Tervehdys Hellevi!
Jumalan valtakunnan periminen on kielikuva, joka erityisesti Uuden testamentin puolella tarkoittaa pelastumista iankaikkiseen elämään. Tämä käy ilmi Jeesuksen opetuksista, kun hän puhuu taivaaseen pääsemisestä ja viimeisestä tuomiosta:
Minä sanon teille, että niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Mutta ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. (Matt. 8:11-12)
Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: "Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti." (Matt. 25:34)
Kielikuva esiintyy erityisesti Matteuksen evankeliumissa, joka on kirjoitettu juutalaisille. Heille valtakunnan periminen on tuttu ilmaus esimerkiksi Psalmeista ja Sananlaskuista. Näissä yhteyksissä pelastuminen ei välttämättä aina viittaa iankaikkiseen pelastumiseen vaan ylipäätään Jumalan antamaan siunaukseen ja onneen:
Väärintekijät joutuvat tuhoon, mutta ne, jotka panevat toivonsa Herraan, saavat periä maan. Vielä hetki - ja jumalatonta ei enää ole! Sinä katsot hänen asuinpaikkaansa - se on tyhjä! Mutta nöyrät perivät maan, he saavat osakseen onnen ja rauhan. ... Ne, joita Herra siunaa, saavat periä maan, ne, jotka hän kiroaa, joutuvat perikatoon. ... Vanhurskaat perivät maan ja asuvat siinä aina. ... Pane toivosi Herraan, kulje hänen tietään! Hän korottaa sinut, sinä saat periä maan ja nähdä jumalattomien tuhon. (Ps. 37:9-11, 22, 39, 34)
Oikeamieliset perivät maan, rehelliset saavat asua siellä, mutta jumalattomat temmataan juuriltaan, luopiot pyyhkäistään maan päältä. (Sananl. 2:21-22)
Vanhassa testamentissa yksi hallitseva juonne on se, että Jumala antaa kansalleen luvatun maan, mutta uhkaa ottaa sen pois, jos kansa jatkaa epäjumalien palvelemista. Tämä tietysti toteutuu taivaassa kaikkein täydellisimmin, ja siksi se on Uuden testamentin puolella erityisen vahvasti pelastumiseen liittyvä kuva. Kristityt ovat saaneet lupauksen luvatusta maasta, taivaan valtakunnasta, joka on luvattu Jeesuksen kautta. "Valtakunnan periminen" on siis samanarvoinen ilmaus kuin taivaaseen pääseminen tai pelastuminen. Ja tämänhän sinä kysymyksessäsi ymmärsitkin. Ongelmanasi oli enemmän se, miksi esimerkiksi Galatalaiskirjeessä sanotaan, että synnin tekeminen estää valtakunnan perimisen:
Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus, kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen. Varoitan teitä, kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa. (Gal. 5:19-21)
Alleviivattu kohta on vanhassa käännöksessä suomennettu sanoilla "peri Jumalan valtakuntaa". Ja sama ajatus löytyy myös esimerkiksi Korinttolaiskirjeestä:
Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät. Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta. (1. Kor. 6:9-11)
Kysymyksesi ei lopulta siis liity siihen, mitä Jumalan valtakunnan periminen lopulta tarkoittaa. Huolesi on se, että eikö usko riitäkään. Pitääkö sittenkin keskittyä välttämään syntiä, jotta voisi pelastua. Näitä kohtia lukiessa tulee olo, että jos sortuu tekemään mitään syntiä - varsinkaan noissa luetteloissa mainittuja - ei voi päästä taivaaseen. Mutta siitä ei ole kyse.
Usko on ainoa asia, joka ihmisen pelastaa. Mutta yhtä aikaa on huomattava, että usko voi olla pahasti pielessä kahdella tapaa:
1. "Antinomismi" on harha, jossa armo antaa luvan tehdä miten paljon syntiä tahansa. Usko on siis vain pään tietoa.
2. "Legalismi" on harha, jonka mukaan ihmisen pitää tehdä riittävän paljon hyvää, jotta pelastuu. Usko on siis vain tekoja.
Oikea usko on Jeesuksen seuraamista, jossa on kaksi koko ajan voimassa olevaa puolta:
1. Jeesus odottaa, että hänen seuraajansa oppii elämään aina vain enemmän Jumalan tahdon mukaan.
2. Jeesus sanoo jokaiselle syntiin langenneelle, että mikään synti ei ole armoa suurempi.
Tämän vuoksi Raamatun opetukset pelastuksesta ovat kokonaisvaltaisia. Ne eivät anna lupaa piehtaroida synnissä, mutta ne eivät anna lupaa myöskään piehtaroida synnintunnossa. Nuo Paavalin kirjoittamat sanat korostavat sitä puolta, että kukaan Jeesuksen seuraaja ei voi ohittaa Jumalan tahtoa ja sanoa, että armon vuoksi synti on luvallista. Ja niinpä Raamatussa pelastuksesta puhutaan joskus niin, että se on oikean elämäntavan tai oikean ajattelutavan seurausta:
Autuaita kärsivälliset: he perivät maan. (Matt. 5:5)
Onhan Jumala valinnut juuri maailman silmissä köyhät olemaan uskossa rikkaat ja perimään valtakunnan, jonka Jumala on luvannut häntä rakastaville. (Jaak. 2:5)
Ja toisaalla pelastuksesta puhutaan niin, että halutaan sulkea kaikki tekojen mahdollisuudet pois. Vaikka Jeesuksen seuraaminen on sitä, että halutaan noudattaa Jumalan tahtoa ja Jeesuksen esimerkkiä, niin kukaan ei elä päivääkään synnittömänä. Jokainen Jeesuksen seuraaja lankeaa joka päivä - ja joskus vielä hyvin pahoihin synteihinkin. Silti hän saa elää armon ja anteeksiantamuksen alla:
Ei Jumala sen vuoksi luvannut Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen koko maailmaa perinnöksi, että Abraham noudatti lakia, vaan siksi, että Abraham katsottiin vanhurskaaksi, kun hän uskoi. Jos näet perillisiä ovat ne, jotka vetoavat lain noudattamiseen, silloin usko menettää merkityksensä ja lupaus raukeaa. (Room. 4:13-14)
Pidän erityisen paljon Raamatun kielikuvista: "Jeesuksen seuraaja", "Jumalan lapsi" ja "valon valtakunnan kansalainen". Ne eivät kerro tarkasti, miten ihminen oman uskonsa osaa pukea sanoiksi. Ne eivät myöskään kerro tarkasti, kuinka hienosti kristitty on osannut elää tai millaisten syntien kanssa hän kamppailee. Jeesuksen seuraaja voi joskus onnistua upeasti tai epäonnistua surkeasti, mutta hän silti seuraa Jeesusta. Jumalan lapsi voi ymmärtää paljon Jumalan tahdosta tai olla sen suhteen todella pihalla, mutta hän on silti Jumalan lapsi. Valon valtakunnan kansalainen voi olla sydämestään antautunut Jeesukselle tai epäillä omaa uskoaan, mutta se ei muuta hänen kansalaisoikeuttaan. Kaikki riippuu Kristuksesta:
Jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu. (Gal. 3:29)
Jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa; jos kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän. (Room. 8:17)
Koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!" Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta. (Gal. 4:6-7)
