Kirjoittaja Aihe: Epävarmuus parisuhteessa - eroanko, avioidunko vai jatkanko näin?  (Luettu 11115 kertaa)

Pelkääjä

  • Vieras
Hei!

Olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa noin kaksi vuotta. Välillä olimme kaukosuhteessa, jolloin nukuimme yhdessä silloin kun näimme. Nyt palattuamme lähisuhteeseen, jatkoimme yökyläilyä joka viikonloppu. Ennen kesää aloimme miettiä, onko oikein nukkua samassa sängyssä. Juttelimme poikaystävän vanhempien kanssa, mutta emme ole edelleenkään varmoja.

Syy, miksi nukumme yhdessä, on se että nukkuessa yhessä juttelemme yleensä tosi myöhään ja syvällisistä asioista helpommin kuin keskellä päivää vaikka toki sekin onnistuu. Nyt kesällä päädyimme vaihtoehtoon että nukumme eri peittojen alla. Seksiä me emme harrasta.
Asia häiritsee minua. Nytkin poikaystävä tuli meille yöksi, koska emme olleet nähneet toisiamme pitkään aikaan erilaisten menojen takia, mutta lopulta tilanne meni siihen, että ahdistuin ja käskin häntä lähtemään takaisin kotia keskellä yötä.

Mitä mieltä sinä olet asiasta, onko oikein vai väärin nukkua yhdessä, jos syynä on joku muu kuin seksi? Itse olen kohta vasta 17 vuotta, joten naimisiin menoakin joutuu odottelemaan vielä ja ajatus tuntuu melko tuskaiselle odottaa lähes pari vuotta ennen yhdessä nukkumista.
Asiasta ei pahemmin missään ole näkynyt keskusteluja, ihmiset aina olettavat että yhdessä nukkuminen=seksiä.

Myönnän, että ensimmäisenä vuotena harrastimme seksiä mutta koimme melkoisen herätyksen asiasta sitten. Sen jälkeen on ollut sortumisia halulle(pettinkiä), mutta nämä ovat tapahtuneet muulloin kuin nukkumaan laittaessa. Antaako Jeesus anteeksi nämä sortumiset?

Toivoisin pikaista vastausta, asia häiritsee minua kovasti.

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 158
    • Profiili
Hei Pelkääjä!

Kirjoitat tosi rohkeasti ja avoimesti. Saan mielestäni aika hyvin kiinni kipuilustasi, vaikken koskaan voi väittää toisen tunteisiin ja ajatuksiin pääseväni sisälle. En myöskään voi olettaa osaavani vastata niin, että olosi helpottuu, mutta toivon voivani antaa sinulle palikoita ajatteluun. Otan ihan pienen johdannon, ennen kuin hahmottelen sanomisiani.

Keskimäärin ikäisesi ihmiset käyvät rajanvetoa seksuaalietiikan kysymysten suuntaan kyseenalaistaen perinteisiä opetuksia. Raamatun avioliittoetiikka nähdään aikansa eläneenä tai ainakin liiallisen tiukkuutensa vuoksi päivittämistä tarvitsevana. Nettipapin palstallakin on esitetty kysymyksiä aiheesta, ja aika kulmikas vastausketju löytyykin otsikon Seksi, seurustelu, avoliitto, avioliito alta. Olen siellä kirjoittanut melko suorasanaisesti rajoja vetäen, koska rajoja on kysytty.

Useimmiten olen joutunut törmäämään ajatteluun, jossa eettisissä kysymyksissä pohditaan sitä, kuinka paljon rajoja voi venyttää samalla, kun haluaa nimittää itseään Kristuksen seuraajaksi. Tai että rajanveto halutaan ajatella niin, että kiihdytyskaistan ajamisella ei ole mitään väliä, kunhan ei aja moottoritiellä. Tällaisesta ajattelusta nousevat monet yleiset puolustelevat lausahdukset: "Eivät paljastavat vaatteet tarkoita mitään. Se on nykyinen pukeutumistyyli." "Ei yhdessä nukkuminen tai avoliitto tarkoita automaattisesti seksiä." "Ei Jumalaa kiinnosta, mitä ihmiset tekevät makuuhuoneissaan." Kun monisäikeisiin pohdintoihin tarjotaan vastauksia yhdestä näkökulmasta, saadaan Raamatun ohjeet kuulostamaan aika naurettavilta.

Jumalan ohjeiden idea kun on kuitenkin ottaa huomioon elämän moninaisuutta ja pyrkiä myös seksuaalisuuden herkkyyden äärellä antamaan suuntaviivat, jotka estäisivät turhalta särkymiseltä ja kivulta. Kaikkiin kysymyksiin ei saada vastausta tekemällä luetteloa siitä, mikä on oikein ja väärin. On esitettävä kysymyksiä siitä, mikä oikealla tavalla kuljettaa ihmistä kohti Jumalaa ja lähimmäisiä.

Tästä näkökulmasta katseltuna kysymyksesi on erityisen aito ja herkkä. Kirjoitit rohkeasti, että olet jo ylittänyt rajoja, mutta olette poikaystäväsi kanssa halunneet palata tilanteeseen, jossa omatunto saa olla levossa. Silti omantunnon kipuilua on jäljellä.

Rivien välistä luin, että ajatuksenne ovat kovasti suuntautuneet kohti avioliittoa, kun puhut odottamisesta. Toisaalta ette vielä ole naimisissa, ja elämän lainalaisuuksia rehellisesti tutkien on pakko sanoa, että mitä vain voi tapahtua. 17-vuotiaana on vaikea sanoa, päätyykö lopulta naimisiin seurustelukumppaninsa kanssa. Siksi minä lähestyn kysymystäsi kahdesta näkökulmasta.

Ensinnäkin on tärkeä elää siten, että tämän hetken valinnat ovat mahdollisimman oikeita riippumatta siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toiseksi on tärkeää elää niin, että vaikka tulevaisuus menisikin mahdollisimman pitkälti omien toiveiden mukaan, sieltä takaisin tähän hetkeen katsellessa voi kokea, että on tullut rakentaneeksi hyvää perustaa keskinäiselle luottamukselle.

Tarkoitan tällä sitä, että samalla kun seurustelun aikana pohtii omia rajanvetämisiään, niitä ei voi tehdä olettaen, että "tietenkin me menemme naimisiin". Mitä pidempään seurustelee ajatuksella, että mennään naimisiin, sitä todennäköisemmäksi se tulevaisuus muuttuu. Mutta jos jostain syystä tilanne kääntyykin toisenlaiseksi, tulee kaiken muun kipuilun lisäksi taakaksi myös se, että on mennyt seurustelukumppanin kanssa sellaiseen pisteeseen, jonka olisi halunnut säästää vain tulevalle puolisolle. Yhdessä nukkuminen sinun tapauksessasi ei ehkä tunnu tällaiselta asialta, koska kerroit, että paljon intiimimpääkin on yhteiselämänne ollut poikaystäväsi kanssa. Siksi toinen näkökulma ehkä koskettaa teitä enemmän.

On hyvin tärkeää toimia seurustelusuhteessa vastavuoroisesti ja luottamusta rakentaen. Asiat, jotka aiheuttavat kipuilua tai tunnontuskia eivät lähennä teitä toisiinne. On eri asia, jos kipuilette jonkin sellaisen asian kanssa, jossa voitte tukea toinen toistanne. Mutta nyt kipuilunne kohdistuu asiaan, joka vaikuttaa keskinäiseen luottamukseenne. Jos teette sellaista, mikä aiheuttaa huonon omantunnon, saatatte kylvää toisillenne epäluottamuksen siemenen. Teknisesti kyse on "vain" siitä, nukutteko yhdessä vai ette. Isompana kuviona kyse on siitä, voitteko myös tulevaisuudessa luottaa siihen, että kunnioitatte uskollisuutta ja omantunnon ääntä avioliitossanne, vaikka seurustellessanne opettelitte joustamaan. Jos opettelette nyt tavan, että voitte joustaa siitä, mikä tuntuu oikealta, on vaikea parisuhteen tiukkoina hetkinä todistaa puolisolle, ettei mitään joustamisia enää tapahdu mihinkään suuntaan.

