Hei Utelias!
Tämä Nettipapin palsta on idealtaan sellainen, että ei pidä ollenkaan arkailla ottaa puheeksi vanhojenkaan viestiketjujen aiheita. Päinvastoin jatkokysymyksiä eri aiheista pitääkin esittää, kun asia alkaa mietityttää.
Itse ymmärrän asian niin, että Israelin kansalla toisaalta on erityisasemassa ja toisaalta ei ole.
Aivan selvä erityisasema juutalaisilla on siksi, että Jumala teki Abrahamista kansan, johon syntyi luvattu Messias. Israelilla oli tehtävänä kantaa lupausta koko maailman pelastajasta, ja pysyä Jumalan liitossa. Sen vuoksi heillä oli Jeesuksen elämän aikaan erinomainen etulyöntiasema muihin kansoihin nähden. Heillä oli vuosituhantinen perinne, Jumalan Sana ja lupaukset. Heillä oli parhaat edellytykset ymmärtää, mitä tapahtuu:
Ovathan he israelilaisia, jotka Jumala on ottanut lapsikseen
ja joille hän on antanut kirkkautensa. Heidän kanssaan hän
on tehnyt liitot, heille hän on antanut lain, jumalanpalveluksen
ja lupaukset. Heidän ovat kantaisät, heistä on Kristus ihmisenä
lähtöisin, hän, joka on kaiken yläpuolella, ikuisesti ylistetty
Jumala, aamen! (Room. 9:4-5)
Silti he eivät osanneet tätä etulyöntiasemaa hyödyntää, vaan hylkäsivät Jeesuksen. Kuten itsekin kysymyksessäsi viittasit, heillä ei ole pelastuksen suhteen ole puolestaan mitään etulyöntiasemaa.
Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen,
orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa
Jeesuksessa te kaikki olette yksi. (Gal. 3:28)
Kaikkein vaikein tässä aihepiirissä on mielestäni se, onko Jumalan suhtautuminen israelia kohtaan kuitenkin kansana erilainen muihin kansoihin verrattuna.
Jesaja sanoo vielä rohkeammin: - Ne, jotka eivät minua etsineet,
ovat minut löytäneet, olen ilmaissut itseni niille, jotka eivät minua
kysyneet. Israelista hän sen sijaan sanoo: "Päivästä päivään olen
ojentanut käsiäni uppiniskaista ja vastustelevaa kansaa kohti."
Kysyn siis: ei kai Jumala ole hylännyt omaa kansaansa? Ei toki!
Olenhan minäkin israelilainen, Abrahamin jälkeläinen, Benjaminin
heimoa. Ei Jumala ole hylännyt kansaansa, jonka hän edeltäkäsin
on valinnut. (Room. 10:20-11:2a)
Raamatun lehdiltä käy ilmi, että aivan erityisesti Jumala kantaa huolta kansasta, jonka hän on jo vanhan liiton aikana valinnut omakseen. Monet Israel-piirit muistavat usein mainita kohdan:
Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja
isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan.
Minä teen sinusta suuren kansan ja siunaan sinua, ja sinun
nimesi on oleva suuri ja siinä on oleva siunaus. Minä siunaan
niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat,
ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman
kansoille." (1. Moos. 12:1-3)
Roomalaiskirjeen 11. luku käsittelee sitä, kuinka juutalaiset hylkäsivät Jeesuksen, ja se palveli sitä, että pakanakansat saivat paremmin mahdollisuuden kuulla hänestä. Samassa yhteydessä puhutaan myös siitä, että Jumalan antama kutsu ei vanhene. Israel on Jumalan kutsuma kansa, vaikka sen tehtävä ei olekaan enää olla Jumalan liiton kantaja ja pelastuksen välittäjä:
Veljet, jotta ette olisi oman viisautenne varassa,
teidän tulee tuntea tämä salaisuus: paatumus,
joka on kohdannut osaa Israelin kansasta, kestää
siihen asti kun muista kansoista koottava määrä on
tullut täyteen. Sen tapahduttua koko Israel on
pelastuva, niin kuin on kirjoitettu:
- Siionista on tuleva Pelastaja, hän poistaa
jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä. Ja tämä on
minun liittoni heidän kanssaan: minä otan pois
heidän syntinsä. Evankeliumin torjuessaan he ovat
Jumalan vihollisia, teidän tähtenne, mutta valinnan
perusteella he ovat Jumalalle rakkaita, isien tähden.
