Kirjoittaja Aihe: Evankelioiminen toisen laskemalle perustalle  (Luettu 2116 kertaa)

Tuija Jäkälä

  • Vieras
Selittäisitkö, mitä tämä tarkoittaa? Onko niin, että esim. jos / kun Suomeen on jo laskettu vuosikymmeniä/ satoja sitten perusta kristinuskolle , ei tänne tarvitse evankeliumia julistaa enää.

"ja sillä tavoin, että olen pitänyt kunnianani olla julistamatta evankeliumia siellä, missä Kristuksen nimi jo on mainittu, etten rakentaisi toisen laskemalle perustukselle,"
Roomalaiskirje 15:20 FB38
https://bible.com/bible/365/rom.15.20.FB38

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 153
    • Profiili
Hei Tuija,

Paavalilla oli apostolin armolahja ja tehtävä. Hänen roolinsa oli julistaa evankeliumia siellä, missä sitä ei vielä tunnettu. Hän siis perusti uusia seurakuntia. Paavalin näkökulmasta apostolin tehtävä päättyi paikkakunnalla silloin, kun sinne syntyi seurakunta ja sillä oli omat paimenet ja johtajat. Sen jälkeen oli aika siirtyä uuteen paikkaan.

Evankeliumin saarnaamisen tehtävä ei kuitenkaan päättynyt seurakunnan syntymiseen. Päinvastoin, kun uusi seurakunta oli perustettu, ottivat seurakuntaan asetetut vastuuhenkilöt tilanteen haltuunsa. Armolahjoista opettaessaan ja erilaisia lahjoja luetellessaan Paavali sopivasti aloittaakin juuri apostolin tehtävästä:

Jumala on seurakunnassaan asettanut ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja vielä jotkut opettajiksi. Muutamilla on voima tehdä ihmeitä, toisilla parantamisen lahja, toisilla kyky auttaa muita, toimia johtajana tai puhua kielillä. (1. Kor. 12:28)
 
Perustuksen laskeminen kuvaa siis sitä työtä, jota Paavali teki. Rakennustermien sijasta sama idea voidaan kuvata maanviljelystermeillä:

Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun. Istuttaja ei siis ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun. Istuttaja ja kastelija ovat samassa työssä, mutta kumpikin saa palkan oman työnsä mukaan. (1. Kor. 3:6-8)

Jeesuksen opetuslapsikseen valitsemat 12 apostolia näyttivät toimineen hyvin pitkään Jerusalemin seurakunnan keskuudessa. Joskin Raamatun sivuilta käy ilmi, että hekin kiersivät juutalaisten keskuudessa sitten myöhemmin. Paavali oli puolestaan saanut tehtäväkseen ja kutsumuksekseen kiertää nimenomaan pakanakansojen parissa. Kirjeensäkin hän kirjoitti lähinnä vain niille seurakunnille, jotka hän on perustanut. Keskenään riitelevää Korintin seurakuntaa hän joutui opettamaan hyvin napakasti. Siinä ohessa hän muistuttaa myös tästä perustuksen laskemisen työstään:

Vaikka teillä Kristukseen uskovina olisi tuhansia kasvattajia, teillä on vain yksi isä. Minähän teidät olen evankeliumia julistamalla synnyttänyt Kristukseen Jeesukseen uskoviksi. Kehotan teitä siis noudattamaan omaa esimerkkiäni. Olen sitä varten lähettänyt luoksenne Timoteuksen, joka on minun hengellinen lapseni, rakas ja uskollinen poikani. Hän palauttaa teidän mieleenne, miten minä Kristuksen omana elän ja mitä minä kaikkialla eri seurakunnissa opetan. (1. Kor. 4:15-17)

Korintin tilanteessa Paavali lähetti Timoteuksen paikalle järjestämään asioita kuntoon. Kirjeestä Titukselle käy ilmi, että samalla tavoin on toimittu Kreetalla. Apostoli kylvi siemenen ja sen jälkeen opettajat ja paimenet ottivat tilanteen hallintaansa:

