Syntien tunnustaminen

[Nimimerkki]

Onko netissä jotain paikkaa, jossa voisin tunnustaa syntini aina päivittäin ja anonyymisti?

Olen tunnustanut netin kautta yhdelle ihanalle papille, mutta pelkään ylikuormittavani häntä, joten mietin, että olisiko jotain palvelua tms. Minulle riittää, että saan ne tunnustettua, en tarvitse vastauksia, kommentteja tms. vaivannäköä toiselta puolelta. Lisäksi tuo pappi on jollain tasolla tuttu ja kun  menen kuuntelemaan hänen saarnojaan, niin olo hänen edessän on alaston, kun hän tietää kaikki syntini. Siksi mietin sitä anonyymiä tunnustusmahdollisuutta.

[Nettipappi Marko]

Hei Nimimerkki!

Minulla ei ole tiedossani rippituolia, joka toimisi netissä. Ehkä lähimpänä tätä voisivat olla erilaiset chattityyliset nettisivustot, kuten kirkon palveleva netti: www.verkkoauttaminen.fi/palvelevanetti.

Luulen virtuaalisten rippituolien vähyyden johtuvan siitä, että ihan mikä tahansa toteuttamistapa ei tavoita yksityisen ripin merkitystä. Varsinkin, jos synnit tunnustetaan niin, ettei siihen odoteta vastausta. Tällöin voitaisiin tehdä vain sivusto, jossa tietokone arpoo syntinsä tunnustavalle jonkun raamatunkohdan, jossa puhutaan syntien anteeksiantamuksesta.

Netissä on toki vielä paremmat mahdollisuudet anonyymiin kanssakäymiseen kuin esimerkiksi katolisen kirkon rippituolikäytännössä. Ihmisen itsensä kannalta on erinomaisen hyvä, jos tuntemattomana pysytteleminen laskee kynnystä niin paljon, että sen ansiosta rohkenee tunnustaa syntinsä. Mutta vielä parempi on se, jos synnit voi tunnustaa luotettavalle kristitylle tai seurakunnan työntekijälle ihan omana itsenään.

Synnintunnustuksen ja synnin päästön vapauttava voima on osin juuri siinä, että saa käydä oman pienuutensa ja häpeänsä tunteita läpi. Raamattu vakuuttaa Jumalan täydellistä anteeksiantoa Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen tähden. Sen jokainen kristitty saa uskoa omalle kohdalleen vaikka omassa vuoteessaan Raamatun äärellä. Silti jotkut asiat voivat jäädä vaivaamaan, eikä mieli anna rauhaa.

Syntien sanominen ääneen toiselle ihmiselle - tai niiden kirjoittaminen omana itsenä vaikka sähköpostilla - pöyhii omaa raadollisuutta tehokkaasti. Kun senkin jälkeen saa kuulla synnintunnustuksen vastaanottajalta, että Jumala antaa armossaan Jeesuksen tähden kaikki synnit anteeksi, on lopputulos vapauttava. Se alleviivaa sitä, miten syntinen ja kurja ihminen saa lahjaksi anteeksiantamuksen.

Pelkään nettipohjaisten rippituolien ideassa sitä, että ihminen voi ripittäytyä vaikka kuinka monta kertaa viikossa, mutta silti hän ei tule sydämessään vakuuttuneeksi anteeksiannosta. Vaikka hän tunnustaisi pohjamutia myöten kaiken vääryyden, hän salaa itsensä. Toki katolinen rippituoli toimii periaatteessa samalla tavalla. Anteeksianto on Jumalan puolelta aina täydellinen syntinsä tunnustavalle ja hylkäävälle. Olen siis vain huolissani siitä, voiko netti koskaan palvella ripittäytyjää niin hyvin kuin henkilökohtainen ripittäytyminen.

Häpeä ja syyllisyys ovat eri asioita, vaikka monien syntien äärellä ihminen kokee molempia. Häpeä ei kuitenkaan poistu syntien anteeksiantamuksella. Vaikka tietää saaneensa anteeksi, saattaa häpeä joidenkin syntien äärellä olla niin suuri, että se vaivaa. Itse olen kokenut vapauttavana ja parantavana sen, että olen saanut ripittäytyessä myös hävetä syntejäni.

     Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne
     puolesta, jotta parantuisitte. Vanhurskaan rukous on voimallinen
     ja saa paljon aikaan. (Jaak. 5:16)

     Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty, joka ne tunnustaa ja
     hylkää, saa armon. Hyvin käy sen, joka tuntee pyhää pelkoa,
     tuhoon kulkee se, joka kovettaa sydämensä. (Sananl. 28:13-14)

     Älkää osallistuko pimeyden töihin: ne eivät kanna hedelmää.
     Tuokaa ne päivänvaloon. Mitä sellaiset ihmiset salassa tekevät,
     on häpeällistä sanoakin, mutta kaikki tulee ilmi, kun valo sen
     paljastaa. Kaikki, mikä on paljastettu, on valossa. Sen vuoksi
     sanotaankin: - Herää, sinä joka nukut, ja nouse kuolleista,
     niin Kristus on sinua valaiseva! (Ef. 5:11-14)

Kokemuksesi alastomuudesta sinut tuntevan papin edessä ei välttämättä ole huono asia. Samalla tavalla syntinen se pappikin on, vaikka hän ei ole syntejään sinulle tunnustanut. Välillä mietin itsekin, pitäisikö minun olla omine synteineni täysin alaston seurakunnan edessä, jotta eivät luulisi minua sellaiseksi pyhäkoulupojaksi, mikä julkisuuskuvani helposti on. Ylimalkainen "olen paha, raadollinen ja syntinen" toteamukset kun ovat melkein enemmän hengellisiä nöyryyden meriittejä niin kauan kuin ei oikeasti kerro tarkempia yksityiskohtia. Toisaalta en ajattele, että julkiset synnintunnustukset olisivat oikea tapa antaa seurakunnalle hyviä juoruilujen aiheita. Jollain tapaa seurakunnat kuitenkin voisivat olla aidommin armahdettujen syntisten paikkoja. Salatut synnit voivat pahimmillaan olla herätysten esteenä, kun seurakuntalaiset vaikuttavat olevan sellaisia, joiden joukkoon itsensä syntiseksi kokeva ei uskalla tulla.

Koska sinulla on olemassa ihminen, joka toimii sielunhoitajanasi ja ottaa ripittäytymisesi vastaan, en suosittele kasvottomampaan järjestelmään siirtymistä. Jos synnintunnustuksesi hänen suuntaansa ovat päivittäisiä, on ehkä hyvä löytää tasapaino rukouksessa syntien tunnustamisen ja ripittäytymisen välillä. On tärkeää, että uskallat luottaa myös siihen, että Jumala antaa anteeksi syntisi silloinkin, kun yksin sitä rukoilet. Mitään oikeaa yksityisen ripittäytymisen määrää ei voida sanoa, mutta päivittäinen ripittäytyminen kuulostaa minun korvaani aika paljolta ja jopa neuroottiselta.

[Nimimerkki]

Hyvä vastaus muuten, mutta se kohta, että päivittäinen ripittäytyminen kuullostaa neuroottiselta, niin siihen sanon, että soo soo 

Meidän lestadiolainen uskonnonopettaja opetti meille (tuolloin ihan lapsille), että ihminen tekee joka päivä syntiä. Kun on monen kymmenen vuoden takaiset synnit tunnustamatta (no ei enää, kiitos ahkeran synnintunnustuksen), ja siihen sitten päälle kertyy joka päivä uutta tunnustettavaa ja lisäksi pitää tunnustaa vanhempiensa synnit, niin tunnustettavaa on paljon. Mutta siis se, kun ei saa tehtyä parannusta joistakin asioista siten, että ne tulisivat kertaheitolla selviksi, vaan sitä tekee samaa syntiä uudestaaan ja uudestaan, niin siitä sitä syntitaakkaa tulee lisää. Raskasta tämä syntisenä olo. 

[Nettipappi Marko]

Hei vaan Nimimerkki!

Hyvä vastaus muuten, mutta se kohta, että päivittäinen ripittäytyminen kuullostaa neuroottiselta, niin siihen sanon, että soo soo 

On tärkeää, että päivittäin rukoillaan syntejä anteeksi ja sillä tavoin muistutetaan itselle, että elämä on jatkuvaa armon alla elämistä jatkuvasti syntisenä. Anteeksianto ei poista syntisyyttä, vaan tuo armon syntiselle. Kun opetuslapset pyysivät Jeesusta opettamaan rukoilemista, Jeesus opetti Isä meidän -rukouksen, jossa on myös syntien anteeksi pyytäminen mukana. Ja johdantosanoina oli: "Kun te rukoilette, rukoilkaa näin". Syntien anteeksi pyytämisen on oltava tällä tavoin päivittäistä.

