Hei Jaana,
Olet pohtinut kysymyksessäsi tosi monia asioita, enkä edes oikein saa kiinni kaikista pohdinnoistasi. Mutta tartunkin siis tuohon viimeisimpään lauseeseesi, jossa tiivistät kysymyksesi Kalevalan ja Raamatun yhtymäkohtiin.
En tunne Kalevalaa kovinkaan hyvin, mutta siitä huolimatta rohkenen todeta, että Kalevala ja Raamattu eivät liity toisiinsa millään tapaa. Kaikissa maailman kielissä, kulttuureissa, uskonnoissa ja uskomuksissa on aina ollut jonkinlainen termistö hengellisyydelle, kuolemalle ja kuoleman jälkeiselle todellisuudelle. Aina kun Raamattua on käännetty uudelle kielelle, saavat kielessä jo olemassa olevat sanat uuden ympäristön Raamatussa. Sen vuoksi esimerkiksi tuonela esiintyy sanana niin Raamatussa kuin Kalevalassakin, vaikka niiden merkitys pitää kummassakin teoksessa ymmärtää niiden omista lähtökohdista käsin.
Samalla tavalla Kalevalaa ja Raamattua ei voida rinnastaa muidenkaan opetustensa osalta. Tottakai Kalevalassa, Raamatussa, opettavissa tarinoissa ja kansansaduissa on arjen ja ihmisten keskinäisen elämän viisautta, joka ei kaikilta osin ole ristiriidassa. Mutta kun puhutaan Jumalasta, hengellisestä todellisuudesta, pelastuksesta ja kristillisestä opista, silloin pitää valita vain yksi ohjenuora.
Tämän tarkemmin en oikeastaan osaa asiaan sanoa. Jos
predestinaatio-oppi ja kysymykset
tuonelasta kiinnostavat, niin tutustu noissa linkeissä oleviin viestiketjuihin.