Rajanvedot eivät ole helppoja, eikä kaikkia kysymyksiä saa käsitellä mahdollisimman tiukasti tulkiten. Tässä tapauksessa kuitenkin kaikkein eniten kiinnitän huomiota sanoihisi: "Asia häiritsee minua." Jos kyseessä olisi vaikkapa tilanne, jossa sinua häiritsee se, että poikaystäväsi laittaa voita näkkileivän "väärälle" puolelle, niin silloin olisi syytä puuttua siihen, että häiritsevä tunne on korjattava, eikä se poikaystäväsi teko. Mutta nyt ollaan alueella, jossa häiritsevä tunne itsessään on hyvä mittari.

Minä haluaisin kannustaa teitä jättämään pois sen, mikä häiritsee. Lisäksi haluaisin kannustaa teitä tavoittelemaan niitä hyviä asioita - esimerkiksi syvällisiä keskusteluja - muilla tavoin kuin yhdessä nukkumalla. Uskon, että se palvelisi teidän parisuhdettanne tässä tilanteessa parhaiten.

Ja erityisen tärkeä sinun on tietää se, että nuo lankeamisenne, joita kerroit tapahtuneen, Jeesus ilman muuta antaa anteeksi. Hän neuvoi Pietariakin siitä, että vaikka joku olisi useasti samalla tavoin rikkonut, anteeksianto kuuluu silti asiaan. Jeesus itse varmasti kaikkein parhaiten noudattaa omia ohjeitaan.

     Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: "Herra, jos
     veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan,
     niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle
     anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?" "Ei seitsemän,
     vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa" , vastasi
     Jeesus. (Matt. 18:21-22)

     Jeesus vastasi heille: "Eivät terveet tarvitse parantajaa,
     vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita,
     vaan syntisiä, jotta he kääntyisivät." (Luuk. 5:31-32)

     Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: "Nainen, missä ne
     kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?" "Ei, herra",
     nainen vastasi. Jeesus sanoi: "En tuomitse minäkään.
     Mene, äläkä enää tee syntiä." (Joh. 8:10-11)

Marko Sagulin

Pohtija124

  • Vieras
Tosiaan olen tavannut naisen, mutta ongelmaksi on syntynyt ajatus siitä onko oikein jatkaa suhdetta?
Hän on siis mennyt kerran naimisiin maistraatissa henkikirjoittajan toimesta.
Siihen ei ole liittynyt siunauksia tai muutakaan puhetta jumalasta.
Tiedän, että raamattu opettaa ettei ole oikein enään sen jälkeen arvioitua eikä myöskään ottaa vaimokseen naista joka jo kerran on ollut naimisissa.
En halua rikkoa Jumalaani vastaan ja pohdin onko kyseinen liitto jumalan edessä vai ihmisten ? Voinko raamatun valossa jatkaa suhdetta vai onko se lopetettava ja tehtävä parannus.

Sofia

  • Vieras
Hei,

Olen uskossa ja seurustelen ei-uskovan kanssa. Hän arvostaa uskoani ja olemme puhuneet että menisimme naimisiin. Olemme puhuneet yhteenmuutosta, mutta haluaisin sen toteutuvan sitten kun olemme naimisissa.

Haluaisin kysyä onko avoliitto syntiä silloin kun ei harrasta seksiä ja on varmaa (esimerkiksi kihlauksen myötä) että naimisiin mennään. En itse ole löytänyt raamatusta kohtaa missä sanotaan suoraan yhdessä asumisen olevan syntiä, ellei sitten harrasta esiaviollista seksiä.

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 158
    • Profiili
Tervehdys Pohtija124 ja Sofia!

Nettipapin palstalla on paljon kyselty parisuhteeseen liittyviä kysymyksiä. Hyvin usein ne ovat jonkinlaista pohdintaa oikeanlaisesta rajanvedosta. Teidän kysymyksenne ovat keskenään aivan erilaisia, mutta niitä yhdistää tämä rajanvedon tematiikka. Niinpä liitin kysymyksenne samaan ketjuun.

Pahoittelen, että kohtalaisen pitkästä vastausajasta huolimatta tämä ensimmäinen vastaukseni ei kohdistu suoraan kummallekaan teistä. Koska parisuhteeseen liittyvät kysymykset ovat hyvin moninaisia - ja näistä vastauksista ovat kiinnostuneita teidän lisäksenne myös muut palstan käyttäjät - teen ensin koosteen jo olemassa olevista vastauksista. Niihin tutustuminen saattaa antaa teille jo jotain aineksia, mutta palaan vielä myöhemmin kirjoittamaan erikseen teille molemmille omat vastaukset.

Seurustelu ja seksuaalisuus
Tässä on varsin yleisellä tasolla kirjoittamaani pohdintaa siitä, millä tavalla ymmärrän Raamatun opetuksen seurustelusta, toiseen ihmiseen tutustumisesta, avioliitosta ja seksistä.

Seksi, seurustelu, avoliitto, avioliitto
Tämä viestiketju on vanha, ja siinä kirjoitan periaatteessa samoja asioita kuin edellisessäkin ketjussa. Kysyjät tiedustelevat kuitenkin varsin paljon sitä, mitä Raamattu aihepiiristä opettaa. Siksi vedän rajalinjoja enemmän, koska niitä juuri on kysyttykin.

Tietoinen synti suhteessa ja parannus
Tämä keskustelu on huomattavan sielunhoidollinen tarkastelunäkökulmaltaan. Kysyjä kipuilee hyvin henkilökohtaisesti parisuhteen ja seksuaalisuuden rajanvetojen kanssa.

Kristityn ja ei-kristityn suhde
Montaa kristittyä askarruttaa kysymys, kuinka pitäisi suhtautua parisuhteeseen uskovan ja ei-uskovan välillä. Pitääkö erota, jos on jo naimisissa, muttei ole yhteistä uskoa? Entä saako mennä naimisiin, jos toinen uskoo ja toinen ei?

Avioero ja uudelleen naimisiin meneminen
Uudelleen avioituminen on aina hyvin kipeä aihepiiri. Tässä ketjussa pohdin, mitä ymmärrän Raamatun aiheesta sanovan.

Avoliitto uskoontulon jälkeen
Tämän keskusteluketju sopisi aiheensa puolesta täydellisesti kysymystenne yhteyteen. Koska se itsessään on jo niin pitkä, pidän ketjun erillisenä. Kysymyksen tematiikka on myös sitä rajanvetoa, ovatko kaikki parisuhteen palikat sellaisella paikalla, kun Jumalan silmissä hyvä on.
« Viimeksi muokattu: 17.10.2023 - klo:10:50 kirjoittanut Nettipappi Marko »
Marko Sagulin

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 158
    • Profiili
Tervehdys Pohtija124!

Esität hyvin herkän ja omantunnonaran kysymyksen. Tiedän, että minun pitäisi virkani puolesta osata vetää rajoja ja antaa vastauksia vaikeisiinkin kysymyksiin. Se on vaikeaa silloinkin, kun tietää kaikista osapuolista paljon. Tällaisessa tuntemattoman ihmisen neuvomisessa rima nousee vielä korkeammalle. Helpointa lienee vastata kysymyksessäsi siihen osuuteen, joka on eniten opillinen:

Lainaus
En halua rikkoa Jumalaani vastaan ja pohdin onko kyseinen liitto jumalan edessä vai ihmisten?

Luterilaisen kirkon piirissä ei tehdä avioliiton pätevyyden suhteen mitään eroa sillä, onko vihkiminen ollut kirkollinen vihkiminen vai siviilivihkiminen. Käsittääkseni luterilaisen kirkon alkumetreillä - silloin kun kirkolla ei ollut Saksassa vihkioikeutta - seurakunnan jäsenet kävivät tuomarin edessä avioitumassa. Luterilainen seurakunta antoi siunauksensa liitolle sen jälkeen, kun se oli ensin virallisesti solmittu, ja myös sukupuolisen elämän osalta täytäntöön laitettu. Eli siunaus annettiin viralliselle ja pätevälle avioliitolle.

Avioliiton olemus on lähtökohtaisesti Jumalan asettama instituutio. Se on elämää suojeleva rakenne, ja se toimii riippumatta siitä, minkä kulttuurin tai uskonnon mukaisilla tavoilla se on solmittu ja mikä on puolisoiden vakaumus. Tämän vuoksi uudelleen avioitumisen oikeutusta ei voi lähtökohtaisesti hakea siitä, millä tavoin edellinen avioliitto solmittiin. Niinpä paljon vaikeampi kysymys on seuraava pohdintasi:

Lainaus
Voinko raamatun valossa jatkaa suhdetta vai onko se lopetettava ja tehtävä parannus.

