Avioero ja uusiin naimisiin meneminen

[Nettipappi Marko]

Tervehdys Chippis!

Tässä vastaus kysymyksesi toiseen osaan.

Vihitkö itse uudelleen avioituvia millä edellytyksillä?

Minä olen omassatunnossani kokenut, etten voi vihkiä eronneita.

Edellä olen opettanut, että yhteiskunnassa pitää olla mahdollisuus mennä uudelleen naimisiin. Myös Raamattu antaa tietyissä tilanteissa eronneille oikeuden avioitua uudelleen, vaikka perussääntö on, että yhteen palaamisen mahdollisuus on säilytettävä. Kirkollisen vihkimisen suhteen on kuitenkin kaksi asiaa, joita minä en osaa ratkaista millään muulla tavalla kuin sillä, etten ollenkaan vihi eronneita.

Ensinnäkin koen, että alttarilla en ole koskaan vain valtion virkamies, joka voi tarvittaessa karistaa hengellisen opettajan roolin yltään. Siksi en voi sivuuttaa Raamatun opetusta uudelleen avioitumisesta tai ajatella, että kyse on puolisoiden päätöksestä ja heidän valinnastaan, josta minulla ei ole mitään vastuuta. Koen, että eronneita vihkiessä julistaisin: "Jumala sanoo ei, mutta minä sanon kyllä." Kirkollinen vihkiminen kun eroaa siviilivihkimisestä juuri siinä, että on tultu kirkkoon pyytämään Jumalan siunausta. Jokainen ihminen saa pyytää siunausta missä elämäntilanteessa tahansa. Paimenena kokisin tilanteen hurjan ristiriitaiseksi, jos pyytäisin siunausta samalla kun suorittaisin toimituksen, jonka Jeesus kieltää.

Toiseksi en voi ryhtyä tuomariksi. Jos vihin eronneen parin, julistan tietäväni, että he täyttävät ne ehdot, jotka Raamattu asettaa edellytyksiksi uudelleen avioitumiselle. Kuitenkin vain he itse tuntevat oman tilanteensa ja siihen johtaneet syyt. Vain heillä itsellään on lopulta mahdollisuus arvioida tilanteensa Raamatun valossa. Kaikki parit eivät varmasti mieti uudelleen avioitumista Jumalan sanaan peilaten. Se ei kuitenkaan vapauta minua paimenen tehtävästä. Vihkitoimituksen suorittamalla joutuisin sokkona ottamaan itselleni Jumalan edessä vastuun, jota en pystyisi kantamaan. Tämän vuoksi olen ratkaissut asian niin, etten ollenkaan vihi eronneita.

Voisin toki aloittaa tavan pitää uudelleen avioituville tarkan kuulustelun, jonka jälkeen ratkaisisin, vihinkö vai en. Ylipäätään kirkossa se ei ole tapana, eikä se loppujen lopuksi minunkaan tilannettani muuttaisi. Jos joku syy tai syyllinen eroon olisi nimettävissä, osapuolten näkemykset tilanteesta olisivat todennäköisesti keskenään päinvastaiset. Valitettavasti minulla on myös kokemus toimituskeskustelusta, jossa toimitukseen osallistuneet ihmiset valehtelivat minulle törkeästi päin naamaa.

En ole tästä toimintamallistani julkisuudessa sen suuremmin puhunut. Meidän kirkossamme on tapana vihkiä muitakin kuin leskiä uudelleen avioliittoon, joten minun missioni ei ole ollut kapinoida tätä vastaan. Enkä halua, että kukaan kolleegani kokisi, että heidän täytyisi muuttaa työtapojaan. He ovat omalta osaltaan asiaa miettineet ja pyrkineet oikeaan ja viisaaseen ratkaisuun. Minä olen tullut tähän lopputulokseen. Olen halunnut vain, että omalta osaltani voin tehdä työtä mahdollisimman hyvällä omallatunnolla.

Minä en tee muussa kirkollisessa elämässä eroa seurakuntalaisten välillä sen mukaan, ovatko he ensimmäistä, toista tai kolmatta kertaa naimisissa. Ehkä he eivät menneisyydessään toimineet Jeesuksen opetuksen mukaisesti avioituessaan uudelleen - mutta varmasti väärin olisi nykytilanteessa erota. En myöskään tee mitään tutkimusta niistä pariskunnista, jotka pyytävät siviilivihkimisen jälkeen kirkollista siunaamista. Vaikka heillä ei olisi kyseessä ensimmäinen avioliitto, voin aivan hyvin toimittaa kirkollisen siunaamisen. Koska he ovat jo naimisissa, on erinomaisen hienoa ja suotavaa, että he pyytävät siinä elämäntilanteessaan siunausta. Minulle kynnyskysymys on, etten voi suorittaa nimenomaisesti sitä vihkitoimitusta, joka viimeistään estää alkuperäistä pariskuntaa palaamasta takaisin yhteen.

Jos et, onnistuuko kieltäytyminen tavalliselta seurakuntapastorilta?

Hakiessani pappisvihkimystä ja papin virkaa halusin pelata mahdollisimman avoimilla korteilla. Kerroin minut vihkineelle piispalle vakaumukseni, ja hän sanoi, ettei se ole ongelma. Jos seurakunnalle sopii tämä työjärjestely, hän kyllä vihkii minut papiksi. Työhaastattelussa asian kerrottuani kirkkoherra totesi, että järjestely sopii, jos vain piispa hyväksyy tämän linjauksen. Kun hiippakuntamme piispa vaihtui, halusin tarkistaa, sopiiko edeltäjän tekemä linjaus myös hänelle. Nykyinen piispakin on siis tämän menettelyn hyväksynyt.

