Hei Ahdistunut!
Minua hävettää kovasti, miten kauan tämä vastaus näin tärkeään kysymykseen on viipynyt. En enää pysty muistamaan, mikä tilanteeni on ollut siinä vaiheessa, kun viestisi kirjoitit. Mutta anteeksiantamatonta on, että näin kauan olet vastaustani odottanut. Pyydän silti anteeksi.
Näitä julkiseksi jääviä vastauksia jään usein pohtimaan, ennen kuin osaan mitään sanoa. Jos siis jotain pikaisen keskustelun ja nopean vastauksen tarpeita tulee, niin ilman muuta saa aina soittaa ja keskustella. Yhteystietoni löytyvät seurakunnan nettisivuilta.
Nyt varsinaiseen kysymykseesi... Viestisi on looginen kokonaisuus, mutta pilkon sitä pienemmäksi, jotta pystyn itse keskittymään yhteen asiaan kerrallaan.
Vieläkään en ihan täysin varma ole siitä, että mitä usko oikein on.
Usko on henkilökohtainen suhde Jeesukseen. Usko on luottamista siihen, että Jeesus on ristinkuolemalla antanut synnit anteeksi ja ylösnousemisellaan avannut tien taivaaseen.
Minua pelottaa välillä tuo sana "henkilökohtainen suhde". Tulee sellainen olo, että enhän minä ole Jeesusta edes nähnyt tai käynyt hänen kanssaan kahvilla. Mutta henkilökohtainen suhde ei tarkoita sitä, että se on fyysisesti samanlainen kuin mikä tahansa kaverisuhde, vaikka siinä saa olla paljon ystävyyssuhteen elementtejä.
Henkilökohtainen suhde kahden ihmisen välillä riippuu aina siitä, millaisia ne ihmiset ovat. Isän ja lapsen suhde on erilainen kuin koulukavereiden suhde. Lääkärin ja asiakkaan suhde on erilainen kuin aviopuolisoiden suhde. Suhde parhaaseen kaveriin on erilainen kuin kolmivuotiaan suhde isoäidin veljeen. Silti ne kaikki ovat henkilökohtaisia suhteita.
Jeesus on aina sama, mutta ihmisistä riippuen suhde voi olla erilainen, ja sen suhteen väylät voivat olla hyvin erilaisia. Minulle Raamattu on kaikkein tärkein suhteen ylläpidon väline. Yhä enemmän olen oppinut rukouksesta, mikä jollekulle muulle voi olla kaikkein tärkein suhteen väylä. Kolmas kokee olevansa lähinnä Kristusta, kun hän palvelee lähimmäisiään. Henkilökohtainen suhde tarkoittaakin juuri sitä, että se on jokaisen itsensä näköinen.
Ainoa varmasti yhdistävä asia on, että jokainen uskova luottaa siihen, että Jeesus on kuollut juuri hänen syntiensä puolesta:
Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi
ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista
herättänyt, niin sinä pelastut. (Room. 10:9)Mutta tuosta lähtien siis olen yrittänyt tulla uskoon, ja aluksi rukoilin jotain rukouksia siihen liittyen, joidenka avulla luulin tulleeni uskoon (vaikka eihän se varmaan pelkillä rukouksilla onnistu). Pian kuitenkin aloin epäilemään, että olenko kuitenkaan oikeasti uudestisyntynyt. Mitään en siis kokenut siinä rukoiltuani. Nyt olen melko varma siitä, etten ole uskossa. Ja olen siitä lähtien ollut ahdistunut ja masentunut, kun en osaa uudestisyntyä.
Tässä piilee kaksi vaaraa. 1. Ajattelet, että usko syntyy siitä, että sinä pinnistelet riittävästi ja osaat lausua juuri oikeanlaiset rukoukset. 2. Ajattelet, että uskoontuloon liittyy joku tuntemus muutoksesta.
Ensinnäkin usko on Jumalan teko ihmisessä:
Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon.
Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.
Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.
(Ef. 2:8-9)
Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut
lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä
päivänä. (Joh. 6:44)
Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät.
(Joh. 15:16a)
Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja
rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät,
ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä
armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi,
niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät.
(Tit. 3:4-5)Toiseksi usko ei läheskään aina ala jollain suurella tunnekuohulla. Minä en ole koskaan kokenut mitään uskoontulemisen tunnetta. Olen kasvanut uskoon pienestä pitäen. Tieni-iässä suorastaan koin ongelmaksi sen, kun minulla ei ollut mitään sellaista kokemusta, mistä erilaisissa kirjoissa tai todistuspuheenvuoroissa ihmiset kirjoittivat.
