Itsemurha

[Olli]

Miulla itselläni on tästä jo kanta, joka itseasiassa eroaa kai hiukan siitä kannasta minkä luulen ev. lut. seurakunnalla olevan:D . Mutta Marko nettipapilta kyselisin tähänkin juttuja. Ja nyt miul on kiire mut ehk iteki kirjottelen tähän ajatuksiani Aiheesta tulevaisuudessa. ..Eli tosiaan Kun joku tekee itsemurhan, voiko hänelle olla mahdollista päästä taivaaseen?. Jos onkin niin että Perkele ottaa ihmisestä vallan kun hän on heikoimmillaan ja ohjaa ihmisen kättä omaan kuolemaan.?.

Moikka poikka.

Olli Siiskonen

[Nettipappi Marko]

Morjens Olli!

Kysymys itsemurhan tehneen ihmisen ikuisesta kohtalosta ei ole ollenkaan vaikea. Joka uskoo ja turvautuu Kristukseen, pelastuu. Ainoa synti, mitä ei saa anteeksi, on Kristuksen sovitustyön hylkääminen. Siinä se. Helppoa. Vaikeaksi tilanne tulee, kun utelias ihminen haluaa tietää, miten juuri jollekulle tietylle henkilölle kävi. Siitä taas ei voi sanoa mitään - ei kenenkään kohdalla... Mutta pohdin asiaa nyt teoreettiselta kannalta vähän lisää.

Synnistä ja anteeksiantamisesta kristityillä on usein liian matemaattinen kaaviokuva: Ensin tehdään syntiä, sitten pyydetään anteeksi ja lopuksi saadaan anteeksi. Ja jonkun ajan päästä tämä kierto uusiutuu. Ei se näin mene! Kuinka kauan ihminen on synnitön anteeksipyytämisen ja anteeksisaamisen jälkeen? Ei sekuntiakaan. Ihminen on syntinen koko anteeksisaamisenkin ajan. Kysymys ei siis ole siitä, onko ehtinyt pyytää kuolinvuoteellaan syntejään anteeksi ja pystynyt olemaan tekemättä syntiä ennen kuin kuolee. Kysymys on siitä, elätkö sinä armon alla koko ajan. Kysymys on siitä, mihin valtakuntaan sinä kuulut.

     Kiittäkää iloiten Isää, joka on tehnyt teidät kelvollisiksi saamaan
     pyhille kuuluvan perintöosan valon valtakunnasta. Hän on pelastanut
     meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa
     valtakuntaan, hänen, joka on meidän lunastuksemme, syntiemme
     anteeksianto. (Kol. 1:12-14)

Jo Jeesuksen julistuksessa keskeisintä oli sanoma Jumalan valtakunnasta, johon ihmisiä kutsuttiin:

     Kun Johannes oli vangittu, Jeesus palasi Galileaan ja julisti
     Jumalan evankeliumia. Hän sanoi: "Aika on täyttynyt,
     Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa
     hyvä sanoma!" (Mark. 1:14-15)

Kasteessa ihminen siirtyy Jumalan Pojan valtakuntaan. Ja kun hän uskossa turvautuu Jeesukseen, hän pysyy Jumalan valtakunnassa.

     Hän sanoi heille: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa
     evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen,
     on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
     (Mark. 16:15-16)

Eikä tässä asiassa tarvitse tai edes saa luottaa vain omiin voimiinsa, tahtoonsa ja taitoihinsa:

     Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni,
     ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois. (Joh. 6:37)

Kyse on siis jostain paljon suuremmasta asiasta kuin vain viimehetken katumisesta tai katumattomuudesta. Liikenneonnettomuudessa surmansa saaneen viimeinen teko voi olla ylinopeus, jolla hän ei totellut Jumalan tahtoa esivallan kunnioittamisessa – tai sitten hän on ehtinyt kirota kolmion takaa tulevan rekkakuskin juuri ennen kuin murskaantui rekan alle. Toinen puolestaan voi olla juuri puhumassa pahaa ihmisistä selän takana, kun aivoverenvuoto tiputtaa siihen paikkaan. Jos taivaspaikat jaettaisiin sillä perusteella, oliko ihminen ennen kuolemaansa ehtinyt sanoa sanat: ”Anna anteeksi, Jeesus”, niin olisi tämä kristityn elämä aika pelottavaa. Perisyntihän on ihmisessä koko ajan. Silloinhan ihmisen pitäisi kuolla juuri sillä sadasosasekunnilla, kun hänen anteeksiantonsa tapahtuu, ettei tulisi uutta syntiä syntitilille ennen kuolemaa.

