Kuinka suhtautua tieteelliseen raamatuntulkintaan?

[Jake]

Moi Marko!

Ensiksikin kehut tästä sivustosta. Aina kun jokin uskon asia mietityttää, tulen selaamaan näitä sivuja. Nykyään esim. Raamatun opetusta on niin monenlaista ja välillä on vaikeaa erottaa hyvää opetusta vähän enemmän metsään menneestä. Tämä sivusi on kuitenkin mahtava ja opetuksesi järkevää luterilaista meininkiä.

Minua mietityttää, miten pitäisi suhtautua tieteelliseen Raamatuntutkimukseen ja tulkintaan? Olen opiskellut nyt vuoden teologiaa Helsingin yliopistossa ja huomannut, että Raamatun tulkinnat ovat melko erilaisia verrattuna seurakunnan antamaan opetukseen. Jumalan sanan aseman puuttuminen yliopiston Raamatun opetuksessa tuntunee ainakin näin mutulla kääntävän tulkintoja ja selityksiä ihan oudoiksi.

Esimerkiksi meille opetettiin, että Jeesus ei synytynyt Bethelemissä, vaan se on vaan Markuksen ja Luukaksen tekaisema juttu, jotta Vanhan Testamentin Messias profetiat saataisiin näyttämään suotuisalta Jeesukselle. Perusteluina oli ihan vakuuttavasti, että verollepanolle ei käsketty koko Rooman valtakuntaa kuten evankeliumi väittää. Quirinius käski vain Juudean, Samarian ja Idumean verollepanoon. Verollepano ei siis voinut mitenkään koskea Galileaa. Lisäksi Herodes Suuren teettämästä lapsien murhasta ei löydy minkäänlaista mainintaa mistään muusta lähteestä, vaikka ilmeisesti muuten Herodeksesta löytyy aika paljonkin tietoa muista lähteistä.

Tämä oli vain yksi pieni esimerkki lukuisien joukossa, mutta mietityttää kovasti, että miten uskovana kristittynä, joka ajattelee Raamatun olevan Jumalan sanaa 100%(ja samalla myös ihmisen tekemää 100%) pitäisi suhtautua Raamatun tieteelliseen tutkimukseen, jolla kuitenkin on välillä ihan vakuuttaviakin perusteluita?

Tosin välillä olen huomannut, että eivät ne tieteen perustelutkaan aina niin aukottomia ole. Välillä tehdään melkoisia oletuksia ja yleistyksiä ja todennäköisiä arvailuja, jotka eivät ihan vakuuta. Kaipa se on niin, että Raamatusta saa minkälaisen haluaa, kunhan vaan tarpeeksi kääntää ja vääntää.

Kiitos, jos vastaat!

[Nettipappi Marko]

Hei Jake,

Lämmin kiitos palautteestasi! On ilo kuulla, että minun pohdinnoistani on ollut hyötyä sinulle omissa pohdinnoissasi. Tämän kysymyksesi kohdalla minun on täytynyt laittaa keskimääräistä suurempi pohdintavaihde päälle. Erilaisia jäsentelemättömiä ajatuksia aiheen tiimoilta olen pyöritellyt omista opiskeluajoistani lähtien, mutta en muista niitä koskaan kirjoittaneeni mihinkään.

Teologisen tiedekunnan opetus herättää kristityissä hyvin erilaisia mielikuvia. Usein törmään seurakuntalaisiin, jotka kuvittelevat, että teologian opiskelijat valmennetaan huikeiksi raamattutietäjiksi. Tieteellisen tutkimuksen kohdalla minun mielestäni kyse on lähinnä joihinkin teemoihin tai näkökohtiin pureutumisesta kuin Raamatun kokonaisuuden hallinnasta. Varsinainen raamattutietämys jää aina jokaisen teologin oman harrastuneisuuden varaan.

Konservatiivisten kristittyjen joukosta puolestaan saattaa kuulla sanonnan: ”Aloitti Hengessä, lopetti Helsingissä”, millä viitataan ajatukseen, että tieteellinen raamatuntulkinta kyseenalaistaa kaiken ja sammuttaa uskon liekin. Päinvastaiseen ajatteluun törmään yhtä lailla, kun jotkut kristityt tuntuvat laittavan toivonsa siihen, että tieteellinen raamatuntulkinta voisi saada kristinuskon nykyaikaan menneisyyden pölyjen keskeltä.

Esimerkkini ovat kärjistettyjä, mutta kaikkia niitä tulee jossain muodossa vastaan aika ajoin. Yleistäen voisi sanoa, että kaikki nämä ajattelumallit ovat jonkinlainen sovellus ”tiede vastaan usko” -kädenväännöstä. Se kuvastaa sitä, kuinka tärkeää on saada määriteltyä periaatteita, joiden varaan oman elämänkatsomuksensa rakentaa. Länsimaissa tieteen ja uskonnon välinen vuoropuhelu on yksi elämänkatsomuksen peruspilareita. Niinpä vastaukseni rakentuu pitkälti tieteen ja uskon vuoropuhelun periaatteiden varaan.


