Mitä tarkoittaa Jumalan pelkääminen?

[Ari]

Hei!

Jälleen kerran ihmettelen sitä, mitä sana "pelätä" tarkoittaa Raamatussa. Onko tälle sanalle  useampia vastineita alkuperäisessä kielessä, arameassa tai hepreassa ja miten ne pitäisi suomentaa? Puhutaan Jumalan rakastamisesta ja pelkäämisestä, vaikka 1. Joh. kirje selvästi sanoo, että .."pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon (Joh 1; 4; 17-18). Asiaa varmaan selventäisi, jos tietäisi, MITÄ pelko-sanaa tässä kohdassa käytetään alkukielen Raamatussa? Ei ehkä samaa kuin 5. Moos. 31:9-13.

Terv Ari

[Nettipappi Marko]

Hei Ari,

Minulla käytössä olevien teosten perusteella Raamatun käyttämä sana 'pelko' ei sisällä mitään erityisen mullistavia merkityksiä. Pelko tarkoittaa alkukielelläkin hyvin samanlaisia asioita kuin suomeksi. Joten sanana ajattelen, että mainitsemissasi Johanneksen kirjeen ja Mooseksen kirjan kohdissa pelko on pelkoa, vaikka niiden kohtien sanomat ovatkin erilaiset. Jumalanpelko on siis hengellinen termi, jonka sisältöä täytyy opettaa tutustumalla siihen, mitä kaikkea Jumalan pelkääminen tarkoittaa käytännössä.


Pelko suojelee

Pelko on sanana lähtökohtaisesti negatiivinen. Ei ole mukava pelätä mitään. Mutta totta on sekin, että pelko varjelee ihmistä. Jos pelkää korkeita paikkoja, ei todennäköisesti kiipeile rakennustelineillä holtittomasti. Jos pelkää käärmeitä, ei juoksentele avojaloin metsiköissä. Jos pelkää pimeitä kujia, ei seikkaile tuntemattomassa kaupungissa yöllä miten sattuu.

Luther selittää Vähä katekismuksessaan kymmentä käskyä. Jokaisen käskyn kohdalla hän aloittaa samalla tavalla: "Mitä se merkitsee? Vastaus: Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että..."

Jumalan käskyjen on tarkoitus suojella ihmisten elämää. Jos kaikki noudattaisivat kymmentä käskyä, olisi maailma todella hieno ja turvallinen paikka elää. Valitettavasti näin ei ole. On aika luontevaa venyttää sääntöjä ja lipsua omaa etua tavoitellen ihanteista. Siksi tarvitaan auktoriteettia, joka velvoittaa käskyissä pysymiseen.

Luther kiteyttää Jumalan auktoriteettiaseman erityisen hyvin, kun hän käyttää sanaparia "pelätä ja rakastaa". Ihminen on suhteessa Jumalaan kuin pieni lapsi suhteessa vanhempiinsa. Joskus lapsi saattaa tehdä hyviä asioita siksi, että hän nauttii siitä, kuinka ne hyvät asiat ilahduttavat vanhempia. Käytännössä paljon yleisempää on kuitenkin se, miten lapsi jättää pahoja asioita tekemättä sen pelosta, että vanhemmat suuttuvat. Tästä päästäänkin ehkä tärkeimpään jumalanpelon näkökulmaan.


Pelko on tehokkain tapa hallita

Mafiaelokuvat ovat genre, joka herättää minussa vahvoja tunteita. Kun elokuvassa on onnistuttu kuvaamaan tilannetta, jossa joku yksittäinen ihminen on joutunut mafian hampaisiin tai on velkaa mafialle, tilanne tuntuu karmealta luita ja ytimiä myöten. Läsnä on voima, joka saa selville kaiken, rankaisee ankarasti ja perii velkansa tavalla tai toisella. Siinä tilanteessa tuo yksittäinen ihminen saadaan tekemään mitä tahansa, koska hän pelkää niin kovasti. Mielikuva pahuutta palvelevasta mafiasta ei sovi ollenkaan kuvaamaan Jumalaa, mutta tuota kautta ainakin minä ymmärrän hyvin pelon hallitsevan voiman. Siitä Jeesuskin puhuu, kun viittaa Jumalaan:

Minä sanon teille, ystävilleni: Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta joiden valta ei ulotu sen pitemmälle. Kuulkaa, ketä teidän tulee pelätä. Pelätkää häntä, jolla on valta sekä tappaa ihminen että syöstä hänet helvettiin. Niin, sanon teille: häntä teidän on pelättävä. (Luuk. 12:4-5)

Jumalanpelko on siis käsite, joka yksinkertaistetusti sanottuna kuvaa sitä, että ihminen pitää Jumalaa kaikkein ylimpänä auktoriteettinaan. Mitä tahansa kristitty pelkääkään, kaikkein eniten hänen täytyisi pelätä sitä, että hän rikkoo Jumalansa käskyjä vastaan. Sillä tavoin ihmisestä tulee viisas:

Herran pelko on viisauden alku, Pyhän tunteminen on ymmärryksen perusta. (Sananl. 9:10)


Pelko ja rakkaus

Jumalan maailma ei ole kuitenkaan sellainen äärimmäisyyksien maailma, jossa esimerkiksi mahdollisimman neuroottinen pelko olisi parasta, mitä ihmiselle voisi tapahtua. Yhtä aikaa on läsnä se toinen voima, jonka Luther nosti jalustalle käskyjä selittäessään ja jonka sinäkin kysymyksessäsi mainitsit:

Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa. (1. Joh. 4:17-18)

Pelko ja rakkaus ovat siis toisaalta toistensa vastakohtia. Tavallaan ei ole siis mahdollista yhtä aikaa pelätä ja rakastaa Jumalaa. Mutta koska Raamattu toisaalla käskee sekä pelkäämään että rakastamaan Jumalaa, niin silloin johtopäätöksen täytyy olla seuraava:

• Jumala on rakkaus, eikä kristityn tarvitse koskaan pelätä häntä. Jumalaan saa suhtautua kuin kaikkein turvallisimpaan ystävään, jonka seurassa on aina hyvä olla ja joka käskyilläänkin tahtoo ihmiselle vain hyvää.
• Jumala on mitä suurin auktoriteetti, eikä kristityllä voi olla suurempaa pelkoa kuin rikkoa Jumalansa käskyjä vastaan ja pahoittaa hänen mielensä. Jumalaa kuuluu siksi totella ennen kaikkia muita auktoriteetteja.

Niinpä lopulta käy niin, että vaikka pelko ja rakkaus ovat toistensa vastakohtia, Herran pelko ja rakkaus ovat käytännössä sama asia. Kun ihminen pelkää inhimillisesti, hänestä tulee rauhaton. Mutta kun hän elää herranpelossa, hän saa rauhan:

Parempi köyhyys ja Herran pelko kuin suuret varat ja rauhattomuus. (Sananl. 15:16)

Yllätyin itsekin, että kaikki mielessäni pyörineet asiat oli mahdollista tiivistää näin lyhyeen vastaukseen. Esitä toki jatkokysymyksiä, jos jokin jää askarruttamaan.