Kirjoittaja Aihe: Lupaaminen ja vannominen  (Luettu 11244 kertaa)

huolestunut

  • Tulokas
  • *
  • Viestejä: 3
    • Profiili
Minun käsitykseni on, että Raamattu sanoo Jumalalle tehdyistä lupauksista, että ne tulee pitää, jos sellaisia tekee, mutta jos ei tee lupauksia Jumalalle ei tee syntiä. Ainakin minun nähdäkseni kohdat Saarn. 5:4-6 ja 5. Moos.23:21-23 puhuvat Jumalalle tehdyistä lupauksista näin.

Yksi kysymykseni on, että tarkoittaako Matt. 5:33-37 ja Jaak. 5:12 kohdissa mainittu vannominen sama asia kuin Jumalalle tehtyjen lupausten tekeminen?

Toinen kysymykseni on, että mitä minun kannattaisi tehdä tilanteessani, kun olen luvannut Jumalalle hädässä erilaisia asioita n. 2 vuotta sitten. Lupaamani asiat ovat tekoja, jotka ovat hyviä asioita, mutta ne on vaikea toteuttaa. Onko Jumalan tahto, että pyrin hinnalla millä hyvänsä pitämään lupaukseni? Niistä yksi koskee koko loppuelämääni. Unohtaako Jumala lupaukset, jos pyydän niiden tekemistä anteeksi vai tuleeko Jumala muistamaan lupaukseni aina ja vaatimaan minut tilille niistä, koska esim. Saarnaajan kirjan kohdassa Saarn. 5:4 kehoitetaan: "täytä, mitä lupaat"? Mitä minun tulisi tehdä? Olen lupausteni takia joutunut hyvin ahtaalle paikalle.


EDIT: Otsikko muutettu. Marko
« Viimeksi muokattu: 26.03.2017 - klo:18:02 kirjoittanut Nettipappi Marko »

huolestunut

  • Tulokas
  • *
  • Viestejä: 3
    • Profiili
Vielä yksi kysymys: Onko todella niin, että vaikka pyytäisin hädässä sanomiani lupauksia anteeksi, Jumala kuitenkin vaatii minut tilille siitä, olenko täyttänyt lupaukseni (tai edes yrittänyt), koska ainakin minun ymmärrykseni mukaan tuo aiemmin mainitsemani 5. Moos. kirjan kohta sanoo, että Jumalalle itse lupaaminen ei ole synti?

huolestunut

  • Tulokas
  • *
  • Viestejä: 3
    • Profiili
Löysin englannin kielisen sivuston (http://www.gotquestions.org/vows-God.html), jossa sanotaan, että Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumin kohdassa Matt. 5: 33-37 muuttivat Jumalan antamaa käskyä lupausten/valojen tekemisestä siten, että niiden tekeminen olisi ollut kiellettyä Jeesuksen sanottua näin. Onko asia niin kuin nettisivulla väitetään? Onko niin, että lupausten tekeminen Jumalalle onkin kiellettyä Jeesuksen sanojen tähden tuossa Matteuksen evankeliumin kohdassa?

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 179
    • Profiili
Tervehdys huolestunut!

Olen hyvin pahoillani siitä, että olet joutunut kauan odottamaan vastaustani. Kysymyksesi oli todella suuri ja toistaiseksi minulla osa-aikaisena pastorina on työaikaa melko vähän. Lopulta ajatus kovin pitkästä vastauksesta kasvoi sellaiseksi peikoksi, ettei siihen ihan pienessä aikaraossa osannut enää ryhtyäkään. Mutta toivottavasti parempi myöhään -sananlasku toimii kohdallasi.

Luulen ymmärtäväni todella paljon kipuilustasi. Olen nuoruudessani itsekin ajatuksissani luvannut Jumalalle asioita, joita hyvin pian lupaamisen jälkeen olen katunut. Niistä jää itselle sellaisia taakkoja, joita ei haluaisi kantaa. Toivon, että jotenkin voisin huoltasi helpottaa.

Lähden pureutumaan kysymykseesi tutustumalla erilaisiin raamatunkohtiin. Lupauksista ja lupaamisesta löytyy Raamatusta noin 370 osumaa. Aika usein aihepiiriä siis sivutaan. Kaikkein useimmin viitataan Jumalan itsensä tekemiin lupauksiin, mutta myös ihmisen tekemistä lupauksista on erilaisia näkökulmia. Vastauksestani tulee aika pitkä, joten ryhmittelen vastaukseni erillisiksi viesteiksi aihekokonaisuuksittain. Ensiksi kirjoitan Jumalan antamista lupauksista. Sitten Jumalalle annetuista lupauksista. Lopuksi vielä muutama ajatus vannomisesta. Yritän käyttää myös paljon väliotsikoita rytmittämään runsaita raamattulainauksiani.

Jumala suhtautuu lupauksiin vakavasti

Yksi lupauksiin liittyvä ilosanoma on se, että Jumalalle itselleen lupaukset eivät ole yhdentekeviä. Hän suhtautuu sanoihin ja puheeseen yllättävän kovasti. Tai ehkä se ei yllätä, kun sanalla hän loi maailman, Jeesus on lihaksi tullut Jumalan Sana ja Raamatun sanassa hän ilmoittaa itsensä ja tahtonsa. Jos ei olisi Jumalan sanaa, ei olisi edes uskoa. Uskon ydin on siinä, että ihminen tarrautuu kiinni Jumalan lupauksiin, jotka aivan erityisesti kohdistuvat Jeesukseen.

     Lupaus ja usko kuuluvat yhteen sitä varten, että kaikki olisi
     armoa. Näin lupaus on varma ja koskee kaikkia Abrahamin
     jälkeläisiä, ei vain niitä joilla on laki, vaan myös niitä joilla on
     Abrahamin usko. Hän on meidän kaikkien isä. (Room. 4:16)

     Apostolina olen saanut tehtäväkseni auttaa Jumalan valittuja
     uskomaan, tuntemaan pyhän totuuden ja toivoen odottamaan
     ikuista elämää. Tämän on Jumala luvannut ennen aikojen alkua,
     ja hän pysyy sanassaan. (Tit. 1:1b-2)


Jos Jumala olisi välinpitämätön lupaustensa suhteen, ei kristityllä olisi todellista toivoa pelastumisesta. Usko olisi epävarmaa toivomusten ja kaipuun varassa elämistä, mutta kaikenlainen varmuus toivon taustalta puuttuisi. Jumala on kuitenkin luotettava. Siksi lupauksella on Jumalalle itselleen valtavan suuri painoarvo, koska hän on luvannut asioita, eikä hän voi olla epäluotettava.