Luomakuntaa pitää tutkia tieteellisesti
 
Kristilliseen uskoon kuuluu ajatus, että luomakunta on vapaasti tutkittavissa. Jumala on kaikkialla läsnä, mutta hän ei ole osa luomakuntaansa vaan sen ulkopuolella. Niinpä mikään tutkimus ei voi kohdistua Jumalaan tai häiritä hänen pyhyyttään. Maailmaa tutkimalla ei voida myöskään koskaan löytää todisteita Jumalan puolesta tai häntä vastaan. Sen vuoksi yksikään tieteellinen löytö ei voi vahingoittaa Jumalaa eikä tehdä tyhjäksi kristillistä uskoa.

Koska Jumalaa ei voi tutkia tieteellisesti, tiede ei voi myöskään ottaa Jumalaa huomioon yhtenä tutkimuksen muuttujana. Tiede voi tutkia vain uskontoa sekä uskonnollisen ihmisen ajatuksia ja kokemuksia Jumalasta, ei itse Jumalaa. Tutkimusta on siksi tehtävä ottamatta kantaa siihen, onko Jumala olemassa vai ei.


Raamattua saa tutkia tieteellisesti

Minä uskon Raamatun olevan Pyhän Hengen vaikutuksesta syntynyt kirja. Silti jokaisen kirjaimen Raamatun sivuille on kirjoittanut ihmisen käsi. Joten samalla kun Raamattu on Jumalan ilmoitus, on se inhimillisen puolensa johdosta myös osa tätä luomakuntaa. Siksi myös Raamattua on voitava tutkia tieteellisesti.

Tieteellisen raamatuntutkimuksen vaikeus on siinä, että edes raamatuntutkimuksessa ei voida ottaa Jumalaa yhdeksi tieteellisesti tutkittavaksi muuttujaksi. Vaikka tutkimuskohde on Jumalan ilmoitus, ei edelleenkään ole mitään tieteellisiä työkaluja, joilla Jumalaa voitaisiin havainnoida. Tieteellinen raamatuntutkimus voi pureutua esimerkiksi Raamatun ajan historiaan, Raamatusta tehtyihin kirjallisiin havaintoihin ja raamatunhenkilöiden näkemyksiin Jumalasta. Ei Jumalaan.


Tiede on ihmisten tuotos

Kaikkea saa tutkia, mutta tutkimustuloksilla on rajansa. On ihmisiä, jotka uskovat tieteeseen kuin uskontoon. Tieteenfilosofian yksi tärkeimpiä perusperiaatteita on kuitenkin se, että tieteellisesti viimeistä totuutta ei ole olemassa. Kaikki tulokset ovat aina kyseenalaistettavissa uusien tutkimustulosten valossa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että musta muuttuisi valkoiseksi uskonnollisesta näkökulmasta katsottuna. Tiede korjaa itseään, mutta on täysin selvää, ettei yhtäkkiä tule uutta tieteellistä löytöä, jonka mukaan maapallo onkin litteä. Tieteellisesti jotkin asiat ovat käytännössä kovia faktoja ja jotkut vähän enemmän teorian tasolla. Lähtökohtaisesti tilanne menee niin, että mitä uudemmasta tutkimustuloksesta on kyse, sitä enemmän siinä on testattavaa ja koeteltavaa. Tiede on ihmisten tekemää, ja siinä on mahdollisuus virheellisiin päätelmiin ja tulkintoihin.


Raamatuntulkinta on ihmisten tuotos

Niin kuin Pyhä Henki on ohjannut Raamatun kirjoittajia, myös raamatunlukijan täytyy pyytää itselleen Pyhän Hengen ohjausta: Ennen muuta teidän on oltava selvillä siitä, etteivät pyhien kirjoitusten ennustukset ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä. Yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisten tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet. (2. Piet. 1:20-21)

Niin kuin Pyhän Hengen johdatuksessa syntyneet kirjoitukset ovat päätyneet kirjalliseen muotoon ihmisen kynän kautta, samoin Raamatun selittäminen parhaasta Pyhän Hengen johdatuksesta huolimatta päätyy sanalliseen muotoon ihmisen muotoilemin sanoin. Raamatuntulkinnassa on siksi mahdollisuus virheisiin niin tieteellisen raamatuntutkimuksen kuin hengellisen raamatunselityksen saralla.

Kun fyysikko tutkii maailmankaikkeutta, hänen tutkimuskohteensa ei muutu yhtäkkiä päinvastaiseksi, vaikka hänen tutkimustuloksensa jostain asiasta saattaa muuttuakin. Sama pätee Raamattuun. Ei Raamattu ja sen sanoma muutu silloin, kun ihminen oppii tavalla tai toisella siitä jotain lisää. Ainoastaan ihmisen tulkinta Raamatusta muuttuu. Raamattuun uskovan kristityn täytyy osata tehdä ero sen suhteen, pitääkö hän kiinni Raamatusta vai omasta raamatuntulkinnastaan.

Minä olen aina ollut hyvin konservatiivinen raamatuntulkitsija. Olen sitä edelleen. Siitä huolimatta olen huomannut, että peruskoulun ajoista lähtien ymmärrykseni tieteellisistä asioista on muuttunut vähemmän kuin raamatuntulkintani. Toivon, että se olisi merkki siitä, että minun auktoriteettini on Raamattu eikä oma tulkintani siitä.


