Tervehdys Nimimerkki!
Ymmärrän kysymyksesi pohjalta, että sinä teet seuraavan jaottelun: katumus on tunne ja parannus on teko. Raamattu ei tee tällaista jaottelua. Siellä parannuksen tekemisestä ja katumuksesta puhutaan rinnakkain, eikä niitä voi erottaa toisistaan.
Sekä järki että tunteet ovat ihmiselle tärkeitä asioita. Toiset ihmiset ovat tunteellisempia, toiset rationaalisempia. Raamattu olisi ikävän puolueellinen, jos siellä olisi tekstiä vain jompaakumpaa ihmistyyppiä ajatellen. Siksi Raamattu ei mielestäni keskity kumpaankaan. Katumuksen ja parannuksen asioissa merkitystä on sillä, miten katumus ja parannus vaikuttavat ihmisen elämään. Läheskään niin paljon merkitystä ei ole, mitä kautta - tunteen vai järjen avulla - muutos on tapahtunut. Paavali kertoo omasta julistuksestaan:
Ensiksi Damaskoksessa ja Jerusalemissa, sitten joka puolella
Juudeaa ja muiden kansojen parissa minä olen julistanut,
että kaikkien tulee katua syntejään, kääntyä Jumalan puoleen ja
tehdä tekoja, joissa heidän parannuksensa näkyy. (Ap. t. 26:20)
Katumus ja parannus ovat suloisessa sopusoinnussa. Niiden lopputuloksena on elämä, joka on muuttunut. Kääntyminen on erinomainen sana, joka sopii kolmanneksi mukaan tähän yhtälöön. Ihminen on menossa elämässään väärään suuntaan, joten tarvitsee tehdä täyskäännös ja kulkea oikeaa tietä. Sitä alleviivaa myös tämä seuraava jae, jonka poimin eri käännösten sanamuodoilla. Nykyisessä käännöksessä puhutaan katumisesta. Vanha käännös puhuu parannuksen tekemisestä. Ja kummatkin kulkevat rinnan kääntymisen kanssa.
Katukaa siis syntejänne, jotta ne pyyhittäisiin pois,
kääntykää, jotta Herra antaisi tulla virvoituksen ajan
ja lähettäisi Jeesuksen, teille ennalta valitsemansa
Voidellun. (Ap. t. 3:19-20)
Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne
pyyhittäisiin pois, että virvoituksen ajat tulisivat Herran
kasvoista ja hän lähettäisi hänet, joka on teille
edeltämäärätty, Kristuksen Jeesuksen. (Ap. t. 3:19-20 KR38)
Katumukseen ja parannuksen tekemiseen voi liittyä vahva synnintunto:
Kun Esra temppelin edessä polvillaan itkien rukoili
ja tunnusti kansan synnit, hänen ympärilleen
kokoontui suuri joukko israelilaisia, miehiä, naisia
ja lapsia, ja kaikki itkivät ja valittivat. (Esra 10:1)
Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen,
jota ei tarvitse katua, sillä se johtaa pelastukseen.
(2. Kor. 7:10)
Mutta katumusta voi olla sekin, että ymmärtää tehneensä väärin, vaikkei siitä tulisikaan mitään erityisiä tunteita:
Minä olen kuunnellut heitä tarkoin - eivät he puhu
niin kuin tulisi puhua. Kukaan ei kadu pahuuttaan,
ei ajattele: "Mitä minä olenkaan tehnyt!" (Jer. 8:6a)
Tärkeintä on, että ihmisen elämä alkaa kulkea enemmän kohti Jumalaa ja vähemmän poispäin hänestä. Sillä ei ole väliä, mitä kautta se muutos on tapahtunut: sydämen, mielen, tunteen vai järjen. Ilmestyskirjassa Jeesus puhuu Efeson seurakunnalle muistuttamalla, että ensin he kulkivat oikeaan suuntaan, mutta ovat sitten kääntyneet väärään:
Mutta sitä en sinussa hyväksy, että olet luopunut ensi
ajan rakkaudesta. Muista siis, mistä olet langennut,
käänny ja palaa tekemään ensi ajan tekoja. Ellet tee
parannusta, minä tulen luoksesi ja siirrän lamppusi
paikaltaan. (Ilm. 2:4-5)
Älä ole siis huolissasi siitä, jos et tuntemalla tunne syntejäsi. Sinä voit myös kokea, ymmärtää tai tietää syntisi. Merkitystä on vain sillä, että viet ne synnit ristin juurelle:
Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty,
joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon.
(Sananl. 28:13)
Minä tunnustin sinulle syntini, en salannut
pahoja tekojani. Minä sanoin: "Tunnustan
syntini Herralle." Sinä annoit anteeksi pahat
tekoni, otit pois syntieni taakan. (Ps. 32:5)
Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme
itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me
tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on
uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit
anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
(1. Joh. 1:8-9)