Minulle tässä kuviossa on siitä huolimatta kaksi kipupistettä. Ensinnäkään en halua suotta loukata ihmisiä. Moni vihkipari haluaa kirkollisen vihkimisen, koska siinä on oma juhlavuuden ja virallisuuden tuntu. Kaikille pariskunnille Raamattu ei ole elämän ylin ohje. Enkä minä voi opastaa Raamatulla sellaisia ihmisiä, jotka eivät pidä Raamattua Jumalan sanana. Vielä vähemmän voin tietää, kenelle vihkipareista se on sitä ja kenelle ei. Siksi koen hyvin vaikeaksi, jos joudun vakaumukseni tähden kieltäytymään vihkimisestä. En koskaan täräytä parille vasten kasvoja, etten vihi heitä siksi, että he ovat eronneita. Totean vain, että työvuorojärjestelyjä on muutettu niin, että vihkipappina toimiikin toinen pastori, ja pahoittelen muutoksesta aiheutunutta vaivaa. Vielä mikään pari ei ole alkanut minulta tenttaamaan, miksi vuorot muuttuvat. Valitettavasti sekin tapaus vielä tullee vastaan.

Toiseksi koen ahdistusta työtovereitteni vuoksi. Erityisesti kesällä vihkirumba voi olla aika vilkas. Etukäteen jaettuihin työvuoroihin tulevat muutokset eivät ole aina joustavasti toteutettavissa. Vaikka vaihdon yhteydessä haluan aina ottaa jotain muita toimituksia tilalle, aiheutuu muutoksesta vaivaa myös jollekulle työtoverilleni. Tosin toisinaan vaihdoksen on kolleega ottanut ilolla vastaan. Eikä kuuden vuoden työurallani vaihtoja ole tullut muistaakseni kuin neljä tai viisi kertaa. Silti ne harvat kerratkin olen ollut hyvin kiusaantunut siitä, että olen häirinnyt työtovereitani ihan vain siksi, että olen tällainen "änkyrä". Olen heille kovin kiitollinen saamastani ymmärtävästä suhtautumisesta.

[joku miekkonen]

Hei! Tormasin tahan keskusteluun etsiessani raamatullisia neuvoja avioliittojuttuihin. Olen ollut hiukan ahdistunut asian johdosta, ja ymmallani, kun nama Jeesuksen sanat tuntuvat niin hirvean raskailta kantaa ja painavilta elaa niiden kanssa. Kaikkien osapuolten kannalta. Eniten minua ahdistaa se, kun jos menee miehensa hylkaaman kanssa naimusiin, niin tekee huorin. Miehesta ei missaan kohdassa sanota noin. Ainoastaan naisesta.

Niinpa Raamattu tukee mielestani sita, etta jos mies menee naimisiin uudelleen, niin teknisesti han edelleen on myos sen edellisen kanssa naimisissa. Eli hanella on 2 vaimoa... Jos siis joku menee taman miehen exan kanssa naimisiin, tekee han huorin.

Raamatussahan on monessakin tapauksessa uskovia miehia joilla on useita vaimoja. Tama tuntuu minusta tosi pahalta, enka tieda miten asian ottaisin.

Nyt sitten kysymykseni. Eli jos uskova nainen, tai uskomaton on harrastanut seksia, eli tullut yhdeksi lihaksi jonkun miehen kanssa. Niin onko han sidottu tahan mieheen loppuiaksensa?

Vanhassa testamentissa nainen velvoitettiin menemaan naimisiin jopa raiskaajansa kanssa mikali raiskaus tapahtui jossakin kedolla tms jossa kukaan ei kuullut naisen avunhuutoja.

Enta jos nainen onkin ollut useassa eri seksisuhteessa eri miesten kanssa? Onko han sen ensimmaisen vaimo ja muiden kanssa tehnyt huorin, vai miten tama pitaisi ymmartaa?

Olen pahoillani esiin tuomistani asioista, mutta eraan elamaani kuuluvan naisen takia tama on aiheuttanut minulle ahdistusta.

Haluan noudattaa Jeesuksen ohjeita ja silla on suurin merkitys minulle paatettaessa kenen kanssa voin menna naimisiin. Pahin ongelma tassa vain on se, etta tama taakka ei tunnu kylla yhtaan kevyelta, vaikka Jeesus sanoi hanen ikeensa sita olevan. Painvastoin tama tuntuu lisakuormalta...

Toivon todella, etta saisin rauhan taman tiimoilta.

[joku miekkonen]

Kirjoitin tuon äskeisen viestin kännykälläni, kun en saanut nukuttua tämän jutun takia, vaan ne jäivät vaivaamaan minua.. Nyt kun olen tietokoneella pystyn laittamaan vielä tarvittavat raamatunkohdat sekä vielä vähän kommentoimaan lisää.

Eli se raiskaukseen liittyvä kohta:

5. Moos 22:
28 Jos joku tapaa neitsyen, joka ei ole kihlattu, ja ottaa hänet kiinni ja makaa hänen kanssaan ja heidät siitä tavataan,
29 niin mies, joka makasi hänen kanssaan, antakoon tytön isälle viisikymmentä hopeasekeliä, ja tyttö tulkoon hänen vaimokseen, koska hän raiskasi hänet; hän älköön hyljätkö häntä koko elinaikanansa.

