Hei Moottorisaha!
Kysymäsi asia on taas niitä, joihin on teoriassa melko helppo vastata. Mutta kun aletaan samaa asiaa miettimään käytännön tilanteessa, johon liittyy oikeita – ehkäpä läheisiä ja rakkaita – ihmisiä... Juu. Ei ole helppoa. Mutta tässäpä mietteitäni siitä huolimatta:
Jumala on asettanut avioliiton miehen ja naisen välille koko heidän elämänsä ajaksi. Siksi Jumala sanoo:
Te teette pahaa myös toisella tavalla. Siksi Herra ei katso enää suopeasti
uhrilahjaanne eikä halua ottaa sitä vastaan teidän kädestänne, vaikka te
peitätte hänen alttarinsa kyynelillä, itkette ja valitatte. Te kysytte: "Miksi?"
Siksi, että olet hylännyt vaimosi, vaikka hän on sinun kumppanisi ja
kuuluu liiton kansaan sinun kanssasi. Herra on todistaja teidän välillänne,
sinun ja vaimosi, jonka otit jo nuoruudessasi. Ei Jumala luonut vain miestä
eikä antanut elämää ja henkeä vain hänelle. Miten mies yksin voisi pyytää
jälkeläisiä Jumalalta? Varokaa siis, ettei kukaan teistä hylkää vaimoaan,
jonka on ottanut jo nuoruudessaan! - Minä vihaan eroa, sanoo Herra,
Israelin Jumala. Joka eroaa, tekee yhtä väärin kuin se, joka tahraa
kätensä veriteolla, sanoo Herra Sebaot. Varokaa hylkäämästä vaimoanne!
(Mal. 2:13-16)
Avioliittohan ei ole pohjimmiltaan hengellinen juttu. Avioliittoa ei määrätty juutalaisten laissa, vaan se annettiin ihmisille jo silloin, kun ihminen luotiin. Jos ihminen on uskollinen ja rakastaa puolisoaan, avioliitto toimii niin uskovilla kuin ei-uskovillakin erinomaisesti. Mutta eihän se aina käytännössä niin mene. Perheessä voi olla väkivaltaa, alkoholismia tai jotain muita enemmän tai vähemmän vakavia ongelmia. Jumala tietää ihmisen syntisyyden, joten juutalaisessa laissa oli jo pykälä, että on mahdollisuus erota. Jeesuskin muistutti tästä:
Jeesus lähti sieltä ja tuli Jordanin itäpuolta kulkien Juudean alueelle.
Hänen kanssaan kulki nytkin suuri joukko ihmisiä, ja tapansa mukaan
hän opetti heitä. Hänen luokseen tuli myös fariseuksia, jotka häntä
koetellakseen kysyivät, saako mies hylätä vaimonsa. Hän vastasi heille:
"Mitä Mooses on siitä säätänyt?" He sanoivat: "Mooses antoi meille
luvan kirjoittaa erokirjan ja hylätä vaimon." Silloin Jeesus sanoi:
"Te olette kovasydämisiä, siksi hän laati teille sen säännöksen."
(Mark. 10:1-5)
Jopa Jumala, joka sanoi vihaavansa eroa, salli eroamisen. Tämä kertoo siitä, että ero ei ole ikinä hyvä asia. Mutta joskus se voi olla pienempi paha. Siksi Jumala ei väkipakolla pistä esimerkiksi väkivaltaisia puolisoja elämään keskenään.
Ihminen on kuitenkin ovela. Jos eroamiseen annetaan lupa riittävän suuresta syystä, alkavat melkein kaikki asiat muuttua riittävän suuriksi. On todella helppo tehdä yhä pienemmistä asioista ratkaisevia asioita, joiden perusteella on muka hvvä syy erota. Esimerkiksi osa juutalaisista rabbeista piti ainoastaan aviorikosta oikeutettuna perusteena avioeroon, mutta oli sellaisiakin, joiden mielestä se, että vaimo poltti ruuan pohjaan, oli hyvä syy.
Elämäntilanteet ovat jokaisessa avioliitossa hyvin erilaisia. Siksi edes Jeesus ei alkanut luokitella eron syitä. Hän antoi erittäin hyvän mittarin, joka pakottaa puolisot miettimään eroa vakavasti:
Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.
Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin
että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi,
he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen
erottako." Kun he olivat keskenään, opetuslapset kysyivät uudestaan
tätä asiaa. Jeesus sanoi heille: "Se, joka hylkää vaimonsa ja menee
naimisiin toisen kanssa, on avionrikkoja ja tekee väärin vaimoaan
kohtaan. Ja jos vaimo hylkää miehensä ja menee naimisiin toisen
kanssa, hänkin tekee aviorikoksen." (Mark. 10:6-12)
Jumala asetti avioliiton sitä varten, että se ihmisellä olisi vain yksi kumppani koko elämänsä ajan. Ihmisen ei pidä erota. Jos puolisot kuitenkin kokevat, että he eivät syystä tai toisesta voi elää yhdessä, niin eroaminen on mahdollista. Jotta ero tulisi kunnolla mietityksi, niin vaihtoehtoja on vain kaksi. Jos eroaa, niin sitten on elettävä loppu elämä yksinään. Tähän Jeesus asettaa vain yhden poikkeuksen:
Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin
haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee
aviorikoksen. Aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä
hylkäämän naisen." (Matt. 19:9)
Aviorikos on niin suurta avioliiton perusteiden järkyttämistä, että aviorikoksen uhriksi joutunut ihminen on oikeutettu eroamaan ja menemään uudelleen naimisiin. Aviorikoksen kohteeksi joutunutta ihmistä ei velvoiteta siihen, että hänen pitäisi pystyä jatkamaan avioliitossa. Ja koska hän on tullut petetyksi, häntä ei rangaista ja pakoteta elämään myöskään yksin. Uskovaa ihmistä kehotetaan aina antamaan anteeksi – ja upeaa on, jos aviorikoksen jälkeenkin avioliitto voi vielä eheytyä – mutta edes Jeesus ei vaadi sitä. Kaikissa muissa tapauksissa Jeesus sanoo, että jos puolisot eivät löydä yhteistä säveltä, niin sitä ei saa etsiä kenenkään muunkaan kanssa.
Ymmärrän niin, että tähän tilanteeseen liittyy tuo vähän oudompi käsky. Miksi hyljätyn ottaminen puolisoksi olisi aviorikos? Siksi, että eroamisen jälkeen aviopuolisoilla – joiden kuuluu elää yksin – on mahdollisuus miettiä tilannetta ja palata vielä yhteen. He ovat puolisoita edelleen. Jumalahan heidät on yhteen liittänyt. Mutta jos joku ottaa hyljätyn puolisokseen, ei tällä ole enää mahdollisuus palata oman puolisonsa kanssa yhteen. Mielestäni myös Paavalin kirjeissä selitetään Jeesuksen opetusta juuri tällä tavalla:
Naimisissa oleville taas annan käskyn, en minä vaan Herra:
vaimo ei saa erota miehestään. Jos hän kuitenkin eroaa, olkoon
menemättä enää naimisiin tai sopikoon miehensä kanssa.
Samoin ei mies saa erota vaimostaan. (1. Kor. 7:10-11)
Sanoin, että Jeesuksen opetuksessa on yksi poikkeus. Mutta kyllä toinenkin poikkeus Raamatusta löytyy. Eihän näet voi olettaa, että ihmiset piittaisivat Raamatun käskyistä, jos he eivät usko Raamatun Jumalaan. Mitä pitäisi siis tehdä sellaisessa tilanteessa, että aviopuolisoista toinen on tullut uskoon, mutta toinen ei siedä sitä ja haluaa erota?
Sitten sanon vielä, en Herran sanana vaan omanani: Jos jollakin
veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen
kanssaan, miehen ei pidä jättää häntä. Ja jos uskovalla naisella on
aviomies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan,
vaimon ei pidä jättää miestään. Mies, joka ei usko, on uskovan
vaimonsa pyhittämä, ja vaimo, joka ei usko, on uskovan miehensä
pyhittämä. Muutenhan teidän lapsenne olisivat epäpuhtaita; nyt he
kuitenkin ovat pyhiä. Mutta jos se puoliso, joka ei usko, tahtoo erota,
niin erotkoon. Uskovaa veljeä tai sisarta ei tällaisessa tapauksessa
sido mikään pakko. Jumala on kutsunut teidät elämään rauhassa.
Ja mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mies, mistä
tiedät, voitko pelastaa vaimosi? (1. Kor. 7:12-16)
Raamatussa opetetaan, että uskovan ihmisen ei pidä potea huonoa omatuntoa siitä, jos ei-uskova puoliso päättää hänet jättää. Kahta uskovaa ihmistä voidaan kehottaa pysymään yhdessä, koska Jumala vihaa eroa. Mutta sellaisella perustelulla ei ole mitään vaikutusta ei-uskovaan. Siksi Paavali sanoo, että uskova on tällaisessa tilanteessa vapaa.
