Tervehdys Kovasti koeteltu!
Kysymyksesi äärellä jään aika hiljaiseksi. Kirjoitat hyvin selkeästi ja analyyttisesti, mutta tavalla, joka myös huokuu hyvin vahvaa kärsimyksen tuntemista. Toivon, että osaan omalta osaltani vastata tätä kipua ja herkkyyttä kunnioittaen. Etukäteen osaan jo pahoitella sitä, että kysymyksesi kärsimyksistä on helpohko käsitellä raamattutiedon näkökulmasta. Vaikeudet alkavatkin juuri siinä, kun yritän sinun kanssasi kipuilla, miten näihin raamatunkohtiin pitäisi suhtautua silloin, kun tuntuu järjettömän pahalta.
Laitan tähän näkyville ne jakeet, joihin kysymyksessäsi viittaat.
Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona niitä monenlaisia koettelemuksia, joihin joudutte. Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä. Ja kestävyys johtakoon täydelliseen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette vajaita miltään kohden. ... Autuas se, joka koettelemuksessa kestää. Sen kestettyään hän on saava voitonseppeleeksi elämän. Jumala on sen luvannut niille, jotka häntä rakastavat. (Jaak. 1:2-4, 12)
Minun mielestäni tässä kohdassa, kuten hyvin monessa muussakin raamatunkohdassa, kärsimyksiä käsitellään iankaikkisuuden näkökulmasta. Mutkat suoriksi vetäen kyse on siitä, että Jumala pitää meidät mitä moninaisimmilla tavoilla taivastiellä. Paavali ja Barnabas kiteyttivät ensimmäisen lähetysmatkansa aikana rohkaisunsa kristityille sanoihin: "Jumalan valtakuntaan meidän on mentävä monen ahdingon kautta." (Ap. t. 14:22)
Tätä on äärimmäisen vaikea hyväksyä tunnetasolla. Ainakin minä tunnistan itsessäni taipumuksen katkeroitua Jumalalle kaikista vastoinkäymisistä: "Sinulla on kaikki valta, mikset estänyt tätä!" Ja yhtä aikaa joudun toteamaan, että usein sen katkeroitumisen tunteen aikana minulla on kaikkein intensiivisin suhde Jumalaan. Eihän se mitenkään rakastavalta ja kunnioittavalta suhtautumiselta tunnu edes omasta mielestäni, mutta enpä toisaalta ole silloin myöskään itseriittoinen tai välinpitämätön.
Hyvin lohdullista onkin, että "kärsimyksistä iloitseminen" ei ainakaan minun mielestäni ole tunnetason vaatimus. "Pitäkää ilona" on eri sävyinen kehotus kuin "iloitkaa ja riemuitkaa". Vähän niin kuin Pietari, joka kieltämisensä jälkeen vastasi kolmesti Jeesuksen kysymykseen "rakastatko minua" sanoilla "pidän sinua rakkaana". Alkukielessä Jeesuksen kahdessa ensimmäisessä kysymyksessä on eri sana kuin Pietarin vastauksessa. Pietari ei uskaltanut luvata liikoja, joten hän vastasi lievemmällä sanalla kuin Jeesus kysymyksessään käytti. Hän tiesi, että hänen kyvyillään on rajat.
Samalla tavoin meidän iloitsemisen kyvyllämme on rajat. Kun luet Jobin kirjaa tai monia eri Psalmeja, niin huomaat, että siellä kärsimys ei muutu edes näiden hurskaimpien ihmisten suussa kuvaukseksi riemullisista tunteista. Kyllä he tunteensa sanoittavat Jumalalle jarruttelematta ja kaunistelematta juuri niin kuin ne ovat. Heprealaiskirjeessä tämä lainalaisuus sanotaan auki aivan selvästi:
Isämme kurittivat meitä vain lyhyttä aikaa varten ja niin kuin heistä näytti hyvältä, mutta Jumalan kuritus koituu meidän todelliseksi parhaaksemme: me pääsemme osallisiksi hänen pyhyydestään. Vaikka kuritus ei sitä vastaan otettaessa koskaan tunnu iloiselta vaan ikävältä asialta, se lopulta antaa näin valmennetuille hedelmänsä: rauhan ja vanhurskauden. (Hepr. 12:10-11)
Meidän Luojamme ja elämän antajamme tuntee elämän lainalaisuudet. Eikä hän väitä, että kärsimyksen ja kurituksen äärellä ilon pitäisi kumpuilla pintaan. Niin ei tapahdu hurskaimmalla kristitylläkään, ellei Pyhä Henki anna siihen erityistä voimaansa. Siksi "ilona pitämisen" käsky suuntaa katseen kärsimyksen jälkeiseen aikaan.
