Armolahjat

[lassi]

Terve Nettipappi!

1. kirjeessä Timoteukselle (1. Tim. 4:14) puhutaan armolahjan laiminlyönnistä ja kysymys kuuluu:
Miten armolahjan voi laiminlyödä?


EDIT: Muutin otsikon hieman kattavammaksi, niin muutkin armolahjoista esitetyt kysymykset sopivat sen alle. Marko

[Nettipappi Marko]

Morjens Lassi!

Laiminlyönti tarkoittaa käytännössä kaikissa asioissa sitä, että jätetään joku asia kokonaan huomiotta tai annetaan sille huomiota vähemmän kuin kuuluisi. Eli armolahjan voi laiminlyödä siten, että jättää sen käyttämättä. Armolahjojen idea on, että ne annetaan koko seurakunnan rakennukseksi (kielilläpuhumista lukuunottamatta). Ja luonnollista on, että Jumala antaa lahjat juuri sitä varten, että niitä käytettäisiin.

     Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi.
     (1. Kor. 12:7)

     Kun te nyt kerran tavoittelette henkilahjoja, pyrkikää saamaan niitä runsain
     määrin seurakunnan rakentamiseksi. (1. Kor. 14:12)

Nämä ovat jakeita Paavalin armolahjaopetuksesta. Niiden lisäksi siihen kuuluu muun muassa pitkä opetus siitä, kuin on yksi seurakuntaruumis, jossa on monia eri tehtäviä hoitavia jäseniä. Laitan sen tämän viestin loppuun, jotta ei ajatus katkea liiaksi.

Armolahjat ovat siis käyttöä varten. Ensimmäinen tapa laiminlyödä armolahja on jättää käyttämättä se kokonaan. Toiseksi armolahjat ovat nimenomaan koko seurakuntaa varten. Toinen tapa laiminlyödä armolahja on käyttää sitä itsekkäästi tai vain valikoitujen henkilöiden hyväksi.

En tiedä, millä tavoin Timoteus löi laimin armolahjaansa. Esiin nostamasi jakeen lisäksi Paavali muistuttaa samasta asiasta myös toisessa Timoteukselle osoitetussa kirjeessään. Siinä on kerrottu jotain vähän enemmän.

     Siksi muistutan sinua, että puhaltaisit täyteen liekkiin Jumalan armolahjan,
     jonka sait silloin kun minä panin käteni sinun päällesi. Eihän Jumala ole
     antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen
     harkinnan hengen. Älä siis häpeä todistaa Herrastamme äläkä häpeä minua,
     joka olen hänen takiaan vangittuna, vaan kärsi sinäkin vaivaa evankeliumin
     vuoksi. Siihen saat voimaa Jumalalta. (2. Tim. 1:6-8)

Näissä jakeissakaan ei kerrota siitä, miten Timoteus oli toiminut. Mutta minulle jää sellainen vaikutelma, että hän oli arka. Kirjeen toisista kohdista käy ilmi, että Timoteus oli nuori seurakunnan johtaja. Siksi hän ei ehkä osannut olla tehtävässään vielä niin rohkea kuin olisi tarvinnut. Ja samalla hän ehkä käytti liian varovasti hänelle suotua armolahjaa - mikä se sitten olikaan. Niinpä Paavalin tarvitsi rohkaista nuorta johtajaa ja muistuttaa, että armolahja on käyttöä varten annettu.

Aika vähän osasin siis mitään sanoa. Kysy lisää, jos haluat. Lopuksi vielä se Paavalin armolahjaopetukseen sisältyvä pidempi jakso siitä, miten armolahjat ovat yksi tapa toteuttaa seurakunnan tehtävää niin, että erilaiset ihmiset palvelevat toisiaan.


Yksi ruumis, monta jäsentä

Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä. Eihän ruumiskaan muodostu yhdestä jäsenestä vaan monista. Vaikka jalka sanoisi: "Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen", se silti kuuluu ruumiiseen. Ja jos korva sanoisi: "Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen", se silti kuuluu ruumiiseen. Jos koko ruumis olisi pelkkää silmää, olisiko silloin kuuloa? Tai jos se olisi pelkkää korvaa, olisiko silloin hajuaistia? Jumala on kuitenkin asettanut ruumiiseen kaikki eri jäsenet niin kuin on nähnyt hyväksi. Jos kaikki olisi yhtä ja samaa jäsentä, olisiko silloin mitään ruumista? Jäseniä on kuitenkin monta, kun taas ruumis on yksi. Ei silmä voi sanoa kädelle: "Minä en tarvitse sinua", eikä liioin pää jaloille: "Minä en tarvitse teitä." Päinvastoin, juuri ne ruumiinjäsenet, jotka meidän mielestämme ovat muita heikompia, ovat välttämättömiä. Me verhoamme erityisen arvokkaasti ne ruumiinosat, joita emme pidä kovinkaan arvokkaina, ja peitämme erityisen säädyllisesti ne, joita häpeämme. Säädylliset ruumiinosat eivät tällaista verhoa tarvitse. Kun Jumala yhdisti jäsenet ruumiiksi, hän antoi vähempiarvoisille jäsenille suuremman kunnian, jotta ruumiissa ei syntyisi eripuraisuutta vaan jäsenet yhteen kuuluen huolehtisivat toinen toisestaan. Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa. Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen. Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi. Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä. Eivät kai kaikki ole apostoleja? Tai profeettoja? Tai opettajia? Tai ihmeiden tekijöitä? Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa? Eiväthän kaikki puhu kielillä tai tulkitse tällaista puhetta? Mutta tavoitelkaa kaikkein arvokkaimpia armolahjoja! Nyt minä osoitan teille tien, joka on verrattomasti muita parempi. (1. Kor. 12:12-31)

[Dude]

onko kaikilla armolahja? esim. onko huono uskovainen jos ei koe että ei ole armolahjaa ? oon vähän noob

[Aani]

Mitä armolahjoja on olemassa? Ü

[miriva]

osaan soittaa kitaraa. en ole uskossa. tulen uskoon. muuttuuko kitaran soittamisen lahjan armolahjaksi tullessani uskoon? tai siis tietenkin mikä tahansa muukin lahja. :>

[Nettipappi Marko]

Mitä armolahjoja on olemassa? Ü

Hei Aani!