Olen sitä mieltä edelleen, että jos ihmisellä on sisäinen polte tai ulkoinen velvoitus saada joka päivä jollekin toiselle kristitylle ripittäytyä, kyse on enemmän neuroottisuudesta kuin oikeasta kristillisestä elämästä. On ilman muuta vaiheita, jolloin on tärkeä tutkia itseään tai Jumala on herättänyt ihmisen sydämessä sellaisen tilan, että ripittäytyminen on tarpeen tiuhaan. Jos se tila jatkuu pitkään, aletaan liukua pian Martti Lutherin luostarivaiheen elämäntyyliin. Kuulemma hänen rippi-isänsä jonkun tiuhaan toistuvan ja monituntisen pikkutarkan ripittäytymisen jälkeen oli puuskahtanut, että tunnustaisi joskus jotain oikeitakin syntejä.

Meidän lestadiolainen uskonnonopettaja opetti meille (tuolloin ihan lapsille), että ihminen tekee joka päivä syntiä. Kun on monen kymmenen vuoden takaiset synnit tunnustamatta (no ei enää, kiitos ahkeran synnintunnustuksen), ja siihen sitten päälle kertyy joka päivä uutta tunnustettavaa ja lisäksi pitää tunnustaa vanhempiensa synnit, niin tunnustettavaa on paljon.

Meillä on todella paljon tunnustettavaa. Jos ihminen uskoo, mitä Raamattu sanoo, niin Jumalan näkökulmasta siihen riittää se, että ihminen pyytää sitä kaikkea suurta syntitaakkaa anteeksi. Siihen riittää yksi synnintunnustus ja anteeksipyyntö. Synti ei ole asia, jota ihminen omalla ripittäytymisellään lusikallinen kerrallaan lapioi anteeksiannon mereen. Kun syntejä pyydetään anteeksi, siihen kuuluu sisällyttää myös ne synnit, joita ei tunnista itse tai ei tule koskaan tunnistamaankaan. Syntien anteeksianto on koko ihmisen armahtamista, vaikkei tämä voi koskaan itse kaikkea syntiään nähdä niin kuin Jumala ne näkee.

Ihminen on joko valon valtakunnassa tai pimeyden valtakunnassa.
Ihminen on joko armon alla tai kadotuksen alla.
Ihminen on saanut kaiken anteeksi tai on vielä armahtamatta.

Ripittäytyminen on olemassa pohjimmiltaan ihmistä itseään varten. Jumala ei tarvitse anteeksiantonsa välittämiseen ripin vastaanottavaa ihmistä. Anteeksiannon pyytäminen Jeesuksen tähden on riittävää. Ihminen itse tarvitsee sitä, että hän aina välillä saa tunnustaa syntinsä jollekin käsin kosketeltavalle ihmiselle ja että hän kuulee omin korvin toiselta kristityltä, että hän saa anteeksi. Ei kirkossakaan vietetä anteeksiantamuksen ateriaa jokaisena viikonpäivänä.

Mutta siis se, kun ei saa tehtyä parannusta joistakin asioista siten, että ne tulisivat kertaheitolla selviksi, vaan sitä tekee samaa syntiä uudestaaan ja uudestaan, niin siitä sitä syntitaakkaa tulee lisää. Raskasta tämä syntisenä olo. 

Parannuksen tekeminen on joskus vaikea, pitkä ja epätoivoinen prosessi. Ja hyvin moni parannuksen teko on aaltoliikettä kuolemaan asti. Helmasynnit kiusaavat, eikä ihmisestä tule läpikotansa puhdasta tämän elämän aikana. Se on raskasta.

Käytät kuitenkin sanamuotoa, joka taitaa olla ripittäytymistuskasi takana: "Syntitaakkaa tulee lisää". Vaikuttaa siltä, että näet synnit kertyvänä taakkana, jota pikkuhiljaa lusikoidaan pienemmäksi ripittäytymällä. Kun tulee uusia syntejä tai muistuu mieleen vanhoja, palataan taas rippituoliin, jotta menneisyyden rikkeet voitaisiin yliviivata yksi kerrallaan. Tämä ei ole oikein. Se kertoo siitä, että uskot oman ripittäytymisesi voimaan enemmän kuin Jumalan anteeksiannon voimaan.

