Hei Eduu,
Taisit jo itse vastata omaan kysymykseesi, mutta vahvistan vielä ajatuksiasi. Eesaun tapauksessa on nimenomaan kyse siitä, että hän aikanaan halveksi esikoisoikeutta, joten Jumala johdatti tilanteet - Jaakobin valheellisuutta ja petosta hyväksi käyttäen - siten, että Eesau menetti esikoiselle annettavan siunauksen.
Ensin Jaakob huomasi Eesaulla heikon hetken, jolloin hän osti esikoisoikeuden veljeltään.
Kerran, kun Jaakob valmisti keittoa, Esau tuli väsyneenä
metsästysretkeltään ja sanoi Jaakobille: "Anna vähän tuota
ruskeaa, tuota ruskeaa keittoa, minä olen ihan lopussa."
Tästä syystä hän sai nimen Edom. Mutta Jaakob sanoi:
"Myy minulle ensin esikoisuutesi." Esau sanoi: "Minä varmaan
kohta kuolen. Mitä hyötyä minulle on esikoisuudesta?"
Jaakob sanoi: "Vanno minulle ensin." Niin Esau vannoi ja
myi Jaakobille esikoisuutensa. Sitten Jaakob antoi hänelle
leipää ja papukeittoa, ja Esau söi ja joi, nousi ja meni
tiehensä. Niin vähäarvoisena hän piti esikoisuuttaan.
(1. Moos. 25:29-34)
Hyvin oletettavaa on, että Esau on myöhemmin tullut katumapäälle, eikä esikoisoikeuden ja siihen kuuluvan erityisen siunauksen saaminen ollut myöhemmin Jaakobille enää itsestäänselvyys. Varsinkaan isänsä Iisakin silmissä tuo veljesten kaupankäynti ei välttämättä ole ollut minkään arvoinen. Niinpä Jaakob huijasi sokeutunutta isäänsä pukeutumalla vuohenkarvoihin, jotta muistuttaisi karvaista isoveljeään ja hän saisi esikoiselle varatun siunauksen.
Jaakob meni isänsä luo, ja tämä tunnusteli häntä ja sanoi:
"Ääni on Jaakobin ääni, mutta kädet ovat Esaun kädet."
Eikä Iisak tuntenut Jaakobia, sillä tämän kädet olivat karvaiset
kuten Esaun, ja hän siunasi Jaakobin. (1. Moos. 27:22-23)
Vähän myöhemmin Esaulle valkeni, mitä oli tapahtunut. Mutta mitään ei ollut enää tehtävissä. Esikoisen siunauksia oli vain yksi kappale.
Kun Esau kuuli isänsä sanat, hän alkoi äänekkäästi itkeä ja
valittaa ja sanoi isälleen: "Siunaa minutkin, isä!" Silloin Iisak
sanoi: "Veljesi tuli kavalasti ja vei sinulta siunauksen." Esau
sanoi: "Ei häntä suotta Jaakobiksi sanota. Hän on pettänyt
minut kahteen kertaan: hän vei jo esikoisuuteni, ja nyt hän
riisti minulta siunauksenkin!" Esau kysyi vielä: "Eikö sinulle
jäänyt mitään siunausta minua varten?" (1. Moos. 27:34-36)
Esaun tilanteessa ei siis ollut kyse siitä, että Esau olisi tuomittu kadotukseen tai eroon Jumalasta. Eikä hän jäänyt myöskään elämässään mitenkään tuuliajolle tai heitteille. Kului parikymmentä vuotta, kun veljekset seuraavan kerran tapasivat. Silloin murhanhimoa aiemmin uhkunut Esau oli jo leppynyt, ja hänestä itsestään oli tullut myös mahtava mies.
Esau kysyi: "Mitä oikein olivat ne miehet ja laumat, jotka
jo kohtasin?" Jaakob vastasi: "Herrani, halusin antaa sinulle
jotakin, että ottaisit minut suopeasti vastaan." Esau sanoi:
"Minulla on yllin kyllin omastakin takaa. Pidä vain omasi,
veljeni." (1. Moos. 33:8-9)
Kyseinen heprealaiskirjeen kohta varoittaa siis siitä, että ei pidä hukata elämän tärkeitä etsikkoaikoja. Ne voivat mennä lopullisesti ohi.
Katsokaa, ettei joukossanne ole ketään siveettömästi elävää
tai maailmallista, sellaista kuin Esau, joka yhdestä keitosta
myi esikoisuutensa. Tehän tiedätte, että kun hän myöhemmin
halusi siunauksen itselleen, hänet hylättiin. Hän ei saanut
tilaisuutta parannukseen, vaikka hän sitä itkien anoi.
(Hepr. 12:16-17)
Nykyisen kirkkoraamatun käännös antaa helposti sen vaikutelman, että Esau hyljättiin lopullisesti Jumalan edestä. Mutta vuoden 1938 vanha Kirkkoraamattu ja vuoden 2009 Raamattu Kansalle käännös osoittavat, että kyse on pikemminkin juuri siitä, että Esau menetti tilaisuuden, joka ei toistunut.
Sillä te tiedätte, että hänet sittemminkin, kun hän tahtoi päästä
siunausta perimään, hyljättiin; sillä hän ei löytänyt tilaa
peruutukselle, vaikka hän kyynelin sitä pyysi. (Hepr. 12:17 KR38)
Tehän tiedätte, että kun hän myöhemmin tahtoi periä
siunauksen, hänet hylättiin, eikä hän saanut mahdollisuutta
muutokseen, vaikka hän sitä kyynelin pyysi. (Hepr. 12:17 RK09)
Pelastumisen mahdollisuus ihmisellä on niin kauan, kuin hän tätä elämää saa elää.
Niin kauan kuin ihminen elää, hänellä on toivoa.
"Elävä koira on parempi kuin kuollut leijona."
(Saarn. 9:4)
Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni,
ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois. (Joh. 6:37)
Sinuun luottavat kaikki, jotka tuntevat sinut. Sinä,
Herra, et hylkää ketään, joka etsii sinulta apua. (Ps. 9:11)
