssuhde/rakkaussuhdeväittelyä kuin rakkautta. Mutta olkoon nyt tällä alueella.

[Nettipappi Marko]

Moi Aani!

Tämä kysymys menee tosi pitkälle filosofian ja kielitieteen saralla. Minun mielipiteeni onkin, että kysymys on puhtaasti siitä, mitä tarkoitetaan ystävyysrakkaudella ja mitä parisuhderakkaudella. Jos käsitteet tislataan mahdollisimman puhtaiksi, niin eikös ystävyysrakkautta ole vain se, jota on ainoastaan ystävien välillä ja parisuhderakkautta se, jota on vain puolisoiden välillä? Tällä tavoin ajateltuna eroottinen vetovoima voi kuulua vain parisuhderakkauteen.

Toisaalta vastakkaista sukupuolta olevilla ystävyksillä voi olla - ja käytännössä usein on - jonkin asteista vetovoimaa toisiaan kohtaan. Miehillä ja naisilla yleensä tuppaa sellaista olemaan, vaikka asian suhteen teoissa elettäisiin niin raamatullisen pyhästi ja puhtaasti kuin vain ikinä voidaan. Miehet tuntevat vetoa naisiin ja naiset miehiin. Vastakkaisten sukupuolten kanssakäymisessä on aina jotain erilaista verrattuna oman sukupuolen edustajien välisiin kontakteihin.

Kysymyksesi voidaan siis käsitellä jommasta kummasta näkökulmasta. Jos ajatellaan käytännössä miehen ja naisen välistä ystävyyttä, niin usein siihen sisältyy seksuaalista vetovoimaa. Mutta onko kyse siitä, että seksuaalinen vetovoima ja ystävyysrakkaus on sama asia? Vai onko kyse siitä, että näiden ystävysten välillä on sekä seksuaalista vetovoimaa että ystävyysrakkautta, mutta ne eivät ole sama asia? Vastaus riippuu tasan siitä, miten asioita halutaan määritellä. En ole filosofi, joten en pysty tämän syvällisemmin asiaa pohtimaan.

[Nettipappi Marko]

Hei, Stranger!

On käynyt melkoinen moka. Erästä vastaustani varten katselin tätä aihetta ja kauhukseni huomasin, että täällä viestien lomassa on yksi kysymyksesi, johon en ole vastannut. Olen vastannut sen jälkeiseen kysymykseen, joten vanhempi kysymys on jäänyt piiloon. Kolmen vuoden vastausviive ei mielestäni ole enää toleranssissa, joten pahoittelen syvästi kömmähdystäni.

Ja raamatussa sanotaan, että lähimmäistä tulisi rakastaa niin kuin itseään. Olen saanut raamatusta sellaisen kuvan, että lähimmäistä tulisi rakastaa enemmän kuin itseään, olenko oikeassa?

Kaiken rakastamisen ylin ohje ja nyrkkisääntö on minun mielestäni rakkauden kaksoiskäsky:

     Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi
     ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä:
     Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki
     ja profeetat." [Matt. 22:37-40]

Olen kuullut joskus tulkinnan, että tämä on "rakkauden kolmoiskäsky", eli siinä käsketään rakastamaan Jumalaa, lähimmäistä ja itseä. Minä ymmärrän niin, että käskyn taustalla on ajatus, että ihminen joka tapauksessa rakastaa itseään. Jopa jollain tavalla sairas vaatimattomuus tai itsetuhoinen käyttäytyminen on itselle siinä hetkessä mieluisimpien toimintamallien valitsemista, vaikka se ei todellakaan täytä keskimääräistä käsitystä rakkaudesta. Ihmiselle on vain luontevaa olla itsekäs ja ajatella asioita omasta näkökulmastaan. Siksi rakkauden kaksoiskäsky laittaa hurjat vaatimukset: Jumalaa on rakastettava enemmän kuin itseä. Lähimmäisen rakastamiseksi "riittää" sama taso kuin se, jolla itseä rakastetaan.

Kultainen sääntö vahvistaa tuon jälkimmäisen puoliskon:

     Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.
     Tässä on laki ja profeetat. [Matt. 7:12]

On vain tavattoman hyvä nyrkkisääntö toimia näin. Kun miettii, miten haluaisi itseään miellyttää, niin pitääkin tehdä se toiselle. Oikein toimivaa vaikkakin äärimmäisen vaikeaa itsekkäälle ihmiselle. Samankaltaisia ohjeita Raamattu on pullollaan:

     Kenenkään ei pidä etsiä omaa etuaan vaan toisen parasta. [1. Kor. 10:24]

     Älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhamaisuudesta, vaan olkaa nöyriä
     ja pitäkää kukin toista parempana kuin itseänne. Älkää tavoitelko vain omaa
     etuanne vaan myös muiden parasta. Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka
     Kristuksella Jeesuksella oli. [Fil. 2:3-5]

     Meidän, jotka olemme vahvoja, on kestettävä heikkojen vajavuuksia. Emme
     saa ajatella vain sitä, mikä on itsellemme mieluista. Meidän on jokaisen
     otettava huomioon lähimmäisemme, ajateltava, mikä on hänelle hyväksi
     ja vahvistaa häntä. [Room. 15:1-2]

Näitä ohjeita voidaan helposti lukea niin, että ihminen ei saa ajatella millään tavalla koskaan mitään hyvää itselleen - vaikka niissäkin sanottiin, että oman edun ohella pitää ajatella yhtä lailla toisten etua. Ei tietenkään ole kyse siitä, että tavoitellaan omaa kärsimystä. Jos oman edun tavoitteleminen kielletään, ei se tarkoita, etteikö elämästään pidä pitää huolta. Ja jos ei pidä millään tavalla huolta itsestään, niin kuinka silloin olisi mitään järkeä rakastaa toista yhtä paljon.

Mielestäni rimaa ei kannata nostaa korkeammalle kuin Raamattu sen nostaa. Jos todella pystyy rakastamaan lähimmäistään yhtä paljon kuin itseään, niin sen jälkeen voi harkita, halutaanko vielä parantaa. En vain jaksa uskoa, että sellaisia ihmisiä löytyisi, jotka edes sen tason saavuttaisivat.

Jos olen oikeassa niin missä menee mielestäsi terveen lähimmäisen rakastamisen raja?

Minä pidän terveen lähimmäisenrakkauden rajana juuri sitä, että rakastaa yhtä paljon lähimmäistä kuin itseään. Seurakunnan paimenelle annettu ohje on mielestäni varsin toimivasti irrotettavissa asiayhteydestään ja sovellettavissa myös lähimmäisenrakkauteen:

     Jos joku ei osaa pitää huolta omasta perheestään, kuinka hän voisi
     huolehtia Jumalan seurakunnasta? [1. Tim. 3:5]

Jos joku ei tiedä, mitä on itsensä rakastaminen, kuinka tämä voisi rakastaa ketään niin kuin itseään? On ihmisiä, jotka ruoskivat itseään palvelemaan toisia ihmisiä yli voimiensa, mutta lopputulos on, että he väsyneinä ja kärttyisinä levittävät ympärilleen kaikkea muuta kuin tarkoitus oli. Tämä on tietysti harvinainen ongelma verrattuna siihen, että yleensä ihmiset vain ajavat omaa etuaan ja ovat laiskoja rakastamaan.