Kuten sanoin, kyse on siitä, missä valtakunnassa elää. Usein ihmisten teot antavat viitteitä siitä, mihin valtakuntaan he kuuluvat, mutta niistä ei voi sanoa mitään varmaa. Vain Jumala voi sen sanoa. Ihminen, joka tahallaan tekee jatkuvasti julkisesti syntiä, ei teoillaan kovin vahvasti osoita, että hän haluaisi kuulua Jumalan valtakuntaan. Perinteisesti myös itsemurhaa on pidetty tällaisena viestinä. Ihminen, joka päätyy tekemään itsemurhan, on monella tapaa menettänyt kaiken elämässään. Usein tällainen ihminen ei usko ja luota siihen, että Jumala voisi pitää hänestä huolta. Tuskin kukaan tekee itsemurhaa, jos hänellä on sydämessään luottamus siihen, että Jumala ei hylkää. Mutta on hätiköityä sanoa, että näin olisi aina.

Harras kristittykin voi olla mieleltään epävakaa tai ajautunut sellaiseen ahdinkoon, että ei osaa nähdä vaihtoehtoja umpikujaan ajautuneessa elämässään. (Eihän syntinen ihminen useinkaan osaa luottaa Jumalaan niin paljon kuin pitäisi.) Myös masentunut saattaa sairautensa takia tehdä noin epätoivoisen teon. Ja varmasti löytyy muitakin tilanteita, joissa ihminen voi tehdä itsemurhan, vaikkei suoranaisesti ole menettänyt luottamustaan Jumalaan. Mutta mielestäni itsemurha ei silti ole koskaan hyväksyttävä tai oikeutettu ratkaisu. Nostin nämä näkökulmat esille vain siksi, että kenelläkään ihmisellä ei ole lupa varmasti sanoa, kumpaan valtakuntaan joku itsemurhan tehnyt kuului.

Sitä en tiedä, mitä tarkalleen tarkoitat, kun sanot, että Perkele ottaa vallan. Uskovaan ihmiseen Perkeleellä ei ole mitään valtaa. Hän pystyy kyllä houkuttelemaan ja suostuttelemaan, mutta valtaa hän ei voi ottaa. Syntinen ihminen kyllä heikkona hetkenä suostuu kiusauksiin niin mielellään, että sitä voi jo melkein vallan ottamiseksi sanoa, mutta silloinkin kyse on ihmisen omasta halusta pahuuteen.

[Kätsy]

Entäs sitten jos ihminen on syvästi masentunut ja haluiaisi vaan turvalliseen paikkaan jonkun luo joka varmasti rakastaa, kuten Taivaaseen Isän luo, ja päättää tehdä itsemurhan jotta pääsee sinne, ja on oikeasti uskossa ja luottaa siihen, että myös pääsee Taivaaseen.  Mites sitten? Onko tällä henkilöllä mahdollisuutta päästä Taivaaseen???

[Nettipappi Marko]

Moi Kätsy!

Totta kai tuollaisella ihmisellä on mahdollisuus päästä taivaaseen. Kuten edellisessä viestissäni totesin, on vain yksi synti, jota ei varmasti saa anteeksi: hylkää Jeesuksen tarjoaman pelastuksen.

Mutta meillä ihmisillä ei ole mitään mahdollisuutta vetää rajoja siihen, milloin joku ihminen on tehnyt itsemurha epätoivossa ja epäuskossa siihen, että mikään häntä voisi enää auttaa. Ja milloin hän on esimerkiksi masennuksen puuskassa sortunut sellaiseen tekoon.

Minä en pidä itsemurhaa syntinä, jota ei saisi anteeksi. Ajattelen niin, että kukaan ihminen ei ole helvetissä vain siksi, että hän on syyllistynyt itsensä murhaamiseen. Mutta harvemmin Jumalaan luottava ihminen päätyy sellaista tekemään. Esittelemäsi tapaus on aika teoreettinen. Jos joku todella luottaa Jumalaan, hän luultavasti myös uskoo, että itsensä tappaminen ei ole ainoa keino selvitä tästä elämästä. Jos hän uskoo, että Jumala pitää huolta hänestä kuoleman jälkeen, hän luultavasti uskoo, että Jumala pitää hänestä huolta myös tässä elämässä. Mutta kuten sanottua, sopivasti mieleltään epävakaa tai sairas ihminen pystyy kyllä hyvin kuvailemaasi tekoon. Aamulehtihän juuri otsikoi aiheesta joku aika sitten ja siitä oli keskustelua tällä foorumillakin sekä Nettipapin palstalla että Pohdintapalstalla.