Jumala pitää lupauksensa

Vanhassa testamentissa ylistetään sitä, kuinka Jumalan kansalleen antamat lupaukset täyttyivät kokonaan. Vaikka aikaa kului paljon lupauksen toteutumista odottaessa, Jumala oli uskollinen. Abraham sai lupauksen maasta, jonka hänen jälkeläisensä täyttäisivät. Tämän kansan keskelle syntyisi jo paratiisissa luvattu Messias. Uudessa testamentissa nähdään tämän lupauksen lopullinen toteutuminen.

     Ja Herra vei hänet ulos ja sanoi: "Katso taivaalle ja laske tähdet,
     jos kykenet ne laskemaan. Yhtä suuri on oleva sinun jälkeläistesi
     määrä." Abram uskoi Herran lupaukseen, ja Herra katsoi hänet
     vanhurskaaksi. (1. Moos. 15:5-6)

     Niistä lupauksista, jotka Herra oli Israelille antanut, ei yksikään
     jäänyt täyttymättä. Kaikki lupaukset kävivät toteen. (Joos. 21:45)

     Veljet, meillä on siis täysi oikeus astua sisälle kaikkeinpyhimpään,
     koska Jeesus on uhrannut verensä ja näin avannut meille uuden,
     elämään vievän tien, joka kulkee väliverhon - hänen ruumiinsa - kautta.
     ...  Astukaamme sen tähden Jumalan eteen vilpittömin sydämin ja
     varmoina uskossamme, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omasta-
     tunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä. Pysykäämme horjumatta
     tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa,
     on luotettava.  (Hepr. 10:19-20, 22-23)


Jumalan ehdolliset lupaukset

Jumalan järkkymättömät lupaukset liittyvät hänen pelastustyöhönsä. Ne eivät muutu. Mutta tämän lisäksi Jumala on joissain lupauksissaan ollut ehdollinen. Ihmisen elämä ja valinta ovat vaikuttaneet siihen, koskevatko nämä lupaukset häntä vai eivät. Luvattuun maahan saapunut kansa ei elänyt Jumalan tahdon mukaan, joten Jumala varoitti, että tilanteen voi tulla muutos.

     Mutta samalla tavoin kuin Herra on täyttänyt jokaisen lupauksensa,
     hän voi toteuttaa myös jokaisen uhkauksensa, ja silloin teistä ei jää
     jäljelle ketään tähän hyvään maahan, jonka Herra, teidän Jumalanne,
     on teille antanut. Jos te rikotte liiton säädökset, jotka Herra, teidän
     Jumalanne, on käskenyt teidän pitää, ja ryhdytte palvelemaan ja
     kumartamaan muita jumalia, Herran viha syttyy teitä kohtaan, ja te
     häviätte pian tästä hyvästä maasta, jonka hän on teille antanut.
     (Joos. 23:15-16)


Tällaisissakaan tilanteissa ei kuitenkaan voida sanoa, että Jumala olisi epäluotettava. Kyse on siitä, että Jumala on luvannut esimerkiksi pelastuksen omilleen, eli Jeesukseen uskoville. Jumala ei ole luvannut pelastaa niitä, jotka eivät usko Jeesukseen. Ihmisellä on siis joissain tilanteissa mahdollisuus itse valita, haluaako olla lupauksen piirissä. Sen sijaan Jumala on esimerkiksi luvannut, ettei enää koskaan tule vedenpaisumusta, tai että Jeesus tulee takaisin. Nämä lupaukset eivät riipu siitä, haluaako ihminen olla lupausten piirissä vai ei. Ne toteutuvat joka tapauksessa.

     Enkö minä, Herra, voi tehdä sinulle, Israelin kansa, samalla tavalla
     kuin tämä savenvalaja savelleen? Katso, niin kuin savi on valajan
     kädessä, niin sinä, Israelin kansa, olet minun kädessäni. Minä voin
     päättää, että revin, tuhoan ja hävitän kansan tai valtakunnan.
     Mutta jos se kansa luopuu pahuudestaan, minä muutan mieleni
     enkä anna rangaistukseni kohdata sitä. Minä voin myös päättää,
     että rakennan ja istutan kansan tai valtakunnan. Mutta jos se kansa
     tekee pahaa eikä tottele minua, minä muutan mieleni enkä anna
     sille sitä hyvää, minkä olin luvannut. (Jer. 18:6-10)

     Olkaamme siis varuillamme. Jumalan lupaus, että pääsemme
     hänen lepopaikkaansa, on vielä täyttymättä, eikä yksikään teistä
     saa jäädä taipaleelle. Mehän olemme kuulleet hyvän sanoman
     aivan niin kuin nuo entisajan ihmiset. Heille ei kuitenkaan ollut
     mitään hyötyä sanasta, jonka he kuulivat, koska he eivät sitä
     uskoneet eikä se näin sulautunut heihin. Sen sijaan me, jotka
     uskoimme, pääsemme perille luvattuun levon maahan.
     (Hepr. 4:1-3a)


Valalla vahvistetut lupaukset

Joka tapauksessa Jumalan lupauksien yhteydessä korostuu usein se, että hän valalla vahvistaa sen, minkä on luvannut. Erityisesti kaksi tiettyä lupausta yhä uudelleen eri puolella Raamattua muistetaan mainita Jumalan valalla vahvistamiksi. Näitä ovat lupaus luvatusta maasta ja lupaus pelastavasta Daavidin jälkeläisestä, jotka kerta toisensa jälkeen muistutetaan todella vahvoiksi lupauksiksi.