Seurakunnan paimenten ja kristittyjen kesken on täydellinen jakautuminen siinä, miten asiasta ajatellaan. Jyrkkää ääripäätä edustava raamatunlukutapa pitää itsestäänselvänä, että vain leskeksi jäänyt tai korkeintaan petetyksi tullut ihminen on oikeutettu uudelleen avioitumiseen. Elämän mutkikkuutta ja lempää lähimmäisiin suhtautumista korostava raamatunlukutapa pitää itsestäänselvänä, että tapahtunut avioero on synti, joka saadaan anteeksi niin täydellisesti, että uudelleen avioitumista ei pidetä syntinä.

Minulle itselleni jälkimmäinen lukutapa kuulostaa kovin vaikealta. Sen suurin ongelma on siinä, että käytännössä anteeksianto kohdennetaan tulevaan syntiin jo ennakolta. Jeesushan korosti isona ongelmana nimenomaan sitä uudelleen avioitumista.

Toisaalta juuri tämän vuoksi kysymys oikeutetusta avioerosta muuttuu aidosti hyvin vaikeasti määriteltäväksi. Olen asiaa käsitellyt tässä vastauksessani. Kirjoitan saman asian nyt vähän tiiviimmin.

Vanhan testamentin, Jeesuksen ja Paavalin opetusten mukaan avioliitto on yksiselitteisesti elinikäinen. Esimerkiksi Roomalaiskirjeessä asia sanotaan hyvin tiiviisti:

Jos hän miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle, hän on avionrikkoja. Mutta miehensä kuoltua hän on vapaa lain määräyksestä eikä tee aviorikosta, jos menee naimisiin toisen miehen kanssa. (Room. 7:3)

On siis yksiselitteistä, että aviorikos tapahtuu, jos naimisissa oleva ihminen tekee syrjähypyn. Tämä särkee avioliiton perustuksia niin pahasti, että pettäminen eli haureus/huoruus antaa petetylle oikeuden mennä uudelleen naimisiin:

Minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden, ajaa hänet aviorikokseen. Ja aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen. (Matt. 5:32)

Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee aviorikoksen. [Aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen."] (Matt. 19:9)


Näissä Jeesuksen sanoissa ihmettelyä herättää yleensä se, että miksi hylätyn naisen puolisoksi ottaminen on aviorikoksen tekemistä. Tämä kuitenkin on selkeä seuraus siitä, että jos kerran avioliitto on oikeasti elinikäinen, niin silloinhan ero ei särje avioliittoa. Eroamisen myötä nämä ihmiset ovat naimisissa, mutta eivät asu enää saman katon alla. Ja koska nämä ihmiset ovat yhä edelleen Jumalan silmissä naimisissa, heillä on mahdollisuus sopia keskenään ja palata yhteen:

Naimisissa oleville taas annan käskyn, en minä vaan Herra: vaimo ei saa erota miehestään. Jos hän kuitenkin eroaa, olkoon menemättä enää naimisiin tai sopikoon miehensä kanssa. Samoin ei mies saa erota vaimostaan. (1. Kor. 7:10-11)

Kun Jeesus puhuu siitä, että hylätyn naisen ottaminen vaimoksi on aviorikos, hän todennäköisesti tarkoittaa sitä, että tuo uusi naimisiin meneminen estää eronneen pariskunnan yhteen palaamisen. Muutenhan heillä olisi vielä ollut mahdollisuus sopia ja palata yhteen.

Samoin oudolta tuntuu se, kun Jeesus puhuu siitä, että vaimon hylkääminen ajaa tämän aviorikokseen. Eikö se ero olekaan aviorikos? Itse luen noita sanoja siten, että Jeesus sanoo, että väistämättä tulee käymään niin, että naisen täytyy etsiä uusi mies, jolloin tämä tulee tekemään aviorikoksen.

Jeesuksen sanoja lukiessa tulee siis itsellekin hyvin ristiriitainen olo. On täysin selvää, että kristityn ihanne on yksiavioisuus koko elämän ajan. Sen ihanteen rikkomisesta annetaan hyvin jyrkät ohjeet. Ja toisaalta niihin samoihin sanoihin sisältyy ajatus, että ero itsessään ei näytä tarkalleen ottaen olevan se aviorikos. Miksi Jeesus muuten voisi sanoa, että juridisesti eronneet puolisot voisivat omilla tahoillaan sortua aviorikokseen?

Tämän vuoksi kristikunnassa on hyvin erilaisia tulkintoja. Jos ymmärrän oikein, katolinen kirkko ei vihi aviopuolisoita uudelleen edes aviorikoksen johdosta tapahtuneen avioeron jälkeen. Heidän teologiassaan korostuu "lain henki", eli se, mihin Jeesus kristittyjä haluaa ohjata.

Toisaalta esimerkiksi Lähetyshiippakunnan pastorien suunnalta olen kuullut opetusta siitä, että jos aviorikoksen jälkeen on oikeus mennä uudelleen naimisiin, niin silloin uudelleen avioitumisen oikeus on myös silloin, jos aviorikos on tapahtunut juridisen eron jälkeen. Heidän teologiassaan korostuu "lain kirjain", eli se, mihin Jeesus tarkalleen ottaen rajoja vetää.

Pahoittelen, etten osaa antaa sinulle vastausta, joka olisi juuri sinulle räätälöity. Toivon, että voin kuitenkin auttaa sinua muodostamaan mielipiteen siten, että voit tehdä ratkaisusi levollisella omallatunnolla.
Marko Sagulin

Anniina

  • Tulokas
  • *
  • Viestejä: 40
    • Profiili
Hei Marko,
haluan kysyä tästä aviorikoksesta uudelleen avioituessa. Jos eronnut tekee menee uudelleen naimisiin, tekeekö hän jatkuvaa syntiä eli syyllistyykö jokapäiväisessä elämässään koko ajan aviorikokseen eläessään uudessa avioliitossa? Olen tällaisenkin selityksen kuullut, että eronneen uusi avioliitto on jatkuvaa synnintekoa, ja siksi pitäisi katua ja erota uudesta aviopuolisosta, koska Jumalan silmissä oikea aviopuoliso on edelleen se, josta on erottu, ja uusi ei ole mikään aviopuoliso vaan aviorikoskumppani. Raamatussahan varoitetaan jatkamasta synnintekoa ja syntistä elämää sanoen, että syntiä tahallaan tekevät ja syntisesti elävät eivät pääse taivasten valtakuntaan. Eli jos uudelleen avioituneen elämä onkin Jumalan tahdon vastaista, joka päivä jatkuvaa rikoksenuusintaa, niin silloin on vaara jäädä pelastuksen ulkopuolelle.

Mitä mieltä olet tästä? Ymmärrän tähänastisesta selityksestäsi, että eronneen uudelleen avioituminen on synti. Mutta onko se kertaluontoinen synti, eli tehtiinkö se synti vain avioliiton solmimishetkellä? Vai onko uudessa avioliitossa eläminen jatkuvaa haureutta, joka pitäisi lopettaa eroamalla ja elämällä sen jälkeen yksin?

Taustaksi: Oma tilanteeni on, että minä olen ollut aiemmin naimisissa, eronnut ja avioitunut uudestaan. Nykyinen mieheni ei ole ollut aiemmin naimisissa. Jos korjaisin oman uudelleen avioitumisen syntini eroamalla hänestä, kuten jotkut tiukan linjan kannattajat kehottavat, mielestäni asetan hänet siihen tilanteeseen, josta Jeesus puhui vaimonsa hylkäämisen kohdalla; jos minä jättäisin hänet ja hän menisi uuteen suhteeseen, saatan hänet tekemään aviorikoksen (toisaalta olen saattanut hänet tekemään sen jo, kun kerran olen ollut aiemmin naimisissa). Kuitenkin kun tätä pohdin, mietin välillä erityisesti intiimissä tilanteessa, onko tässä nyt menossa jatkuva aviorikos, koska minunhan olisi pitänyt pysyä naimattomana. Toisaalta kokisin epäreiluna rankaista miestäni omista omantunnonvaivoistani. Lisäksi hän ei ole uskova, joten ei hyväksyisi tätä perusteluksi erolle (tajuaisi selityksen kyllä kasvettuaan uskovan äidin poikana ja tietäessään kristinuskosta varsin paljon). Entisen mieheni kanssa yhteen palaaminen ei ole enää mahdollista, koska hänkin on uusissa naimisissa.
« Viimeksi muokattu: 17.10.2023 - klo:15:58 kirjoittanut Anniina »

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 158
    • Profiili
Tervehdys Sofia!