Samaa asiaa voidaan tutkia monesta näkökulmasta

Jos halutaan tutkia jonkun ihmisen käyttäytymistä, täytyy ensin valita, mistä näkökulmasta sitä halutaan tutkia. Vaihtoehtoja on lukuisia. Tässä muutama esimerkki:

• Psykologi tai kasvatustieteen asiantuntija pohtisi ihmisen historiaa ja sitä, millä tavalla kasvatus on häntä muokannut.
• Perinnöllisuustutkija pohtisi millaisia taipumuksia suvussa on ollut ja vaikuttavatko perintötekijät jotenkin.
• Psykiatri tai aivotutkija tarkastelisi asiaa biologian ja aivojen näkökulmasta erityisesti silloin, jos ihmisellä on suuria käyttäytymishäiriöitä.
• Sosiologi kiinnittäisi huomion ympäristöön ja ihmisiin, joiden kanssa tämä henkilö on tekemisissä.

Kaikki nämä tieteenhaarat osaisivat sanoa jotain, mikä mahdollisesti osuu kohteeseensa. Ne kaikki olisivat siksi totta, mutta mikään tulos ei olisi koko totuus. Esimerkiksi henkilön vanhemmat osaisivat ehkä parhaiten sanoa, mitkä näistä lähestymistavoista olisivat varteenotettavimmat, koska he tuntevat kyseisen ihmisen kokonaisuutena parhaiten. Vaikka jostain näkökulmasta tehty tieteellinen tutkimus pääsisi itsessään hyvinkin pätevään loppupäätelmään, se ei aina ole sovellettavissa juuri siihen kyseiseen tapaukseen.

Teologiaa tehdään monesta eri näkökulmasta. Käytännöllinen teologia, systemaattinen teologia, eksegetiikka, kirkkohistoria ja uskontotiede kaikkine alalajeineen lähestyvät uskonnollisia kysymyksiä hyvin eri tavoin. Hengellinen raamattuopetus joutuu kovaan valinnanpaikkaan, kun se pohtii, millä tavoin välillä keskenään ristiriitaisiakin tutkimustuloksia on sovellettava rehellisesti ja viisaasti. Tieteellisiä havaintoja ei voida ohittaa olankohautuksella, mutta tarvitaan viisautta ymmärtää, millä tavoin niitä voidaan soveltaa siihen kyseiseen tapaukseen.

Tämä lienee lähinnä se ongelma, jota sinä tiedustelet: Mistä löytyy se viisaus, että osaa soveltaa ja suhtautua oikein moninaiseen tieteelliseen tutkimukseen ja uskonnolliseen raamatunselitykseen. Jatkan asian pohtimista edelleen, mutta tässä vaiheessa yksi pikavastaus: Siihen ei ole olemassa mitään erityistä sääntöä. On vain sukellettava syvemmälle kumpaankin.


Kaikella tutkimuksella on joku lähtöoletus

Yksi tutkimuksen tekemisen perusohjeista kuuluu, että jos tutkijalla on joku lähtöoletus tutkittavasta aiheesta, se pitää kirjoittaa selvästi näkyviin tutkimuksen johdantoon. Muuten oma lähtöoletus piiloutuu alitajuisesti tutkimustuloksiin. Avoimuus omien mielipiteiden ja oletusten suhteen on avain myös avoimuuteen tutkimustulosten äärellä.

Tieteellisen tutkimuksen ja hengellisen raamatunselityksen lähtöoletukset ovat yksinkertaistetusti sanottuna päinvastaiset. Tieteellinen tutkimus lähtee siitä oletuksesta, että Jumalaa ei voida ottaa tutkimuksissa huomioon, joten tiede selittää kaiken Raamatusta ilman yliluonnollisuuden mahdollisuutta. Hengellinen raamatunselitys lähtee siitä, että Jumala on toiminut maailman historiassa myös yliluonnollisesti ja hänelle kaikki on mahdollista.

Esimerkiksi tieteellinen raamatunselitys puhuu opetuslasten ”ylösnousemuskokemuksesta”, jonka vuoksi heidän pelokkuutensa muuttui rohkeudeksi. Kantaa ei oteta siihen, nousiko Jeesus kuolleista. Aihe kierretään puhumalla opetuslasten reaktioista. Uskonnollisen raamatunselityksen kulmakivi puolestaan on se, että Jeesus todella nousi kuolleista.


Tiede ja usko haastavat toisiaan

Sekä tieteellinen raamatuntutkimus että hengellinen raamatunselittäminen ovat helppoja lajeja, kun ne päätyvät samoihin johtopäätöksiin. Esimerkiksi arkeologian puolella on runsaasti esimerkkejä siitä, että kaivauksissa tehdyt löydöt ovat tukeneet pitkään voimassa ollutta raamatuntulkinnan tapaa.

Vaikeammaksi tilanne menee silloin, kun tulokset ovat ristiriidassa. Arkeologian puolella on myös esimerkkejä siitä, että tieteellistä näyttöä jonkun Raamatussa kerrotun asian tueksi ei löydy. Välillä löytyy myös asioita, jotka puhuvat perinteistä raamatuntulkintaa vastaan. Näissä ristiriitatilanteissa reagoidaan karkeasti ottaen kolmella eri tavalla.