     Muista palvelijoitasi Abrahamia, Iisakia ja Jaakobia, joille vannoit
     oman itsesi kautta: ”Minä annan sinulle jälkeläisiä niin paljon, että
     heitä on kuin taivaan tähtiä, ja annan heille ikuiseksi omaisuudeksi
     sen maan, jonka olen heille luvannut."  (2. Moos. 32:13)

     Herra, teidän Jumalanne, on laupias Jumala. Hän ei hylkää teitä
     eikä anna teidän tuhoutua. Hän ei unohda valalla vahvistamaansa
     lupausta, jonka hän antoi esi-isillenne. (5. Moos. 4:31)

     Herra on vannonut Daavidille valan, antanut lupauksen, jota hän ei
     peruuta: "Oman jälkeläisesi minä asetan valtaistuimellesi.” (Ps. 132:11)

     Mutta Daavid oli profeetta, ja Jumala oli valalla vannoen luvannut
     asettaa Daavidin valtaistuimelle hänen oman jälkeläisensä. Daavid
     tiesi tämän. (Ap. t. 2:30)


Myös joidenkin muiden Jumalan lupausten kohdalla korostetaan sitä, että Jumala ei ole vain puolihuolimattomasti luvannut, vaan hän on vannonut ja sitoutunut lupaukseensa.

     Kaikki nämä pyhät lahjat, joita israelilaiset minulle tuovat, minä annan
     sinulle ja sinun pojillesi ja tyttärillesi. Tämä säädös on voimassa ikuisesti.
     Tämä sinulle ja sinun jälkeläisillesi annettu lupaus on yhtä sitova kuin
     Herran edessä suolalla vahvistettu sopimus. (4. Moos. 18:19)


Heprealaiskirjeessä tähän yksityiskohtaan tartutaan tiukasti, jotta voidaan pitää Jumalan lupauksia erityisen luotettavina.

     Antaessaan Abrahamille lupauksensa Jumala vannoi omaan nimeensä,
     koska ei ollut ketään suurempaa, jonka nimeen hän olisi vannonut. Hän
     lupasi: "Minä siunaan sinua runsain määrin ja annan sinulle runsaasti
     jälkeläisiä", ja kärsivällisesti odotettuaan Abraham sai, mitä hänelle oli
     luvattu. Ihmiset vannovat jonkun itseään suuremman nimeen. Vala
     merkitsee heille asian vahvistusta, se lopettaa kaikki vastaväitteet. Siksi
     myös Jumala vannoi lupauksensa takeeksi vielä valan. Hän tahtoi tällä
     erityisellä tavalla osoittaa niille, joita lupaus koskee, että hänen
     päätöksensä ei muutu. (Hepr. 6:13-17)


Suulliset lupaukset

Jumalan vannomat valat antavat yhden hyvin tärkeän näkökulman. Jumala ei ole tehnyt lupauksia niin, että hän olisi ajatellut niitä vain mielessään. Ne muuttuivat lupauksiksi, kun hän ilmoitti ne ihmisille. Luvatun maan lupaus oli israelilaisten lisäksi tiedossa jopa ympäröivillä kansoilla.

     Olinhan minä niiden kansojen tieten ilmoittanut heille, kuka olen,
     ja luvannut viedä heidät pois Egyptistä. (Hes. 20:9b)


Siirryn tätä kautta seuraavassa viestissä ihmisten antamiin lupauksiin.
Marko Sagulin

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 179
    • Profiili
Jatkan Jumalan antamista lupauksista ihmisten antamiin lupauksiin. Viimeisimmäksi kirjoitin siitä, kuinka Jumalan lupaukset ovat voimassa, koska hän on ilmoittanut ne ihmisille. Jos hän on mielessään jotain päättänyt, meillä ei ole siitä mitään tietoa, eikä sillä ole silloin meille merkitystä.

Ihmisten suulliset lupaukset

Ihmisten suhteen tilanne on tietenkin siinä mielessä erilainen, että Jumala tietää meidän sydämemme jopa ilman, että meidän tarvitsee edes muotoilla sanoja edes ajatuksissamme. Kyllähän meillä on tapana rukoillakin vain mielessämme ilman puhetta. Toisaalta Raamatun aikoihin rukoileminen tapahtui yleensä puhuen.

     Murheessaan Hanna rukoili Herraa, itki katkerasti ja teki
     tämän lupauksen: "Herra Sebaot! Jos sinä näet palvelijasi
     hädän ja muistat minua etkä unohda minua, vaan annat
     minulle poikalapsen, niin minä luovutan hänet sinulle koko
     hänen elämänsä ajaksi, eikä veitsi milloinkaan ole koskettava
     hänen hiuksiaan." Kun Hanna rukoili pitkään Herraa, Eeli
     seurasi hänen suunsa liikkeitä. Hanna rukoili näet hiljaa
     itsekseen, huulet vain liikkuivat mutta ääntä ei kuulunut.
     Siksi Eeli luuli hänen olevan juovuksissa ... Elkana vastasi
     hänelle: "Tee niin kuin parhaaksi näet. Pysy kotona niin
     kauan kuin poikaa pitää imettää. Antakoon Herra lupauksesi
     toteutua." Hanna jäi Ramaan ja imetti poikaansa, kunnes
     oli aika vieroittaa hänet. (1. Sam. 1:10-13, 23)


Myös ihmisen tekemissä lupauksissa näyttää koko Raamatun läpi kulkevan se ajatus, että ne lupaukset ovat suullisia tai jopa valalla vahvistettuja. Kysymyksessäsi mainittu Saarnaajan kirjan kohtakin puhuu suullisesta lupauksesta.

     Kun teet Jumalalle lupauksen, niin täytä se viivyttelemättä, sillä hän
     ei mielly tyhmiin. Täytä siis, minkä lupaat. On parempi olla lupaamatta
     kuin luvata ja jättää lupaus täyttämättä. Älä anna suusi saattaa itseäsi
     syylliseksi, älä sano Jumalan sanansaattajalle: "Minä tein sen vahingossa."
     Miksi ärsyttäisit puheellasi Jumalan tuhoamaan kättesi aikaansaannokset?
     Totisesti: paljot puheet ovat vain unta ja turhuutta. Totisesti: pelkää sinä
     Jumalaa! (Saarn. 5:3-6)


Uhrilupaukset

Vanhaan testamenttiin on talletettu useampiakin esimerkkejä siitä, kuinka ihmiset ovat tehneet pyhiä lupauksia Jumalalle. Käytännössä jokainen esimerkki kertoo tapauksesta, jossa Jumalalle luvataan luovuttaa jotain. Yleensä uhrieläin.