Vaimon eroamisen kieltäminen:
1 kor 7:
39 Vaimo on sidottu, niin kauan kuin hänen miehensä elää, mutta jos mies kuolee, on hän vapaa menemään naimisiin, kenen kanssa tahtoo, kunhan se vain tapahtuu Herrassa.

En löytänyt nopealla selailulla sitä kohtaa uudesta testamentista jossa puhutaan muistaakseni jotenkin niin, että usean vaimon miehen ei pitäisi hakea eroa vaimoistansa tjsp.

Naimisiin meneminen on vielä yksi ongelma. Käytännössä olen raamattua tutkimalla tullut siihen tulokseen, että jos mies ja nainen ovat yhdynnässä, niin he ovat jo naimisissa ja heidän ei kuulu erota.

En tosin ole varma tästä, mutta raamatussa ei kyllä puhuta mistään sormuksista, eikä muustakaan nykyaikaisesta hommasta, vaan käytännössä tämä yhdynnässä oleminen on ollut se sitova juttu raamatussa, ainakin minun löytämien kohtien perusteella.

[Nettipappi Marko]

Hei Joku miekkonen!

Viestisi huokuu tosiaan suurta ahdistusta, niin kuin kirjoitit. Olet pohtinut asioita perusteellisesti. Mutta toisaalta olet jäänyt ajatustesi kanssa pahasti jumiin. Toivon voivani hieman helpottaa tuskaasi.

jos uskova nainen, tai uskomaton on harrastanut seksia, eli tullut yhdeksi lihaksi jonkun miehen kanssa. Niin onko han sidottu tahan mieheen loppuiaksensa?

Vanhassa testamentissa nainen velvoitettiin menemaan naimisiin jopa raiskaajansa kanssa mikali raiskaus tapahtui jossakin kedolla tms jossa kukaan ei kuullut naisen avunhuutoja.

Raamattu sitoo sukupuolielämän ja avioliiton toisiinsa. Mutta se ei tarkoita, että ne ovat sama asia. Seksi ei ole avioliitto. Eihän Raamattu muuten kieltäisi haureutta - eli esiaviollisia suhteita tai sitoutumattomia suhteita. Ja päinvastoin, ei Raamattu kehottaisi puolisoita täyttämään aviovelvollisuuksia toisiaan kohtaan, jos liitto olisi sama asia kuin seksi. Ihmisen tehtäväksi on annettu huolehtia siitä, että nämä kaksi asiaa kulkevat käsi kädessä.

     Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa,
     niin että he tulevat yhdeksi lihaksi. (1. Moos. 2:24)

Liittyminen ja yhdeksi lihaksi tuleminen kuuluvat yhteen, joten siksi niiden erottaminen toisistaan kielletään. Käytit tässä esimerkkinä Raamatun kohtaa, jonka tiivistit sanoin: "Vanhassa testamentissa nainen velvoitettiin menemaan naimisiin jopa raiskaajansa kanssa." Tässä tiivistelmässäsi on hyvin harhaanjohtava tulkintavirhe. Raamattu ei näet siinä kohdassa aseta mitään velvollisuuksia uhrille. Neitsyys oli erittäin kovassa kurssissa ja kunniallisen naisen mittari. Raiskauksen uhri olisi saattanut joutua vielä suurempaan häpeään, jos hän tämän tilanteen jälkeen olisi vielä jäänyt naimattomaksi ja lapsettomaksi - jos siis kukaan ei olisi häntä enää halunnut vaimokseen tapahtuneen jälkeen. Siksi miehen velvollisuus oli ottaa nainen vaimoksi - jos vain naisen isä tähän suostuu. Isällähän oli myös mahdollisuus kieltää tämä. Kyse oli siis uhrin oikeuksien puolustamisesta.

Jos nainen puolestaan vapaaehtoisesti menetti neitsyytensä, laki oli aivan toisenlainen. Silloin ei todettu, että on etsittävä naisen kanssa maannut mies ja naitettava heidät. Nainen oli kivitettävä, koska hän oli vapaaehtoisesti harjoittanut haureutta. Tämä laki löytyy samasta kohdasta, josta edellä mainitun esimerkin otit: 5. Moos 22:13-28.

Raamattu korostaa sukupuolisuhteissa ainutlaatuisuutta. Vanhan testamentin laki oli samalla juutalaisen yhteiskunnan laki, joten siellä annettiin selviä rangaistusmääräyksiä eri rikoksista. Uusi testamentti velvoittaa puolestaan jokaista kristittyä seuraamaan oman yhteiskuntansa lakeja - kunhan ne eivät ole ristiriidassa Jumalan sanan kanssa. Siksi UT kieltää kaiken haureuden, muttei jaa mitään yhteiskunnallista rangaistusmääräystä sen käskyn rikkomisesta. Jos kristitty on elämässään sortunut haureuteen, ei hänelle ole annettu mitään yhtä oikeaa toimintamallia siitä eteenpäin menemiseksi.

Katumus ja parannuksen tekeminen ovat tietysti ehdottomia, mutta mitä parannus missäkin tilanteessa pitää sisällään, se on eri asia. Useiden sukupuolikumppaneiden historia ei koskaan helpota uutta suhdetta. Siksi on vakavasti harkittava sitä vaihtoehtoa, että ainutlaatuisuuden säilyttämiseksi kantaa vastuun ja sitoutuu ihmiseen, jonka kanssa on esiaviollisiin suhteisiin sortunut. Raamatun perusteella on kuitenkin paha väittää, että ihminen olisi velvoitettu tähän. Tällöin on edessä vastuun kantaminen siitä, että tekee työtä tulevan puolison kanssa sen suhteen, että menneisyyden synti särkisi tulevaa liittoa mahdollisimman vähän. Jokaisen on omassatunnossaan mietittävä, mikä voisi olla itseä ja toista osapuolta ajatellen viisain ratkaisu. Ikävä kyllä elämme yhteiskunnassa, jossa sukupuolisen ainutlaatuisuuden särkeminen ei ole periaatetasolla juttu eikä mikään. Parisuhteen ainutlaatuisuuteen se silti vaikuttaa käytännössä samalla tavalla kuin menneinä aikoina.

