Hei Jaana,
Ylöstempaus on suhteellisesti hyvin nuori ja varsin kiistelty ajatus kristinuskon piirissä. Wikipedian mukaan oppirakennelman on ensimmäisen kerran esitellyt irlannin anglikaanisen kirkon piirissä vaikuttanut raamatunopettaja John Nelson Darby vasta 1830-luvulla. Pikaisen nettiselailun perusteella hän on ollut osittain kiistanalainen hahmo ja mielipiteitä jakava opettaja.
Oppirakennelman syntymisellä ja taustoilla ei sinällään ole merkitystä, mutta oppihistoria näyttää sen varsin merkittävän tosiasian, että ylöstempaus ei käsitteenä ole pitkän linjan kristillinen oppi. Vastaukseni sävyä varten on myös rehellistä sanoa, että itse henkilökohtaisesti suhtaudun tempaukseen liittyvien opetusten yksityiskohtiin, raamatuntulkintaan ja kokonaislogiikkaan varsin varauksellisesti.
En myöskään tunne laajasti eri kirkkokuntien näkemyksiä ylöstempauksesta. Kysymyksessäsi mainitsit esimerkkinä mormonit. Heistä tiedän kaikkein vähiten. En ole opiskellut heidän korostuksiaan juurikaan, koska mormoneja ei tarkalleen ottaen pidetä edes kristillisenä suuntauksena. Vaikka he itse luokittelevat itsensä kristityiksi, keskimäärin kristillisten kirkkojen ja uskontotutkijoiden piirissä heidät luokitellaan ei-kristityiksi heidän ratkaisevasti poikkeavan jumalakäsityksensä vuoksi.
Näppituntumani on, että ylöstempaus nousee aihepiirinä esille pääasiassa vain karismaattisten suuntauksien opetuksessa. Vapaissa suunnissa profetiat ja lopun ajat ovat esillä enemmän kuin muissa kristillisissä suunnissa. Selväähän on, että yleensäkin ne aihepiirit, joihin keskitytään eniten, tuottavat myös eniten uutta käsitteistöä ja tarkempia luokitteluja. Siksi lopunaikojen tapahtumien aikajärjestysten luominen ja tempaukseen liittyvä termistö on eniten käytössä vapaissa suunnissa.
Oppi ylöstempauksesta tarkoittaa ajatusta, että Jeesus ei tulisikaan takaisin "yhdellä kertaa" maailman loppuessa, vaan hän kävisi jossain lopunaikojen vaiheessa hakemassa uskovat ihmiset taivaaseen, jonka jälkeen kestäisi vielä aikaa ennen kuin tulisi lopullinen maailmanloppu. Keskeisin raamatunkohta, jonka ympärille tämä oppi rakennetaan, löytyy Ensimmäisestä kirjeestä tessalonikalaisille:
Ilmoitamme teille, mitä Herra on sanonut: Me elossa olevat, jotka saamme jäädä tänne siihen asti kun Herra tulee, emme ehdi poisnukkuneiden edelle. Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa. (1. Tess. 4:15-17)Tämä on ainoa maailmanlopusta puhuva raamatunkohta, jossa mainitaan sana tempaaminen. Mielestäni tämä raamatunkohta ei kuitenkaan ota millään tavalla kantaa nykyiseen ylöstempausopetukseen. Ensimmäinen kirje tessalonikalaisille on historiallisesti Uuden testamentin vanhin kirja. Siitä näkyy se, kuinka ensimmäiset kristityt odottivat Jeesuksen takaisin tulemista omana elinaikanaan. He alkoivat olla huolissaan siitä, miten niiden ihmisten käy, jotka ehtivät kuolla vanhuuteen ennen Jeesuksen paluuta. Niinpä Paavali kirjoittaa lohdutukseksi Jeesuksen opetuksen maailmanlopusta. Sekä kuolleet että elävät saavat rinta rinnan nousta Jeesusta vastaan. Kun Jeesus tulee takaisin, kuolleet ja elävät eivät ole eri asemassa.
Paavali ei siis millään muotoa pyri luomaan erillistä ylöstempausopetusta. Hän puhuu täysin samasta asiasta kuin Jeesus, kun hän evankeliumeissa opetti maailmanlopusta:
"Jos siis teille sanotaan: 'Hän on tuolla autiomaassa', älkää lähtekö sinne, tai jos sanotaan: 'Hän on sisällä talossa', älkää uskoko sitä. Sillä niin kuin salama leimahtaa idässä ja valaisee taivaan länteen asti, niin on oleva Ihmisen Pojan tulo." (Matt. 24:26-27) Jeesus sanoo kaiken tapahtuvan niin, ettei arvailuille jää sijaa. Paavali vain tarkentaa huomion siihen kristittyjen huoleen, että eivät kuolleet kristityt jää muista jälkeen tai taivaasta osattomiksi. Päinvastoin kuolleet ja elävät saavat yhdessä ottaa vastaan Jeesuksen, kun tämä tulee takaisin.