     Kun uhraatte nuoren sonnin polttouhriksi tai teurasuhriksi
     täyttääksenne lupauksen tai tuodaksenne Herralle
     yhteysuhrin... (4. Moos. 15:8 )

     Sinä rukoilet häntä, ja hän kuulee sinua, ja sinä saat uhrata
     hänelle sen minkä olet luvannut. (Job 22:27)

     Olen antanut sinulle lupauksen, Jumala. Minä täytän
     lupaukseni, uhraan sinulle kiitosuhrin. (Ps. 56:13)

     Kun Herra, teidän Jumalanne, on täyttänyt pyyntönne,
     tuokaa hänelle, mitä olette luvanneet. Tuokoot naapuri-
     kansatkin uhrilahjojaan pelottavalle valtiaalle. (Ps. 76:12)


Pari esimerkkiä kyllä löytyy myös tilanteista, joissa puhutaan myös erilaisista lupauksista. Kiitoksesta tai ihmisen luovuttamisesta Jumalan palvelukseen.

     Jos minun olisi nälkä, en sanoisi sitä sinulle, sillä minun on
     koko maanpiiri, kaikki mitä on. Söisinkö härkien lihaa,
     joisinko vuohien verta? Anna Jumalalle uhriksi kiitos,
     täytä lupauksesi Korkeimmalle. Huuda minua avuksi hädän
     päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua.
     (Ps. 50:12-15)

     Hanna sanoi hänelle: "Herrani, niin totta kuin elät, minä
     olen se nainen, joka viipyi pitkään luonasi rukoilemassa
     Jumalaa. Tätä poikaa minä rukoilin itselleni, ja Herra antoi
     minulle mitä pyysin. Nyt minä luovutan hänet Herralle.
     Olkoon hän Herran oma koko elämänsä ajan."
     (1. Sam. 1:26-28a)


Hädässä annettuja lupauksia

Uhrilupaukset olivat toisaalta kiitollisuuden osoitus Jumalalle hänen hyvästä huolenpidostaan. Toisaalta nähtävissä on myös se, että niiden avulla haluttiin vedota Jumalaan. Hädän hetkellä ihmisillä on tapana tehdä mitä vain, että he tulisivat kuulluiksi. Tällaisia esimerkkejä on myös Raamatussa.

     Minä tuon sinun temppeliisi polttouhrit, täytän lupauksen,
     jonka huuleni sinulle lausuivat, jonka suuni puhui ahdingon
     hetkellä. (Ps. 66:13-14)

     Ei hän halveksinut heikkoa eikä karttanut kurjaa, ei kääntänyt
     pois kasvojaan vaan kuuli, kun huusin. Sinua minä ylistän
     seurakunnan keskellä. Sinun palvelijoittesi edessä lunastan
     lupaukseni. (Ps. 22:25-26)

     Sitten he tarttuivat Joonaan ja heittivät hänet mereen.
     Meren raivo laantui heti. Miehet pelkäsivät ja kunnioittivat nyt
     Herraa, uhrasivat hänelle teurasuhrin ja tekivät pyhiä lupauksia.
     (Joona 1:15-16)


Nasiirilupaus

Kaikkineen lupaukset näyttävät Raamatussa olevan vähän isompi projekti kuin vain ajatuksissa heitetty juttu. Edellä olen puhunut suullisista lupauksista tai valalla vahvistetuista lupauksista. Nasiiriksi omistautuminen oli yksi lupaamisen muoto, joka ei tapahtunut ihan vahingossa. Toisaalta siksi siitä lupauksesta ei päässyt irti muuten kuin täyttämällä sen loppuun asti.

     Sano israelilaisille: Jos joku mies tai nainen tekee erityisen
     lupauksen omistautuakseen nasiirina Herralle ... Niin kauan
     kuin lupaus on voimassa, ei partaveitsi saa koskea nasiirin
     tukkaa eikä partaa. Koko sen ajan, jonka hän on vihkiytynyt
     Herran nasiiriksi, hän on pyhä ja hänen on sen tähden
     annettava hiustensa kasvaa vapaasti. ... Vaikka häneltä
     kuolisi isä tai äiti, veli tai sisar, hän ei saa tulla heidän
     takiaan epäpuhtaaksi. Hänen tukkansa on merkkinä
     omistautumisesta Jumalalle. ... Papin tulee uhrata niistä
     toinen syntiuhriksi ja toinen polttouhriksi. Näin pappi
     toimittaa hänelle sovituksen vainajan vuoksi tapahtuneesta
     saastumisesta. Samana päivänä hänen hiuksensa pitää
     jälleen julistaa Herralle pyhitetyiksi, ja hänen täytyy uudelleen
     omistautua Herralle aiemman nasiirilupauksensa mukaiseksi
     ajaksi. Hyvitysuhriksi hänen on tuotava vuoden ikäinen karitsa.
     Siihen saakka nasiirina vietettyä aikaa ei oteta huomioon,
     koska vihkiytyminen on menettänyt pyhyytensä. ... Tämä laki
     koskee nasiiria ja niitä uhrilahjoja, jotka hänen nasiirilupauksensa
     nojalla on tuotava Herralle siitä riippumatta, mitä hän lisäksi
     tahtoo antaa. Hänen on myös täytettävä kaikki se, mitä hän
     on luvannut yli nasiirilain vaatimusten.
     (4. Moos. 6:2, 5, 7, 11-12, 21)


Uuden testamentin aikaan myös juutalaiskristityt saattoivat noudattaa jotain samankaltaista lupauksenantotapaa. Apostolien teoissa Paavalin yhteydessä mainitaan kahteen kertaan hiusten leikkaaminen lupauksen merkiksi.