Toivon, että tämä vastasi keskeisimpään kysymykseesi. Pari lyhyttä kommenttia laitan myös joihinkin muihin viesteissäsi esiintyneisiin mietteisiin:

En löytänyt nopealla selailulla sitä kohtaa uudesta testamentista jossa puhutaan muistaakseni jotenkin niin, että usean vaimon miehen ei pitäisi hakea eroa vaimoistansa tjsp.

Itse en muista, että Raamatussa olisi tällaista. Tätä muistuttavista kohdista mieleeni tulee yksi kohta Uudesta testamentista ja yksi Vanhasta. Mutta kumpikaan ei mene ihan niin kuin sinä muistelet. VT:ssä ei puhuta eron kieltämisestä ja UT:ssa ei puhuta useasta vaimosta:

     Jos isäntä ottaa toisen vaimon, hän ei saa vähentää ensimmäisen
     ruokaa, vaatetusta eikä aviollisia oikeuksia. Mutta ellei mies täytä
     velvollisuuttaan näissä kolmessa asiassa, vaimo pääsköön
     lähtemään ilman korvausta. (2. Moos. 21:10-11)

     Jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan
     hänen kanssaan, miehen ei pidä jättää häntä. (1. Kor. 7:12)

Naimisiin meneminen on vielä yksi ongelma. Käytännössä olen raamattua tutkimalla tullut siihen tulokseen, että jos mies ja nainen ovat yhdynnässä, niin he ovat jo naimisissa ja heidän ei kuulu erota.

Jeesus oli eri mieltä. Hän moitti samarialaista naista siitä, että tämä eli miehen kanssa, joka ei ollut oikeasti hänen miehensä. Yhteinen elämä - johon ilman muuta on kuulunut myös sukupuolielämä - ei ole tehnyt liittoa. Jeesuksen moite koskee käytännössä siis sitä, että mies on tullut naisen kanssa yhdeksi lihaksi, mutta toinen puoli, eli vaimoon liittyminen, puuttuu.

     Jeesus sanoi hänelle: "Mene hakemaan miehesikin tänne."
     "Ei minulla ole miestä", nainen vastasi. Jeesus sanoi:
     "Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on
     ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi.
     Siinä puhuit totta." (Joh. 4:16-18)

En tosin ole varma tästä, mutta raamatussa ei kyllä puhuta mistään sormuksista, eikä muustakaan nykyaikaisesta hommasta, vaan käytännössä tämä yhdynnässä oleminen on ollut se sitova juttu raamatussa, ainakin minun löytämien kohtien perusteella.

Kaikkina historian ajanjaksoina on aina ollut jonkinlainen naimisiin menemisen malli, joka on siinä yhteisössä julkisesti osoittanut, että he kuuluvat toisilleen. Ehkä jossain vaiheessa se on ollut jotain hyvinkin yksinkertaista. Emme tiedä, millaisia häitä Raamatun kaikkina aikoina on vietetty. Ehkä joku malli on ollut se, että mies vie naisen julkisesti telttaansa:

     Iisak vei Rebekan äitinsä Saaran telttaan ja otti hänet vaimokseen.
     (1. Moos. 24:67)

Mutta ehkä tämäkin on vain tiivistelmä siitä, miten juhla on oikeasti edennyt. Jo Tuomarien kirjan ajoilla on vietetty näyttäviä hääjuhlia. Kertomuksessa Simsonista käy ilmi, että jo silloin juutalaisten hääjuhla kesti 7 päivää. (Tuom. 14:1-18)

Eniten minua ahdistaa se, kun jos menee miehensa hylkaaman kanssa naimusiin, niin tekee huorin. Miehesta ei missaan kohdassa sanota noin. Ainoastaan naisesta.

Raamattu asettaa miehen vastuuseen monista asioista. Siksi ohjeet annetaan ennen kaikkea miehen näkökulmasta. "Mies on hylännyt naisen, joten toinen mies ei saa mennä ottamaan tätä omaksi vaimokseen, jotta yhteen palaamisen mahdollisuus säilyy... jne." Jos mies kantaa tässä vastuunsa, niin lopputulos on, että kumpikin sukupuoli elää Jumalan tahdon mukaisesti. Jos jokainen mies noudattaa Jumalan ohjeita haureuden välttämisessä, niin normaalissa tapauksessa se tarkoittaa sitä, että väistämättä jokainen nainenkin noudattaa sitä.

Raamatussahan on monessakin tapauksessa uskovia miehia joilla on useita vaimoja. Tama tuntuu minusta tosi pahalta, enka tieda miten asian ottaisin.