Ensimmäinen on ylihengellistäminen. Tällöin oma tulkinta Raamatusta määrittelee tieteelliset tutkimustulokset oikeiksi tai vääriksi. Äärimmäisiä minun kuulemiani esimerkkejä on se, että paleontologian löydökset erilaisista hirmuliskojen luurangoista selitetään sillä, että Jumala loi valmiin maailman 6000 vuotta sitten, ja silloin Jumala loi myös fossiilit, vaikkei sellaisia eläimiä ole koskaan elänytkään. Vastaavanlaiseksi ilmiöksi voitaisiin luokitella sekin, että koronarokotusten äärellä on hengellistä liikehdintää, jossa kyseenalaisten profetioiden pohjalta soditaan vahvoja lääketieteellisiä faktoja vastaan.

Toinen suhtautumistapa on edellisen vastakohta, eräänlainen ”tiedeuskovaisuus”. Ateismiin sopii hyvin se ajattelu, että maailmassa on paljon selittämättömiä asioita, jotka selviävät aina vain paremmin sitä mukaa, kun tiede kehittyy. Hengellisessä viitekehyksessä tämä sama ajattelumalli tarkoittaa, että ”Jumala on aukkojen Jumala”. Toisin sanoen Jumalalla selitetään vain se, mitä tiede ei ole osannut selittää. Tällöin Jumalalle jätetty osuus kaventuu sitä mukaa, kun tiede tekee uusia löytöjä. Suomalaisessa hengellisessä keskustelussa tätä äärilaitaa edustaa ajattelu, että Raamatussa ainoa tärkeä asia on se, että Jeesus antaa synnit anteeksi ja kaikkia on rakastettava. Kaikki muu on lopulta muuttuvaa asiaa, joka kertoo aikansa ihmisten ajattelusta eikä Jumalan tahdosta. Tieteelliset löydöt ja nykyinen ihmiskäsitys vastaavat niihin kysymyksiin paremmin.

Kolmas ajattelutapa on se, johon minun mielestäni täytyisi pyrkiä: jatkuva tieteellisen ja hengellisen raamatunselittämisen vuoropuhelu. Se on kaikkein inhottavin ja vaikein metodi, koska valmista ei tule koskaan, vaan vuoropuhelu pakottaa jatkuvaan kasvuun ja liikkeellä olemiseen. Joskus se vaatii rohkeutta kyseenalaistaa tieteellisiä johtopäätöksiä. Usein se edellyttää valmiutta muuttaa omaa ymmärrystä Raamatusta. Aina se vaatii halua viipyä aiheen äärellä, pohtia omia johtopäätöksiensä perusteita ja opettaa Raamattu nöyrästi. Tätä kaikkea on tehtävä, vaikka sydämessään tietää, että näkemys voi muuttua piankin, kun tieteellisyyden ja hengellisyyden välinen vuoropuhelu on opettanut lisää. Ennen kaikkea se vaatii rehellisyyttä omien motiivien suhteen ja sen myötä valmiutta kulkea tapauskohtaisesti joko tieteellisen tulkinnan tai hengellisen tulkinnan suuntaan.


Pari omaa havaintoa ja prosessia

Minä olen oppinut Raamatun kertomuksia hyvin pienenä, joten näkemykseni niistä on ollut varsin lapsenomainen. Lapsenuskolla olen tehnyt paljon sellaisia tulkintoja, joita Raamattu itsekään ei tee, ja sen vuoksi tieteellisen raamatuntutkimuksen tulokset ovat haastaneet uskoani.

Ehkä ensimmäisiä hämmennyksen aiheuttajia oli se, kun kuulin, että evankeliumit ovat ainakin Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan osalta suurelta osin muiden ihmisten käsialaa kuin näiden otsikoissa mainittujen henkilöiden. Lisää hämmennystä tuli, kun nykyisessä kirkkoraamatussa on alaviite Markuksen evankeliumin loppuosassa, että se on myöhäisempi lisäys, ja alkuperäisin Markuksen evankeliumi päättyy jo 16. luvun alkupuolelle. Aluksi nämä tieteen tutkimustulokset olivat jopa uskon perusteita horjuttava kokemus, kun ajattelin, että nyt koko Raamatun arvovalta murenee, kun asiat eivät olekaan niin kuin minä olen ajatellut.

Hetken päästä oivalsin, että eihän Raamattukaan väitä, että nämä kyseiset ihmiset olisivat ne tekstit kirjoittaneet. Ne ovat otsikoita, jotka on laitettu jälkikäteen tekstien tunnistamiseksi. Alkuperäisissä kirjoituksissa ei ole edes jaenumeroita, isoja alkukirjaimia tai sanavälejä. Ja miksi ihmeessä Markuksen evankeliumi olisi Jumalan Sanaa vain siinä tapauksessa, että yksi ainoa ihminen olisi sen kirjoittanut alusta loppuun? Onhan Raamatulla lukuisia kirjoittajia joka tapauksessa. Eikö useamman ihmisen todistus samasta asiasta ole vielä vakuuttavampaa kuin yhden ihmisen todistus.

Toinen samankaltainen kokemus oli silloin, kun tiedekunnassa opetettiin, että kielellisten seikkojen valossa on todettava, että Jesajan kirjan ennustukset on kirjoitettu paljon Jesajan väitettyä elinaikaa myöhemmin - jopa Jesajan kirjassa ennustetun Jerusalemin hävittämisen jälkeen. Tämä kuulosti minun korvaani siltä, että tieteellisellä tulkinnalla haluttiin kumota profetioiden mahdollisuus niin, ettei edes Raamatun aikaan Jumala ilmoittanut mitään tulevia asioita, vaan ne ovat vain juutalaisten taruja.