Kysymyksesi on hyvin selväpiirteinen, mutta vastauksen kirjoittaminen ei ole helppoa. Mutkikkaana pidän näet kysymykseesi sisältyviä lähtöoletuksia. Ajattelen, että minun on viisainta ensin purkaa kysymystäsi vähän pienempiin osiin ja pohdittava sitä, millaisen ajattelumallin päälle kysymyksesi rakennat. Lähden liikkeelle loppukaneetistasi:


Lainaus
En itse ole löytänyt raamatusta kohtaa missä sanotaan suoraan yhdessä asumisen olevan syntiä, ellei sitten harrasta esiaviollista seksiä.

Tässä olet täysin oikeassa. Raamatussa ei ole käskyä, jossa sanottaisiin vaikkapa: "Seurusteleva pari syyllistyy syntiin, jos ilman seksin harrastamistakin nukkuu saman katon alla tai muuttaa kirjansa samaan osoitteeseen." Ja toisaalta ajattelussasi on pienoinen hankaluus. Jos jatkamme samaa ajattelumallia vähän pidemmälle, niin loppujen lopuksi Raamattu ei anna mitään ohjetta mistään, jos kelpuutamme ohjeeksi vain riittävän tarkasti haluttuun tilanteeseen osuvat sanamuodot. Lapsellista esimerkkiä käyttäen: Jeesus kielsi sanomasta lähimmäiselle "sinä hullu", mutta hän ei missään kieltänyt haukkumasta toista whatsapp-viestillä.

Kuvittele, että minulla on keppi. Jos sanon, että se on suora keppi, tiedät heti, minkä muotoinen se on. Jos sen sijaan sanon, että se keppi on kiero, niin voit vain arvailla kepin muotoa. Kun jokin asia on suora, se voi olla vain yhdellä tavalla suora. Jos se on kiero, se voi olla äärettömän monella tapaa kiero.

Kun Raamatussa kerrotaan ohjeita ihmisille, ne ovat yleensä tyyliä: "tämä on suora tapa". Jos yritettäisiin kertoa kaikki ne tavat, jotka ovat kieroja, niin sille ohjeiden antamiselle ei tule loppua. Ihmisellä kun on jo Saarnaajan kirjan mukaan taipumus vääntää asioita kieroon: "Jumala on luonut ihmiset suoriksi, mutta itse he punovat kieroja juonia." (Saarn. 7:29)

Toinen hyvin tärkeä näkökulma Raamatun ohjeisiin on se, että siellä kerrotaan, kuinka ihminen voisi elää mahdollisimman lähellä Jumalaa. Erityisesti nuorilla uskovilla on hyvin suuri kiusaus kysellä eettisiä kysymyksiä, joiden taustalla on ajatus: "Kuinka kaukana Jumalasta voin elää, jotta Jumala pitää minua vielä oikeana kristittynä?" Sen sijaan kysymyksen pitäisi aina olla: "Kuinka voisin elää mahdollisimman lähellä Jumalaa?"

Olen kirjoittanut tasapainoisesta parisuhteen rakentamisesta viestiketjussa seurustelu ja seksuaalisuus. Vastauksessani pohdin muun muassa sitä, kuinka vaikea on elää tilanteessa, jossa käytännön elämän järjestelyt rakennetaan hyvin avioliiton kaltaiseksi, mutta silti yritetään pysyä vaikkapa seksuaalisuuden suhteen kristillisissä ihanteissa. Silloin on järkevää kysyä, onko omassa elämässään tullut noudattaneeksi vaikkapa Raamatun ohjetta: "Älkää antako Paholaiselle tilaisuutta." (Ef. 4:27) tai onko itse elämässään halunnut elää niin kuin rukoilee: "Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta." (Matt. 6:13)

Lisäksi kristittynä on suuri vaara yrittää hengellistää asioita ja ajatella itsestään pyhemmin kuin todellisuudessa elää. Raamattu kuitenkin neuvoo kristittyä elämään niin, että ei-uskovat eivät saisi aihetta pilkkaamiseen. Paavali opettaa nuorista, leskeksi jääneistä naisista: "Kierrellessään talosta taloon he oppivat laiskottelemaan ja lisäksi juoruilemaan ja sekaantumaan muiden asioihin, puhumaan sellaista mitä ei pitäisi. Siksi tahdon, että nuoret lesket menevät naimisiin, synnyttävät lapsia ja hoitavat kotiaan, niin etteivät he anna vastustajillemme aihetta solvaamiseen." (1. Tim. 5:13-14) Tämä ei tietenkään koske suoraan avosuhteita, mutta siinä on sama kärki: Kristitty joka väittää asuvansa ei-uskovan ihmisen kanssa seksittömässä avoliitossa, ei ole vakaumuksessaan uskottavan kuuloinen kristitty. Tästä näkökulmasta katsottuna kristitty pyrkii elämään mahdollisimman lähellä Jumalaa siten, että hän ei anna aihetta kristittyjen kaksinaismoralismista solvaamiseen vaan välttää "kämppäkaveruutta" siinäkin tapauksessa, että onnistuisi aloittamaan sukupuolielämän vasta avioliitossa.


Lainaus
Haluaisin kysyä onko avoliitto syntiä silloin kun ei harrasta seksiä ja on varmaa (esimerkiksi kihlauksen myötä) että naimisiin mennään.

Tässä on toinen ajatuksellinen ongelma. Naimisiin meneminen on varmaa vasta sitten, kun avioliitto on solmittu. Avioliitosta puhuminen ei todellisuudessa merkitse mitään. Jopa kihlaus on vasta lupaus, eikä se takaa sitä, että avioliitto tulee toteutumaan. Raamatun aikaan kihlautuminen oli paljon sitovampaa kuin nykyään. Silti se ei silloinkaan tarkoittanut, että tuleva avioliitto olisi varma. Joosefkin suunnitteli, että hän salassa purkaisi kihlaussopimuksen Marian kanssa. Jeesuksen syntymäkertomus osoittaa kihlauksen epävarmuuden lisäksi sen, että Raamatun aikana pidettiin itsestään selvänä, että hurskas mies ei voinut olla lapsen isä, jos hän oli vasta kihloissa.

Samoin avoliittoon muuttaminen itse asiassa alleviivaa sitä, että avioliitto ei ole varma. Naimisiin meneminen on erittäin nopeaa ja ilmaista. Seitsemän päivän varoitusajalla avioliiton esteiden tutkinta-aika riittää, eikä oman seurakunnan jäsenille vihkiminen kirkossa maksa mitään. Yhteen muuttamisen suunnittelussa ja toteuttamisessa kuluu paljon enemmän aikaa ja rahaa, joten yhteen muuttaminen ilman avioliittoa tarkoittaa, että jostain syystä naimisiin menemistä viivytetään. Loppujen lopuksi avoliitto ei siis kerro syvemmästä sitoutumisen tasosta, vaan käytännön askelista mahdollisimman vähän sitoutuen.


Lainaus
Olen uskossa ja seurustelen ei-uskovan kanssa. Hän arvostaa uskoani ja olemme puhuneet että menisimme naimisiin. Olemme puhuneet yhteenmuutosta, mutta haluaisin sen toteutuvan sitten kun olemme naimisissa.

Tämä kohta kysymyksessäsi on lopulta minusta se kaikkein vaikein. Kuulen tässä sen ongelman, että sinulla on käsitys siitä, mikä on Raamatun opetus ja kristillinen ihanne avioliittoa ajatellen. Ja sinä itsekin haluaisit elää sen mukaisesti. Kuitenkin tämä on vaarassa jäädä toteutumatta, koska teillä ei ole samaa uskoa.

Minä ajattelen, että avosuhde ei ole kristillinen elämäntapa. Tulkitsen niin, että sinäkin ajattelet samoin. Siksi kaikkein suurimmaksi ongelmaksi koen sen, että jo seurusteluvaiheessa tämä iso elementti omassa vakaumuksessasi joutuu muuttumaan ei-uskovan seurustelukumppanin vuoksi. Seurustelu ja toiseen tutustuminen on aina yhteen kasvamista ja hioutumista. On kuitenkin tehtävä erittäin perusteellista pohdintaa elämän suunnasta, jos jo parisuhteen alkumetreillä täytyy joustaa siitä, minkä hengellisesti uskoo oikeaksi.
Marko Sagulin

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 158
    • Profiili
Hei Anniina!