Pyhän Hengen työtä on se, kun ihminen tajuaa syntisyytensä, tekee parannusta vääristä teoistaan, ja uskoo elävänsä armon alla. Saatanan työtä on muistuttaa meitä virheistämme, ja saada pahimmillaan meidät tunnustamaan samoja menneitä syntejä yhä uudelleen, jotta anteeksiannon täydellisyys alkaisi murentua.

     Sitten Herra antoi minun nähdä ylipappi Joosuan,
     joka seisoi Herran enkelin edessä. Saatana seisoi
     Joosuan oikealla puolella ja syytti häntä. (Sak. 3:1)

     Herra on Henki, ja missä Herran Henki on,
     siellä on vapaus. (2. Kor. 3:17)

Keskimäärin ihmiset ripittäytyvät ihan liian vähän. Sinä et kuulu siihen keskimääräisten joukkoon. Olen silti saattanut tehdä liian vahvoja tulkintoja tilanteestasi, mutta kehotan kovasti miettimään sitä, miksi sinä ripittäydyt niin tiuhaan. Jos ripittäydyt siksi, että sinulla on juuri nyt menossa elämänvaihe, jossa olet ikään kuin Jumalan koulussa ja tuntosi on herkkä, on hyvä käydä läpi asioita, jotka painavat. Jos taas ripittäydyt siksi, että uskonnonopettajan mielestä on tärkeää muistella myös vanhempien syntejä ja mahdollisimman usein keventää kertyvää syntitaakkaa, olet väärillä jäljillä.

[Nimimerkki]

Hei! Kiitän vastauksesta jälleen.

Ripittäydyn siksi, koska Raamatussa niin käsketään. "Jos me tunnustamme syntimme..." Mielessään tunnustettu synti ja tai Jumalalle tunnustettu synti ei tunnu yhtä kipeältä eikä vihlaise samalla tavalla kuin jollekin toiselle ihmiselle tunnustettu synti. Oma kuva omasta itsestä todentuu siinä synnintunnustuksessa. Siitä näkyy millainen todella on, mitä syntejä todella on. En tiedä, mitä syntejä Lutherin rippi-isä olisi toivonut Lutherin tunnustavan, jos Lutherin oma synnintunnustus ei "kelvannut". Minusta tuossa ahkerassa ripittäytymisessä näkee hyvin "missä mennään" noin niin kuin hengellisesti. Tottakai kerron sitten onnistumisista ja parannuksenteoista rippipapilleni myös, kuinka jokin elämänalue on siistiytynyt ja ongelmat ovat parannuksenteon myötä siltä alueelta kertakaikkisesti kadonneet. Lisäksi kerron hänelle kuinka olen saanut myönteistä palautetta paljon ihmisiltä, oikeat ja hyvät teot kyllä huomataan, vaikka niistä ei mitään numeroa itse teekään, mutta ne hyvät teot kiinnittävät ihmisten huomion ja saa myönteistä palautetta ja sitä kautta kannustusta oikeaan elämään ja huomaa, että parannuksenteko kannattaa aina. Minä olen kokenut synnintunnustuksen ainoastaan myönteisenä asiana, raskasta on vaan ollut siinä se omien syntien huomaaminen, ääneen kirjoittaminen tai sanominen ja sitten se, jos parannuksenteko ei ole heti onnistunut. Mutta sitten se palkinto, kun huomaa, että Jumala on vaikuttanut parannuksenteon, niin se ilo siitä on suunnattoman suuri ei vaan Taivaan enkelelillä vaan ihan itselläkin ja toiset ihmisetkin sitä arvostavat. Minä ainakin olen saanut synnintunnustuksen ja parannuksenteon kautta paljon myönteistä palautetta vähän joka puolelta ja parannuksentekoon minua on kannustanut ja auttanut juurikin tuo synnintunnustus. Se motivoi ja auttaa siihen parannuksentekoon.

[Nettipappi Marko]

Tervehdys Nimimerkki!

Kaikki mainitsemasi asiat ovat hyviä. Ripittäytymisesi syyt kuulostavat aivan erinomaisilta. Raamatun käsky ja ripin merkityksen huomaaminen omassa elämässä ovat juuri ne oikeat asiat, miksi rippi on asetettukin. Enkä kanna niistä mitään huolta.