Vähän asiaa mietittyäni tajusin, että eihän käytännössä mikään Raamatun sana ole alun perin ollut kirjallisessa muodossa. Mooses kirjoitti muistiin jotain asioita, mutta varsinainen kokoaminen – Mooseksen kuoleman raportoiminen mukaan lukien – on ollut pakko tehdä joskus myöhemmin. Samoin Jesajan julistus on varmasti kiertänyt ensin suullisena perimätietona, ja se on kirjoitettu muistiin vasta sitten, kun on huomattu, että hänen julistuksensa oli totta. Itse asiassa Mooses antaa ohjeet siitä, kuinka oikea profetia tunnistetaan:

Jos alatte kysellä mielessänne, mistä tiedätte, mikä sana ei ole lähtöisin Herralta, muistakaa tämä: Jos se, mitä profeetta puhuu Herran nimissä, ei toteudu, se ei ole Herran sanaa vaan väärän profeetan röyhkeää puhetta. Älkää kuulko häntä. (5. Moos. 18:21-22) Jesajan julistus kiersi suullisena perimätietona, kunnes se toteutui. Silloin se tunnistettiin aidoksi profetiaksi, joten se voitiin kirjoittaa pyhiin kirjoituksiin. Kielelliset seikat paljastavat, että kirjallinen muoto vain on paljon Jesajan aikaa myöhäisempi.

Näissä tapauksissa koen, että tieteellinen raamatuntutkimus sai minut ajattelemaan Raamatusta oikein ja historiaan kytkeytyen. Mutta joissain asioissa huomaan, että tieteen ja uskon vuoropuhelu on toiminut toisinpäin.

Kerran sain kädestä pitäen kiitosta siitä, kun tein oppimispäiväkirjan eksegetiikan professorin luennosta. Osoitin virheen hänen päättelyketjussaan, jossa hän otti kantaa Luukkaan evankeliumin neitseestäsyntymiskohtaan. Professori hyppäsi ulos eksegetiikan erityisosaamisalueeltaan dogmatiikan puolelle. Luennolla hän selitti siitä, kuinka katolisen kirkon on täytynyt johdonmukaisuuden nimissä luoda oppi myös Marian neitseestäsyntymisopista, koska muuten Jeesuskaan ei voisi olla synnitön. Jeesus ei voisi olla synnitön, jos hän on syntynyt perisynnin alaisesta naisesta, joten Mariankin täytyisi loogisuuden vuoksi olla syntynyt neitseestä. Vastaväitteeni kuului tiivistetysti, että tuo päättelyketju vaatisi katkeamattoman neitseestäsyntyjien ketjun Eevasta alkaen. Professori kiitti kritiikistäni, ja silloin huomasin, että myös hengellinen tulkinta voi toimia opponenttina tieteelliselle opetukselle.


Kysymys Betlehemistä

Esimerkiksi meille opetettiin, että Jeesus ei syntynyt Betlehemissä, vaan se on vaan Markuksen ja Luukaksen tekaisema juttu, jotta Vanhan Testamentin Messias profetiat saataisiin näyttämään suotuisalta Jeesukselle. Perusteluina oli ihan vakuuttavasti, että verollepanolle ei käsketty koko Rooman valtakuntaa kuten evankeliumi väittää. Quirinius käski vain Juudean, Samarian ja Idumean verollepanoon. Verollepano ei siis voinut mitenkään koskea Galileaa. Lisäksi Herodes Suuren teettämästä lapsien murhasta ei löydy minkäänlaista mainintaa mistään muusta lähteestä, vaikka ilmeisesti muuten Herodeksesta löytyy aika paljonkin tietoa muista lähteistä.

Tämä on erinomaisen hyvä esimerkki pohdinnasta, jossa tiede ja perinteinen hengellinen raamatuntulkinta haastavat toisiaan. Silti tässä kyseisessä tapauksessa minulle ei tule olo, että Jeesuksen syntymäpaikkana pidetty Betlehem ja Raamatun ennustukset aiheesta olisivat uhattuina. Mielessäni ovat seuraavat asiat, jotka tuota kuulemaasi opetusta haastavat.

Olen kuullut opetettavan, että Betlehem oli Jeesuksen syntymän aikoihin hyvin pieni kylä. Siellä ei ole ollut lastensurman aikoihin valtavia lapsimääriä. Muistelisin, että jokin arvio (en tiedä, mistä lähteestä) on ollut maksimissaan noin 20 lapsesta. Se on todella suuri tragedia sille kylälle, mutta Herodeksen hirmutekojen listassa se ei välttämättä ole edes mainitsemisen arvoinen.

Mielestäni on täysin loogista, että verollepanoa ei ole massiivisessa Rooman valtakunnassa toteutettu yhtä aikaa joka kolkassa vaan alueittain. Kun Luukas kertoo, että keisari Augustus määräsi koko valtakunnan verollepanoon, se on varsin yleisluontoinen ilmaus, joka ei kerro tarkasti, miten se on tapahtunut missäkin.

