Kirjoittaja Aihe: Miten kristityn kuuluu suhtautua kaupallisuuteen?  (Luettu 280 kertaa)

Mietteliäs

  • Vieras
Kaupallisessa tarkoituksessa käytetään usein superlatiiveja ja muita korkeita käsitteitä kuten: paras, täydellinen, ikoninen jne. Nämä kuulostavat raflaavilta ja valheellisilta sanavalinnoilta tuotteiden markkinoinnin yhteydessä. Materiaa kuvataan turhan ylistäen. Markkinoinnissa luvataan myös valheellisesti liikoja.

Mikä on kristityn asema ja vastuu näin mainostettujen tuotteiden ostamisessa? Onko ostopäätös eräänlainen statement, jossa ostaja allekirjoittaa olevansa sanaa mieltä kuvauksen tuotteesta. Tai ostoksillaan osoittaa kannattavansa kaksimielisillä alekamppanjoilla herkuttelevaa kauppaketjua?  Tai näin joulun alla yhtyy mainoslauseeseen ”_ kuuluu jouluun”?

Aihetta voisi jatkaa pitkään, jos tarkastellen  vielä esim. liikkeiden eettisiä taustoja. Tai jos mietitään, voiko kristitty tukea kauppaketjua, jonka taustaan on yhdistetty tietyn ryhmän vastaisuutta?

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 984
    • Profiili
Hei Mietteliäs,

Esitit todella mielenkiintoisen kysymyksen. Eettisten valintojen äärellä on osattava joskus esittää vähän syvemmällekin meneviä kysymyksiä. Esimerkiksi varastetun tuotteen ostaminen ei muutu hyväksi asiaksi toteamalla: "Vaikka tiedän, että tuo ihminen varasti tämän tuotteen, minä olen kuitenkin omalta osaltani ostanut sen rehellisesti." Varastetun tuotteen ostaja tekee teknisesti rehellisen teon, kun ei itse varasta, mutta todellisuudessa hän silti tukee varastamista.

Vaikka tuollaisia sudenkuoppia ja räikeitä virheitä kuuluu yrittää välttää, ei silti koskaan voida saavuttaa täydellisyyttä. Täysin virheettömän täydellisyyden tavoittelija voisi teoreettisesti päätyä vaikkapa tällaiseen tilanteeseen: "Nämä vaatteet ovat itse viljellystä pellavasta käsityönä tehtyjä tuotteita, joista valmistajat saavat reilun korvauksen, mutta en voi ostaa niitä, koska olen kuullut, että he pesevät käsiään saippualla, joka saattaa vahingoittaa vesieläimiä." Käytännössä ei siis pystytä sanomaan, missä menee tarkalleen ottaen se raja, jolloin omalla toiminnalla välillisesti tukee liian paljon jotain väärää toimintaa. Ehkä lopulta ainoa täysin virheetön teko on sellainen, josta ei tiedä kaikkia puolia.

Joulun aika on kaupallisuuden kulta-aikaa. Ihmiset kuluttavat ja ostavat huomattavan paljon. Ja samalla markkinamiehet tekevät parhaansa vedotakseen ostajien tunteisiin. Törmäsin jokin aika sitten minun mielestäni ällöttävän imelään henkivakuutusmainokseen, jossa lähimmäisenrakkaus ja henkivakuutuksen ostaminen nidottiin tarpeettoman vetoavasti toisiinsa. Jos olisin sitä mieltä, että minun olisi hyvää ja viisasta ottaa henkivakuutus, toimisin liian kulmikkaasti, jos ainoastaan tuon mainoksen takia jättäisin sen ottamatta.

Hyvä perusohje on, että jonkun asian "väärinkäyttö ei kumoa oikeaa käyttöä". Jos jätän jonkun tarpeellisen ja hyvän tuotteen hankkimatta siksi, että sitä on mainostettu virheellisesti, annan mainostajien hallita minua ihan yhtä paljon kuin sellaisessa tilanteessa, jossa ostan tuotteen vain siksi, että mainostajat niin sanovat. Jos menen taas esimerkeissäni äärimmäisyyksiin, niin samalla logiikalla minun pitäisi lopettaa kaikkien niiden raamatunkohtien lukeminen, joista kuulen harhaanjohtavaa opetusta.

Vastasin tällä erää todella lyhyesti, mutta toivon, että olisin osunut siihen ytimeen, jota mielessäsi pyörität. Olet selvästi omantunnontarkka ihminen, mikä on jaloa ja oikein. Sinun ei tarvitse muuttaa tuosta totuuteen pyrkivästä asenteestasi mitään. Saat kuitenkin rauhallisemman mielen, kun keskität tuon vilpittömyytesi ostoskäyttäytymisten suhteen enemmänkin siihen, mitä se tuote on etkä siihen, mitä tuotteesta kerrotuissa mainoksissa sanotaan.