Jumala ei peruuta lahjojaan eikä antamaansa kutsua.
(Room. 11:25-29)
Paavali kirjoittaa siitä, miten evankeliumin torjumisen näkökulmasta juutalaiset ovat Jumalan vihollisia, mutta aikanaan tapahtuneen valinnan vuoksi Jumalalle rakkaita. Tämän sanon aika varovaisesti, kun puhutaan ihan vain omasta mielikuvastani ja tulkinnastani. Käytän esimerkkinä Jeesusta ja opetuslapsia:
Jeesus kutsui 12 apostolia, ja heille kaikille annettiin samat tehtävät ja kaikilta vaadittiin samat velvollisuudet. Mutta Raamattu kertoo, että yksi opetuslapsista oli Jeesukselle rakkain. Uskon, että se on Jeesuksen ihmisyyden puolelta tuleva kiintymys opetuslapsi Johannekseen, joka oli joukon nuorimpia ja ilmeisesti jopa Jeesuksen sukulainen. Se ei ollut väärin muita opetuslapsia kohtaan. Jeesus ei kohdellut ketäin kaltoin, mutta hän oli ystävänä kiintynyt eniten Johannekseen. Perimätiedon mukaan Johannes oli myös ainoa, joka ei kuollut marttyyrikuolemaa.
Nykyisin kaikki kansat ovat samassa asemassa, mutta Jumala ei ole silti peruuttanut antamaansa kutsua. Hän loi Abrahamista kansan, ja ehkä voisi (inhimillisiä tunteiden kuvauksia käyttäen) sanoa, että kiintyi siihen. Juutalainen kansa on historiansa aikana saanut aika kovaa kuritusta. Ehkä Jumala on halunnut ojentaa kätensä aivan erityisesti "uppiniskaista kansaa kohtaan", ja kutsua Jeesuksen tuntemiseen aika kovallakin kädellä. En tiedä. Nämä ovat vain omia pohdintojani. Mutta näiden kautta minä osaan parhaiten hahmottaa jonkinlaisen tasapainon Israelin aikaisemman merkityksen ja nykyisen merkityksen välille.
Paavali kantoi aivan erityisesti huolta Israelin pelastumisesta, vaikka oli pakanoiden apostoli. Ei ole missään tapauksessa väärin, että me kannamme myös huolta Israelista. Edellä mainitussa kohdassahan käy ilmi, että jonkinlainen maailman lopun rajapyykki Israel on. Eikä ole väärin kantaa erityisesti huolta omasta kansastaan.
Mutta aivan erityisesti kannattaa kantaa huolta kristityistä - mitä kansaa he edustavatkaan. VT:n lupauksiin kuului, että niitä, jotka siunaavat Israelia, niitä Jumala siunaa. Mutta UT:ssa sama asia sanotaan myös kristityistä:
Totisesti: joka antaa teille maljallisen vettä sen
tähden, että te olette Kristuksen omia, ei jää
palkkaansa vaille. (Mark. 9:41)
Joka ottaa vastaan teidät, ottaa vastaan minut,
ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen,
joka on minut lähettänyt. Joka ottaa profeetan
vastaan siksi, että tämä on profeetta, saa profeetan
palkan, ja joka ottaa vanhurskaan vastaan siksi,
että tämä on vanhurskas, saa vanhurskaalle
kuuluvan palkan. Ja joka antaa yhdellekin näistä
vähäisistä maljallisen raikasta vettä vain siksi,
että tämä on opetuslapsi - totisesti: hän ei jää
palkkaansa vaille. (Matt. 10:40-42)