Kirjoittaja Aihe: LUENTOSARJA - Jumalansa näköinen seurakunta  (Luettu 4197 kertaa)

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 151
    • Profiili
”Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.” (Joh. 17:21, 23)

Välillä vastaan tulee asioita, jotka kolahtavat todella kovasti ja jättävät pysyvän jäljen omaan sieluun ja mieleen. Minulle kävi niin omien hengellisten prosessieni kautta. Niiden johdosta minulla on ollut useamman vuoden ajan sydämelläni puhua kristittyjen erilaisuudesta ja yhteydestä. Raamatun opettaminen ylipäätään on valtavan hienoa, mutta tämän aihepiirin äärellä sydän sykkii vielä hieman kovemmin. Toivon, että vuosien kuluessa opin puhumaan siitä tavalla, joka voisi avata Jumalan suuruutta ja kristittyjen hienoa erilaisuutta monelle muullekin.

Jeesuksen sanojen mukaan kristittyjen yhteys on avain jumalalliseen rakkauteen ja ilosanoman leviämiseen. Liian moni kristillinen yhteisö tunnetaan kuitenkin paremmin sisäisistä ristiriidoistaan kuin keskinäisestä yhteydestään ja liian moni kristitty paremmin ennakkoluuloistaan kuin rakkaudestaan. Kristikunta on pirstoutunut eri korostuksiin, jotka painottavat Jumalan eri puolia. Äärimmillään nämä korostukset ovat kärjistyneet kristittyjen kesken jopa toisiaan vastustaviksi rintamalinjoiksi, vaikka Jumalan olemuksessa nämä puolet kulkevat sulassa sovussa.

Millaisessa seurakunnassa jokaisella olisi lupa olla juuri sellainen kuin on? Mitä tapahtuisi, jos oppisimme hyväksymään myös ne kristityt, joiden käsitys Jumalasta tuntuu itselle vieraalta? Entä jos kaikki kristityt uskaltaisivat antaa omat lahjansa seurakunnan käyttöön ja iloitsisivat toistensa lahjoista?

Jotakuinkin kattava kuva ajattelumallistani on tarjolla alla olevissa opetuksissa, jos vaan malttaa rauhoittua niiden ääreen muutamaksi tunniksi...

Osa 1 - Ihminen on Kolmiyhteisen Jumalan kuva
  • Jos Jumala on Kolmiyhteinen, niin millainen on Jumalan kuvaksi luotu ihminen?
  • Kolmiyhteys auttaa ymmärtämään Jumalan suuruutta.
  • Kuinka Jumalan kuvana kuuluu elää?

Osa 2 - Voiko Jeesusta seurata väärin?
  • Jeesus on sama aina, mutta jokainen ihminen näkee hänet oman persoonansa kautta.
  • Suhde Jumalaan riippuu siitä, millaisena Jeesuksen Raamatun sivuilla näkee.
  • Aito jumalasuhde on Jeesuksen seuraamista omana itsenä.

Osa 3 - Tunne itsesi, niin opit tuntemaan armolahjasi
  • Millainen olen ihmisenä, sellainen olen kristittynä - ja sellaisia ovat armolahjani.
  • Jumala antaa armolahjoja luomalla, opettamalla tai yliluonnollisesti.
  • Armolahja on Jumalan lahja, joka palvelee seurakuntaa.

Osa 4 - Erilaisuuden sietäminen
  • Seurakunta voi olla täydellinen, mutta se ei voi olla kivuton.
  • Erilaisuutta ei pidä sietää, vaan sitä kuuluu tavoitella.
  • Tärkeää on erottaa toisistaan juurtuminen ja kasvaminen.

Osa 5 - Yhteisön rakentaminen
  • Yksilön kasvulla on rajansa, mutta seurakunnan on tavoiteltava täydellisyyttä.
  • Seurakuntien välillä tapahtuva "omaksuva vertailu" kiihdyttää kasvua.
  • Johtaminen on yhteistä erilaisuuden yhteensovittamista.

Osa 6 - Kristittyjen kielimuurit
  • Opilliset erimielisyydet jakavat kirkkokuntia, mutta yksittäisten kristittyjen suurin erottaja on kristillinen kieli.
  • Erilaiset tavat puhua uskosta synnyttävät tahattomastikin raja-aitoja.
  • Yhteys alkaa siitä, kun yrittää ymmärtää erilaista tapaa puhua uskosta.
« Viimeksi muokattu: 06.02.2024 - klo:13:43 kirjoittanut Nettipappi Marko »
Marko Sagulin

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 151
    • Profiili
Jumalansa näköinen seurakunta -luentosarja on tällä erää valmis. Tutustu toki yllä oleviin linkkeihin.

Nettipapin Youtube-kanava on saanut myös entistä helpommin muistettavan osoitteen Youtuben uudistusten myötä. Jatkossa videoitani voi päästä selailemalla osoitteessa youtube.com/@nettipappi
Marko Sagulin