Heti kättelyssä totean, että minun mielestäni sinulla on vain yksi oikea ratkaisu tässä tilanteessa: Sinun kuuluu elää iloiten ja mahdollisimman hyvänä aviopuolisona nykyiselle miehellesi.

Minulla on se käsitys, että katolisessa kirkossa kahden kastetun (ja uskovan) ihmisen avioliitto on sakramentti, joka on täysin purkamaton. Ainoa mahdollisuus uudelleen avioitumiseen on se, että kirkko julistaa ensimmäisen avioliiton mitätöidyksi - eli toteaa, ettei alunperin solmittu liitto ollutkaan solmittu siten, että se olisi sakramentiksi kelpaava. Tästä näkökulmasta ajateltuna uudelleen avioituminen olisi opillisesti siis jatkuvaa tai toistuvaa aviorikosta. Luterilaisen kirkon puolella en mielestäni ole törmännyt samaan ajattelutapaan.

Katolisen kirkon perinteet ovat valtavan pitkät, ja joissakin eettisissä kysymyksissä heillä on huomattavasti enemmän selkärankaa kuin esimerkiksi meillä luterilaisilla. En ole myöskään tutustunut heidän avioliittoteologiaansa niin perusteellisesti, että osaisin sanoa, kuinka he tulkitsevat sitä Jeesuksen sanaa, että uudelleen avioituminen on luvallista, jos toinen puoliso on rikkonut avioliiton. Jeesus avioliitto-opetuksessaan kuitenkin hyvin selvästi sanoo, että on mahdollista mennä uudelleen naimisiin, vaikka alkuperäinen avioliitto olisi täysin oikein solmittu. Oletan, että katolinen avioliiton sakramentaalinen tulkinta tuo tähän jotain lisäpontta.

Aiemmin tässä ketjussa kirjoitin, että esimerkiksi Katolinen kirkko ja Lähetyshiippakunta katsovat samoja raamatunkohtia lain hengen ja lain kirjaimen painotuksin. Sinällään jännää on, että tässä tapauksessa asiat menevät päinvastoin kuin yleisesti: lain kirjain on armollisempi kuin lain henki. Kirjaimellinen lukutapa näet mahdollistaa uudelleen avioitumisen ja lain henkeen nojaaminen ei mahdollista.

Tämä spekulaatio ei silti ole mielestäni se rajalinja, joka sinun tapauksessasi olisi mukana keskustelussa. Onhan selvää, että et voi palata yhteen ensimmäisen miehesi kanssa. Eikä Jeesuskaan jatka jyrkkiä sanojaan siten, että hän kehottaisi jotenkin irtautumaan toisesta avioliitosta, jotta voisi palata ensimmäiseen. Juutalaisille se olisi tarkoittanut suorastaan Vanhan testamentin vääristelyä. Juutalainen laki antoi oikeuden erota ja mennä uudelleen naimisiin. Mutta ei antanut enää oikeutta palata takaisin alkuperäiseen, jos uusi liitto oli solmittu:

Jos avioliiton solminut mies lakkaa pitämästä vaimostaan havaittuaan hänessä jotakin epämieluista, hän voi kirjoittaa vaimolleen erokirjan ja lähettää hänet luotaan. Jos nainen hänen luotaan lähdettyään menee toisen miehen vaimoksi ja tämäkin mies alkaa vieroa häntä, kirjoittaa erokirjan ja lähettää hänet luotaan tai jos tämä mies kuolee, edellinen aviomies, joka lähetti naisen pois, ei saa ottaa häntä uudelleen vaimokseen; nainen on tullut hänelle saastaiseksi, ja sellainen liitto on Herran silmissä iljetys. Älkää tahratko sellaisella synnillä maata, jonka Herra, teidän Jumalanne, antaa omaksenne. (5. Moos. 24:1-4)

Tämä teksti on tietenkin luonteeltaan ennen kaikkea juutalaisten maallista lainsäädäntöä, mutta mielestäni se vahvasti heijastaa sitä, kuinka Jumala vaatii mieheltä "jotain rotia". Jos ei ole osannut elää vaimonsa kanssa, niin sitten pitää elää sen kanssa, että joku toinen otti hänet vaimoksi.

Kysymyksessäsi toki pohdit sitä, että elätkö nyt jatkuvassa aviorikoksessa, ja vaatisiko Jumala sinulta elämistä yksin. Mielestäni tällaiset kysymykset ovat käsillä vain ennen naimisiin menemistä. Jos ensimmäinen miehesi olisi odottanut sinua takaisin, niin voisi olla ehkä edes teoreettinen mahdollisuus pohtia sitä, olisiko uudelleen avioituminen jatkuvaa aviorikoksessa elämistä. Mutta nyt ensimmäinen miehesi on uudelleen naimisissa, ja lisäksi tekisit varmasti uuden virheen rikkomalla toisen avioliiton, koska nykyinen miehesi ei tätä sinun vakaumustasi jakaisi.

Minun mielestäni Jeesuksen sanat samarialaiselle naiselle kertovat sen, että ainakin Jeesuksen mielestä ihmisellä pystyy olemaan useita puolisoja - vaikkei Jeesus missään mielessä naista tästä valinnasta kehu: Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. (Joh. 4:18) Kyseisellä naisella on siis ollut viisi aviomistä ja nyt hän elää miehen kanssa, jota ei lasketa hänen aviomiehekseen.

Pohdintani summa on, että kallistun pitämään aviorikosta pikemminkin kertaluontoisena kuin jatkuvana tapahtumana. Tämä näkemys ei tee aviorikoksesta yhtään kevyempää syntiä, mutta tietyt Jeesuksen sanat eivät oikein olisi mahdollisia, jos ei olisi mahdollista solmia toista pätevää avioliittoa eron jälkeen.
Marko Sagulin

suvianna1

  • Vieras
Hei nettipappi,

Lähestyn sinua vaikealla kysymyksellä, joka vaivaa omaatuntoani.
Olen itse aina uskonut, mutta en ole ollut uudestisyntynyt. Huomasin tämän, kun uudestisynnyin viime syksynä, tuntui kuin suomut olisivat tippuneet silmiltäni.
Aloitin muutama kuukausi ennen uudestisyntymääni seurustelusuhteen, joka sisälsi myös fyysisen suhteen. En ollut koskaan aiemmin kokenut tästä tunnontuskaa, tai ajatuksesta avoliitosta. Minulla on hyvin rikkinäinen tausta ja tämä parisuhde oli minulle unelmien täyttymys (minua kohdellaan hyvin), rikkinäisyys liittyy monenlaiseen mutta esimerkiksi ihmissuhteisiin ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Ongelmani on se, että kumppani on agnostikko, itse olen uskova. En usko että ymmärsin uskoa lainkaan, ennen kuin yhtäkkiä rävähti silmille, että olen toiminut väärin, kun olen lähtenyt ei-uskovan kelkkaan ja myös fyysisyys ennen avioliittoa on väärin. Huomaan, että hänellä on selkeä etsikkoaika, mutta minun on vaikea keskustella hänen kanssaan, olen itse niin masentunut ja ahdistunut tästä uskonkokemuksesta ja omasta syntisyydestä, vaikka tämän pitäisi olla iloinen asia. Kumppani ei ole halunnut jättää minua, vaikka varmasti näkee, että kaikki ei ole OK. Tuntuisi väärältä mennä naimisiin hänen kanssaan, mutta yhtä väärältä jättää hänet ja etsiä taas uutta kumppania. Olen rikki, jos olisin avioliitossa minun ei tulisi jättää ei-uskovaa puolisoa, mutta miten tällaisessa tilanteessa, kun ollaan vielä alkuvaiheessa, mutta oltu yhdessä niin henkisesti kuin fyysisesti. Kuviossa on myös hänen kaksi lastaan. En tiedä olisiko Jumalalle mieluisaa, jos lähtisin ja olisin loppuelämäni yksin, mutta pelkään, että voimani eivät riitä siihen.
Tuntuu, että olen umpikujassa. Pyydän rukousta ja neuvoja tilanteeseeni. Kiitos avusta.