     Paavali viipyi Korintissa vielä jonkin aikaa. Sitten hän hyvästeli
     veljet ja lähti purjehtimaan kohti Syyriaa yhdessä Priscillan ja
     Aquilan kanssa. Hän oli Kenkreassa leikkauttanut hiuksensa,
     koska oli antanut uhrilupauksen.  (Ap. t. 18:18)

     Täällä on neljä miestä, jotka ovat antaneet uhrilupauksen. Ota
     heidät mukaasi, puhdistaudu yhdessä heidän kanssaan ja maksa
     heidän puolestaan, että he voivat leikkauttaa tukkansa. Siitä
     kaikki ymmärtävät, että sinusta levitetyissä puheissa ei ole mitään
     perää vaan sinäkin pidät kiinni laista ja elät sen mukaisesti.
     (Ap. t. 21:23-24)


Lupausten peruminen

Lupaaminen oli vakava asia, ja siksi siihen ei suhtauduttu kevyesti. Kyse ei ollut mistään lämpimikseen puhumisesta vaalien alla. Jos ihminen oli luvannut uhriksi jonkun eläimen, lupaus kuului täyttää. Joku saattoi tulla katumapäälle yrittäen vaihtaa eläimen toiseen, josta oli helpompi luopua. Tästä oli kuitenkin Mooseksen uhrilaissa jo ohje:

     Jos lupaus koskee uhriksi kelpaavaa eläintä, eläin pysyy Herralle
     pyhitettynä. Lupauksen tekijä ei saa vaihtaa eläintä, ei tuoda
     huonoa hyvän tilalle eikä hyvää huonon tilalle. Jos kuitenkin
     joku vaihtaa eläimen toiseen, molemmat eläimet jäävät Herralle.
     Jos taas Herralle on luvattu eläin, joka ei kelpaa uhriksi, lupauksen
     tekijän on vietävä eläin papin luo. Pappi arvioi, miten hyvä tai
     huono eläin on, ja hänen määräämänsä lunastussumma on
     lopullinen. Jos omistaja tahtoo lunastaa eläimensä takaisin,
     hänen tulee lisätä papin määräämään hintaan viidesosa.
     (3. Moos. 27:9-13)

     Älä harkitsematta lupaa pyhää lahjaa - olet ansassa,
     jos lupaustasi kadut. (Sananl. 20:25)


Aivan armoton tämäkään järjestelmä ei ollut, koska vain Jumala on täydellinen.

     Sano israelilaisille: Jos joku on juhlallisesti luvannut Herran
     omaksi jonkin erityisen lahjan, hän voi kuitenkin lunastaa
     lahjansa takaisin. Ihmisen sijasta hänen tulee silloin antaa
     Herralle seuraavat lunastussummat: ... Jos lupauksen tekijä
     ei pysty maksamaan täyttä lunastussummaa, hän vieköön
     lahjoitettavaksi luvatun ihmisen papin luo, jonka tulee
     määrätä lunastushinta sen mukaan, paljonko lupauksen
     tekijällä on varaa maksaa. (3. Moos. 27:2, 8 )


Varoittavia esimerkkejä

Mooseksen laki antoi mahdollisuuden peruuttaa esimerkiksi ihmisen luovuttamisen Herran palvelukseen tai uhriksi kelpaamattoman eläimen tai rakennuksen lupaamisen Herralle, kunhan se lupaus maksettiin tietyillä lunastussummilla.

Kaikesta päätellen korkeassa asemassa olleet ihmiset olivat kuitenkin hyvin kunnian tietoisia, eivätkä he voineet peruuttaa antamiaan lupauksiaan, jos halusivat olla vakavasti otettavia. Kaksi tällaista kertomusta löytyy Raamatusta. Ensimmäinen on Vanhasta testamentista ja toinen Uudesta testamentista. Kumpikin kertomus johti syyttömän ihmisen surmaamiseen.

     Jefta antoi Herralle tämän lupauksen: "Jos sallit minun voittaa
     ammonilaiset, minä lupaan sinulle uhriksi sen, joka ensimmäisenä
     tulee taloni portista minua vastaan, kun palaan voittajana kotiin.
     Sen minä uhraan sinulle polttouhrina." ... Nähdessään tyttärensä
     Jefta repäisi vaatteensa ja sanoi: "Voi, oma tyttäreni, mikä hirveä
     onnettomuus! Miksi juuri sinun piti tulla ensimmäisenä minua
     vastaan! Minä annoin Herralle lupauksen enkä voi sitä peruuttaa."
     Silloin tytär sanoi hänelle: "Isä, sinä olet antanut Herralle lupauksen.
     Tee siis minulle lupauksesi mukaisesti, kun Herra nyt on antanut
     sinun kostaa vihollisillesi ammonilaisille." (Tuom. 11:30-31, 35-36)

     Sitten Herodes vietti syntymäpäiviään ja Herodiaan tytär tanssi
     vieraille. Tyttö miellytti Herodesta niin, että tämä valalla vannoen
     lupasi antaa hänelle mitä hän vain pyytäisi. Äitinsä yllytyksestä tyttö
     sanoi: "Anna minulle nyt heti vadilla Johannes Kastajan pää."
     Kuningas tuli pahoille mielin, mutta koska hän oli vieraittensa kuullen
     vannonut valan, hän käski täyttää pyynnön. (Matt. 14:6-9)


Väärät lupaukset

Lupaus itsessään ei kuitenkaan ole tae siitä, että asiat ovat menossa oikeaan suuntaan. Jeesus moittii fariseuksia siitä, että nämä olivat kehittäneet lupauksen, joka mahdollisti Jumalan käskyjen rikkomisen. Lisäksi Vanhassa testamentissa oli epäjumalanpalvelijoita, jotka vetosivat siihen, että he olivat luvanneet palvella epäjumalia. Tällaisissa tilanteissa lupauksen täyttäminen ei olisi missään tapauksessa oikein.

