Kirjoittaja Aihe: Mikä on "lihan tahraama ihokas"?  (Luettu 130 kertaa)

Ymmällään

  • Vieras
”Lihan tahraama ihokas”, mitä tällä tarkoitetaan? Onko syntiä ostaa ja pitää esim. kirpparivaatteita, joita joku ”lihan saastassa elävä” on voinut pitää? Viittaan kysymyksellä kohtaan Juudaksen kirje 1:23.

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 1 984
    • Profiili
Tervehdys Ymmällään,

Vastaan ensiksi hyvin tarkasti vain siihen, mitä sinä kysyit. Lihan tahraama ihokas on kirjaimellisesti tulkittuna vaate, joka on päällä ollessa likaantunut.

Tässä yhteydessä Juuda kuitenkin käyttää noita sanoja vertauskuvallisemmin. Hän tarkoittaa "lihan teoissa saastunutta vaatetta". Kulttuurissa, jossa epäjumalanpalvelukseen liittyivät seksuaaliset hurjastelut, kirjeen vastaanottajat saattoivat ensimmäiseksi liittää Juudan sanat epäjumalanpalveluksen saastuttamiin vaatteisiin, jotka ihan kirjaimellisestikin tahraantuivat irstailevissa juhlissa.

Joka tapauksessa kielikuvan taustalla on läpi Uuden testamentin kulkeva ajatus "lihasta" eli syntisen ihmisluonnon mukaisesta elämästä ja "hengestä" eli Jumalan tahdon mukaisesta elämästä. Liitän tähän yhteyteen pari laajempaa Paavalin opetusta:

Tarkoitan tätä: antakaa Hengen ohjata elämäänne, niin ette toteuta lihanne, oman itsekkään luontonne haluja. Liha haluaa toista kuin Henki, Henki toista kuin liha. Ne sotivat toisiaan vastaan, ja siksi te ette tee mitä tahtoisitte. Mutta jos Henki johtaa teitä, ette ole lain alaisia. Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus, kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen. Varoitan teitä, kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa. Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki. Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta. (Gal. 5:16-25)

Lihan mukaan elävillä on lihan mukaiset pyrkimykset, Hengen mukaan elävillä Hengen mukaiset. Lihan pyrkimykset tuottavat kuoleman, Hengen pyrkimykset elämän ja rauhan. Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen. Te ette kuitenkaan elä oman luontonne vaan Hengen alaisina, jos kerran Jumalan Henki asuu teissä. Mutta se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa. (Room. 8:5-9)


Juuda ei siis opeta, että käytettyjä vaatteita ei saisi ostaa siinä pelossa, että ne ovat jotenkin saastaisia tai epäpyhiä. Hänen käyttämänsä sanamuoto on vertauskuva ja se liittyy kokonaisuuteen, jossa hän opettaa eri tavalla uskon kanssa kamppailevista ihmisistä.

Sanamuoto, joka kysymyksessäsi on, löytyy vuoden 1938 Kirkkoraamatusta, eli "vanhasta käännöksestä". Laitan tähän näkyviin kysymäsi kohdan vähän laajempana myös nykyisen kirkkoraamatun sanamuodoilla, jotta asiayhteys käy paremmin ilmi. Laitan mukaan kolmijakoisen numeroinnin:

1) Armahtakaa niitä, jotka epäilevät. 2) Pelastakaa ne, jotka voitte, temmatkaa heidät tulesta! 3) Toisia taas säälikää kavahtaen heitä, inhotkaa jopa heidän ruumiinsa tahraamaa vaatetta. (Juud. 1:22-23)

Ja armahtakaa toisia, niitä, jotka epäilevät, pelastakaa heidät, tulesta temmaten; toisia taas armahtakaa pelolla, inhoten lihan tahraamaa ihokastakin. (Juud. 1:22-23 KR38)


Raamatunkohta on alkukielessä sillä tavoin monitulkintainen, että on epävarmaa puhutaanko kahdesta vai kolmesta ihmisryhmästä. Jos ryhmiä olisi vain kaksi, silloin 1. ja 2. kohta kuuluvat yhteen. Kolmas ihmisryhmä on kummassakin lukutavassa omansa. Tekstiyhteyteen tuo kolmijako sopii paremmin, joten käytän sitä.