Olen vastauksissani kantanut huolta ainoastaan siinä, että joitain hengellisen elämän asioita voi tehdä liikaa. Ei niin, että ne itsessään kääntyisivät joksikin pahaksi, vaan että elämän kokonaisuus vääristyy. Äärimmillään esimerkki voisi olla sitä, että kaikki maailman ihmiset olisivat munkki- ja nunnaluostareiden asukkaita. Ihmiskunta loppuisi yhdessä sukupolvessa.

En tiedä tarkasti huolenaiheitasi, enkä tilannetta, jossa elät. Kirjoittamiesi asioiden vuoksi halusin nostaa esiin neuroottisuuden näkökulman. En väitä, että näin on, mutta pyydän pyydän sinua miettimään sitä. Jos esimerkiksi viikon mittainen tauko ripittäytymisestä ahdistaa sinua kovasti, on ripittäytymisen tarvetta tärkeä pohtia myös neuroottisuuden näkökulmasta.

Esimerkiksi ehtoollisesta Raamattu sanoo:

     Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi:
     "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni.
     Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se
     minun muistokseni." (1. Kor. 11:25)

Silti kristityt viettivät ehtoollista kerran viikossa. Se oli hyvin usein verrattuna pääsiäisateriaan, jota vietettiin kerran vuodessa. Usein on siis kirkon historiassa ollut kerran viikossa. Muutenkin Raamatussa opetetaan hyvä suhde: kuusi päivää on "tavallisia" päiviä. Yksi on lepopäivä, joka pyhitetään. Koko kristityn elämän kuuluu olla pyhää, mutta tavallisen elämän tärkeys on myös hyvä nähdä.

Toivotan runsaasti siunausta elämääsi ja hyvään kristityn kilvoitukseesi!

[Nimimerkki]

Kiitos kovasti!  Tuo neuroottisuussana loukkaa minua kyllä erittäin paljon, mutta ei toisten sanoille oikein voi mitään, mutta kerroinpahan vain, mitä tunteita se minussa aiheuttaa. Pahan mielen sain noista sanoista ja varsinkin kun sitä toistellaan jo toistamiseen, niin pahoitin mieleni jo toistamiseen. Itse olen omasta mielestäni tunnollinen ja vilpitön synnintunnustuksessakin.  On hyvä olla aralla tunnolla ja kun on aralla tunnolla, se synnintunto tulee kyllä hyvin nopeasti ja sitä mukaa tarve tunnustaa syntinsä. Tottakai tulee tehdä muutakin, käydä seurakunnan kokouksissa / kirkossa, tehdä Jumalan valtakunnan työtä, lukea Raamattua, rukoilla sekä ottaa ehtoollista aina kun sitä tarjotaan. Mutta kaikkia noita minä jo noudatan. Mutta toivotan Siunausta ja annan anteeksi.

[Nettipappi Marko]

Hei Nimimerkki!

Olen pahoillani, jos olen onnistunut loukkaamaan. Vastasin kysymykseesi sen mukaan, miten itse koin viisaaksi, ja millaisia mielikuvia kysymys herätti. Halusin myös alleviivata sitä, että mielestäni tarvitaan päivittäistä syntien tunnustamista muttei päivittäistä ripittäytymistä. En väitä ollenkaan tuntevani sinua ja kristillistä elämääsi, joten näin sähköisesti kirjoiteltu viestinvaihto voi monella tapaa osua ohi maalinsa. Toivotan lepoa ja siunausta!

[Nimimerkki]

Ei minua mitenkään AHDISTA se, etten ripittäydy. En minä täällä AHDISTUKSISSANI NEUROOTTISENA ripittäydy päivittäin pakonomaisesti, niin että siitä pitäisi jonkun kantaa huolta. Se ripittäytyminenhän on hyvä asia. Koska syntiä kumminkin tulee on hyvä pikaisesti se myös tunnustaa ripittäytymällä. Olen siis tätä mieltä, tämä on minun mielipiteeni eikä mitään NEUROOTTISUUTTA.