Tässä on jakeita, joista löysin mainintoja erilaisista armolahjoista. Kun luet niitä, huomaat, että Raamatun maininnat armolahjoista ovat vain esimerkkejä. Kantavana ideana on, että ihmisillä on erilaisia (armo)lahjoja, joita voi käyttää seurakunnan hyväksi.

     Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. Se, jolla on profetoimisen
     lahja, käyttäköön sitä sen mukaan kuin hänellä on uskoa. Palvelutehtävän saanut
     palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, rohkaisemisen lahjan saanut
     rohkaiskoon. Joka antaa omastaan, antakoon pyyteettömästi; joka johtaa,
     johtakoon tarmokkaasti; joka auttaa köyhiä, auttakoon iloisin mielin. (Room. 12:6-8)

     Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä tavalla, yhteiseksi hyödyksi.
     Yhden ja saman Hengen voimasta toinen saa kyvyn jakaa viisautta, toinen kyvyn
     jakaa tietoa, toiselle sama Henki suo uskon voiman, toiselle parantamisen lahjan,
     joku saa voiman tehdä ihmeitä, joku profetoimisen lahjan, joku kyvyn erottaa eri
     henget toisistaan, joku kielillä puhumisen lahjan, joku taas kyvyn tulkita tällaista
     puhetta. Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat
     lahjansa niin kuin tahtoo. (1. Kor. 12:7-11)

     Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi
     jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi. Muutamilla on voima tehdä ihmeitä,
     toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua
     kielillä. Eivät kai kaikki ole apostoleja? Tai profeettoja? Tai opettajia? Tai ihmeiden
     tekijöitä? Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa? Eiväthän kaikki puhu kielillä tai
     tulkitse tällaista puhetta? Mutta tavoitelkaa kaikkein arvokkaimpia armolahjoja!
     Nyt minä osoitan teille tien, joka on verrattomasti muita parempi. (1. Kor. 12:28-31)

     Hän antoi seurakunnalle sekä apostolit että profeetat ja evankeliumin julistajat,
     sekä paimenet että opettajat, varustaakseen kaikki seurakunnan jäsenet
     palvelutyöhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen. (Ef. 4:11-12)

     Soisin kaikkien elävän niin kuin itse elän. Jokaisella on kuitenkin oma Jumalalta
     saatu armolahjansa, yhdellä yksi, toisella toinen. Naimattomille ja leskille minä
     sanon, että heidän olisi hyvä pysyä yksin niin kuin minäkin. (1. Kor. 7:7-8)

     Tämän evankeliumin palvelija minusta on tullut sen armolahjan perusteella,
     jonka Jumala on voimassaan minulle suonut. Minulle, kaikista pyhistä vähäisimmälle,
     on annettu se armo, että saan julistaa kansoille sanomaa Kristuksen tutkimattomasta
     rikkaudesta ja ilmoittaa sen pyhän suunnitelman, jonka Jumala, kaiken luoja,
     on ikiajoista asti pitänyt salaisuutenaan. (Ef. 3:7-9)

     Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä
     Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. (Room. 6:23)

Jos näistä vääntäisi jonkinlaisen selkokielisen listan, niin se voisi olla seuraavanlainen:

1. Profetoiminen
2. Palveleminen
3. Opettaminen
4. Rohkaiseminen
5. Antaminen
6. Johtaminen
7. Köyhien auttaminen
8. Viisauden jakaminen
9. Tiedon jakaminen
10. Uskon voima
11. Parantaminen
12. Ihmeiden tekeminen
13. Henkien erottaminen
14. Kielillä puhuminen
15. Kielten selittäminen
16. Apostolin armolahja (ei taida olla nykyään käytössä...)
17. Auttaminen
18. Evankeliumin julistajan armolahja
19. Paimenen armolahja
20. Naimattomuuden armolahja
21. Iankaikkinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa

Ja niin kuin aluksi sanoin, mielestäni tämä lista on vain esimerkkinä toimiva luettelo monista eri tavoista palvella seurakuntaa.

[Nettipappi Marko]

onko kaikilla armolahja? esim. onko huono uskovainen jos ei koe että ei ole armolahjaa ? oon vähän noob

Terve Dude!

Minun on jo pitkään pitänyt tehdä kotiläksy ja ottaa selville, mitä tuo noob tarkoittaa. Ei harmainta aavistustakaan, mistä tuo sana / sanonta tulee. Olen kai vähän noob...


Jees. Asiaan. Armolahja sisältää kaksi sanaa, joista kummastakin on pakko ja velvollisuus kaukana: armo ja lahja. Mielestäni olisi tosi nurinkurista, jos sanottaisiin, että uskovalla kuuluu olla armolahja tai armolahjoja. Paavali kirjoittaa:

     Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi,
     toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi. Muutamilla on voima
     tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia
     johtajana tai puhua kielillä. Eivät kai kaikki ole apostoleja? Tai profeettoja?
     Tai opettajia? Tai ihmeiden tekijöitä? Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa?
     Eiväthän kaikki puhu kielillä tai tulkitse tällaista puhetta? Mutta tavoitelkaa
     kaikkein arvokkaimpia armolahjoja! Nyt minä osoitan teille tien, joka on
     verrattomasti muita parempi. (1. Kor. 12:28-31)

Ensimmäisen Korinttolaiskirjeen luvut 12-14 sisältävät erittäin hyvän ja seikkaperäisen opetuksen armolahjoista. Sen pohjalta on päivänselvää, että mitään tiettyjä armolahjoja ei saa vaatia keneltäkään. Koko ajan ylivoimaisesti tärkeimpänä pointtina korostetaan ja alleviivataan, että armolahja on tarkoitettu seurakunnan yhteiseksi rakennukseksi. Ja lahjojen ideana on, että seurakunta muodostaisi yhden ruumiin, jossa on kaikenlaisia jäseniä. Lassille kirjoittamani vastauksen lopussa on Paavalin vertaus, jossa ruumista esimerkkinä käyttäen kuvataan sitä, kuinka seurakunnan jäsenet ovat kaikki erilaisia. Jokaisella on oma paikkansa.

