Hei Nella!
Minun on hieman vaikea vastata kysymykseesi, koska en tunne tarkasti Adventtikirkkoa. Kaikki mitä vastaan, perustuu pienen tutkimuksen jälkeen heidän omaan sivustoonsa. Siellä on kohtalaisen tarkasti kerrottu, mitä he opettavat ja uskovat. Linkki:
Adventtikirkon lähdekirjasto.
Kysymyksesi on kaikesta päätellen lisäksi sinulle hyvin arka ja henkilökohtainen. Toivon, että osaan viisaasti vastata. Ylipäätään heti aluksi totean, että jokainen kirkkokunta pystyy sanomaan toisesta kirkkokunnasta, että sen opit eivät ole raamatullisia. Jos opetuksessa on pieniäkään sävyeroja, voidaan ottaa Raamattu käteen ja kajauttaa sillä eri kirkkokunnan edustajaa komeasti päähän. Itse haluan lähestyä Adventtikirkkoa samasta lähtökohdasta kuin he lähestyvät muita kristillisiä kirkkoja. Tämä on suora lainaus tuolta yllä mainitulta sivustolta:
Pelastuksen ratkaisee sydämen suhde Vapahtajaan
Uskomme Jumalalla olevan vilpittömiä lapsia kaikkien uskonsuuntien keskuudessa. Herra itse tuntee omansa. Ihmisen pelastuksen ratkaisee sydämen suhde Vapahtajaan eikä mikään ulkonaisen kirkon tai järjestön jäsenyys. Me emme usko, että me yksin muodostamme Jumalan todellisten lasten joukon tai että me olemme ainoat tosi kristityt maailmassa tänä aikana. Uskomme jokaisella yksilöllä olevan vapaus ilman minkäänlaista painostusta niin halutessaan liittyä seurakuntaamme tai erota siitä.
Jeesus on Raamatun keskus; uskon perustus
Uskomme, että Raamatun keskeisin sisältö on sanoma Jumalan rakkaudesta, joka ilmeni erityisesti Kristuksen uhrikuolemassa jokaisen ihmisen puolesta. Sen vuoksi tutkimme kaikkia Raamatun kirjoituksia tästä näkökulmasta. Kristillisiksi kirkkokunniksi sanotaan niitä kirkkokuntia, joissa on juuri tämä tunnustus: Jeesus on ihmiseksi tullut, kuollut ja ylösnoussut Jumalan Poika, johon uskossa turvautumalla ihminen pelastuu. Mainitsemasi Jehovan todistajat eivät ole siis kristillinen kirkkokunta, koska heille Jeesus on profeetta ja Jumalan palveliija, mutta ei pelastuksen tuova Jumalan Poika.
Kaiken a ja o on siis usko Jeesukseen. Sitä opettavat kaikki kristilliset kirkot. Erilaisia kiistoja ja riitoja saadaan sen sijaan aikaiseksi, kun kiinnitetään huomio siihen, mitä tämä usko käytännössä tarkoittaa ja miten käytännössä kristityn tulee elää. Jotkut kysymykset ovat merkitykseltään pieniä painotuseroja. Toisissa kysymyksissä on täysin perusteltua viivähtää ja miettiä niitä tarkasti. Osa eroista kun ainakin pienen mutkan kautta liittyvät kysymykseen pelastumisesta. Suurin vaikeus onkin ratkaista, kumpaa lajia erot kulloinkin ovat.
Muutamilla lauseilla käsittelen nyt sinun esille ottamiasi kysymyksiä:
sunnuntain viettämistä sapattina pidetään huonona vaan sitä vietetään lauantaina.
Adventisteille tämä kysymys on keskeinen. En usko, että he pitävät sitä kuitenkaan palastuskysymyksenä, mutta omantunnonkysymys se tuntuu olevan. Heidän näkemyksensä on, että lepopäivän paikka on tarkasti lauantaina, joka oli Vanhan testamentin aikaan viikon viimeinen päivä.
Jos kuuluu adventtikirkkoon, on varmasti kaikkein miellyttävintä toimia samalla tavalla kuin muutkin oman uskonyhteisön ihmiset tekevät. Nykyisellään lepopäivä on yhteiskunnassa jäänyt niin pahasti jalkoihin, että kohta ei ole enää suurta eroa sillä, olisiko kauppojen aukiolon tai muun yhteiskunnallisen toiminnan ansiosta helpompi pitää sunnuntaita lepopäivänä. Toki vielä eroa on, mutta pari vuosikymmentä sitten sunnuntai oli selvemmin koko yhteiskunnan lepopäivä. Siksi pyhäpäivän viettäminen sen päivän kohdalla olisi ollut helpompaa.
En pidä vääränä sitä, että halutaan pyhittää lauantai lepopäiväksi. Mutta en myöskään pidä oikeana sitä, että tuomitaan sunnuntain viettäminen pyhäpäivänä. Apostoleilla ilmeisesti oli tapana kokoontua juurikin sunnuntaina murtamaan leipää Jeesuksen ylösnousemuksen juhlimiseksi.
Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä, kokoonnuimme
murtamaan leipää. Paavali, jonka seuraavana päivänä oli määrä
jatkaa matkaansa, puhui koolla oleville, ja puhe pitkittyi
puoleenyöhön saakka. (Ap. t. 20:7)Alkuseurakunnan juutalaiskristityillä saattoi hyvinkin olla sapatti ja Herran päivä erikseen. Joka tapauksessa mielestäni on huomioitava seikka, että sapattia ei ole Raamatussa määritelty mielestäni koskaan minkään nimiselle viikonpäivälle. Sitä on kuulunut viettää viikon viimeisenä päivänä. Ja nykyään meidän kalentereissamme sunnuntai on viikon viimeinen päivä. (Tosin poikkeuksiakin löytyy jostain almanakoista, mutta uusi viikko kyllä lähes järjestään alkaa maanantaista.)
Heillä on jotain samankaltaista kuten kuoleman jälkeiseen uneen nukkuminen ja helvetin ikuisuuden kieltäminen. Onko Raamatun mukaan sielu kuoleva kuten Adventtikirkossa opetetaan?
Tuon sivuston mukaan adventistit opettavat, että kadotukseen joutuvat ihmiset kärsivät hetken aikaa rangaistustaan helvetissä, jonka jälkeen he palavat niin, että lakkaavat olemasta. Helvettiä ei siis pidetä ikuisena paikkana.
Itse ajattelen eri tavoin. Pidän sielua kuolemattomana tai katoamattomana. Jeesus opettaa:
Ja jos silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Onhan parempi,
että silmäpuolena pääset sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin
että sinut molemmat silmät tallella heitetään helvettiin, missä
"mato ei kuole eikä tuli sammu". (Mark. 9:47-48)Vielä rajummin asian sanoo Ilmestyskirja:
Näiden kahden jäljessä tuli vielä kolmas enkeli, joka kuulutti
kovalla äänellä: "Se, joka kumartaa petoa ja sen kuvaa ja
ottaa otsaansa tai käteensä sen merkin, joutuu yhtä lailla
juomaan Jumalan vihan viiniä, joka laimentamattomana on
kaadettu Jumalan vihan maljaan. Häntä kidutetaan tulessa
ja rikin katkussa pyhien enkelien ja Karitsan edessä. Tulesta,
joka ihmisiä kiduttaa, nousee savu aina ja ikuisesti. Heillä ei
ole päivän, ei yön lepoa - ei niillä, jotka kumartavat petoa ja
sen kuvaa, eikä kenelläkään, joka ottaa pedon nimen
merkikseen. (Ilm. 14:9-11)Tämä tulkintaero minun (eli ymmärtääkseni perinteisen kristillisen näkemyksen) ja adventistien välillä ei kuitenkaan ole dramaattinen. Toki voidaan ajatella, että on iso ero helvetin pelottavuuden suhteen siinä, puhutaanko ikuisesta kadotuksesta vai rajallisesta kadotuksesta. Mutta perusasia on silti sama: Uskomalla Jeesukseen pelastuu.
Kannattaako minun jatkaa käymistä Aventtikirkossa vai ovatko he harhaoppisia?
Jokaisessa kirkkokunnassa on hyvät ja huonot puolensa. Tärkeintä on, että käy yhteisössä, joka saa sinut kiinnittämään katseesi Kristukseen, ottamaan selvää siitä, mitä Raamattu oikeasti sanoo, ja ohjaamaan elämäsi Raamatun sanan mukaan. Mielestäni tämä on kaikkien kristillisten kirkkojen tavoite. Käytännössä vain eri yhteisöissä ja seurakunnissa saattaa olla erilaisia sävyjä, jotka voivat hukuttaa alleen evankeliumin ja Raamatun. Mutta se ei yleensä ole kirkkokuntien tunnustuksen syy, vaan yhteisöihin muodostuneitten käytäntöjen seurausta.
Kaikkein vaikein tilanne on, jos yrittää käydä monessa eri kirkossa juurtumatta yhteen. Jokaisessa kirkossa on sisäisesti looginen oppi. Ei ole esimerkiksi mahdollista yhdistää klassisen kristinuskon mukaista perisyntioppia ja uusien kirkkokuntien lapsikasteen kieltämistä. Jos yrittää poimia parhaita paloja eri kirkoista, saa lopulta tosi oudon yhdistelmän - hedelmäsalaattia sillillä tai jotain vastaavaa. Kysymykset syntisyydestä ja kasteesta kun kuitenkin liittyvät läheisesti pelastukseen.
Minulle itselleni luterilainen kirkko on aina ollut itsestäänselvyys. Toki varmaan siksi, kun olen siinä kasvanut. Luterilaisuus on uskonpuhdistusten tapahtumien myötä muodostunut Sanan kirkoksi, jossa on aina aika tarkasti tutkailtu Raamatun oppeja. Valitettavasti olemme usein niin kiinnostuneita siitä opista, että käytännön elämä laahaa jäljessä. Monissa vapaissa suunnissa, on paljon palavaa intoa, mutta toisinaan jopa seurakunnittain vaihtelevia näkemyksiä joistakin opinkohdista. Jos saisin rakennella unelmakirkkoni, niin siinä olisi katolilaista jämäkkyyttä ja suoraselkäisyyttä, ortodiksista Jumalan suuruuden ihailua, luterilainen oppirakennelma ja vapaiden suuntien palo. Sellaista vain ei ole tarjolla. Viime kädessä kyse on aina siitä, että jokainen kristitty omalla paikallaan omassa seurakunnassaan yrittää elää sillä tavoin.
Vastailin jo kohtalaisen pitkästi, mutta esitä tarkentavia kysymyksiä, jos jokin jäi askarruttamaan.