Mietin myös, miksi en voinut uudestisyntyä ennen tätä suhdetta (kun se tapahtui niin nopeasti suhteen alun jälkeen), ja koen siitä väsymystä ja tuskaa, kaikki olisi helpompaa kun en olisi tähän alunperin lähtenytkään. Sitten mietin, voiko meidät olla tarkoitettu yhteen, mutta siihen en usko, koska kumppani ei-uskova.
Olen täysin hukassa, kun en tiedä, mitä tehdä. Koen joka päivä tilanteesta valtavaa ahdistusta ja syyllisyyttä, tuntuu, että ihan sama mitä tekisin niin toimisin Jumalan silmissä väärin.

Haluaisin vielä lisätä, että nyt on mennyt useampia kuukausia ja koen jatkuvaa syyllisyyttä ja valtavaa ahdistusta tilanteesta. Minulla on ahdistuneisuushäiriö, enkä haluaisi myöskään uskoa että Jumala ”painostaisi” ahdistuksen kautta vaan ohjeistaisi minua lempeämmin, mutta olen silti miettinyt kertooko tämä jatkuva valtava ahdistus siitä, että minun tulisi jättää kumppani, onko tämä Pyhän Hengen jatkuvaa autoritaarista puhetta minulle, minkä laitan mielenterveyden tai paholaisen piikkiin.
Itse rakastan kumppaniani, mutta tuntuu että teen todella väärin jos päädyn hänen kanssaan naimisiin ja myös väärin, mikäli itse jätän hänet (vaikka tosiaan tämä ”ohje” ettei saisi jättää koskee avioliittoa tässä tilanteessa, mutta kun tässä suhteessa on jo sitouduttu toiseen henkisesti ja fyysisesti. Fyysisyys on väärin kun ei olla avioliitossa, rukoilin, että saisin ”tauon” siitä ennen kuin minulla on voimaa keskustella kumppanin kanssa asiasta ja siihen minulle vastattiin). Loppuelämän yksinäisyyteen varmasti katkeroituisin, mutta en tiedä, olisiko se Jumalan silmissä hyväksyttävin vaihtoehto.
Huomaan, että sama kela pyörii minulla nyt kolmatta viestiä, mutta tuska on valtava.
Kiitos vielä mahdollisesta avusta.

EDIT: Kolme erillistä viestiä yhdistetty yhdeksi. Marko
« Viimeksi muokattu: 12.03.2024 - klo:10:14 kirjoittanut Nettipappi Marko »

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 158
    • Profiili
Hei Suvianna1!

Voin vain kuvitella, kuinka suuressa ahdistuksessa olet kaikkien ajatustesi kanssa. Kerroit elämäntilanteestasi aika kattavasti ja ahdistuneisuutesi näkyy sen lisäksi siinä, miten kirjoitat. Haluaisin antaa sinulle jonkun hienon patenttiratkaisun, joka korjaisi kaiken. Mutta niin kuin tiedät itsekin, ei ole mitään taikasanaa, joka kerralla kaiken kääntäisi huolettomaksi ja hyväksi.

Niinpä liitin kysymyksesi viestiketjuun, jossa käsitellään samankaltaista kipuilua. Vaikka kaikissa edellä olevissa viesteissä käsitellään tilanteita, jotka ovat yksilöllisiä ja omanlaisiaan, yhdistää niitä se pohdinta, että nykyinen parisuhteen asetelma luo vaikean jännitteen. Tämä jännite herättää kysymyksen, onko parasta säilyttää nykyinen tilanne vai pyrkiä johonkin suuntaan. Nuo elämäntilanteet eivät ole samanlaisia kuin sinun, mutta mahdollisesti niiden lukeminen voisi rohkaista sinua siinä, että et ole ainoa, joka tällaisia kysymyksiä pohtii.

Parisuhteeseen liittyvät kysymykset ovat hyvin helppoja silloin, kun asiaa käsitellään teoriassa ja puhtaalta pöydältä. Sinäkin kirjoitit auki kaikki sellaiset näkökulmat, jotka sinua kiusaavat sen vuoksi, että elämäntilannettasi ei voida palauttaa sellaiseen lähtötilanteeseen, jossa sen haluaisit olevan. Vaikeudet syntyvät siitä, että elämän jäljet piirtyvät pientareelle, eikä tehtyjä asioita saa tekemättömäksi. Hyvin usein oikean vaihtoehdon sijasta joudutaan valitsemaan pienempi paha tai suurempi hyvä. Mitä monimutkaisempi asetelma on, sitä selkeämmin täytyy tehdä valinta. Valitseminen tarkoittaa ensinnäkin suostumista epätäydellisyyteen ja joistakin kaipauksen kohteista luopumista. Kaikkea ei voi saada kerralla. Toiseksi se tarkoittaa vastuun ottamista omasta valinnasta, ja sen kanssa elämistä.

Tästä näkökulmasta käsin käyn ikään kuin keskustelua viestisi kanssa. Joskaan en lainaa sanojasi aina siinä järjestyksessä kuin sinä olet ne kirjoittanut.

Lainaus
Aloitin muutama kuukausi ennen uudestisyntymääni seurustelusuhteen, joka sisälsi myös fyysisen suhteen. En ollut koskaan aiemmin kokenut tästä tunnontuskaa, tai ajatuksesta avoliitosta.

Omatunto on joskus hyvin raskas kumppani. Täysin hiljainen ja levollinen omatunto on vain paatuneella ihmisellä. Terve kristityn omatunto kolkuttelee toisinaan ja on toisinaan levollinen. Kaikkein vaikein tilanne on herätyksen tilaan tulleella ihmisellä. Hänellä omatunto toimii niin kuin sinulla. Se on hirvittävän aktiivinen ja ankara. Vastoin omatuntoaan ei kannata toimia, mutta hyvä on tiedostaa se, että sinä olet tilanteessa, jossa omatunto ei anna hetkenkään rauhaa. Ja se ei tarkoita, että olet tehnyt jotain poikkeuksellisen kamalaa, vaan että omatunto vain toimii tällä tavoin. Olet käynyt läpi heräämisen kokemuksen, ja siksi omatuntosi on hyvin herkkänä. Tällaisia hetkiä - ikään kuin Jumalan kouluja - tulee kristitylle aika ajoin, vaikka varsinaisesta hengellisestä herätyksestä olisi aikaa vaikka kuinka paljon. Tässä tilanteessa omantunnon näkökulmasta vaikeinta on se, että paluuta nollatilanteeseen ei ole olemassa. Ja se on hyvä tiedostaa, vaikka kaikesta päätellen sen olet vähintäänkin aavistanut.

Lainaus
yhtäkkiä rävähti silmille, että olen toiminut väärin, kun olen lähtenyt ei-uskovan kelkkaan ja myös fyysisyys ennen avioliittoa on väärin. ... Tuntuisi väärältä mennä naimisiin hänen kanssaan, mutta yhtä väärältä jättää hänet ja etsiä taas uutta kumppania.

Sinun tekisi mieli löytää ratkaisu, jossa herkkä omatuntosi olisi levollinen. Mutta en usko, että sellaista on olemassa. Jokaisessa vaihtoehdossa on jotain, mikä ei ole täydellistä. Tämä on ensimmäinen ristiriitainen asetelma. Kristillinen avioliittoihanne tähtää ainutlaatuisuuteen, ja jos jättäisit kumppanisi, ei se veisi tilannetta parempaan suuntaan. Ja jos menisit naimisiin, ryhtyisit epäuskoisen aisapariksi, josta vähintäänkin varoitetaan kristittyjä.

Lainaus
Olen rikki, jos olisin avioliitossa minun ei tulisi jättää ei-uskovaa puolisoa, mutta miten tällaisessa tilanteessa, kun ollaan vielä alkuvaiheessa, mutta oltu yhdessä niin henkisesti kuin fyysisesti.

Kirjoitat itse todella hyvin sen, minkä valinnan joudut tekemään. Vaikka olette sitoutuneet toisiinne ajatuksellisesti ja fyysisesti, ette ole solmineet liittoa, joka vielä uudella tavalla sitoo yhteen. Joten sinun on vain tehtävä päätös, jossa kumpikin vaihtoehto on epätäydellinen.

Lainaus
En tiedä olisiko Jumalalle mieluisaa, jos lähtisin ja olisin loppuelämäni yksin, mutta pelkään, että voimani eivät riitä siihen. ... Loppuelämän yksinäisyyteen varmasti katkeroituisin, mutta en tiedä, olisiko se Jumalan silmissä hyväksyttävin vaihtoehto.