Jeesuksen opetuksissa suuri peruslinja on se, että etukäteisarvailuille ei ole sijaa. Kun Jeesus tulee, niin silloin kaikki tapahtuu kerralla. Kuitenkin ylöstempauksen puolustukseksi käytetetään joitain kohtia niin Jeesuksen opetuksista kuin Ilmestyskirjastakin.
Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään. "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee." (Matt. 24:40-42)Tämän kaltaiset Jeesuksen sanat voitaisiin tulkita siten, että Jeesuksen tullessa kaikki ei tapahdukaan kerralla, vaan ainoastaan Jeesukseen uskovat "otetaan mukaan", ja muut jäävät vielä elämään tavallista elämää. Tällainen tulkinta ei mielestäni kuitenkaan sovi siihen puhetyyliin, jota Jeesus lopunajoista puhuessaan käyttää. Vertaus kymmenestä morsiusneidosta kuvaa sitä, kuinka viisi viisasta morsiusneitoa pääsee sisään iloon ja riemuun, mutta ne viisi tyhmää, jotka eivät olleet varautuneet sulhasen tuloon, jäivät ulkopuolelle. Tämä vertauskuva ei tarkoita, että nämä viisi jatkavat elämäänsä niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ulkopuolelle jääminen on vertaus kadotuksesta:
"Heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita." (Matt. 25:30) Jeesus ei siis tarkoita, että kun "toinen otetaan ja toinen jätetään", kyse olisi vain uskovien tempauksesta vaan siitä, että toinen otetaan taivaaseen ja toinen jätetään ulkopuolelle.
Ylöstempauksen merkittävimmäksi tueksi käytetään Ilmestyskirjan opetusta tuhatvuotisesta valtakunnasta:
Minä näin valtaistuimia, ja niille, jotka asettuivat istuimille, annettiin tuomiovalta. Minä näin niiden sielut, jotka oli mestattu Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eivätkä sen kuvaa eivätkä olleet ottaneet sen merkkiä otsaansa eivätkä käteensä. He heräsivät eloon ja hallitsivat yhdessä Kristuksen kanssa tuhat vuotta. Muut kuolleet eivät heränneet eloon, ennen kuin tuhat vuotta oli täyttynyt. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus. Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta! Heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta.
Kun tuhat vuotta tulee täyteen, päästetään Saatana vankilastaan, ja se lähtee liikkeelle, kiertää maan neljä kolkkaa ja johtaa kansat harhaan. Se eksyttää niin Gogin kuin Magogin ja kokoaa kansat sotaan, ja joukkoja on kuin meren rannalla hiekkaa. Ne nousevat maan tasangolle ja saartavat pyhien leirin ja rakastetun kaupungin. Mutta taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki. Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti. (Ilm. 20:4-10)Olen käsitellyt aihepiiriä tällä palstalla aikaisemmin ketjussa
tuhatvuotinen valtakunta. En pureudu siihen tematiikkaan nyt sen tarkemmin, mutta lyhyesti sanottuna tuhatvuotinen valtakunta on hyvin kiistanalainen käsite. Raamattunsa hyvin vakavasti ottavat teologit jakautuvat tässä aivan äärilaitoihin, ja väliinkin mahtuu monia tulkintoja. Kukaan ei voi varmuudella sanoa, mitä tuo edellä mainittu raamatunkohta tarkoittaa. Osa näkee sen hyvin vertauskuvallisena puheena taivaasta. Toiset ajattelevat sen olevan vertauskuvallinen ilmaus Jeesukseen uskomisesta. Kolmannet pitävät sitä täysin kirjaimellisena kuvauksena lopunaikojen tapahtumajärjestyksestä. Jokainen tulkintamalli aiheuttaa jonkun opillisen ongelman. Siksi ajatusta tuhatvuotisesta valtakunnasta ei saa käyttää perustana muiden opinkohtien tulkintaan.
Raamatun tulkinnassa tärkeä perussääntö on se, että selkeillä kohdilla selitetään vaikeita kohtia - ei missään tapauksessa päinvastoin. Jeesuksen ja Paavalin opetuksissa lopunajoista on hyvin selvä linja siinä, että Jeesuksen takaisin tuleminen tapahtuu yllättäen ja kerralla. Ylöstempauksen tukena käytetyt raamatunkohdat - kuten tuo tuhatvuotinen valtakunta - sen sijaan ovat paljon monitulkintaisempia ja epävarmempia. Tästä yksinkertaisesta syystä ajattelen, että ylöstempauksen suhteen on oltava äärimmäisen varovainen sanomaan mitään varmaa.
Kristillisen uskon historiassa päälinja onkin ollut käytännössä aina se, että maailmanloppu on yhdellä kertaa tapahtuva "rysähdys". Oppi ylöstempauksesta on tullut kuvioihin vasta ihan "viime metreillä", eivätkä sen perustelut ole mielestäni yhtä vankkaa raamatuntulkintaa kuin perinteinen näkemys. Siksi pidän ymmärrettävänä, että vanhojen kirkkokuntien opetukseen ylöstempaus ei ole kuulunut, ja se löytyy lähinnä sellaisten kirkkokuntien opetuksesta, jotka ovat syntyneetkin tuon näkemyksen aikakaudella.
