Hei Mary!
Sain pari päivää sitten mielenkiintoisen puhelun. Yllä olevan vastaukseni johdosta minulle soitti eräs suomalainen korkeimman asteen vapaamuurari. Hän oli saanut vastauksestani sen käsityksen, että pilke silmäkulmassa kirjoitetusta loppukommentista huolimatta olen harmissani siitä, että en tiedä tarpeeksi. Hän tarjoutui kertomaan tarkemmin järjestöstä. Aion tallettaa numeron ja jutella joskus enemmänkin. Tuossa hetkessä ei ollut mahdollisuutta jutella pitkään.
(Huom! Tässä vastauksessani annan tahattomasti tosi mystisen kuvan, kun puhun "soittajasta" ja "tästä henkilöstä". Teen sen henkilösuojan takia. Soittaja esittäytyi minulle avoimesti omalla nimellään ja antoi yhteystietonsa. Mitään salaperäistä tässä soitossa ei ollut.)
Tämä soittaja kertoi olevansa kristitty ihminen ja juttelimmekin ohimennen eräästä kristillisestä järjestöstä, jonka toiminnassa hän oli aktiivisemmin mukana. Suomen vapaamuurarijärjestöstä hän sanoi, että se ei ole millään tavalla uskonnollinen järjestö, eikä harjoita mitään uskontoa. Ja vaikutelmani oli, että hänen mielestään ei ole mitään ongelmaa kuulua vapaamuurareihin vakaumuksen puolesta. Soittaja tosin sanoi, että maailmalla on olemassa useita erilaisia vapaamuurarijärjestöjä ja myös järjestöjä, jotka sanovat itseään vapaamuurareiksi, vaikkeivät sitä ole. Käytännöt voivat siis vaihdella laidasta laitaan.
Soittajan mukaan vapaamuurarijärjestön tiedotus on muuttunut paljon viime aikoina. Vaikka tämä henkilö sanoi kannattavansa tiedotuksen suhteen konservatiivista linjaa, voi hän silti kertoa järjestöstä. Luulen jossain vaiheessa käyttäväni tarjouksen hyväksi.
Mutta eikö ole niin, että vapaamuurarin vannoma vala (jo initiaatioasteellakin) mitätöi mm. tuomarin- ja sotilasvalan sekä pappislupauksen? Kaavat löytyvät netistäkin, ja kirjallisuudesta. Miten tällainen lojaliteetti on mahdollista demokraattisessa, avoimessa yhteiskunnassa?
No ensinnäkin pitäisi olla varma siitä, että näin on. Vapaamuurareilla ei ilmeisesti ole mitään keskusjohtoa, joten tämän väitteen äärellä pitäisi tietää, missä järjestön haaroissa tuo pitää paikkansa. Tässä linkissä
Vapaamuurarien salaiset opit on analyysia vapaamuurariudesta anglo-amerikkalaisen kirjan pohjalta. Kirjoittaja analysoi rohkeasti myös suomalaista vapaamuurariutta sen perusteella. Ja jos luetaan tätä
Vapaamuurarien kotisivua, saadaan varmasti erilainen kuva. Kumpi on luotettavampi lähde?
Tuo vapaamuurareita analysoiva sivusto sanoo tuosta lojaaliudesta mm. näin:
"Vapaamuurarin ensimmäinen velvollisuus on uskollisuus vapaamuurariutta, sen oppia ja veljeskuntaa kohtaan. Sen on väitetty jopa voivan ylittää tuomarinvalan velvoitteen. Varmaan joissakin looseissa on joskus niin meneteltykin, mutta lienee syytä muistaa, ettei tällainen 'hyvä veli' -käytäntö ole pelkästään vapaamuurareille ominaista. Ei taida olla kovinkaan paljon niitä, jotka eivät puolustaisi vaikeuksissa tai vaikkapa syytettynä olevaa ystävää, sukulaista tai uskonveljeä, tarvittaessa hieman kyseenalaisinkin keinoin. Nykyisissä oikeusjutuissa valehtelu ja väärät todistukset ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus."Siinä todetaan, että on väitetty näin, ja että eri looseissa on eri käytäntöjä. En minä ainakaan uskalla ottaa kantaa, jos se on vain huhu.
Ja toiseksi, onhan jopa Suomen laissa annettu oikeuksia, joiden perusteella jokainen ei ole samassa asemassa esimerkiksi oikeudenkäynnissä:
Todistaja ei saa kieltäytyä todistamasta. Vastoin tahtoansa älköön kuitenkaan todistamaan vaadittako:
1) sitä, joka on tai on ollut avioliitossa tahi on kihloissa jommankumman asianosaisen kanssa;
2) sitä, joka on asianosaisen suoraan etenevässä tai takenevassa polvessa oleva sukulainen tahi joka on tai on ollut naimisissa asianosaiseen sanotunlaisessa sukulaisuussuhteessa olevan henkilön kanssa; eikä
3) asianosaisen sisaruksia tai näiden aviopuolisoita tahi asianosaisen ottovanhempia tai ottolapsia.
(Laki todistelusta, 571./1948 §20)On toki aivan eri asia, onko kyseessä verisukulainen vai järjestökaveri. Mutta näkökulmana toin tämänkin esille.
Samoin vapaamuurarirituaaleissa käytettävä kirja on joko Koraani, Toora tai Raamattu, sen saavat veljet itse valita. Suomessa käytettäneen lähes aina Raamattua. Miten tämä mielestäsi sopii kristilliseen uskoon?