Jos tulisit siihen tulokseen, että on enemmän oikein jättää nykyinen puolisosi, niin sen jälkeen joudut tämän valinnanpaikan eteen. Eli kokisitko oikeaksi sen jälkeen olla yksin - tai olisiko sellainen vaara olemassa vaikka ei haluaisi jäädä yksin. Enkä usko, että ainakaan etukäteen pohtimalla sinun on mahdollista saada tällaiseen pohdintaan selkeää ja rauhallista vastausta. Pohdinnassasi on selvästi myös se sävy, että yksin oleminen olisi sinulle itsellesi kaikkein pelottavin tulevaisuuden skenaario. Siksi ahdistut ajatuksesta, että tämä olisikin Jumalan tahtoma vaihtoehto. Mutta itse en kyllä osaa mitenkään perustella Raamatullakaan, että se olisi nyt Jumalalla mielessään. Sinä itsekin pohdit suorastaan päinvastaista näkökulmaa.

Lainaus
Mietin myös, miksi en voinut uudestisyntyä ennen tätä suhdetta (kun se tapahtui niin nopeasti suhteen alun jälkeen), ja koen siitä väsymystä ja tuskaa, kaikki olisi helpompaa kun en olisi tähän alunperin lähtenytkään. ... Sitten mietin, voiko meidät olla tarkoitettu yhteen, mutta siihen en usko, koska kumppani ei-uskova.

Jumalan johdatus on tosi outoa. Usko on lahjaa, kuten Paavali kirjoittaa:
Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. (Ef. 2:8-9)

Jumala olisi voinut antaa sinulle uskon missä elämänvaiheessa tahansa. Jostain syystä sinun etsikkoaikasi tuli nyt. Jossittelun voi siksi kääntää myös toisinpäin. Entäpä jos uusi elämäntilanteesi on saanut sinut pohtimaan myös hengellisiä kysymyksiä uudesta näkökulmasta? Siinä missä sinä pohdit, miksei Jumala antanut sinulle uskoa aikaisemmin, voidaan myös kysyä, vaikuttiko Jumala uskon sinussa näiden elämänvaiheiden kautta?

En koskaan sano, että Jumala haluaisi uskovan ihmisen etsivän itselleen ei-uskovan puolison. Kristityllä pitää olla lähtökohtana se, että parisuhteessa jaetaan myös yhteinen usko. Mutta Jumalalla itsellään on mahdollisuus toimia juuri niin kuin hän hyväksi näkee. Hän antoi sinulle uskon juuri tuossa elämänvaiheessa, kun olitte jo hyvin vahvassa seurusteluvaiheessa. Kipuilevan omantunnon kanssa mietitään kysymystä, oliko se Jumalan keino pysäyttää sinut. Itsevarma ihminen puolestaan katsoisi asiaa siten, että Jumala varmaan halusi asian näin johdattaa. Minä en voi väittää, että kumpikaan vastaus olisi ehdottomasti oikea tai väärä.

Lainaus
Huomaan, että hänellä on selkeä etsikkoaika, mutta minun on vaikea keskustella hänen kanssaan, olen itse niin masentunut ja ahdistunut tästä uskonkokemuksesta ja omasta syntisyydestä, vaikka tämän pitäisi olla iloinen asia.

Parasta, mitä sinä tässä tilanteessasi voit tehdä, on rukoilla paljon ja keskustella rehellisesti kumppanisi kanssa. Vaikka sinun omatuntosi on hirvittävän kipeä, älä tee mitään hätiköityä. Kovin montaa vuotta et toki voi asiaa pohtia, koska liian pitkä odottaminen suhteessa eläen on jo itsessään päätös. Toivon, että voit rauhoittua ja katsoa asiaa siltä kannalta, että ei ole olemassa täydellistä ja kivutonta loppuratkaisua.

Lainaus
Koen joka päivä tilanteesta valtavaa ahdistusta ja syyllisyyttä, tuntuu, että ihan sama mitä tekisin niin toimisin Jumalan silmissä väärin.

Hän tuntee meidät ja tietää meidän alkumme, muistaa, että olemme maan tomua. (Ps. 103:14) Sinulla on nyt valtavan suuri kipu siitä, että et pysty tekemään elämäsi valintoja uudelleen ja aloittamaan puhtaalta pöydältä. Jumala tietää sen sinua paremmin. Elämää voi elää vain siitä tilanteesta käsin, jossa itse on. Jaakob jatkoi myös kuuluisan Jaakobin paininsa jälkeen matkaa ontuen. Sinulla on myös menossa paini, joka on vain painittava. Onko askel sen jälkeen kevyt vai vähän ontuva, on vaikea sanoa. Mutta älä ajattele Jumalaa tässä tilanteessa vastustajaksesi. Hän tietää painisi ja sen, ettei täydellistä vaihtoehtoa ole.

Lainaus
olen silti miettinyt kertooko tämä jatkuva valtava ahdistus siitä, että minun tulisi jättää kumppani, onko tämä Pyhän Hengen jatkuvaa autoritaarista puhetta minulle, minkä laitan mielenterveyden tai paholaisen piikkiin.

Olet niin valtavan ahdistunut, että en ihan helpolla sellaisessa elämäntilanteessa luottaisi, että sydämessä puhuu Pyhä Henki. Kristityillä voi olla erilaisilla mekanismeilla toimivia karismaattisia lahjoja, mutta sinun elämäntilanteessasi uskoisin vain sitä, jos saat erityisen rauhan tehdä jonkin ratkaisun. Kaikki muut ahdistukset ja pelot pistäisin ihan puhtaasti heränneen sielun, herkän omantunnon ja ahdistushäiriön piikkiin. Paholaistakaan ei tarvitse syyttää ahdistuksesi pääarkkitehdiksi, vaikka hänellä ei varmasti ole mitään halua auttaa sinua tuosta ahdistuksesta ulos.

En tiedä, olenko minäkään yhtään osannut ahdistustasi helpottaa. Koen, että sinulla on tarjolla valinta, jossa ei tavallaan ole mahdollista tehdä täydellisesti oikein, mutta jossa ei ole myöskään täydellisen väärää vaihtoehtoa. Toivon ja rukoilen, että voisit sen vuoksi nyt unohtaa sen kyselyn, onko olemassa jokin Jumalan tahto, joka sinun täytyy onnistua toteuttamaan. Lähtökohtaisesti olen aina sitä mieltä, että jos ihmiset ovat päätyneet asumaan yhdessä, niin silloin keskimäärin eniten oikea kristillinen ratkaisu on sitoutua pysyvään avioliittoon. Mutta sellaistakaan ratkaisua et saa tehdä "syyttävän omantunnon vaikutuksen alaisena". Rukoile Jumalaa ja keskustele kumppanisi kanssa. Tee ratkaisu sitten, kun pystyt tekemään sen "selvin päin".
Marko Sagulin

Suvianna1

  • Vieras
Kiitos, nettipappi, vastauksestasi ja ajastasi. Työsi on äärimmäisen arvokasta. Sain myös hyvää vertaistukea aiemmista keskusteluista.
Tilanne on kieltämättä todella vaikea, ja mietin, miksi tämä herääminen tapahtui nyt, onhan minulla aiemminkin ollut parisuhteita, jotka eivät varmasti ole olleet Jumalan tahdon mukaisia. En ole aiemmin kokenut tekeväni väärin. Siksi mietin, onko tämä nimenomaan herätys, ja haluaako Jumala, että valitsen hänen ja parisuhteeni väliltä ja ”todistan uskoni”. Eikö ”vähiten huono” ratkaisu olisi lähteä ja olla loppuelämä yksin? Kärsisin siitä varmasti valtavasti, mutta silloin olisin valinnut Jumalan, ei-uskovan elämänkumppanin sijaan. Mietin että teen tietoisesti syntiä, jos jatkan suhdetta ei-uskovaan ja mahdollisesti loppuelämän (samaa pohdintaa taisi olla jossain aiemmassa keskustelussa, mutta siinä avoliitto oli kestänyt jo vuosia). Samalla teen syntiä, jos eroan itse, särjen hänet, ja etsin uuden kumppanin. Emme vielä asu yhdessä (sanoin ei avoliitolle), ja pohdin, kallistaako se vaakakupin siihen, että pitäisi vielä erota ”kun pystyy”.
Syvä yhteys ja rakkaus minulla ja kumppanillani on, mutta en halua minkään tai kenenkään menevän Jumalan edelle. Kuitenkin tiedän, että yksinolo olisi minulle valtava inhimillinen kärsimys.
Olen epätoivoisen ahdistunut, pelkään että minulla ei ole mitään mahdollisuutta pelastua ellen nyt toimi ”oikein”. Eihän pelastus tule kenenkään ihmisen teoilla, mutta jos tietoisesti teen ”väärän” valinnan. Pahoittelut, kun jatkan tätä pohdintaa, tämä on minulle äärimmäisen raskasta. Vilpitön kiitos vielä työstäsi.

