Kristitylle sopiva käyttäytyminen

[Anniina]

Varsinkin apostoli Paavali tuntuu joissakin kohdissa kehottavan ihmisiä käyttäytymään nimenomaan kuten on siinä yhteiskunnassa sopivaa. Nimenomaan naisille hän korosti säädyllistä käytöstä ja pukeutumista, ja mieleeni tuli, eikö se voisi juontaa juurensa siitä, että seurakunnissa oli myös aiemmin moraalittomasti eläneitä ihmisiä. Paavali luettelee yhdessä kirjeessään erilaisia synnin muotoja sanoen, että niiden harjoittajat eivät pääse taivasten valtakuntaan. Joukossa on avionrikkojat, juopot, varkaat, miesten kanssa makaavat miehet sun muut, ja sitten Paavali hämmästyttävästi sanoo, että tuollaisia monet teistäkin olivat ennen. Ihmiset saivat nämä synnit anteeksi, mutta sitten tulee tämä miettimäni yhteiskunnallinen puoli. Muut ihmiset tunsivat nämä entiset julkisyntiset ja näkivät näiden liittyneen Kristuksen seuraajiin. Koska ihmisten on vaikeampi antaa anteeksi ja unohtaa toisten tekemiset kuin Jumalan, tuttavat ja naapurit todennäköisesti seurasivat tarkkaan, onkohan niin että nuo muka ovat lopettaneet moraalittoman elämänsä ja lainrikkomisensa (aviorikos ja varkaus olivat rikoksia Roomankin lain mukaan, eli kyse ei ollut pelkästään moraalista). Koska Paavali korostaa voimakkaasti sitä, että seurakunnan on annettava hyvä todistus ja oltava kaikessa nuhteeton ja esikuvallinen, hänen oli pakko myös painottaa, että myös ulkoisella olemuksella tuli näyttää säädylliseltä. Esimerkiksi entisen prostituoidun ei tullut enää pukeutua kuin ammattiaan harjoittaessaan, sillä vaikka vaatetuksella tai muulla ulkonaisella ei sinänsä Jumalan edessä olekaan mitään merkitystä, kristityn naisen ei tullut edes vahingossa antaa ymmärtää, että häneltä edelleen saisi seksipalveluita. (Jotenkin en näe, että nämä kehotukset säädylliseen päänpeittämiseen ja vastaaviin oli annettu ainakaan ensisijaisesti tavallisille aviovaimoille tai leskille, jotka todennäköisesti olivat jo ennen uskoontuloaankin pitäneet maineestaan huolta elämällä kuten sopivana siinä yhteiskunnassa pidettiin ja tunteneetkin kaikki naisten pukeutumissäännöt, todennäköisesti Paavalia tarkemminkin. Useimmissa yhteiskunnissa nimittäin hyvä maine on aina ollut naisen tärkein pääoma.)

Tämä pohdinta liittyy siihen, että mietin, miten monissa asioissa Raamatun paimenkirjeiden ohjeet on laadittu siksi, että seurakunta antaisi hyvän todistuksen ulkopuolisille ja ettei uskosta osattomilla olisi mitään moittimista. Se ei riittänyt, että kristityt itse sisäisesti tiesivät tehneensä parannuksen, sillä ihmiset eivät ole ajatustenlukijoita. Ja tosiaan muisti on pitkä, ja uskosta osattomat naapurit varmasti kyttäsivät, vieläkö sillä naapurin naisella ramppaa kotonaan vieraita miehiä, tai onko toisen puolen isännällä edelleen vaimon lisäksi myös rakastajatar tai mikä vielä mehukkaampaa, miespuolinen rakastaja. Toisin sanoen juoruilunhalu on aina ollut aika suuri, samoin vahingonilo, jos kristitty lankesi. Noni, ei se ollutkaan meitä muita parempi. Minä luulen, että Paavali kaikessa suuressa hengellisyydessään oli myös hyvin käytännöllinen ja tiesi hyvin, miten hanakoita ihmiset ovat pahoihin puheisiin.