Raamattu lähtee siitä tosiasiasta, että sen ajan kulttuurissa varakkailla ja menestyneillä miehillä oli tapana ottaa useita vaimoja. Täyskieltoa Raamattu ei tähän tosiaan aseta, mutta missään ei kyllä myöskään kehuta sitä, että kannattaa ottaa useampi vaimo. Jumala antoi ohjeet mm. kansansa kuninkaille, että useita vaimoja kannattaa välttää:

     Kuninkaalla ei myöskään saa olla lukuisia vaimoja, ettei hänen
     sydämensä luopuisi Herrasta, eikä hän saa koota itselleen kovin
     runsaasti kultaa eikä hopeaa. (5. Moos. 17:17)

Viisas Saarnaaja teki yhteenvetoa elämästään ja summasi sitä, mitä oli oppinut. Vaimojen suhteen hänen johtopäätöksensä on hyvin puhutteleva:

     Kokosin itselleni myös kultaa ja hopeaa, kuninkaiden aarteita
     ja maakuntien rikkauksia. Minä hankin laulajia ja laulajattaria
     ja miehen nautintoja: vaimon, jopa useita vaimoja. (Saarn. 2:8 )

Jos Saarnaaja on perimätiedon mukaisesti Salomo, oli hänellä 700 vaimoa ja 300 sivuvaimoa. Kaiken jälkeen hänen ohjeensa on:

     Nauti elämästä rakastamasi vaimon kanssa kaikkina
     turhina elinpäivinäsi, jotka Jumala on antanut; se on osasi
     tässä elämässä auringon alla, kaiken vaivannäkösi keskellä.
     (Saarn. 9:9)

Kaiken summana itse puolestani sanon, että mielestäni Raamatun valossa ei voida velvoittaa ihmisiä menemään naimisiin, jos he ovat tehneet sukupuolisia ylilyöntejä ja väärinkäytöksiä. Parannusta näistä teoista on tehtävä, mutta tulevaisuutta ajatellen on eri vaihtoehtoja pohdittava rehellisesti ja rukoillen - sekä varmasti toisen osapuolenkin kanssa keskustellen.

[Teemu--]

Enpäs ole edelliseenkään saanut vastausta mutta paljon olen miettinyt miksi Luterilainen kirkko vihkii eronneita?
Eli löytyykö siihen mitään Raamatullisia perusteita?

[Nettipappi Marko]

Hei Teemu!

Kysymästäsi aiheesta on täällä palstalla jo paljon kirjoitettu. Liitin viestisi siihen jatkoksi. Tutustu yllä oleviin viesteihin. Ketju alkaa siis jo edelliseltä sivulta. Sen verran paljon tavaraa on kertynyt.

Uskon, että edelliset vastaukset antavat valtavasti taustaa, mutta eivät taida silti vastata varsinaiseen kysymykseesi. Hyvin lyhyesti vastaan: Luterilainen kirkko vihkii eronneita siksi, että Raamattu antaa oikeuden tiettyjen kriteerien täyttyessä mennä uudelleen naimisiin. Niistä kriteereistä olen kirjoittanut edellä laajemmin.

[kysymys]

Hei

Miten löydät tästä Jeesuksen opetuksesta luvan petetylle mennä uudelleen naimisiin jonkun toisen kanssa: "Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee aviorikoksen. Aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen." (Matt. 19:9)"
kun kirjoitat:
"Aviorikos on niin suurta avioliiton perusteiden järkyttämistä, että aviorikoksen uhriksi joutunut ihminen on oikeutettu eroamaan ja menemään uudelleen naimisiin."

Kuka määrittelee kumpi on syllinen syrjähyppyyn ns pettäjä vai ns petetty?

[Nettipappi Marko]

Hei Kysymys!

Seksuaalietiikkaan liittyvät kysymykset ovat aina valtavan arkoja. Lisäksi hyvin usein kysymyksiä ryhdytään ratkomaan jollain tavalla epäselvästä tai kipeästä lähtökohdasta käsin. Moni eettinen kysymys on varsin helppo, jos pöytä olisi puhdas ja asioita voitaisiin käsitellä vain teoreettisesti. Ihmiselämän virheet ja niistä seuraavat kivut johtavat tilanteisiin, joissa ei aina ole olemassa mitään absoluuttisen oikeaa ratkaisua. On vain etsittävä pienintä pahaa.

Olen itsekin tässä ketjussa vastannut esitettyihin kysymyksiin aika teoreettisesta ja opillisesta lähtökohdasta katsellen. Pelkään, että sielunhoidollisesta näkökulmasta vastaukseni ovat kovin jyrkkiä. Mutta on vaikea vetää rajaa siihen, milloin pitäisi vastata sielunhoidollisesti, jos kysymys on muodoltaan opillinen.

Joka tapauksessa en siis ajattele, että olisin ollut missään tapauksessa ainakaan opillisesti liian lepsu. Siksi vähän yllätynkin - jos siis ymmärsin kysymyksesi oikein - että kummeksut, kuinka olen valmis antamaan luvan joissain tapauksissa uudelleen avioitumiseen avioeron jälkeen. Keskimäärin minua on helpompi moittia siitä, että nostan riman ihan liian korkealle.

Laitan tähän vielä käsittelyssä olevan jakeen numeroituina riveinä, jotta pystyn purkamaan ajatusta paremmin:

Minä sanon teille:
1. se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden
2. ja menee naimisiin toisen kanssa,
3. tekee aviorikoksen.
Aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen.
(Matt. 19:9)

Saan kysymyksestäsi käsityksen, että mielestäsi rivi 2 - eli uudelleen avioituminen eron jälkeen - on aina ja poikkeuksetta kielletty asia. Lisäksi eroaminen on väärin aina - paitsi haureuden tähden.