Tässäkin kysymyksessä on kuitenkin kolme vaikeaa lisäkysymystä:
Ensinnäkin: mitä tarkoittaa, että uskova ihminen on vapaa? Tarkoittaako se sitä, että hän on vapaa menemään uudelleen naimisiin vai että hän saa olla vapaa omassatunnossaan? Itse kallistun varovaisesti ajattelemaan, että kyse on vapaudesta mennä uudelleen naimisiin.
Toiseksi: Miksi Paavali korostaa tässä kohdassa, että nyt hänellä ei ole asiasta Herran sanaa, vaan hän puhuu tässä ”vain” apostolin viisaudella? Onko hän epävarma vai toteaako hän, että vaikka Jeesus ei asiasta opettanut, se on silti Jumalan ohje? Itse ajattelen, että Paavali apostolina opetti oikein, vaikka Jeesus ei ollut sitä itse opetuksissaan sanonut.
Kolmanneksi: Saako uskova ihminen ottaa ei-uskovan ihmisen puolisokseen? Jos yhteiselämä ei suju, niin saako uskova ajatella, että eron jälkeen hänellä on lupa mennä uudelleen naimisiin? Mielestäni tällaista lupaa ei missään tapauksessa ole. Tämä lupa koskee vain sitä tilannetta, että vain toinen ihminen on tullut uskoon avioliiton aikana. Paavali opettaa selvästi, että uskova ja ei-uskova eivät pysty tasapuoliseen liittoon, jollainen avioliiton pitäisi olla:
Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään
oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä?
Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan
sellaiseen, joka ei usko? (2. Kor. 6:14-15)
Nämä ovat vaikeita kysymyksiä ja en ole itsekään vielä osannut lyödä kantaani varmasti lukkoon. Tällä hetkellä ymmärrän Raamattua niin, että ajattelen avioerosta seuraavasti:
1. Ero ei ole koskaan hyvä. Jumala vihaa sitä. Mutta joskus se on pienempi paha.
2. Maallisessa lainsäädännössä on käytännössä pakko olla mahdollisuus mennä uudelleen naimisiin. On parempi, että ei-uskovat ihmiset elävät yhdessä mieluummin uudelleen avioituneina kuin ilman vihkimistä.
3. Uskovien ihmisten pitää omassa piirissään (kirkossa) selvästi opettaa, että yksi avioliitto per nenä on Jumalan ihan oikea tahto. Jos uskova aviopari ei voi elää yhdessä keskenään, heidän tulee pysyä naimattomana. (Eli he ovat edelleen puolisoita, koska Jumala on heidät yhdistänyt, mutta asuvat lopun elämäänsä erossa - elleivät sitten tee sovintoa ja palaa taas yhteen.)
4. Uskovan ja ei-uskovan ei pidä mennä naimisiin keskenään. Mutta jos avioparista toinen tulee uskoon ja toinen haluaa siksi jättää hänet, uskova puoliso saa olla omassatunnossaan vapaa. (Ja ajattelen, että se tarkoittanee vapautta mennä uudelleen naimisiin.)
Tämän lisäksi tällaisista kysymyksistä saa aina muodostettua erikoistapauksia, joissa on tosi vaikea ratkaista, mitä Raamattu niihin sanoisi. Tässä yksi:
Avioliittoa aikovalla pariskunnalla molemmilla (tai ainakin toisella) on takanaan avioliitto. Erojensa jälkeen he ovat tulleet uskoon ja nyt he haluaisivat aloittaa alusta uskovan puolison kanssa. Hehän eivät tienneet - tai ainakaan pitäneet totena - Jumalan käskyä siitä, että vain kerran saa olla naimisissa. Voidaanko ei-uskovilta edellyttää, että he olisivat "edellisessä elämässään" osanneet elää Jumalan tahdon mukaan? Jeesuksen käskyt näyttävät olevan ohjeita uskoville ihmisille. Eihän hänkään kumonnut Mooseksen lakia, joka määritteli, miten juutalaisessa yhteiskunnassa avioerojen suhteen kuului toimia.
Ennen asia oli helpompi siinä mielessä, että avioliitot solmittiin maallisen virkamiehen edessä. Kirkossa rukoiltiin jo solmitun avioliiton puolesta. Nyt kirkko toimii itsekin virkamiehenä. Samalla sen kuitenkin pitäisi osata ottaa Raamatun opetukset omassa toiminnassaan huomioon. Todella vaikea asia.