Luukas on koko kaksoisteoksensa halki kirjoittanut harvinaisen tarkasti muun muassa roomalaisten virkanimityksistä, ja hän on ollut huolellinen Roomaa koskevissa yksityiskohdissa. Luukkaan evankeliumin ja Apostolien tekojen onkin arveltu olleen materiaalia Teofilokselle, jonka puolestaan on arveltu olevan Paavalin oikeudenkäynnissä avustajana toiminut henkilö. Luukkaalta olisi kardinaalimoka sijoittaa evankeliumiinsa jotain kaikkien tuntemaa historiaa väärin. Quiriniuksen käskemä verollepano tapahtui muun muassa Juudeassa, jossa on Betlehem. Vaikka Quiriniuksen verollepano ei olisi koskenut Galileaa, se on siis näyttänyt koskettavan jollain tavalla Joosefia, joka oli Betlehemistä lähtöisin olevan Daavidin sukua.

Näissä pohdinnoistani näkee selvästi, että minulla on taustaoletuksena pyrkimys perinteiseen raamatuntulkintaan. Siksi näiden ajatusteni täytyisi saada jatkokseen vastakommentteja vaikkapa siltä opettajalta, jonka opetuksia kysymyksessäsi lainasit.

[Ainainen epäilijä]

Moikka!

Minua on vaivannut Helsingissä eksegetiikkaa opiskellessa monet Raamattuun liittyvät kysymykset. Tiedostan tietenkin, että tutkimuksen lähtökohta ei ota kantaa yliluonnolliseen tai mieluiten kieltää sen. Tästä lähtökohdasta Raamatun sanomat ja tulkinnat tuntuvat usein kuitenkin vääristyvän tai menevän kokonaan hutiin ainakin näin uskovan näkökulmasta. Olen myöskin usein miettinyt, että onko tutkimus todella objektiivista, niin kuin se väittää. Nimittäin usein tutkimusten tulokset tuntuvat tukevan mahdollisimman liberaalia kantaa, sitä mikä on vallassa yhteiskunnassa muutenkin. Esim. homokysymyksestä opettaja opetti, että tieteellinen eksegetiikka auttaa Raamatun väärinkäytön kitkemisessä avioliittokysymyksessä. Muutenkin asenne kaikkea perinteistä kohtaan oli ERITTÄIN KRIITTISTÄ, jollei poissulkevaa. Ja ei siinä, kannatan objektiivisuutta tieteessä, mutta olen sitä kyllä vähän epäillyt, että onnistuuko keneltäkään meistä. Kovissa tieteissä on helpompaa kun ollaan numeroista aina samaa mieltä:) Mutta ihmistieteet on nian erilaisia, monitahoisia.

Tosin on myös eksegeettisiä faktoja, jotka ovat minulle logiikka/järki ihmisenä vaikeita niellä ja aiheuttavat epäilyksiä sen vuoksi. Esim. Jesajan kirjasta on septuagintassa melkoisesti erilainen versio kuin masoreettisessa käsikirjoituksessa. Olikohan Esran kirja mihin oli lisätty Jumalasta maininnat jälkikäteen. Ja Jeesuksen sanat eivät olleet ehkä Jeesuksen joissakin evankeliumeissa. Miten tällaiseen voi sanoa? En voi ohittaa tällaisia vaan olkaa kohauttamalla, vaikka olen täysillä uskovainen. Kristus on ainoa toivo, mitä minulla on, se on ainoa valttikorttini. Siksi usko on varmaan kestänyt kaikissa näissä järjen epäilyissä. Elämä ilman toivoa pelastuksesta ja toivoa taivaan kotiin Jeesuksen luo pääsystä olisi sietämätön. Olenkin paljon rukoillut Jumalalta näitä, että miten suhtautua ja haastaa näitä tieteellisiä juttuja. Niitä kun markkinoidaan totuutena, vaikka opettaja kyllä myönsikin, etteivät tulokset ole lopullisia totuuksia, vaan enemmänkin todennäköisyyksiä. Ehkäpä jossain menee raja, että uskon on mentävä järjen edelle.

[Nettipappi Marko]

Tervehdys Ainainen epäilijä!

Piispa Eero Huovinen piti minun opiskellessani yhden luennon tieteen filosofian kurssilla. Muistan sieltä kaksi asiaa todella kirkkaasti.

Ensinnäkin piispan sisääntulo oli yksinkertaisen tehokas. Tervehtimättä ja sanaakaan sanomatta tuo suuri mies astui sisään auditorioon, kiipesi luennoitsijan pöydälle ja nosti toisen jalkansa ilmaan. Piispa seisoi pitkään yhdellä jalalla ja tuijotti aivan hiljaa meitä opiskelijoita.

Pikkuhiljaa alkoi opiskelijoiden joukosta kuulua tirskuntaa ja supinaa. Piispa laski jalkansa alas, seisoi pöydällä edelleen, mutta tukevammin, ja alkoi puhua. En muista sanamuotoja alkuunkaan, mutta asia oli seuraava: Yhdellä jalalla ei voi seistä kauaa. Tekään ette voi seistä vain uskonnollisen uskon tai tieteellisen tiedon varassa. Tarvitaan molemmat. Seisokaa kahdella jalalla. Toinen jalka yliopiston ja toinen jalka kirkon puolella. Tämän jälkeen seurasi luento tieteen filosofiasta ja kristillisestä uskosta.