Paavali rohkaisi kristittyjä elämään tätä elämää suoraselkäisesti ja rohkeasti mutta samalla nöyrästi ja Jumalaa kuunnellen:

Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin "älä tartu", "älä maista", "älä kosketa"? Tämä kaikkihan koskee sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista. Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä. (Kol. 2:20-23)
Marko Sagulin

Anniina

  • Vieras
Hei Marko, itselleni tuli mieleen tätä lukiessa sekin raamatunkohta, missä Paavali puhuu epäjumalille uhratun lihan syömisestä. Minusta se oikeastaan aika tavalla painottaa sitä, että tavaran väärä käyttö (epäjumalille uhraaminen) ei pilaa itse tavaraa (liha). Ja tässä ei kyseessä ole edes mikään niin "viaton" asia kuin vain itse tuotteen ylikehuminen tai virheellinen mainonta, vaan suoraan uskonasiat (epäjumalien palvonta). Vai voiko mielestäsi tätä Paavalin kehotusta suhtautumisesta epäjumalille uhrattuun lihaan soveltaa nykyään myös "kaupallisuuden epäjumalaan"?

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 984
    • Profiili
Hei Anniina,

Hymyilytti tämä sinun kysymyksesi. Minä näet olin aloittanut edellisen vastaukseni juuri tuon samaisen teeman ympärille. Pyyhin tekstini kuitenkin pois ja valitsin toisen lähestymistavan. Halusin vaihtaa näkökulmaa vain siksi, että olen mielestäni viimeisimmissä vastauksissani niin monesti lähestynyt eettisiä kysymyksiä noiden epäjumalille uhrattua lihaa koskevien raamatunkohtien kautta. Olen siis täysin samaa mieltä kanssasi, ja otankin innoittamanasi vielä täysilaidallisen epäjumalille uhrattua lihaa.

Paavali kirjoittaa tästä teemasta Ensimmäisessä kirjeessään korinttilaisille. Luku 8 käsittelee kokonaan epäjumalille uhratun lihaan suhtautumista ja luvussa 10 hän puhuu epäjumalien palvomisesta. Otan tähän kokonaan luvun 8 ja jälkimmäisen puoliskon 10. luvusta. Lisään väliin kommentteja yleispätevästi eettisiä valintoja ajatellen.

Epäjumalille uhrattu liha

Paavali aloittaa viittaamalla siihen, että vaikka epäjumalat ja niiden palveleminen on todellista pahuutta, johonkin on vedettävä raja. Muuten äärimmillään joudutaan tilanteeseen, että epäjumalan temppelin ohi ei voi kävellä eikä voi käydä edes samassa kaupassa, jossa epäjumalille uhrattua lihaa on joskus myyty.

1. Sitten on puhuttava epäjumalille uhratusta lihasta. Meillä kaikilla toki on tästä asiasta tieto. Mutta tieto tekee ylpeäksi, rakkaus sen sijaan rakentaa. 2. Jos joku luulee tietävänsä jotakin, hänellä ei vielä ole oikeaa tietoa. 3. Mutta jos joku rakastaa Jumalaa, hänet Jumala tuntee. 4. Epäjumalille uhratun lihan syömisestä sanon näin: Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa, on vain yksi ainoa Jumala. 5. Onhan tosin sekä taivaassa että maan päällä niin sanottuja jumalia, moniakin jumalia ja herroja, mutta 6. meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät.

Kristitty on Jumalan lapsi, joten hän on kaikkein suurimman voiman omaisuutta. Tämä tarkoittaa sitä, että kristityn ei tarvitse kulkea joka puolella peläten, että jokin paha "tarttuisi" häneen ulkopuolelta. Luomiskertomuksen näkökulmasta sanottuna kristitty on maailman ruhtinas, jolle tämä maailma on annettu iloittavaksi ja hallittavaksi.

Uskon määrä ei ole kuitenkaan kaikilla kristityillä sama. Kasvun alkuvaiheissa olevaan uskoon kuuluu, että rajalinjoja on piirrettävä vähän paksummalla maalipensselillä ja jätettävä vielä neutraali rajavyöhykekin väliin, jotta oikean ja väärän ero tulee selväksi. Kristittynä kasvamisen myötä Jumalan ja oman itsen tunteminen lisääntyy. Tällöin osaa tehdä eron sen välille, milloin nauttii vain lihan syömisestä ja milloin se on omassa mielessä osa epäjumalanpalvelusta.