Edit: Kysymys erotettu toisesta viestiketjusta omaksi aiheekseen. Marko

[Nettipappi Marko]

Hei Anniina,

Erotin viestisi uuden ketjun aloitukseksi, kun aihepiiri hyppäsi jo vähän sivuun aikaisemmasta ketjusta. Irrallisena viestinä tämä pohdintasi ei suoranaisesti sisällä mitään kysymystä, joten vastaan jatkamalla pohdintaa. Pääasiassa toki vain komppaan, kun olen hyvin samaa mieltä kanssasi. Pari kohtaa herätti erityisesti ajatuksia:

Esimerkiksi entisen prostituoidun ei tullut enää pukeutua kuin ammattiaan harjoittaessaan, sillä vaikka vaatetuksella tai muulla ulkonaisella ei sinänsä Jumalan edessä olekaan mitään merkitystä, kristityn naisen ei tullut edes vahingossa antaa ymmärtää, että häneltä edelleen saisi seksipalveluita...

... mietin, miten monissa asioissa Raamatun paimenkirjeiden ohjeet on laadittu siksi, että seurakunta antaisi hyvän todistuksen ulkopuolisille ja ettei uskosta osattomilla olisi mitään moittimista. Se ei riittänyt, että kristityt itse sisäisesti tiesivät tehneensä parannuksen, sillä ihmiset eivät ole ajatustenlukijoita.

Monissa UT:n kirjeissä annetuissa ohjeissa voi olla taustalla se ajatus, että kristityillä on vaara sortua elämään "hengellistä elämää" irrallaan "arkisesta elämästä". Ikään kuin näkymätön maailma olisi todellisuutta ja tämä nykyinen elämä vain vankila, josta vapautumista odotetaan todelliseen vapauteen. On totta, että syntiinlangennut maailma on surun, sairauden, kärsimyksen ja kuoleman sävyttämä. Silti tämä elämä on Jumalan luomaa elämää. Ylösnousemuksen ilo ja vapaus alkaa, kun noustaan ruumiillisesti kuolleista. Ikuisuuskaan ei ole vain henkinen todellisuus. Niinpä kristityn tehtävä ei ole unohtaa tätä elämää ja keskittyä henkisiin todellisuuksiin. Oikea kysymys on se, kuinka tätä elämää eletään kristillisesti. Siihen Paavali ja Pietari ohjeistavat useaan otteeseen:

Meidän on elettävä nuhteettomasti niin kuin päivällä eletään, ei remuten ja juopotellen, siveettömästi ja irstaillen, riidellen ja kiihkoillen. (Room. 13:13)

Tehän rakastatte kaikkia uskonveljiä koko Makedoniassa. Mutta me kehotamme teitä, veljet, pyrkimään yhä parempaan. Pitäkää kunnia-asiananne, että elätte rauhallisesti, hoidatte omat asianne ja ansaitsette toimeentulonne kättenne työllä, niin kuin olemme käskeneet. Näin te elätte ulkopuolistenkin mielestä nuhteettomasti ettekä tarvitse kenenkään apua. (1. Tess. 4:10-12)

Eläkää moitteettomasti pakanoiden keskellä, jotta he teitä pahantekijöiksi panetellessaan havaitsisivatkin hyvät tekonne ja ylistäisivät Jumalaa sinä päivänä, jona hän kohtaa heidät. (1. Piet. 2:12)

Parannuksen tekeminen ei siis ole sillä tavoin kaksivaiheista, että Jumalan edessä puhdistetaan sydän ja ihmisten edessä teot, jotta ulkopuoliset saisivat jonkun aavistuksen sydämessä tapahtuneesta muutoksesta. Kirjoitit siitä, kuinka entisen prostituoidun ei sovi enää kääntymyksensä jälkeen vaikuttaa prostituoidulta. Sama koskee myös sellaista ihmistä, joka ei ole koskaan ollutkaan prostituoitu. Ei ole mitään syytä antaa ihmisille vaikutelmaa huonosta elämästä. Ei ole mitään väärää siinä, että minulla on vodkapullossa vettä tai että kävelen kadulla hoippuen. Mutta jos yhdistän nämä asiat perjantai-iltana kaupungilla virkapaita päälläni, olen varmasti toiminut väärin. Kristityn velvollisuus on elää maailman valona.