[daniel]

Hei... Entä jos on sairastunut masennukseen ja ajattelee "itsetuhoisia-ajatuksia", niin mistä voisi saada kristityiltä tukea ja apua tähän? Jos kasvotusten työntekijälle puhuminen tuntuu hankalalta ja lähipiirillekkään ei haluaisi kertoa. Saan kyllä ulkopuolista apua, mutta kistittytukija voisi olla se, joka saisi kontrollia elämääni oikeasti ja olisi esteenä siinä vaiheessa jos ja kun ajattelen taas lopettaa päiväni oman käden kautta. Niin mistä siis löytäisi sellaisen?

[Nettipappi Marko]

Hei Daniel!

Jotta kristitty ystävä voisi kohdata sinut ja auttaa sinua, niin jollain tavalla auttajan ja sinun täytyisi pystyä kohtaamaan.

Kirjoitit, että henkilökohtaisesti seurakunnan työntekijälle olisi vaikea puhua. Tarkoittaako tämä sitä, että puhelimitse tai sähköpostilla olisi helpompi keskustella? Jos näin on, silloin sinulla on todellakin lupa soittaa tai laittaa sähköpostia sellaiselle työntekijälle, jonka koet turvalliseksi ihmiseksi lähestyä. Seurakunnan diakoniatyöntekijät ovat erityisesti kokeneita vaikeuksiin joutuneiden ihmisten auttajia. Mutta yhtä lailla me papit, minä myös, olemme juuri seurakuntalaisia varten. Meitä saa lähestyä kasvotusten, puhelimitse tai sähköpostitse.

Jos puolestaan tarkoitit, että ylipäätään kenellekään seurakunnan työntekijälle on vaikea puhua - edes puhelimitse tai sähköpostitse - tai että mieluummin haluaisit "tavallisen kristityn" rinnallesi, niin sitten täytyisi jotenkin järjestää mahdollisuus kohdata aktiivisia seurakuntalaisia, joista voisi löytyä sopiva tukihenkilö. Ehdotan, että tulet mukaan seurakunnan toimintaan. Jos olet nuori, olet todella lämpimästi tervetullut nuorisotyön pariin. Oletan, että ei kestä kauaakaan, kun löydät uusia tuttavuuksia, jotka voivat muodostua sellaisiksi läheisiksi ystäviksi, jotka voivat tukea sinua vaikeuksien aikana. Jos olet jo nuorisotyön iän ohittanut, seurakunnassamme on runsaasti erilaista toimintaa, jossa toisten kristittyjen tuki voi muodostua sinun elämääsi kannattavaksi voimaksi.

Jos et rohkene tulla eri tilaisuuksiin suinpäin mukaan pelkkien seurakunnan ilmoitusten perusteella, voit seurakunnan työntekijöiden kautta kysellä eri tapahtumien sisällöistä ja kohderyhmistä. Siten löydät itsellesi parhaiten sopivan paikan seurakunnasta ja toivottavasti pian tutustut myös sellaisiin kristittyihin, joiden tukea kaipaat.


Edit: Vanhentuneita yhteystietoja poistettu.

[Eetu Järvenpää]

Olen tekemässä etiikan esitelmää ja haluaisin tietää mikä on itsemurhan eettinen ydin ongelma?

[Nettipappi Marko]

Hei Eetu!

Tänä vuonna näköjään etiikan esitelmissä on painotettu ydinongelman löytämistä. Sen verran alleviivaten sen selventämistä on minulta kyselty eri esitelmäaiheiden tiimoilta. Ydinongelman selvittäminen on enemmänkin esitelmiin liittyvää juttua kuin kristinuskon tai Raamattutiedon ongelma. En siksi lähde sille saralle liikaa seikkailemaan. Pian minua oikeasti syytetään siitä, että teen läksyjä opiskelijoiden puolesta.

Itsemurhan suhteen eettisiä ongelmia on tosi monia. Enkä todellakaan osaa edes sanoa, mikä niistä on ydinongelma. Tai voiko sellaista edes nimetä. Alla esitän muutamia kysymyksiä, joista jokainen voi näkökulmasta ja kysyjän kipupisteistä riippuen olla tärkein ydinongelma:

1a. Onko itsemurha Jumalan silmissä syntiä vai ei?
1b. Voiko itsemurhan tehnyt päästä taivaaseen?