Ja tässä vaiheessa voi juuri herätä tuo kysymys, jonka sinä esitit. Jos kerran jokaisella on oma paikka, niin mistä minä tiedän, mikä minun paikkani on? Ja kun vielä lisätään pari kohtaa Raamatusta, niin ahdistus on valmis:

     Mutta kukin meistä on saanut oman armolahjansa,
     sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa. (Ef. 4:7)

     Palvelkaa kukin toistanne sillä armolahjalla, jonka olette saaneet,
     Jumalan moninaisen armon hyvinä haltijoina. (1. Piet. 4:10)

     Meillä on saamamme armon mukaan erilaisia armolahjoja. (Room. 12:6)

     Jokaisella on kuitenkin oma Jumalalta saatu armolahjansa,
     yhdellä yksi, toisella toinen. (1. Kor. 7:7b)

     Jumalan voiman vaikutuksia on monenlaisia, mutta hän, joka meissä kaikissa
     kaiken vaikuttaa, on sama. Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin erityisellä
     tavalla, yhteiseksi hyödyksi. (1. Kor. 12:6-7)

On varmaa, että Jumala haluaa käyttää kaikkia seurakuntalaisia yhteiseksi hyväksi. Mutta yhtä varmaa on se, että jokainen ihminen tarvitsee aikaa. Seurakunnan paimen ja muita virkoja mainittiin armolahjojen joukossa, mutta Raamatussa sanotaan selvästi:

     Tämä sana on varma: joka pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, tahtoo jaloon
     työhön. Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies, raitis,
     harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan, ei juomiseen
     taipuvainen, ei väkivaltainen eikä rahanahne, vaan lempeä ja sopuisa. Hänen
     on pidettävä hyvää huolta perheestään, kasvatettava lapsensa tottelevaisiksi
     ja saavutettava kaikkien kunnioitus. Jos joku ei osaa pitää huolta omasta
     perheestään, kuinka hän voisi huolehtia Jumalan seurakunnasta? Hän ei saa
     olla vastakääntynyt, jotta hän ei ylpistyisi eikä joutuisi tuomittavaksi Paholaisen
     kanssa. Hänen on nautittava myös ulkopuolisten arvonantoa, jottei hänestä
     puhuttaisi pahaa ja jottei hän lankeaisi Paholaisen virittämään ansaan.
     (1. Tim. 3:1-7)

Seurakunnan paimen on armolahja, johon voidaan hakea ja johon annetaan oikein pääsyvaatimuksetkin. Lisäksi sanotaan, että tätä armolahjaa ei voi toteuttaa vastakääntynyt.

On olemassa yliluonnollisia armolahjoja. Rukouksella parantaminen tai kielillä puhuminen eivät ole asioita, joita voisi harjoitella. Ne saadaan, jos saadaan. Mutta on myös toisenlaisia armolahjoja - niin minä ajattelen - jotka ihminen voi saada jo syntymässään (onhan elämäkin Jumalan armosta antama lahja ihmiselle) tai jotka hänelle voivat kehittyä elämän kokemusten myötä. Jos joku olisi esimerkiksi huippuhyvä ruuanlaittaja ja tämä käyttäisi taitojaan seurakunnan hyväksi, se olisi seurakunnan näkökulmasta armolahja riippumatta siitä, miten se taito on tullut.

Armolahjojen suhteen huomio kiinnittyy liian usein siihen, onko lahja yliluonnollinen vai ei. Mutta Raamattu kiinnittää koko ajan huomion siihen, miten lahjoja käytetään. Armolahjaksi Raamattu määrittelee ne lahjat, joita käytetään seurakunnan rakennukseksi. Mitä nuorempi uskova on, sitä vähemmän on oppinut tuntemaan itseään, omia vahvuuksiaan ja lahjojaan. Mitä kauemmin elää seurakunnan yhteydessä, sitä selvemmäksi tulee, millä tavoin voi itse rakentaa Kristuksen ruumista. Ja siihen on lupa - ja käsky - rukoilla Jumalalta armolahjoja ja johdatusta.

Kysyit myös sitä, onko jokin pielessä, jos ei koe, että itsellä olisi joku armolahja. Mielestäni ei. Armolahja on tarkoitettu seurakunnan rakennukseksi. Siksi monesti muut seurakuntalaiset osaavat paremmin sanoa, mikä on minun armolahjani (ainakin, jos kyse ei ole jostain yliluonnollisesta lahjasta). Se asia, lahja tai taito, jolla minä voin rakentaa seurakuntaa, on minun armolahjani. Olisihan se toki kiva myös itse tietää. Mutta pelkkä oma tietäminen ei koskaan olisi riittävä todiste. Ihan hyvin joku ihminen voi ilmoittaa, että hänellä on johtamisen armolahja ja ottaa seurakunnan komentoonsa - ja pistää kaiken aivan pieleen. Eipä ollut johtamisen armolahjaa hänellä, vaikka itse niin väitti. Tai joku voisi väittää, että hänellä on armolahjana laulaminen, mutta huonon musiikkikorvansa ja esiintymisviettinsä ansiosta vain hän itse nauttii seurakunnalle laulamisesta. Eikä se silloin rakenna seurakuntaa. Se on armolahja ja armolahjan oikeaa käyttämistä, mikä rakentaa seurakuntaa.

Paavali käyttää kolme kokonaista lukua armolahjaopetukseensa. Ja keskimmäisenä niistä on tuttu rakkauden ylistys. Siinä Paavali sanoo, että mistään armolahjasta ei ole hyötyä, jos ei rakasteta eli palvella toisia sillä lahjalla. Itse asiassa, kun Paavali on ensin käskenyt seurakunnan tavoitella armolahjoja, hän sanoo "Nyt minä osoitan teille tien, joka on verrattomasti muita parempi", ja siirtyy rakkauden ylistykseen. Armolahjat ovat vain välineitä rakkauden osoittamiseksi toisia ihmisiä kohtaan.


Niin, ja kaikilla uskovilla on muuten ainakin yksi armolahja:

     Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa,
     meidän Herrassamme. (Room. 6:23b)

[Nettipappi Marko]

osaan soittaa kitaraa. en ole uskossa. tulen uskoon. muuttuuko kitaran soittamisen lahjan armolahjaksi tullessani uskoon? tai siis tietenkin mikä tahansa muukin lahja. :>

Hei Miriva!