Me luterilaiset korostamme hyvin paljon omantunnon vapautta, mutta välillä se kääntyy tekojen vapaudeksi. Jos oikea elämä tuntuu vaivalloiselta, vetoamme omantunnon vapauteen ja siihen, ettei saa olla lain alla. Laiskuus ja lain alla oleminen ovat eri asioita. Siksi Raamatussa on paljon myös sellaisia ohjeita, joiden ääressä me "tosi luterilaiset" olemme välillä syvissä mietteissä. Referoit viestissäsi tätä raamatunkohtaa:

Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät. Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta. (1. Kor. 6:9-11)

Suurin osa Paavalin mainitsemista asioista oli sellaisia, että ne olivat väärin kaikkien sen yhteiskunnan ihmisten silmissä. Mutta esimerkiksi epäjumalanpalvelus - erityisesti keisarin kumartaminen jumalana - oli kansalaisten velvollisuus. Paavali siis ohjeisti seurakuntia elämään yhteiskunnan silmissä nuhteettomasti, mutta sen lisäksi myös Jumalan edessä oikein niissäkin tilanteissa, joissa yhteiskunta sen toiminnan olisi hyväksynyt.

Kumpienkin puolien huomioiminen käy ilmi sanoista, joilla Paavali kuvaa keräyksen toimittamista Jerusalemin seurakunnalle. Tehtävää hoitaessaan hän pyrki toimimaan kokonaisvaltaisesti oikean kristityn tavoin: "Haluamme näin varmistautua siitä, ettei kukaan pääse moittimaan meitä tämän tuottoisan keräyksen hoidosta. Ajattelemme näet sitä, mikä on oikein myös ihmisten eikä yksin Herran edessä." (2. Kor. 8:20-21)

Sen lisäksi, että kristillinen elämä on kokonaisvaltaista ja tasapainoista näkyvässä ja näkymättömässä maailmassa elämistä, on mukana myös evankeliumin levittämisen näkökulma. Paavali opettaa tästä sekä seurakuntalaisia että seurakunnan paimenia:

Suhtautukaa viisaasti ulkopuolisiin, käyttäkää sopivaa hetkeä hyväksenne. Puhukaa aina ystävällisesti, kuitenkin sananne suolalla höystäen. Teidän on tiedettävä, miten kullekin vastaatte. (Kol. 4:5-6)

Pyhittäkää Herra Kristus sydämessänne ja olkaa aina valmiit antamaan vastaus jokaiselle, joka kysyy, mihin teidän toivonne perustuu. Mutta vastatkaa sävyisästi ja kunnioittavasti ja säilyttäkää omatuntonne puhtaana - silloin ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne kristittynä, joutuvat häpeään juuri siinä, mistä teitä panettelevat. Parempi on tehdä hyvää ja kärsiä, jos niin on Jumalan tahto, kuin kärsiä pahojen tekojen tähden. (1. Piet. 3:15-17)

[Seurakunnan paimenen] on nautittava myös ulkopuolisten arvonantoa, jottei hänestä puhuttaisi pahaa ja jottei hän lankeaisi Paholaisen virittämään ansaan. (1. Tim. 3:7)

Näytä itse esimerkkiä hyvän tekemisessä. Opetuksesi olkoon puhdasta ja arvokasta ja puheesi tervettä ja vakuuttavaa, niin että vastustajasi joutuu häpeään, koska ei pysty sanomaan meistä mitään pahaa. (Tit. 2:7-8)