Jätin sinut Kreetaan sitä varten, että järjestäisit siellä kaiken, mikä vielä oli järjestämättä, ja asettaisit jokaiseen kaupunkiin vanhimmat niiden ohjeiden mukaan, jotka annoin sinulle. (Tit. 1:5)

Paavalin kunnia-asia oli hoitaa oma tehtävänsä hyvin. Hän taisi olla luonteeltaankin sellainen jääräpää, että uudisraivaajan tehtävä suorastaan innosti häntä. Ja vastaavasti hän piti kunnia-asianaan sitä, ettei hän ala puoskaroida kaikilla osa-alueilla. Hän oli nimenomaan apostoli, joka valaa perustusta ja kylvää siementä. Jos joku muu on jo kylvänyt tai perustanut, hän menisi ikään kuin paikkakunnalle sanomaan: "Väärin perustettu. Minä teen tämän uudelleen."

Toisten rakentamalle perustukselle rakentaminen ei tarkoita siis Paavalin kielikuvissa sitä, että evankeliumia julistettaisiin vain kerran. Evankeliumi Jeesuksesta on yksi ja sama riippumatta siitä, kuka sitä julistaa. Inhimillisesti on kuitenkin merkitystä sillä, että asiat ovat selkeitä ja hyvässä järjestyksessä. Jos alkuvaiheissaan olevassa seurakunnassa johtajat ja opettajat vaihtuvat kovin tiuhaan, ei muodostu mitään turvallista järjestystä ja rakennetta. Vaikka muotoseikat ovat vain muotoseikkoja, muoto myös kantaa sisältöä. Jos toimintatavat ja sanamuodot muuttuvat koko ajan, tulee nuorelle seurakunnalle olo, että sisältökin on mitä sattuu.

Rooman seurakunnalle osoitettu kirje on siitä harvinainen Paavalin kirjeiden joukossa, että siinä Paavali kirjoittaa seurakunnalle, jota hän ei ole itse perustanut. Hän ei ollut vielä edes päässyt käymään Roomassa, mutta haaveili siitä kovasti. Siksi hän kertoo, että hänen haaveitaan on jarruttanut se, että on ollut vielä niin paljon uusia alueita, joissa evankeliumia kuului julistaa. Niinpä hänen käyntinsä Roomassa on siirtynyt, koska hän ei voisi siellä tehdä apostolin työtään. Jo alkusanoista käy ilmi, että Rooman seurakunnassa hän olisi "vain vieraana".

Kaipaan päästä tapaamaan teitä, jotta voisin antaa teille jonkin hengellisen lahjan ja näin vahvistaa teitä, tai paremminkin, jotta puolin ja toisin saisimme rohkaisua yhteisestä uskostamme. (Room. 1:11-12)
 
Kysymäsi raamatunkohta aukeaa kirjoittamaani taustaa vasten varsin hyvin - eritoten kun se luetaan hieman laajempana kokonaisuutena:

Olen kuitenkin pitänyt kunnia-asianani olla julistamatta evankeliumia niillä seuduilla, joilla Kristuksen nimi jo tunnetaan, jotta en rakentaisi toisen laskemalle perustukselle. Toimin niin kuin on kirjoitettu: - Ne, joille ei ole kerrottu hänestä, tulevat näkemään, ne, jotka eivät ole kuulleet, tulevat ymmärtämään. Tämän vuoksi matkani teidän luoksenne on estynyt kerran toisensa jälkeen. Mutta nyt minulla ei enää ole tehtävää näillä seuduilla, ja olen jo vuosikausia odottanut tilaisuutta päästä käymään teidän luonanne... (Room. 15:20-23)

Joten kyllä Suomessa saa ja kuuluu julistaa evankeliumia.
Marko Sagulin