7. Mutta kaikilla ei tätä tietoa ole. Tottumuksesta epäjumaliin jotkut lihaa syödessään edelleenkin ajattelevat, että se on epäjumalille uhrattua, ja tämä tahraa heidän epävarman omantuntonsa. 8. Ei ruoka vie meitä lähemmäs Jumalaa. Emme menetä mitään, jos jätämme syömättä, emmekä voita mitään, jos syömme.

Eri kasvuvaiheessa olevien kristittyjen välillä pätee "heikon veljen sääntö". Se on suunnilleen sama, jota vanhemmat ovat sisarusten riidellessä toistaneet isommille sisaruksille: "Sinä olet vanhempi, joten ole sinä viisaampi." Vaikka tuo lause voi kuulostaa epäoikeudenmukaiselta, niin siinä on se viisaus, että kasvuvaihe vaatii oman aikansa, eikä ketään voida pakottaa seuraavaan vaiheeseen. Pahimmillaan se saa epävarman omantunnon kääntymään väärään suuntaan.

9. Pitäkää kuitenkin huoli siitä, ettei tämä teidän vapautenne saa heikkoja kompastumaan. 10. Jos heikko veljesi näkee sinut, jolla on tietoa, aterialla epäjumalan temppelissä, eikö hänen omatuntonsa saa tästä tukea siihen, että hänkin voisi syödä uhrilihaa? 11. Näin sinun tietosi vie tuhoon tuon heikon, oman veljesi, jonka vuoksi Kristus on kuollut. 12. Kun te tällä tavoin teette syntiä veljiänne vastaan ja haavoitatte heidän horjuvaa omaatuntoaan, teette syntiä Kristusta vastaan. 13. Näin ollen: jos ruoka viettelee veljeni syntiin, en ikinä enää syö lihaa, jotta en viettelisi veljeäni. (1. Kor. 8:1-13)

Mutta yhtä aikaa myös vahvempien pitää olla tarkkana. Vahvuuteen voi sokaistua ja omissa valinnoissaan voi alkaa pikkuhiljaa sysiä itse Jumalaa sääntöjen laatijan paikalta pois. Liian tiukka raamatuntulkinta on rajalinjojen piirtämistä ihan liian leveiksi. Silloin kiellettyjen asioiden listaan tulee sellaista, mikä oikeasti ei ole kiellettyä. Mutta yhtä lailla liian löysä raamatuntulkinta on väärin. Se on rajalinjojen hävittämistä. Uskossa vahva ei voi epäjumalille uhratun lihan lisäksi hyväksyä myös epäjumalia.

Varoitus epäjumalien palvelemisesta

14. Rakkaat ystävät, pysykää siis erossa epäjumalien palvelemisesta. 15. Puhun teille kuin järkeville ihmisille ainakin. Harkitkaa mitä sanon. 16. Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen? 17. Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä. 18. Ajatelkaa Israelin kansaa! Eivätkö papit, jotka syövät uhrilihaa, joudu läheiseen yhteyteen alttarin kanssa? 19. Mitä tällä tarkoitan? En sitä, että epäjumalille uhrattu liha sinänsä olisi jotakin tai että epäjumalat olisivat jotakin todellista. 20. Tarkoitan sitä, että epäjumalien palvelijat uhraavat pahoille hengille eivätkä Jumalalle, enkä halua teidän joutuvan yhteyteen pahojen henkien kanssa. 21. Te ette voi juoda sekä Herran maljasta että pahojen henkien maljasta, ette voi olla osallisina sekä Herran pöytään että pahojen henkien pöytään. 22. Emme kai halua herättää Herran kiivautta? Olemmeko muka häntä vahvempia? (1. Kor. 10:14-22)

Epäjumallille uhratun lihan teema sopii valtavan hyvin eettisten rajalinjojen piirtämiseen. Epäjumalat eivät ole kristitylle joku marginaalinen asia. Pahempaa tekoa ei ihminen voi hengellisesti tehdä kuin kääntyä pois ainoan oikean Jumalan luota. Yhtä aikaa kristityn on kuitenkin voitava elää pää pystyssä valon lapsena pelkäämättä kaikkea, mikä liittyy epäjumaliin. Eli tiivistetysti: epäjumalia ei saa palvoa, mutta epäjumalille uhrattua lihaa saa syödä. Teoriassa tämä on yksinkertaista, mutta jokaisen elämän valinnan kohdalla on tehtävä arvioinnit tilannekohtaisesti Raamatun sanaan ja oman uskon määrään peilaten.
Marko Sagulin