Minä saan iloa ja tyydytystä tuosta ripittäytymisestä, se on minusta kivaa ja hauskaa. Jos taas ripittäydyn harvemmin, niin olen jo kenties kerennyt unohtaa mitä syntejä tein. Tottahan toki voisin koota jonkinlaista listaa vaikka viikon synneistä ja sitten kerralla tunnustaa kaikki. Mutta sitten tuntusi, että  ne olisi jo vähän niinkuin menneen talven lumia, minusta on parempi tunnustaa ne tuoreeltaan, kun ne on vielä hyvässä muistissa. Ja kun ne ovat vielä pieniä kettuja, ottakaa kiinni pienet ketut, jotka viinitarhoja turmelevat. Viikossa ne kenties ehtivät kasvaa jo isoiksi ketuiksi. Jos haluat välttämättä olla huolestunut, niin ystävällisesti kehoitan etsimään jonkin toisen kohteen. Minusta ei tarvitse olla huolestunut. Mutta toki saat olla, jos niin välttämättä haluat, kiitän mielenkiinnosta.

[Nettipappi Marko]

Hei Nimimerkki!

Kiitos tästä viimeisimmästä viestistäsi. Se valaisi minulle hyvin tilannettasi. Pyydän anteeksi, että olen käyttänyt sanamuotoja, jotka ovat loukanneet sinua.

En halua selittää sanavalintojani parhain päin, mutta toivon, että näkemyksiäni hieman avaa se toteamus, etten ole koskaan tavannut sinun kaltaistasi ihmistä aikaisemmin. Siksi vastasin sinulle sellaisesta kokemusmaailmasta käsin, joka minulla on. Tämä toteamukseni myös selittää sitä aivan ensimmäistä kysymystäsi: Netissä ei liene päivittäisen ripittäytymisen mahdollisuuksia, koska a) siitä puuttuu se kontakti, joka on tarjolla kasvotusten juteltaessa b) niin harva sitä kaipaa.

Olen hyvin iloinen, että olet löytänyt ripin iloisen ja vapauttavan puolen niin vahvasti. Toivon, että löydät pian sellaisen ripin vastaanottajan, jota kaipaat. Vähintäänkin toivon, että nykyinen rippi-isäsi suhteen saat vapauden siinä, ettet koe kuormittavasi häntä.

Siunausta elämääsi!

[Nimimerkki]

Kiitos siunauksen toivotuksista. Rippi on hyvä asia, mutta viime aikoina olen vakuutellut papilleni, että en ole tehnyt mitään syntiä, en ole tehnyt mitään syntiä. Alkaa jo itseäkin jotenkin hävettämään ja nolottamaan alituinen synninteko. Ei millään enää meinaisi luonto taipua tunnustamaan yhtään syntiä. Tekisi mieli mieluummin kehua itseään, mutta ei sitäkään oikein kehtaa.  On löytynyt ihana pappi ja ihana mahdollisuus tunnustaa synnit, niin luonto pistää vastaan. Se on se oma uppiniskaisuus joka pistää vastaan, ei millään meinaa antaa myöten tunnustaa enää yhtään syntiä. Kun kerran tunnenkin hänet, niin syntien tunnustamisen häpeä on liian suuri, koitan antaa papille hyvän kuvan itsestäni ja siihen hyvään kuvaan ei synnit kuulu. Hullua, eikö totta.

Siunattua kesää!

[Nimimerkki]

No nyt sain taas rohkeuden kertoa synneistäni ja varsinkin ajatuksistani. Minua vaivaa ne ajatukset yhtä paljon kuin teot. Ajatuksistahan kaikki lähtee. Niin sitten jotenkin vain keräsin rohkeuteni ja kerroin ajatuksistani tälle rippipapille ja heti helpotti. On tämä rippimahdollisuus vaan kullanarvoinen asia. Siunausta runsain määrin!

[Nettipappi Marko]

Hei Nimimerkki!

Kahden viestisi välinen sävyero on suuri, vaikka aikaa ei niiden välissä ehtinyt kulua kuin pari päivää. Mukava kuulla, että löysit rohkeuden ja viisauden toimia hyvin. Ensimmäisestä viestistäsi suorastaan yllätyin. En siis itse asiasta, koska se on hyvin luonnollinen ja normaali ihmisyyteen kuuluva asia. Mielellään ei alkaisi omaa pahuuttaan toisten edessä penkoa. Yllätyin siitä, että sinullakin se tunne nousi niin vahvana pintaan, vaikka olet kovasti puhunut ripin puolesta.

