Tervehdys Jere!
Suuret kysymyksesi ovat kauan odottaneet vastauksia. Pahoittelen, että et ole niitä aikaisemmin saanut. Tosin en todellakaan kuvittele, että minä olen joku ratkaisujen avain. Päinvastoin koen aikamoista mitättömyyttä noiden kysymystesi äärellä. Olen itse sinun ikäisenäsi tapellut juuri samojen teemojen kanssa. Vaikka viiden vuoden prosessi aikoinaan päättyikin lepoon, tietty perusongelma ei lopullisesti poistu. Sama muuttumisen vaikeuden mekanismi siirtyy vain johonkin toiseen kysymykseen.
Silloin löysin rauhan ja evankeliumin siitä, miten olin nostanut tämän yhden vajavaisuuteni muita virheitäni suuremmaksi synniksi, joka muka esti minun jumalasuhdettani "normaalia" syntisyyttä enemmän. Järki sokaistui Jumalan Sanan syytösten edessä. Vaikka en ollut varustettu katuevankelistan tai puhujan lahjoilla, koin sen tehtävän velvollisuudekseni ja laiminlyönnit suureksi synniksi, koska tiesin vastahakoisuuteni johtuvan siitä, että häpeän Jeesusta. Se häpeä peitti alleen sen tosiasian, etten olisi lahjojeni puolesta ollut ollenkaan hyvä mainos ja Jeesuksen todistaja.
Nyt tässä kysymyksessä ajattelen, että kristillisenä seurakuntana kristittyjen kuuluu tehdä kaikkia Jeesuksen käskemiä asioita, mutta Kristuksen ruumiiseen on ihmisille jaettu erilaisia lahjoja, jotta niitä käytettäisiin omien vahvuuksien mukaisesti. Sielunvihollisen suurta riemua on saada ihmiset kokemaan syyllisyyttä, etteivät he ole varustettuja samoilla lahjoilla kuin muut. Jumalan hyvä luomistyö kääntyy päälaelleen. Käy välillä sääliksi, kun näen nuoria evankelistoja, joiden silmistä huokuu epävarmuus ja pakko, joka kertoo ihan muuta kuin sitä iloista evankeliumia Jeesuksesta, jota heidän suunsa yrittää julistaa.
Koko muuttumisen vaikeuden problematiikka on kuitenkin paljon suurempi kuin jonkun yksittäisen kysymyksen ratkaiseminen. Raamattu on tässä hyvin monisyinen. Vivahteita on runsaasti, eikä jotain näkökulmaa saa lähteä korostamaan muita enempää, jotta tasapaino säilyy.
Käytit kysymyksessäsi hyvin yleistä kristillistä sanamuotoa:
No, omassa voimassa yrittäminen ei tietenkään auta.
Tämä pitää toisaalta oikein hyvin paikkansa, mutta mielestäni sitä käytetään hurskaassa puheessa usein väärällä tavalla. On totta, että Raamattu puhuu siitä, miten Jumala vaikuttaa ihmisissä:
Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös
teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa. (Fil. 2:13)
Tarkoitan tätä: antakaa Hengen ohjata elämäänne, niin ette
toteuta lihanne, oman itsekkään luontonne haluja. Liha haluaa
toista kuin Henki, Henki toista kuin liha. Ne sotivat toisiaan
vastaan, ja siksi te ette tee mitä tahtoisitte. (Gal. 5:16-17)Ihminen luutuu omiin toiminta- ja ajatusmalleihinsa. Jotkut synnit ja laiminlyönnit tulevat siinä samalla hiljaisesti hyväksytyiksi, kun vastapainona on paljon hyvää, jotka on aikanaan oppinut elämäänsä sisällyttämään. Tarvitaan Jumalan Hengen tekemiä suursiivouksia ja ravisteluja tai jotain elämän mullistuksia tai pysäytyksiä, että ihminen herää unestaan. Sen saa lopulta aikaan vain Jumala, ei ihminen omassa voimassaan, koska on läpikotaisin turmeltunut.
