Hei Maarit!
Kysymyksesi on ennen muuta valtavan henkilökohtainen ja herkkä. Olen kovin pahoillani menetyksesi johdosta. Toivon, että osaan kirjoittaa asioita, jotka voisivat lohduttaa ja hoitaa sinua.
Tunne-elämän kipupisteiden lisäksi kysymyksesi on opillisesti vaikea. Raamatun pohjalta on täysin mahdoton sanoa mitään varmaa. Toisaalta tässä asiassa opillinen epätietoisuus on siunaus. On asioita ja elämänkysymyksiä, joiden äärellä on parempi olla viisastelematta mitään.
Kun puhutaan kärsimykseen liittyvistä ongelmista, törmätään usein kysymyksiin, joiden vastauksia on vaikea löytää. Tällaisten kysymysten perimmäinen ydin voidaan yleensä tiivistää yhteen kysymykseen: "Luotanko siihen, että Jumala on oikeudenmukainen?"
On vaikea määritellä tarkasti, milloin Jumalan mielestä ihmiselämä lasketaan alkaneeksi. Tuttu psalmiteksti antaa selvästi ymmärtää, että ihminen on Jumalan silmien edessä jo ennen syntymäänsä:
Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki
kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki
päiväni jo luodut. (Ps. 139:16)
Job oman tuskansa keskellä vuodattaa ajatuksiaan Jumalalle ja haaveilee keskenmenneen sikiön kohtalosta.
Niin kuin kuollut sikiö olisin poissa, maahan kaivettu ja olematon,
niin kuin lapsi, joka ei päivänvaloa nähnyt. Siellä pahantekijöitten
raivo lakkaa ja itsensä uuvuksiin raataneet saavat levon, siellä
pääsevät vangit vaivastaan, piiskurien huudot eivät enää heitä
ahdista. Yhtä ovat siellä pieni ja suuri, orja on herrastaan vapaa.
(Job 3:16-19)
Kumpikin kohta puhuu sikiön ihmisyydestä, mutta ei vedä mitään rajaa esimerkiksi siihen, onko alkiolla ja sikiöllä tässä suhteessa eroa. Sitä Jumala ei ole kertonut. Tässä asiassa jäädään toisaalta epätietoisuuteen, mutta toisaalta annetaan erityisesti lupa luottamukseen - kun muuta vaihtoehtoa ei ole.
Raamattu keskittyy opettamaan elossa olevia ihmisiä siitä, kuinka taivaaseen päästään. Jeesuksen sanat pelastumisesta ovat evankeliumia omiin ratkaisuihin kykenevälle ihmiselle:
Hän sanoi heille: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa
evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen,
on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
(Mark. 16:15-16)
Miten on siis ajateltava niissä tilanteissa, kun joku ihminen kuolee uskoon tulleena, mutta häntä ei ole ehditty vielä kastaa. Tai miten on ajateltava pienestä kastetusta lapsesta, joka ei ole vielä antanut mitään merkkejä siitä, uskooko hän vai ei? Entäpä tilanne, jossa lapsi kuolee syntymänsä jälkeen ennen kuin häntä on ehditty edes hätäkastaa?
En ala nyt purkaa noita kysymyksiä palasiksi. Mielestäni niissä on vain sama peruskysymys taustalla, joka on sinun kysymyksessäsikin. Elämässä on sääntöjä ja keskimäärisiä tapauksia. Hengellisessä elämässä on Jumalan antamat ohjeet. Mutta kummassakin on myös tapauksia ja esimerkkejä, jolloin ei löydy mitään oikeaa vastausta tai ennalta määrättyä toimintamallia. Arkisen elämän keskellä on silloin vain tehtävä ratkaisuja. Hengellisessä elämässä on vain pakko luottaa Jumalaan.
En väitä, että tunne-elämän puolella tällainen luottaminen olisi kovin helppoa. Kovin mielelläni sanoisin, että tottakai alkio on taivaassa odottamassa ja sinua tervehtimässä, jotta saisit iankaikkisuudessa elää sen ajan, jota et täällä maan päällä saanut elää. Mutta minulla ei ole mitään vastausta. Voin vain rohkaista sinua luottamaan Jumalaan kaikkien suurten kysymystenkin äärellä.
Minä, Herra, asetan määräajan ja tuomitsen
oikeudenmukaisesti. (Ps. 75:2-4)
Herra, monet ovat sinun armotekosi.
Sinä olet oikeudenmukainen - anna minun elää!
(Ps. 119:156)
Lisäksi toivon, että kaiken lohdutuksen Jumala olisi kanssasi.
Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen,
sillä hän pitää teistä huolen. (1. Piet. 5:7)
Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala
ja Isä, armahtava Isä ja runsaan lohdutuksen Jumala! Hän
rohkaisee meitä kaikissa ahdingoissamme, niin että me häneltä
saamamme lohdutuksen voimalla jaksamme lohduttaa muita
ahdingossa olevia. Niin kuin Kristuksen kärsimykset ovat tulleet
runsaina meidän osaksemme, samoin on Kristus tuonut meille
runsaasti lohdutusta. (2. Kor. 1:3-5)