     Mutta te opetatte, että jos joku sanoo isälleen tai äidilleen:
     ”Sen, mitä sinun piti minulta saada, olen luvannut uhrilahjaksi”,
     hänen ei enää tarvitse kunnioittaa isäänsä tai äitiänsä. Näin te
     olette perinnäissäännöllänne tehneet tyhjäksi Jumalan sanan.
     (Matt. 15:5-6)

     Näin puhuu Herra Sebaot, Israelin Jumala: Te kaikki, niin miehet
     kuin naisetkin, teette mitä olette luvanneet. Sanotte, että olette
     luvanneet uhrata Taivaan kuningattarelle ja tuoda hänelle juoma-
     uhreja ja että haluatte myös pitää lupauksenne. Hyvin te olettekin
     pitäneet sananne ja täyttäneet lupauksenne! Kuulkaa siis, mitä
     minä, Herra, sanon teille kaikille Egyptissä oleville Juudan
     asukkaille! Minä, Herra, vannon nimeni kunnian kautta näin: ...
     Teitä kohtaa onnettomuus! (Jer. 44:25-26a, 29b)


Miesten ja naisten lupaukset

Vanhan testamentin lupaussäädöksissä on hyvin mielenkiintoinen korostus. Kaikkien antamat lupaukset eivät ole automaattisesti päteviä. Raamattua pidetään usein hyvin patriarkaalisena tai jopa sovinistisena kirjana. Tällaisia painotuksia on helppo löytää, ja yksi sellainen on, kun esimerkiksi väkimääriä laskiessa vain miehet lasketaan. Toisaalta, myös miehiltä vaaditaan enemmän. Israelin kansa kapinoi Herraa vastaan autiomaassa, eikä päässyt luvattuun maahan ennen 40 vuoden erämaassa harhailua. Tämän tarkoitus oli, että kapinoinnista vastuussa olevat miehet kuolivat erämaahan. Tällaisiksi vastuullisiksi henkilöiksi laskettiin 20-vuotiaat ja sitä vanhemmat miehet. Kun he olivat kuolleet, kansa oli vapaa menemään luvattuun maahan.

Myös lupausten suhteen miehet ovat erityisasemassa:

     Jos mies lupaa Herralle jotakin tai valalla vannoen sitoutuu
     kieltämään itseltään jotakin, hän ei saa rikkoa lupaustaan,
     vaan hänen on tarkoin täytettävä se, minkä on luvannut.
     (4. Moos. 30:3)


Sen sijaan nainen on eri tilanteessa, eikä häneltä vaadita yhtä paljoa:

     Jos nainen, joka vielä on nuori ja asuu isänsä kodissa, antaa
     Herralle lupauksen tai sitoutuu kieltämään itseltään jotakin,
     hänen on pidettävä kaikki lupauksensa ja sitoumuksensa,
     ellei hänen isänsä puutu asiaan. Mutta jos tytön isä sinä
     päivänä, jona saa tietää asiasta, kieltää häntä, mitkään
     tytön antamat lupaukset tai hänen tekemänsä päätökset,
     joilla hän on sitoutunut kieltämään itseltään jotakin, eivät
     enää päde. Herra antaa hänelle anteeksi, koska hänen isänsä
     asettui vastustamaan lupausta.
     Jos naimaton nainen on antanut lupauksen tai on harkitse-
     mattaan sitoutunut kieltämään itseltään jotakin, hänen on
     myös mentyään naimisiin pidettävä lupauksensa ja sitoumuk-
     sensa, ellei hänen miehensä puutu asiaan. Mutta jos hänen
     miehensä sinä päivänä, jona saa tietää asiasta, kieltää häntä,
     mies samalla kumoaa vaimonsa tekemät lupaukset ja
     päätökset pidättyä jostakin, ja Herra antaa vaimolle anteeksi.
     Leskeksi jääneen tai miehensä hylkäämän naisen on pidettävä
     lupaus, johon hän on sitoutunut.
     Jos naimisissa oleva nainen lupaa Herralle jotakin tai valalla
     vannoen sitoutuu kieltämään itseltään jotakin, hänen on
     pidettävä lupauksensa ja kaikki sitoumuksensa, ellei hänen
     miehensä puutu asiaan ja kiellä häntä. Mutta mitkään
     vaimon antamat lupaukset tai hänen tekemänsä sitoumukset
     eivät päde, jos hänen miehensä kumoaa ne sinä päivänä, jona
     saa tietää asiasta. Jos mies ne kumoaa, Herra antaa vaimolle
     anteeksi. Mies voi joko jättää voimaan tai purkaa jokaisen
     lupauksen ja valallisen sitoumuksen, jonka hänen vaimonsa on
     tehnyt halutessaan kieltäymyksellä kurittaa itseään. Mutta jos
     mies ei seuraavaan päivään mennessä puutu asiaan, hän jättää
     voimaan kaikki vaimonsa tekemät lupaukset ja sitoumukset.
     Mies on ne vahvistanut, ellei hän ole puuttunut asiaan sinä
     päivänä, jona sai niistä tiedon. Jos hän purkaa ne vasta
     myöhemmin, hän joutuu kantamaan vastuun vaimonsa puolesta.
     (4. Moos. 30:4-16)


Pitääkö Jumalalle luvata?

Kysymyksessäsi pohdit sitä, missä määrin Jumalalle saa tai pitää luvata asioita. Sen suhteen Raamattu on hyvin yksiselitteinen. Mitään pakkoa lupaamiselle ei ole.

     Kun annat lupauksen Herralle, Jumalallesi, täytä se viivyttelemättä,
     sillä Herra vaatii sinut tilille lupauksestasi ja sinä joudut sen
     täyttämättä jättämisestä syynalaiseksi. Sitä, ettet anna lupauksia,
     ei lasketa sinulle synniksi. Jos kuitenkin olet vapaaehtoisesti antanut
     suullisen lupauksen Herralle, Jumalallesi, sinun on täytettävä se tarkoin.
     (5. Moos. 23:22-24)


Jumala ei tarvitse ihmisen lupauksia ja uhreja. Jos on jotain hyvää, mitä Jumala ihmiseltä odottaa, niin on toimittava joka tapauksessa. Ja jos on jotain pahaa, mitä ihminen ei saa tehdä, senkään vuoksi ei tarvitse antaa mitään lupauksia. Jumala odottaa ihmisen elävän hänen tahtonsa mukaan ilman lupauksiakin.