Minä ajattelen niin, että Jeesus puhuu kohdista 1 ja 2 yhtenä pakettina. Silloin haureuden seurauksena tapahtuneen eron jälkeinen naimisiin meneminen on tämän poikkeusluvan alainen. Luukkaan evankeliumissa eroamisen ja uudelleen naimisiin menemisen yhteys näkyy selvemmin:

     Jokainen, joka hylkää vaimonsa ja nai toisen,
     tekee aviorikoksen, ja samoin tekee aviorikoksen se,
     joka nai miehensä hylkäämän naisen. (Luuk. 16:18)

Siksi minä ymmärrän, että Jeesus itse antaa petetylle osapuolelle luvan mennä naimisiin avioeronkin jälkeen, vaikka muuten hän onkin hyvin tiukka siinä, ettei saa hylätä puolisoa.

kun kirjoitat:
"Aviorikos on niin suurta avioliiton perusteiden järkyttämistä, että aviorikoksen uhriksi joutunut ihminen on oikeutettu eroamaan ja menemään uudelleen naimisiin."

Tämä kohta ei ole minun antamani lupa. Tarkoitin tällä lauseella sitä, että minun ymmärrykseni mukaan tällainen asetelma on syy siihen, miksi Jeesus antaa luvan mennä uudelleen naimisiin.

Kuka määrittelee kumpi on syyllinen syrjähyppyyn ns pettäjä vai ns petetty?

Tässä päästään siihen vaikeaan asetelmaan, josta vastaukseni johdannossa kirjoitin. Hyvin harvoin on tarjolla mustavalkoinen lähtöasetelma, jossa toinen on pelkästään syytön ja toinen pelkästään syyllinen. Mutta yhtä hyvin voidaan kysyä sitäkin, miksi mikään toisen ihmisen tekemä virhe antaisi itselle oikeuden tehdä virheitä. Jos mies ärsyttää toista miestä nakkikioskilla, on ymmärrettävää, että toinen lyö takaisin. Mutta silti ärsyttäjä on syyllinen vain ärsyttämiseen. Lyöjä on syyllinen lyömiseen.

Nämä ovat juuri niitä elämän kipeitä kysymyksiä. Niiden äärellä on tärkeää yrittää kohdata kipujen keskellä elävät ihmiset rakkaudellisesti. Ja yhtä aikaa on voimassa myös sekin ajatus, ettei oma rajallinen selityskyky mitätöi Jeesuksen sanoja.

[Maria]

Olen ollut kihlattuni kanssa yhdessä jo 2,5 vuotta ja rakastan häntä niin paljon, että haluan olla hänen kanssaan loppuelämäni ja meille on pian tulossa häät. Uskomme kumpikin Jeesukseen. Olen tosi onnellinen että Jeesus tunnustaa avioliiton sitovuuden, että ainoastaan aviorikos ja parisuhdeväkivalta oikeuttaa lähtemään avioliitosta, koska rakastan puolisoani niin paljon että jos menettäisin hänet, sydämeni särkyisi.

[Nettipappi Marko]

Hei Maria!

Olet upealla tavalla omakohtaisesti löytänyt avioliiton arvokkaimman näkökulman; avioliitto on Jumalan asettama ja siunaama. Avioliittoon vihkimisen yhteydessä kirkkokäsikirja tarjoaa yhdeksi tekstivaihtoehdoksi raamatunkohtaa:

Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät. (1. Moos. 1:27-28)

Vaikka Raamatussa ajatus jatkuu, vihkimisen yhteydessä jälkimmäinen virke katkaistaan tuohon. Ymmärtääkseni sillä pyritään alleviivaamaan sitä, kuinka miehen ja naisen avioliitolla on aina Jumalan siunaus, koska se on Jumalan asettama elämänmuoto. Sen on tarkoitus suojella elämää ja tuoda turvaa niin, että puolisot saavat pelkäämättä kasvaa kiinni toisiinsa ja luottaa toisiinsa.

Ilman muuta aviopuolisoiden omalla tahdolla ja sitoutumisella on suurin merkitys, mutta niin kuin kaikissa elämän asioissa, pelkkä oma tahto ja mielentila ei ole niin suuri turva kuin asia, jossa on mukana myös yhteiskunnallinen instituutio ja Jumalan tahto. On valtavan suuri asia, että itse Jumala on sitoutunut asettamaansa avioliittoon.

Kiinnitin kuitenkin huomion siihen, että teit Raamatun sanaan oman lisäyksesi. Kirjoitit, että "ainoastaan aviorikos ja parisuhdeväkivalta oikeuttaa lähtemään avioliitosta". Edellä olen käsitellyt Jeesuksen sanoja:

Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee aviorikoksen. (Matt. 19:9)

Niin paha asia kuin perheväkivalta onkin, se ei ole kuitenkaan sama asia kuin haureus, vaan se on Jeesuksen sanojen mukaan "muu syy". Kenenkään kristityn ei pidä sietää perheväkivaltaa, vaan siihen on puututtava tiukasti tai tarpeen vaatiessa jopa paettava. Jeesuksen sanat eivät anna mitään oikeutusta millekään väärinkäytöksille avioliitossa. Mutta jos puhutaan siitä, mistä syystä Jeesus antaa omantunnon vapauden mennä uudelleen naimisiin, niin silloin hän puhuu vain haureudesta.

[Kevätaurinko]

Moi Marko,

Liityn tähän samaan keskusteluun ja kysyn tämän kysymyksen jota olen pohtinut tämän homoliittoasian yhteydessä.

