Kirjoittaja Aihe: Kerjäläiset  (Luettu 649 kertaa)

Tiina

  • Tulokas
  • *
  • Viestejä: 1
    • Profiili
Tervehdys! Miten pitäisi toimia kohdatessaan kerjäläisiä? Veikkaan, että helppoa vastausta ei ole. Toisaalta raamattuun sidottu omatunto vaatii ruokkimaan ja vaatettamaan ja olemaan kulkematta tylysti ohi. Toisaalta kerjäläiset voivat olla osa rikollista toimintaa, mitä ei missään nimessä pidä rahoittaa. Mistä tiedän pyytäjän taustat ja todellisen tarpeen?

Nettipappi Marko

  • Nettipappi
  • Ylläpitäjä
  • Konkari
  • *****
  • Viestejä: 2 109
    • Profiili
Hei Tiina,

Kysymys ei ole helppo. Mainitsemasi kaksi asiaa lyövät toisiaan korville, ja ohikulkijan on hyvin vaikea siinä hetkessä sanoa, mitä kaikkea kerjäämisen taustalla on. Ensinnäkään kukaan kadun varressa oleva ihminen ei kerjää huvikseen tai rikastuakseen. Kyllä hänellä on hätä joka tapauksessa. Toisaalta hyvin paljon uutisoidaan siitä, kuinka Suomessa kerjääminen on yleensä jollain tapaa järjestäytyneen rikollisuuden ja ihmiskaupan tulosta. Vaikka yksittäinen kerjäläinen kärsisi joka tapauksessa, rahan lahjoittaminen ei saata auttaa tätä yhtään. Ehkä rahat menevät rikollisjärjestölle, joka tulojen avulla rahoittaa uusien kerjäläisten tuomista Suomeen. Tätä ristiriitaa kerjäläisen kohtaava ohikulkija pyrkii yleensä ratkaisemaan kahdella mahdollisimman nopealla ja helpolla ratkaisulla:


Nopea ratkaisu #1: Ohitus ja selittely

Auttamatta jättäminen on helppoa, jos toistelee mielessään lausetta: "Rikollisia ei pidä tukea. Rikollisia ei pidä tukea." Tämä antaa kivan selkänojan sille, että yksittäisen ihmisen hätä on mahdollista ohittaa vain vähäisillä tunnontuskilla.

Suurin ongelma tässä mallissa on epärehellisyys itseään kohtaan. Veikkaukseni on, että hyvin moni ohikulkija käyttää tätä ajatusta rohkaisuna sille sydämen kovuudelle, ettei edes haluaisi antaa. Jos ihminen sydämensä pohjasta tahtoo auttaa kadulla istuvaa ihmistä, hän luultavasti auttaa siitä huolimatta, että taustalla saattaa olla rikollista toimintaa.


Nopea ratkaisu #2: Omantunnon hiljentäminen antamalla

Pakottava auttamisen tunne syntyy aina, jos ohikulkija on omantunnontarkka Jumalan käskyille. Mielessä pyörivät silloin Raamatun lauseet:
  • Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi sille, joka haluaa lainata sinulta. (Matt. 5:42)
  • Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä? (1. Joh. 3:17)
Niinpä siinä vaiheessa on pakko hellittää kukkaronnyörejä.

Tämän ajattelumallin suurin ongelma on siinä, että rahan antaja haluaa lievittää loppujen lopuksi vain omantuntonsa kärsimystä eikä kerjääjän kärsimystä. Vaikka Jumalan käskyjen noudattaminen on aina oikein, ei antaja loppujen lopuksi halua antaa eikä antaminen nouse myöskään lähimmäisenrakkaudesta. Raamattu kuitenkin opettaa myös: "Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa." (2. Kor. 9:7)


Paras ratkaisu: Aito kohtaaminen

Jeesus antaa erinomaisen esimerkin evankeliumien kertomuksessa sokeasta Bartimaioksesta: Tien vieressä istui sokea kerjäläinen Bartimaios, Timaioksen poika. Kun hän kuuli, että ohikulkija oli Jeesus Nasaretilainen, hän alkoi huutaa: "Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!" ... "Mitä haluat minun tekevän sinulle?"  Jeesus kysyi. (Mark. 10:46-47, 51)

Jeesuksella oli käytössään jumalallista voimaa ja viisautta enemmän kuin kenelläkään nykyisin kerjäläisen ohi kulkevalla ihmisellä. Silti Jeesus ei mielessään spekuloinut sitä, mitkä asiat ovat taustalla ja millä motiiveilla kerjäläinen kättään ojentaa. Jeesus antoi aikaansa ja kysyi, mitä tämä ihminen tarvitsee.

Edellä mainitsemissani kahdessa ääripään toimintamallissa yhteistä on se, että ihmistä ei suoranaisesti haluta kohdata, vaan oman pään sisäisillä spekulaatioilla ratkotaan se, miten tässä kuuluisi toimia. Aito lähimmäisenrakkaus antaisi aikaa ja kohtaisi ihmisen. Tämä on tietenkin kovin vaikeaa silloin, jos kerjäläinen ei puhu mitään sellaista kieltä, mitä itse ymmärtää. Mutta ainakin siinä tapauksessa, että yhteinen kieli löytyy, parasta olisi se, että jäisi juttelemaan ihmisen kanssa, ja auttaisi siinä asiassa, jota varten hän rahaa pyytää. Jos hänellä on nälkä, lähtisi hänen kanssaan kauppaan. Jos hänellä on laskuja rästissä, maksaisi jonkun omalle kukkarolle sopivan laskun. Tällöin ei tarvitsisi pelätä rikollisten vetävän jotain välistä, ja lisäksi lähimmäinen saisi ohikulkijoiden kyräilevien katseiden sijasta kohtaamisen rakastavan kristityn kanssa.

Tiedän, että tämä vastaus kuulostaa toimintamallilta, johon hyvin harva pystyy venymään. Mutta kysymyksesi tarkalleen ottaen olikin: "Miten pitäisi toimia..." Näin mielestäni pitäisi.
Marko Sagulin