     Kun te tuotte minulle polttouhrejanne ja ruokauhrejanne,
     minä en ota niitä vastaan. Juottovasikkoihin, joita te tuotte
     ateriauhriksi, minä en katsahdakaan. Vie pois minun luotani
     virsiesi pauhu! En halua kuulla sinun harppujesi helinää. Mutta
     oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro.
     (Aam. 5:22-24)


Raamattu näyttää pitävän lupauksia suullisina lupauksina, jotka on tehty "julkisesti". Ainakin meille välittyneet lupaukset ovat väistämättä olleet julkisia, kun ne ovat Raamatun lehdillekin päätyneet. Ajatuksissa ihminen voi hairahtua monella tapaa. Ajatuksia on lopulta aika vaikea hallita. Täydelliseksi kun sanotaan jo sellaista, joka onnistuu edes puheensa hallitsemaan.

     Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se,
     joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko
     ruumiinsa. (Jaak. 3:2)


Siksi pidän ihmisen omantunnon kannalta hyvin tärkeänä, ettei hän tee lupauksia, jotka aiheuttavat taakkoja. Toisaalta ajattelen, ettei lupauksiksi voida laskea aivan kaikkia mielenliikkeitä ja ajatuksia. Myös iän myötä ymmärrys ja vastuu kasvavat. Ainakin yksi kommentti ehti tähän ketjuun tulla ennen vastaustani, ja siinä puhuttiin nuoruudessa tehdyistä lupauksista. Nuoruudessa tapahtuneita asioita ei tarvitse kantaa koko elämän taakkoina.

     Älä muista nuoruuteni syntejä, älä pahoja tekojani!
     Sinä, joka olet uskollinen ja hyvä, älä unohda minua!
     (Ps. 25:7)

     Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen
     mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt
     sen mikä kuuluu lapsuuteen. (1. Kor. 13:11)


En vähimmässäkään määrin halua vähätellä lupausten merkitystä ja vakavuutta. Mutta yhtä vahvasti on muistettava Jumalan armollisuus. Kaiken kaikkiaan Jumalan eteen saa tulla vaikka millä tavoin rikkoneena. Myös silloin vaikka olisi vakaalla harkinnalla ja juhlallisesti ja julkisesti luvannut asioita, joita ei ole pystynyt täyttämään. Kyllähän moni suomalainen kristitty solmii kirkossa Jumalan edessä, papin ja todistajien läsnäollessa lupauksia, joista liian moni ei pidä. Silti Jumala on armollinen ja uskollinen.

     Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena,
     sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää.  (2. Tim. 2:13)
Marko Sagulin

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 179
    • Profiili
Vielä muutama ajatus vannomisesta.

Yksi kysymykseni on, että tarkoittaako Matt. 5:33-37 ja Jaak. 5:12 kohdissa mainittu vannominen sama asia kuin Jumalalle tehtyjen lupausten tekeminen?
Löysin englannin kielisen sivuston (http://www.gotquestions.org/vows-God.html), jossa sanotaan, että Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumin kohdassa Matt. 5: 33-37 muuttivat Jumalan antamaa käskyä lupausten/valojen tekemisestä siten, että niiden tekeminen olisi ollut kiellettyä Jeesuksen sanottua näin.

Minun ymmärrykseni mukaan lupaukset ja vannominen ovat eri asia. Edellisissä viesteissäni laitoin esimerkkejä siitä, että Paavali itsekin teki uhrilupauksia, joten ei voida sanoa, että nuo Matteuksen ja Jaakobin tekstien kohdat kieltäisivät lupausten tekemisen. Ovatko lupaukset sitten kuinka tarpeellisia, se on aivan eri asia. Mutta siihen näkökulmaan puutuin enemmän edellisissä viesteissäni.

Pohdin aikoinaan itse kovasti, mitä kaikkea tuo vannomiskäsky pitää sisällään, kun oma sotilasvalani ajankohta läheni. Kävin juttelemassa silloisen seurakuntani papinkin kanssa asiasta. Hän vastasi hyvin viisaasti sellaisen asian, jonka myöhemmin löysin myös yhdestä raamatunselitysteoksesta. Tiivistäen voidaan sanoa, että kun Jeesus ja hänen sanojaan lainaten Jaakob sanovat, ettei pidä vannoa, niin sillä tarkoitetaan ns. vannoskelua eli sellaista omien sanojen vahvistusta, jolla yritetään olla uskottavampia. Juutalaisilla oli tällaisesta puheesta vahva perinne. Raamatussa on useita kymmeniä kohtia, joissa israelilaiset sanovat "niin totta kuin Herra elää..." ja jatkavat jollain asialla, jonka haluavat sanoa suurella varmuudella.

     Niin totta kuin Herra, Israelin pelastaja, elää: vaikka minun
     poikani Jonatan olisi tähän syypää, hänenkin olisi nyt kuoltava!"
     ... Mutta sotilaat huusivat Saulille: "Pitäisikö Jonatanin kuolla,
     vaikka hän on hankkinut tämän suuren voiton Israelille? Ei
     ikinä! Niin totta kuin Herra elää, ei yksikään hius saa pudota
     hänen päästään, sillä Jumalan avulla hän on tänään tekonsa
     tehnyt." Ja sotilaat lunastivat Jonatanin vapaaksi kuolemasta.
     (1. Sam. 14:39a, 45)


Valitettavan usein tällaiset puheet eivät pitäneet paikkaansa. Kaikkineen siis lausuttiin Herran nimi turhaan, ja sen lisäksi vielä usein valheellisesti. Tällaisesta vannoskelusta on ennen kaikkea kyse näissä mainitsemissasi kohdin:

     Vielä teille on opetettu nämä isille annetut käskyt: "Älä tee
     väärää valaa" ja "Pidä, mitä olet Herralle valalla vannonut".
     Mutta minä sanon teille: Älkää vannoko lainkaan. Älkää
     taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin, älkää maan
     kautta, sillä se on hänen jalkojensa koroke, älkääkä
     Jerusalemin kautta, sillä se on suuren kuninkaan kaupunki.
     Älä myöskään vanno pääsi kautta, sillä et sinä pysty
     muuttamaan ainuttakaan hiustasi mustaksi etkä valkoiseksi.
     Kun myönnätte, sanokaa vain: "Kyllä", kun kiellätte, sanokaa:
     "Ei." Enempi on pahasta. (Matt. 5:33-37)

     Ennen kaikkea, veljeni, älkää vannoko, älkää taivaan, älkää
     maan älkääkä minkään muunkaan kautta. Kun myönnätte,
     sanokaa vain: "Kyllä", kun kiellätte, sanokaa: "Ei." Muutoin
     teitä kohtaa tuomio. (Jaak. 5:12)


Näissä kohdissa siis opetetaan kristittyä olemaan puheissaan luotettava. Jos koko ajan pitää viitata Jumalaan ollakseen vakuuttava, niin silloin kristitty ei ole onnistunut olemaan elämässään, sanoissaan ja teoissaan luotettava.

