Kirjoittaja Aihe: Kummius  (Luettu 5184 kertaa)

Olematon kummi

  • Vieras
Hei,

Olen kirkkoon kuulumaton henkilö. Kirkkoon en kuulu, koska kirkon ja kristinuskon ajatukset eroavat niin vahvasti omistani. Eli en usko kristilliseen sanomaan, enkä oikeastaan edes arvosta sitä.

Nyt kuitenkin itselleni hyvin tärkeä henkilö on pyytänyt minua kummin tehtävään, edellyttäen kirkkoon liittymistä "edes pariksi päiväksi". Kieltäydyin kunniasta, ilmaisin haluni olla mukana lapsen elämässä kirkkoon kuulumattomana aikuisena. Koin vääränä liittyä johonkin sellaiseen, mikä on omia arvojani vastaan ja johon en usko. Minua kummiksi kysynyt henkilö loukkaantui.

Nyt kysynkin,

Mikä kirkon kanta on siihen, että kirkkoon liitytään vain jonkin saavutettavan "edun" takia ja erotaan, kun "etu" on saavutettu. Tässä tapauksessa "etu" on kummius.

Onko papin mahdollista itse päättää hyväksyykö kummiksi kirkkoon kuulumattoman henkilön? Jos näin on voiko tälläistä pappia kysyä seurakunnasta?

Kiitos!

Enpä arvannut aamulla kääntyväni papin puoleen. Ja oma päätökseni on selvä, en aio kirkkoon liittyä.


EDIT: Asiavirhe korjattu nimimerkin puolesta. Marko
« Viimeksi muokattu: 04.01.2015 - klo:20:59 kirjoittanut Nettipappi Marko »

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 179
    • Profiili
Tervehdys Olematon Kummi!

Mielestäni olet toiminut oikein kirkollisen kummiuden näkökulmasta. Kirkon virallinen kanta määritellään kirkkojärjestyksessä, joka sanoo kummiudesta: "Kastettavalla tulee olla ainakin kaksi kummia, jotka ovat konfirmoituja evankelisluterilaista uskoa tunnustavan kirkon jäseniä." Mielestäni kirkkoon liittyminen parin päivän ajaksi ei ole todellista kristillisen uskon tunnustamista. Eikä yksittäinen pappi voi tehdä poikkeusta siinä, että ottaisi viralliseksi kummiksi kirkkoon kuulumattoman henkilön.

Meillä kirkossa ei ole nykyisellään tapana - vaikka suotavaa olisikin - tutkia, millaisella vakaumuksella ihmiset kummiksi haluavat. Eiväthän läheskään kaikki lapsensa kastattavat vanhemmatkaan ole mitenkään näkyvästä vakaumuksestaan tunnettuja. Siksi kummiuden merkitys vaihtelee suuresti kasteperheestä riippuen. Joissain perheissä vanhemmat haluavat kummiksi nimenomaan henkilön, joka rukoilee lapsen puolesta ja jolta odotetaan myös kristillistä esimerkkiä ja tukea lapsen elämässä. Toista ääripäätä edustaa tapa, että liitytään kirkkoon siksi aikaa, että saadaan kummin nimi virallisiin papereihin.

Mielestäni kristillistä uskoa tunnustamattomien kummikandidaattien kohdalla on paras valita ratkaisu, jonka sinä omalta osaltasi teit. Eli parasta olisi, jos perhe pitää tällaista lapselle läheiseksi haluttua henkilöä läheisenä aikuisena tai epävirallisena kummina. Ei yritetä järjestää tätä väkisin virallisiin papereihin, mutta lapsen näkökulmasta hänet toivotetaan tervetulleeksi läheisenä ihmisenä, jonka toivotaan olevan muita ystäviä ja sukulaisia enemmän tekemisissä lapsen kanssa. Ei ole mielekästä teeskennellen ottaa vastuulleen kirkollisen kummin tehtävää, jos se ei ole oman vakaumuksen mukaista.

Kastehetki on aina sidoksissa hyvin tunteikkaisiin ja herkkiin lapsen elämän alkumetreihin, joten en ihmettele, jos loukkaantumisia on tullut. Pidän ratkaisuasi silti oikeana. Toki itse toivon, että kasteen sanoma pelastavasta Jeesuksesta tuntuisi vielä joskus sinustakin omalta jutulta.
« Viimeksi muokattu: 04.01.2015 - klo:21:00 kirjoittanut Nettipappi Marko »
Marko Sagulin