Mutta yhtä aikaa on totta, että Jumalan toimintamallit ovat lukuisat. Itse asiassa ne ovat yksilölliset, eli malleja on niin paljon kuin on ihmisiäkin. Jumalan Hengen työ ei ole läheskään aina jotain ihmeellisesti sielussa tapahtunutta muutosta. Yhtä tärkeä näkökulma on Jumala toimii antamiensa Sanan ohjeiden kautta. Siellä sanotaan, että ihmisen pitää kilvoitella ja pyrkiä parantamaan elämäänsä. "Lakihenkisyys" on sana, jolla suomalaisessa kristillisyydessä liian helposti tyrmätään kilvoittelu. Mutta se on väärin. Raamattu kutsuu parannukseen, hihojen käärimiseen ja elämänsä tutkimiseen. Jumala toimii myös sitä kautta.
Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa,
uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on
Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja
täydellistä. (Room. 12:2)
Jos todella olette hänestä kuulleet, jos teille on opetettu se totuus,
joka Jeesuksessa on. Sen opetuksen mukaan teidän tulee hylätä
entinen elämäntapanne ja vanha minänne, joka on petollisten
himojensa vuoksi tuhon oma. Teidän tulee uudistua mieleltänne
ja hengeltänne ja pukea yllenne uusi ihminen, joka on luotu
sellaiseksi kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden
mukaista, pyhää elämää. (Ef. 4:21-24)Muuttumisen tai itsensä muuttamisen äärellä on siis viisaasti kyseltävä ja tutkittava ainakin näitä kolmea asiaa:
1. On kysyttävä, missä asiassa pitää muuttua?
Esimerkiksi sinun tapauksessasi: Onko sinusta tultava kelpo katuevankelista, vai haluaako Jumala, että löytäisit rauhan niihin liittyvien ajatustesi kanssa? Kummatkin ovat sinun tapauksessasi muutoksia. Sielunvihollinen tuntee Raamatun ja lähetyskäskynkin oikein hyvin. Jos tuuraisin häntä, käyttäisin itsekin sitä kikkaa, että ottaisin lähetyskäskyn, jota muistuttaisin kristityn mieleen, mutta samalla yrittäisin keksiä mahdollisimman kiusallisia tapoja toteuttaa sitä, jotta kristitty ei muistaisi omia lahjojaan, jotka Jumala on hänelle antanut. Silloin saadaan yksi ahdistunut kristitty lisää, ja Jumalan suunnittelemat lahjat pois häiritsemästä vastustajan työtä. Jos lopulta onnistuisit muuttamaan itsesi katuevankelistaksi, ja jopa olisit luonteva siinä hommassa, saadaan sinun mielesi rauhattomaksi pian jossain toisessa vastaavassa kysymyksessä.
2. On rukoiltava Jumalaa Pyhällä Hengellä muuttamaan omaa sydäntä.
Synti sokaisee. Itseään on helppo pettää jopa niin, ettei itse sitä tajua. On paljon muutoksia, joita ei voi tapahtua ilman, että Pyhä Henki tekee työtä ihmisessä. Hengen välineet ovat moninaiset. Jotkut voivat saada sydämelleen viestin, joka avaa heidän silmänsä ja mielensä. Toinen huomaa muuttuvansa Sanan valossa. Kolmas näkee ja kokee elämässään arkisia asioita, joiden kautta Pyhä Henki antaa ymmärrystä. Muutoksen takana on Jumala.
3. On itse ahkeroitava niissä asioissa, joissa täytyy muuttua.
Edellisissä kohdissa sanomiani asioita voidaan käyttää myös väärin. Mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä on montaa lajia. Voidaan toimia väärin, ja pakottaa itsensä tekemään jotain omien lahjojen vastaista. Mutta voidaan myös sanoa, että lähimmäisen palveleminen, omasta antaminen, kirkossa käyminen tai jokin muu asia "ei ole minun juttuni", vaikka todellisuudessa ollaan vain laiskoja. Jumala toimii, mutta kaikki hänen toimintansa ihmisten elämässä on sidoksissa tähän elämään. Elämä on annettu ihmisten elettäväksi. Valinnoilla on vaikutusta.