2a. Voiko Jumala ajaa ihmisen sellaisiin ongelmiin, että tälle ei jää muuta vaihtoehtoa kun itsemurha?
2b. Onko olemassa ongelmaa, jota Jumala ei voisi ratkaista, ettei itsemurhaa tarvitse tehdä?

3a. Onko sellaista ongelmaa, mihin ei ole muuta ratkaisua kuin itsemurha?
3b. Miksi ihmiset päätyvät itsemurhiin? Ovatko nämä syyt merkittävämpi ongelma kuin itsemurhat itsessään?

4a. Onko itsemurha yksityisasia?
4b. Kumpi on suurempi kärsimys: ihmisen kärsimys ennen itsemurhaa vai läheisten kärsimys itsemurhan jälkeen?
4c. Onko itsemurhayritys hyväksyttävä tapa huutaa apua ongelmiinsa?

5a. Miten itsemurhan tehneen omaisia voidaan auttaa heidän tuskassaan ja ongelmissaan?
5b. Kuinka yhteiskunta tai läheiset ihmiset voivat vaikuttaa siihen, ettei tulisi itsemurhia?

6. Onko tilannetta, jossa itsemurha on oikein tai pienempi paha kuin elämä?

Varmasti monia muitakin eettisiä ongelmia voidaan nimetä, mutta nämä tulivat ensimmäisenä mieleeni.

[Piritta]

Haluaisin kysyä papilta kysymyksiä.
Anteeksi suorapuheisuuteni, mutta tätä asiaa olen miettinyt paljon, ja jos päätät vastata, niin minulle voi vastaa rehellisesti.
Läheiseni kuoli itsemurhaan piakkoin, näin hänen ruumiinsa ja aistin, että hän ei ollut rauhassa. Vaikea selittää mutta kasvoista huomasi tavallaan levottomuuden ja pahan.
Mitä tapahtuu tarkalleen ihmiselle kuoleman jälkeen, joka on päättänyt lopettaa oman elämänsä, ja luuletko että helvetin voi todella aistia ruumiista?

[Nettipappi Marko]

Hei Piritta,

Olen pahoillani ja otan osaa suruusi. En ihmettele hetkeäkään, että sinulla on paljon ajatuksia ja kysymyksiä mielessäsi. Ja isoa asiaa kysyitkin. Yllä olevissa vastauksissa olen pohtinut itsemurhan tehneen kohtaloa jo niin hyvin kuin osaan. Siksi keskityn vain kysymyksesi toiseen osaan.

Minä ajattelen, että kuolleen ihmisen ruumiista ei voida aistia hänen sielunsa lopullista kohtaloa. Mihin sielu tarkalleen ottaen siirtyy odottamaan maailmanloppua, sitä emme tiedä. Mutta hyvin selvää on, että sielu ei ole enää siinä ruumiissa, joka haudataan. Niinpä tekemämme johtopäätökset ovat vain meidän tuntemuksiamme sen perusteella, mitä oletamme tapahtuneen tai millaiseksi aistimme hänen ruumiinsa. En ole perehtynyt asiaan tarkemmin, mutta oletan, että ihmisen mielentila kuoleman hetkellä voi jäädä jollain tavalla näkyviin hänen ruumiiseensa ja kasvoihinsa. Niinpä herkästi aistiva ihminen voi lukea vaikkapa ahdistuneisuuden kuolleenkin ihmisen kasvoilta.

Sen sijaan helvettiä ei voi aistia kuolleen ihmisen ruumiista. Kukaan ihminen ei voi tietää toisen ihmisen ikuisuuskohtaloa. Jos sen voisi jotenkin aistia, niin silloin ihminen tietäisi enemmän kuin voi. Ajattelen, että erilaiset aistimukset ovat yhdistelmä 1) omia tuntemuksia itsemurhan äärellä, 2) ajatuksia sen pohjalta, mitä tapahtumista tietää sekä 3) vainajan kasvoista tehtyjä alitajuisia havaintoja. Toki teoriassa on mahdollista, että kiusaaja haluaisi jotenkin hämmentää ihmistä, ja erityisesti antaa jonkin pahan tuoda kurjuutta siihen hetkeen ja tuntemuksiin. Mutta silloinkin kyse on elossa olevan ihmisen kiusaamisesta eikä informaatiosta, joka kertoo jotain itsemurhaan kuolleen ikuisuuskohtalosta.

Itsemurha jättää aina paljon kysymyksiä ilmaan ja luo ympärilleen syyllisyydentunnetta. Se on valtavan raskas asia. Silti emme voi 100% varmuudella sanoa mitään itsemurhan tehneen ikuisuuskohtalosta.