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 158
    • Profiili
Hei Suvianna1!

Hyvä, että olet saanut jotain apua pohdintoihisi. Valitettavasti en oikeastaan pysty auttamaan sinua tästä edemmäs. Olet tilanteessa, jossa ei ole absoluuttisen oikeaa tai väärää vaihtoehtoa. Se, ettet asu avoliitossa, ei sinällään vaikuta pohdintoihisi. Raamatun ohjeistus on välttää "haureutta", eli avioliiton ulkopuolisia suhteita, millaisessa muodossa ne esiintyvätkään. Siksi nykyinen tilanteesi ei ole Raamatun ohjeiden mukainen.

Samoin kristittyjä varoitetaan tieten tahtoen etsiytymästä tilanteeseen, jossa lyöttäydytään aisapariksi ei-uskovan kanssa: Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? (2. Kor. 6:14) Tässä yhteydessä Paavali ei puhu erityisesti avioliitosta, mutta ohjetta on tärkeä miettiä siltä kannalta, mitä avioliiton tiivis yhteys vaikuttaa kristityssä. Ei-uskovan kanssa naimisissa oleminen ei itsessään ole syntiä. Varoituksen kärki on siinä, mihin se voi johtaa. Kaksi yleisintä seurausta on uskovan puolison luopuminen uskosta tai koko elämän jatkuva kipu siitä, että itselle rakkain ihminen ei ole taivastiellä.

Samalla tavalla Jeesus varoittaa myös vapaaehtoisesta naimattomuudesta: "Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille, joille se osa on annettu." (Matt. 19:11) Mielestäni tämä on samalla vakavuudella annettu varoitus kuin epäuskoisen aisapariksi ryhtyminen. Ei ole synti olla naimaton, mutta se voi johtaa suuriinkin synteihin. Siksi Paavali opettaa, että ilman naimattomuuden armolahjaa lähtökohtana on pidettävä tavanomaista toimintatapaa: "Haureuden välttämiseksi tulee kunkin miehen elää oman vaimonsa ja kunkin naisen oman miehensä kanssa." (1. Kor. 7:2)

Ja näin olemme päässeet takaisin lähtötilanteeseen. Pohdinta siis kiertää kehää, eikä se tuota kivutonta lopputulosta missään vaiheessa.

Annan edelleen saman ohjeen: Älä tee mitään hätiköityä. Rukoile Jumalaa ja keskustele avoimen rehellisesti kumppanisi kanssa. Olet valinnanpaikalla, jossa jokainen vaihtoehto on jostain näkökulmasta toistaan parempi, ja jostain toisesta näkökulmasta toistaan huonompi. Kyse on lopulta siitä, että pohdit huolella sen, minkä valintasi takana voit seistä tukevimmin.
Marko Sagulin

Anniina

  • Tulokas
  • *
  • Viestejä: 40
    • Profiili
Hei Marko,

kysyisin ihan tähän Suviannan pohdintaan liittyen: kieltääkö Raamattu ihmistä menemästä naimisiin myöhemmin jonkun toisen kanssa, jos on ollut parisuhteessa avioitumatta aiemmin eri henkilön kanssa? Nimittäin Suvianna kysyy nyt käytännössä, tuleeko hänen mennä naimisiin nykyisen seurustelukumppaninsa kanssa, ja jos ei mene, niin oliko ainoa mahdollisuus mennyt ja hänen on elettävä lopun ikää naimattomana.

Olen ollut siinä käsityksessä aiempien kirjoitustesi perusteella, että vasta virallinen avioliitto on se ns. lopullinen askel. Muut suhteet, varsinkaan jos ei olla edes vielä avoliitossa, eivät ole Raamatun tarkoittama avioliitto, jota ei pidä mennä purkamaan tai josta erottua tulisi pysytellä naimattomana (tai mennä uudelleen yhteen sen saman entisen puolison kanssa).

Eli saako ihminen Raamatun mukaan mennä tulevaisuudessa jonkun uuden henkilön kanssa naimisiin, vaikka eroaisi uskoontulonsa jälkeen aiemmasta virallistamattomasta seurustelusuhteesta tai avoliitosta? Vai lasketaanko mikä tahansa seksisuhde jo Jumalan silmissä sellaiseksi liitoksi, jota ei saa purkaa, ja pitääkö tällainen haureus "hyvittää" pysymällä naimattomana?
« Viimeksi muokattu: 13.03.2024 - klo:17:06 kirjoittanut Anniina »

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 158
    • Profiili
Hei Anniina!

Avioliitto ja seksi ovat erillisiä asioita, jotka kuuluvat yhteen. Silti avioliitto ei luo seksiä eikä seksi avioliittoa. Raamatun opetuksen mukaan ne täytyy siis ihmisen valintojen avulla pitää yhdessä.

Seksuaalisuus kuuluu luomiskertomuksen sanaan yhdeksi lihaksi tulemisesta. Paavali varoittaa haureudestaan kuuluisan Korinton kaupungin seurakuntalaisia: "Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne ovat Kristuksen ruumiin jäseniä? Ryhtyisinkö siis tekemään Kristuksen jäsenistä porton jäseniä? En ikinä! Ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, on samaa ruumista hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." (1. Kor. 6:15-16) Paavali siis sanoi, että tässä toteutuu yhdeksi lihaksi tuleminen, mutta ei se sitoutuminen, jota luomiskertomuksessa kuvataan sanoilla "liittyy vaimoonsa".

Toisaalta avioliitto voi itsessään olla seksitön, jolloin tapahtuu liittyminen mutta ei yhdeksi lihaksi tuleminen. Tätä problematiikkaa Raamatussa käsitellään aika vähän, mutta samaisessa Korinttolaiskirjeessä on siitäkin ohje annettu: "Mies täyttäköön aviovelvollisuutensa vaimoaan kohtaan, samoin vaimo miestään kohtaan." (1. Kor. 7:3)

Suoraviivaisesti ja pelkistetysti sanottuna hyvin monet Nettipapille esitetyt kysymykset parisuhteen kipuiluista liittyvät siihen, että avioliitto ja seksuaalisuus on erotettu toisistaan. Seksuaalisuudella on tapana toimia nopeammin kuin sitoutumisella. Se mahdollistaa ajautumisen tilanteeseen, jossa ei ole enää tarjolla puhtaalta pöydältä tehtäviä ratkaisuja. Joskus ei ole tarjolla edes ehdottomasti parasta vaihtoehtoa. Silloin täytyy valita toimintamalli, jonka kanssa parhaiten voi elää.

Vanhan testamentin juutalaisen lainsäädännön aikana ei ollut teoriassa mahdollista syntyä vaikeita valintatilanteita seksuaalisuuden historian vuoksi. Haureudesta eli esiaviollisista suhteista oli näet juutalaisessa laissa määrätty kuolemantuomio. Tätä lakia ei ainakaan enää Jeesuksen aikana noudatettu. Myös Jeesus itse armahti aviorikoksesta syytetyn naisen: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä." (Joh. 8:11)

Kipeäksi kysymykseksi siis jää se, millä tavoin voisi noudattaa tuota Jeesuksen käskyä, että tehtyjen virheiden jälkeen valitsisi synnittömän toimintatavan tai että voisi valita ainakin vähiten väärän toimintamallin. Jeesuksen toiminnasta ja opetuksista johtuen tiukin raja on aina vedetty viralliseen avioliittoon, sen rikkomiseen ja uudelleen avioitumiseen. Avosuhteet tai esiaviolliset suhteet eivät luo avioliittoa, joten ne ovat jääneet tiukimpien rajanvetojen ulkopuolelle. Siksi esiaviollisten suhteiden kohdalla ei voida soveltaa edes ankarimpia Jeesuksen sanoja siten, että ne estäisivät jonkun toisen kanssa avioitumisen. Kipeitä kysymyksiä se ei tietenkään poista.
Marko Sagulin