Juudan opetuksen kärki on seuraava. Seurakunnassa on aina erilaisia uskon vahvuuksia ja syvyyksiä. Vahvinkin usko horjuu välillä, mutta tietynlainen levollisuus ja Jumalan lahjoittama rauha yhdistää seurakuntalaisten suurta joukkoa. Tällaisen rauhan löytäneen uskon lisäksi seurakunnassa on mukana erilaisissa uskon kriiseissä olevia ihmisiä, jotka täytyy kohdata tilanteeseen sopivalla tavalla:
  • Epäilevät ihmiset on kohdattava erityisen lempeällä armahtavaisuudella ja ymmärryksellä, jotta he rohkaistuvat luottamaan ja uskomaan.
  • Suuressa kamppailussa tai eksytyksessä olevat ihmiset on yritettävä herätellä kaikilla mahdollisilla keinoilla. Joskus on käytettävä koviakin sanoja ja "tempaistava" tai "revittävä" heidät mukaan oikeaan uskoon ja sen mukaiseen elämään.
  • Lisäksi on ihmisiä, jotka ovat ratkaisunsa tehneet ja kääntäneet selkänsä tyystin. Silti he ovat mukana seurakunnassa omatekoisilla säännöillään ja suorastaan eksytystä kylväen. Näiden kohdalla oikea ratkaisu on sulkea heidät ulkopuolelle.

Tästä "lihan tahraaman ihokkaan karttamisesta" eli ulkopuolelle sulkemisesta opettaa myös Paavali.

Olen kuullut, että teidän keskuudessanne on haureutta, jopa sellaista mitä ei tavata edes pakanakansojen parissa: eräskin elää äitipuolensa kanssa. Ja te vielä pöyhkeilette, vaikka teillä olisi ollut syytä surra ja erottaa joukostanne mies, joka on syyllistynyt tuollaiseen. Vaikka minä ruumiillisesti olen poissa luotanne, olen kuitenkin hengessä läsnä ja olen kuin paikalla olevana jo päättänyt, mitä syylliselle on tehtävä. Kun te olette yhdessä koolla Herramme Jeesuksen nimessä ja minun henkeni ja Herramme Jeesuksen voima ovat läsnä, tuo mies on luovutettava Saatanalle ja niin annettava hänen ruumiinsa tuhoutua, jotta hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä. Te teette väärin, kun kerskutte. Ettekö tiedä, että pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan? Puhdistakaa siis talonne hapantaikinasta, niin että teistä tulee uusi taikina. (1. Kor. 5:1-7)

Myös Paavalin tekstissä on mukana vertauskuvallista kieltä. Sen idea on käytännössä se, että epäsiveellisyydestään kuuluisassa Korintin kaupungissa oli seurakunta, johon kaupungin irstaus oli luikerrellut sisään. Yksi seurakuntalainen toimi erityisen selkeästi vastoin kristillistä oppia, eikä seurakunta ollut siitä moksiskaan. Emme tiedä, onko tuota toimintaa yritetty aluksi jollain tavalla nuhdella ja karsia. Ehkä on toimittu kohdan 1 mukaan ja yritetty armollisesti houkutella toimimaan oikein. Ehkä on toimittu kohdan 2 mukaan ja yritetty nuhdella kovinkin sanoin. Tai sitten kaikesta on vain koko ajan oltu hiljaa. Nyt Paavali siis joutuu jyrähtämään, että tällainen ei sovi ja se on osoitettava ulkopuolelle sulkemalla.

Ulkopuolelle hylkäämisen tarkoitus ei kuitenkaan ole kääntää selkää ihmiselle ja toivoa hänen joutumistaan kadotukseen. Mutta koska tuo ihminen ei halunnut tehdä parannusta synneistä, hänelle täytyi kaikkein kovimmalla tavalla osoittaa, että rajat ovat olemassa. Hänet täytyi sulkea seurakunnan ulkopuolelle, jotta hän tajuaisi, että on tehtävä valinta. Jos hän haluaa kuulua seurakuntaan ja elää uskoaan todeksi, hänen on luovuttava uskon vastaisesta elämästä.

Ilmeisesti tämä toimintamalli auttoi, koska seuraavassa kirjeessä Paavali kirjoittaa sanoja, jotka saattavat viitata noihin edellisen kirjeen tapahtumiin:

Kirjoitin teille suuressa tuskassa, sydän raskaana ja kyynelsilmin, mutta en aiheuttaakseni teille surua, vaan osoittaakseni, kuinka suurta rakkautta tunnen erityisesti teitä kohtaan. Jos joku on tuottanut surua, hän ei ole tuottanut sitä vain minulle vaan teille kaikille - ainakin jossain määrin, etten nyt liioittelisi. Tuollaiselle riittää se rangaistus, jonka useimmat teistä ovat hänelle jo antaneet. Nyt teidän on päinvastoin annettava anteeksi ja lohdutettava häntä, ettei hän menehtyisi suruunsa. Niinpä kehotan teitä jälleen osoittamaan hänelle rakkautta. (2. Kor. 2:4-8)
Marko Sagulin