Toisaalta yhteiskunta sisältää paljon epärehellistä ainesta. Sen vuoksi esimerkiksi oikeuslaitoksella on käytössään vala. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että valalla ihminen lupaa, että häntä saa rangaista, jos hän ei puhu totta. Jos kristitty kutsutaan esimerkiksi oikeuteen todistajaksi puhumaan valan velvoittamana, on silloin oikein ja kristillistä antaa vala. Muuten se antaisi yhteiskunnalle viestin, että kristitty ei halua vakuuttaa virallisesti olevansa luotettava.

Edellisissä viesteissäni viittasin siihen, kuinka Jumala vannoi valoja:

     Ihmiset vannovat jonkun itseään suuremman nimeen.
     Vala merkitsee heille asian vahvistusta, se lopettaa kaikki
     vastaväitteet. Siksi myös Jumala vannoi lupauksensa
     takeeksi vielä valan. Hän tahtoi tällä erityisellä tavalla
     osoittaa niille, joita lupaus koskee, että hänen päätöksensä
     ei muutu. (Hepr. 6:16-17)


Jumala on toki ihan eri asia kuin ihminen, mutta myös ihmiseksi syntynyt Jeesus vannoi. Hän oli ollut muuten hiljaa kuulustelunsa aikana, mutta puhui, kun häntä velvoitettiin valalla:

     Mutta Jeesus pysyi vaiti. Silloin ylipappi sanoi hänelle:
     "Minä vannotan sinua elävän Jumalan nimessä: sano
     meille, oletko sinä Messias, Jumalan Poika." "Itsepä sen
     sanoit" , vastasi Jeesus. "Ja minä sanon teille: vastedes
     te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla
     puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä." (Matt. 26:63-64)


Samanlaisella vakavuudella myös Paavali opasti Timoteusta omassa palvelusvirassaan:

     Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen
     nimessä, hänen, joka on tuomitseva elävät ja kuolleet,
     ja hänen ilmestymisensä ja hänen valtakuntansa kautta:
     julista sanaa, astu esiin sopivaan ja sopimattomaan aikaan,
     nuhtele, moiti ja kehota, aina kärsivällisesti opettaen.
     (2. Tim. 4:1-2)


Kysymyksesi poiki nyt siis kolme erillistä vastausta. Toivottavasti ne antavat sinulle selvyyttä siitä, miten Jumala haluaa kristityn olevan luotettava myös puheissaan. Mutta toivon, että voit myös löytää levon ja rauhan siitä, että sinulla on menneisyydessäsi mieltäsi painavia puheita tai ajatuksia.
« Viimeksi muokattu: 27.03.2017 - klo:15:51 kirjoittanut Nettipappi Marko »
Marko Sagulin

res. Ylimatruusi

  • Vieras
Onko sotilasvalan vannominen hyväksyttävää kristityltä? Jeesushan sanoi, että älkää vannoko (Matt. 55:33-37). Valassa vannotaan "kaikkitietävän Jumalan edessä" eikä "kautta". Vakuutuksessa se on kunnian ja omantunnon "kautta". Jeesus puolestaan sanoo, että kyllä tai ei riittää vannomisen sijaan. Enempi on pahasta. Olisiko oikea muoto sotilasvalaan vain kysymys, että puolustatko tätä maata. Vastattaisiin vain kyllä tai ei.

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 179
    • Profiili
Hei Ylimatruusi,

Painiskelet samanlaisen kysymyksen kanssa kuin minä aikanaan ennen varusmiespalvelukseeni astumista. Olen tällä palstalla jo aika laajasti käsitellyt lupaamiseen ja vannomiseen liittyviä kysymyksiä, joten liitän kysymyksesi siihen ketjuun. Tuossa viimisimmässä vastauksessani olen ottanutkin kantaa sotilasvalaan. Esitä jatkokysymyksiä, jos se vastaus ei tunnu riittävältä.
Marko Sagulin

Pettynyt itseen

  • Vieras
Vuosien lupaustaakkojen kuormittamana haluaisin aiheeseen näkökulmaa. Mitä ajattelet lupausten tekemisestä Jumalalle ja niiden järkkymättömästä sitovuudesta? Olen jotenkin heikko asian suhteen ja nykyään en edes ole varma mitä kaikkea olen mennyt lupaamaan päässäni. Joutilas pääni saattaa puolihuolimattomasti ajatella ajatusleikin ominaisesti, että ”tämän ja tämän lupaan”. En tietääkseni edes lupaavaan ajatukseen ole täysin sitoutunut varsinkaan ajatuksen mentyä ohi (tai mistä edes tiedän minkäkin hetken ajatuksen ”vakavuusasteen”.) Jotkut lupaukset olen tehnyt ehkä sellaisessa mielentilassa, että olen väärintulkinnut jonkun asian syntisyyden ja täten päättänyt pidättäytyä kyseisestä asiasta. Jotkut lupaukset taas ovat pilkahtaneet pakkoajatusten omaisesti mieleeni. Ottaako Jumala nämä ajatuksissa tehdyt lupaukset sitovina ja pätevinä? Jos huvikseni tai huolimattomasti jotain ajattelen niin haluaako Hän, että otan vastuun ajatuksistani ja pidän lupaukseni?

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 179
    • Profiili
Hei Pettynyt itseen!

Kirjoitat hyvin ahdistunein ja sekavin tunnelmin. Koen, että jotain samankaltaista kipuilua on ollut sillä kysyjällä, jolle olen aiheesta hyvin perusteellisesti jo aikaisemmin kirjoittanut. Liitin kysymyksesi samaan viestiketjuun. Toivon, että kirjoittamistani asioista voisi olla sinulle hyötyä. Perehdy yllä oleviin viesteihin, ja esitä jatkokysymyksiä, jos koet tarpeelliseksi.
Marko Sagulin