Kirjoittaja Aihe: Syntiä vastaan taistelu anteeksipyytämisen lisäksi  (Luettu 2639 kertaa)

Harder

  • Vieras
Mieltäni askarruttaa synnin pakeneminen, sitä vastaan taistelu ja lunastustyöhön luottaminen. En ymmärrä, milloin on paras verhauskuvallisesti ”hakata käsi poikki” ja milloin synnin anteeksipyytäminen on kertakaikkiaan riittävä asia pyyhkimään asian pois ja jatkamaan ilman omia tekoja eteenpäin. Esim. jos ihminen ajatuksissaan kokee ylpeyttä ulkoisesta olemuksestaan/varallisuudestaan/taidoistaan/geeneistään ja ajattelee, ettei lähimmäinen ole niin upea ja kyvykäs. Tällainen ylpeä ajattelu on kertakaikkiaan kuvottavaa ja väärin, mutta tuleeko anteeksipyynnön lisäksi vielä koittaa pyhittyä ja kieltää itseltään vaikka ulkonäöstään huolehtiminen tai harrastus? Ns. olla antamatta ylpeydelle aineksia ja kuolettaa syntiä myös kieltäytymisillä?

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 158
    • Profiili
Tervehdys Harder,

Anteeksiantoon luottaminen ja syntiä vastaan taisteleminen ovat kaksi eri asiaa. Ne eivät ole koskaan toisensa poissulkevia vaihtoehtoja. Kaikkien syntien kohdalla on pakko luottaa anteeksiantoon. Mitään muuta keinoa ei ole syntien anteeksi saamiseksi. Silti Jumalan täydellinen armo ja anteeksianto ei anna lupaa jatkaa yhdenkään synnin tekemistä. Kristityn velvollisuus on taistella syntiä vastaan silloinkin, kun vuosien ajan joka päivä on aina sen taistelun hävinnyt, ja tietää suurella todennäköisyydellä häviävänsä tulevaisuudessakin. Syntiä vastaan taisteleminen on kristityn elämäntapa taistelun lopputuloksesta riippumatta.

Omantunnontarkan ihmisen kompastuskiveksi muodostuvat usein omat tunteet. Niitä kun ei voi hallita. Käytit esimerkkinä yhtä kaikkein vaikeinta: ylpeyden syntiä. Tunteiden ja ajatusten tasolla ylpeyttä on käytännössä mahdoton vastustaa. Ylpeyden tunne tulee niin kuin mikä tahansa muukin tunne - kysymättä ja pyytämättä. Ainoa varma keino sydämen syntien poistamiseksi on sydämen repiminen rinnasta. (Vaikka tässä tapauksessa sydän sanaa käytän kahdessa eri merkityksessä, niin 100-prosenttisena hoitokeinona tämä on ainoa toimiva.)

Merkittäväksi kysymykseksi muodostuu siis se, kuinka itse aikoo toimia ylpeiden ajatusten noustessa mieleen. Internetissä kiertävän meemin mukaan vanha intiaani opetti nuoria: "Meidän kaikkien sydämessä asuu hyvä ja paha susi, jotka tappelevat keskenään." Nuoret kysyivät: "Kumpi näistä voittaa?". Vanhus vastasi: "Se, jota sinä ruokit."

Ajatusten ja tunteiden alueella tehtävät synnit haastavat kristittyä erityisen paljon oikean elämäntavan valintaan. Päivittäin on hyvä pyytää anteeksi syntejään. Ja joka hetki on negatiivisten ja väärien ajatusten äärellä päätettävä, ettei halua antaa ravintoa sellaiselle ajattelutavalle. On syytä keksiä muuta ajateltavaa.

Pohdit sitä, olisiko syytä jättää pois esimerkiksi ulkonäöstään huolehtiminen, jottei olisi ylpeä perintötekijöistään ja ulkoisesta olemuksestaan. Näin voisi tehdä, jos se oikeasti toimisi. Veikkaukseni on, että jos ei halua kouluttaa omaa ajattelutapaansa, niin lopputulos on se, että on ylpeä siitä, kuinka hyvältä näyttää siitä huolimatta, että ei ole tehnyt ulkonäkönsä eteen mitään. Pahimmillaan skenaario voisi olla vaikka se, että menet juhliin epäkunnioittavan huonosti laittautuneena, ja silti ylpeänä sydämessäsi siitä, että taistelet näkyvästi ylpeyden syntiä vastaan.

Ylpeyden synnin jalostunein muoto on se, kun ihminen alkaa ihailla sitä, kuinka nöyrä on sydämessään. Opettele siis kääntämään ylpeät ajatuksesi johonkin muuhun ja keskity siihen, ettet teoissasi ylpeile.
Marko Sagulin