Kirjoittaja Aihe: Parisuhde  (Luettu 886 kertaa)

Make80!

  • Vieras
Hei,
Olen asunut yhdessä naisen kanssa 16 vuotta. Meillä on yhteinen lapsi 16 vuotias lapsi.

Totuus että en ole ikinä rakastanut naista niin että haluisin mennä hänen kanssaan avioliittoon. Olen naisen kanssa ainoastaan lapsen takia.

Minusta tuntuu, että elämäni valuu hukkaan tässä onnettomassa suhteessa.æ Haluisin onnellisen avioliiton sellaisen naisen kanssa jota rakastan. Olen rukoillut Jumalalta vastauksia, mutta Jumala on ollut hiljaa.

Tiedän että olen omalla syntisellä käyttäytymisellä ajautunut tähän tilaan.

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 109
    • Profiili
Hei Make80!

Esitit hyvin kipeän ja vaikean kysymyksen. Siihen ei ole helppo vastata millään tapaa. Erityisen vaikeaa se on näin viestien välityksellä sinua ja elämäntilannettasi tuntematta. Sen sijaan että osaisin sanoa, mitä sinun pitää tai ei pidä tehdä parisuhteesi kanssa, haastaisin sinua mieluummin tapaamaan jotain perheterapeuttia, seurakunnan työntekijää tai sielunhoitajaa kasvotusten ja juttelemaan oikein kaikessa rauhassa ajatuksistasi ja elämäntilanteestasi.

Ylivoimaisesti paras toimintamalli olisi tietenkin se, että voisit avoimesti jutella avopuolisosi kanssa ja käydä yhdessä hänen kanssaan jonkun perhetyön ammattilaisen juttusilla.

Lähtökohtaisesti minun on hyvin vaikea suositella ketään etsimään onnea jostain muusta suunnasta kuin olemassaolevasta parisuhteesta. Tässäkin tapauksessa koen, että yhteinen lapsi ja 16 vuoden yhteinen elämä ovat hitsanneet teidät yhteen tavalla, jota ei mikään voi pyyhkiä pois. Vaikka te ette ole menneet naimisiin ja virallistaneet liittoanne, olette jakaneet elämää yhdessä hyvin pitkän pätkän.

Suurimmaksi ongelmaksi lyhyen kuvauksesi ja siitä syntyneiden mielikuvien johdosta koen sen, että ette ole missään vaiheessa päättäneet sitoutua toisiinne. Uskon, että tunteiden puuttuminen on valtavan suuri jarru. Mutta tunteet tarvitsevat kasvaakseen myös tukevan rakenteen ja päätöksen kasvaa yhteen. Lapsi on "pakottanut" teidät olemaan yhdessä, jonka vuoksi yhteiselo voi pahimmillaan olla olosuhteiden pakkoa vastaan taistelemista ja mistä tahansa muusta haaveilemista.

Haluaisin rohkaista teitä "aloittamaan uudelleen alusta". Se ei ole helppoa, koska yhteisen elämänne aikana olette kasvaneet tietynlaiseen muottiin. Mutta yhtä lailla ne muotit seuraisivat joissain muodoissa mukananne, vaikka ajattelisitte aloittavanne alusta jonkun toisen ihmisen kanssa. Vahvasti siis suosittelen, että käykää keskusteluja keskenänne ja mielellään myös jonkun perheterapiaan erikoistuneen ihmisen kanssa siitä, kuinka voisitte parhaalla mahdollisella tavalla lähteä liikkeelle sitoutuen ja yhteistä elämää lujalle perustalle rakentaen.
Marko Sagulin