Tervehdys Jukka!
Upeaa, että olet uskaltanut kirjoittaa noin avoimesti ja rohkeasti. Olet myös kysymyksesi suhteen hyvin analyyttinen ja valotat tilannettasi aika hyvin. Viestistäsi käy hyvin ilmi, että kyse on valtavan suuresta asiasta. Pahoin pelkään, etten näin netin välityksellä osaa sanoa yhtään mitään, mikä voisi sinua auttaa. En varmaan osaisi sanoa edes vieressä istuen ja keskustellenkaan. Toivon, että jollain tavalla kuitenkin osaisin lohduttaa ja rohkaista.
Kuolemanpelkoa on käsitelty palstallani aikaisemminkin, mutta aika erilaisesta näkökulmasta. Liitin silti tämän kysymyksesi ketjun jatkoksi.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että kuolemanpelko ja kokemus oman uskon vahvuudesta kulkevat käsi kädessä. Kuka tahansa psykologi tai tutkija ilman mitään uskonnollista vakaumustakin osaa sanoa, että kuolema on asia, jonka kohtaamiseen ei ole mitään yksiselitteistä työkalua. Riippumatta siitä, mikä uskonto on kyseessä, niiden yhteinen nimittäjä on puhe kuolemanjälkeisestä elämästä ja siihen pääsemisestä. Psykologisesti katsoen uskonto on ihmisen ratkaisu kohdata kuoleman ja katoavaisuuden todellisuus mahdollisimman levollisesti.
Edelleen psykologisesti ajatellen on hyvin normaalia, että vanhemmat ihmiset ovat keskimääräistä enemmän kiinnostuneita hengellisistä asioista. Keskiverto lapsi tai teini-ikäinen ei keskity miettimään elämänsä katoavaisuutta. Kuoleman ja katoavaisuuden todellisuus tulee lähelle ikääntymisen ja elämän varrella tapahtuneiden menetysten myötä. Siinä vaiheessa myös omaa suhdetta kuolemaan ja hengellisiin asioihin tulee pohdittua helpommin. Tämän todellisuuden Raamattukin myöntää:
Opeta meille, miten lyhyt on aikamme,
että saisimme viisaan sydämen.
(Ps. 90:12)Kuoleman todellisuus pakottaa miettimään elämää syvällisesti. Nuorena on mahdollista vielä tukahduttaa katoavaisuuden ajatukset, mutta elämänkokemusten ja ajan kulumisen myötä ikuisuuteen liittyvien kysymysten kohtaaminen on väistämätöntä. Jos niihin ei saa vastausta, on seurauksena pelko. Muistelemasi kohta täydellisestä rakkaudesta ja pelon karkoittamisesta itse asiassa liittyykin juuri kuolemaan:
Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä,
kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin.
Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä
maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen
rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta;
se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa.
(1. Joh. 4:17-18)Tämän sanoit itse kokeneesi hyvin selkeästi henkilökohtaisella tasolla. Silloin on todella turha vain todeta, että alapa sitten uskoa, niin kohtaat Jumalan rakkauden ja pelko katoaa. Kerroit, että nimenomaan pidät uskoasi heikkona, joten jos Jumala on olemassa, et ole varma, miten sinun käy. Ja siitä kuolemanpelkosi syntyy.
Jos pyörittäisin autokorjaamoa, niin ongelman alkusyy olisi vianetsintäkaaviossa siis uskomisen vaikeus. Sen seuraukset ovat erittäin ahdistavia, mutta niitä oireita ei pysty helposti hoitamaan. Pitäisi pystyä tarttumaan alkusyyhyn. Ja se on monella tapaa hankalaa. Jos minä tietäisin, mikä niksi saa ihmiset uskomaan, niin oman työmaani vaikutusalueella kaikki uskoisivat.
Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla
teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan
se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin,
jottei kukaan voisi ylpeillä. (Ef. 2:8-9)
Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen
synnyttää Kristuksen sana. (Room. 10:17)Sinä kerroit, että olet käynyt jumalanpalveluksissa. Se on hienoa. Olet silloin ollut siellä, missä julistetaan armon ja sovituksen Sanaa. Eräs pieni sävy kertomissasi asioissa minua jäi kuitenkin mietityttämään.