On suuri Jumalan ihme, kuinka kristitty pysyy lopulta kaidalla tiellä. Aluksi on vaikea mennä ripittäytymään. Sitten kun menee, saa kokea yleensä aika suuren vapauden tunteen. Silti yhä uudelleen voi päälle hyökätä pelko ja häpeä. Erityisesti silloin, kun Paholainen syyttää siitä, että joku on pahasti pielessä, kun ripittäytymisestä huolimatta yhä uudelleen lankeaa. Eikö sitä pitäisi jo hävetä ja tulla takaisin vasta sitten, kun on edes hetken onnistunut sinnittelemään puhtaampana...

Tarkoitus on kasvaa kohti täydellisyyttä. Sitä varten on kilvoiteltava päivittäin. Ripin tehtävä on sen sijaan olla taakkojen laskemisen ja levon paikka. Syntejäkin on pyydettävä anteeksi päivittäin joko yksin rukoillen tai ripittäytyen. Enkä minä ole vielä löytänyt sellaista tasapainoa, jossa tuntuisi siltä, että kilvoittelua ja lepoa olisi sopivassa suhteessa. Aina jompikumpi tuntuu korostuvan toisen kustannuksella. Milloin keskittyy ahdistuneesti kilvoittelemaan ja milloin pyytää anteeksi ja laiskistuu.

Siinä kai se Jumalan ihme onkin, että hän johdattaa omiaan antamalla sopivasti kummankinlaisia aikoja.

[Samakuinedellä]

Hei vaan,
Tällaiseen säännölliseen ripittäytymiseen liittyy hyvin paljon tunteita. Ensinnäkin se helpotuksen tunne, jonka asioiden kertominen synnyttää. Sitten vastahakoisuuden tunne, ylpeyden tunne, häpeän tunne, itseinhon tunne, nolouden tunne, itsehalveksunnan tunne. Lisäksi kävi kuten kunnon psykiatrin kohdalla tapana on, ihastuin tähän pappiin. Lisäksi kiinnyin häneen ja kohdistin häneen samoja tunteita kuin vanhempiini lapsena. Varsinainen tunteiden sekamelska siis. Mutta kerroin hänelle ihastuksen tunteistanikin ja ymmärsin kyllä niiden olevan haihattelua. Ja hänkin ymmärsi ja meitä molempia hieman huvittivatkin ihastumisen tunteeni, niissä oli jotakin koomista. Tiesin niitten kyllä häviävän ja niin ne hävisivätkin. Koin papin myös hyvin samankaltaisena kuin isäni, vaikka oikeasti hän ei kyllä isääni muistuta. Sittemmin hän alkoi muistuttaa mielestäni äitiäni, vaikka ei häntä kyllä muistuta. Kävin siis tälle papille läpi lapsuuteni ja nuoruuteni tapahtumat aika tarkkaan. Myös tuo kiintymyssuhdesysteemi on itsestään rauennut, en ole enää kiintynyt tuohon pappiin. Tämä oli sellaista intensiiviterapiaa ja osin aika vaativaakin, mutta toivon, että voin yhä satunnaisesti yhä tunnustaa tälle papille nykyisiä syntejäni taikka jos sieltä menneisyydestä vielä mieleen jotain pulpahtaa.
Tuntuu, että olen palannut takaisin pitkältä antoisalta, mutta vaativalta matkalta ja nyt haluan hetken hengähtää.
Siunausta jälleen erinomaisen runsaasti.

[Nettipappi Marko]

Hei Samakuinedellä!

Ehkä viestisi ei enää kaipaisi minun kommentointiani, mutta palstan luonteesta johtuen jätän itse aina viimeisen kommentin.

Oli hienoa, mitä edellisten viestien jatkoksi kirjoitit - jos nimimerkkejäsi tulkitsen oikein. Ensinnäkin oli arvokasta, miten rohkenit kuvata niitä monia tosia tunteita, joita syntien ja oman elämän tonkiminen nostaa pintaan. Niiden läpi käyminen vahvistaa ja rauhoittaa, vaikka siinä hetkessä tunteet voivat olla hyvin päinvastaisiakin.

Myös ihastumisen tunteiden auki kirjoittaminen oli valaisevaa. Intensiivinen sielunhoitosuhde vaatii tämän vuoksi ammatillista etäisyyttä kummaltakin osapuolelta. Hienoa on kuulla, että kaikkineen prosessi on ollut sinulle palkitseva ja hoitava ammattitaitoisen pastorin kanssa.

Toivotan edelleen siunausta! Kuten myös hyvää, levollista ja toimivaa rippisuhdetta!