Milloin kirkossa sallittiin eronneiden uudelleen vihkiminen ja miksi? Tiedän useita pappejakin, jotka ovat eronneet ja menneet uusin naimisiin. Voiko tätä mielestäsi verrata homoavioliittoon? Eikö molemmissa rikota avioliiton pyhyyttä? Ehkä jopa enemmän eronneiden kohdalla, koska elinikäinen liitto on rikottu ja korvattu uudella. Vaikka eipä Jumala vertaile, mikä synti on toista suurempi. Synti mikä synti.

Tästä aiheesta ei oikein ole näkynyt keskustelua julkisuudessa. Onko pappeja, jotka eivät suostu vihkimään eronneita? Tai avoliitossa eläneitä?

[Nettipappi Marko]

Hei Kevätaurinko!

Esitit kysymyksesi viestiketjussa, joka käsitteli kahden avioliittokäsityksen rinnakkaiseloa. Siirsin viestisi kuitenkin tähän ketjuun, jonka aihepiiri on mielestäni lähempänä kysymystäsi. Sinun kannattaa tutustua edellä oleviin vastauksiin. Niissä olen jo jossain määrin käsitellyt pohdintojasi, joten vastaan vain hyvin tiiviisti juuri niihin näkökulmiin, jotka sinä nostit esille.

Milloin kirkossa sallittiin eronneiden uudelleen vihkiminen ja miksi?

Olen kovin huono kirkkohistoriassa ja tarkoissa lakipykälissä. Niinpä saat suoran lainauksen Wikipedian artikkelista, jonka oikeellisuutta en pysty vahvistamaan enkä kiistämään:

Vuonna 1948 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous totesi, että eronneita, joiden edellinen puoliso oli elossa, ei tullut vihkiä kirkollisesti eikä siunata heidän siviilimenoin solmittua avioliittoaan. Vihkiminen ja siunaaminen oli sallittua vain, jos papin mukaan siihen oli erittäin painavia syitä. Presidentti Paasikivi ei kuitenkaan vienyt asiaa eduskunnalle, joten kirkolliskokouksen esittämää rajoitusta ei tullut kirkkolakiin. Koska kirkkolakiin ei saatu rajoitusta eronneiden vihkimiselle, papeilla oli paitsi oikeus myös velvollisuus vihkiä kaikki eronneet, jotka täyttivät kirkollisen vihkimisen ehdot. Vuonna 1978 piispainkokous antoi suosituksen, jonka mukaan papin, joka omatunnon syistä kieltäytyy vihkimästä eronneita avioliittoon, pitää ilmoittaa vakaumuksestaan hiippakuntansa piispalle, joka päättää miten tilanne ratkaistaan. Käytännössä asia hoidetaan seurakunnan sisäisin järjestelyin. Piispainkokouksen suositus on edelleen voimassa.

Tiedän useita pappejakin, jotka ovat eronneet ja menneet uusin naimisiin. Voiko tätä mielestäsi verrata homoavioliittoon?

Ei voi verrata. Lähtökohtaisesti on lukemattomia tapoja rikkoa Jumalan tahtoa ja tehdä syntiä. Kaikki synti on syntiä. Myös miehen ja naisen avioliitosta sanotut rajuimmat sanat ovat aivan hurjaa kuultavaa: "Minä vihaan eroa, sanoo Herra, Israelin Jumala. Joka eroaa, tekee yhtä väärin kuin se, joka tahraa kätensä veriteolla, sanoo Herra Sebaot. Varokaa hylkäämästä vaimoanne!" (Mal. 2:16) Silti asiassa on se olemuksellinen eroavaisuus, että Raamatun mukaan samaa sukupuolta olevien sukupuolisuhde ei ole missään elämänmuodossa Jumalan tahdon mukainen. Miehen ja naisen välinen sukupuolisuhde on kuitenkin aina luomisjärjestyksen mukainen, jolloin sen lähtökohdat eivät ole väärin, vaikka siihen liittyisi paljon muita parannuksen tekoa vaativia syntejä. Siksi uudelleen naimisiin meneminen ja samaa sukupuolta olevien avioliitto eivät ole rinnasteisia asioita.

Onko pappeja, jotka eivät suostu vihkimään eronneita? Tai avoliitossa eläneitä?

Olen muistaakseni kuullut yhdestä pastorista, jolle myös menneisyydessä tapahtunut avoliitto on ollut omantunnon syy kieltäytyä toimittamasta nykyisen pariskunnan vihkimistä. Itselläni avoliitto ei ylitä kipurajaa, vaikka eronneiden vihkimisen suhteen olen kovasti paininut. Siitä olen ylempänä kirjoittanutkin enemmän. Tiedän myös muita pastoreita, joille eronneiden vihkiminen on joko hyvin vaikea ajatus tai omantunnonsyy kieltäytyä vihkimästä.

[123]

Moikka olisin kysynyt mikä on raamatun kanta saako erossa ns syytön osapuoli mennä uudestaan naimisiin.Raamatussahan lukee,että pettämisen takia voi hylätä ja joka nai hyljätyn tekee huorin. Mietin syytön osapuolihan ei ole se hylätty vaan se jolla on oikeus mutta ei pakkoa hylätä.
Ja sitten toinen kysymys onko avioliittoon mentäessä ehdottomasti oltava neitsyt, en tarkoita sitä saako leski mennä naimisiin. Raamatussahan lukee he tulevat yhdeksi lihaksi,mitä jos joku vaikka lukio ikäisenä tapaa jonkun ja ajautuu yhdyntään ja tämä kumppani sitten menee omille teilleen.Niin onko edelleen lupa mennä avioon,vai onko siinä jo syyllistynyt aviorikokseen vaikka ei olisi tulevaa puolisoaan vielä edes tavannut.yhdynnässähän muodostuu sidos ihmisten välille,he tulevat yhdeksi lihaksi.