Erittäin hyvä kysymys. Edellisessä vastauksessani Dudelle jo sivusin tätä aihetta, mutta yritän sanoa jotain uutta. Vastaus kysymykseesi riippuu tasan siitä, miten armolahja määritellään.

a) Armolahja on yliluonnollinen lahja, jota ei voi millään tavoin sanoa ihmisen omista kyvyistä ja taidoista riippuvaiseksi. Ja jota käytetään seurakunnan rakennukseksi.
b) Armolahja on luonnollinen tai yliluonnollinen lahja, jota käytetään seurakunnan rakennukseksi.

Minä ajattelen tällä jälkimmäisellä tavalla:

     Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi,
     toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi.
     Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja,
     toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä.
     (1. Kor. 12:28)

Helposti ajatellaan, että kun Jumala asettaa, siinä tapahtuu jotain yliluonnollista. Lainasin edellisessä vastauksessani Raamatusta kohtaa, jossa kerrotaan, että seurakunnan kaitsijaksi voi hakea ja siihen on tietyt vaatimukset. Mutta toisaalta he ovat Jumalan asettamia. Jumala ei toimi aina yliluonnollisesti. Hän voi kasvattaa ihmisiä niin, että joistakin tulee hyviä auttajia, toisista hyviä opettajia, toisista hyviä johtajia jne. Ja heidän kykyjään sanotaan armolahjoiksi, kun niitä käytetään seurakunnan hyväksi.

Kitaransoittotaito ei ole yliluonnollinen lahja (tai no ... en ole vielä sinun soittoasi kuullut), mutta mielestäni se voi "muuttua armolahjaksi", kun sitä aletaan käyttää seurakunnan parhaaksi.

En tietenkään halua sanoa, että kaikki armolahjat ovatkin "vain" tavallisia lahjoja. On toki myös yliluonnollisia armolahjoja, mutta mielestäni armolahjan käsitettä ei missään tapauksessa saa kaventaa vain niitä koskevaksi.

[Moottorisaha]

Eikö sitten mikä vaan tavallinenkin asia jonka kuka vaan voi opetella ainakin teoriassa voi olla armonlahja?
Miten?
No siten, että kun joku vaikka minä laulan niin porukka sulkee korvansa ja toivoo kärsimyksen pikaista loppua. Sitten joku toinen laulaa ja laulaa ihan kelvollisesti mutta se siinä. Kolmas laulaa ja jumala henkeyttää sen laulun ja se koskettaa jotakuta tai useampia.

[Nettipappi Marko]

Niinpä. Ajattelen, että juuri noin armolahja toimii. Se palvelee seurakuntaa. Jos jollain on todella hyvä laulun lahja, niin ei sen arvoa vähennä se, että laulaja käy ottamassa laulutunteja. Mielestäni armolahjan tunnistaa parhaiten siitä, miten se seurakunnassa toimii ja vaikuttaa. Ei siitä, miten se on hankittu.

Seurakunnan paimenena maalailen toisinani itselleni erilaisia uhkakuvia, esimerkiksi: Mitä minun pitäisi tehdä, jos joku ihminen suurella innolla haluaisi toteuttaa (armo)lahjaansa vaikkapa esilaulajana, mutta laulaa tosi pahasti nuotin vierestä... Vaikea on pitää seurakunnan rakennuksena sellaista tilannetta, jossa toiset odottavat pääsyä kärsimyksestä ja toiset kokevat valtavaa myötähäpeää. Ja mitä pitäisi sanoa ihmiselle, joka pitää omaa "taitoaan" armolahjana. No ... sitä harjoitellaan, jos tilanne kohdalle sattuu.

[minä]

Olen kuullut monien puhuvan kielilläpuhumisen armolahjasta, mutta en ole koskaan ymmärtänyt, mitä se tarkoittaa. Siitä mitä olen kuullut olen ajatellut ettei se ole vain sellaista että osaa puhua monia kieliä. Voisitko selittää tälle tyhmällekin? 

[Nettipappi Marko]

Moi minä!

Kielillä puhuminen on yksi monista lahjoista, joita Pyhä Henki voi kristitylle antaa. Mieleeni tulee kolme eri tapaa, jolla se ilmenee:


1. Vierailla kielillä puhuminen

Kun helluntaina Pyhä Henki vuodatettiin ensimmäistä kertaa kristittyihin, tapahtui ihme. Opetuslapset alkoivat puhua uusia kieliä, joita he eivät koskaan olleet opetelleet luonnollisesti. Jerusalemin helluntaijuhlille eri puolilta maailmaa kokoontuneet ihmiset kuulivat opetuslasten julistavan sanomaa Jeesuksesta heidän omilla äidinkielillään.

     Kun sitten koitti helluntaipäivä, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä kuului taivaalta
     kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat.
     He näkivät tulenlieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle.
     He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä mitä Henki antoi heille
     puhuttavaksi. Jerusalemissa asui hurskaita juutalaisia, joita oli tullut sinne kaikkien
     kansojen keskuudesta, mitä taivaan alla on. Kun tämä ääni kuului, paikalle kerääntyi
     paljon väkeä, ja hämmästys valtasi kaikki, sillä jokainen kuuli puhuttavan omaa kieltään.
     He kysyivät ihmeissään: "Eivätkö nuo, jotka puhuvat, ole kaikki galilealaisia? Kuinka me
     sitten kuulemme kukin oman synnyinmaamme kieltä? Meitä on täällä partilaisia, meedialaisia
     ja elamilaisia, meitä on Mesopotamiasta, Juudeasta ja Kappadokiasta, Pontoksesta ja
     Aasian maakunnasta, Frygiasta, Pamfyliasta, Egyptistä ja Libyasta Kyrenen seudulta,
     meitä on tullut Roomasta, toiset meistä ovat syntyperäisiä juutalaisia, toiset uskoomme
     kääntyneitä, meitä on kreetalaisia ja arabialaisia - - ja me kaikki kuulemme heidän julistavan
     omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja." (Ap. t. 2:1-11)

Kun kristityt käyttävät termiä kielillä puhuminen, he harvemmin tarkoittavat tätä ilmiötä. Ja tämä lieneekin vähän harvinaisempi nykyään. Olen kyllä kuullut ihmisten kertovan, että he ovat törmänneet tähänkin ilmiöön. Toisaalta ymmärrän, jos se on harvinaisempi nykyään. Raamattu opettaa armolahjoista, että Pyhä Henki antaa niitä tarpeen mukaan. Länsimaissa on harvemmin tarvetta, että kristittyjen täytyisi yhtäkkiä julistaa jollain vieraalla kielellä Jeesuksesta. Aina on olemassa kristittyjä, jotka jo osaavat sitä tarvittavaa kieltä.