Käyn säännöllisesti tai yritän käydä aina kun oman vointini puolesta pystyn erään paikallisen seurakunnan Jumalanpalveluksissa. ... Rukoilen kyllä ja luen Raamattuakin mutta minua ahdistaa uskoni riittämättömyys ja kelvottomuuteni.
En tiedä, mikä ajatuksesi on näiden sanojen takana, mutta minä kuulen siinä jonkin verran omaa ponnistelua ja puristamista. Koen, että sinulle oikean uskon mittari on se, että tunnet olevasi riittävän vahva uskossasi ja että olet tehnyt riittävästi oikeita "uskovien juttuja". Kristittyjen yhteydellä, ehtoollisella, rukouksella ja Raamatun sanalla on uskoa hoitava vaikutus. Mutta se ei ole usko itse.
Usko on lepoa, rauhaa ja Jumalan lapsena olemista. Usko on käsivarsi, joka tarttuu kiinni Jumalan tekemiin tekoihin, Kristuksen sovitustyöhön ja Jumalan lupauksiin. Uskon voima ei ole koskaan uskovan ihmisen uskon määrässä vaan uskon kohteessa. Poikansa puolesta hädissään oleva isä kiteytti hienolla tavalla uskon olemuksen:
"Jos voit?" vastasi Jeesus. "Kaikki on mahdollista sille,
joka uskoo." Silloin pojan isä heti huusi: "Minä uskon!
Auta minua epäuskossani!" (Mark. 9:23-24)Usko ja epäusko ovat yhtä aikaa läsnä ihmisen sydämessä. Jeesus itse selittää tilannetta jälkikäteen opetuslapsille. Jeesuksen sanoista käy ilmi, että kukaan ihminen ei pääse ylpeilemään uskonsa määrällä:
Totisesti: jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen
verran, te voisitte sanoa tälle vuorelle: "Siirry täältä
tuonne", ja se siirtyisi. Mikään ei olisi teille mahdotonta.
(Matt. 17:20)Uskon suurin vaikeus on heittäytyminen Jeesuksen pelastettavaksi. Jo pikkulapsista näkyvä "minä ite" -syndrooma on ihmiseen sisäänrakennettu taipumus, joka tappelee koko ajan Jumalan ilmaisia lahjoja vastaan.
Mistä tiedän että kristinusko on oikea uskonto?
Rippikoulussa opetan, että minulle on mahdotonta uskoa, että minkäänlaista jumaluutta tai korkeampaa voimaa ei olisi. Kun sitten vertailen eri uskontoja, niin ainoastaan kristinusko kertoo varauksettomasti ansaitsemattomasta armosta. Kärjistetysti sanottuna kaikissa muissa uskonnoissa kerrotaan, miten ihminen voi lähestyä Jumalaa. Kristinusko kertoo, miten Jumala lähestyy ihmistä. Jos joutuisin hoitamaan omalta osaltani edes pienen osuuden pelastuksestani, joutuisin esittämään samat kysymykset kuin sinä. "Tuomitaanko minut kadotukseen?" Olenko hoitanut oman osuuteni riittävän hyvin? Siksi minulle ainoa looginen vaihtoehto on uskoa Jumalaan niin kuin Raamattu opettaa.
Usko ja lupaus kuuluvat yhteen. Usko vahvistuu nimenomaan Jumalan lupausten kuulemisesta - ei Jumalan käskyjen ja vaatimusten kuulemisesta. Niiden tehtävä on opettaa meille oikeaa elämää, mutta ne eivät pelasta.
Lupaus ja usko kuuluvat yhteen sitä varten,
että kaikki olisi armoa. (Room. 4:16a)Ahdistuksessa ollessa helposti ajautuu etsimään Raamatusta ohjeita ja toimintamalleja, joita noudattamalla voisi päästä selvemmille vesille. Mutta mikään ohje ja käsky ei koskaan tuo rauhaa omatuntoon.
Kristuksen veressä meillä on lunastus,
rikkomustemme anteeksianto. (Ef. 1:7a)
Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien
uuvuttamat. Minä annan teille levon. (Matt. 11:28)
Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä
annan teille, en sellaista jonka maailma antaa.
Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.