Kun tällä tavoin toimii, on lopputuloksena hämmennystä - joskin myös täysipainoista elämää. Ainakin minä hyvin oppikeskeisenä ihmisenä haluaisin yhden oikean vastauksen ja yhden teorian. Mutta sen kääntöpuolena olisikin tilanne, jossa lopulta voisin elää hengellistä elämää ilman Jumalaa, pelkkien rakenteiden varassa.
Jumala näyttää suunnitelleen jutut niin, että kristillinen elämä toimii vain silloin, kun vuorovaikutus Jumalan kanssa pysyy tuoreena. Siinä vaiheessa, kun kristitty voi todeta: "nyt minä tiedän, miten kaikki toimii", hän voi myös tiputtaa Jumalan oman systeeminsä ulkopuolelle. Usko onkin henkilökohtainen suhde Jeesukseen. Se vaatii toimiakseen aidon vuorovaikutuksen asenteen, niin kuin ihmissuhteetkin. Vaikka miten hyvin sovittaisiin kahden ihmisen välisiä toimintamalleja, niin aito elämä ei koskaan jää sopimuksiin, sääntöihin ja malleihin. Ihmissuhteisiin kuuluu välillä epätietoisuutta, ongelmia, kysymyksiä ja jopa pelkoa. Mutta toimiessaan ihmissuhteet ovat aitoja, keskustelevia ja itsensä likoon laittavia.
Kysymyksesi ovat suuria ja ahdistavia. Älä niiden vuoksi kuvittele, että Jumala olisi lakannut rakastamasta. Vaikka tuntuu raskaalta tai hämmentävältä, lähesty Jumalaa ja näitä kysymyksiäsi aidon vuorovaikutuksen näkökulmasta. Monet Raamatun profeetatkin pistivät ihmiset viesteillään hämilleen Jumalan edessä. Siitä alkoi vuorovaikutus ja prosessi, joka saattoi lopulta johtaa ihan eri suuntaan kuin ihminen aluksi luuli.
Jumala haluaa ihmiseltä aitoutta ja oikeaa suhdetta. Ainakin minusta tuntuisi oudolta, jos Jumala ei itse toimisi omalta puoleltaan vastaavasti. Hän on pyhä ja muuttumaton, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, etteikö hän olisi jokaisen luomansa ihmisen kohdalla valmis aitoon vuorovaikutukseen.
Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät
jälleen pelon valtaan. Olette saaneet Hengen, joka antaa
meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: "Abba! Isä!"
Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa,
että olemme Jumalan lapsia. (Room. 8:15-16)Paavali tiesi paljon Jumalasta. Hän tiesi myös paljon muuttumisesta. Niin isoja muutoksia hän oli elämässään läpi käynyt. Silti suhde Jumalaan ei muuttunut valmiiksi rakennelmaksi, vaan se oli aina vain enemmän aito syntisen ihmisen ja pyhän Jumalan välinen vuorovaikutus:
Me tiedämme, että laki on hengellinen. Minä sitä vastoin olen
turmeltunut ihminen, synnin orjaksi myyty. En edes ymmärrä,
mitä teen: en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä, mitä vihaan.
Ja jos kerran teen sitä, mitä en tahdo, silloin myönnän, että
laki on hyvä. Niinpä en enää teekään itse sitä, mitä teen, vaan
sen tekee minussa asuva synti. Tiedänhän, ettei minussa,
nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää.
Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä
hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos
teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee
minussa asuva synti. Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen
laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. Sisimmässäni
minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, mutta siinä, mitä teen, näen
toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen
ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. Minä kurja ihminen!
Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle
Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden! Niin minun sisimpäni
noudattaa Jumalan lakia, mutta turmeltunut luontoni synnin lakia.
(Room. 7:14-25)