2. Hurmoskielillä puhuminen

Helluntain lisäksi Raamatussa kerrotaan, että Pyhä Henki voi antaa ihmiselle jotain sanottavaa, mitä ihminen itse tai kukaan muukaan kuulija ei ymmärrä.

     Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä ... (1. Kor. 13:1a)

     Kielillä puhuva ei näet puhu ihmisille vaan Jumalalle; kukaan ei ymmärrä häntä,
     Hengen valtaamana hän puhuu salaisuuksia. (1. Kor. 14:2)

Tällaisen puheen idea on siinä, että tällöin Jumalan Henki rukoilee ihmisen puolesta. Mutta tavalliseen rukoukseen verrattuna sen heikkous on siinä, että ihmisen ymmärrys ei silloin rakennu.

     Jos näet rukoilen kielillä, minun henkeni rukoilee mutta ymmärrykseni jää hyödyttömäksi.
     Mitä tämä siis tarkoittaa? Minun tulee rukoilla hengelläni, mutta myös ymmärryksellä;
     minun tulee laulaa kiitosta hengelläni, mutta myös ymmärryksellä. Jos kiität Jumalaa vain
     hengelläsi, miten paikalla oleva ulkopuolinen voi sanoa kiitokseesi aamenen, kun hän ei
     ymmärrä mitä sanot? Sinä kyllä kiität hyvin, mutta ei tuo toinen siitä hyödy. Minä puhun
     kielillä enemmän kuin kukaan teistä, ja siitä kiitän Jumalaa. Jotta voisin opettaa muitakin,
     haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia
     hurmoskielen sanoja. (1. Kor. 14:14-19)

Tästä syystä kielillä puhuminen on ihmisen ja Jumalan välinen asia. Se ei kuulu esimerkiksi seurakunnan kokoontumisessa esillä pidettäväksi taidoksi.

     Mutta se, joka profetoi, puhuu ihmisille: hän rakentaa, kehottaa ja lohduttaa.
     Kielillä puhuva rakentaa itseään, profetoiva rakentaa seurakuntaa. Toivoisin
     teidän kaikkien puhuvan kielillä, mutta vielä mieluummin toivoisin teidän profetoivan.
     Profetoiva on arvokkaampi kuin kielillä puhuva, ellei tämä sitten osaa myös tulkita
     puhettaan, niin että se koituu seurakunnan parhaaksi. ... Niin paljon kuin maailmassa
     onkin kieliä, kaikki ne ovat ymmärrettävissä. Mutta ellen ymmärrä puheen merkitystä,
     olen puhujalle muukalainen, samoin hän minulle. Kun te nyt kerran tavoittelette
     henkilahjoja, pyrkikää saamaan niitä runsain määrin seurakunnan rakentamiseksi.
     Sen, joka puhuu kielillä, on siksi rukoiltava itselleen myös tulkitsemisen kykyä.
     (1. Kor. 14:3-5, 10-13)


3. Kielten selittäminen

Tämä on oikeastaan noiden kahden edellisen kohdan yhdistelmä. Eli olipa kieli jotain olemassa olevaa kieltä tai hurmoskieltä, niin tässä tapauksessa joku osaa tulkita sitä puhetta kuulijoille. Tällöin Pyhä Henki voi antaa rohkaisua, kehoitusta ja muuta rakennusta kielillä puhumisen kautta.

     Jos seurakunnan yhteisessä kokouksessa kaikki puhuisivat kielillä ja sinne tulisi
     ulkopuolisia tai epäuskoisia, he varmasti sanoisivat, että te olette järjiltänne.
     Jos sen sijaan kaikki profetoisivat ja joku epäuskoinen tai ulkopuolinen tulisi paikalle,
     hän joutuisi kaikkien koeteltavaksi ja tutkittavaksi ja hänen sydämensä salaisuudet
     paljastuisivat. Silloin hän heittäytyisi kasvoilleen maahan, rukoilisi Jumalaa ja
     tunnustaisi: "Jumala on todella teidän keskuudessanne." Mitä tämä siis tarkoittaa,
     veljet? Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa: laulu, opetus tai
     ilmestys, puhe kielillä tai sen tulkinta. Kaiken on tapahduttava yhteiseksi parhaaksi.
     Jos puhutaan kielillä, vain kaksi tai enintään kolme saa puhua, kukin vuorollaan, ja
     jonkun on tulkittava puhetta. Ellei tulkitsijaa ole, puhuja olkoon seurakunnan parissa
     vaiti ja puhukoon vain itselleen ja Jumalalle. (1. Kor. 14:23-28)


Yhteenvetona voisin sanoa, että kielillä puhuminen on Pyhän Hengen antama lahja. Joskus se voi olla jotain olemassa olevaa kieltä, joskus jotain käsittämätöntä kieltä. Jos joku kuulija voi sitä ymmärtää ja tulkita, se on tarkoitettu yhteiseksi hyväksi ja rakennukseksi. Jos kukaan ei sitä osaa tulkita, kieli on tarkoitettu vain rukoilijan omaksi rakennukseksi, eikä sitä silloin käytetä julkisesti.

Kielillä puhuminen on - niin kuin muutkin armolahjat - lahja, jonka Pyhä Henki antaa niin kuin hyväksi näkee. Joissakin piireissä kielillä puhumista saatetaan pitää oikean uskon merkkinä ja joissakin piireissä saatetaan käskeä ihmistä opettelemaan kielilläpuhumista. Kumpikaan ei ole Raamatun opetuksen mukaista.

     Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi
     jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi. Muutamilla on voima tehdä ihmeitä,
     toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua
     kielillä. Eivät kai kaikki ole apostoleja? Tai profeettoja? Tai opettajia? Tai ihmeiden
     tekijöitä? Eihän kaikilla ole parantamisen lahjaa? Eiväthän kaikki puhu kielillä tai
     tulkitse tällaista puhetta? (1. Kor. 12:28-30)

     Kaiken tämän saa aikaan yksi ja sama Henki, joka jakaa kullekin omat lahjansa
     niin kuin tahtoo. (1. Kor. 12:11)

[vieraileva kyselijä]

Nyt kun aihe on paljon esillä...

Jeesus sanoo monta kertaa parantamilleen ihmisille "sinun uskosi on sinut parantanut". Mikä merkitys ihmisen uskolla on sihien, parantaako Jumala hänet vai ei?

Mikä merkitys on sillä, onko esirukoilijalla paranatamisen armolahjaa vai ei? Onko sama, rukoileeko sairaan puolesta oman seurakunnan pappi vai pitääkö sairaiden lähteä etsimään jotakin parantamisen armolahjalla varustettua ihmistä rukoilemaan?

Profetiasta sanotaan, että se pitää aina arvioida. Miten se tapahtuu?
Olen kuullut, että jossain armolahjakurssilla on harjoiteltu profetian tai tiedon sanan armolahjaa niin, että yksi on piirin keskellä ja muut rukoilevat mielessään hänen puolestaan ja kertovat sitten, mitä heille tuli mieleen. Piirin keskellä oleva sitten sanoo, tuntuuko jonkin kertoma sopivan hänelle - ja tästä kai sitten vedetään johtopäätöksiä, oliko se mieleen tullut Pyhästä Hengestä vai ei. Mitä ajattelet tällaisesta?

[Nettipappi Marko]

Hei Vieraileva kyselijä!

Hienoja ja ajankohtaisia kysymyksiä pistit tulemaan. Toivottavasti osaan vastata viisaasti. Liitin kysymyksesi olemassa olevaan armolahjoja käsittelevään viestiketjuun, jotta samat teemat löytyvät helpommin. Vastaan parissa osassa ja samalla muokkaan otsikoita sisältöjä kuvaavammiksi.

Jeesus sanoo monta kertaa parantamilleen ihmisille "sinun uskosi on sinut parantanut". Mikä merkitys ihmisen uskolla on sihien, parantaako Jumala hänet vai ei?

Usko liittyy kaikenlaiseen paranemiseen oleellisesti. Onhan yleisesti tunnettua, että uskolla on suuri merkitys aivan tavallisessa paranemisprosessissa. Lumelääkkeiden plasebovaikutus on mahdollista siksi, että ihmisen usko omaan paranemiseensa on tutkitusti paranemista edesauttava asia. Joskus puhutaan siitä, miten ihmiset ovat parantuneet, vaikka ovat olleet aivan kuolemankielissä. Heistä on saatettu todeta, että heillä oli niin "kova elämän halu". Mieli ohjaa kehoa.

Mielen ja ruumiin yhteys on Jumalan luoma hyvä asia. Tämän lisäksi on olemassa usko, josta Raamattu puhuu paranemisten yhteydessä. Se on uskoa siihen, että Jumalalla on kaikki valta ja mahdollisuudet parantaa mikä tahansa sairaus. Se usko ei ole vain sitä, että mieli ohjaa kehoa. Sen uskon kohde ja vaikutus on ihmisen ulkopuolella. Jeesus sanoi, että sinapinsiemenen verran uskoa riittää siirtämään jopa vuoren paikoiltaan. Jeesus myös ylisti joidenkin ihmisten uskoa ja sanoi, että sen uskon vuoksi hän paransi heidät.

     Jeesus kääntyi, näki naisen ja sanoi:
     "Ole rohkealla mielellä, tyttäreni,
     uskosi on parantanut sinut."
     Siitä hetkestä nainen oli terve. (Matt. 9:22)

     Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Saat näkösi.
     Uskosi on parantanut sinut." (Luuk. 18:42)

Nyt äärimmäisen tärkeä asia. Pyydän, että painat tämän hyvin syvälle sydämeen: Jeesus ei koskaan syyttänyt ketään sairasta siitä, että tämä olisi ollut liian heikko uskossaan.

Olen kuullut monia kauhutarinoita siitä, kuinka sairasta ihmistä on syyllistetty ja sanottu, että tämä ei ole parantunut siksi, että tällä ei ole ollut riittävästi uskoa. Jeesus herätti kolme ihmistä kuolleista. Ja varmasti heidän oma uskonsa ei heitä siinä vaiheessa auttanut heräämään kuolleista. Se oli puhtaasti Jeesuksen teko.

Jeesus kehui muutamien parantamiensa ihmisten uskoa, mutta hän vaati uskoa ainoastaan parantajalta:

     Kun he olivat taas keskenään, opetuslapset kysyivät
     Jeesukselta: "Miksi me emme kyenneet ajamaan sitä
     henkeä pojasta?" "Koska teillä on niin vähän uskoa",
     vastasi Jeesus. "Totisesti: jos teillä olisi uskoa edes
     sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle vuorelle:
     'Siirry täältä tuonne', ja se siirtyisi. Mikään ei olisi teille
     mahdotonta." (Matt. 17:19-20)

Samalla tavalla Jaakob sanoo seurakunnan vanhimmista. Heidän uskonsa on ratkaisevassa asemassa - ei parannettavan ihmisen usko:

     Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen
     seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä
     Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan, ja
     rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan.
     Herra nostaa hänet jalkeille, ja jos hän on tehnyt
     syntiä, hän saa sen anteeksi. (Jaak. 5:14-15)

Noiden kohtien valossa voidaan siis sanoa, että on hirvittävää ja ihmistä sitovaa, Jumalan tahdon vastaista harhaoppia, jos syytetään sairasta liian heikosta uskosta. Jos ihminen ei parane, on vika siinä, että parantajalla ei ole ollut riittävästi uskoa.