Lopussa tuli toinen yksinkertainen muistutus, jonka idea oli suunnilleen tämä: Tieteellinen tieto on pystyttävä koettelemaan. Siksi älkää nielkö kaikkea sellaisenaan. Mitä teille täällä yliopistossa tarjotaankaan, pureskelkaa se. Teologinen kätyrini Jari Jolkkonen jakaa teille nyt purukumit. Hilpeältä luennolta poistuimme Jenkki-paketit kourassa.

Olet varmasti lukenut tuon edellä kirjoittamani vastauksen Jakelle. Siinä olen kirjoittanut jo paljon yleisiä periaatteita. Ja sen pohjalta arvannet, etten osaa kovin tarkasti vastata kysymykseesi. Koen, että jokainen teologi joutuu käymään oman paininsa tieteellisen raamatuntulkinnan ja uskonnollisen uskon parissa. Hyvin harva päätyy lopputulokseen, että vain jompikumpi on oikeassa. Useimmiten rauha löytyy prosessiin suostumisesta. Toisinaan tieteellinen tutkimus haastaa itselle tuttua raamatuntulkintaa ja vastaavasti toisinaan hengelliset näkökulmat kyseenalaistavat tieteelliset löydöt. Lepo löytyy kamppailujen jälkeen sitten, kun on syntynyt se mieltä rauhoittava varmuus, ettei kumpikaan pysty kaatamaan toistaan, vaan saa seistä tukevasti siinä kaikessa oppimisprosessissaan.

Kysymyksessäsi mainitsemiisi eksegeettisiin faktoihin en osaa tarkasti ottaa kantaa. Sen sijaan yritän vielä jatkaa edellistä viestiäni vähän erilaisilla yleispätevillä pohdinnoilla. Otan pari näkökulmaa siitä, että jopa mainitsemasi kovat numerotieteet ovat alttiita virhetulkinnoille. Vaikka kovissa tieteissä faktat ovat faktoja, liittyy niihinkin tiettyjä sudenkuoppia. Yritän muotoilla sanottavani kahdeksi työkaluksi, joiden toivon auttavan sinua asioiden pureskelussa.


Pohdi sitä, onko riittävästi muuttujia huomioitu

On täysin vastaansanomatonta, että 1+3=4. Tätä vastaan ei voi taistella muuta kuin näsäviisaalla knoppailulla. Mutta hyvin usein on tarpeen esittää kysymys, onko tilanne sellainen, jossa 1+3 on oikea laskutoimitus? Entäpä jos kyseistä asiaa käsiteltäessä oikea laskukaava olisikin 1+3+1?

Se, mitä asioita tutkimuksessa huomioidaan, vaikuttaa väistämättä siihen, mihin lopputulokseen päädytään. Raamatun tieteellisessä tutkimuksessa kovasti perinteisestä tulkintalinjasta poikkeavat väitteet johtuvat helposti siitä, että asioita katsotaan liian kapeasti. Tieteellisen raamatuntulkinnan lähtökohta ei ole kaikkia raamatuntekstejä yhdistävässä ikuisessa Jumalassa. Siksi tieteen periaatteita noudattaen lähtökohdaksi valitaan jokin tietty kulttuurillinen aikakausi, raamatunkirjan kirjoittaja tai jokin muu tarkasti rajattu näkökulma. Uskonnollinen usko on paljon taipuvaisempi näkemään Raamatun jumalallisena jatkumona, jossa yhdistävä tekijä on sellainen suuri linja, jota ei voi tutkia eksegetiikan työkaluilla vaan tarvitaan dogmatiikan työkaluja.

Esimerkiksi Raamatun kirjoittajien teologiasta saadaan hyvin erilaisia tulkintoja sen mukaan, mitkä kirjat lasketaan kyseisen ihmisen kirjoittamiksi. Paavalin ja Johanneksen kirjoittamista teoksista on tutkijoilla vaihtelevia näkemyksiä. Muun muassa Johanneksen Ilmestys on kielellisesti hyvin erilainen kuin Johanneksen evankeliumi ja Johanneksen kirjeet. Tällä perusteella voidaan tehdä johtopäätös, että Ilmestyskirjan kirjoittaja on joku muu Johannes kuin apostoli Johannes. Mutta silloin eksegetiikan työkaluilla on automaattisesti tehty se oletus, että kielelliset seikat ovat tärkein tekijä, joka paljastaa, onko kirjoittaja sama.

Toisaalta voidaan hyvin ajatella laajemminkin. Johanneksen Ilmestys on vankilasaarella muistiin kirjoitettu näky. Sekä sisältö että kirjoitustilanne poikkeavat hyvin paljon evankeliumien tai kirjeiden kirjoitustilanteesta. Näyn muistiin merkitseminen tarvitsee mahdollisesti hyvin erilaista sanavarastoa kuin Jeesuksesta kertovan evankeliumin tai seurakunnalle tarkoitetun opetuskirjoituksen kirjoittaminen. Lisäksi kieleen on mahdollisesti vaikuttanut kirjurin puute. Tavallisesti arameaa äidinkielenään puhuneet apostolit tarvitsivat kirjuria kreikankielisen ulkoasun huolittelemiseksi.