(Joh. 14:27)
Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa
aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen
Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää
kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne
ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa
Jeesuksessa. (Fil. 4:6-7)Raamattu puhuu uskon kasvamisesta. Se ei tarkoita, että uskova ihminen oppii uurastamaan ja tekemään enemmän. Se tarkoittaa, että opitaan luottamaan enemmän. Tällainen luottaminen alkaa pienestä ja vähäisestä siemenestä. Et saa ruoskia itseäsi myöskään siitä, ettet osaa heti luottaa täysillä, ja epäilet koko Jumalan olemassaoloa. Usein Jumalan olemassaolon epäily juontaa juurensa siitä pelosta, että itse ei kelpaa Jumalalle. Siksi usko ja luottamus kasvavat pikkuhiljaa lupausten kuulemisen kautta. Kun kuulee yhä enemmän vakuutuksia Jumalan armosta, alkaa vähitellen tajuta, että se koskee myös minua kurjaa. Ja saan sen lahjaksi.
Tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen:
Kristus Jeesus on tullut maailmaan pelastamaan
syntisiä, joista minä olen suurin. (1. Tim. 1:15)Olen kirjoittanut pitkästi, enkä ole ollenkaan varma, olenko osannut sanoa asioita ja nostaa esille raamatunkohtia, joita sinun olisi ollut tarvis kuulla. Toivon, että jollain tavalla olen osannut kulkea rinnalla. Ahdistukseen ja masennukseen liittyvistä asioista en ole vielä kirjoittanut mitään - enkä kyllä niissä pystyisi varmaan tätäkään vähää auttamaan. Toivon, että kuolemanpelkosi voisi hellittää ja löytäisit ilon, rauhan ja Jumalan lapsen luottamuksen, mitä kautta myös masennuksesi voisi helpottaa.
Liitän loppuun vielä nipun raamatunkohtia, jotka mielestäni jollain tavalla liittyvät kuolemanpelkoon.
14. Nämä lapset ovat ihmisiä, lihaa ja verta, ja siksi hänkin tuli ihmiseksi, heidän kaltaisekseen. Siten hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, 15. ja päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta olivat koko ikänsä olleet orjina. ... 17. Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit. 18. Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan. (Hepr. 2:14-15, 17-18)
15. Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät jälleen pelon valtaan. Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: "Abba! Isä!" 16. Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia. 17. Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa; jos kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän. (Room. 8:15-17)
4. Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi 5. lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan. 6. Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!" 7. Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta. (Gal. 4:4-7)
25. Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. 26. Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, 27. saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa. (Job 19:25-27)
20. Kaiken luodun on täytynyt taipua katoavaisuuden alaisuuteen, ei omasta tahdostaan, vaan hänen, joka sen on alistanut. Luomakunnalla on kuitenkin toivo, 21. että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen. 22. Me tiedämme, että koko luomakunta yhä huokaa ja vaikeroi synnytystuskissa. 23. Eikä vain luomakunta, vaan myös me, jotka olemme ensi lahjana saaneet omaksemme Hengen, huokailemme odottaessamme Jumalan lapseksi pääsemistä, ruumiimme lunastamista vapaaksi. 24. Meidät on pelastettu, se on varma toivomme. Mutta toivo, jonka jo näkee täyttyneen, ei enää ole toivo. Kukapa toivoo sellaista, minkä jo näkee! 25. Jos taas toivomme jotakin mitä emme näe, me myös odotamme sitä kärsivällisesti. (Room. 8:20-25)
31. Mitä voimme tästä päätellä? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? 32. Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin? 33. Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala - mutta hän julistaa vanhurskaaksi! 34. Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus - mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme! 35. Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka? 36. On kirjoitettu: - Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa, meitä kohdellaan teuraslampaina. 37. Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. 38. Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, 39. ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. (Room. 8:31-39)
18. Noilla kahdella järkähtämättömällä sanallaan, joissa hän, Jumala, ei voi valehdella, hän tahtoi rohkaista meitä, hänen turviinsa paenneita, ja kannustaa pitämään kiinni toivosta, joka on edessämme. 19. Se toivo on elämämme ankkuri, luja ja varma. Se ulottuu väliverhon tuolle puolen. 20. Sinne Jeesus meidän edelläkävijänämme meni, kun hän oli tullut ylipapiksi, jonka pappeus on ikuista, Melkisedekin pappeutta. (Hepr. 6:18-20)