Usko ei ole tunteen tai järjen asia. Usko on luottamusta. Ja sekin luottamus on aluksi hyvin heikkoa ja kasvaa vähitellen. Erityisesti uskoon kasvattajana toimii Raamatun tunteminen:
Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen
synnyttää Kristuksen sana. (Room. 10:17)Onko tämä nyt jonkinlainen etsikkoaika? Voiko etsikkoaikaan liittyä ahdistusta? Kuinka kauan etsikkoaika yleensä kestää? Mikä ylipäätänsä on etsikkoaika, kun en ole ihan varma siitäkään? ... Ja vielä kysyisin, että miten Jumala kutsuu etsikkoaikana? Voiko se olla sellaista että esim. joku kaveri viestittää ja pyytää kirkkoon (itselleni kävi noin)? Kovasti olisin halunnut mennä, mutta en sitten kuitenkaan, kun pelotti mitä muut ajattelisivat. Voiko tämä etsikkoaika mennä ohi, jos minulla ei ole voimaa tulla uskoon?
Etsikkoajaksi sanotaan niitä hetkiä tai ajanjaksoja, kun ihminen laitetaan pohtimaan suhdettaan Jumalaan. Se on usein nimenomaan ahdistuksen aikaa. Kukaan ihminen ei mielellään viivy kauaa etsikkoajassa, koska siinä joutuu miettimään teemoja, joita on yrittänyt välttää tai ei ole koskaan ajatellutkaan, joten ne tuntuvat vaikeilta. Etsikkoaikaan voi sisältyä paljon kysymyksiä, joihin ei tunnu olevan mitään vastauksia. Ja siksi etsikkoaika menee usein ohi. Ihminen joko uskaltaa kysellä vaikeat kysymykset loppuun asti tai sitten hän tuskastuu niihin ja päättää jättää ne taakseen.
Etsikkoaikojen kestosta tai määrästä ei voida sanoa mitään sääntöä. On hyvä rukoilla, että ei-uskovat ihmiset saisivat niitä niin paljon, että löytäisivät pelastuksen Jeesuksessa. Kuvauksestasi päätellen sinä elät nimenomaan etsikkoaikaa ja esität suuria kysymyksiä uskoon liittyen.
Etsikkoajat ovat hyvin henkilökohtaisia - niin kuin se suhde Jeesukseenkin. Joku kokee etsikkoaikaa, kun on ensin saavuttanut elämässään kaiken, mitä on koskaan haaveillut, ja huomaa sitten kadottaneensa tarkoituksen elämästään. Toinen joutuu valtaviin vaikeuksiin tai kärsimyksiin. Kolmas menettää läheisen ihmisen ja joutuu miettimään suhdettaan ikuisuuteen. Neljäs menee rippikouluun ja on paljon tekemisissä uskonkysymysten kanssa. Viides kokee jonkun yliluonnollisen asian. Kuudes tapaa kristityn ystävän, joka ottaa uskonasioita puheeksi, niin kuin sinulle taisi käydä.
Luultavasti yksi yleisimpiä syitä noiden taustalla tai ihan vain sellaisenaan on kuitenkin ihmisen pienuuden ja syntisyyden kokemus. On ajatus siitä, että on Jumala - ja samalla pelko siitä, mikä on oma suhde Jumalaan ja kestääkö se kuolemankin koittaessa.
Sanotaan, ettei uskoontulo tapahdukkaan välttämättä yhtäkkiä. Mutta eikö siinä ole kyse siitä, että otetaan Jeesus vastaan, vastataan myöntävästi kutsuun? Eikö tämän luulisi olevan sellainen lyhyt hetki, pelkkä päätös?
Tuollaista tapahtumaa kutsutaan uskonratkaisuksi. Sitä voi edeltää pitkäkin pohtiminen, mutta sen tyylisessä uskoontulossa varsinainen toiminnan hetki on toki lyhyt. Silti sekään ei ole ainoa tapa. Jollekin ihmiselle on itselleen hyvin tärkeä tietää, että sinä päivänä ja siihen kellonaikaan hän tuli uskoon, kun ystävän kanssa tai yksinään sitä rukoili. Joku toinen pohtii pitkään asioita, ja huomaa vain yhtenä päivänä toteavansa, että taidankin uskoa. Näppituntumani on, että tämä jälkimmäinen tapa on hyvin yleinen nuorilla, jotka rippikoulussa ovat jääneet pohtimaan ja kyselemään.
Lopulta merkitystä ei ole uskoontulemisen tavalla - tai että edes tietäisi, milloin se on tapahtunut. Merkitystä on vain tällä hetkellä.
Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan
armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi! Hänhän sanoo:
- Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä
olen tuonut sinulle avun. Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt
on pelastuksen päivä. (2. Kor. 6:1-2)Rohkaisen sinua lukemaan Raamattua, rukoilemaan ja kyselemään rohkeasti kysymyksiä. Uskaltaudu myös mukaan seurakunnan toimintaan. Jumala on ihan varmasti kuullut rukouksesi uskoontulosta. Hän alkaa kasvattaa sinua parhaaksi katsomallaan vauhdilla ja tavalla. Olet rukouksessa astunut Jeesuksen eteen, eikä hän silloin hylkää:
Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni,
ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois. (Joh. 6:37)