Hei Jaana,
Kysymyksesi on erinomaisen oivaltava. Se osuu naulankantaan nykyajassa, jossa uskonnollisuuteen ja hengellisiin asioihin helposti suhtaudutaan kuin valintamyymälään.
Ihan ensimmäiseksi - koska jouduin itsekin opiskelemaan, mitä eklektisyys tarkoittaa - laitan tähän näkyviin kaikkia lukijoita varten eklektisyyden määritelmän Wikipediasta:
Eklektisyys- Eklektisyys (kreikan kielen eklektikos, "parhaan valitseminen") kuvaa suuntausta tai teoriaa, joka yhdistelee vaikutteita eri suuntauksista tai teorioista.
- Eklektismi on suuntaus, esimerkiksi taidesuuntaus, joka yhdistelee eri suuntauksia.
- Eklektikko on henkilö, joka yhdistelee eri suuntauksia.
Tämän pohjalta vastaan kiireisten ihmisten version todella tiiviisti:
Kristitty ei voi olla eklektikko. Kristilliseen uskoon ei voi sisällyttää onnistuneesti mitään muiden uskontojen elementtejä. Jeesus itse sanoi, että Jumalan luo ei voi mennä monia eri teitä. Vain hän on tie, totuus ja elämä. Opillisesti kristinusko siis sulkee pois kaikki muut uskonnot pelastumisteinä. Toki kaikilla uskonnoilla on jotain yhdistäviä piirteitä erityisesti eettisissä kysymyksissä. Jos kristitty haluaa noudattaa elämän kunnioittamisen periaatteita budhalaisuudesta vastaan tulleilla ajatuksilla, ei silloin ole lopulta kyse eri uskontojen yhdistämisestä, koska myös kristinusko opettaa elämän kunnioittamista.
Sitten sama vähän perusteellisemmin ja useammasta näkökulmasta pohdittuna...
#1 Jumalaa ei voi rakentaa mieleisistä palasistaMuutaman viimeisen vuosikymmenen aikana on lisääntynyt postmoderniksi filosofiaksi kutsuttu ajattelumalli, jossa ehdottomat säännöt ja "suuret kertomukset" ovat menettäneet otettaan. Yhtenäiskulttuurin sijasta on lisääntynyt yksilökeskeinen ajattelu, jonka mukaan ihminen itse tietää parhaiten, mikä itselle sopii. Monessa asiassa tämä varmasti pitääkin paikkansa, mutta suhteessa Jumalaan se ajattelu ei toimi.
Jumala ilmoitti Moosekselle oman nimensä: "Minä olen se, joka olen." Siinä on hyvin kuvattu Jumalan olemus: Hän on. Jumala on olemassa riippumatta siitä, mitä ihmiset ajattelevat. Jumala ei ilmoittanut omaksi nimekseen: "Minä olen se, jonka te ajattelette minun olevan."
Välillä tuntuu, että jumala on kuin käsite, jonka voisi määritellä vaikkapa seuraavasti: "jumala tarkoittaa samaa kuin ihmisen syvimmät arvot ja ihanteet." Koska arvoja ja ihanteita voi muuttaa, myös jumalan voi ajatella sellaiseksi, mitä ihminen toivoo hänen olevan. Ei ole tavatonta törmätä lausahdukseen: "Miten sinä voit ajatella noin? Ei Jumala voi olla tuollainen ... Minun Jumalani ainakin on..." Ikään kuin ihminen määrittelisi sen, mitä Jumala on. Jesajan kirjassa on upea kuvaus tällaisesta ajattelusta:
Käyttöönsä ihminen kaataa setripuita, valikoi metsästä tammen tai rautatammen, joka on saanut puiden keskellä rauhassa kasvaa vahvaksi. Tai hän istuttaa laakeripuita, jotka sade kasvattaa. Näin hän saa polttopuuta. Sitä hän hakee lämmitelläkseen, siitä tekee valkean tulisijaan paistaakseen leipää. Siitä hän myös valmistaa jumalan, jonka eteen heittäytyy, siitä hän tekee patsaan, jota sitten kumartaa. Puolet puusta hän polttaa, paistaa sen päällä lihaa, syö, tulee kylläiseksi, lämmittelee ja sanoo: "Hohhoijaa! Siinäpä kunnon tuli. Jo alkaa tarjeta!" Mutta lopusta puusta hän veistää itselleen jumalan, patsaan, jota hän kumartaa ja palvoo. Hän rukoilee sitä ja sanoo: - Pelasta minut! Olethan sinä minun jumalani!
Mitään he eivät tiedä, mitään eivät ymmärrä! Heidän silmänsä ovat tahmautuneet umpeen, eivät he näe, heidän sydämensä on turtunut, eivät he tajua. Eivät he ota opikseen, ei heillä ole älyä eikä ymmärrystä sanoa: - Puolet siitä poltin tulisijassa, hiilloksella paistoin leipää, paistoin lihaa ja söin. Ja sen rippeistä minä tein tuollaisen iljetyksen! Puupölkkyäkö tässä pitäisi kumartaa? (Jes. 44:14-19)Me osaamme nauraa veistetyn jumalan kumartajille ja todeta, että itse rakennettu jumala ei voi ketään auttaa. Mutta omassa mielikuvituksessa rakennettu jumala on yhtä paljon itse tehty kuin puusta veistettykin. Sen vuoksi kristitty ei vähimmässäkään määrin voi tässä asiassa olla eklektikko. Ihminen ei voi valita sitä, millainen Jumala on.