Samalla itse seurakunnan työntekijänä - ja ainakin jollain mittarilla "vanhimpana" - olen aika pienellä paikalla. Tuon raamatunkohdan äärellä olen välillä hikoillut kylmää hikeä ajatellen, että mitäs jos joku minut pyytää sairasvuoteensa rinnalle rukoilemaan. Tottakai silloin menen, mutta uskoni määrällä en kyllä voi henkseleitä paukutella. Siinä hetkessä käy karulla tavalla ilmi, että minulla ei ole parantamisen lahjaa eikä sellaista uskon voimaa, joka siirtäisi vuoria tai edes parantaisi sairaita.

Raamatussa on myös pari hienoa kohtaa siinä, miten uskon määrä on ollut suuri kolmannella osapuolella, ei parannettavalla eikä tavallaan parantajallakaan - vaikka näissä tapauksissa hän oli itse Jeesus. (Hän on jotenkin näiden uskon määrän arviointien ulkopuolinen hahmo.) Kanaanilainen nainen pyysi epätoivoisesti apua sairaalle lapselleen, samoin roomalainen sadanpäällikkö palvelijalleen. Kummassakin tapauksessa parannettava henkilö ei ollut edes läsnä, mutta Jeesus kehui apua pyytäneiden ihmisten uskoa:

     Silloin Jeesus sanoi hänelle:
     "Suuri on sinun uskosi, nainen!
     Tapahtukoon niin kuin tahdot."
     Siitä hetkestä tytär oli terve. (Matt. 15:28)

     Sitten Jeesus sanoi sadanpäällikölle:
     "Mene. Tapahtukoon niin kuin uskot."
     Sillä hetkellä palvelija parani. (Matt. 8:13)

Mielenkiintoisena yksityiskohtana pidän myös tapausta, joka kerrotaan tapahtuneen Jeesuksen kotikaupungissa. Hänet torjuttiin siellä, eivätkä Nasaretin asukkaat uskoneet häneen. Mutta edes se ei estänyt Jeesusta parantamasta sairaita:

     Niinpä hän ei voinut tehdä siellä yhtään voimatekoa;
     vain muutamia sairaita hän paransi panemalla kätensä
     heidän päälleen. Ihmisten epäusko hämmästytti häntä.
     Hän kulki sitten kylästä kylään ja opetti. (Mark. 6:5-6)

Mikä merkitys on sillä, onko esirukoilijalla paranatamisen armolahjaa vai ei? Onko sama, rukoileeko sairaan puolesta oman seurakunnan pappi vai pitääkö sairaiden lähteä etsimään jotakin parantamisen armolahjalla varustettua ihmistä rukoilemaan?

Tähän en osaa vastata mitään varmaa. Raamatun armolahjaopetuksissa mainitaan kuitenkin erityisesti armolahjoina ihmeiden tekeminen, uskon voima ja parantaminen. Siksi minä uskon, että nämä lahjat ovat erityisiä lahjoja, joiden kautta Jumala voi parantaa. Pitäisin loogisesti ristiriitaisena, että Jumala antaisi joillekin ihmisille erityisen kyvyn parantaa sairaita, mutta sitten toimisi kaikkien muidenkin kristittyjen kautta samalla tavalla.

     Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä
     on tämän ruumiin jäsen. Jumala on seurakunnassaan
     asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi
     jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi.
     Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla
     parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita,
     toimia johtajana tai puhua kielillä. Eivät kai kaikki
     ole apostoleja? Tai profeettoja? Tai opettajia?
     Tai ihmeiden tekijöitä? Eihän kaikilla ole parantamisen
     lahjaa? Eiväthän kaikki puhu kielillä tai tulkitse
     tällaista puhetta? (1. Kor. 12:27-30)

[Nettipappi Marko]

Ja vielä jatkoa kysymyksesi toisesta osasta...

Profetiasta sanotaan, että se pitää aina arvioida. Miten se tapahtuu?

Profetialla on mielestäni kaksi mittaria. Ensimmäistä voidaan käyttää heti profetian saamisen yhteydessä. Toinen arviointikriteeri vaatii aikaa.

Profetian välitön arviointiperuste on Jumalan Sana. Jos profeetan sana on lähtöisin Jumalalta, se ei voi olla millään tavalla ristiriidassa Raamatun kanssa. Jumala ei voi olla ristiriidassa itsensä ja ilmoituksensa kanssa:

     Jumala ei ole ihminen: hän ei valehtele, hän ei muuta
     mieltään. Hänkö ei tekisi, mitä sanoo? Hänkö ei pitäisi,
     mitä lupaa? (4. Moos. 23:19)

     Herra, Israelin kunnia, ei tyhjää puhu eikä sanojaan
     peruuta. Ei hän ole ihminen, ei hän sanojaan kadu.
     (1. Sam. 15:29)

     Herran sana on tosi ja varma. Hän on uskollinen ja
     osoittaa sen teoissaan. (Ps. 33:4)

     Jumalan sana ei ole voinut raueta tyhjiin. (Room. 9:6a)

Siksi mikään profetia tai välitön ilmoitus ei voi olla Jumalalta lähtöisin, jos se muuttaa jotain siitä, mitä Jumala on sanonut. Lisäksi profetia ei voi millään tavalla lisätä Jumalan sanaan mitään. Toki yksittäisen ihmisen elämässä profetian sana voi antaa jotain rohkaisua tai ohjetta, jota Raamattu ei anna. Tällaisissakaan tilanteissa ei silti ole kyse siitä, että Jumala antaisi jonkun uuden opin tai käytännön, jota ei Raamatussa aikaisemmin ole ollut.