[Nettipappi Marko]

Tervehdys 123!

Pahoittelen, että kysymyksesi on mennyt minun silmieni ohi, ja vasta nyt huomasin sen. Liitin kysymyksesi tämän olemassa olevan ketjun jatkoksi. Oletan, että olen kaikkiin pohtimiisi asioihin edellä olevissa viesteissä vastannut. Mutta vastaan vielä muutamalla sanalla juurikin kysymiisi näkökulmiin:

saako erossa ns syytön osapuoli mennä uudestaan naimisiin. Raamatussahan lukee,että pettämisen takia voi hylätä ja joka nai hyljätyn tekee huorin. Mietin syytön osapuolihan ei ole se hylätty vaan se jolla on oikeus mutta ei pakkoa hylätä.

Avioliiton kariutuessa pinnalle nousevat hyvin helposti kysymykset syyllisyydestä. Ja yhtä aikaa on todettava, että parisuhteessa syyllisyyskysymykset ovat kauhean vaikeita yksilöidä. Mutta Raamatun opetus asiasta on siinä mielessä selvä, että Jeesus opetti, että ainoastaan siinä tapauksessa, että toinen on tullut petetyksi - eli oma aviopuoliso on tehnyt aviorikoksen - on tapahtunut niin suuri repeämä, että tällöin se, joka on tullut petetyksi, on oikeutettu eroamisen jälkeen menemään myös uudelleen naimisiin. Eli syyllisyys (tai syyttömyys) ei tässä tapauksessa tarkoita syyllisyyttä eroamiseen vaan syyllisyyttä aviorikokseen.

Minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden, ajaa hänet aviorikokseen. Ja aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen. (Matt. 5:32)

Näitä Jeesuksen sanoja on tässä viestiketjussa käsitelty useasta eri näkökulmasta, joten jätän tällä erää vastaukseni tähän.

Ja sitten toinen kysymys onko avioliittoon mentäessä ehdottomasti oltava neitsyt, en tarkoita sitä saako leski mennä naimisiin. Raamatussahan lukee he tulevat yhdeksi lihaksi,mitä jos joku vaikka lukio ikäisenä tapaa jonkun ja ajautuu yhdyntään ja tämä kumppani sitten menee omille teilleen.Niin onko edelleen lupa mennä avioon,vai onko siinä jo syyllistynyt aviorikokseen vaikka ei olisi tulevaa puolisoaan vielä edes tavannut.

Luomiskertomuksesta alkaen Raamatun suuri avioliittoa koskeva linja on ainutlaatuisuus:
Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi. (1. Moos. 2:24)

Miehen ja vaimon on määrä tulla yhdeksi lihaksi, ja siihen näkemykseen liittyvät niin Jeesus kuin Paavalikin:

Hän vastasi heille: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?" Ja hän jatkoi: "Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." (Matt. 19:4-6)

Ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, on samaa ruumista hänen kanssaan? Onhan sanottu: "Nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." Mutta joka liittyy Herraan, on samaa henkeä hänen kanssaan. Pysykää erossa haureudesta! Kaikki muut synnit, joita ihminen tekee, kohdistuvat muualle kuin hänen ruumiiseensa, mutta siveetön teko osuu ihmisen omaan ruumiiseen. (1. Kor. 6:16-18)

Rajuimmat raamatunkohdat löytyvät Vanhan testamentin säädöksistä, jotka liittyivät juutalaisen kansan käytäntöihin. Siellä annettiin jopa kuolemantuomio siitä, jos syyllistyttiin aviorikokseen joko ennen avioliittoa tai sen jälkeen. Jeesus itse ei kuitenkaan äänestä kuolemanrangaistuksen puolesta aviorikokseen syyllistyneen naisen kohdalla, mutta kertoo selvästi, että väärin tämä teki:

Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: "Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?" "Ei, herra", nainen vastasi. Jeesus sanoi: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä." (Joh. 8:10-11)

Lankeemukset ennen avioliittoa särkevät ihmistä itseään, eivätkä ne koskaan helpota tulevien puolisoiden välejä, vaikka kummatkin olisivat yhtä lailla langenneet. Raamatun opetuksissa tai kristillisen kirkon käytännöissä näitä lankeemuksia ei kuitenkaan ole rinnastettu solmitun avioliiton rikkoutumiseen, eli sen jälkeen voi kyllä mennä naimisiin. Jos joissain historian vaiheissa tai kristillisissä suuntauksissa esiaviolliset suhteet ovat olleet este avioliiton solmimiselle, niin se ei ole kuitenkaan ollut yleinen linja.

[Anniina]

Hei Marko. Olet sanonut, että et vihi eronneita ja perusteluna muun muassa se, että uuden avioliiton jälkeen ei ole enää mahdollisuutta palata yhteen alkuperäisen puolison kanssa. Entä tilanne, jossa on tullut ero ja tämän jälkeen toinen puolisoista on kuollut? Saako eloon jäänyt osapuoli tässä tilanteessa mennä uudelleen naimisiin? Hänen tilanteensahan on nyt oikeastaan sama kuin lesken, ja jos ajatellaan, että avioliitto on koko ajan voimassa vaikka onkin erottu, niin tällöinhän eronnutkin "leskeytyy", kun exä kuolee? Vai onko eronnut (toisin kuin kunniallinen leski) sidottu kuolleeseenkin puolisoonsa, koska hän on ottanut sen paheksuttavan avioeron?