#2 Jumalaa ei määritellä vaan opetellaan tuntemaan... mutta miten?Vaikka kristitty tajuaisi erittäin syvästi, että hän ei voi muuttaa tai luoda Jumalaa, niin samalla hän joutuu ongelman eteen: Mitä kautta tämä muuttumaton Jumala opitaan tuntemaan ja mitkä tietolähteet voidaan hyväksyä? Tarjolla on lopulta todella paljon vaihtoehtoja, joista kristillinen kirkko on muodostanut seuraavanlaisia käsityksiä. Laitan värikoodeja tekstin sekaan, joista ehkä vielä helpommin hahmottuvat
hyväksytyt ja
pois suljetut tavat.
Kristillisessä uskossa
Raamattu on ainoa väline Jumalan tuntemiseen "tarkasti".
Muiden uskontojen pyhät kirjat tai Raamatun ulkopuolelle jääneet
kristillissävytteiset tekstit eivät ole kristinuskossa koskaan nousseet Jumalan tuntemisen tavoiksi. Kuitenkin kristillisen
kirkon perimätieto ja
seurakunnan opettajien opetukset ovat perinteisesti olleet hyväksyttyjä tapoja puhua Jumalasta ja oppia tuntemaan häntä. Tämäkin tosin pohjautuu siihen ajatukseen, että kristityt yhdessä toimivat toisilleen opponentteina ja pitävät huolta siitä, että Raamatun sanaa opetetaan oikein. Silti on selvää, että kaikista kristillisen elämän osa-alueista ei anneta Raamatussa tarkkoja ohjeita, joten tarvitaan myös näitä muita tapoja opettaa. Sen vastakohtana tai vääristymänä puolestaan on niin sanottu
kansanhurskaus, jossa kristillisiin tapohin sekoittuu ei-kristillisiä vaikutteita. Tällaisesta hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa enkeleiden palvominen ja rukoileminen, joka ei ole kristillistä, vaikka enkelit kuuluvat kristinuskoon.
Pyhä Henki on kristittyjen kasvattaja ja ohjaaja. Silti jo Raamatussa annetaan ohjeita siitä, kuinka seurakunnan tulee olla tarkkana siinä, ettei
kaikkia henkiä saa uskoa. Eikä Pyhän Hengen toimintaa saa myöskään sotkea omiin
tunnekuohuihin tai hurmoskokemuksiin, vaikka
rukouksessa ja elämänkokemuksissa voi saada täysin oikeaa
Jumalan johdatusta.
Kristillinen usko on aina ollut joukkuelaji. Eklektisyys ja uskon moninaisuus eroavat toisistaan siinä, että eklektisyys on yksittäisen ihmisen "sooloilua" ja henkilökohtaisia irtiottoja oman mielen mukaan. Terve kristillisen uskon moninaisuus puolestaan rakentuu kristillisen seurakunnan vuorovaikutuksessa, jossa on myös rajanvetoa sen suhteen, mikä ei kristilliseen uskoon kuulu. Tämä on joskus joissain tapauksissa aika kiperä ongelma.
Jeesuksen seuraaminen voi viedä yksittäisiä kristittyjä aidosti ja oikeasti hyvin erilaisille reiteille, mutta yhtä aikaa seurakunnan on oltava varuillaan siitä, ettei joku ihminen sorru hengelliseen eklektismiin, rakenna omaa kristustaan ja seuraa
väärää messiasta.
#3 Kristityt eivät ole samasta muotistaTähän asti olen nostanut esiin asioita, jotka puhuvat eklektisyyttä vastaan. Sanan varsinaisessa mielessä kristinuskoon ei koskaan kuulukaan "eri suuntauksien yhdisteleminen". Mutta on huomattavaa, että liikkumavaraa ja erilaisuutta sisältyy kristinuskon sisään hyvin paljon. Jokainen ihminen on luotu yksilöllisesti ja jokaisella kristityllä on erilainen persoonallisuus, erilaiset taidot ja erilaiset kyvyt. Siksi myös kristillisen uskon todeksi eläminen on jokaisella yksilöllistä.
Jokaisella on kuitenkin oma Jumalalta saatu armolahjansa, yhdellä yksi, toisella toinen. (1. Kor. 7:7)
Kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa. (Ef. 4:7)Kristinuskoon kuuluvat esimerkiksi Jumalan Sanan seuraaminen, rukoileminen ja lähimmäisten palveleminen. Eri kristityillä nämä asiat kuitenkin painottuvat eri tavalla. Yhdelle Raamattu on hyvin rakas ja sen lukeminen suorastaan intohimo. Toiselle Raamattu ei aukene mitenkään, mutta rukous on elämän suurimpia käyttövoimia. Kolmas ei pääse sisälle kumpaankaan oikein kunnolla, mutta kokee elävänsä kristillistä elämää parhaiten lähimmäisiään palvellessaan. He kaikki suuntautuvat kristinuskon sisällä eri suuntiin ja elävät uskoaan hyvin eri tavalla todeksi. Vaikka eklektisyys ei kuulu kristinuskoon, se ei tarkoita sitä, etteikö kristinusko itsessään olisi rikas ja monipuolinen. Suurimmaksi kysymykseksi jääkin juuri se rajanveto siitä, mikä kuuluu kristinuskoon ja mikä ei.