Onko siis Johanneksen teologiaa pohdittaessa otettava laskukaavaksi 1+3 vai 1+3+1? En tiedä, mutta valittu näkökulma vaikuttaa suuresti lopputulokseen. Iskevä ohjeeni kuuluukin, että mieti, onko riittävästi muuttujia otettu huomioon. Ja samalla tiedostan hyvin sen, että on täysin mahdotonta tietää, mikä kaikki on huomioitava. Kun on luullut ottaneensa jo kaiken mukaan laskuihin, voi löytää jonkun uuden muuttujan, joka ravistelee kaikkea aikaisempaa. Raamattu on valtava kirja Jumalasta ja ihmiselämästä. Uusia näkökulmia tulee vastaan loputtomasti, kun oppii lisää.


Pohdi, mitä tutkimustulos oikeasti merkitsee

Mitä "kovemmista tieteistä" on kyse, sitä yksiselitteisempi on lähtökohdan ja lopputuloksen suhde. Yhteenlaskussa tulee väistämättä vain yksi oikea vastaus. Kahden aineen kemiallinen reaktio tuottaa samoissa olosuhteissa aina saman tuloksen. Mutta sen jälkeen ollaankin jo ihan uudella alueella, kun pyritään selittämään, mitä se tulos käytännössä merkitsee.

Esimerkiksi evankeliumeista on säilynyt hyvin vanhoja käsikirjoituksia, joissa on eroja. Meillä ei ole käytössä yhtään "alkuperäistä" evankeliumia siinä mielessä, että voitaisiin sanoa jonkun pergamentin olevan kirjoittajan kynästä lähtenyt ensimmäinen kappale. Vanhimmissa käsikirjoituksissa on erilaisia sanamuotoja, ja joitain kohtia puuttuu yhdestä ja joitain toisesta. Näiden pohjalta on pyritty yhdistämään mahdollisimman alkuperäiset tekstit, jonka lopputuloksena meillä on nykyisen muotoiset evankeliumit.

Tämä on tieteellistä tutkimusta ja tieteellinen lopputulos. Mutta mitä se merkitsee? Tarkoittaako se, että Raamattu ei ole Jumalan sanaa? Jos jostain Jeesuksen opetuksesta on olemassa kaksi sanamuotoa, niin tarkoittaako se, että kirjoittajat ovat tehneet virheen, vai että Jeesus on yli kolmen vuoden julkisen toimintansa aikana opettanut asioita eri tilanteissa eri sanamuodoilla?

Kristityt ovat aina voineet ylpeänä sanoa, että meidän Pyhä Kirjamme on todistusta historiassa toimineesta Jumalasta. Sitä ei ole kirjoittanut salassa joku yksi ihminen, joka vaatii siihen uskomista ilman todisteita. Raamattu on 1000 vuoden aikana syntynyt todistus siitä, mitä oikeasti on tapahtunut. Siksi ei pitäisi olla uskonnollinen ongelma, jos Raamattu näyttää oikeasti inhimillisten ihmisten muistiin kirjoittamilta asioilta. Luottamus Raamatun arvovaltaan ei saa karista silloinkaan, kun luemme ensimmäisten vuosisatojen kirkolliskokouksista, joissa on keskusteltu siitä, mitkä kirjat ovat oikeita. Tai kun luemme tieteellisiä artikkeleita Raamatun tekstien kokoamisesta pienemmistä paloista.

Jos Jumala todella on historian Jumala, niin eikö hän silloin nimenomaan toimi sen historian kautta? Minulle oli aikanaan hyvin tärkeää, että Raamattu olisi jotenkin ihmeellisesti syntynyt kirja. Nyt minun mielestäni on paljon suurempi todistus Jumalan suuruudesta se, että hän on saanut aikaiseksi Sanansa käyttämällä historian käänteitä, inhimillisiä kirjoittajia ja riiteleviä kirkolliskokouksia, jotka lopulta ovat hyväksyneet kirjakokoelmaan kuuluvat teokset.

Tutkimalla voidaan saada selville monia asioita Raamatun synnystä. Mutta mikään tutkimustulos ei voi antaa meille valmista johtopäätöstä siitä, miten meidän on suhtauduttavat nyt käytettävissämme olevaan Raamattuun.


Käsittelin kysymystäsi todella yleisellä tasolla. Enkä ole ihan varma, olenko ollenkaan osunut niihin kysymyksenasetteluihin, joita olet mielessäsi pyörittänyt. Mielestäni olet tehnyt varsin oikeaan osuvia havaintoja siitä, että tiede on lopulta yllättävän inhimillistä. Tutkija valitsee a) mitä hän haluaa tutkia b) mistä näkökulmasta hän haluaa tutkia c) mitä asioita hän ottaa mukaan tutkimukseen d) millä tutkimusmenetelmillä hän tutkii jne. Lisäksi tutkijalla on aivan inhimillinen paine siitä, että tieteen täytyisi tuottaa uutta tutkimustietoa ja että tutkimuksen tuloksia täytyy pystyä puolustamaan vastaväittäjien edessä. Koko tämä paketti on lopulta hyvin inhimillistä. Tiede tuottaa paljon hyvää myös uskon rakennukseksi. Mutta tiede ei tuota lopullisia vastauksia. Tiede auttaa usein jäsentämään uskoa paremmin, mutta tieteellinen tieto ei kata kaikkea, mitä usko on.