Mielestäni se sopii samalla tavalla kuin esimerkiksi Suomessa asuminen. Täällä ihminen saa lukea joko Koraania, Tooraa tai Raamattua ja uskoa sen mukaan. Emmekä me kristittyinä pidä Suomen valtiota pahana, vaikka se ei pakota ihmisiä oikeaan uskoon.
Itse asiassa minä nuorena opin partiossa, että partiolupauksen sanamuoto jumalan kunnioittamisesta on sama sielläkin, missä ei ole kristittyjä lippukuntia. Minulle opetettiin, että siinä jokainen lupauksen antaja puhuu siitä omasta jumalastaan, johon uskoo. Kyseessä on siis täysin sama idea kuin saamani käsitys vapaamuurareiden uskonnollisuudesta.
Tuo mainitsemasi esimerkki rituaaleista minun mielestäni nimenomaan puoltaa sitä, että vapaamuurarius ei ole uskonto. Eihän Suomen oikeusjärjestelmäkään ole uskonto, vaikka olen oikeussalissa ollut ja nähnyt siellä Raamatun, jonka edessä todistajat lausuivat valansa. Ymmärrän, että se on tuomassa painoarvoa toiminnalle, kun se toiminta tehdään jonkun henkilölle itselleen pyhän asian äärellä. Ja samaa näyttäisi sanovan myös tuo edellä mainittu vapaamuurariutta analysoiva sivu:
"Se Ylin Olento, Jumala, johon vapaamuurarin tulee uskoa, voi kuitenkin olla mikä hyvänsä. Keneltäkään ei kysytä, mihin jumalaan hän uskoo. Vaikka kristinuskoa tunnustavan vapaamuurarin vihkimysrituaaleissa alttarilla on Raamattu, niin buddhalaisen, hindun tai muslimin kohdalla siinä on heidän pyhät kirjoituksensa."Sen jälkeen kirjoittaja esittelee monenlaisia vapaamuurariuden jumalakäsityksiä, mutta toteaa Suomen vapaamuurariudesta:
"Suomen vapaamuurien uskonnolliset käsitykset ovat huomattavasti lähempänä valtiokirkollista uskoa, kuin joidenkin anglo-amerikkalaisten tai teosofisten loosien. Harri Heinon mukaan sekä Rose Croix -vapaamuurariuden ylimmät asteet että vuonna 1983 Suomeen perustetut Temppeliritarit ja Maltan ritarit edellyttävät jäseniltään kristinuskoa."Eikö meidän ihmisten kannata aina ensin ottaa selvää asioista eikä hyväksyä tai vedota tietämättömyyteen? 
Kyllä ja ei.
Pidän aika säälittävinä sellaisia pitkään työssä olleita pappeja, jotka asemansa ja jatkuvan opetustyön seurauksena alkavat itsekin uskoa, että tietävät kaiken ja ovat kaikkien alojen asiantuntijoita. Minä toivon, että minua ei koskaan hävetä vedota tietämättömyyteen. Minun tehtäväni on olla kristinuskon ja Raamatun asiantuntija. Ja vaikka joillain perusteilla vapaamuurarius voitaisiin liittää minun alueeseen kuuluvaksi, niin loppujen lopuksi se ei kuulu. Voin soittaa tuolle edellä mainitsemalleni henkilölle ja jutella vaikka kuinka pitkään. Saan silloin korkeimman asteen kristityn vapaamuurarin näkemyksen vapaamuurariudesta. Voin lukea yllä mainitsemani kaltaisia nettisivuja, ja saan silloin anglo-amerikkalaisesta vapaamuurariudesta kertovan kirjan lukeneen ulkopuolisen ihmisen analyysin vapaamuurariudesta. Tai voin tutustua vapaamuurareiden kotisivuihin. Mikä näistä on oikea mielipide?
Minun kuuluu seurakunnan paimenena ottaa työni puolesta selvää asioista enemmän kuin riviseurakuntalaisen. Mutta siitä huolimatta haluan omalla esimerkilläni opettaa, ettei pidä ottaa kaikista asioista stressiä. Kunnon kristitty ei ole se, joka on ottanut mahdollisimman paljon selvää kaikesta. Se on ihan muutamien viimeisten vuosikymmenien muotivillitys. Pitää antaa se kuva, että tietää tosi paljon. Erittäin harmillista on nähdä mm. se, miten lukioikäiset nuoret yrittävät olla kauhean viisaita tieteellisen maailmankatsomuksensa kanssa, vaikkeivät loppujen lopuksi tiedä siitä juuri mitään. Viisaus on aina loppujen lopuksi yksinkertaisissa perusasioissa. Erityisesti uskon suhteen:
Ja vielä: Poikani, paina varoitus mieleesi. Paljolla kirjojen tekemisellä ei ole loppua, ja alituinen
tutkistelu väsyttää ruumiin. Tässä on lopputulos kaikesta, mitä nyt on kuultu: pelkää Jumalaa
ja pidä hänen käskynsä. Tämä koskee jokaista ihmistä. Jumala vaatii tuomiolle kaikista
salatuistakin teoista, niin hyvistä kuin pahoista. (Saarn. 12:12-14)
Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.
(Mark. 10:15)
Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko. (Gal. 5:6b)