Monet kärsimykset loppuvat jo tämän elämän aikana. Suurta siunausta on sekin, että myös kärsimysten uskoa vahvistava vaikutus näkyy monesti jo tämän elämän aikana. Mutta valitettava tosiasia on, että joskus kärsimys päättyy vasta ikuisuuden alkaessa. Tai vaikka kärsimys päättyisi jo aikaisemmin, niin koko tämän elämän aikana sen merkitys ei itselle näyttäydy ainakaan positiivisena.
Tämän vuoksi ikuisuusnäkökulma on vahvasti läsnä niissä raamatunkohdissa, joissa puhutaan ilosta kärsimysten äärellä. Kysymyksessäsi mainittu voitonseppele (Jaak. 1:12) on kuva ikuisesta ilosta ajallisten kärsimysten jälkeen. Pietari puhuu kärsimyksien tuomasta ilosta, ja suorastaan kehystää siitä aiheesta sanomansa ajatuksen ikuisen elämän lupauksilla:
Häneltä me saamme perinnön, joka ei turmellu, ei tahraannu eikä kuihdu. Se on varattuna teille taivaissa, ja voimallaan Jumala varjelee teidät uskossa, niin että te saavutatte pelastuksen, joka on valmiina saatettavaksi ilmi lopunaikana. Siksi te riemuitsette, vaikka nyt jouduttekin jonkin aikaa kärsimään monenlaisissa koettelemuksissa. Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa. (1. Piet. 1:4-7)
Osaan vain analysoida näitä raamatunkohtia, enkä kykene pureutumaan sinun kipuusi ja sen juuriin. Mutta toivon, että tällainen raamattutiedon lyhyt avaaminen voisi lohduttaa sinua kahdella tapaa. Ensinnäkin toivon, että voisit luottaa siihen, ettei Jumala ole kääntänyt selkäänsä. Et kyllä niin kysymyksessäsi antanut ymmärtääkään. Mutta sen haluan silti auki kirjoittaa. Jumala toimii oman viisautensa mukaan, mikä meidän mielestämme näyttää usein mielivaltaisuudelta. Syitä voimme vain arvailla. Job sai kaiken kärsimyksensä jälkeen Jumalalta vastauksen, joka voitaisiin tiivistää näin: Kun osaat luoda virtahevon, sitten ymmärrät, miksi olen näin tehnyt.
Toiseksi toivon vastaukseni alleviivaavan sitä, että Jumala ei vaadi sinua tuntemaan iloisia ja kiitollisia tunteita. Päinvastoin saat purkaa Jumalalle tuntemuksesi niin aidosti kuin mahdollista. Minun ymmärrykseni mukaan kaikki iloon liittyvät kehotukset sisältävät nimenomaan ajatuksen siitä iankaikkisuuden voitonseppeleestä, joka on ilonaihe kaiken kärsimyksenkin keskellä. Vaikka elämässä ei olisi mitään muuta ilonaihetta, niin siihen kannattaa yrittää kiinnittää katseensa. Autuaaksijulistuksissa Jeesus kehottaa uskonsa tähden vainottuja riemuitsemaan, mutta ei vaadi, että kärsimyksen pitäisi itsessään tuottaa iloa. Ilo on ennakoivaa iloa siitä, mitä kärsimyksen jälkeen ikuisuudessa odottaa:
Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. (Matt. 5:11-12)
Toivon ja rukoilen sinulle kärsimysten loppua ja lohdutusta kaikista tähän asti käydyistä koettelemuksista.