     Älkää lisätkö mitään näihin käskyihin älkääkä poistako
     niistä mitään. Pitäkää Herran, Jumalanne, käskyt,
     jotka minä teille annan. (5. Moos. 4:2)

     Hänen sanoihinsa älä lisää mitään - hän vaatii sinut tilille,
     ja petoksesi tulee julki. (Sananl. 30:6)

     Jokaiselle, joka kuulee tämän kirjan ennussanat, minä
     vakuutan: Jos joku panee niihin jotakin lisää, panee
     Jumala hänen kärsittävikseen ne vitsaukset, joista tässä
     kirjassa on kerrottu. Jos joku ottaa pois jotakin tämän
     ennustusten kirjan sanoista, ottaa Jumala pois hänen
     osallisuutensa elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin,
     joista tässä kirjassa on kerrottu. (Ilm. 22:18-19)

Suuressa mittakaavassahan tämä ilmiö on toteutunut mormonien kohdalla. He opettavat, että Raamattu ei ole riittävät Jumalan ilmoitus, vaan Mormonien kirja vasta täydentää Jumalan tahdon ja ohjeet oikeiksi. Periaatteessa myös islam toimii samoin opettamalla, että Raamattu on väärennetty Jumalan ilmoitus, ja vasta Koraani tuo lopullisen totuuden.

Toinen arviointiperuste on aika. Oikean ja väärän profeetan erottaa siitä, miten tulevaisuuteen suuntautunut ennustus toteutuu. Kaikki profetiathan eivät millään muotoa liity tulevaisuuteen. Profetian lahjaa syvimmillään on ihmisten herättely ja palauttaminen Jumalan yhteyteen. Vanhan testamentin profeetat julistivat ensisijaisesti sitä, että ihmisten tulee kääntyä Jumalan puoleen. Tulevaisuuden ennustukset olivat vasta toissijainen asia. Ne olivat varoituksia siitä, mitä tulee tapahtumaan, jos ihmiset eivät käänny. Sama profetian merkitys on nähtävissä myös Uuden testamentin puolella:

     Jos sen sijaan kaikki profetoisivat ja joku epäuskoinen
     tai ulkopuolinen tulisi paikalle, hän joutuisi kaikkien
     koeteltavaksi ja tutkittavaksi ja hänen sydämensä
     salaisuudet paljastuisivat. Silloin hän heittäytyisi
     kasvoilleen maahan, rukoilisi Jumalaa ja tunnustaisi:
     "Jumala on todella teidän keskuudessanne."
     (1. Kor. 14:24-25)

Tuollainen profetia tulee kunkin itsensä kohdalla samantien koetelluksi. Mutta tulevaisuuteen suuntautuneet profetiat koettelee aika:

     Jos alatte kysellä mielessänne, mistä tiedätte, mikä sana
     ei ole lähtöisin Herralta, muistakaa tämä: Jos se, mitä
     profeetta puhuu Herran nimissä, ei toteudu, se ei ole
     Herran sanaa vaan väärän profeetan röyhkeää puhetta.
     Älkää kuulko häntä. (5. Moos. 18:21-22)

Jeesus sanoi itse omista profetioistaan samaa. Profetioiden suurin tarkoitus on usein kasvattaa ja valmistaa ihmistä. Jumala on jättänyt elämän ihmisten elettäväksi eikä jonkin lukujärjestyksen mukaisesti aikataulutettavaksi. Siksi Jumala hyvin harvoin antaa mitään profetioita, jotka sanelevat elämän suunnan tarkasti. Vaikka Jeesus kertoi opetuslapsilleen erittäin tarkasti, mitä hänelle tulee tapahtumaan, eivät opetuslapset pystyneet ymmärtämään kuoleman ja ylösnousemuksen todellisuutta. Jeesuskin tiesi tämän. Hänen tarkoituksensa ei lopulta ollutkaan saada opetuslapsia ymmärtämään kaikkea etukäteen:

     Olen puhunut tästä jo nyt, jotta te uskoisitte,
     kun se tapahtuu. (Joh. 14:29)

Olen kuullut, että jossain armolahjakurssilla on harjoiteltu profetian tai tiedon sanan armolahjaa niin, että yksi on piirin keskellä ja muut rukoilevat mielessään hänen puolestaan ja kertovat sitten, mitä heille tuli mieleen. Piirin keskellä oleva sitten sanoo, tuntuuko jonkin kertoma sopivan hänelle - ja tästä kai sitten vedetään johtopäätöksiä, oliko se mieleen tullut Pyhästä Hengestä vai ei. Mitä ajattelet tällaisesta?

Olen kuullut tällaisesta. Eikä minulla ole mitään erityistä sanottavaa siitä. Raamattukin kehottaa ihmisiä käyttämään armolahjaansa ja harjaantumaan siinä. Paavali kannustaa oppipoikaansa Timoteusta:

     Älä lyö laimin armolahjaa, jonka sait silloin, kun
     vanhimmat profeettain sanojen perusteella panivat
     kätensä sinun päällesi. (1. Tim. 4:14)

     Siksi muistutan sinua, että puhaltaisit täyteen liekkiin
     Jumalan armolahjan, jonka sait silloin kun minä panin
     käteni sinun päällesi. (2. Tim. 1:6)

Tällaisessa toiminnassa kaikkein tärkeintä on vain olla hyvin rehellinen itselleen - olipa rukoiltavana tai rukoilemassa. Joku tunteellisuuteen kallellaan oleva ihminen saattaa innostua omista tunteistaan niin, että ei loppujen lopuksi kuulekaan kuin omia ajatuksiaan. Toinen puolestaan on niin itsekriittinen, että ei uskalla sanoa mitään, mitä sydämessään kokee.

Jotkut armolahjoista ovat hyvin ihmeellisiä, toiset aivan tavallisia. Eri kirkkokunnissa ja hengellisissä yhteisöissä suhtaudutaan armolahjoihin erittäin vaihtelevilla tavoilla. Olisi tärkeää, että Raamatun armolahjoja ei pelättäisi eikä väheksyttäisi, vaan niiden käyttöön rohkaistaisiin ihmisiä. Ja samalla muistettaisiin myös se, että yhtä paljon kuin on rohkaistava arkoja, on myös ylilyönteihin puututtava napakasti. Tiellä on aina kaksi ojaa, ja kumpaakin on vältettävä.

Uskon, että Jumalan äänen kuuleminen on mahdollista, mutta ajattelen myös, että siihen vaaditaan oma rukoukseen, rohkaisemiseen, profetiaan, tiedon sanoihin tai muuhun vastaavaan liittyvä armolahja. Se ei automaattisesti ole kaikkien kristittyjen "ominaisuus". Enkä välttämättä automaattisesti niputtaisi rukouksessa kuultua Jumalan puhetta yhteen profetian armolahjan kanssa.