Hei Aa.Koo!
Tämä kohta on kovasti askarruttanut Raamatun lukijoita. Myös minua. Nyt kun jouduin asiaa kovasti pohtimaan kysymyksesi vuoksi, koin suuren ahaa-elämyksen. Toivottavasti se avaa tekstiä myös sinulle. Mutta ensin jälleen koko katkelma myös muille luettavaksi. Teen siihen valmiiksi jo kaksi alleviivausta:
Nooan pojat, jotka lähtivät arkista, olivat Seem, Haam ja Jafet,
ja Haamista tuli Kanaanin isä. Nämä kolme olivat Nooan pojat,
ja heidän jälkeläisiään ovat kaikki maailman ihmiset. Nooa ryhtyi
viljelemään maata ja istutti ensimmäisen viinitarhan. Mutta kun
hän joi viiniä, hän juopui ja jäi alastomana makaamaan telttaansa.
Haam, Kanaanin isä, näki isänsä alastomuuden ja kertoi siitä
ulkona molemmille veljilleen. Silloin Seem ja Jafet ottivat viitan,
levittivät sen harteilleen, menivät sisään selkä edellä ja peittivät
isänsä alastomuuden. Heidän kasvonsa olivat poispäin, eivätkä
he nähneet isäänsä alastomana. Kun Nooa selvisi juopumuksestaan
ja sai kuulla, mitä hänen nuorin poikansa oli hänelle tehnyt,
hän sanoi: - Kirottu olkoon Kanaan, tulkoon hänestä veljiensä
orjienkin orja. (1. Moos. 9:18-25)
Kysymykseesi on kaksi avainta:
1. Raamatussa sanoja "poika" ja "isä" käytetään paljon laajemmassa merkityksessä kuin meillä. Isoisä on isoisä ja selvästi eri asia kuin isä. Pojanpoika on selvästi eri asia kuin poika. Jeesuksen ajan juutalaiset kuitenkin puhuttelivat Abrahamia isäkseen, vaikka heidän esi-isänsä oli elänyt yli 1500 vuotta aikaisemmin. Jeesusta sanottiin Daavidin pojaksi, vaikka Daavid eli 1000 vuotta aikaisemmin. Kun lapsi arkielämässä huusi isäänsä, hän tarkoitti tietysti juuri sitä tiettyä isää, mutta raamatullisessa kielenkäytössä isä tarkoittaa usein jotakuta esi-isää ja poika jotakuta jälkeläistä.
2. Raamatun kulttuurissa - sekä Uudessa että Vanhassa testamentissa - ikä on hyvin merkitsevä asia. Vanhempi on aina arvokkaampi. Kun lapsia luetellaan, pitää olla joku aivan erityinen peruste, miksi heidät sanottaisiin jossain muussa järjestyksessä kuin ikäjärjestyksessä.
Korostin tekstistä kaksi kohtaa. Kanaanin isä Haam mainitaan Nooan pojista keskimmäisenä. Kuitenkin Nooa suuttuu siitä, mitä hänen "nuorin poikansa" oli hänelle tehnyt. Oletettavasti Nooa siis tarkoittaa nuorimmalla pojallaan juuri Kanaania, joka on ilmeisesti sillä hetkellä nuorin hänen jälkeläisistään.
Raamattu kertoo asiat usein hirvittävän tiiviisti. Tapahtumia ei maalailla tarinankerronnan perinteiden mukaisesti. On siis oletettava, että Haamin poika Kanaan on jollain tavalla osallistunut tapahtumien kulkuun, mutta se mainitaan vain ohimennen tuossa Nooan lauseessa.
Lisäksi ihmetystä herättää se, mitä noin suuren kirouksen arvoista on tapahtunut. Suomalainen saunakulttuuri on todella vapaamielistä alastomuuden suhteen. Maailman mittapuussa vastaava on harvinaista. Ja näyttää siltä, että Nooan päivinä ollaan oltu todella häveliäitä. Haam ei voinut välttyä tapahtuneelta. Jos nyt vain sattuu menemään sisään taloon, ei voi välttyä näkemästä, mitä sisällä on. Eikä Haamia tässä syytetäkään mistään. Sen sijaan Kanaania syytetään, mutta hänen teoistaan ei kerrota sen tarkemmin. Valistunut arvaukseni on, että jotain epäkunnioittavaa sanojen tai tekojen osalta siihen on kuulunut.
Epilogi: Mielenkiintoista on myös se, kuinka Kanaanin kirous on ollut hyvin konkreettinen. Kolme lukua myöhemmin alkaa varsinainen Vanhan testamentin juoni edetä. Abraham saa lupauksen, että hänen jälkeläisilleen annetaan omaksi tietty maa. Nelisen sataa vuotta myöhemmin tämä lupaus toteutuu, kun suureksi kasvanut Abrahamin jälkeläistä koostuva Israelin kansa valloittaa omakseen Kanaanin maan.