Morjens Jukka!
Ei mikään helppo ja kevyt aihe tämä sinun kysymyksesi. Vaikeutta lisää monesti se, että aborttia omakohtaisesti (ei koske siis sinua) miettivä ei joudu miettimään vain teoreettisia kysymyksiä, vaan hänellä on paljon paljon muita tunteita ja kokemuksia, joiden kanssa hänen on selvittävä. Minun vastaukseni ei kuitenkaan tässä tapauksessa ole sielunhoidollinen kannanotto, vaan vastaus kysymyksiisi. Kommentoin jokaista esittämääsi kolmea kohtaa erikseen.
A) Teiniraskaus
En tue aborttia tässä tapauksessa yhtään. Abortti on silloin ”jälkiehkäisyä”, jolla halutaan varmistaa, että sukupuoliyhteyttä saa harrastaa ilman vastuuta. Jokainen abortin läpi käynyt kyllä tietää, että kevytkenkäisesti sitä ei tehdä ja abortti ei heistä tunnu todellakaan miltään pikkujutulta. Mutta jos minä kirkon työntekijänä hyväksyisin abortin teiniraskauksien tapauksessa, niin silloin minä en pelkästään hyväksyisi yhden elämän menettämistä, vaan opettaisin myös, että Raamatun vastaiset esiaviolliset suhteet ovat OK. Ja kun ne eivät ole. Raskaus on vain yksi monista asioista, jotka tuovat vastuun näkökulman seksiin. Eikä todellista vastuunkantamista ole olemassa ainakaan ennen kuin ollaan sitouduttu toisiinsa avioliitolla.
B) Raiskauksesta aiheutunut raskaus
Raiskaus on hirveimpiä asioita, mitä ihmiselle voidaan tehdä. Ja jos siitä seuraa raskaus, on tilanne käsittämättömän vaikea. Oman yksityisyyden ja ruumiin loukkaaminen, häpeä, kipu, mahdolliset syyllisyyden tunteet, nykyisen tai tulevan puolison ristiriitaiset tunteet ja monet muut lukemattomat asiat pyörivät mielessä. Ja sen päälle pitäisi vielä osata miettiä, mitä tehdä ei toivotun lapsen suhteen.
Kirkon historiassa on väännetty kättä kovasti siitä, milloin ihmisen elämä alkaa. Jotkut koulukunnat ovat sitä mieltä, että elämä alkaa hedelmöittymisestä, joidenkin mielestä syntymästä. (Joidenkin mielestä elämä alkaa, kun lapset muuttavat pois kotoa tai kun pääsee eläkkeelle...) Tarkkoja rajoja ei kukaan osaa sanoa. Mutta mielestäni Raamattu kuitenkin opettaa, että elämä alkaa jo ennen ihmisen syntymää, äidin kohdussa. Viimeksi tänään luin kastetilaisuudessa seuraavan Psalmin kohdan:
Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut.
Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi,
minä tiedän sen. Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin
syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Sinun silmäsi
näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin
elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut. (Ps. 139:13-16)
Samoin Psalmissa 51 Daavid kirjoittaa, kuinka hän oli syntinen jo syntyessään ja syntisenä hän sikisi äitinsä kohtuun. Onhan se selvä, että 7 kuukauden ikäinen keskonen on valmis ihminen. Mihin siis raja vedetään? En osaa sanoa. Ainakin yhden aborttivideon olen nähnyt, jossa lapsi näytti reagoivan (ikään kuin säikkyvän ja "väistelevän") lääkärin aborttityökaluun.
Siksi minä kannatan lähes poikkeuksetta (ks. kohta 3) sitä vaihtoehtoa, että lapsen elämää ei keskeytetä edes ei toivotuissa tapauksissa. Minä pidän adoptiota hyvänä vaihtoehtona. Lapsen kannalta se on aina parempi kuin se, että hänen elämänsä keskeytetään ennen aikojaan. En ole varma, mutta minulle on väitetty, että Suomessa on enemmän niitä ihmisiä, jotka haluavat adoptiolapsen, kuin niitä, jotka haluavat antaa lapsen adoptoitavaksi. Siksi raiskauksen uhrina raskaaksi tulleellekin voisi olla helpompi vaihtoehto antaa lapsi adoptoitavaksi, kuin että kaikkien muiden kipujensa lisäksi tulisi mietittäväksi kysymys siitä, riistikö hän elämän lapseltaan. Jos asiaa hengellistää, niin kyllähän Jumalan ihme on se, että ihminen saa elämän. Sitä ei kannattaisi ottaa ihmisen päätöksellä pois. Sitä vastoin adoptio ei ole väärä vaihtoehto, jos se tehdään nimenomaan lapsen parasta ajatellen esim. juuri raiskauksessa alkaneen raskauden vuoksi, jolloin äidillä ei ole ehkä mitään mahdollisuutta toimia kasvattajana.
C) Äidin oman turvallisuuden takia
Käsitykseni on, että esimerkiksi katolinen kirkko, joka kaikissa muissa tapauksissa hyvin selvästi kieltää abortin, hyväksyy sen tilanteessa, jossa valittavana on äidin tai lapsen henki. Itse pidän tätä ”hyvänä” mallina (eli siis pienimpänä pahana). Jos raskauden tai nähtävissä olevien synnytyksen ongelmien vuoksi äidin henki on vaakalaudalla, niin on pienempi paha valita lapsen hengen menettäminen. Ei liene itsestään selvää, että lapsi muutenkaan pääsisi elämän alkuun noin riskialttiissa tilanteessa.
Toivottavasti tästä oli jotain apua kysymyksiisi. Yritin olla lyhytsanainen, joten ymmärrän, jos tarkennettavaa jäi.